v.1701 virsiä

Vuoden 1701 virsikirja
291
1. Ah sielun', anna vallit' Herran, / Ja turvaa Isääs rakkaaseen, /
Hän taivaan armoll' kuitenk' kerran / Sun kruunaa aikaan ijäiseen; /
Kuin uskoo itsens' Jumalall', / Ei rakenn' hiedall' juoksevall'.
2. Ei auta meitä suru haikia, / Ei hyödytä myös valitus, /
Jos itkem' aina vaivaam' vaikiat', / Se kuormallem' on rasitus, /
Jos surem' suurest' suruam', / Sill' lisääm' kipiät' kipuam'.
3. Siis paramp' ompi kärsii toivos' / Tääll' vähä, siihen tytyä, /
Jonk' rakas Isä tahtoo armos' / Lapsillens' laupiaast' lähettää; /
Sill' Isält' ylhääll' taivaisa / Ei tarpeem' ole salasa.
4. Hän tietää oikian avun ajan, / Hän kaikk' toimittaa parahin; /
Kanss' sydämmemme halun hartaan / Kyll' tuntee Isä rakkahin; /
Niin ennättäin tuo tullesans' / Meill' avun autuaan, levon kanss'.
5. Äl' ajattel' tääll' ajall' surun: / Jo mun pois hyljäs' Jumalan'; /
Hän puhaltaa pois murheen sumun, / Sitt' pitää taas sun rakkaampan'. /
Kaikk' aika ompi muuttuva, / Kanss' murhepäivä puuttuva.
6. Se ompi Herrall' aivan huokia, / Ett' tomust' köyhän korottaa: /
Niin rikkaan voi myös kätens' oikia / Mielestäns' ynsiäst' hajottaa. /
Ihmetten tekiä Jumala / Voi ylentää ja alentaa.
7. Siis luje, veisaa, Herran tiellä / Käy, virkasi tee viriäst', /
Kanss' lupauksens' usko vielä, / Ja turvaa häneen kiintiäst'; /
Se ompi aina autuas, / Jonk' uskallus on Jumalas'.

292 (V. k. N:o 375.)

1. Sion vaikiast' valittaapi, / Huutaa ahdistuksesans', / Sydämmensä vuodattaapi /
Herran eteen tuskasans', / Sanoo: Herra hyljäs' näin / Vihasans' mun vaivaisen, /
Jumal' unhott' pojes minun, / Huokaan, parun all' tain kivun.
2. Sionill' sill' suruiselle, / Murheell' raskaall' murretull', /
Herra vastaa tavall' tällä, / Suloisella Isän suull': / Taitaak' vaimo lapsensa, /
Kohtuns' sikiän rakkaansa / Pojes hyljät', niin myös hältä /
Sydämmensä halun kieltää?
3. Vaikk' viel' vaimo löytyy mahtais', / Äiti häijy, halutoin, /
Kuin tääll' omaa lastans' lastais', / Helmast' heittäis' hävytöin, /
Ylpiäst' ylönannaisi, / Eik' ensinkään korjaisi; / Pedoilt' julmilt' julmast' raadell' /
Annais', eik' sill' aivois' totell';
4. Kuitenk', Sion, on sun kohtaas / Mieli toinen minulla: /
Sydämmen' ratk' rakkaust' hohtaa / Puoleen sen, kuin kivulla /
Synteins' tähden sureepi, / Rangaistuksest' raukeepi: / Empän syntist' sydämmestän' /
Kurit'; katuvaista säästän.
5. Miksis siis niin pelkäät täällä, / Kuin sun hyljät' mahtaisin, /
Ja sun vihollistes vielä / Pilkan all' ain' antaisin: / Empä ikään sinua /
Unhot', usko minua: / Sinun ja sun lapses kaikki /
Pyhiin käsiin piirsin ratki.
6. Muuris edesän' ain' ovat, / Rakentajas rientävät, / Vihollises viekkaat, kovat, /
Häpiään häijyt häälyvät. / Silmää sinun silmilläs / Joukkoo, kuin jo joutuu täs'; /
Niinkuin morsian, sinä valjo / Raketaan: saat lapsii paljo.
7. Näimpä Jumala joukkoons' auttaa, / Sieluun' surkiat' vahvistaa, /
Uskoon urhoolliseks' saattaa, / Vaikka vaiva kauhistaa. / Kiitos Herrall' Jumalall'! /
Kuin its' asuu korkiall', / Kuitenk' alhaisit' ain' katsoo, /
Heitä armiaast' auttaa tahtoo.