Mielipiteitä/kokemuksia/neuvoa kaivataan

Kuullostele ja käsittele asiaa avoimesti miehesi kanssa. Lupaa olla itsellesi aito. Ei ole tavatonta, että se biologinen "lisääntymisen velvollisuus" täytetään miehen kanssa ja herääminen tapahtuu myöhemmin. Miettikää mitä tilanteesi ja mielenmyrskysi teidän suhteessanne ja suhteellenne tarkoittaa. Reiluahan se on pitää mieskin ajan tasalla prosessistasi. Ja sehän on ihan hienoa jos hän on kiinostunut mielesi liikkeistä. Voi olla että havahdut siihen, että nainen on kuitenkin se rakkautesi ja intohimosi kohde. Tai voi olla, että nykyinen perhemuotosi on kestävä ja riittävä omin sovelluksin (rinnakkaissuhde luvalla?). Helppoa tai nopeaa ratkaisua tuskin löydät. Ota aikaa.

Lesbonaisia on paljon vähemmän kuin homomiehiä. Naisissa biseksuaalisuus on kuitenkin yleisempää kuin miehissä.

Naisten seksuaalisuus on psykologisesti holistisempaa. Se tarkoittaa, että biseksuaalisuuteen taipuvaisilla naisilla kumppanin luonteenpiirteet vaikuttavat enemmän kuin sukupuoli. On toki olemassa naisia, jotka jo hyvin nuorena tuntevat olevansa kiinnostuneita vain naisista.

Miesten seksuaalisuus on eräällä tapaa primitiivisempää: mies on joko homo tai hetero.

Tsikilii, olenkin nyt sattuman kaupalla tavannut naisia, jotka ovat parisuhteessa naisen kanssa, jotka ennen ovat olleet miehen kanssa ja lapsiakin on. En itse uskalla puhua omasta tilanteestani kenenkään kanssa! Toisaalta pelkään, että menetänkö jotain, jos en käynnistä tästä prosessia, joka selkeästi puskee pintaan. Siis ihan rehellisesti sanottuna pelottaa, mitä tästä voi tulla. Kestääkö mieheni sen, että tapailen muita (naisia) ja/vai päättyykö perheemme eroon. Mitä muut ajattelee, miten lapset selviää, miten mies selviää, miten minä selviän... Kaikkea näitä mietin. Ja kiitos vastauksestasi!

Kokemusta ei ole noin pitkästä liitosta mutta samankaltaisesta mies ja kestävä suhde vaiko nainen mitä teen -ajatuskulusta kylläkin. Yhden neuvon annan, ole avoin kumppanillesi. Mikään ei harmita niin paljon kuin se, että hautoo kaikkea oman pään sisällä ja ehkä ajautuu tekemään jotain harkitsematonta, jonka jälkeen asiat on kuitenkin kohdattava. Ihmiselle on hyvä seurata sydäntään ja tehdä mikä tuntuu oikealta ja tekee onnelliseksi. Sen löytäminen voi kuitenkin vaatii itsetutkiskelua. Kaikissa tapauksissa on kuitenkin käsiteltävä oman liiton tila ensin. Se vapauttaa aivoille ja sydämelle tilaa kuunnella itseä ja omia tuntoja. Olisiko sinulla mahdollisuutta keskustella ystävän kanssa, josset heti halua puhua(sekavista) tunnoista kumppanisi kanssa? Mikään ei voi tulla parisuhteen väliin, jos siinä ei ole tilaa, on joku viisas joskus lausunut. Sinulla on kuitenkin perhe, et varmasti halua hätiköidä asian kanssa ja keskustelu voisi helpottaa pelkoasi. Voisitko kuvitella juttelevasi jonkun ulkopuolisen avun kanssa tai ottaa kumppanisi mukaan esimerkiksi pariterapiaan? Siellä jo yksikin keskustelu voisi auttaa. Älä jää ajatuksiesi kanssa yksin, silloin ne tuppaavat saavan suhteettoman suuret mittasuhteet. Voimia sinulle! Ja hei, pahinta on pelätä mitä muut ajattelevat he eivät pääse pääsi sisään, kyllä läheisesi tukevat oli ratkaisusi mikä tahansa!

Minulla on ihan samanlainen tilanne. Kaksi lasta ja mies, omakotitalo ja koira. Ihastunut naiseen, jota en koskaan saa. Ja mistä tiedän, etten tuota naista saa? Kerroin hänelle tunteistani. Tyhmää ehkä, mutta itselleni tuli helpompi olla.
Jollain tavalla tuntuu, että elämästä puuttuu se jokin. Neuvoa minulla ei ole antaa, koska itselläni on aivan järisyttävä pyörremyrsky päässäni! Ja ei mitään käryä miten sen saisi laantumaan. En uskalla miehelleni edes pientä osaa kertoa tästä asiasta. Sen on olen myöntänyt, että olen bi mutten mitään enempää.

Luultavasti elän siis hautaan asti tämän asian kanssa, niin kuin yhteiskunta odottaa minun tekevän. Perhana, mullahan on vain yksi elämä!!

Asian käsittely kuuluu tuonne bi-palstalle.

Täällä on pitkät keskustelut aiheesta...

http://lepakkolaakso.net/blogi.php?nick=Tuulihaukkatar&comments=26355

Jätä se sikaäijä.

Voi heevetti sentään, kun joskus näkis sen päivän, että naiset uskaltaisivat olla omia itseään ilman, että aina miettivät ensin: mitä muut sanoo, mitä mies sanoo, mitä äiti sanoo, mitä kaverit sanoo...

Sanokoot mitä vaan.

Niinku joku tuolla totesi - meillä on yksi elämä ja meillä on yksi velvollisuus - elää se hyvin ja siihen kuuluu pyrkimys elää se onnellisena ja se onni vaikuttaa myös kaikkiin meidän läheisiin.

Ja ne jotka eivät arvosta meidän onnea, eivät ole meidän arvoisia, meidän kavereita. Unohtakaa ne ja alkakaa elää omaa elämäänne.

Ei se satu :)

Ehkä tää on enemmän bi-seksuaaleihin liittyvä ongelma kuin lesboihin, kun mies kuviossa, mutta hyvin täältäkin löytynyt sulle vastauksia. En ole ollut vastaavassa tilanteessa mutta tärkeää rauhassa selvitellä omia tunteita tekemättä mitään pikaratkaisuja ja etsiytyä esim jonkinlaisen vertaistuen pariin, jossa uskallat puhua ja muut ovat samantyyppisessä tilanteessa tai olleet ja ymmärrät, ettei tunteet ole maailmanloppu :) on niitä varmasti kaikkia ryhmiä ja nettikeskusteluja, jos ei tutuille uskalla puhua.

Kiitos kaikille vastauksista. Ehkä asia koskee enemmän bi-seksuaalia, mutta minulla on tällä hetkellä sellainen olo, etten ole pätkääkään kiinnostunut miehistä. Tilanne vaivaa minua niin paljon, että välillä itkee tihrustan tilannettani. Ikävä on kova, tätä naista, vaikka yhdessä sovimme olevamme vain ystäviä. Tämä nainen ei luultavasti tiedä tunteistani, mutten halua häntä sotkea tähän tilanteeseen, kun olen VIELÄ naimisissa.

Joka päivä mietin, miten otan asian puheeksi. Miten sanon asiani: "Mä tykkään vain naisista, mitäs nyt tehdään?" Pelkään, että vastaukseksi saan, että tykkää vaan! Ei se haittaa!

Selitä siinä sitten, että eiku en ehkä voi elää niin, että olisin naimisissa ja kuka nainen haluaisi seurustella naisen kanssa, joka on miehen kanssa naimisissa. En minä ainakaan... sen verran yksiavioinen olen, etten edes tätä keväistä suhdetta uskaltanut jatkaa, koska koin sen pettämisenä, en seikkailuna... todellakaan.

Olen jutellut tämän naisen kanssa niitä näitä. Jos nyt jostain syystä hän näyttäisi mulle vihreää valoa ja uskois muhun, mä varmaan keräisin kamani ja lähtisin. Pelkään, ettei kukaan kaipaa eronnutta yh-äitiä. Nyt meni jutut ja mieli matalaksi...