Runokoulu ( ope on kirjailija ja kriitikko)

Pistäisit pari rahaa sen neuvon sijaan, että voisin mennä kulmapubiin ottamaan vaikka punaviintä. Innostais edes proosatekstin tekemiseen.

Runoilija ootko nasta.
vaiko ihan täysi ei saa sanoa täällä

kun et runoilemaan ennä
pois sun täytyy heti mennä.

Ruunella on hauskoja runoja enimmäkseen. Kansanomaisen humoristisia ja hyvää tarkoittavia.
Sitä ei sinusta voi sanoa, on kummallista kun aina olet Ruunea mollaamassa! Olet taitanut jäädä peräti viimeiseksi palstasuosiossa tuon luonteenpiirteesi vuoksi!

Hyvä ehtoinen:

Runosi tavoittelee ns. piiloriimiä.
Ennä ja mennä kyllä rimmaavat.
Heti kun riimiä on runossa,
on virne naamaan tulossa.
Hyvää jatkoa!

ope

Herra opettaja,
missä kulkee raja,
tunteakseen olevansa ylipoeetillinen,
kysyn vain, kun itse olen vain millinen.

Syksy !



Jälleen syksy
päivät tummuu harmauteen

tuuli riepottaa hiuksia
hieman paleltaa

aloston puu
seisoo kuin häpeillen
puiston reunalla

pihlaja

tuuli vei lehdet
linnut söi marjat
muutama punanen marja oksistossa
värjöttää kylmyydessä

siinä seison
hymyilen

tänään ei sada

autoon laitan talvirenkaat
tuumailen

se on jälleen syksy

Hän sanoi, että voi voi voi.
Ja toinen sanoi: Mun sisällä soi.
Kolmas virkkoi, että onpa kaunista, oi.
Neljäs tuumasi: Kuka maailman loi?
Viides huhuili: Ho hoi!
Kuudes, stadin kundi: keitä on noi?
Seitsemäs, serkkupoikai: Moi!
Kahdeksas kiljui: Komeroon lensi koi!
Yhdeksäs tiesi, että koira on Roi.

Kymmenes vain kapinoi.

Mullapa rinnassa roihuaa
aina rakkauuven tuli.
Ikkunasta kun vilkaisin
niin lumikin siinä suli.

Tyttö jonka silmäni tavoitti
on nätti kuin nukke aina.
Hymyssä suu ja iloset silmät
eikä huolet sitä paina.

Hei fiiuliin!

Runosi oli koskettava. Siinä oli kaikuja menneistä ajoista. Tuli mieleen monta
entistä mestaria. Poja tarina oli hyvin kuvattu. Kannattaisi kokeilla vapaata
mittaa, kun sulla on tuota proosallistakin asiaa ja elämän taipaleen karttaa.
Minun mielestä runo oli hieno.

taasen on syksy
menneet suven kukkaset
uudet unissa

Fiiuliin, hei!

Todella kaunis runo.
Niinhän se rakkauskin
joskus kituu ja kuolee.
Olet ehdottomasti
taitava runoilija, jolla
on mahdollisuuksia
vaikka mihin. Mutta
kokeile nyt ensin
vähän helpompia
foorumeita, kuten
maakuntalehtien
juhlapäivänumeroita,
joihin usein otetaan
runoja. Jos olet
eläkeläinen, niin
ET-lehdessä jopa
maksetaan lukijoiden
runoista.

Hyvää jatkoa toivoen.

Ope...

Äsken runon näin
se kulki edessäin
Heitin repun
kiveen nojasin pepun
Runo lensi haukkana
jossakin kaukana
se oli kiven kolossa
muurahaisen olossa
vielä se puuhun nousi
ja joutsenena sousi

Tulin iloiselle mielelle
hiutaleen pyydystin kielelle
ajattelin talven tuloa
ja naapurin poikaa Suloa
ehkä en sittenkään
vaikka alkais pyytämään
maalla on kivoja monta
ja monta onnetonta

kaupunkiin mieleni palaa
siellä kulttuuri mua halaa
unohdan pimeät illat
mutta mutta....
Patvinsuo ja hillat

Tietämättäni ovat kalat joesta kaionneet
vesi sameaksi muuttunut
kalaan lähteäkseni on
minun kauaksi soudettava
enkä tiedä
milloin veneeni vuotaa
tahi aironi kateissa
.kaiken ollessa kunnossa
on itätuuli veden etäälle puhaltanut
sopivaa säätä vartoessa
tuoppini rantakapakan pöydässä
monesti olen tyhjäksi juonut
laskuni maksanut
enenevällä hopealla

Mitä ihmettä me
opettajaa tarvitaan,
kun olemme tämän
open mielestä
jo parhaita
mestareita
jok'ikinen.

ei huonoa lain
taitavia vain
runomme oivat
niin hienosti soivat.

vaan nyt
näytä se taito
jonka omistat sinä
mukava ope
jatka kanssamme
edelleen

Runoissa on usein liikaa sanoja,
taito on karsia epäoleellinen,
jättää vain kirkas ydin.

Hetken lumous tallentuu runoon
peilinä heijastaa mielentilaa,
sanoina muuttuu näkyväksi.

Kekseliäät sanaleikit , tuoreet kielikuvat
riimittelyt, luontokuvat, vertaukset
rytmin musiikillinen taito

runon kieli on hmisen mieli


♫●♦♪♥

Tämä ei pyrkinytkään olemaan runo, vain mieleen tulleita ajatuksia runosta, säemuodossa ketjun olemusta mukaillen. Minusta tässä annetut ohjeet ovat asiallisia ja kannustavia, asiantunteviakin. Leikkimielisenä tämä pitää ottaa, opetusta varmaan lähdettäisiin muualta hakemaan, jos sitä vailla oltaisiin. Toivottavasti tämä ketjun avannut ope pysyy opetusmielessä vain ketjussaan, ei tule varsinaisiin runoketjuihin opettamaan, tai muualle, missä runomuodossa ajatuksia jaetaan.

Paljon viehättäviä luontorunoja olen saanut täällä lukea, itsekin tempautunut tunnelmiin, huumorin taitajiakin on. Melkein kaikki riimittelevät, siten saa helposti runon runolta tuntumaan, ja siinäkin voi olla vaikka miten luova. Riimiruno elää vielä kukoistavana myös rock-lyriikassa ja yleensäkin laulujen sanoituksissa.
Olen lukenut täällä myös syviä, raskaita sieluntuntoja rakkaiden menetyksistä ja siitä, että tuntee elämän pettäneen.

Runolla on tilansa keskustelupalstallakin. Arvostella ei pitäisi, paremminkin arvostaa luovuutta ja uskallusta purkaa tuntojaan. Senkin olen huomannut, että runo on toiminut vuoropuheluna, siltana sydämeltä sydämelle.

Opettajaksi itseään nimittävä on astunut palstalle kehumaan runoja. Kehuja saaneet tai saavat ovat innoissaan.

Täällä kirjoitetaan hetken mielijohteesta, omin kyvyin, ei kenenkään opastamana.

Runon ei tarvitse olla mikään loppusointuinen tekele vaan runollinen kertomus kirjoittajan mielentilan mukaan.

Jos open mielestä runo on hyvä tai erinomainen, on se vain yksi mielipide. Edellinen vain siksi, että hänen pätevyytensä on vain omin sanoin ilmoitettu.

Kosketit minua ja tunsin ihoni värähtävän...
väliltämme kaatui muuri.

Vavisten seisoin katsomassa omaa minuuttani
joka mureni pala palalta.

Olinko tuossa ollut minä,
periaatteineni
niiden vanki.

Kuin kuuma aalto,
tai myrskytuuli joka tarttui minuun
-
kuin jäävuoren huippu
joka vajoaa mereen
upposin kuohuihin.

Kosketit minua ja palelin
tai olin kuumeinen
alastomana menneisyyteni raunioilla..
kädessäni mistelin oksa
suutelin sinua
suutelin pala palalta,
kivi kiveltä muurit hajalleen

tulivuoren lailla sisin repesi
syöksi laavan alas laaksoon
ja annoin sen levitä päälleni
polttavana se kietoi minut syleilyynsä..
kasvatti laaksoon uudet kukat
eikä eilisiä enää ollut.

nytpä punon
pikkurunon
sydän hyytyy
vesi jäätyy,
lunta sataa
ilman rajaa.
Luonto lumipeiton saa
pian valkoisena maa.
Routa, jää
talvisää
pian meidät yllättää.
Tumput tossut
villamyssyt
käyttäjiään lämmittää.

ei Nikillä:

runosi on hauskaa ja riimiltään humoristista lastenrunoa.
Kyllä sinulta lastenrunokässäri syntyisi.

Seireenin laulun lailla
pimeät polut huusivat kutsua
he juoksivat niille ...kaidoille kaduille
punattujen huulien ja alastomien vartaloiden luokse
kuullen vain Seireenin laulun.

He vajosivat pehmeälle vuoteelle
kuumien huulien poltteeseen
himojen huoneessa... hämärässä
punaisten lyhtyjen himmeässä valossa.

He juopuivat hyväilyistä
antoivat lahjoja vain tunteakseen ihon lämmön.
Kunnes.... raatelevat kynnet raastoivat
pilkalliset huudot kaikuivat
ja heidän ihonsa veren punaamana, haavoilla
antoi Seireenille tyydytyksen.

Kaduilla he kulkivat
pää painuneena, haavoja peitellen
vain Seireenin laulu kaikui kumeasti kadulle
meren äärellä se odotti
vartalo taipuneena, kutsuen... tule
sukella minuun ja unohda elämä
Seireenin laulu... aaltojen kuohussa
katukivetyksen kaikuessa askelten alla.

Elämän kierto.

Oli elämä
oli kevät
tuli kesä
tuli syksy, talvi.
Saapui uusi kesä
elämäkin jatkui

Oli lapsuus.
Äiti, kerro satu
äiti kertoi sadun
kertoi kaksi
kasvoi lapsi
lähti pois
maailma kiehtoi.

Oli nuoruus.
rakkaani, suutele
sai poskelle suukon
lisäksi kaksi.
tanssittiin valssi
tanssittiin tango.

Oli sunnuntai
herää jo kulta.
leikittiin päivä
kisailtiin kaksi
oli ilojen aika
ei huolia missään.

oli arki.
mene helvettiin.
norkoiltiin päivä
riideltiin kaksi
tuli tappelun aika
koitti eronkin vuoro.

koitti vanhuus.
auta raihnaista.
kävi raskaaksi askel
yksi ja kaksi.
kunpa pääsisi pois
nyt elämä on taakka.

Siinähän se oli elämäntarina. Vähän liikaa pelkistit, mutta juoni ja teema ihan selkeästi löydettävissä. Joskus runojen "viilaaminen" tekee niistä hivenen
"ruotomaisia". Muutama sana enemmän antaa kyllä mehevyyttä sanonnalle.

Sormin pehmein koettelen kulmiasi,
käsin ahnein sivelen rintaasi.
Sanoin pyyteellisin kuiskaan korvaasi,
haen sinuutesi syvintä pistettä.

Vastaat värähtäen, haet minua,
retkelle kauniille maailmankaikkeuteen.
Sieltä palattuamme olemme taas vierekkäin,
vain sinä ja minä.

Missä maailma?

Lokakuu on lopuillaan
pimeää ja sataa.
Elo kulkee tavallaan,
melkein samaa rataa.

Joskus mieli maata kyntää,
joskus pilviin nousee.
Harmittaa ja naurattaa,
melkein samaan aikaan.

Sitä miettii, miksi ei,
voi aina olla vakaa.
Mielialat hyppelee,
monenmoista takaa.

Semmoinen on ihmisluonto,
vaihtuu tuota pikaa.
Tyytyväinen olla saa,
jos ajatuskin itää.

Melko väkisin luotua, mutta halusin minäkin "runoilla" ;)

Kaikkeen minäkin uskoin
turhiin puheisiin
omiin luuloihini
tulevaisuuden kuvaan

vai omiin mielikuviiniko
rakensin huomisille talon.

Enhän edes halunnut
sinua rakentajaksi

olit vain siinä
kuin varaosa minulle
joka olin rikki.

Perustuksiin se talo kaatui,
huonoihin suunnitelmiin

aikaa olisi ollut
mutta kylmyys huokui
rakentamattomista nurkista
ikkunasta katsoi tyhjyys
ja uskoni hävisi.

Tulevaisuuteni talo
sisin linnani
rakentuu ilman kahleita
jotka hiersivät

jotka mursin ja murensin
heitin pois

enkä enää ole rikki.

Hehkuvana punapihlajat
odottavat tilhiparvea
lenkkipolullani loistavat

Aurinko on matkaseurana
pohjoistuuli viestin tuojana
sormissani kylmyys kutittaa

Kohta lumivaippa täyttää maan
puiden oksat pakkaspäivänään
kimaltelee lailla kristallin

Tätä hetkeä niin odotin
kun lehdet rouskuu alla anturain
syksy talveksi taittuu

Hiihtoladut kulkee pitkin metsiä
suurempaa onnea ei tarvii etsiä
koivun kylki on kaunis

Sitä toivon tässä itsekin
kauniimmaksi muutun minäkin
elonkaareni myötä

Mummu pieni valkotukkainen
lapsenlapsen silmin kuitenkin
on kuin kristallipallo

Matka jatkuu kevyin askelin
luokse pirtin harmaakylkisen
siellä satuni kerron

Eilen oli kevätpäivä hentoinen
tuoksui tuomet puhtaanvalkoiset
lapsenkengät kiiltonahkaiset
riensivät pitkin pihaa

Korkokengät lavan täyttivät
kellohelmat keinahteli tahdissa musiikin
soi laulu tulipunaruusujen
pienet lapset täytti pöydän kotoisen

Syksy saapunut on saappaisiin
askel taipunut on päiviin lyheneviin
kosteus viipyy poskillani iltaisin
kasvojani herkät muistot virkistää

Kauneutta kohti huopatossuineen
sipsutellen katson eteen huomiseen
elämänkirjo säteillänsä kietoo maiseman
rakkaudellaan ikkunani verhoaa

Silloin on aika nukahtaa

Lähdevesi vei metsän syvyyksiin
korpikuusen kätköihin
kaduilta kaupungin

Tunsin tuoksun juoman huumaavan
löysin jäljet vapaan elämän
kaukana siellä

Kulki sana matkassa askelten
kuvat piiirtyi puiden runkoihin
rakastan vielä

Löytyi luola kivikallion
perällänsä vuode pehmoinen
turkisten päällä

Pieni valokiila läpäs huoneiston
sammaleinen aukko päällä luolaston
lamppuna loisti

Siellä elin niinkuin ennenkin
isoisän tapaan kalastelin metsästin
marjoja poimin

Istuin kevyesti turkistuolissa
vaari piippuansa täytteli
leppoisin mielin

Taivahalta kuuului humaus
kalliolla kävi pieni alus
kadoten jälleen

Uskomaton oli tunne tuo
putos lattialle jotain jalkain luo
kännykkä pieni

Kuuluvuus nyt oli niin ja näin
jotakin sinne päin
"missä mummeli luuraa"

Sitä se mielikuvitus teettää. Kiva runo. Huumoriakin mukana, mikä yleensä
unohtuu runon tekijöiltä.

majatalon oven suljin
muualle lähteäkseni
vain tyynyni sen otin mukaani
muuta en matkaani huolinut

taloja kulkiessani katselin
joissakin jopa poikkesin silti
oudoiksi jäivät
mauttomasti sisustetut ehkä
liian karut minun niissä viihtyä

joissan mainokset ikkunoissa
paljon lupauksia lupaavat
ohi olen kulkenut ovia avaamatta
itse olen kiiruhtanut saleista
minulle liian ylellisistä tai
ihan muuten vain

nyt siniset ikkunoissa verhot
takassa kotoinen tuli
vuoteella tyynyni vuosista väsynyt

Sinun naurusi.

Helähteli sinun naurusi
kirkkaasti kuin pulppuileva puro
kiirien ylös
värähdellen alas laskeutui
kuin leiskuvat revontulet
pohjoisen kuulaalla taivaanrannalla
kuin kaukaisten salamoiden
leimahtava luonnon kauneus
se kumpuili helisten valloittaen.

Sinun naurusi, se vangitsi mieleni
seisoin vaieten, vain kuunnellen
jähmettyen patsasmaiseen ihmettelyyn.
kenelleköhän nauroit, ketä kosketit.
minulle kuitenkin
soi naurusi musiikkina
tunkeutui sydämeeni, vei ajantajuni,
hengittää en osannut
vain ihmetellen nauttia.

Miten naurusi saitkaan soimaan kuin sävel
iloisesti intohimoisesti.
naurussasi tulvahteli tunteet.
minun tunteeni yhdistyi sinuun
sait minut omaksesi,
olit kaikkeni, omistin sinut.
rakkaus tulvi sinun naurustasi minuun
Huumauduin, antauduin sinulle.

Vaan sinä, kenelle naurusi omistit.

Sinulle

Kuka sinä olet
elävä legendako
kuljetko tielläsi suoraan eteenpäin,
voimissasi ja rohkeana
eksymättä omalta tieltäsi
oletko hurjana ujeltava tuuli hiekkaerämaassa
vai riehutko paholaisen viljapelloilla
tuhoten ja käryttäen kaiken mikä eteesi osuu
oletko tulinen kuoleman katse aseitten tähtäimissä
vaiko ääretön kylmyys avaruuden tyhjiössä

Sinä et ole kylmä
et ole kova
olet vain ihminen.
vaikka kuljetkin ylpeänä omaa tietäsi,
ja ujellat tuulissa
hiekkana erämaassa,
niin olet kuitenkin ihminen
herkkä ja lämmin ihminen.
älä kiellä hellyyttäsi, älä hellyyden tunnettasi,
sillä kaiken läpi kuultaa sielusi hyvyys.
se loistaa silmistäsi, se helähtää naurustasi.
olet ihminen jonka hyväntuulisuus luo päivänvalon.

Loppujen lopuksi kuitenkin olet vain pieni ihminen
avaruuden kylmässä kaikkeudessa.
olet ihminen jota rakastetaan, joka rakastaa.
ja hyvä näin.

Niinhän se on, että ihminen on aina sisältään myös hyvä, vaikka olisi miten
paha. Runossasi on hyviä kielikuvia.

Muutama tanka- runo

Avara vesi
ajatukset lipuvat
rantakiviltä
kylpevät hietikolla
sataman kahviloissa

----

Kirjavat lehdet
leijailevat tuulessa
minä palelen
ohuessa mekossa
olen luontopolulla

----

Ajatukset nuo
tuulen mukaan lähtivät
tippuivat jossain
sateen matkassa maahan
kukkapenkin loistohon

----
Sitten yksi Haiku-runo


Kaksi kukkasta
kumpikin valkoisia
sama ravinto

Kirijotan mitä kirijotan
sannaini takana seison
sanoja peräkkäin sovittelen
lauseita niistä rakentelen
puhun puusta ja heinistä
lahoista latojen seinistä
suuremmalla suutani auon
kun voimasanoja lauon
pitelen pöytäni reunasta
heti kun juovun sanoista
putoo en ihan lattialle asti
siinä oliskin viimeinen rasti
runolle rupean aamuin illoin
kaikki on ihan hiljaa silloin
kissakin lopettaa kehruunsa heti
koiralle kelpaa kovakin peti
kun koneeni runoja alkaa laulaa
häkissään lintukin venyttää kaulaa
hakkaan ja hakkaan sanat esiin
soutelen haaveissa kirkkaisiin vesiin
upotan jalkani rahkasuohon
ei tule loppua sanojen vuohon
kahlaan umpu lumessa siellä
missä ei kulje autoja tiellä
ja kaikki vain runon kielin
aina pysyn hyvillä mielin
kun naapuri kehuu ja kiittää

ehkä tämä tänään jo riittää.

Jalkoihini kaipaan huopikkaita
oikein entisaikain varrekkaita
jalkani kun aina ovat jäässä
sekä sormet, että aivot päässä.
Heräisipä huopatossu tehtailija
tuo tokkurainen vanha uneksija
valmistaisi lämmityksen varpailleni
antaisi se uutta voimaa keholleni

Kiikun kaakun
liukkailla liikun.
Satamasta kun taas lakkaa
ei vesipisarat ruutuja hakkaa
lenkille voi mennä akkapaha
taskussa lantteina maitoraha
kaupasta litran niillä saa
juon matkalla jos janottaa
muovikorkin voi kiinni kääntää
se kivasti narahtain ääntää
eikä roisku maito pitkin tietä
se on maito hyvää lientä
parempaa juomaa kuin olut
eikä katoa silmistä polut.
Heikki se viinipullon osti
minulle kai jotain kosti
kun tuliaisiksi en Virosta tuonut
sehän olis kaikki kerralla juonut
sillä on ihan pohjaton jano
ei pankkikirjassa usein lue pano
vielä ne sille pankkikirjan antaa
jota taskussaan aina kantaa
sivujen kulmat kuluneet pois
jokohan uusittavakin ois
Otto on sen Heikin veli oikia
ovat kartanon ottopoikia
akattomia molemmat ovat
vaikka naimahalut ne on kovat.
Heikki se aina minua kosiskelee
rakkauslauluja lauleskelee
vaikka parempi olis olla vaiti
sillä on äänessä murrosiän tauti
karhea ja kova kuin nariseva ovi
vaan eihän minun arvostella sovi.

Voi voi nyt se sade on tauonnut
Heikin laulukin mielestä kaikonnut
akkapaha menee maidon ostoon
Heikki taisi hiippailla rahan nostoon.

Sateinen päivä
puiden runosuonet soi
kiitos opelle
hedelmät kun maistelee
silmuissa uinuu kevät

Luontoäiti ikkunassa pitää päiväkirjaa
sadehelmin rivit valuvat

Alkuvuoden viikot meni sumun peitossa
lämpö helli mittaria ikkunan
Juhannuksen aikaan räntäsade
lavatanssit kokkotulet silloin väliin jäi
kesämekko pääsi mukaan poluille
aurinko kun helli heinäkuussa
jatkui päivät pitkät
kesäkengät kului tantereella
Pakkastako odotan
kimallusta kuurankukkasten
onhan kohta marraskuu
Turhaan odotat
ikkunanpieli yhä lämmin on
ei räntää ei lunta
eikä tuuli pyyhi lasia
aurinko ei pilaa tunnelmaa
saat yhä lukea luontoäidin tekstiä

Selfien lasi läpi näpsäytän
siinähän se mummeli nyt kurkistaa
kuva ja loru yhdessä kertoo tarinaa

Alastomuuttako pelkäät
kehosi muotoja peität
kääriytyen sikiöasentoon
polvet otsassa
alastomuuttasi piilossa.
Katso
nouse ylväästi koko pituuteesi
rintasi ovat kauniit
vatsaasi haluaisin suudella
ottaa alastomuutesi unena
herättää sinut rakastamaan
alastonta sinua, itseäsi
mitä häpeilet
aamu näkee sinut sylissäni.

sama kuin "turhake"


Puolisoni poismenon johdosta kirjoitin suressa surussani runon toiselle sivustolle toistavuotta sitten nim. " tuntematon"


Lopullista!

Suru velloo kuin raivoisa myrsky,
merenaallot tyrskyinä lyö
raivopäisenä kallion kylkeen
mustat pilvet salamoi
olet poissa
veit elämän multa
jätit yksin kulkemaan
huudan tuskaani maailmalle
auttakaa

meri tyyntyy
aurinko nousee
tuuli lämmin hyväilee
tuli rauha rannalle tuolle
jätän muistot myrskyineen

olet poissa
matka jatkuu
yksin tietä elämän
kuljen usein rannalla tuolla
ehkä kontaan vielä ihmisen

korjasin hiukan alkuperäistä teostani " kuljen usein rannalla tuolla " tämän verran,

mummi --

Otan osaa. Kauniisti puhut läheisen poismenosta, Siinä soi epätoivon sävel,
mutta lopulta toivon leppeä tuuli.

Metsä
Metsä on kaunis
metsä rauhan antaa
metsä elää
kuuntele metsää
katsele metsää
muurahaiskeko alla puun
asujat kulkevat kiirehtien
tervehtien toisiaan
kantaen risujaan
vaan minne?

Humisevat puut
jo kaarnaiset.
tuulen myötä laulavat
latvustonsa soittavat
niin hiljalleen
linnutkin piiloissaan
toisiansa kutsuvat
lauluillansa varoittavat
sointuvin sävelin
vaaroistakin metsän.

Keskeltä lehvikön
liihoitellen lentelee
myös perhonen
niin kesäinen
väriltänsä täysin valkoinen
iloaan antaen
kesän kauneutta juhlistaen
siis katsele metsä elää
kuuntele metsä laulaa
sävelin sointuvin
rauhaa jakaen.

Ensilumi

ensilumi peittää eilisen

vaahteran kirjavat lehdet
heleän vihreä nurmi
sitruunankeltaiset koivut
lehmuspuun ruskea runko
okrankeltaisine lehtineen

ne olivat eilen totta

taakse jäi epäonnen maa
epäonnistuneet askeleet
epäonnistuneet käden liikkeet
epäonnistuneet ajatukset

taakse ne jäivät
ensilumen alle

haarmaantunut puun runko
kaarevin oksin kurkottaa valoon

huomiseen

Kukkasten kruunupää
vierellään risuinen oksa
samassa maljakossa

Päivät kului auringossa

Lensi siihen ohdakkeinen
pyöri hetken ympärillä
lehdet heilui tuulosessa
repesivät sieltä täältä

Paikattiin pahimmat ruhjeet

Ambulanssin katon päällä
vilkkui valo sinisenä


Pöydällä rosoinen ruukku
ruukussa keltainen kukka

Honkain huminaan
kallion katveeseen
piilopirttini hongasta tein
ja kun kohtasin
sinut rakkainpain
sammalvuoteen lämpimään vein.

Hongat huojuivat
yllämme kuiskaillen
rakkaudesta meidän
olit sylissäin
sinä kalleimpain
alla auringon kuun ja tähden

Honkain suojeluun
pirttiini hämyiseen
saavuit lailla sä onnettaren
toit auringon
valon kirkkaimman
piilopirtistäin poistit aren.

Sammalvuoteessa
luonnon sylissä
on parhainta elämässä
hongat varjoineen
aina suojaavat
meitä mökkimme hämärässä.

------------





























Meeri kettinen
Vähämäentie 5

Ihan vain sivusta, muistattehan tallentaa runonne.

Maan kasvien tietoisuudesta
laulaviin valaisiin ja tanssiviin mehiläisiin.
Hajumerkkien monimuotoisuudesta
muurahaisyhdyskunnissa
elekielen ymmärrettävyyteen.
Meillä on sanat ja kirjainjärjestelmämme
ja kuvat, joihin elekielemme tallensimme
jo vuosituhansia sitten kallioon.

Kopioitu 70 RUNONURKKA 14 palstalta


Tuoksuvattu 7.10.2009 17:44 1 SULJE

Nautiskellen myrskyssä.
Ihan mahdoton tuuli
sen sisälläkin kuuli.
Sinne tielle vaan
kun taas jalkani saan
toista toisen eteen
isken tossua veteen.

Kuljin matkaa tovin
tuulen sekaan sovin
matka tapaamiseen johti
pankin kerhohuonetta kohti.
Moni kutsun kuuli
eipä haitannut tuuli.

Luonto pauhaten puhuu
tuuli pilville huhuu
alas pisarat sieltä
pois tuulen tieltä
talven aika ei täällä
ei tälläkään säällä.

Nautin tuulesta tuolla
kuljin karpalo suolla.
Sade hakkasi ihoa
tutkin kukkivaa kihoa,
hiukset märkinä roikkui
tuuli korvissa paukkui.

Sataa ja tuulee
vielä huminaa kuulee,
puista lehtiä riipii
kohti talvea hiipii,
Tästä myrskystä nauti,
eipä iske tauti.

Ei ole tullut luettua ketjua. Nyt selasin tämän piiitkän ketjun läpi ja harmikseni huomasin ettei Ruuneperi ollut yhtään runoa kirjoittanut.
Kirjoita nyt sinäkin tähän näitten riimittelijöitten joukkoon, johon itsekin kuulut. Eihän open arviointi haittaa, eihän? Tämähän on kuin keskustelua ja vielä ilman toraääniä.

Olen kirjoitellut runoja, erilaisia ja erilaisina hetkinä.Huomaan nyt hieman yllättyneenäkin, että voimakas tunnelataus taitaa välittyä runoon.Kun kirjoitin runoni
"Ensilumi" 18.10.2013 olin silloin hyvin pettynyt.Pettymyksen aiheena oli se,että olin yrittänyt akryylimaaleilla saada aikaan syksyisen taulun.Taulussa oli liian voimakkaat värit,ne olisi pitänyt olla murratumpia.Taulun kohtalona oli se,että koskapa silloin satoi ensilumi,maalasin kuvan päälle valkoisia "lumipisaroita".Liiallinen värikirjo jäi alle ja näkyy vain osittain.Lisäksi kirjoitin runon tunnelmistani.Laitoin sen Runot suomi24-sivuille. Yllätys,yllätys 29 tykkäystä ja mielenkiintoinen vastaus.Kaivoin runon arkistosta (nyt tykkäyksiä on 30) ja ajattelin,että mikähän on täällä open kanta tähän runoon.
Taidan säilyttää nyt kyseisen runon muistona tuosta hetkestä.

Helmi

Simpukka kuortansa avasi
hiekansiru sisäänsä palasi

Harmi tuo hiertää
eikö ois voinu kiertää

Mun maallisen majani
tiedän ma rajani

Pohjassa jökötän
paikallani kökötän

Kalastaja mut nappasi
helmeni kappasi

tyttönsä kaulalle

Mä nuori olen vielä
en vanha ole lain
vaikka vuosikymmeniä
nyt kannan muassain
kohta yhdeksän.

On helminauhan tavoin
nuo vuodet kiedotut
aikaan tuohon menneeseen
jonka olen elänyt
sydän matkassain.

En vanha sittenkään
kun jätän maailman
ja nuo vuosituhansia
täällä ammoin hallinneet
kaikki mantereet.

Mä olen nuori aina
täällä läpi elämän
nämä vuosikymmenet
ovat kaikki yhdeksän
lapsen kengissään

Siispä nuori ihminen
liki ysikymppinen
annan kaiken kunnian
näille vanhemmille
maamme järkänteille

On punoitus pihlajoissa
on linnuilla karkelot
syystuulonen oksistoissa
tuo kesäiset muistelot

Nyt valkoinen haiven jo lentää
se talvea enteilee
ja lyhdyssä pienoinen liekki
tuo lämpöä eteiseen

On päivä nyt tää
hetki pienoinen elämää
soi siinä sävel hentoinen
kuin lumihöytynen

Ja päivä nyt tää
leijuu lailla perhosen
se kulkee ohi pihamaan
ja muistoihin se jää

RAUHANNEUVOTTELUT

linnan puistossa juhlat
viivasuorina panssarivaunujen kyljillä
shampanjalasien ja lautasten rivit

SHAKAALIT ODOTTAKAA

tänään klovni soittaa
mykkää flyygeliä kapellimestari
liiaksi humalassa

HUOMENNA huomenna
ME SOVIMME
ruostuneista aseista

Tuolla joku mainitsi että on huonoa kun ei kukaan pääse toista ylemmäs.
Mikä lie ollut tarkoitus, mutta voisko jatkaa nyt niin että lukijat antavat pisteitä runoista jo kirjoitetuistakini n . Saisi joka runolle antaa pisteensä
rajana 0-10. ja omalla nikillä, rekkamattomallakin.
Letkkimieltä kaivataan.

No sehän voi olla kivaa, että annettais numeroita.
Kun keskustelu saadaan aikaiseksi, niin ope
ei ole enää tarpeellinen. Siihen voisi pyrkiä.

Ranskalaisten talvi lapissa

On talvi tullut pohjoisen kyliin
kietonut seudut pehmoiseen syliin.
Turisteille tää on ihmetys suuri,
yhtä outo kuin kiinan muuri.

Talvi on heille yhtä huvia,
aikuiset tekevät lumeen enkelin kuvia.
Ei haittaa kylmä ja huurteiset puut,
lumileikeissä kaikil on nauravat suut.

Hiihtämisessä on oltava malttia
mut potkukelkkailu on parasta valttia.
Valokuvaus on aikuisille tärkeää,
kylmä voi kameran särkeä.

Kolmekymmentä pakkasta on kuvauksen kohde
ja taivaalla tanssiva revontulien hohde.
Lapissa voi lumiukkoa halata
iloisin mielin Pariisiin palata.

Kertokaapa mitä noi riimit ovat.
loppusoinnut tiedän , mutta riimeistä ei hajuakaan.Jos tuonkin asian tietäisin, voisin joskus siellä toisessa elämässä synnyttää hyviäkin runoja.
Olen kirjoitellut näköjään täysin "uunona" asioita runomuodossa ja tuonut niitä vielä tänne ja muuallekin pilkattavaksi
Ei oo minulle runoutta opetettu missään ja nyt oon liian vanha oppimaan, mutta tosiaankin.... se toinen elämä....

riimiä voi esiintyä myös alku- , sisä- tai loppusointuna. Kalevalassa on aika
rikasta riimien käyttöä.

Hepokatti heinällä soutaa
pelkää ei tulevaa routaa

Jäällä voi luistella kyllä
näinkin syksyllä

Viulua virittää kuntoon
tanssit nyt alkakoon

Jäälle ei tullutkaan ketään
oli kaikki menneet pesään

Heinäsirkka noloissaan kulki
meni pesäänsä ja oven sulki

uppoudu runoon

Yllytyshullu minäkin aina
mukaan lähden
ei kritiikki paina.

Muut konkareita näköjään
toisin kuin mä
kun vasta tään
kokeilun palstalla tein
ja joukkoon riimini vein.

Aika rauhassa täällä saa
runoinensa tuhertaa,
ihmetellen itsekin
mahdun tänne minäkin.

Ei tarvi kompleksia kärsiä
ja kynsillä päätä järsiä,
Ei sensuuria minkään laista,
tule, kokeile ja maista.

kutsuit huvimajaasi

teetä ja sympatiaa

nauroit ilkamoiden


tulin


teetä en juonut

elokuun kuutamossa riisuin

S I N U T

huntu

hunnulta


haaveeksi

vanhaa tekstiä:

Pelkistynyttä ja kerroksista ilmaisua.

Joskus tee ja sympatia riittää. Ei aina.

Kalastaja

Siimaa pari metriä
ongenvapa ja koukku
paljaat varpaat hietikolla

Puinen laituri heiluu
kalat pomppii kaislikossa
viestiä toisilleen vievät;

"Matoja on matkassansa
terävä on kaareva koukku"

Yksi mato veteen tippuu
koukku tyhjä kiemurainen
toinen mato luikerteli
läpi sormien livahti
kalat katsoi kummeksuen
nappasi matosen suuhun
näykkäsi varpaita vedessä

juuri silloin kalastaja
luuli saaneensa matosen
kiemuraiseen pyydykseensä
minne taasen putosikaan
suoraan saalihin suuhun

Kalan mahat pullistuivat
matosista mehukkaista
miehen mieli odottava
jospa viimeinkin taitaisi


Tuli lapsi laiturille
kietaisi matosen koukkuun
sujautti siiman vetehen

hetken päästä laiturilla
sätkytteli ahvenia
pari pientä kirjavaista

Neljä jalkaa laiturilla
polskutteli kalavettä
tuumailivat toisillensa:
"Nyt on meillä sopivasti
kalasopan aineksia"

Poika nosti vaarin pystyyn
talutteli rannikolle
taittoi tillin matkahansa
sipulia kourahansa

Yhdessä he sopan söivät
hetken yhteisen jakoivat

muiston kauniin rakensivat

Vähän kalevalamittaa ja paljon kivoja muistoja. Tällaisia runoja voi tehdä vaikka
vihkosen lastenlapsille.

Juureva juntti junantuoma ( alkusointu ju-ju-ju)
katseli kuunteli neitoa nuorta ( kolmikirjaiminen loppusointu eli-eli, yksikirjaiminen loppusointu a-a)
sateli vettä mateli aika ( vain alkukirjain vaihtuu, sateli-mateli myös sisäsointu koska toinen riimisana on säkeen keskellä)
tyttö tuo tuli luo ( sisäsointu tarkoittaa, että säkeen sisällä oleva sana rimmaa
esim säkeen loppusanan kanssa tuo-luo)
osaavat riimittäjät käyttävät riimiä, jossa vain alkukirjain vaihtuu. ( esim. syksy tänne matelee, tuulee vettä satelee, ( ja sitten kahden sanan riimi) syksykin on mukavaa,
senhän tietää kuka vaan ( mukavaa - kuka vaan)

Taitaapi meidän runous olla jo huipussaan,
tuskin kukaan tuikussaan,
meitä jalostaa.

Minulle runoni omat,
ovat olleet mielen somat,
miettelykset.

Sanoja rakastain,
niillä leikkien ain,
aion myös jatkaa.

Jokaisen huviretki,
runoilun rakas hetki,
jatkukoon.

runoja,omia:

parhaimmillaan runonteko on arjen runoterapiaa

Ennen oli ohjelmallisia iltamia ja lppussa 1 t tanssi -- niisää oli kuorilausuntaa ja kaikenlaista kivaa ohjelmaa -- sillon pääsi tavalliset harrastajatkin esiintyyn , nyt on hienoja kulttuuritapahtumia ja maksaa paljon -
Ei hyvä
Urheiluseurojen järjestämiä tanssia . Jossa paikallinen haitristi veteli kappaleet .. hyvin rytmissäpysyttiin .

Nyt jos harrastaa jotain on otettava ohjaaja --onneksi täälä ohjaaja ei rahasta --päinvastooin joku saa kehoituksen viedä runonsa lehteen --kahvirahan toivossa

ullamirjami
Millainen sävel tuli mieleen runosta; On punoitus pihlajoissa...jne

Ihana koitan saada se n veopuukiin -- Kunhan nyt pikkusen kokeilen ensin
Se runo oli kun säveltämistä vaille hyvin rytmillinen varmaankin heppo säveltää

Kirjoitan nyt tositapahtumiin perustuvan runon:

metsä suli lumestansa
karhu tuli pesästänsä
pitkin metsää käyskenteli
poikasia kuljetteli
soilla kulki silmät sulki
aurinko kun helotteli
puuhun kiipes tarpeen tullen
ketterä tuo metsän otso
kuningas on kankahilla
tuolla metsälaitumilla
mustikoita muuten poimi
kalojakin kalasteli
sellainen on menninkäinen
turkki vahva askel tarkka
sellaisen jos kohtaisikaan
pelko tulis heti pintaan
sanotaan ett´ metelistä
juoksee karkuun alkaa parkuun
mutta onpa tarinoita
että kaivoi kompasteja
myllersi ja kuopsutteli
ruokaa sieltä haeskeli
oli nainen lenkillänsä
koiran kanssa pihallansa
koira haukkui kimakasti
karhu lähti rivakasti
nainen pääsi peloistansa
meni sisään pesähänsä
kertoi siinä tarinaansa
jäljet käytiin katsomassa
yhteistuumin miettimässä
missä miehet missä luvat
karhunkaatoon olis mieli
saatiin apujoukot sinne
pyssyt paukkui raikui rinne
nyt on rauha näillä mailla
pelkoa voi olla vailla
nainen muistaa miltä tuntuu
karhun jalat nousee pystyyn
siinä sydän läpättääpi
itkuun silmä ennättääpi
koiran kanssa kulkee vielä
pelko poissa turva siellä

Jukolan innoitus
Suunnistusta 1


Tänään se alkaa.
Yhtä jalkaa
Venlaa monta,
tyttöä verratonta
metsikköön katoaa
soissakin samoaa.
Vaikka olis Martta,
kompassi ja kartta
kilpailijan tarvikkeet
eivät järjen korvikkeet.
Ne käteensä kahmaisee
polulle pinkaisee
ja kiveltä kivelle
rastilta rastille
juoksee ja tarkkailee
mielessään merkkailee
karttamerkit maastoon
törmäämättä puustoon.

Joukkuetta edustaa
kunniaansa puolustaa
moni vanha voittaja,
Hyväkin suunnistaja
kartalta voi eksyä
itseltänsä kysyä;
Tässäkö tämä nyt,
olenko jo eksynyt?

Onhan ne riimisanat hallussa, mutta säkeet vähän liian lyhyitä. Se tekee runosta
takovan ja puuduttavan. Mutta aihe oli ihan jees. Runo jukolan viestistä. :)

Vielä kiusaan yhdellä runolla :


Pienen pieni lintu lauloi
vihervarpu viserteli
metso meni metsikössä
kajahutti kankahalla
korppikotka koivikossa
lauloi laulun Lapinmaalla
metsä raikui kauas kaikui

Käyskenteli kummasteli
metsästäjä mietiskeli:
missähän on meiän veli
metsäseura meikäläisen?

Konsertteja kotvan aikaa
kuunnellessa metsäntaikaa
päivä päättyi päätöksehen
matkan marssin kotipuoleen
siellä veli venheinensä
airon avuin askareissa;
Kalojako katsastelet
ahvenia aiot anoo?

Veli veti verkot veteen
siitä sitten kysymähän:
Mitä mies on mielessäsi
tuumit tullessasi tänne?

Kuulitko kun metsä raikui
havaitsitko lintuin laulun?

Kyllä kuulin kuomaseni
aivan aistin, oma veli

Oli metsä konsertissa
oltiinhan kuin oopperassa,
yhteistuumin todettihin
makuulle kun laskettihin
laavun peti oli heti
valmis silloin, lämmin illoin

Siihen kaatui kaksi miestä
uupuneina päivä hiestä

( liisa):


upeaa kalevalamittaa, alkusointua, sisäsointua, loppusointua!!!!!

Liisa on oppivainen. Niin somasti alkusointukin rimmaa. :)

Tänään satoi lunta
ei se ollut unta
Myrsky puri puita
kolotteli luita

Ulkona on valoisaa
piparkakku makoisaa

Joulukortin kuvassa
tonttu tuumii tuvassa:
Kiltit lapset lahjoja ne saa

Voi sua raukkaa.
Kohta runoa paukkaa,
Työtä sulla riittää,
palstalaiset kiittää.

Pian on sitten muotia
runomuodossa toisia ruotia.
Ja politiikkaa tietenkin
hersyväisin sävelin.

Runo vapaamittainen
on mulle vieraan tuntuinen,
vaan tahtoo uutta oppia
tää ikivanha Makriina!

Vanhus odottaa !



Katso
ilta saapuu
taivaanranta jo punottaa

huomenna taas myrsky käy
rakkaita ei vieläkää näy

yksin
vanhus katsoo iltaan
turhaanko rakkaitaan odottaa

ikävä kalvaa
tuska sielussa raastaa

havahtuu
vanhus tuo
kass ´ joulu saapuu

kortin vanhus kirjoittaa
sanan muutaman raapustaa
hyvää joulua rakkailleen toivottaa

jälleen odottaa

viestin sai
haloo haloo,
matkustamme lämpimään
aurinkoa katsomaan

pärjääkö mummi viikon kaks
tulemme kyllä takas

sukkaa kutoo vanhus tuo
vie pienen käärön lastenlasten luo

on joulu

vanhus suuntaa askeleet
puutarhaan tuonelan
valomeri kynttilöitten lumoaaa
tuulessa lepattaa

hiljaisuus huutaa kumpujen yllä
vanhus kynttilää sytyttää
kuiskaa hiljaa rakkaimmalleen
väsyttää
tahdon sun luo

laulaa
pieni talitintti mari
missä viivyt sulhoseni, titi, titityy.
Laulun kuuli västäräkki.
kari
ja tsilipt, plit-pirilöimään
oikein innostuu.
Kari miettii.. opetella
täytyy kai mun titi, titityytä
Ei tarvii marin kuvitella
ettei ole mulla mitään syytä
häntä lahennellä.
Samaan ruokapöytään
lehahteli kari
siihen jonka omaksensa
ominut oli mari.
Kari kysyi , opetatko laulamaan
sä mulle titi, titityytä.
Kun sen opin niin kosimaan
sua aion tulla
onhan mulla siihen silloin syytä.
Vastas hälle talitintti mari
jos en ketään muuta saa
niin voisko meistä tulla pari.
Opettaa en sulle osaa
omaa lauluani
Enkä liian viserrykses
ollenkaan oo fani.
Ajatellaan asiaa,
ei ole mulla kiire
vastas hälle västäräkki
ja oksallensa lensi




Maalleko?


Pakeniko titi, titityy
kauas kaupungista
kai ajatteli selviytyy
maalla pusikossa
paremmin kuin kaupunkien
autoin saastehessa.
Maalle lensi etsimähän

suurta puhtautta
ehkä myöskin pesimähän
siel' on avaruutta
etsii hellän sulhaspojan
omaa lajiansa
tyydy ei hän västäräkin
sukuun mielellänsä.
Västäräkki edelleenkin
kaipas pientä lintuaan
titi-tyytä opiskellen
jatkoi haaveitaan
jospa tintti kuitenkin
suostuis kosintaan.
Vaan kauas lensi luota pois
titityineen pienoinen
västäräkki toivoi vain
jospa joskus vielä sois
talitintin titityy
kurkustansa hälläkin.

Runoillaanko taas.
Olisi kiva lukea runojanne.