Elämänohjeita nuorikoille

Hm, mites ihmeessä ne naiset pärjää, jotka elävät yksin, eikä ole anoppia auttamassa? Miten ihmeessä osaavat pestä pyykkiä, imuroida tai käyttää leivänpaahdinta? Entä jos puuro palaa pohjaan? Patteri pitää vaihtaa herätyskelloon? Lehden peruutus varmistaa? Pukeutua sukujuhliin? Huoltaa auto?

Hm, hm, nämä amatöörimäiset avuttomat varmaan sitten käyttävät niitä taitoja mitä on lapsuudenkodissa omilta vanhemmilta saatu ja koulun köksän tunnilla ja kavereilta opittu ja muuten omia aivojaan hiottu, jo vuosia ennen anoppia.

Aivot nollaantuvat kun on tarpeeksi kauan ollut avoliitossa. Tarvitaan heti anoppia apuun, niin ainakin "peikkona metsässä" havaitsi.

Jos anoppi ei ole koskaan matkustanut Pariisiin, niin kannattaako sellaiselta kysyä Pariisista? Jos anopilla ei ole juuri sitä pesukone-kuivuriyhdistelmää, niin tuleeko heti korjaamaan?

Jos anoppien taidot ovat niin arvokkaita, ettei ilman niitä tule toimeen, niin miksei ole perustettu tuhansittain yrityksiä tällaisia arkiongelmia varten.

Kerropa missä kaikissa asioissa sinä tarvitsit apua "peikkona metsässä" , joissa vain anoppi pystyi auttamaan? Kuinka usein soitit ja menit käymään? Menitkö suoraan töiden jälkeen vai vietitkö aina osan lauantaista oppimassa mestarilta?

Hienosti kirjoitettu "Peikkona metsässä". Ihmettelen näitä miniöitä, jotka haukkuvat anoppejaan - toisinpäin sitä kuulee harvoin. Todellakin miniät voisivat katsoa peiliin ja miettiä, onko kaikki syy aina anopissa, jos erimielisyyttä tulee. Miten anoppi on yleensä saanut kasvatettua pojastaan miehen, joka kelpaa miniälle. Ja miniällä kun tavallisesti on omat ihanat vanhemmt, niin ovatko nämä vanhemmat sen kummempia appivanhempia oman poikansa puolisolle? Lapset kärsivät, jos miniät eristävät heidät isovanhemmistaan. Onhan tutkittu, että sellaiset lapset pärjäävät parhaiten, joilla on hyvät sosiaaliset verkostot olleet jo pienestä pitäen. Tietysti jokaisella sukupolvellla on omat juttunsa ja tapansa tehdä asioita. Mutta oppia voi molemmin puolin, jos on tahtoa.

Anoppi on vain äiti muiden joukossa. Hän on synnyttänyt lapsen, kasvattanut sen, ja käynyt töissä kodin ulkopuolella. Tavannut erilaisia ihmisiä. Tähän samaan kykenee ihan kuka nainen tahansa, jos hän vaan haluaa lapsia. Lapsensa tapaa toisen, ja kuvaa tulee miniä, joka on aivan erilainen nainen kuin anoppi. Koska kuka mies nyt oman äitinsä kopiota etsii tai myöhemmin haluaa vaimonsa tekevän kuten oma äiti käskee? Ei minun ainakaan, enkä ole mikään kopio todellakaan.

Miniät on ennen anoppiaan tavanneet aika monta ihmistä, omien sukulaisten kautta, koulussa, työpaikoilla, harrastuksissa ja kaverien perheissä. On tultu toimeen useiden eri luonteiden kanssa.

Miten ihmeessä se anoppi olisi näistä kohtaamistani ihmisistä jotenkin niin erityinen, että juuri häntä pitäisi eniten kuunnella?

Anoppi on minun ympäristössäni vain 1 ihminen muiden joukossa. Itse asiassa, nyt kun katson taaksepäin, olen tehnyt ja teemme mieheni kanssa edelleen kaikki suuret ratkaisut aivan päinvastoin kuin äitinsä. Elämme aivan erilaista elämää kuin anoppi. Aivan erilaiset koulutusratkaisut ja ammatti kuin hänellä. Asumme aivan eri alueella kuin hän. Kulutustottumukset ovat erilaiset. Rahankäyttötapansa on täysin erilainen meihin verrattuna.

Monet muutkin lähipiirin ystävät elävät aivan erilaista elämää, eroavat, tekevät lapsia eri ihmisten kanssa. En näe heidän elämässään mitään matkimisen arvoista. Olen vain tyytyväinen, että meidän ratkaisumme näyttää toimivan paremmin kuin heillä.

Koska olen ensi sijassa nainen ja Vaimo, minun elämässäni tärkein ihminen, jonka mielipidettä kuuntelen on Minun mieheni.

Tärkein ihminen Ei ole miehen äiti tai miehen isä tai miehen sisko tai miehen veli tai omat vastaavat, omassa suvussani.

Koskaan, ikinä, avoliitto- ja avioliittovuosieni aikana ei Mieheni ole sanonut minulle: mikset tee niin kuin mun äiti sanoo?

Äitini ei ole myöskään sanonut miehelleni, että tee niin kuin hän sanoo.

Miksi neuvojen vastaanottaminen on niin vaikeaa? Toisaalta ystävät ja ikätoverit antavat neuvoja toisilleen, lehdet ovat täynnä vinkkejä arjen pyöritykseen ja ostamme niksi- ja ohjekirjoja oppiaksemme uusia asioita. Seuraamme ruokaohjeita, haemme tahranpoisto-ohjeita netistä, menemme lastenhoitokursseille. Mutta kokeneemman ihmisen ohjeet - voi kauhistus!

Ei taida olla vaikeaa niinkään se, että saamme uutta tietoa ja ohjeita, vaan se että joudumme myöntämään toisen tietävän enemmän. Joudumme myöntämään että toinen on oikeassa, ja on nöyryyttävää jos emme selviydykään kaikessa ihan itse. Tehdään mieluiten itse omat virheet ja opetellaan kaikki alusta alkaen ja kantapään kautta, kun vaan ei jouduta turvautumaan toisen apuun. Pahinta on, jos auttava osapuoli kuuluu vanhempaan sukupolveen, jota niin kovasti halveksimme.