Mies rinnalta poissa

Mies nukkui pois n.vuosi sitten. Aluksi olin kuin kävelevä zombi. Vaivuin johonkin transsitilaan.
Nyt olen jo tehnyt laivareissun ystäväni kanssa, käynyt Helsingissä ja olen liittynyt urheiluseuraan.
Mies ei tule koskaan takaisin,mutta minä elän.
Meille jokaiselle on annettu oma aikamme täällä. Aion käyttää sen liikkumalla ihmisten parissa,ja reissaamalla. Vaikka vain kotimaassa.
Kaipaan miestäni välillä kipeää tekevästi. Olen kiitollinen,että sain pitää hänet rinnallani kulkemassa 20 vuotta.

Leski kirjoitti:

Mies nukkui pois n.vuosi sitten. Aluksi olin kuin kävelevä zombi. Vaivuin johonkin transsitilaan.
Nyt olen jo tehnyt laivareissun ystäväni kanssa, käynyt Helsingissä ja olen liittynyt urheiluseuraan.
Mies ei tule koskaan takaisin,mutta minä elän.
Meille jokaiselle on annettu oma aikamme täällä. Aion käyttää sen liikkumalla ihmisten parissa,ja reissaamalla. Vaikka vain kotimaassa.
Kaipaan miestäni välillä kipeää tekevästi. Olen kiitollinen,että sain pitää hänet rinnallani kulkemassa 20 vuotta.

Lue lisää

Samoin olen aikani surtuani tehnyt paljon, mutta kukaan eikä mikään ei korvaa poismennyttä miestäni. En edes tahdo joka päivä mennä minnekään vain toteamaan, että olen aina yksin. Kaikki tuttuni ovat tietenkin perheittensä kanssa. Ei heistä muutenkaan olisi seuraa minulle, ovat niin erilaisia. Emme harrasta samoja asioita. Harrastuksissa taas tapaa ihmisiä, jotka ovat muuten niin erilaisia.

Kotimaan matkailu ei ole sen halvempaa kuin ulkomaanmatkailukaan. Piti lähteä yksin matkalle, mutta kun aikani ajattelin ja haaveilin, päädyin siihen tulokseen, että ei ole rahojen ja vaivan väärtti. Olisin kuitenkin vain yksinäinen matkallani.

Leski kirjoitti:

Mies nukkui pois n.vuosi sitten. Aluksi olin kuin kävelevä zombi. Vaivuin johonkin transsitilaan.
Nyt olen jo tehnyt laivareissun ystäväni kanssa, käynyt Helsingissä ja olen liittynyt urheiluseuraan.
Mies ei tule koskaan takaisin,mutta minä elän.
Meille jokaiselle on annettu oma aikamme täällä. Aion käyttää sen liikkumalla ihmisten parissa,ja reissaamalla. Vaikka vain kotimaassa.
Kaipaan miestäni välillä kipeää tekevästi. Olen kiitollinen,että sain pitää hänet rinnallani kulkemassa 20 vuotta.

Lue lisää

Viestisi antaa minulle uskoa tulevaan, kiitos siitä. Itse olen juuri siinä "Zombivaiheessa" Lähdetkö "LESKI" kevällä etelään kanssani?

Avoleski kirjoitti:

Viestisi antaa minulle uskoa tulevaan, kiitos siitä. Itse olen juuri siinä "Zombivaiheessa" Lähdetkö "LESKI" kevällä etelään kanssani?

Avoleski:nikille
Täällä kirjoittaa kaksi Leskeä. Kumpaa tarkoitat. Toisella on lapsia ja toisella ei!

uskomattoman tyly ja epäempaattinen kannanotto heti alkuun onnensinkulta,

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Samoin olen aikani surtuani tehnyt paljon, mutta kukaan eikä mikään ei korvaa poismennyttä miestäni. En edes tahdo joka päivä mennä minnekään vain toteamaan, että olen aina yksin. Kaikki tuttuni ovat tietenkin perheittensä kanssa. Ei heistä muutenkaan olisi seuraa minulle, ovat niin erilaisia. Emme harrasta samoja asioita. Harrastuksissa taas tapaa ihmisiä, jotka ovat muuten niin erilaisia.

Kotimaan matkailu ei ole sen halvempaa kuin ulkomaanmatkailukaan. Piti lähteä yksin matkalle, mutta kun aikani ajattelin ja haaveilin, päädyin siihen tulokseen, että ei ole rahojen ja vaivan väärtti. Olisin kuitenkin vain yksinäinen matkallani.

Lue lisää

Hei! Pelkään vaimollani samoja ajatuksia koska aika taitaa olla vähissä. Toivon että hän nauttisi kuitenkin niistä matkoista joissa kävimme ja kävisi niitä uudelleen muistaen minut . Elämä on niin raadollista....

Minun isä ja äiti kuolivat kun olin päälle kolmekymmentä, äidin kuollessa olin tosin jo yli 40 vuotta, mutta äidistäni ei ollut tukea: päinvastoin äiti oli lasten tuen ja hoivan tarpeessa.

Olin minä avioliitossa ja samassa parisuhteessa yli 25 vuotta, mutta se päättyi eroon kun perheyrityksemme meni konkkaan ja hän lähti pois toisen kanssa jättäen häpeän ja sotkun minun kontalleni.
On minulla kaksi siskoa, mutta heillä on oma elämä ja tapailemme harvoin. Lapsia ei ole. Elossa on vain muutama täti ja eno. Yhden äidin siskon kanssa olemme aika läheisiä.

Eron jälkeen minulla on ollut yksi ihmissuhde ja minä taisin olla se rakastunut osapuoli, kun teimme kulki erilleen. Mies ei vain kokenut sellaista rakkautta, ystävyyttä vain. Ja minkäs sille mahtaa. Hän löysi sitten rakkauden ja kipeää se teki kun sitä tunnesidettä ei minuun syntynyt. Tunteet eivät ole sotilaista - sen ymmärrän.

Sain tulla nuorena uskoon ja se kai on ollut sen kantavin voima vuosikymmenien myrskyissä. Seurakuntaelämä on tuonut mukanaan myös niitä ystäviä, tehtäviä. Minä saan voimaa ja intoa esim. tekemällä hyvää kehitysmaan lapsille. Innolla seurasin perjantaina Nenäpäivää telkkarista ja ole tehnyt Patmoksen Operaatio joulunlapsipaketteja.
Elämä on muuttuvaa: ihmisiä tulee ja menee. On luonnollista että kokee surua kun menettää rakkaan tai jotain tärkeää. Jotain juuttumista on menneisyyteen, jos vielä kymmenen vuoden päästä ei koe elämää kun kumppani on lähtenyt.
En minä pahalla sinulle tuota sanonut, mutta eteenpäin sinun tulisi päästä.
Vaikka ei ole biologista sukua, niin ihan oikeasti elämä on mahtavaa. Ikää on ja terveyteni on vielä suhteellisen hyvä.

onnellinen sinkku kirjoitti:

Minun isä ja äiti kuolivat kun olin päälle kolmekymmentä, äidin kuollessa olin tosin jo yli 40 vuotta, mutta äidistäni ei ollut tukea: päinvastoin äiti oli lasten tuen ja hoivan tarpeessa.

Olin minä avioliitossa ja samassa parisuhteessa yli 25 vuotta, mutta se päättyi eroon kun perheyrityksemme meni konkkaan ja hän lähti pois toisen kanssa jättäen häpeän ja sotkun minun kontalleni.
On minulla kaksi siskoa, mutta heillä on oma elämä ja tapailemme harvoin. Lapsia ei ole. Elossa on vain muutama täti ja eno. Yhden äidin siskon kanssa olemme aika läheisiä.

Eron jälkeen minulla on ollut yksi ihmissuhde ja minä taisin olla se rakastunut osapuoli, kun teimme kulki erilleen. Mies ei vain kokenut sellaista rakkautta, ystävyyttä vain. Ja minkäs sille mahtaa. Hän löysi sitten rakkauden ja kipeää se teki kun sitä tunnesidettä ei minuun syntynyt. Tunteet eivät ole sotilaista - sen ymmärrän.

Sain tulla nuorena uskoon ja se kai on ollut sen kantavin voima vuosikymmenien myrskyissä. Seurakuntaelämä on tuonut mukanaan myös niitä ystäviä, tehtäviä. Minä saan voimaa ja intoa esim. tekemällä hyvää kehitysmaan lapsille. Innolla seurasin perjantaina Nenäpäivää telkkarista ja ole tehnyt Patmoksen Operaatio joulunlapsipaketteja.
Elämä on muuttuvaa: ihmisiä tulee ja menee. On luonnollista että kokee surua kun menettää rakkaan tai jotain tärkeää. Jotain juuttumista on menneisyyteen, jos vielä kymmenen vuoden päästä ei koe elämää kun kumppani on lähtenyt.
En minä pahalla sinulle tuota sanonut, mutta eteenpäin sinun tulisi päästä.
Vaikka ei ole biologista sukua, niin ihan oikeasti elämä on mahtavaa. Ikää on ja terveyteni on vielä suhteellisen hyvä.

Lue lisää

"Jotain juuttumista on menneisyyteen, jos vielä kymmenen vuoden päästä ei koe elämää kun kumppani on lähtenyt."

En koe, että olisin juuttunut menneisyyteen, vaan ennemminkin suruni ja menetykseni on seurannut minua nykyisyyteen. Ehkä se oli se suhteen laatu sellainen, että sellaisia ei sitten tule elämässä toista. Panostin siihen aikanani niin paljon. Tuli mieleeni, kun kerroit yrityksestänne, että se minun suhteeni oli minun elämäni yritys.

Jäljellä on mitä on, mutta toinen puoli puuttuu. Olen jatkanut tietenkin oman osuuteni hoitamista ja kehittämistä, mutta se on vain se toinen puoli. Pikkuhiljaa luovutan etsimästäkään toista puolta enää. Ehkä siten minun osuuteni hiljalleen täyttää koko elämäni, enkä enää koe, että toinen puoli puuttuu.

Hyväksyttävä vain on, että ainakaan minua ei ole luotu yksineläjäksi. Kaikenlaisista asioista ihmisillä on tarvetta puhua. Nytkin Inhimillisessä tekijässä ihmiset puhuvat omasta koostaan (tulee parhaillaan telkkarista). Minulla ei tuollaisen asian kanssa ole ongelmia, mutta ajattelen vain, että en saa oikeastaan mitään huomiota missään mitä minulle tapahtuu tai mitä teen. Pelottavaakin tällainen yksinäisyys on.

En sitten tiedä, että onko se yksinomaan kaverin kuolemasta kiinni, jos asiaa näin pohtii, että tunnen olevani yksinäinen. Jos olisin tullut alunalkaen näin pitkälle yksin, tuntisin itseni taatusti vieläkin yksinäisemmäksi. Teen työtä, enkä varsinaisesti työssä tunne itseäni yksinäiseksi, mutta elämän kokonaisuus ei ole laadultaan sellaista, kuin se voisi olla, jos en olisi jäänyt yksin.

Ei tule apua mistään, ei pieniin eikä suuriin asioihin, eikä ole ketään, kenen kanssa keskustella omista asioistaan. Ainakaan minulle tämä ei ole sopiva elämänmuoto, enkä tällaista olisi itselleni toivonut.

onnellinen sinkku kirjoitti:

Minun isä ja äiti kuolivat kun olin päälle kolmekymmentä, äidin kuollessa olin tosin jo yli 40 vuotta, mutta äidistäni ei ollut tukea: päinvastoin äiti oli lasten tuen ja hoivan tarpeessa.

Olin minä avioliitossa ja samassa parisuhteessa yli 25 vuotta, mutta se päättyi eroon kun perheyrityksemme meni konkkaan ja hän lähti pois toisen kanssa jättäen häpeän ja sotkun minun kontalleni.
On minulla kaksi siskoa, mutta heillä on oma elämä ja tapailemme harvoin. Lapsia ei ole. Elossa on vain muutama täti ja eno. Yhden äidin siskon kanssa olemme aika läheisiä.

Eron jälkeen minulla on ollut yksi ihmissuhde ja minä taisin olla se rakastunut osapuoli, kun teimme kulki erilleen. Mies ei vain kokenut sellaista rakkautta, ystävyyttä vain. Ja minkäs sille mahtaa. Hän löysi sitten rakkauden ja kipeää se teki kun sitä tunnesidettä ei minuun syntynyt. Tunteet eivät ole sotilaista - sen ymmärrän.

Sain tulla nuorena uskoon ja se kai on ollut sen kantavin voima vuosikymmenien myrskyissä. Seurakuntaelämä on tuonut mukanaan myös niitä ystäviä, tehtäviä. Minä saan voimaa ja intoa esim. tekemällä hyvää kehitysmaan lapsille. Innolla seurasin perjantaina Nenäpäivää telkkarista ja ole tehnyt Patmoksen Operaatio joulunlapsipaketteja.
Elämä on muuttuvaa: ihmisiä tulee ja menee. On luonnollista että kokee surua kun menettää rakkaan tai jotain tärkeää. Jotain juuttumista on menneisyyteen, jos vielä kymmenen vuoden päästä ei koe elämää kun kumppani on lähtenyt.
En minä pahalla sinulle tuota sanonut, mutta eteenpäin sinun tulisi päästä.
Vaikka ei ole biologista sukua, niin ihan oikeasti elämä on mahtavaa. Ikää on ja terveyteni on vielä suhteellisen hyvä.

Lue lisää

Tajusin vasta, että eihän sinulta onnellinen sinkku ole kuollut rinnaltasi ihmistä. Elämääsi mahtuu menetyksiä, mutta on ihan eri asia, jos muuten menee välit poikki, tai kun se toinen kuolee. Ihan eri asia.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Tajusin vasta, että eihän sinulta onnellinen sinkku ole kuollut rinnaltasi ihmistä. Elämääsi mahtuu menetyksiä, mutta on ihan eri asia, jos muuten menee välit poikki, tai kun se toinen kuolee. Ihan eri asia.

Lue lisää

Tietenkin kuolema on lopullinen, mutta luonnollinen ero ja se helpommin hyväksyy. Ero on taas asia, jossa toinen pettää, jättää ja hylkää. Kyllä hän oli nuoruuteni rakastettu, tavallaan sen ensimmäinen ja mehän teimme sopimuksen yhdessä ja Jumalan edessä olla yhdessä ja rakastaa toisiamme niin, myötä kuin vastoinkäymisessä mutta hän ei pitänytkään sitä lupausta. Minulle kuolema olisi ollut paljon oikeudenmukaisempi hyväksyä ja alussa kun oli toiveita että hän vielä vaikka palaisi. Minä kyllä ajattelen tässä asiassa näin. Eihän sille mahda mitään, jos toisen aika täällä on eletty ja hän siirtyy ajan rajan tuolle puolen.

On todella ikävää, jos onni on kiinni vain yhdessä vaihtoehdossa. Mikäli niin olisi niin maailmassa olisi paljon onnettomia leskiä. Sinä olet sitten ihminen, joka löytää ystäviä ja hengenheimolaisia tosi harvoissa. Minä tutustun ja saan ystäviä helposti, mutta rakastuminen on eri asia. Olisiko tuhannesta vain yksi mies, johon voisin ihastua ja rakastua: Eron jälkeen on ollut vain tuo yksi. On ollut sitten joku muu, että ehkä, mutta kun on ollut jo parisuhteessa niin asia on pitänyt jättää jo alkuunsa pois laskuista.
Siskoni, joka eli pitkään onnellisessa liitossa ja on ollut nyt puolitoista vuotta leskenä, sanoo että totuus pitää vain hyväksyä, että häntä ei ole enää. Koskaan hän ei tule enää kotiin ja on turha haikailla, mitä olisi voitu tehdä esim, eläkevuosina ym.

Olen nyt melkein 60-vuotias. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä kohtaa ihmisen, johon syttyy rakkaus ja se on molemminpuolista. Yllätys se kyllä olisi ja varmaan joutuisi pohtimaan elämänsä palaset uusiksi: purkaisin ehkä testamentin, asunto ja koti muuttuisi, kuka ties paikkakunta, ystäväpiiri. Aika paljon liikun ihmisten parissa ja tähän asti ei ole vielä tullut kohdalle. Ihan hyvä näin mutta elämä voi yllättää monella tapaa.

onnellinen sinkku kirjoitti:

Tietenkin kuolema on lopullinen, mutta luonnollinen ero ja se helpommin hyväksyy. Ero on taas asia, jossa toinen pettää, jättää ja hylkää. Kyllä hän oli nuoruuteni rakastettu, tavallaan sen ensimmäinen ja mehän teimme sopimuksen yhdessä ja Jumalan edessä olla yhdessä ja rakastaa toisiamme niin, myötä kuin vastoinkäymisessä mutta hän ei pitänytkään sitä lupausta. Minulle kuolema olisi ollut paljon oikeudenmukaisempi hyväksyä ja alussa kun oli toiveita että hän vielä vaikka palaisi. Minä kyllä ajattelen tässä asiassa näin. Eihän sille mahda mitään, jos toisen aika täällä on eletty ja hän siirtyy ajan rajan tuolle puolen.

On todella ikävää, jos onni on kiinni vain yhdessä vaihtoehdossa. Mikäli niin olisi niin maailmassa olisi paljon onnettomia leskiä. Sinä olet sitten ihminen, joka löytää ystäviä ja hengenheimolaisia tosi harvoissa. Minä tutustun ja saan ystäviä helposti, mutta rakastuminen on eri asia. Olisiko tuhannesta vain yksi mies, johon voisin ihastua ja rakastua: Eron jälkeen on ollut vain tuo yksi. On ollut sitten joku muu, että ehkä, mutta kun on ollut jo parisuhteessa niin asia on pitänyt jättää jo alkuunsa pois laskuista.
Siskoni, joka eli pitkään onnellisessa liitossa ja on ollut nyt puolitoista vuotta leskenä, sanoo että totuus pitää vain hyväksyä, että häntä ei ole enää. Koskaan hän ei tule enää kotiin ja on turha haikailla, mitä olisi voitu tehdä esim, eläkevuosina ym.

Olen nyt melkein 60-vuotias. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä kohtaa ihmisen, johon syttyy rakkaus ja se on molemminpuolista. Yllätys se kyllä olisi ja varmaan joutuisi pohtimaan elämänsä palaset uusiksi: purkaisin ehkä testamentin, asunto ja koti muuttuisi, kuka ties paikkakunta, ystäväpiiri. Aika paljon liikun ihmisten parissa ja tähän asti ei ole vielä tullut kohdalle. Ihan hyvä näin mutta elämä voi yllättää monella tapaa.

Lue lisää

"luonnollinen ero ja se helpommin hyväksyy. Ero on taas asia, jossa toinen pettää, jättää ja hylkää."

Muistan ajatelleeni samalla tavoin vastoin parempaa tietoani. Sitten kun totuus tuli vastaan tuossa asiassa, oli näköala aivan kokonaan toinen. Ainoastaan kokemus voi kertoa, mitä kokee, kun rakastettu elämänkumppani kuolee, sellainen, jonka kanssa on eletty niitä kriisejäkin, erottu ja palattu taas myöhemmin.

Et voi mennä siskosikaan pään sisään. Siskosi on sanonut mitä on sanonut, sinä olet käsittänyt hänen sanansa niinkuin olet käsittänyt, mutta vain siskosi voi tietää, kuinka se asia todellisuudessa on.

En tiedä, moniko luulee tietävänsä, miltä rakastetun elämänkumppanin poismeno tuntuu, koska tuntee minut ja on kuullut sanani. Ehkä joku vähätteleekin... Koskapa minäkin nauran, teen työtäni ja muuta. Kukaan ei kuitenkaan oikeasti tiedä. Elimme kumppanini kanssa kahden, ja kun hän kuoli, odottamattoman aikaisin ja yllätyksellisesti, en siitä mitään varsinaisen luonnollista ole löytänyt. Kuoleman pakon edessä ei voi olla muuta kuin nöyrä.

Mieleeni vain nousee kysymys, että mitä sinä mahdat yrittää todistella ja miksi yleensä kirjoitat täällä palstalla. Koskettaahan kuolema meistä jokaista. Minultakin on jo vanhemmasta päästä useat läheiset kuolleen. Myös ystäviä on kuollut. Tänne palstalle en kuitenkaan olisi tullut jos miesystäväni ei olisi kuollut. Siltikin oli kynnystä.

"Minulle kuolema olisi ollut paljon oikeudenmukaisempi hyväksyä ja alussa kun oli toiveita että hän vielä vaikka palaisi. "

Tässä tulee esiin katkeruutesi. En kyllä lähde sinua moittimaan tuosta. Sinulla on oikeus katkeriinkin tunteisiin, mutta itsellesi tekisit palveluksen, jos antaisit hänelle anteeksi oikesti ja todellisesti. Ajattelisin, että olet haudannut nuo tunteet, kun uskostakin puhut, mutta sitten:

"Eihän sille mahda mitään, jos toisen aika täällä on eletty ja hän siirtyy ajan rajan tuolle puolen."

Tuossa siirryt minun ja saman kokeneiden asian vähättelyyn. Siirryt vähättelemään kuollutta miesystävääni, ja meidän kokemaamme, vaikka et tuntenut meistä kumpaakaan. Sinä olet pelkästään katkera.

Kuule, täällä suomi24:llä on myös palsta, joka on jossain suhteet>tunteet>katkeruus, olisi ehkä oikeampi osoite.

onnellinen sinkku kirjoitti:

Tietenkin kuolema on lopullinen, mutta luonnollinen ero ja se helpommin hyväksyy. Ero on taas asia, jossa toinen pettää, jättää ja hylkää. Kyllä hän oli nuoruuteni rakastettu, tavallaan sen ensimmäinen ja mehän teimme sopimuksen yhdessä ja Jumalan edessä olla yhdessä ja rakastaa toisiamme niin, myötä kuin vastoinkäymisessä mutta hän ei pitänytkään sitä lupausta. Minulle kuolema olisi ollut paljon oikeudenmukaisempi hyväksyä ja alussa kun oli toiveita että hän vielä vaikka palaisi. Minä kyllä ajattelen tässä asiassa näin. Eihän sille mahda mitään, jos toisen aika täällä on eletty ja hän siirtyy ajan rajan tuolle puolen.

On todella ikävää, jos onni on kiinni vain yhdessä vaihtoehdossa. Mikäli niin olisi niin maailmassa olisi paljon onnettomia leskiä. Sinä olet sitten ihminen, joka löytää ystäviä ja hengenheimolaisia tosi harvoissa. Minä tutustun ja saan ystäviä helposti, mutta rakastuminen on eri asia. Olisiko tuhannesta vain yksi mies, johon voisin ihastua ja rakastua: Eron jälkeen on ollut vain tuo yksi. On ollut sitten joku muu, että ehkä, mutta kun on ollut jo parisuhteessa niin asia on pitänyt jättää jo alkuunsa pois laskuista.
Siskoni, joka eli pitkään onnellisessa liitossa ja on ollut nyt puolitoista vuotta leskenä, sanoo että totuus pitää vain hyväksyä, että häntä ei ole enää. Koskaan hän ei tule enää kotiin ja on turha haikailla, mitä olisi voitu tehdä esim, eläkevuosina ym.

Olen nyt melkein 60-vuotias. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä kohtaa ihmisen, johon syttyy rakkaus ja se on molemminpuolista. Yllätys se kyllä olisi ja varmaan joutuisi pohtimaan elämänsä palaset uusiksi: purkaisin ehkä testamentin, asunto ja koti muuttuisi, kuka ties paikkakunta, ystäväpiiri. Aika paljon liikun ihmisten parissa ja tähän asti ei ole vielä tullut kohdalle. Ihan hyvä näin mutta elämä voi yllättää monella tapaa.

Lue lisää

"Tietenkin kuolema on lopullinen, mutta luonnollinen ero ja se helpommin hyväksyy. Ero on taas asia, jossa toinen pettää, jättää ja hylkää"

et onnensinkku saisi ottaa noin vakavassa asiassa kantaa ihan kuin väheksyisit elämää vaikka sanot olevasi uskossa,

On sellaista tarjolla josta et tiedä koska et sitä varmaan tunne. Läheisyys ja Jumalan läsnäolo on enemmän mitä maallinen rakkaus miehen kanssa. Jos sinulla on täällä kiinnostus oppia tuntemaan aidosti Jumala niin voit löytää hänet ja hän on suurempi asia kun nämä maaalliset ihmissuhteet. Maallinen rakkaus on hyvä ja ystävyydet mukavia mutta ne on toista kuin läheinen suhde Jumalan kanssa. Ei sitä ihmissuhde voi korvata. Rakkaus mieheesi voi antaa jotain viitettä siitä. Mutta Jumalassa se on täydellinen. Tokiahan muitakin ihmissuhteita kannattaa vaalia, kun ensin löytää sen tärkeimmän kuitenkin.

Raamattu vain käteen ja alat lukemaan sitä rukoillen Jumalaa opettamaan sinullle totuuden.

Ei elämä tähän lopu. Voit löytää jotain paljon paljon suurempaa ja arvokkaampaa jos vain haluat.

Vinkittäjä kirjoitti:

On sellaista tarjolla josta et tiedä koska et sitä varmaan tunne. Läheisyys ja Jumalan läsnäolo on enemmän mitä maallinen rakkaus miehen kanssa. Jos sinulla on täällä kiinnostus oppia tuntemaan aidosti Jumala niin voit löytää hänet ja hän on suurempi asia kun nämä maaalliset ihmissuhteet. Maallinen rakkaus on hyvä ja ystävyydet mukavia mutta ne on toista kuin läheinen suhde Jumalan kanssa. Ei sitä ihmissuhde voi korvata. Rakkaus mieheesi voi antaa jotain viitettä siitä. Mutta Jumalassa se on täydellinen. Tokiahan muitakin ihmissuhteita kannattaa vaalia, kun ensin löytää sen tärkeimmän kuitenkin.

Raamattu vain käteen ja alat lukemaan sitä rukoillen Jumalaa opettamaan sinullle totuuden.

Ei elämä tähän lopu. Voit löytää jotain paljon paljon suurempaa ja arvokkaampaa jos vain haluat.

Lue lisää

Kiitos vain. Minua ihmetyttää joskus, että miten joku voi tulla antamaan tuota tietoa uutena ihmiselle, jota ei tunne lainkaan. Mietin nyt maallista elämääni niiltä osin kuin koen tarpeelliseksi. On tunnettua, että monilla kiihkouskoviksi julistautuneilla on paljon maallista omaisuutte ja he vaalivat elämänsä sitä. Minua ei sitten taas sellainen maallinen niin paljoa kiinnosta. Lähimmäiset, joihin kuollut miesystävänikin kuului, ovat minulle tärkeitä.

Minulle tulee mieleen sinusta, että voisit tosiaan siirtyä onnenpyöräsi kanssa sinkkuilemaan parisuhdepalstalle. Onko miehesi lähtenyt ehkä lesken matkaan, kun noin nyt jäit riippumaan lesken asiaan? Syytön ainakin minä olen tuohon.

En ole kiinnostunut mielipiteistäsi, kuten jo annoin ymmärtääkin.

Itse olet jäänyt kiinni. Joten annahan hellittää. Minkäänlaista hienotunteisuutta sinulla ei ole, vaan luulet olevasi kaikkitietävä... Et ole edes aikonut väistyä täältä palstalta, vaikka ainakaan minulle sinulla ei ole mitään asiaa. Pilaat kirjoittelurauhaani. Ala vetää, ennenkuin sanon lisää totuuksia sinusta. En ole kysynyt mielipidettäsi.

Eilen jo ajattelin kirjoituksesi perusteella, että ehkä ne syyt ovat noissa parissa kirjoituksessasikin näkyvissä, minkä vuoksi sinun rinnaltasi karataan. Tai sitten se on jotain sellaista, mikä ei kirjoittamalla tule näkyviin...

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Eilen jo ajattelin kirjoituksesi perusteella, että ehkä ne syyt ovat noissa parissa kirjoituksessasikin näkyvissä, minkä vuoksi sinun rinnaltasi karataan. Tai sitten se on jotain sellaista, mikä ei kirjoittamalla tule näkyviin...

Lue lisää

Aika kitkerää puhetta sinulta. Suruja kun on niin erilaisia ja erilaiset ihmiset kokevat ne eri tavalla.

"Eihän sille mahda mitään, jos toisen aika täällä on eletty ja hän siirtyy ajan rajan tuolle puolen."

Tuossa siirryt minun ja saman kokeneiden asian vähättelyyn. Siirryt vähättelemään kuollutta miesystävääni, ja meidän kokemaamme, vaikka et tuntenut meistä kumpaakaan. Sinä olet pelkästään katkera. "

En usko että "Onnellisen sinkun" tarkoitus oli vähätellä miesystävääsi. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että emme mahda mitään jos jonkun aika on täällä on päättynyt ja hän on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Minusta se on lohdullinen ajatus. Ja tasan tarkkaan tiedän mistä puhun sillä miesystäväni kuoli vajaa neljä kuukautta sitten. Hän oli elämäni mies ja tulee aina olemaan, mutta mitenkään en häntä enää takaisin saa. En vaikka päälläni hyppisin.

Olen kokenut myös tuon toisen puolen. Avioeron ja toisen pettämisen. Jäin yksinäni kahden lapsen kanssa. Silloin ystävättärelleni sanoin, että jos tuo ex olisi kuollut niin se olisi ollut lopullista kokonaan. Ei olisi ollut enää uskoa , toivoa ja odotusta. Niin odotin jotain mitä kuitenkaan ei koskaan tapahtunut.

Nyt erostani on yli 10 vuotta ja exäni on minulle yhdentekevä, mutta monta vuotta meni erosta toipuessa varsinkin kun yhteydet lapsiin olivat ex miehelläni minimaalliset.

On vähän hassua verrata kuolemaa ja eroa toisiinsa, mutta sanon, että kumpikin koskee yhtä paljon, mutta erossa voi jäädä toiveet ja odotukset muhimaan, joka vaikeuttaa elämän jatkumista. Kuolema on lopullinen - sitä ei voi peruuttaa. Ei vaikka tahtoisitkin.

Nyt elän päivän kerrallaan eteenpäin. Sen tiedän, että en miesystävääni tule koskaan unohtamaan. Kuinka kauan suruni kestää? Varmasti koko loppuelämäni. Mikä surussa onkin oleellista - se on menetys ja sen kipeys. Se on aika minä-keskeinen asia. Rakkaani on minun elämästäni mennyt pois iki ajoiksi ja sen ajatteleminen koskee, mutta olen huomannut että kipeys katoaa pikku hiljaa ja tilalle tulevat onnelliset muistot.

marjakri kirjoitti:

Aika kitkerää puhetta sinulta. Suruja kun on niin erilaisia ja erilaiset ihmiset kokevat ne eri tavalla.

"Eihän sille mahda mitään, jos toisen aika täällä on eletty ja hän siirtyy ajan rajan tuolle puolen."

Tuossa siirryt minun ja saman kokeneiden asian vähättelyyn. Siirryt vähättelemään kuollutta miesystävääni, ja meidän kokemaamme, vaikka et tuntenut meistä kumpaakaan. Sinä olet pelkästään katkera. "

En usko että "Onnellisen sinkun" tarkoitus oli vähätellä miesystävääsi. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että emme mahda mitään jos jonkun aika on täällä on päättynyt ja hän on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Minusta se on lohdullinen ajatus. Ja tasan tarkkaan tiedän mistä puhun sillä miesystäväni kuoli vajaa neljä kuukautta sitten. Hän oli elämäni mies ja tulee aina olemaan, mutta mitenkään en häntä enää takaisin saa. En vaikka päälläni hyppisin.

Olen kokenut myös tuon toisen puolen. Avioeron ja toisen pettämisen. Jäin yksinäni kahden lapsen kanssa. Silloin ystävättärelleni sanoin, että jos tuo ex olisi kuollut niin se olisi ollut lopullista kokonaan. Ei olisi ollut enää uskoa , toivoa ja odotusta. Niin odotin jotain mitä kuitenkaan ei koskaan tapahtunut.

Nyt erostani on yli 10 vuotta ja exäni on minulle yhdentekevä, mutta monta vuotta meni erosta toipuessa varsinkin kun yhteydet lapsiin olivat ex miehelläni minimaalliset.

On vähän hassua verrata kuolemaa ja eroa toisiinsa, mutta sanon, että kumpikin koskee yhtä paljon, mutta erossa voi jäädä toiveet ja odotukset muhimaan, joka vaikeuttaa elämän jatkumista. Kuolema on lopullinen - sitä ei voi peruuttaa. Ei vaikka tahtoisitkin.

Nyt elän päivän kerrallaan eteenpäin. Sen tiedän, että en miesystävääni tule koskaan unohtamaan. Kuinka kauan suruni kestää? Varmasti koko loppuelämäni. Mikä surussa onkin oleellista - se on menetys ja sen kipeys. Se on aika minä-keskeinen asia. Rakkaani on minun elämästäni mennyt pois iki ajoiksi ja sen ajatteleminen koskee, mutta olen huomannut että kipeys katoaa pikku hiljaa ja tilalle tulevat onnelliset muistot.

Lue lisää

Eroa ja kuolemaa ei voi verrata keskenään. Olen kokenut molemmat.
Ero tapahtuu yleensä jommankumman pettämiseen,ja on riitaisa.
Kun mieheni kuoli,olimme olleet yhdessä 20 vuotta. Minulla ei ole lapsia.
Kun toinen lähtee viereltä yllättäen,tilanne on katastrofi.
Olimme löytäneet yhteisen sävelen,monien vaikeuksien kautta.
Tiedän,että se on elämän laki,mutta alkuun ei se lohduttanut yhtään.
Menin ihmisten pariin,ettei seinät kaatuisi päälle.
Mies oli karismaattinen,ainakin minulle,ja lopullisuus musersi.
Kun kumarsin arkun vieressä ja ojensin ruususeppeleen,olin turta ja tuntui,että olen puoliksi siellä arkussa.
En ole vastaavaa tunnetta koskaan kokenut.
Isäni on kuollut,mutta se tunne hänen arkun vierellään ei ollut samanlainen.
Aika varmasti auttaa,mutta kun minullakin on ikää jo 60 vuotta,yksin eläminen on todennäköistä.
Olen silti todella kiitollinen,että mies oli elämässäni 20 vuotta.

marjakri kirjoitti:

Aika kitkerää puhetta sinulta. Suruja kun on niin erilaisia ja erilaiset ihmiset kokevat ne eri tavalla.

"Eihän sille mahda mitään, jos toisen aika täällä on eletty ja hän siirtyy ajan rajan tuolle puolen."

Tuossa siirryt minun ja saman kokeneiden asian vähättelyyn. Siirryt vähättelemään kuollutta miesystävääni, ja meidän kokemaamme, vaikka et tuntenut meistä kumpaakaan. Sinä olet pelkästään katkera. "

En usko että "Onnellisen sinkun" tarkoitus oli vähätellä miesystävääsi. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että emme mahda mitään jos jonkun aika on täällä on päättynyt ja hän on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Minusta se on lohdullinen ajatus. Ja tasan tarkkaan tiedän mistä puhun sillä miesystäväni kuoli vajaa neljä kuukautta sitten. Hän oli elämäni mies ja tulee aina olemaan, mutta mitenkään en häntä enää takaisin saa. En vaikka päälläni hyppisin.

Olen kokenut myös tuon toisen puolen. Avioeron ja toisen pettämisen. Jäin yksinäni kahden lapsen kanssa. Silloin ystävättärelleni sanoin, että jos tuo ex olisi kuollut niin se olisi ollut lopullista kokonaan. Ei olisi ollut enää uskoa , toivoa ja odotusta. Niin odotin jotain mitä kuitenkaan ei koskaan tapahtunut.

Nyt erostani on yli 10 vuotta ja exäni on minulle yhdentekevä, mutta monta vuotta meni erosta toipuessa varsinkin kun yhteydet lapsiin olivat ex miehelläni minimaalliset.

On vähän hassua verrata kuolemaa ja eroa toisiinsa, mutta sanon, että kumpikin koskee yhtä paljon, mutta erossa voi jäädä toiveet ja odotukset muhimaan, joka vaikeuttaa elämän jatkumista. Kuolema on lopullinen - sitä ei voi peruuttaa. Ei vaikka tahtoisitkin.

Nyt elän päivän kerrallaan eteenpäin. Sen tiedän, että en miesystävääni tule koskaan unohtamaan. Kuinka kauan suruni kestää? Varmasti koko loppuelämäni. Mikä surussa onkin oleellista - se on menetys ja sen kipeys. Se on aika minä-keskeinen asia. Rakkaani on minun elämästäni mennyt pois iki ajoiksi ja sen ajatteleminen koskee, mutta olen huomannut että kipeys katoaa pikku hiljaa ja tilalle tulevat onnelliset muistot.

Lue lisää

marjakri

"Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että emme mahda mitään jos jonkun aika on täällä on päättynyt ja hän on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. "

Onko täällä yleensä kukaan ollut mitään muuta mieltä? Jos minä olen ollut jossain kommentissani muuta mieltä, niin voisitko kopsata sen kommenttiisi niin minäkin tiedän.

" mutta mitenkään en häntä enää takaisin saa. En vaikka päälläni hyppisin."

En ainakaan itse tiedä tuollaistakaan yrittäneeni. Mieleeni vain tulee onnenpyörän kommenteista, että hän on jokapaikan neuvoja, joka hakee vikaa sieltäkin, missä sitä ei ole. Ymmärtääkseni en ole valittanut edes osaani, saatika pyytänyt neuvoja.

Että jos voisitte lukea ja miettiä, mihin vastaatte, niin ei tulisi niin sellainen olo, että tusinamaakarit vastaavat kaikkiin kirjoituksiin samalla kaavalla lukematta edes niitä.

marjakri kirjoitti:

Aika kitkerää puhetta sinulta. Suruja kun on niin erilaisia ja erilaiset ihmiset kokevat ne eri tavalla.

"Eihän sille mahda mitään, jos toisen aika täällä on eletty ja hän siirtyy ajan rajan tuolle puolen."

Tuossa siirryt minun ja saman kokeneiden asian vähättelyyn. Siirryt vähättelemään kuollutta miesystävääni, ja meidän kokemaamme, vaikka et tuntenut meistä kumpaakaan. Sinä olet pelkästään katkera. "

En usko että "Onnellisen sinkun" tarkoitus oli vähätellä miesystävääsi. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että emme mahda mitään jos jonkun aika on täällä on päättynyt ja hän on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Minusta se on lohdullinen ajatus. Ja tasan tarkkaan tiedän mistä puhun sillä miesystäväni kuoli vajaa neljä kuukautta sitten. Hän oli elämäni mies ja tulee aina olemaan, mutta mitenkään en häntä enää takaisin saa. En vaikka päälläni hyppisin.

Olen kokenut myös tuon toisen puolen. Avioeron ja toisen pettämisen. Jäin yksinäni kahden lapsen kanssa. Silloin ystävättärelleni sanoin, että jos tuo ex olisi kuollut niin se olisi ollut lopullista kokonaan. Ei olisi ollut enää uskoa , toivoa ja odotusta. Niin odotin jotain mitä kuitenkaan ei koskaan tapahtunut.

Nyt erostani on yli 10 vuotta ja exäni on minulle yhdentekevä, mutta monta vuotta meni erosta toipuessa varsinkin kun yhteydet lapsiin olivat ex miehelläni minimaalliset.

On vähän hassua verrata kuolemaa ja eroa toisiinsa, mutta sanon, että kumpikin koskee yhtä paljon, mutta erossa voi jäädä toiveet ja odotukset muhimaan, joka vaikeuttaa elämän jatkumista. Kuolema on lopullinen - sitä ei voi peruuttaa. Ei vaikka tahtoisitkin.

Nyt elän päivän kerrallaan eteenpäin. Sen tiedän, että en miesystävääni tule koskaan unohtamaan. Kuinka kauan suruni kestää? Varmasti koko loppuelämäni. Mikä surussa onkin oleellista - se on menetys ja sen kipeys. Se on aika minä-keskeinen asia. Rakkaani on minun elämästäni mennyt pois iki ajoiksi ja sen ajatteleminen koskee, mutta olen huomannut että kipeys katoaa pikku hiljaa ja tilalle tulevat onnelliset muistot.

Lue lisää

"On vähän hassua verrata kuolemaa ja eroa toisiinsa, "

Minun mielestäni vertaaminen tuolla tavoin samaistaen jopa, on enemmän kuin kornia. Mutta onhan täällä maanpäällä ihmisiä moneen lähtöön. Jopa niitä löytyy, joille toisten henkikään ei paljoa paina. Heitä voi olla leskissä ja eronneissa, ei se katso siviilisäätyä. Onhan meissä ihmisissä niitäkin, jotka voivat jopa surmata oman puolisonsa. Tuollaista on tapahtunut vaikka kuinka paljon.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

"On vähän hassua verrata kuolemaa ja eroa toisiinsa, "

Minun mielestäni vertaaminen tuolla tavoin samaistaen jopa, on enemmän kuin kornia. Mutta onhan täällä maanpäällä ihmisiä moneen lähtöön. Jopa niitä löytyy, joille toisten henkikään ei paljoa paina. Heitä voi olla leskissä ja eronneissa, ei se katso siviilisäätyä. Onhan meissä ihmisissä niitäkin, jotka voivat jopa surmata oman puolisonsa. Tuollaista on tapahtunut vaikka kuinka paljon.

Lue lisää

"Onhan meissä ihmisissä niitäkin, jotka voivat jopa surmata oman puolisonsa. Tuollaista on tapahtunut vaikka kuinka paljon. "

Tuollaisten ihmisten mielissä ero ja puolison kuolema edustavat tavallaan samaa asiaa. Puolisonsurmaaja haluaa kaiken omaisuuden ja muut edut, mitä muuten ei olisi saanut. Tietenkin siis siinä tapauksessa, että kyseessä on ollut harkittu murha, eduntavoittelu mielessä.

Puhutaan nyt sitten suu puhtaaksi, kun kerran aloitettiin.

Leski kirjoitti:

Eroa ja kuolemaa ei voi verrata keskenään. Olen kokenut molemmat.
Ero tapahtuu yleensä jommankumman pettämiseen,ja on riitaisa.
Kun mieheni kuoli,olimme olleet yhdessä 20 vuotta. Minulla ei ole lapsia.
Kun toinen lähtee viereltä yllättäen,tilanne on katastrofi.
Olimme löytäneet yhteisen sävelen,monien vaikeuksien kautta.
Tiedän,että se on elämän laki,mutta alkuun ei se lohduttanut yhtään.
Menin ihmisten pariin,ettei seinät kaatuisi päälle.
Mies oli karismaattinen,ainakin minulle,ja lopullisuus musersi.
Kun kumarsin arkun vieressä ja ojensin ruususeppeleen,olin turta ja tuntui,että olen puoliksi siellä arkussa.
En ole vastaavaa tunnetta koskaan kokenut.
Isäni on kuollut,mutta se tunne hänen arkun vierellään ei ollut samanlainen.
Aika varmasti auttaa,mutta kun minullakin on ikää jo 60 vuotta,yksin eläminen on todennäköistä.
Olen silti todella kiitollinen,että mies oli elämässäni 20 vuotta.

Lue lisää

Samoin olen ajatellut, että en ehkä uutta suhdetta enää aloitakaan. Aika näyttää.

Voimia sinulle elämäsi kaikissa käänteissä edelleen :)

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

marjakri

"Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että emme mahda mitään jos jonkun aika on täällä on päättynyt ja hän on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. "

Onko täällä yleensä kukaan ollut mitään muuta mieltä? Jos minä olen ollut jossain kommentissani muuta mieltä, niin voisitko kopsata sen kommenttiisi niin minäkin tiedän.

" mutta mitenkään en häntä enää takaisin saa. En vaikka päälläni hyppisin."

En ainakaan itse tiedä tuollaistakaan yrittäneeni. Mieleeni vain tulee onnenpyörän kommenteista, että hän on jokapaikan neuvoja, joka hakee vikaa sieltäkin, missä sitä ei ole. Ymmärtääkseni en ole valittanut edes osaani, saatika pyytänyt neuvoja.

Että jos voisitte lukea ja miettiä, mihin vastaatte, niin ei tulisi niin sellainen olo, että tusinamaakarit vastaavat kaikkiin kirjoituksiin samalla kaavalla lukematta edes niitä.

Lue lisää

Kaikki mitä sanoit ensimmäisessä viestissäsi pätee myös minuun. Sanasta sanaan sanoisin. Ilman lääkettä tosin.

Itseäni tutkiskellessani päädyin siihen, että yritän olla ajattelematta noita asioita vaan yritän pärjätä päivän kerrallaan. Jos mietin oikein tarkasti ahdistun ja sitä en halua.
Ei ole enää ketään vierelläni minua tukemassa, halimassa, naurattamassa. En ajattele noita asioita enää kun tulee sitten taas se surullinen olo.

Hän oli elämäni mies. Muistan häntä joka aamu- joka ilta. Päivällä. Hän tulee kulkemaan läpi elämäni sydämessäni, mutta jotekin se on tämänkin mummon elämää jatkettava. Se kun jatkuu kaikesta huolimatta. Siksi yritän olla aiheuttamatta mielipahaa itselleni ajatelematta mitä kaikkea en enää voi saada ja mitä olen menettänyt. Elämä on paljon helpompaa niin. Vaikka ei se mitään helpoa ole kuitenkaan :)

Mikään puolisonsurmaaja en kuitenkaan ole vaikka minua siksi sanoitkin. Tuo oli vain minun mielipiteeni asiasta.

marjakri kirjoitti:

Kaikki mitä sanoit ensimmäisessä viestissäsi pätee myös minuun. Sanasta sanaan sanoisin. Ilman lääkettä tosin.

Itseäni tutkiskellessani päädyin siihen, että yritän olla ajattelematta noita asioita vaan yritän pärjätä päivän kerrallaan. Jos mietin oikein tarkasti ahdistun ja sitä en halua.
Ei ole enää ketään vierelläni minua tukemassa, halimassa, naurattamassa. En ajattele noita asioita enää kun tulee sitten taas se surullinen olo.

Hän oli elämäni mies. Muistan häntä joka aamu- joka ilta. Päivällä. Hän tulee kulkemaan läpi elämäni sydämessäni, mutta jotekin se on tämänkin mummon elämää jatkettava. Se kun jatkuu kaikesta huolimatta. Siksi yritän olla aiheuttamatta mielipahaa itselleni ajatelematta mitä kaikkea en enää voi saada ja mitä olen menettänyt. Elämä on paljon helpompaa niin. Vaikka ei se mitään helpoa ole kuitenkaan :)

Mikään puolisonsurmaaja en kuitenkaan ole vaikka minua siksi sanoitkin. Tuo oli vain minun mielipiteeni asiasta.

Lue lisää

"Mikään puolisonsurmaaja en kuitenkaan ole vaikka minua siksi sanoitkin."

Ja tuo "sanominen tapahtui siis missä ja koska"

Ainakin loukkaat minun kirjoittajan kunniaani.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

"Mikään puolisonsurmaaja en kuitenkaan ole vaikka minua siksi sanoitkin."

Ja tuo "sanominen tapahtui siis missä ja koska"

Ainakin loukkaat minun kirjoittajan kunniaani.

Lue lisää

"Tuollaisten ihmisten mielissä ero ja puolison kuolema edustavat tavallaan samaa asiaa. Puolisonsurmaaja haluaa kaiken omaisuuden ja muut edut, mitä muuten ei olisi saanut. Tietenkin siis siinä tapauksessa, että kyseessä on ollut harkittu murha, eduntavoittelu mielessä."

Tuossa sanomisesi:

Ja vastasit lainaten minua. No sain sen käsityksen kylläkin. Ja jatkoit puolisonsurmaamisesta.

No voimia kuitenkin sinulle. Itselläni on helpompi ajatella sitä, mitä mieheltäni sain hänen eläessään. Kaikki ne ihanat hetket ja muistot eivät koskaan unohdu. En enää kiduta itseäni ajattelemalla mistä jään nyt paitsi. Eihän sitä kukaan niin jaksa elää..

marjakri kirjoitti:

"Tuollaisten ihmisten mielissä ero ja puolison kuolema edustavat tavallaan samaa asiaa. Puolisonsurmaaja haluaa kaiken omaisuuden ja muut edut, mitä muuten ei olisi saanut. Tietenkin siis siinä tapauksessa, että kyseessä on ollut harkittu murha, eduntavoittelu mielessä."

Tuossa sanomisesi:

Ja vastasit lainaten minua. No sain sen käsityksen kylläkin. Ja jatkoit puolisonsurmaamisesta.

No voimia kuitenkin sinulle. Itselläni on helpompi ajatella sitä, mitä mieheltäni sain hänen eläessään. Kaikki ne ihanat hetket ja muistot eivät koskaan unohdu. En enää kiduta itseäni ajattelemalla mistä jään nyt paitsi. Eihän sitä kukaan niin jaksa elää..

Lue lisää

Kyllä käsitit nyt aivan väärin. En ketään tuollaisesta sormella osoita. En tunne ketään sellaista henkilökohtaisesti, joka noin olisi toiminut. Mutta heitä todellakin on. Viha on osa eroprosessia ja erilaisia fantasioita monikin saattaa mielessään käydä läpi, mutta tuon vaiheen todellakin pitäisi mennä ohi ja pitäisi pystyä antamaan anteeksi.

Mielestäni se kirjoittaja, joka rinnasti oman eroon päättyneen suhteensa kuolemassa eroon päättyneeseen, ei ollut kyennyt antamaan anteeksi, vaan oli itse jumittunut vihavaiheeseen, vaikka syytti minua jumittumisesta.

Riippuu varmaankin myös siitä, minkälainen suhde on ollut, ja kuinka paljon on yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia luotu, miten se kuolema sitten vaikuttaa niihin ajatuksiin, joita kuollut jättää jälkeensä.

Lähes koko tulevaisuudentavoitteista luopuminen ja niiden rakentaminen uudestaan on oma prosessinsa, eikä välttämättä ole saumattomasti sama prosessi kuin varsinainen surutyö.

Voimia vain ketjun kirjoittajille, myös niille eronneille, joiden surutyö eron suhteen näyttää olevan jumissa.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Kyllä käsitit nyt aivan väärin. En ketään tuollaisesta sormella osoita. En tunne ketään sellaista henkilökohtaisesti, joka noin olisi toiminut. Mutta heitä todellakin on. Viha on osa eroprosessia ja erilaisia fantasioita monikin saattaa mielessään käydä läpi, mutta tuon vaiheen todellakin pitäisi mennä ohi ja pitäisi pystyä antamaan anteeksi.

Mielestäni se kirjoittaja, joka rinnasti oman eroon päättyneen suhteensa kuolemassa eroon päättyneeseen, ei ollut kyennyt antamaan anteeksi, vaan oli itse jumittunut vihavaiheeseen, vaikka syytti minua jumittumisesta.

Riippuu varmaankin myös siitä, minkälainen suhde on ollut, ja kuinka paljon on yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia luotu, miten se kuolema sitten vaikuttaa niihin ajatuksiin, joita kuollut jättää jälkeensä.

Lähes koko tulevaisuudentavoitteista luopuminen ja niiden rakentaminen uudestaan on oma prosessinsa, eikä välttämättä ole saumattomasti sama prosessi kuin varsinainen surutyö.

Voimia vain ketjun kirjoittajille, myös niille eronneille, joiden surutyö eron suhteen näyttää olevan jumissa.

Lue lisää

Vastaan kuitenkin vielä -

Olin tuon kirjoittajan kanssa samaa mieltä koska vertaisin myös kuolemaa ja avioeroa toisiinsa ja sen hänelle kirjoitinkin ja siksi luulin, että myös minua tarkoitit.

Oma surutyöni avioeroni vuoksi kesti melkein yhdeksän vuotta. En jumiutunut vihavaiheeseen vaan toivoin syvällä sisimmässäni että ex mieheni tulisi takaisin minun ja lasteni luokse..Oli se vaikeaa aikaa alussa kahden pienen lapsen kanssa. Kaikki katosi yhdessä yössä.Yhteinen tekeminen, harrastukset ym niin kuin tuossa itsekin sanoit. Ainut poikkeus asiaan oli vain se, että mies lähti luotani toisen naisen luo eikä kuollut. Kuolemaa en hänelle ole koskaan toivonut. Ei ole oikein järkevää toivoa kahdeksaa vuotta ja joutua olemaan tekemisissä ihmisen kanssa josta vieläkin välitti mutta mitäs se ihminen luonnolleen voi. Se oli hyvin kiduttavaa.

Olin siis yksin 10 vuotta ennen kun tapasin HÄNET. Elämäni miehen ..
Hänen poismenonsa on minulle raskas asia. Olen törmännyt surussani ihan samoihin asioihin kuin avioerossanikin vain sillä erotuksella, että nyt toivokin on kuollut. EI tarvitse menettää yöuniaan pohtien jospa kuitenkin joskus kun se nyt on The end lopullisesti.

Mummoni on nyt 96 vuotias ja palvelutalossa asustaa. Hän on haudan poveen saattanut neljä vihittyä aviomiestä ja nytkin hänellä on pientä silmäpeliä yhden vaarin kanssa. Hän tokaisi minulle mieheni menehdyttyä, että mitäpä sinä sairaalla miehellä olisit tehnytkään. Koin sen hyvin loukkaavana sillä epäilen että olen vain yhden miehen leski lopun elämääni. Näin me ihmiset olemme erilaisia.

marjakri kirjoitti:

Vastaan kuitenkin vielä -

Olin tuon kirjoittajan kanssa samaa mieltä koska vertaisin myös kuolemaa ja avioeroa toisiinsa ja sen hänelle kirjoitinkin ja siksi luulin, että myös minua tarkoitit.

Oma surutyöni avioeroni vuoksi kesti melkein yhdeksän vuotta. En jumiutunut vihavaiheeseen vaan toivoin syvällä sisimmässäni että ex mieheni tulisi takaisin minun ja lasteni luokse..Oli se vaikeaa aikaa alussa kahden pienen lapsen kanssa. Kaikki katosi yhdessä yössä.Yhteinen tekeminen, harrastukset ym niin kuin tuossa itsekin sanoit. Ainut poikkeus asiaan oli vain se, että mies lähti luotani toisen naisen luo eikä kuollut. Kuolemaa en hänelle ole koskaan toivonut. Ei ole oikein järkevää toivoa kahdeksaa vuotta ja joutua olemaan tekemisissä ihmisen kanssa josta vieläkin välitti mutta mitäs se ihminen luonnolleen voi. Se oli hyvin kiduttavaa.

Olin siis yksin 10 vuotta ennen kun tapasin HÄNET. Elämäni miehen ..
Hänen poismenonsa on minulle raskas asia. Olen törmännyt surussani ihan samoihin asioihin kuin avioerossanikin vain sillä erotuksella, että nyt toivokin on kuollut. EI tarvitse menettää yöuniaan pohtien jospa kuitenkin joskus kun se nyt on The end lopullisesti.

Mummoni on nyt 96 vuotias ja palvelutalossa asustaa. Hän on haudan poveen saattanut neljä vihittyä aviomiestä ja nytkin hänellä on pientä silmäpeliä yhden vaarin kanssa. Hän tokaisi minulle mieheni menehdyttyä, että mitäpä sinä sairaalla miehellä olisit tehnytkään. Koin sen hyvin loukkaavana sillä epäilen että olen vain yhden miehen leski lopun elämääni. Näin me ihmiset olemme erilaisia.

Lue lisää

Heitän nyt yhden repliikin, joka voi olla sinulle radikaali, mutta yritän avata keskustelua vähän samalle aallonpituudelle.

Noissa tapauksissamme on samaa tosiaan se, että yhteiset asiat katosivat. Voisinko esittää kysymyksen, että oletko käsitellyt asiaa siltä kannalta, että mitä suhteessanne oli sellaista, että se mahdollisti ilmeisesti jonkun toisen väliintulon? Mielestäni kunnioitus ja arvonanto voisivat olla sellaisia, mitä et ole riittävästi saanut, jos kerran noin kauan toivoit hänen paluutaan, eikä hän vastannut odotuksiisi. Teillä oli vielä lapsetkin.

Minun ja miesystäväni välit rakoilivat myös joskus, mutta aina palasimme yhteen. Tavallaan kriisienkin kautta aina kasvoimme lujemmin yhteen. Kumpi suhteistasi on ollut syvällisempi? Kumman antaisit pois muistoistasi, jos sinun olisi pakko jompikumpi henkilö unohtaa kokonaan?

Leski kirjoitti:

Eroa ja kuolemaa ei voi verrata keskenään. Olen kokenut molemmat.
Ero tapahtuu yleensä jommankumman pettämiseen,ja on riitaisa.
Kun mieheni kuoli,olimme olleet yhdessä 20 vuotta. Minulla ei ole lapsia.
Kun toinen lähtee viereltä yllättäen,tilanne on katastrofi.
Olimme löytäneet yhteisen sävelen,monien vaikeuksien kautta.
Tiedän,että se on elämän laki,mutta alkuun ei se lohduttanut yhtään.
Menin ihmisten pariin,ettei seinät kaatuisi päälle.
Mies oli karismaattinen,ainakin minulle,ja lopullisuus musersi.
Kun kumarsin arkun vieressä ja ojensin ruususeppeleen,olin turta ja tuntui,että olen puoliksi siellä arkussa.
En ole vastaavaa tunnetta koskaan kokenut.
Isäni on kuollut,mutta se tunne hänen arkun vierellään ei ollut samanlainen.
Aika varmasti auttaa,mutta kun minullakin on ikää jo 60 vuotta,yksin eläminen on todennäköistä.
Olen silti todella kiitollinen,että mies oli elämässäni 20 vuotta.

Lue lisää

Samaa mieltä kanssasi, ei todellakaan voi verrata!!!! Mieheni kuoli yllättäen noin 1,5v sitten, olimme olleet yhdessä lähes 30v ja naimisissakin 23v. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat eläkepäivien varalle sai heittää romukoppaan. Olen edelleen jonkinlaisessa zombi-vaiheessa, kaikki on tyhjää, turhaa, en innostu mistään. Itken päivittäin. Kiitollinen olen tietysti siitä ajasta, jonka yhdessä vietimme, lapsista ja kaikesta mitä yhdessä rakensimme. Mutta kun toinen on LOPULLISESTI poissa, sitä ei voi sanoin kuvata, sitä ei voi kukaan kuvitella, jos ei ole sitä itse kokenut.

leski kirjoitti:

Samaa mieltä kanssasi, ei todellakaan voi verrata!!!! Mieheni kuoli yllättäen noin 1,5v sitten, olimme olleet yhdessä lähes 30v ja naimisissakin 23v. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat eläkepäivien varalle sai heittää romukoppaan. Olen edelleen jonkinlaisessa zombi-vaiheessa, kaikki on tyhjää, turhaa, en innostu mistään. Itken päivittäin. Kiitollinen olen tietysti siitä ajasta, jonka yhdessä vietimme, lapsista ja kaikesta mitä yhdessä rakensimme. Mutta kun toinen on LOPULLISESTI poissa, sitä ei voi sanoin kuvata, sitä ei voi kukaan kuvitella, jos ei ole sitä itse kokenut.

Lue lisää

Voimia sinulle. Minusta suru on tila, jonne saa mennä, eikä sillä todellakaan ole aikaa kuinka kauan sitä saa kestää. Itselläni väheni vuosien mittaan itku, ja miehen kuolemaan tuli perspektiiviä, kuten omaan suruunkin.

Joillakin tuntuu kuin tulisi hätä, jos joku elää siellä surussa. Eihän siinä surussa mitään pelättävää ole. Mutta oman puolison poismenosta tulevaa surua ei tosiaan osaa kuvitella mitenkään, jos ei ole sitä kokenut. Saman kokeneet sitten taas hyvinkin ymmärtävät toisiaan ja itsekin olen viettänyt mukavia rupatteluhetkiä toisten saman kokeneiden kanssa.

Muistan kuitenkin omasta surustani, että jossain vaiheessa annoin itselleni selvästi luvan elää ja nauttia elämästäni. Toisinaan palaan suruun tietoisesti muistelemaan. Joistakin suruhetkistä, missä mietin kohtaamiani epäkohtia, saan uusia ideoita, miten voin toteuttaa itseäni. Kunnolla surtu suru ja hyvin tehty surutyö antaa lopulta voimaa ja pitää ryhdin suorana.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Heitän nyt yhden repliikin, joka voi olla sinulle radikaali, mutta yritän avata keskustelua vähän samalle aallonpituudelle.

Noissa tapauksissamme on samaa tosiaan se, että yhteiset asiat katosivat. Voisinko esittää kysymyksen, että oletko käsitellyt asiaa siltä kannalta, että mitä suhteessanne oli sellaista, että se mahdollisti ilmeisesti jonkun toisen väliintulon? Mielestäni kunnioitus ja arvonanto voisivat olla sellaisia, mitä et ole riittävästi saanut, jos kerran noin kauan toivoit hänen paluutaan, eikä hän vastannut odotuksiisi. Teillä oli vielä lapsetkin.

Minun ja miesystäväni välit rakoilivat myös joskus, mutta aina palasimme yhteen. Tavallaan kriisienkin kautta aina kasvoimme lujemmin yhteen. Kumpi suhteistasi on ollut syvällisempi? Kumman antaisit pois muistoistasi, jos sinun olisi pakko jompikumpi henkilö unohtaa kokonaan?

Lue lisää

Heips !
Pois antaisin ex-mieheni muistot. Oli niin kiireinen ja töissä kävi aamusta iltaan. Minä hoidin lapset ja arkirutiinit kolmivuorotyöni ohessa. Hänellä oli paljon matkoja yms työporukalla kun oli sellaisessa työssä. Hän tahtoi kyllä lapsia, mutta ei vastuuta ja se on hiukan mahdoton yhtälö. Poikamme oli koulukiusaamisen uhri. Oli helpompi lähteä kun jäädä. Mukavaa kun ei ollut lapsia sotkemassa uudessa suhteessaan. Varmaan tuo arki ei ollut ex:lleni sellaista jota halusi. Emme ole asiaa selvittäneet koskaan. Ja varmaan siksi hänen peräänsä halajin niin kauan.


Sanoisin nyt taakseni katsoen.- Aikansa kutakin. Silloin roikuin muistoissa ja toiveissa paremmasta. En tiedä miksi, mutta silloin se vain oli niin. Ja tuhlasin siihen monia turhia vuosia.
Neljä kuukautta on kohta kulunut hänen kuolemastaan. Pikkuhiljaa olen ymmärtänyt ettei hän enää tule luokseni muissa kuin unissani ja ajatuksissani. Olo on alkanut helpottaa. Nyt on mentävä vaan eteenpäin. Lämpimät muistot jäivät. En koskaan häntä unohda.Hän herätti minut elämään - en hänen muistoaan pilaa jättämällä elämättä mitä se nyt minun tapauksessani sitten lieneekin. Ainakaan se ei tarkoita että lähtisin etsimään uutta suhdetta. Aika näyttää.

" Kummankin kokeneena"

Niin enhän tiedä miten on teidän kanssanne. Voitte omalta osaltanne vertailla, mutta noissa kahdessa tapauksessa vain ei todellisuudessa ole mitään samaa sen toisen kannalta.

On minun mielestäni aivan uskomatonta, että tehdään tuo vertaus noin. Toisessa tapauksessahan mies on kuollut. Toisessa hän elää edelleen. Jos minun exäni tekisi vertailun noin, niin voisihan hän tehdä sen toki, mutta exä hän onkin juuri epäempaatisuutensa takia.

Että teitä ei ilmeisesti kuitenkaan paljoa liikuta, jäikö se toinen elämään vai kuoliko se. Voi hyvänen aika. En ymmärrä asetteluanne.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

" Kummankin kokeneena"

Niin enhän tiedä miten on teidän kanssanne. Voitte omalta osaltanne vertailla, mutta noissa kahdessa tapauksessa vain ei todellisuudessa ole mitään samaa sen toisen kannalta.

On minun mielestäni aivan uskomatonta, että tehdään tuo vertaus noin. Toisessa tapauksessahan mies on kuollut. Toisessa hän elää edelleen. Jos minun exäni tekisi vertailun noin, niin voisihan hän tehdä sen toki, mutta exä hän onkin juuri epäempaatisuutensa takia.

Että teitä ei ilmeisesti kuitenkaan paljoa liikuta, jäikö se toinen elämään vai kuoliko se. Voi hyvänen aika. En ymmärrä asetteluanne.

Lue lisää

"Että teitä ei ilmeisesti kuitenkaan paljoa liikuta, jäikö se toinen elämään vai kuoliko se. Voi hyvänen aika. En ymmärrä asetteluanne. "

Kyllä minua liikuttaa. Ex-mieheni on kyllä hyvinkin elossa vielä ja hänen kuolemaansa en ole toivonut. Vai sanoinko sen jossain? Vertasin vain eroa ja kuolemaa . OMAKOHTAISESTI koen sen olevan rinnastettavissa toisiinsa. Se on vain minun ja yksinomaan minun henkilökohtainen mielipiteeni.

lapsellinen nainen kirjoitti:

"Että teitä ei ilmeisesti kuitenkaan paljoa liikuta, jäikö se toinen elämään vai kuoliko se. Voi hyvänen aika. En ymmärrä asetteluanne. "

Kyllä minua liikuttaa. Ex-mieheni on kyllä hyvinkin elossa vielä ja hänen kuolemaansa en ole toivonut. Vai sanoinko sen jossain? Vertasin vain eroa ja kuolemaa . OMAKOHTAISESTI koen sen olevan rinnastettavissa toisiinsa. Se on vain minun ja yksinomaan minun henkilökohtainen mielipiteeni.

Lue lisää

"OMAKOHTAISESTI koen sen olevan rinnastettavissa toisiinsa."

Vai niin. Noinhan sanoin, että kaikkea löytyy... Aiotko suositella mielipiteitäsi laajemmin, ja käytkö korjailemaan toisenlaisia ajatuskuvoita käyttäviä?

"Kaunis tapa" -

" Omat ahdistukset pitäisi todellakin hoitaa. On eri asia vaalia ja kunnioittaa jonkun muistoa, kuin olla ahdistunut. Aloittaja on ilmeisesti hyväksynyt sisimmässään puolisonsa poismenon, eikä pakene todellisuuttaa uusiin suhteisiin tai muihin kiireisiin. "

Niin mutta ahdistus näyttää kuitenkin jääneen sanoi ap ensimäisessä viestissään.
Mitäs sille tehdään?

elämä on vaikeaa kirjoitti:

"Kaunis tapa" -

" Omat ahdistukset pitäisi todellakin hoitaa. On eri asia vaalia ja kunnioittaa jonkun muistoa, kuin olla ahdistunut. Aloittaja on ilmeisesti hyväksynyt sisimmässään puolisonsa poismenon, eikä pakene todellisuuttaa uusiin suhteisiin tai muihin kiireisiin. "

Niin mutta ahdistus näyttää kuitenkin jääneen sanoi ap ensimäisessä viestissään.
Mitäs sille tehdään?

Lue lisää

Ehkä ongelmat kuitenkin kohdistuvat tähän hetkeen eivätkä ole suoraan surutyöstä jääneitä. Läheisen kuolema voi merkitä lisääntyvää yksinäisyyttä. Ehkä pieni lisääntynyt ahdistus voi olla osa persoonaa, ehkä muiden pitäisi hyväksyä se. Jotkut asiat ovat vääjäämättömiä, emmekä voi kaikkeen vaikuttaa.

Ehkä lääkäreidenkin pitäisi hyväksyä se tosiasia, että kaikilla ei loppuun asti ole sillä tavoin pelkkää ylämäkeä, kuin nuorena tahtoisi uskoa. Ehkä nuoret eivät kuulu suurten asioiden, kuten ajan ruoriin.

Tarkoitukseni oli nostaa vähän esille se, että lievääkin lääkitystä, muuta kuin mielialalääkitystä tavataan paheksua. On varmaankin lääkkeillä itsemurhan tekevien aikaansaannosta, että kaikki, aivan normaalitkin, katsotaan saman riskiseulan läpi.

Aika on nykyään vaatimuksineen eri kuin maatalousyhteiskunnan aikaan. Mielestäni pieni unilääkeapu paljon menettäneelle ei ole liikaa pyydetty.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Ehkä ongelmat kuitenkin kohdistuvat tähän hetkeen eivätkä ole suoraan surutyöstä jääneitä. Läheisen kuolema voi merkitä lisääntyvää yksinäisyyttä. Ehkä pieni lisääntynyt ahdistus voi olla osa persoonaa, ehkä muiden pitäisi hyväksyä se. Jotkut asiat ovat vääjäämättömiä, emmekä voi kaikkeen vaikuttaa.

Ehkä lääkäreidenkin pitäisi hyväksyä se tosiasia, että kaikilla ei loppuun asti ole sillä tavoin pelkkää ylämäkeä, kuin nuorena tahtoisi uskoa. Ehkä nuoret eivät kuulu suurten asioiden, kuten ajan ruoriin.

Tarkoitukseni oli nostaa vähän esille se, että lievääkin lääkitystä, muuta kuin mielialalääkitystä tavataan paheksua. On varmaankin lääkkeillä itsemurhan tekevien aikaansaannosta, että kaikki, aivan normaalitkin, katsotaan saman riskiseulan läpi.

Aika on nykyään vaatimuksineen eri kuin maatalousyhteiskunnan aikaan. Mielestäni pieni unilääkeapu paljon menettäneelle ei ole liikaa pyydetty.

Lue lisää

Nyt alat olla oikeilla jäljillä arvellessasi, ettei alakulosi syy ole kumppanin poismenossa, josta on aikaa ehtinyt kulua jo noin kauan. Monella ihastuminen voi auttaa ja lievittää jonkin aikaa masennusta ja sen oireita, mutta suhteen pitkittyessä alakulo ja masennus jälleen palaa. Eihän ihmisen elämä voi noin yhden kortin varassa olla: olisi se todella kapea-alaista. Toisille myös parisuhde on se elämää kantava voima, mutta jos on rikkinäinen niin sekään ei aina kestä: kumppani ei jaksa vaan väsyy, kuolee tai ihastuu.
Jospa aloittajalle vielä onni potkaisee ja se kumppani eteen tupsahtaa.
Kyllä lääkitystä kannattaa hyödyntää, jos niistä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Minäkin popsin kolesterolikääkkeitä, vaikka niiden vaaroista puhutaan.

onnellinen sinkku kirjoitti:

Nyt alat olla oikeilla jäljillä arvellessasi, ettei alakulosi syy ole kumppanin poismenossa, josta on aikaa ehtinyt kulua jo noin kauan. Monella ihastuminen voi auttaa ja lievittää jonkin aikaa masennusta ja sen oireita, mutta suhteen pitkittyessä alakulo ja masennus jälleen palaa. Eihän ihmisen elämä voi noin yhden kortin varassa olla: olisi se todella kapea-alaista. Toisille myös parisuhde on se elämää kantava voima, mutta jos on rikkinäinen niin sekään ei aina kestä: kumppani ei jaksa vaan väsyy, kuolee tai ihastuu.
Jospa aloittajalle vielä onni potkaisee ja se kumppani eteen tupsahtaa.
Kyllä lääkitystä kannattaa hyödyntää, jos niistä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Minäkin popsin kolesterolikääkkeitä, vaikka niiden vaaroista puhutaan.

Lue lisää

"Nyt alat olla oikeilla jäljillä arvellessasi, ettei alakulosi syy ole kumppanin poismenossa, josta on aikaa ehtinyt kulua jo noin kauan"

Miten saataisiin sinutkin oikeille jäljille. Olet vain minun mielestäni todella ärsyttävä, suorastaan häirikkö.

" Turha täällä tapella, kuka kärsinyt eniten."
Voisitko selittää, mitä tarkoitat tuolla? Onnenpyörä ehkä viritti jotain tuollaista, mutta miten taas sinä liityt tähän.

..korjaan edellistä: tuskin tietenkään mies kuoli tämän syyn takia, kirjoitin väärin, joten korjaan..

"oletkohan ollut läheisriippuvainen miehestä? "

Läheisriippuvainen ei tarkoita sitä mitä sinä luulet. Läheisriippuvainen joko ollaan tai ei olla, oli sitten useampi puoliso tai ei yhtään, se ei vaikuta läheisriippuvuuden olemassaoloon.

" Jos kaikki harrastuksetkin katosi eikä yhtäkään omaa ystävää jäänyt miehen kuoleman jälkeen,"

Noinkaan en sanonut missään kohtaa.

" Etkö tunne edes yhtä naapuria jonka voisit kutsua vaika kävelylenkille? "

Vanhoja, sairaita, kiireisiä, liian lyhyitä, liian lihavia, liian heikkokuntoisia.

"Tai mene marttaliiton touhuihin mukaan, kansalaisopiston käsityökursseille, seurakunnan eläkeläisten touhuihin, kirkkokuoroon, maailma on avoinna sinulle."

Olen mukana monessa, jopa työelämässä, joten ihan avoin se ei kuitenkaan ole, kun on rajallisesti aikaa. En ole siis eläkeläinen.

"Mies on vain mies, ehkä sinun pitikin päästä irti hänestä näin, jos ei muutakaan keinoa ollut?"

Missä täällä kirjoittavien ihmimillisyys on? Aivan hukassa. Onneksi en ainakaan teitä tunne, en haluaisi tuollaisia kovakuorisia koviksia elämääni.

"Lähestulkoon sairaalloista riippuvuutta, ettei omaa sosiaalista piiriä ole, eikä yhtään harrastusta. no, siitä eteenpäin! "

Noinkaan en ole sanonut, ettei minulla ole sosiaalista piiriä ja harrastuksia on riittävästi.

Aikamoinen Lollobrootta sinä vastaaja. Täällä palstalla on ilmeisesti pakkomielteisiä vastaajia, joiden on pakko vastata, eivätkä viitsi edes lukea, mihin vastaavat.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

"oletkohan ollut läheisriippuvainen miehestä? "

Läheisriippuvainen ei tarkoita sitä mitä sinä luulet. Läheisriippuvainen joko ollaan tai ei olla, oli sitten useampi puoliso tai ei yhtään, se ei vaikuta läheisriippuvuuden olemassaoloon.

" Jos kaikki harrastuksetkin katosi eikä yhtäkään omaa ystävää jäänyt miehen kuoleman jälkeen,"

Noinkaan en sanonut missään kohtaa.

" Etkö tunne edes yhtä naapuria jonka voisit kutsua vaika kävelylenkille? "

Vanhoja, sairaita, kiireisiä, liian lyhyitä, liian lihavia, liian heikkokuntoisia.

"Tai mene marttaliiton touhuihin mukaan, kansalaisopiston käsityökursseille, seurakunnan eläkeläisten touhuihin, kirkkokuoroon, maailma on avoinna sinulle."

Olen mukana monessa, jopa työelämässä, joten ihan avoin se ei kuitenkaan ole, kun on rajallisesti aikaa. En ole siis eläkeläinen.

"Mies on vain mies, ehkä sinun pitikin päästä irti hänestä näin, jos ei muutakaan keinoa ollut?"

Missä täällä kirjoittavien ihmimillisyys on? Aivan hukassa. Onneksi en ainakaan teitä tunne, en haluaisi tuollaisia kovakuorisia koviksia elämääni.

"Lähestulkoon sairaalloista riippuvuutta, ettei omaa sosiaalista piiriä ole, eikä yhtään harrastusta. no, siitä eteenpäin! "

Noinkaan en ole sanonut, ettei minulla ole sosiaalista piiriä ja harrastuksia on riittävästi.

Aikamoinen Lollobrootta sinä vastaaja. Täällä palstalla on ilmeisesti pakkomielteisiä vastaajia, joiden on pakko vastata, eivätkä viitsi edes lukea, mihin vastaavat.

Lue lisää

Saat olla yksin ja koet olevasi muukalainen kun et sopeudu toisten joukkoon. Taidat olla sosiaalisesti vaikea tapaus. Sinua ei kutsuta porukoihin ja lenkille, ym. Olisikohan se mieskään jaksanut sinua vuosikymmeniä.

mene itseesi kirjoitti:

Saat olla yksin ja koet olevasi muukalainen kun et sopeudu toisten joukkoon. Taidat olla sosiaalisesti vaikea tapaus. Sinua ei kutsuta porukoihin ja lenkille, ym. Olisikohan se mieskään jaksanut sinua vuosikymmeniä.

Lue lisää

"Olisikohan se mieskään jaksanut sinua vuosikymmeniä."

Olet ilmeisen sairas. Täällä palstalla ilmeisesti on kaikkein sairaimpia kirjoittajia, ehkä samoja kuin alkoholistipalstalla.

Nyt teen niin, että tänne en enää kirjoita. Tämä on todella ala-arvoista. Luulisi, että täällä suru ja kuolemapalstalla kunnioitettaisiin edes hiukan toisia kirjoittajia, mutta mitä vielä. Pahaa väkeä, ehkä niitä trollejakin, kuten tuo "mene itseesi". Samat trollit kiertävät palstoja.

Olet humalassa ja ehkä persoonallisuushäiriöinenkin.

"Kaikesta huolimatta hyvää ja mahtavaa elämää kaikille! "

Ottakaa omanne ooooooooooo Onnenpyörä nyt pyörimässä oooooooooooo

Mene nyt jumatskukka sinne eropalstalle täätä KUOLEMA JA SURU palstalta.

"Itselleni surutyön loppu on kai siinä, että koen eläväni ja on hyvä olla."
Puolisosta eroamisesta johtuvan surun surutyö, ei puolison kuolemasta johtuvan.

"Monelta läheiseltäni on kuollut äskettäin rakkaita ja tärkeitä henkilöitä. "
Samoin on kuollut, niinkuin meiltä kaikilta, mutta noiden perusteella minä en vielä ole alkanut neuvovaksi asiantuntijaksi...

"Minulle riittää ihan tällainen kanssakäyminen läheisteni kanssa. "
Mitä tekemistä sillä on aiheen kanssa. Ei tarvitse vastata.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

"Monelta läheiseltäni on kuollut äskettäin rakkaita ja tärkeitä henkilöitä. "
Samoin on kuollut, niinkuin meiltä kaikilta, mutta noiden perusteella minä en vielä ole alkanut neuvovaksi asiantuntijaksi...

"Minulle riittää ihan tällainen kanssakäyminen läheisteni kanssa. "
Mitä tekemistä sillä on aiheen kanssa. Ei tarvitse vastata.

Lue lisää

Minua ei loukkaa, mutta kun olen seurannut sinun vastailua palstalla niin tulee tuntuma, että olet aika suorapuheinen ja sanoa töksäyttelet aika kärjäkkäisesti. Jos menet tällä tyylillä omassa miljöössäsi, niin en ihmettele, että saat olla ilman lenkkikavereita ja sinua ei pyydetä porukoihin. Metsä vastaa niin kuin sille huudetaan. Koet aloituksessa, että et koet yksinäisyyttä ja et saa otetta toisiin.
Sinä olet aloittanut keskustelun ja oletan että sinua voitaisiin auttaa ja ymmärtää. Kun sinulle jotain kokemuksestaan avaa, niin se loukkaa.

Monet yksinäiset syyttävät toisia, että ovat yksin, ei ole kavereita ja ainakaan niitä oikeita sydänystäviä. Kyllä se aina on omasta persoonasta kiinni, jos seura ei kiinnosta. Jotain omassa käytöksessä tökkii tai ei vain itse koe kaveria hengenheimolaisekseen ja ei päästä lähelle. Nuoret kuvittelevat että syy on että on ulkoisesti ruma tai luotaan työntävä, mutta syyt ovat sisällä. Toisia ei voi muuttaa vaan muutoksen on lähdettävä aina itsestä. Miksi sitten toinen saa ystäviä ja toinen ei?
Kerron jälleen omasta kokemuksestani. Lapsena ja teinivuosina olin aika yksinäinen ja minuun ei mielellään tutustuttu, mutta nyt asia on päinvastoin. Joudun itse ottamaan väliä ja rajoittamaan sosiaalisia suhteita kun aika ja voimat eivät vain riitä. Jotain kai on tapahtunut näiden vuosikymmenien saatossa.

onnellinen sinkku kirjoitti:

Minua ei loukkaa, mutta kun olen seurannut sinun vastailua palstalla niin tulee tuntuma, että olet aika suorapuheinen ja sanoa töksäyttelet aika kärjäkkäisesti. Jos menet tällä tyylillä omassa miljöössäsi, niin en ihmettele, että saat olla ilman lenkkikavereita ja sinua ei pyydetä porukoihin. Metsä vastaa niin kuin sille huudetaan. Koet aloituksessa, että et koet yksinäisyyttä ja et saa otetta toisiin.
Sinä olet aloittanut keskustelun ja oletan että sinua voitaisiin auttaa ja ymmärtää. Kun sinulle jotain kokemuksestaan avaa, niin se loukkaa.

Monet yksinäiset syyttävät toisia, että ovat yksin, ei ole kavereita ja ainakaan niitä oikeita sydänystäviä. Kyllä se aina on omasta persoonasta kiinni, jos seura ei kiinnosta. Jotain omassa käytöksessä tökkii tai ei vain itse koe kaveria hengenheimolaisekseen ja ei päästä lähelle. Nuoret kuvittelevat että syy on että on ulkoisesti ruma tai luotaan työntävä, mutta syyt ovat sisällä. Toisia ei voi muuttaa vaan muutoksen on lähdettävä aina itsestä. Miksi sitten toinen saa ystäviä ja toinen ei?
Kerron jälleen omasta kokemuksestani. Lapsena ja teinivuosina olin aika yksinäinen ja minuun ei mielellään tutustuttu, mutta nyt asia on päinvastoin. Joudun itse ottamaan väliä ja rajoittamaan sosiaalisia suhteita kun aika ja voimat eivät vain riitä. Jotain kai on tapahtunut näiden vuosikymmenien saatossa.

Lue lisää

Kuule kun et ole minun kanssani samalla aallonpituudella ollenkaan. Syötkö jotain turruttavaa lääkettä, kun et ota huomioon, että en ole kiinostunut sinun vastauksistasi?

Olen saanut pienen ja ainoan lääkereseptini, mutta ainakin Suomessa, jonkun mielestä erityisesti ja vain Suomessa on tiukka linja, paitsi juuri noihin mielialalääkkeisiin, joihin en koskisi pitkällä tikullakaan.

Niistä mielialalääkkeistä onkin nyt tullut uutta tietoa, joka tieto ei ole ollut hyvää. Aiheuttavat kaikenlaista ei toivottua vaikutusta. Jotkut tuttavistani, jotka syövät niitä, ovat saaneet taloutensakin kuralle, kun ne aiheuttavat kaikenlaista välinpitämättömyyttäkin.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Olen saanut pienen ja ainoan lääkereseptini, mutta ainakin Suomessa, jonkun mielestä erityisesti ja vain Suomessa on tiukka linja, paitsi juuri noihin mielialalääkkeisiin, joihin en koskisi pitkällä tikullakaan.

Niistä mielialalääkkeistä onkin nyt tullut uutta tietoa, joka tieto ei ole ollut hyvää. Aiheuttavat kaikenlaista ei toivottua vaikutusta. Jotkut tuttavistani, jotka syövät niitä, ovat saaneet taloutensakin kuralle, kun ne aiheuttavat kaikenlaista välinpitämättömyyttäkin.

Lue lisää

Luin aloituksesi ja siinä kuvailit, että sinulla itkuherkkyyttä ja ahdistusta. Ei siihen unilääkkeet auta, eikä rauhoittavat vaan mieltä tasaavat lääkkeet. Ja tältä palstalta et kyllä hyvää mieltä ainakaan saa, sen olet varmaan huomannutkin. Voimia.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Olen saanut pienen ja ainoan lääkereseptini, mutta ainakin Suomessa, jonkun mielestä erityisesti ja vain Suomessa on tiukka linja, paitsi juuri noihin mielialalääkkeisiin, joihin en koskisi pitkällä tikullakaan.

Niistä mielialalääkkeistä onkin nyt tullut uutta tietoa, joka tieto ei ole ollut hyvää. Aiheuttavat kaikenlaista ei toivottua vaikutusta. Jotkut tuttavistani, jotka syövät niitä, ovat saaneet taloutensakin kuralle, kun ne aiheuttavat kaikenlaista välinpitämättömyyttäkin.

Lue lisää

Luin tuossa ketjua läpi ja valitettavasti joudun toteamaan että olet jäänyt kiinni vanhaan menneeseen elämään.
Nyt haluat sitten jotain lääkettä että kaikki muuttuu paremmaksi.
Mitä jos lääkäri kirjoittaisi reseptin että hommaa uusi harrastus vaikka tanssi ja lähde ihmisten ilmoille?

Itse menetin kohta 11 vuotta sitten puolisoni, jäin 3 lapsen kanssa yksin.
Olisi ollut erittäin helppo jäädä siihen, ei minä jatkoin elämistä.
Näytin lapsille että eteenpäin mennään tapahtui mitä hyvänsä.

Lääkkeet ei ole ratkaisu, niillä peitetään onesti todelliset ongelmat,.
Akuutti vaiheessa niistä on apua mutta kun aikaa kuluu niistä on päästävä eroon, ne ei ole pysyvä ratkaisu.
Itse en käyttänyt mitään lääkkeitä puolisoni kuoltua.

Nyt joudun kipujen takia syömään kipulääkkeitä sekä nukahduslääkkeitä on varalla jos tarvitsen.
Tavoite on päästä lääkkeistä eroon jälleen kerran elämäntapamuutoksen avulla, ehkä myöhemmin leikkaushoidotkin tulevat mukaan kuvioihin.

Mieti ihan oikeasti omaa tilannettasi ja mitä itse voit tehdä oman tilanteesi eteen.

Elämäntaparemontti... kirjoitti:

Luin tuossa ketjua läpi ja valitettavasti joudun toteamaan että olet jäänyt kiinni vanhaan menneeseen elämään.
Nyt haluat sitten jotain lääkettä että kaikki muuttuu paremmaksi.
Mitä jos lääkäri kirjoittaisi reseptin että hommaa uusi harrastus vaikka tanssi ja lähde ihmisten ilmoille?

Itse menetin kohta 11 vuotta sitten puolisoni, jäin 3 lapsen kanssa yksin.
Olisi ollut erittäin helppo jäädä siihen, ei minä jatkoin elämistä.
Näytin lapsille että eteenpäin mennään tapahtui mitä hyvänsä.

Lääkkeet ei ole ratkaisu, niillä peitetään onesti todelliset ongelmat,.
Akuutti vaiheessa niistä on apua mutta kun aikaa kuluu niistä on päästävä eroon, ne ei ole pysyvä ratkaisu.
Itse en käyttänyt mitään lääkkeitä puolisoni kuoltua.

Nyt joudun kipujen takia syömään kipulääkkeitä sekä nukahduslääkkeitä on varalla jos tarvitsen.
Tavoite on päästä lääkkeistä eroon jälleen kerran elämäntapamuutoksen avulla, ehkä myöhemmin leikkaushoidotkin tulevat mukaan kuvioihin.

Mieti ihan oikeasti omaa tilannettasi ja mitä itse voit tehdä oman tilanteesi eteen.

Lue lisää

Aloittaja kaipaa muutosta, mutta närkästyy, jos mainitsee että on juuttunut entiseen. Hän haluaa onnea ja vaputta, mutta pitää itse kynsin ja hampain ajatukset menneessä romantiikassaan.

Elämäntaparemontti... kirjoitti:

Luin tuossa ketjua läpi ja valitettavasti joudun toteamaan että olet jäänyt kiinni vanhaan menneeseen elämään.
Nyt haluat sitten jotain lääkettä että kaikki muuttuu paremmaksi.
Mitä jos lääkäri kirjoittaisi reseptin että hommaa uusi harrastus vaikka tanssi ja lähde ihmisten ilmoille?

Itse menetin kohta 11 vuotta sitten puolisoni, jäin 3 lapsen kanssa yksin.
Olisi ollut erittäin helppo jäädä siihen, ei minä jatkoin elämistä.
Näytin lapsille että eteenpäin mennään tapahtui mitä hyvänsä.

Lääkkeet ei ole ratkaisu, niillä peitetään onesti todelliset ongelmat,.
Akuutti vaiheessa niistä on apua mutta kun aikaa kuluu niistä on päästävä eroon, ne ei ole pysyvä ratkaisu.
Itse en käyttänyt mitään lääkkeitä puolisoni kuoltua.

Nyt joudun kipujen takia syömään kipulääkkeitä sekä nukahduslääkkeitä on varalla jos tarvitsen.
Tavoite on päästä lääkkeistä eroon jälleen kerran elämäntapamuutoksen avulla, ehkä myöhemmin leikkaushoidotkin tulevat mukaan kuvioihin.

Mieti ihan oikeasti omaa tilannettasi ja mitä itse voit tehdä oman tilanteesi eteen.

Lue lisää

"Nyt haluat sitten jotain lääkettä että kaikki muuttuu paremmaksi."
Ei. En halua.
"Mitä jos lääkäri kirjoittaisi reseptin että hommaa uusi harrastus vaikka tanssi ja lähde ihmisten ilmoille?"
Mistä tiedät, montako minulla jo on?

Ajattelin ihan oikeasti kirjoittaa tilanteestani ja tuntemuksistani, mutta eipä tällä palstalla tunnu olevan muita kirjoitteluhaluisia.

Täällä näkyy hyörivän enimmäkseen lukutaidottomia itseään neuvojien asemassa pitäviä.

Mitä haluat kirjoitti:

Luin aloituksesi ja siinä kuvailit, että sinulla itkuherkkyyttä ja ahdistusta. Ei siihen unilääkkeet auta, eikä rauhoittavat vaan mieltä tasaavat lääkkeet. Ja tältä palstalta et kyllä hyvää mieltä ainakaan saa, sen olet varmaan huomannutkin. Voimia.

Lue lisää

"Ei siihen unilääkkeet auta, eikä rauhoittavat vaan mieltä tasaavat lääkkeet. "
En aio syödä mitään muuta kuin unilääkettä otan, jos sitä tarvitsen. Käytän muita keinoja. Yleinen elmänhallinta on minun tapani suhtautua kriiseihin.

Ajattelin tosiaankin kirjoittaa, mutta miten tämä palsta onkin näin nihkeä. No, ehkä kannattaa olla sitkeä tässäkin lajissa.

siinä se on kirjoitti:

Aloittaja kaipaa muutosta, mutta närkästyy, jos mainitsee että on juuttunut entiseen. Hän haluaa onnea ja vaputta, mutta pitää itse kynsin ja hampain ajatukset menneessä romantiikassaan.

Lue lisää

"närkästyy, jos mainitsee että on juuttunut entiseen. " :)
Minullapa onkin oikeus muistoihini... Onnenpyöräkään ei niitä minulta saa otettua pois.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

"Nyt haluat sitten jotain lääkettä että kaikki muuttuu paremmaksi."
Ei. En halua.
"Mitä jos lääkäri kirjoittaisi reseptin että hommaa uusi harrastus vaikka tanssi ja lähde ihmisten ilmoille?"
Mistä tiedät, montako minulla jo on?

Ajattelin ihan oikeasti kirjoittaa tilanteestani ja tuntemuksistani, mutta eipä tällä palstalla tunnu olevan muita kirjoitteluhaluisia.

Täällä näkyy hyörivän enimmäkseen lukutaidottomia itseään neuvojien asemassa pitäviä.

Lue lisää

Sanohan mitä sinä aloittaja seitten haluat: haluat löytää onnellisen elämän; toisten vinkit eivät kelpaa. Niin mikä sinua sitten voisi auttaa? No hyvä tietenkin on kirjoittaa tunteistaan, sillä se on jo terapeuttista.

onnellinen sinkku kirjoitti:

Sanohan mitä sinä aloittaja seitten haluat: haluat löytää onnellisen elämän; toisten vinkit eivät kelpaa. Niin mikä sinua sitten voisi auttaa? No hyvä tietenkin on kirjoittaa tunteistaan, sillä se on jo terapeuttista.

Lue lisää

...lukutaidottomia itseään neuvojien asemassa pitäviä...

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

"Nyt haluat sitten jotain lääkettä että kaikki muuttuu paremmaksi."
Ei. En halua.
"Mitä jos lääkäri kirjoittaisi reseptin että hommaa uusi harrastus vaikka tanssi ja lähde ihmisten ilmoille?"
Mistä tiedät, montako minulla jo on?

Ajattelin ihan oikeasti kirjoittaa tilanteestani ja tuntemuksistani, mutta eipä tällä palstalla tunnu olevan muita kirjoitteluhaluisia.

Täällä näkyy hyörivän enimmäkseen lukutaidottomia itseään neuvojien asemassa pitäviä.

Lue lisää

Tuota noin.
Arvelin aiemmista kirjoituksistasi juuri nuo asiat mistä kirjoitin.
Valitat ettei sulla ole harrastuksia ja olet yksin.
Valitat myös ettei lääkärit kirjoita lääkkeitä sulle.

Moitit myös vastauksia.

Kuten joku tuossa kysyikin sulta, mitä sinä haluat, samaa kysyn minäkin.

Muistoja saa olla mutta jos ne muistot ovat hallitsevia ja jatkuvia niin se tarkoittaa että elät menneessä.
Sulle on annettu paljon neuvoja, nyt jää vastuu sulle mitä teet.
Jos haluat jatkaa nykyistä elämää niin sinun täytyy myös tyytyä siihen, et voi valitella että kaikki on huonosti mutta et halua muuttua.
Muut ei voi auttaa sinua kun et halua apua, haluat ihmeen se ei ole realistista.

Elämätaparemontti.. kirjoitti:

Tuota noin.
Arvelin aiemmista kirjoituksistasi juuri nuo asiat mistä kirjoitin.
Valitat ettei sulla ole harrastuksia ja olet yksin.
Valitat myös ettei lääkärit kirjoita lääkkeitä sulle.

Moitit myös vastauksia.

Kuten joku tuossa kysyikin sulta, mitä sinä haluat, samaa kysyn minäkin.

Muistoja saa olla mutta jos ne muistot ovat hallitsevia ja jatkuvia niin se tarkoittaa että elät menneessä.
Sulle on annettu paljon neuvoja, nyt jää vastuu sulle mitä teet.
Jos haluat jatkaa nykyistä elämää niin sinun täytyy myös tyytyä siihen, et voi valitella että kaikki on huonosti mutta et halua muuttua.
Muut ei voi auttaa sinua kun et halua apua, haluat ihmeen se ei ole realistista.

Lue lisää

"Arvelin aiemmista kirjoituksistasi juuri nuo asiat mistä kirjoitin.
Valitat ettei sulla ole harrastuksia ja olet yksin.
Valitat myös ettei lääkärit kirjoita lääkkeitä sulle."

Arvelit väärin.
En ole valittanut että ei ole harrastuksia. On vaikka muille jakaa.
Yksin olen liikaa. Harrastukset eivät tuo seuraa. Muilla on perheensä.
En kirjoittanut ihan niinkään, että lääkärit eivät kirjoita lääkkeitä. En tarvitse kuin lievän unilääkityksen.

"Muistoja saa olla mutta jos ne muistot ovat hallitsevia ja jatkuvia niin se tarkoittaa että elät menneessä."

En kysy keneltäkään lupaa, saako minulla olla muistoja. Ne ovat eri ihmisiä jotka sellaisia kyselevät.
Käyn muistojani läpi uudelleen ja uudelleen. Haluan ne saumattomaksi osaksi elämääni. Minua on kohdannut rakastetun kuolema, ja tahdon yhteisestä menneisyydestämme kivijalan tulevaisuuteeni.

Mistä tiedät, vaikka kirjoittaisin kirjan?

"Sulle on annettu paljon neuvoja, nyt jää vastuu sulle mitä teet."

Mikä luulet olevasi? Olen aina kantanut itse vastuun kaikesta mitä teen ja tulen kantamaan.

"et voi valitella että kaikki on huonosti mutta et halua muuttua."

En ole valitellut että kaikki on huonosti. Kaikki ei ole huonosti.
En tahdokaan muuttua, enkä tule missään nimessä muuttumaan.
Kehittyä kyllä haluan, kuten olen halunnut aina. Ja kehittymään tulenkin.

Elämätaparemontti.. kirjoitti:

Tuota noin.
Arvelin aiemmista kirjoituksistasi juuri nuo asiat mistä kirjoitin.
Valitat ettei sulla ole harrastuksia ja olet yksin.
Valitat myös ettei lääkärit kirjoita lääkkeitä sulle.

Moitit myös vastauksia.

Kuten joku tuossa kysyikin sulta, mitä sinä haluat, samaa kysyn minäkin.

Muistoja saa olla mutta jos ne muistot ovat hallitsevia ja jatkuvia niin se tarkoittaa että elät menneessä.
Sulle on annettu paljon neuvoja, nyt jää vastuu sulle mitä teet.
Jos haluat jatkaa nykyistä elämää niin sinun täytyy myös tyytyä siihen, et voi valitella että kaikki on huonosti mutta et halua muuttua.
Muut ei voi auttaa sinua kun et halua apua, haluat ihmeen se ei ole realistista.

Lue lisää

"Muut ei voi auttaa sinua kun et halua apua, haluat ihmeen se ei ole realistista. "

Kuinka iso ongelma se on esimerkiksi sinulle, että et nyt päässytkään "auttamaan" haluamallasi tavalla?

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

"Muut ei voi auttaa sinua kun et halua apua, haluat ihmeen se ei ole realistista. "

Kuinka iso ongelma se on esimerkiksi sinulle, että et nyt päässytkään "auttamaan" haluamallasi tavalla?

Lue lisää

Olisitko toivonut, että olisit kuollut ennen miestäsi. Sitten ei sinulla olisi surua. Koita elää ja nauti elämästä. Tämä palsta ei ole paras paikka viritellä keskusteluja, kuten olet jo huomannutkin.

kumpiensin kirjoitti:

Olisitko toivonut, että olisit kuollut ennen miestäsi. Sitten ei sinulla olisi surua. Koita elää ja nauti elämästä. Tämä palsta ei ole paras paikka viritellä keskusteluja, kuten olet jo huomannutkin.

Lue lisää

" Tämä palsta ei ole paras paikka viritellä keskusteluja, kuten olet jo huomannutkin. "

Kijoitan sitten yksipuolisesti. Kukin tavallaan. Aihe on vakava ja ennemmin tai myöhemmin koskettaa useimpia.
Käsittääkseni palsta on vapaa, kun pysyy asiassa.

Elämätaparemontti.. kirjoitti:

Tuota noin.
Arvelin aiemmista kirjoituksistasi juuri nuo asiat mistä kirjoitin.
Valitat ettei sulla ole harrastuksia ja olet yksin.
Valitat myös ettei lääkärit kirjoita lääkkeitä sulle.

Moitit myös vastauksia.

Kuten joku tuossa kysyikin sulta, mitä sinä haluat, samaa kysyn minäkin.

Muistoja saa olla mutta jos ne muistot ovat hallitsevia ja jatkuvia niin se tarkoittaa että elät menneessä.
Sulle on annettu paljon neuvoja, nyt jää vastuu sulle mitä teet.
Jos haluat jatkaa nykyistä elämää niin sinun täytyy myös tyytyä siihen, et voi valitella että kaikki on huonosti mutta et halua muuttua.
Muut ei voi auttaa sinua kun et halua apua, haluat ihmeen se ei ole realistista.

Lue lisää

Kaikille muille kuin aloittajalle.
Aloittajalle ei kannata vastata kun hän ei halua apua eikä neuvoja vaikka hän niitä täällä pyysikin.
Annetaan hänen olla rauhassa nyt ja ainiaan.

T. Leski

Elämäntaparemontti... kirjoitti:

Kaikille muille kuin aloittajalle.
Aloittajalle ei kannata vastata kun hän ei halua apua eikä neuvoja vaikka hän niitä täällä pyysikin.
Annetaan hänen olla rauhassa nyt ja ainiaan.

T. Leski

Lue lisää

Olet Elämäntaparemontti sairas ihminen. Väität minun kirjoittaneen sitä ja tätä, minkä jokainen lukutaitoinen voi tarkistaa, että ei pidä paikkaansa.

En ole pyytänyt minkäänlaista apua enkä neuvoja. En ikinä missään palstalla.

Tiedät varmaan itsekin, että olet sairas...

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Olet Elämäntaparemontti sairas ihminen. Väität minun kirjoittaneen sitä ja tätä, minkä jokainen lukutaitoinen voi tarkistaa, että ei pidä paikkaansa.

En ole pyytänyt minkäänlaista apua enkä neuvoja. En ikinä missään palstalla.

Tiedät varmaan itsekin, että olet sairas...

Lue lisää

Mitä sinä sitten ylipäätänsä haluisit kirjoittaessasi tälle palstalle? Mikäli halusit vain purkaa pahaa oloa ja surua kirjoittamalla, niin olisit voinut tehdä sen kirjoittamalla vain itsellesi päiväkirjaan. Kuitenkin halusit välittää sanomasi meille lukijoille, mahdollisesti myös surua ja menetystä kokeneille. Et ole pyytänyt apua, et neuvoja? Haluatko sitten ehkä itse antaa jotain lukijoille.
Onko motiivisi ärsyttää, kiistellä? Kaipaatko, että joku silittää sinua myötä karvaan, säälii ja itkee kanssasi, että voi voi, onpa elämäsi surkeaa ... Mitä sinä haluat ja mihin pyrit?

Elämäntaparemontti... kirjoitti:

Kaikille muille kuin aloittajalle.
Aloittajalle ei kannata vastata kun hän ei halua apua eikä neuvoja vaikka hän niitä täällä pyysikin.
Annetaan hänen olla rauhassa nyt ja ainiaan.

T. Leski

Lue lisää

Minkälaista elämäntaparemonttia mahdat mahtavien "neuvojesi" avulla suositella yksin jääneille rakkaimpansa menettäneille.
Taidat kuulua niihin kylmiin, julmiin ja tunteettomiin ihmisiin, jotka raakuudessaan hakevat yksinäisiä ja kärsiviä ihmisiä satimeesi.

Laitat ihmisten elämän remonttiin ja uusiksi. Mutta miten?
Vääristelemällä ja valehtelemalla. Väittämällä mustaa valkoiseksi. Röyhkeästi valehtelemalla.

Juttele sinä vaan. Kyllä sinut tunnetaan, ja vaikka sen valeheksi vannotkin niin kyllä sua uskotaan.

tätä seuraava kirjoitti:

Mitä sinä sitten ylipäätänsä haluisit kirjoittaessasi tälle palstalle? Mikäli halusit vain purkaa pahaa oloa ja surua kirjoittamalla, niin olisit voinut tehdä sen kirjoittamalla vain itsellesi päiväkirjaan. Kuitenkin halusit välittää sanomasi meille lukijoille, mahdollisesti myös surua ja menetystä kokeneille. Et ole pyytänyt apua, et neuvoja? Haluatko sitten ehkä itse antaa jotain lukijoille.
Onko motiivisi ärsyttää, kiistellä? Kaipaatko, että joku silittää sinua myötä karvaan, säälii ja itkee kanssasi, että voi voi, onpa elämäsi surkeaa ... Mitä sinä haluat ja mihin pyrit?

Lue lisää

"Onko motiivisi ärsyttää, kiistellä? Kaipaatko, että joku silittää sinua myötä karvaan, säälii ja itkee kanssasi, että voi voi, onpa elämäsi surkeaa ... Mitä sinä haluat ja mihin pyrit? "

Ei, en todellakaan. En mitään tuosta.
Jatkan kirjoittamista, niin eiköhän se sitten selviä.
Eivät kaikki halua auttaa tai saada apua...
On muitakin tapoja kommunikoida.

Jatkuu...

Elämäntaparemontti... kirjoitti:

Kaikille muille kuin aloittajalle.
Aloittajalle ei kannata vastata kun hän ei halua apua eikä neuvoja vaikka hän niitä täällä pyysikin.
Annetaan hänen olla rauhassa nyt ja ainiaan.

T. Leski

Lue lisää

Elämäntaparemontti: olet luultavasti sama henkilö kuin Onnenpyörä, etkä ole leski.

tätä seuraava kirjoitti:

Mitä sinä sitten ylipäätänsä haluisit kirjoittaessasi tälle palstalle? Mikäli halusit vain purkaa pahaa oloa ja surua kirjoittamalla, niin olisit voinut tehdä sen kirjoittamalla vain itsellesi päiväkirjaan. Kuitenkin halusit välittää sanomasi meille lukijoille, mahdollisesti myös surua ja menetystä kokeneille. Et ole pyytänyt apua, et neuvoja? Haluatko sitten ehkä itse antaa jotain lukijoille.
Onko motiivisi ärsyttää, kiistellä? Kaipaatko, että joku silittää sinua myötä karvaan, säälii ja itkee kanssasi, että voi voi, onpa elämäsi surkeaa ... Mitä sinä haluat ja mihin pyrit?

Lue lisää

tätä seuraavalle

Tiedät varmaan itsekin, että olet sairas ja kylmä ihminen. Ei voi muuta kuin toivoa, että mahdollisimman moni ihminen pysyisi poissa tieltäsi.

"Mitä sinä sitten ylipäätänsä haluisit kirjoittaessasi tälle palstalle?"

Leikit jotain palstanvartijaa, mutta luotsiksi sinä et ole edes päässyt, vaan huudat ja väijyt puskissa.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

"Arvelin aiemmista kirjoituksistasi juuri nuo asiat mistä kirjoitin.
Valitat ettei sulla ole harrastuksia ja olet yksin.
Valitat myös ettei lääkärit kirjoita lääkkeitä sulle."

Arvelit väärin.
En ole valittanut että ei ole harrastuksia. On vaikka muille jakaa.
Yksin olen liikaa. Harrastukset eivät tuo seuraa. Muilla on perheensä.
En kirjoittanut ihan niinkään, että lääkärit eivät kirjoita lääkkeitä. En tarvitse kuin lievän unilääkityksen.

"Muistoja saa olla mutta jos ne muistot ovat hallitsevia ja jatkuvia niin se tarkoittaa että elät menneessä."

En kysy keneltäkään lupaa, saako minulla olla muistoja. Ne ovat eri ihmisiä jotka sellaisia kyselevät.
Käyn muistojani läpi uudelleen ja uudelleen. Haluan ne saumattomaksi osaksi elämääni. Minua on kohdannut rakastetun kuolema, ja tahdon yhteisestä menneisyydestämme kivijalan tulevaisuuteeni.

Mistä tiedät, vaikka kirjoittaisin kirjan?

"Sulle on annettu paljon neuvoja, nyt jää vastuu sulle mitä teet."

Mikä luulet olevasi? Olen aina kantanut itse vastuun kaikesta mitä teen ja tulen kantamaan.

"et voi valitella että kaikki on huonosti mutta et halua muuttua."

En ole valitellut että kaikki on huonosti. Kaikki ei ole huonosti.
En tahdokaan muuttua, enkä tule missään nimessä muuttumaan.
Kehittyä kyllä haluan, kuten olen halunnut aina. Ja kehittymään tulenkin.

Lue lisää

Et tahdokaan muuttua, kun haluat roikkua kynsin hampain surussasi! Surusi on voimasi! (ainoasi)
Aika kipakoita ovat vastauksesi toisille kommentoijille, hiukan olen kavahtanut lukiessani niitä.
Todellakin pyydät suruusi tukea, mutta et ota sitä vastaan vilpittömästi!

Tunnen läheltä vastaavanlaisen tapauksen! Rakas tätini on surrut helmikuussa tasan 20vuotta hyvin, hyvin sairasta ja itseään melkein kaksikymmentä vuotta vanhempaa miestään.
Hän ei halua päästää irti, kun hän kokee ettei hänelle jää mitään! On hänellä silti lapsia ja lapsenlapsiakin!

Vaikea aina ymmärtää kirjoitti:

Et tahdokaan muuttua, kun haluat roikkua kynsin hampain surussasi! Surusi on voimasi! (ainoasi)
Aika kipakoita ovat vastauksesi toisille kommentoijille, hiukan olen kavahtanut lukiessani niitä.
Todellakin pyydät suruusi tukea, mutta et ota sitä vastaan vilpittömästi!

Tunnen läheltä vastaavanlaisen tapauksen! Rakas tätini on surrut helmikuussa tasan 20vuotta hyvin, hyvin sairasta ja itseään melkein kaksikymmentä vuotta vanhempaa miestään.
Hän ei halua päästää irti, kun hän kokee ettei hänelle jää mitään! On hänellä silti lapsia ja lapsenlapsiakin!

Lue lisää

Ehkä sinä häiritset häntä.

Vaikea aina ymmärtää kirjoitti:

Et tahdokaan muuttua, kun haluat roikkua kynsin hampain surussasi! Surusi on voimasi! (ainoasi)
Aika kipakoita ovat vastauksesi toisille kommentoijille, hiukan olen kavahtanut lukiessani niitä.
Todellakin pyydät suruusi tukea, mutta et ota sitä vastaan vilpittömästi!

Tunnen läheltä vastaavanlaisen tapauksen! Rakas tätini on surrut helmikuussa tasan 20vuotta hyvin, hyvin sairasta ja itseään melkein kaksikymmentä vuotta vanhempaa miestään.
Hän ei halua päästää irti, kun hän kokee ettei hänelle jää mitään! On hänellä silti lapsia ja lapsenlapsiakin!

Lue lisää

"Surusi on voimasi! (ainoasi)"

Kuka suree mitäkin. Ehkä sinun surusi ovat kuin kissan pieruja.
Olet kateellinen niille, joilla on kykyä kohdata surunsa kunnolla ilman pelkoa.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

"Surusi on voimasi! (ainoasi)"

Kuka suree mitäkin. Ehkä sinun surusi ovat kuin kissan pieruja.
Olet kateellinen niille, joilla on kykyä kohdata surunsa kunnolla ilman pelkoa.

Lue lisää

Ei kyllä kuulu minulle yhtään mutta

"Olet kateellinen niille, joilla on kykyä kohdata surunsa kunnolla ilman pelkoa."

Jotainhan sinä pelkäät itse kun tänne noin voimalla olet kirjoitellut.
Ehkäpä et ole kohdannut suruasi vieläkään vaan piehtaroit päivät pääksytysten siinä ja unohdat elää tätä päivää ja hiukan tulevaakin.

Onpa kummallisia vastauksia täällä suru- ja kuolemapalstalla. Luulisi että ainakin täällä edes hiukan kunniotettaisiin toisten kirjoituksia, mutta mitä vielä.
Joku iljetys vääristelee asioita ja on selvästi kateellinen aloittajalle.

Tietynlainen ihmisluonne on sellainen, että se ei kestä ollenkaan, että joku saisi yhtään mitään huomiota, vaan pyrkii aina kääntämään valokeilan itseensä.

Tunnistaako joku vastaajista/vastaaja itsensä sellaiseksi?

myötämieltä kirjoitti:

Onpa kummallisia vastauksia täällä suru- ja kuolemapalstalla. Luulisi että ainakin täällä edes hiukan kunniotettaisiin toisten kirjoituksia, mutta mitä vielä.
Joku iljetys vääristelee asioita ja on selvästi kateellinen aloittajalle.

Tietynlainen ihmisluonne on sellainen, että se ei kestä ollenkaan, että joku saisi yhtään mitään huomiota, vaan pyrkii aina kääntämään valokeilan itseensä.

Tunnistaako joku vastaajista/vastaaja itsensä sellaiseksi?

Lue lisää

Aloittaja?

Täällä kysytään neuvoa ja apua ja täällä neuvotaan ja autetaan.
Vixxuiluun täällä vastataan vixxuilulla.
Asiallisiin teksteihin vastataan asiallisesti.

Annetaan nyt tämä ketju olla, on tullut selväksi että aloittaja e halua apua eikä neuvoja.
Sen hän on selvästi tuonut esille.

Ootkos kirjoitti:

Aloittaja?

Täällä kysytään neuvoa ja apua ja täällä neuvotaan ja autetaan.
Vixxuiluun täällä vastataan vixxuilulla.
Asiallisiin teksteihin vastataan asiallisesti.

Annetaan nyt tämä ketju olla, on tullut selväksi että aloittaja e halua apua eikä neuvoja.
Sen hän on selvästi tuonut esille.

Lue lisää

"Täällä kysytään neuvoa ja apua ja täällä neuvotaan ja autetaan."

Ja tuon määrää kuka? Sinä olet siis tämän palstan.. niin, mikä?
Ehkä sinut valitaan vuoden pölypalloksi, jos oikein koitat.

"Vixxuiluun täällä vastataan vixxuilulla."
Tuo viittaa masennukseen. Annanpa neuvon sinulle: hae itsellesi terapeuttista apua, olet masentunut, jos kuvittelet, että sinulle viffuillaan, vaikka kukaan ei noin olisi tehnyt.

Kirjoitan mitä tahdon.

" Et sinä poistunutta sure,"
Ja kuuluisiko tuohon vastata, että ei se noin ole, olet väärässä..

En vastaa niinkuin toivot, vaan niinkuin ajattelen.
Se on kuule niin, että rakastetun poismeno ei ole minun järkeäni vienyt.

Ja sitten tulee vastaus että shit shit shit tai jotain sellaista, mitä tässä nyt on saanut lukea. Tuskin teidän tunnottomuuttanne heiluttaa mikään kehoitus katsoa itseään pelistä tms.

Arvostella ennekuin on itse kokenut.
Minuakin ex anoppi arvosteli mutta kun itse jäi leskeksi niin jo seuraavana päivänä oli kapakassa meno päällä ja uusia ehdokkaita ramppasi heti.
Toisekseen se mitä kukakin tekee kohdattuaan menetyksen ei kuulu muille, jokainen toimii niinkuin itselleen on parasta.

Minä itsekkin löysin uuden parin kuukauden päästä.
Se ei meinaa sitä ettei enään sure, surin uuden kanssa joka niin ikään oli menettänyt puolisonsa.
Puhumme avoimesti edesmenneistä puolisoistamme.

Joten eiköhän ole viisainta lopettaa arvostelut kun ei itse ymmärrä asioista mitään.

Ei kannata kirjoitti:

Arvostella ennekuin on itse kokenut.
Minuakin ex anoppi arvosteli mutta kun itse jäi leskeksi niin jo seuraavana päivänä oli kapakassa meno päällä ja uusia ehdokkaita ramppasi heti.
Toisekseen se mitä kukakin tekee kohdattuaan menetyksen ei kuulu muille, jokainen toimii niinkuin itselleen on parasta.

Minä itsekkin löysin uuden parin kuukauden päästä.
Se ei meinaa sitä ettei enään sure, surin uuden kanssa joka niin ikään oli menettänyt puolisonsa.
Puhumme avoimesti edesmenneistä puolisoistamme.

Joten eiköhän ole viisainta lopettaa arvostelut kun ei itse ymmärrä asioista mitään.

Lue lisää

EI kannata - "Joten eiköhän ole viisainta lopettaa arvostelut kun ei itse ymmärrä asioista mitään. "

Ai miten niin ei ymmärrä? Itseltäni kuoli miesystävä vajaa viisi kuukautta sitten.
Että kyllä käsittääkseni ymmärrän hyvinkin jotain ainakin kuolemasta nyt.

Absurdia minusta vaan oli se, että ns "suuren " rakkauden jälkeen, josta minulle ko. puhui pystyi kuitenkin heti uuteen suhteeseen näin pian. Mutta kuten kirjoitin niin ihmiset ovat erilaisia. En häntä arvostellutkaan vaan totesin, että minulle se ei vielä sopisi. Suurin syy siihen on varmaankin, että rimani on aika korkealla.

nopeaa toimintaa kirjoitti:

EI kannata - "Joten eiköhän ole viisainta lopettaa arvostelut kun ei itse ymmärrä asioista mitään. "

Ai miten niin ei ymmärrä? Itseltäni kuoli miesystävä vajaa viisi kuukautta sitten.
Että kyllä käsittääkseni ymmärrän hyvinkin jotain ainakin kuolemasta nyt.

Absurdia minusta vaan oli se, että ns "suuren " rakkauden jälkeen, josta minulle ko. puhui pystyi kuitenkin heti uuteen suhteeseen näin pian. Mutta kuten kirjoitin niin ihmiset ovat erilaisia. En häntä arvostellutkaan vaan totesin, että minulle se ei vielä sopisi. Suurin syy siihen on varmaankin, että rimani on aika korkealla.

Lue lisää

Sanoit ystäväsi toimintaa pohjanoteeraukseksi.
Eikös se ole arvostelua?
Anna ystäväsi elää niinkuin hän haluaa.
Et ehkä huomaa mutta arvostelet muiden ratkaisuja.

Määritelmälläsi suhteeni oli lastarisuhde.
Olen suhteessa edelleen 11 vuoden jälkeen.
Surua ei lakaistu maton alle, surua käsittelin uuden kumppanin kanssa.
Myös uusi kumppani käsitteli padottua surua minun kanssa.

Laastarisuhde... kirjoitti:

Määritelmälläsi suhteeni oli lastarisuhde.
Olen suhteessa edelleen 11 vuoden jälkeen.
Surua ei lakaistu maton alle, surua käsittelin uuden kumppanin kanssa.
Myös uusi kumppani käsitteli padottua surua minun kanssa.

Lue lisää

Lue tarkalleen, alussa kirjoitin joskus... ei siis välttämättä aina käy niin kun ihmiset ovat erilaisia ja ihmissuhteet myös. Tunnen minäkin parin, jotka molemmat menettivät pitkäaikaisen puolison molemmat syöpään kuukauden sisällä. Taisivat alkaa seurustelemaan heti hautajaisten jälkeen. Tutustuivat sairaalassa vierailleessa puolisoidaan katsomassa. Ovat olleet aviossa jo reilut viisi vuotta. Olen kyllä nähnyt myös noita laastarisuhteita, yleensä eron jälkeen, mutta myös kuoleman erottaessa. Toivon teille edelleen hyvää ja vähintääkin sen toiset 11 vuotta.

Puolison kuolema saa ihmisen elämän kovaan myllerrykseen. Kokemus on tunne-elämälle valtava myllerrys. Seurustelu jonkun ihmisen kanssa voi hyvinkin alkaa yllättäin ja se voi tarjota uutta ja eteen päin menoa surevalle. Tuollaista ei vain mielestäni saa koskaan ehdottaa, se voi loukata surevaa.

Sellaista ei kannata kauheasti arvostella myöskään. Uusi suhde voi olla ihan toisenlainen kuin sen kuolleen kanssa on ollut ja voi olla, että se kuollut ei unohdu koskaan silti. Voi olla, että uusi suhde on niin erilainen, että se ei miltään osin muistuta vanhaa. Sitä ei osaa sanoin kuvailla, kuinka yksin siihen suruun jää.

Kaikesta osanotosta on apua ja ystävät ovat valtavan arvokkaat silloin kun on menettänyt rakkainpansa. Ehkä joku haluaa päästää ystävänsä helpommalla ja aloittaa siksikin seurustelun.

2kuukautta lääkettä kirjoitti:

Puolison kuolema saa ihmisen elämän kovaan myllerrykseen. Kokemus on tunne-elämälle valtava myllerrys. Seurustelu jonkun ihmisen kanssa voi hyvinkin alkaa yllättäin ja se voi tarjota uutta ja eteen päin menoa surevalle. Tuollaista ei vain mielestäni saa koskaan ehdottaa, se voi loukata surevaa.

Sellaista ei kannata kauheasti arvostella myöskään. Uusi suhde voi olla ihan toisenlainen kuin sen kuolleen kanssa on ollut ja voi olla, että se kuollut ei unohdu koskaan silti. Voi olla, että uusi suhde on niin erilainen, että se ei miltään osin muistuta vanhaa. Sitä ei osaa sanoin kuvailla, kuinka yksin siihen suruun jää.

Kaikesta osanotosta on apua ja ystävät ovat valtavan arvokkaat silloin kun on menettänyt rakkainpansa. Ehkä joku haluaa päästää ystävänsä helpommalla ja aloittaa siksikin seurustelun.

Lue lisää

Kun jäin leskeksi kohta 11 vuotta sitten niin moni tuttuni kehoitti jo 1kuukauden jälkeen lähtemään tuulettumaan.
Kyllä minun mielestä voi pikkuisen tökkiä eteenpäin muttei saa painostaa.

Itse kävin läpi vaikean vaiheen kun en tiennyt mikä on oikein, mitä multa odotetan, mitä muut sanoo.
Välillä otin sormuksen irti mutta sitten laitoin sen takaisin.

Sitten päätin että teen tasan niinkuin itsestä tuntuu hyvältä.
Reilu 10 vuotta uudessa suhteessa ja todellakin uusi suhde on erinlainen.
Ei olla vielä päästy saman katon alle ja välimatkaa on 150km.
Työ ja lapset pitävät erillään mutta ollaan jatkuvasti tekemisissä, jouluakin vietettiin 2 eri paikassa.
Tulevaisuudessa toivottavasti päästään saman katon alle.

Tosielämää... kirjoitti:

Kun jäin leskeksi kohta 11 vuotta sitten niin moni tuttuni kehoitti jo 1kuukauden jälkeen lähtemään tuulettumaan.
Kyllä minun mielestä voi pikkuisen tökkiä eteenpäin muttei saa painostaa.

Itse kävin läpi vaikean vaiheen kun en tiennyt mikä on oikein, mitä multa odotetan, mitä muut sanoo.
Välillä otin sormuksen irti mutta sitten laitoin sen takaisin.

Sitten päätin että teen tasan niinkuin itsestä tuntuu hyvältä.
Reilu 10 vuotta uudessa suhteessa ja todellakin uusi suhde on erinlainen.
Ei olla vielä päästy saman katon alle ja välimatkaa on 150km.
Työ ja lapset pitävät erillään mutta ollaan jatkuvasti tekemisissä, jouluakin vietettiin 2 eri paikassa.
Tulevaisuudessa toivottavasti päästään saman katon alle.

Lue lisää

Mieheni kuoli äkillisesti 10 v. sitten, miesystäväni 3 vuotta sitten. Kaksi vuotta meni kuin unessa, aikaisempi kokemus auttoi jälkimmäisessä. Minusta on ihme, että sain kokea nämä suhteet. Perin oman perheeni lisäksi miesystävän pikkuperheen, joten läheisiä voi saada tälläkin tavalla vielä eläkeikäisenäkin. Tuo eri kattojen alla asuminen voi olla hyväkin asia suhteelle. Yleensä vietimme miesystävän kanssa joulut niin, että joulupäivä oltiin oman perheen kanssa ja tapanista lähtien kahdestaan. PS Luulisi tällä palstalla olevan toisen surua kunnioittavaa viestintää.