Hyvästit

En koskaan ymmärtänyt miksi arvotat minua niin korkealle. Se sussa oli spesiaalia.. näit kaikissa vain hyvää. Minäkään en aina kohdellut sua hyvin mutta aina sä vain näit mut täydellisenä. Tahdoit kaikille vain hyvää. Kohtelit tosia niin kauniisti. Minuakin kuin kukkaa kämmenellä.. Olit liian ihana ja kiltti mies tähän maailmaan.. ja sun olis kuulunut saada yhtä ihana nainen rinnallesi joka rakastaa sua satasella... Tää on niin väärin..

Otan osaa suruusi. Kirjoituksesi kosketti minua syvästi. Veljeni kuoli viikko sitten oman käden kautta. Vapisuttaa sisäisesti ja fyysisesti. Halaus sinulle

Osanottoni kaikille, jota asia liippaa läheltä. Myös itseäni. Jopa useaan otteeseen.

Mutta tämä keskustelu kuuluu tuonne Kuolema ja suru -osioon. Voisiko ylläpito siirtää sen sinne?

Haluan nähdä sen haudan uskon vasta sitten täysin tähän.. mutta tää saa aikaan tunteen että itsekin haluaa kuolla... Tuntuu kuin olisin unessa josta en herää vaikka haluan herätä.. Kokoajan ajattelen että kohta soi puhelin ja hän soittaa minulle... mutta hän ei enää soita.. koskaan..

Mä en ole valmis päästään sua vielä pois.. Mulla on vielä sanottavaa.. Niin paljon jäi sanomatta. Mä elin omia rankkoja aikojani enkä oikein jaksanu miettiä ketään toisia.. Mutta niin monesti mietin että miten tästä ja tästäkin sulle olis voinut "keljuilla" Niin meillä oli omat inside läpät..Lätkästä me toisillemme naljailtiin..Oltiin eripuolilla siinä.

Olimme ystäviä.. mutta joskus olimme myös muuta.. Oli aika jolloin tapailimme seurustelu mielessä.. sen jälkeen jäimme ystäviksi. Toivoit kai väliemme lämpenevän uudestaan.. Sinuun sattui kun minä muutuin. Kun elämä muutti minua ja vei minua yhä vain kauemmaksi sinusta..

Muistan se päivän kun tapasimme.. Tammikuussa 2008. Laitoin heti merkille sinun harvinaislaatuisen kiltteyden ja älykkyyden. Sä tajusit enemmän kuin moni muu meidän ikäinen mieshenkilö. Se teki vaikutuksen. Olin silloin suhteessa joten me olimme vain ystäviä jotka jakoi keskenään "kohtalotoveruuden"

Myöhemmin kun suhteeni päättyi mesitä tuli läheisempiä.. muistan sinun pimeät vitsisi.. sen kun mua pelotti yksin isossa asunnossa ja sä pidit mua kainalossa kokoyön. Niin.. me aloitimme meidän jutun liian aikaisin suhteeni päättymisen jälkeen.. Se oli meidän virhe.

Mutta sulle oli aina helppo puhua. olit rauhallinen ja lähelläsi mäkin rauhoituin. Siksi päästin sinut luotto ihmiseksi kun et pelotellut mua.. Ja aina kun tarvin sua olit siinä.. et pettänyt mun luottamusta.. harmi kun etäännyimme niin paljon toisistamme viimesinä elin kuukausinasi.. meillä oli niin pitkä yhteinen historia.

Kuulin tänään sinun virallisen kuolinajan.. Kylmäs sydämestä kun siitä tulikin totta. Olet oikeasti poissa. Vaikka en suhteeseen kanssasi voinut mennä koska tunteiden syvyys ei ollut sitä tasoa niin välitin ja rakastin sua erittäin paljon ystävänä..

Se sattui kuulla että sun ruumis makasi samassa rakennuksessa missä mä tein töitä päivittäin.. Sä ehkä "taistelit" hengestäsi mun ollessa töissä siinä samassa rakennuksessa ihan vieressä! Ja mä en tiennyt! Mä näin sairaalapastorin kerran kävelevän jonnekin.. Oliko se sulle?

Kumpa tulisit takaisin.. mulla on niin ikävä sua..

Mä en saa unta.. mulle lykättiin triptyl lääkettä unettomuuteen...mutta en mä voi sitä ottaa...Yleisissä haittavaikutuksissa lukee: ajan ja paikan tajun hämärtyminen
muistihäiriöt, koordinaatiohäiriöt

sekä se kaikkein pahin...

itsemurha-ajatukset, itsemurhakäyttäytyminen

En voi syödä tuon tyypin lääkkeitä mitään lääkeryhmää ilman että pääni sekoaa ja haluan tappaa itseni..

mutta aina kun suljen silmäni näen sut makaavan kuolleena sängyssäs... ja mua alkaa ahdistaa ja itkettään..


sain onneksi sairaslomaa..jos tämä oli joku kosto mulle sulta niin nappiin meni. Tämän pahemmin ei mua enää olisi voinut maahan lyödä..

http://www.youtube.com/watch?v=cyfAajUXHbs

Meillä oli molemmilla vaikeaa ja tuettiin toisiamme kun kamppailtiin sairauksiemme kanssa..Sä meistä kahdesta olit se postiivisemmin asiat näkevä..

Mä romahtelin viimeiset kuukaudet kun yhteyksissä olimme tosi pohjalle ja siksi työnsinkin sua ja kaikkia muitakin minusta kauemmaksi.. Mä aloin sulkeutuun sairauten kanssa kuoreeni kahdestaan..

En tiedä ymmärsitkö sitä vai uskoitko oikeasti niinkuin viestissäsi väitit että haluan susta eroon koska vihaan sua? Ei se niin mennyt... Harmi kun et nähnyt sitä kun mä nousin takas pinnalle ja paranin.. Sun olis pitänyt olla näkemässä se. Se olisi luonut toivoa sullekin..

Sä sanoit mulle joskus että jos olisimme alkaneet suhteeseen olisimme saaneet voimaa ja tukea toisistamme.. mä en uskonut vaan totesin että olisimme vain vetäneet toisiamme yhä syvemmälle sairauksiemme syvyyksiin. Oireemme olisivat vain ruokkineet toisiamme yhä huonompaan kuntoon..

Uskoin että kaksi masentunutta ei voi olla suhteessa..Veikö se sulta viimeisenkin uskon omaan elämääsi? Kumpa olisit pystynyt erottaan sen että siinä puhui syvässä masennuksessa oleva nainen joka näki asiat synkkänä.. jonkun muun kanssa olisit voinut hyvinkin olla suhteessa vaikka masennusta molemmilla olisi. Minä vain en ollut vaihtoehdoissa.

Miksi tuijotin niin paljon omaa oloani ja keskityin niin kovasti itseeni enkä nähnyt miten sä voit? Jätin sut yksin.. vaikka sä et koskaan tehnyt sitä mulle...et ikinä vaikka olosi olisi ollut mikä.. Tää on mun syytä..

Mä kelaan tätä kuvioo uudelleen ja uudelleen päässäni.. Miten tässä kävi näin?
Viimeiset kuukaudet mitä yhteyksissä olimme sulla meni paremmin kuin mulla.. Siinä ajassa jos olisi käyttäytymisen, ajatusten positiivisuus asteen voimavarojen ja mielialan perusteella pitänyt arpoa kumpi meistä itsemurha vaarassa se olisin ollut mä..

Siinä ajassa sä kävit töissä, olit positiivinen ja jaksoit innostua kaikenlaisesta.. mä taas makasin kotona lamaantuneena ja itkin kaikki päivät.. en pystynyt tekeen töitä ja mikään ajatukseni ei ollut positiivisuuttta lähelläkään. En syönyt enkä nukkunut.. sanoitkin mua mörrimöykyks ja mun kotia mörrimöykyn luolaksi kun makasin pimeydessä itkien kaikki päivät..

Vai enkö mä vain huomannut sun oloa? Jäikö multa omassa henkiin jäämis kamppailussa huomaamatta sun olos? vai tapahtuiko sulle jotain sen jälkeen kun yhteydenpitomme katkesi riitaan?

Tää on loputonta jossittelua ja pähkäilyä.. Mitä tapahtui? Miksi mä olen nyt terve mutta sä olet haudassa? Millä oikeudella tämä on näin päin?

Aina tulee esiin se niin tärkeä asia, puhua toiselle, kertoa koska aina joillekkin on tämäkin viimeinen päivä elossa. Sitten on puheet puhuttu.

http://www.youtube.com/watch?v=dAtgDMPDqSg&list=RDdAtgDMPDqSg

Anna minulle anteeksi T..

Millainenhan mahtoi olla sun viimeinen päivä..? Mitähän mä silloin tein kun sä elit viimeistä päivääsi? En muista päiviä niin paljon taksepäin..

Olen selannut kalenterini sivuja kuolin päivääsi edeltäviin päiviin ja yrittänyt muistella mitä mä silloin tein.. missä olin.. mitä ajatelin.. millaista mulla silloin oli..?

Ystäviltäni on 100-300 viestiä tältä vuodelta kultakin tallessa puhelimessani ja olen jokaisen kohdella selannut kuolin ajallesi viesti keskustelut muistaakseni mitä olen ajatellut ja tehnyt kun sä elänyt viimesiiä hetkiäsi..

Lohdullista on että mulle se sama aika oli vaikeaa. Olin uupunut työstäni, koin valtavaa väsymystä ja kamppailin jaksaakseni töissä. Eli en onneksi iloinnut ja nauranut hetkillä joilloin sä teit niitä ratkaisujasi.. Mullakin oli silloin itkua ja vaikeaa.. Onnneksi.. En olisi kestänyt ajatusta jos sä olisit kärsinyt ja tehnyt lopullisia ratkaisuja minun nauraessa ja nauttiessa elömästäni hymyssä suin. se tieto olisi minut tappanut..

Sä todellakin onnistuit järkyttään mun maailmani sijoiltaan ihan täysin..En uskonut minkään enää tekevän näin suurta reaktioo mulle. Mikään vastoin käyminen ei ole oikein tuntunut miltään hetkeen. Olen ollut aika tunteeton mutta tämä tämä on taas kyllä ravistanut mun koko maailmaani.

Olen hiukan huolissani.. saan omituisi kohtauksia nukkuessani.. tai oikeastaan nukahtamis vaiheessa. Unihalvaus. paniikkikohtaus tai uniapnea ehkä?

Jotenkin liittyy nyt tähän stressi tilaan, ahdistuneisuuteeni ja suruun mitä tunnen..
Oon nyt muutaman kerran nukahtamis vaiheessa tuntenut voimakasta tukehtumisen tunnetta. Olen ollut jo unen ja valveen rajalla kun olen "nähnyt unta" että asuntoni on yhtäkkiä täynnä häkää. Se täyttää puhtaan hapen ja keuhkoni enkä saa henkeä. Tuntuu kuin häkä estäisi hengityksen kulun kokonaan. sitten se kaappaa mut pimeyteen. (eli nukahdin)

Se toistui useana kertana samana yönä ja vielä seuraavinakin. Mulla on kyllä astma ja olen kuumeessa mutta tuo liittyy nyt mielestäni enemän psyykkiseen vointiini. Koen unen aikaisia hengitys katkoja tai jonkinlaista vaikeutta saada henkeä ja se alkoi kun kuulin kuolemastasi...en tiedä millä kohtaa pitäis siitäkin huolestua.. En ainakaan tukehtunut ole joten tuskin mitään vaarallista.

Tästä kirjoittamisesta on tullut mun selviytymiskeino.. aina kun ahdistaa mä kirjoitan.. Latasin eilen sun kuvan mun puhelimeen koneeltani. Tuijotin sitä eilen ennen nukahtamistani pitkään miettien sitä kuinka hyvä ihminen olit. Sanoit mua hyväksi ihmiseksi.. kutsuit monesti sanoilla "liian hyvä ihminen" olin hiljaa en sanonut mitään mutta olin erimieltä..

En vain jaksanut väittää sulle vastaan koska olit niin vahvasti omaa mieltäsi.. vaikenin mutta todellisuudessa olisin halunnut sanoa sulle... "En se mä ole.. se hyvyys on katsojan silmässä. Sun sydän on hyvä ja sen kautta näet maailman. Näet muut hyvinä koska katsot sitä oman sydämesi kautta.. en mä ole sen parempi kuin kukaan mukaan..Noiden sanojen sanoja on se hyvempi ihminen.."

Nyt mietin miksi olin hiljaa. Miksi en vain sanonut ääneen ajatuksiani? Olisit ehkä elossa jos olisin enemmän tuonut ilmi ajatuksiani susta.. Enkä vain hiljentynyt tuijottaan ikkunasta ulos kaukaisuuteen miettelijäänä..

Sä teit niin suuria asioita eteeni jolla todistit rakastavasi mua paljon.. esim. Kun mä masentunut ja kykenemätön syömään sä kiikutit mulle ruokaa kotiin väkisin ja teit sitä mulle ja työnsit suuhun lähes väkisin. Olit sitä mieltä että "hyvä ruoka ja parempi mieli" ja ilmoitit että olen laihtunut ihan liikaa masennuksen aikana jo..

Sussa oli niin paljon ominaisuuksia miksi mä otin sut luotetukseni ja miksi pääsit sisälle mun elämään. Muihin miehiin en oikein luottanut mutta sinulla oli sellaisia ominaisuuksia paljon jotka loi mulle turvallisuuden tunnetta ja luottamusta suhun. Se eniten että sä olit aina läsnä kun tarvitsin ja aina seisoit sanojesi takana. Mä en epäillyt sua ja puheitasi. En pelännyt sua eikä mun tarvinnut miettiä käännätkö selkäsi minulle hädän hetkellä. Todistit sen niin monesti.

Sun luokse mun askeleet vei aina jos ahdistuneena katuja kävelin miettien että en pysty oleen kotona kun pää hajoaa. Tiesin että sinne olen tervetullut. Kun ihan hirveä olo selasin puhelimeni numeroluetteloa miettien kenelle kertoisin että nyt haluaa kuulla jonkun höpötystä. ihan mitä vain kunhan joku vain antaa mulle jotain muuta ajateltavaa.. sun numeroon päädyin aina. Sä olit mun valintani..

Mulla on aina ollut tapana syöksyä pihalle käveleen kun liikaa ahdistaa. siinä samalla saa ajatella rauhassa.. maanantaina kävelin pihalla tunteja ja olin jo suuntaamassa sun luokse kunnes muistin.. ei sua enää ole..

Sanoin sen monelle ystävällenikin että jos vain olisin suhun ollut rakastunut niin sä ja mä olisimme jo kauan aikaa seurustelleet. Sä olisit ollut senlainen mies jonka olisin halunnut. Siitä vain puuttui se sen tyyppinen rakkaus jota suhteeseen olisi vaadittu..

Mulla on ihan hirveä ikävä sua.. etkö vaan voisi soittaa ovikelloa ja sanoa että "ei vaiskaan. tää oli vaan huono pila." ?

Niin harmi kun et nähnyt mun nousua ylös masennuksestani.. luulit kuolemaasi asti että mulla menee huonosti ja sitä samaa tahtia kuin ennenkin. En ehtinyt kertoa sulle miten asiat oli muuttunut. Vihasit mun alkoholin käyttöä ja biletystä. Se oli uutta mussa sulle. Et tuntenut sellaisena mua.

Olit tottunut toisenlaiseen naiseen. Kilttiin kotikissaan joka viihtyi kotona enemmän kuin jossain humalassa juhlien. Siitä tappelimme monesti. haukuit mua asiasta ihan surutta. Meillä oli kunnon "tulitus" asian tiimoilta monesti.

Teit selväksi miten paljon käytöstäni halveksit. Tuli selväksi että vihasit mua sellaisena. Olit puhunut musta lääkärissä...sen huomasin kun käytöksesi yhtäkkiä muuttui. Olit yhtäkkiä kovin huolissasi käytöksestäni. Kyselit alkoholi määristäni enemmän ja aloit tivaan muutenkin voinnistani multa paljon enemmän..

Voi kumpa olisit nähnyt mikä tilanne on ollut koko tämän 2014 vuoden. Juhlimiseni ja juomiseni on loppunut lähes kokonaan. Otin alkoholia viimeksi heinäkuussa Sitä ennen juhannuksena ja sitä ennen taisi olla pääsiäisenä.

Se mitä vihasit minussa oli oireilua pahasta olostani ja sen loppuminen tarkoittanut että oloni on parempi.. sun olisi pitänyt olla näkemässä miten olen noussut niin nopeasti syvältä masennuksesta takaisin pinnalle. Tää oli niin paljon sunkin ansioo.. olisin halunnut kiittää..

mutta sun voimat loppui kun mun voimat lisääntyi.. jotenkin epäreilua..

Nyt mä vasta alan tajuta miksi se sun terapeutti kävi elokuulla niin monesti mua työssäni katsomassa ja näytti jotenkin tarkkailevan mua sen näköisenä kuin olisi halunnut sanoa mulle jotain.. Se tiesi ja sillä varmaan huoli minusta. Luuli että mä tiedän jo susta. En tiennyt.. Olisi voinut kyllä kertoa..

Mä varmaan olisin jatkanut työpäivääni joitain tunteja ilman mitään reaktioita. Mulle kun shokki uutiset ei mene perille heti. Mä elän tunteja vielä kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan kunnes sitten yhtäkkiä se tieto saavuttaa mun ymmärrykseni ja shokki kehittyy paniikiksi ja invalidisoi mut lamaantuneeseen tilaan. Niin varmaan olisi töissäkin käynyt. Olisin muutaman tunnin toiminut kuin ei mitään ja sitten yhtäkkiä vaan romahtanut.

Olisi silti ollut tosi kiva saada tieto kuolemastasi edes sen verran aikaisin että olisin pääsyt joko sun hautajaisiin tai muistotilaisuuteen. Mä missasin kaikki.. mutta tätä tämä on kun en ole lähiomainen tai perheenjäsen. Tieto ei kulje tällaisissa asioissa kovin nopeasti kavereille jos ei yhteisiä piirejä ole. Se tulee sitten sattumalta vaan jostain jos tulee.

Muuten taisi olla jotain puhetta että sä kiusaat mua vielä vanhainkodissakin! Valehtelit sitten senkin mulle.. sopimusrikkoja ja huijari kyllä vähän nyt oot... Taivaspaikkaan sun ei vielä pitänyt lippua ottaa. Tästä sovittiin jos muistat!

Tein muuten tutkimustyötä. Susta puhutaan netissä muualla tosi kauniisti. Jäit monien mieliin. susta tykättiin ja sua arvostettiin.

Sairaslomani viimeinen päivä oli tänään.. Huomenna aamulla pitäisi olla taas "normaali". Yritin äsken teeskennellä normaalia. Kokeilla miten se sujuu. Kävin kävelyllä ulkona. Ahdistus ja itku multa oli tulla kun ei "normaalin" teeskentely onnistunut. Mikään ei ole kuin ennen ja silti kaikki on kuin ennen..Mä olen muuttunut.

Kävelin katuja. Autoja ja ihmsiä meni ohi.. kuului liikenteen ääniä.. olin osa sitä kaikkea mutta tunsin olevani ulkopuolella. Tuntui kuin katselin lasin sisältä sitä kaikkea. Ulkopuolisena. Minä en ollut osa sitä. Vaikka joku puhui mulle jotain matkalla. Sanoi muutaman sanan. Koskettikin. Hymyilin kuin kuulisin ne sanat. Kuulinkin en vain pystynyt painaan mieleeni. Minun ja ympäristön välissä on lasi.. En saa konktaktia ympäristööni. olen erillinen, ulkopuolinen. Ilmassa. eristettynä. poissa.

Ainoa paikka jossa tunnen olevani osa jotain on kotonani peiton alla turvassa..

"Normaalin" teeskentely alkaa huomenna aamulla kun joudun palaan sairaslomalta takaisin. En vain tiedä miten asetan itseni takaisin muiden joukkoon. Saa nähdä tuleeko sairaslomastani pidempi kuin kolme päivää...

Mä en saa unta.. Ahdistaa arkeen paluu. Ahdistaa esittää ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut, Ahdistaa kun en mä voi noille tuolla sanoa mikä mulla on kun oon "erilainen". Pitäisi suorittaa. olla niin pirun Normaali.

Mun motivaationi yrittää romahti sillä hetkellä kun kuulin kuolemastasi. Mä ratsastan sun henkes kustannuksella eteenpäin! Siltä musta tuntuu..Mulla ei ole oikeutta olla terve, pärjätä, onnistua ja olla onnellinen kun sä taas menetit voimasi ja kuolit.. Mä en halua enää yrittää.Mä haluan vain upota sun mukana.

Olen älykäs ihminen.. sanoit sen monesti. Se on totta. Mä olen keksinyt kaavan millä saan itseni oikeasti halutessani sairastuun depressioon. Tahtoessani paeta elämää mä pystyn saamaan itselleni depression aikaan teoillani, toiminnallani ja ajatuksillani.

Olen parantunut masennuksesta koska opin sen kaavan mitä pitää muuttaa itsessään jotta paranee mutta samalla kun tajusin mitä teen väärin opin myös millä toimilla saan itseni masentumaan..

Opin ohjaileen mielialaani sairauteen ja sieltä ulos. Nyt mielessäni käy halu tehdä hokkuspokkus temppu ja kokeilla omaa teoriaa miten saadaan depressio aikaan tahallaan.

Depressiosta tuli pakokeinoni. Pystyn paeta siihen sairauteen. Tunteettomuuden ja välinpitämättömyyden tilaan pakoon. EI enää tarvinnut edes yrittäää. Kaiken pystyi hyvällä syyllä laittaa täysin vituiksi eikä sekään enää tuntunut missäään koska masennus lamaa tunteita.

Juuri nyt en halua tuntea enää näitä tunteita. En kohdata arkea ja elämääni.haluan vain paeta tätä.. en halua enää elämääni. Se oli kaunis alku ja näin mutta nyt se ei enää tunnu oikealta. Annan sen pois ja otan mieluummin surkeuden takaisin. Silloin tunnen jotain oikeutta tässä

Hassua.. multa juuri tänä kesänä kyseltiin susta. Olin lähikaupasta lähdössä kun yks mies kyseli multa että vieläkö oon sun kanssa. Ihmettelin kysymystä koska en tajunnu sen ensin tarkoittavan sua. Mutta se oli meidän yhteisestä työpaikasta tuttu. Se oli luullu että me seurustellaan. Puheli kaupan edessä että sen nuoren kaverin katseesta näki että teillä on jotain ja hän ihan luuli että me ihan pari ollaan. Mä hymyilin sille ja mietin itsekseni että pitäiskös meidän välirikko katkaista ja kertoa sulle että mä olen joidenkin suussa tässä vuodessa 2014 sun tyttöystävä. Voin vain arvata miten sä olisit sen ottanut... en silloinkaan tiennyt että en olisi sua enää tavoittanut jos sitten en olisi jostain saanut taivaspaikkaasi puh.numeroa

Hei.. et sä viitsis heittää sitä muuten mulle.. nää kuuluis kertoilla sulle eikä tänne.. Yleensä hölpöttelin näitä sulle kun katseltiin leffaa tai kun ajeltiin autolla yössä ja fiilisteltiin. Me kaksi unetonta ja levotonta hiukan eksynyttä jotka haki turvaa ja seuraa toisistaan kun muu kaupunki hiljentyi unille. Me kuljimme yössä rannoilla ja puheltiin kaikesta.

Mulla on ikävä sitä aikaa.. sua..

Mä päätin lopettaa hölmöt ajatukseni.. mulla kävi mielessä itseni tappaminen tänään mutta sitten muistin kuinka aina mut haukuit kun edes vihjasin jotain siihen liittyvää... olin mielestäsi alhaisin ihminen mitä maa päällään kantaa jos ilmaisin haluani kuolla.. joten muistoasi kunnioittaen lopetan ne mietteet..

En mä kyllä yhtään tiedä miten tästä eteenpäin jatkan.. Tekis mieli vaan jättäytyä kotiin peiton alle turvaan ikuisiksi ajoiksi..

Kai mä nyt sitten sun haudalla sentään voin myöntää jotain asioita riitaamme liittyen.

Mä valehtelin sulle kun väitin että en luota suhun enää! Olit oikees. Olin vain niin pirun vihainen sulle etten mä halunnut myöntää siinä sulle että paskaa puhuin.

Täytyy myös myöntää että olin kuukausia suhun ottamatta yhteyttä koska halusin tehostaa sanomaani. Halusin sun vain ymmärtävän että olen ihan tosissani. Loukkasit ja haluan että alat ymmärtään ja kunnioittaan tahtoani asiassa parisuhteeseen vai ei.

Vihainen sulle en ollut kuin kaks päivää korkeintaan. Sen jälkeen vain itsepäinen. Tiedän että olisin voinut joustaa mutta se jäi päälle kunnes oli jo myöhäistä sopia koko asiaa..

Miten se olikaan niin vaikea vaan tulla vastaan sua ja sopia.. En pystynyt siihen koska sä et ensin pyytänyt anteeksi sun painostusta.. nyt tajuan että olin tosi lapsellinen ja typerän itsepäinen

Sä et pitäisi tästä... mutta tänään taidan hukuttaa surujani lähtemällä pitkästä aikaa baariin..

voin vain kuvitella mitä sä sanoisit "Pitääks sut hakee sieltä väkisin ja nussia sulta aivot pihalle että tajuat??" Niin sä aina sanoit kun et pitänyt tavastani "hoitaa" surujani.

Mun teki mieli jo maanantaina kun sain tietää kuolin aikasi lähteä heti vetään pää täyteen. Oli niin sellanen fiilis että nyt tuli liikaa liian vaikeaa informaatiota. Pää ei kestä.

Mutta eräs vanha tuttuni näki mun hajoamisen tk:n edessä. Löi jarrut pohjaan samantein ja käski hyppään kyytiin ja kertoon mikä pielessä. Silloin kävimme vain kahvilla ei "kaljalla". Se oli kuin sun lähettämänä siinä. Olin niin rikki että kaipasin juttuseuraa. Oli kuin sä oisit lähettänyt jonkun huolehtiin musta etten äkkipikaisuuksissani saa päähäni mitään typerää. Tuli niin oikeaan aikaan..

Kuule.. oliko sun kuolemas mun syytä? Sanoinko mä sulle liian pahasti? Yritin kyllä aina sun kohdalla hiukan pehmentää kun tiesin sullakin olevan masennusta..nämä tunne asiat on muutenkin arempia juttuja..

En vieläkään ymmärrä miten sinä päädyit tällaiseen ratkasuun. Sä joka mulle huusit aina jos edes spekuloin mahdollista itsariin kuolemaani ääneen. En saanu edes mainita sitä ilman että sä suutuit mulle. Miten sinä päädyit tällaiseen? En vain ymmärrä. En mitenkään pysty käsittämään.. Olikokan se itsari ollenkaan? Jos se oliki joku vahinko?

Kai sä olisit mulle edes kirjeen jättänyt jossa selittänyt..? Mua vaivaa kun en tiedä miksi ja oliko se mun syytä..

koko ilta oli sit sulle. Mun oli pakko nollata vaikka et siitä ikinä tykännytkään. Pakko rako. Tiedän.. hölmöilen taas.. mutta se on kyllä nyt sun omaa vikaa. En ymmärrä miksi teit näin.. aiheutit tämän. Ehkä mä vähän omalla tavallani nyt kiukuttelen sulle tästä tempusta minkä teit. Teen kaikkea mitä vihasit ihan vain mielenosoitukseksi. Tää tilanne on syvältä ja kiukuttelen "sulle" vielä pitkään. Muista se. En hyväksy sun ratkaisua ihan helposti.

Olin niin rikki bussis kun lähdin. Itkin sun kuvaa katsellen. Oloni on niin sekava. Mulla on sua ikävä, Olen järkyttynyt tapahtuneesta, kysymyksiä on miljoona sata, mua ahdistaa tämä, surettaa ja vaikka itsekin itsemurhaa joskus yrittäneenä ymmärrän ajatuskuvion niin silti olen myös sulle vihainen. Nämä ristiriitaiset tunteet ymmärryksen ja vihan välillä repii mua osiin..

On hämmentävää pystyä samalla ymmärtämään koko sen prosessin, surra sua ja olla todella vihainen sulle.

Tiedän että viha kuuluu osana tämän tyyppisen kuoleman käsittelyä mutta mulle se on vain hämmentävämpää koska pystyn ymmärtämään. Se tekee asiasta pahemman.. olen sekaisin..

Pohdiskelin tuossa....

Siinä vaiheessa kun viimeisiä yhteydenottoja meillä oli niin olin vielä ihan paskana mutta pääsin samaan aikaan viimein lähetteellä asianmukaiseen keskusteluapuun.


Sä jouduit aika koville mun kanssa varmaan siksikin kun mut oltiin ammatti ihmisten toimesta jätetty aika huonolle hoidolle. kolmen viikon välein lääkärin masennuksen seuranta ainoastaan hoitona on riittämätöntä.(lääkkeistähän kieltäydyin koska mielestäni ne pahensi tilannetta.)

sä sitten jouduit varmaan kantaan musta ihan hirveää huolta koska olin ilman kunnollista hoitokontaktia. Se saattoi väsyttää sut...Itse tein tosi paljon töitä että sain lopulta sen lähetteen.. Mua ei meinattu siirtää millään kunnon avunpiiriin. Jouduin siitäkin jo tekeen taistelua terv.keskuksessa että sain sen lähetteen itselleni.... mutta sen jälkeen homma alkoi sujua ja lopputulos terve ihminen...

Onkohan tämä sun juttu seurausta siitä? Sä jouduit oleen lujilla kun mua ei autettu siellä missä olisi pitänyt ja sit sä uuvuit koska et itsekään ollut terve..?

Tänään on ollut helpompi olo.
Silti.. sä et olisi saanut kuolla kysymättä mun mielipidettä.

Että mua ärsyttää ajatus kuinka sä hyppisit riemusta jos tietäisit että kannan sun kuvaa puhelimessani ja katselen sitä ennen nukkuun menoa. Siihen sä aina pyrit että pääset siihen asemaan.. mutta se on totta. en voi luopua sun kuvastas... Silloin "kuolisit" muistoistanikin.. Haluan muistaa sut.

Teit historiaa kun sait mut luottaan. Huolehdit musta... oon ikuisessa kiitollisuuden velassa sulle. Sun kuvas pysyy puhelimessani ja lähtee taustakuvaksikin hetkeksi koska se on mun tapa pitää oma muistotilaisuus sulle ja osoittaa miten paljon mulle merkitsit.

Olet ollu joka päivä mielessä vaikka ahdistus ja itku onkin vähentynyt ja muistelen sua ja meidän juttuja jo enemmän hymyillen. Me oltiin aikamoinen kaksikko juttuinemme. Ikävä niitä hetkiä. Tää kirjoittaminen tänne auttoi pahimman yli.. pääsin shokki ahdistuksista ja pääni selkisi nopeammin kun kirjoitin kaiken ulos.

Viime yönä tulit mieleeni uudella tavalla.. olin itse jo lukemassa viimeistä rukousta sillä olin tukehtua. Heräsin siihen että kurkkua vihloi, hengityksessä oli kuin jokin tukos ja kuumetta mitatessa säikähdin mittarin lukemaa sillä luku oli lähemmäs 39 astetta.. Hengenahdistus paheni ja mietin jo että miten ikinä pelastan itseni tukehtumiselta kun asun yksin. Mikään apu ei tulisi niin nopeasti että hengitystieni saataisiin ajoissa auki vaikka jotenkin apua saisin hälytettyäkin ajoissa.

Se pelko, paniikki ja hätä kun vessassa yritti yskiä vedet silmissä ja saada happea sai sut mieleeni.. mietin että jos kuolit yksin kotona olessas. Se on ihan kauheaa... jos jotain sattuu. kukaan ei ehdi apuun ajoissa kun asuu yksin.Kukaan ei tiedä. Kukaan ei pääse lukkojen läpi ajoissa.

Säkin olit ehkä yksin kuolemaasi asti.. ehkä vielä pitkään sen jälkeenki..en edes tiedä.. Ihan kauhea ajatus..

.Ei uskalla nukkua!! sä tajusit mua melkein kaikissa asioissa. Etkö voisi olla joku sellainen taivaspaikasta katseleva enkuli ja jelppiä nyt vähä.

Muistatko sä sen meidän ajan biiisin? Sen joka soi molemmilla päässä silloin kun me tapailimme?

http://www.youtube.com/watch?v=Ahld8m_hBlE

Laitan sen nyt tähän.. muistoksi siitä meidän ajasta vuosia sitten.. Se merkitsisi sulle varmaan paljon että jotenkin edes muistelen sitä aikaa..

Olit sitten enkuli taivaan suojelemassa mua niin kaks kertaa havahduin hereille yöllä juuri oikeaan aikaan ja nousin pysty asentoon. En voi nukkua nyt kuin pinnallista unta jotta havahdun hereille ajoissa.

Näin kyllä taas niin kummallisia uniaki.. sustaki..Muistatkohan kun viimeisen kerran nähtiin ja ajoit mut ihan oven eteen autolla..? Juteltiin jotain hetki ja sit nousin autosta.. En tiennyt että se oli viimeinen kerta kun sut näen..

se hetki on paljon unissani pyörinyt.. ja Kaikki meidän puheet automatkan aikana.. Miksi et puhunut suoraan? Et arvaa kuinka paljon ärsyttää että mieluummin kuolit kun olisit avoimesti kertonut miltä tuntuu.. se loukkaa tässä kaikkein eniten..

Muutenkin koko tässä jutussa vaivaa eniten että mä en tiennyt, mulle ei kerrottu. Multa pimitettiin tärkeää tietoa. Salattiin. Ehkä ihan tahattomasti mutta se loukkaa.. Olin ehkä läheisin ihminen sulle loppu vuosina ja mun jos kenen olisi pitänyt tietää.. Ainaki niin sä aina väitit..