Apua! 3v.n pitkät kiukkiukohtaukset joihin mikään ei toimi!

Lapsesi vaikuttaa siis melko tempperamenttiselta pakkaukselta. Mielestäni teet väärin siinä, että suljet lapsen huoneeseen... älä nyt ainakaan suunnittele mitään sellaista, että lukitset lapsen sinne! Kuvittele itsesi lapsen housuihin, millaista olisi jos olisit suuren epätoivon partaalla ja yrität saada hyväksyntää, niin sinut jätetäänkin johonkin huoneeseen yksin käymään läpi ahdistavia tunteita... se ei varmasti tuntuisi hyvälle? Vihamielinen kierre ei sitten ainakaan tuolla tyylillä lopu.

Miten teidän keskusteluyhteys toimii muuten lapsen kanssa? Osaako lapsi kertoa itse mistä kenkä puristaa. Osaatko itse suhtautua lapsen pahaan mieleen siten että nimeät tunteet esim. "Voi että, näen että sinua harmittaa tuo asia, äiti kyllä ymmärtää". ym. näytätkö paljon hellyyttä vastapainoksi lapsen kiukkuun?

Lapsen ei anneta lyödä, katsot lasta silmiin (otat kädestä kiinni) ja sanot tiukasti "EI, tuo on hölmöä käytöstä, toisia EI saa lyödä!". Tuosta jäähystä voi olla montaa mieltä, se toimii kyllä jos osaa olla johdonmukainen... itse en ole sen kannalla. Tuntikausia raivoamistakaan ei tarvitse sietää. Selitetään, miksi asia on miten se on, painokkaasti, niin luulisi lapsen ymmärtävän. Kovapäisten lasten kanssa täytyy olla entistä johdonmukaisempi. Kun jostain asiasta kielletään, niin se siitä kielletään aina...

Jos lapsi käyttäytyy hyvin niin häntä huomioidaan positiivisesti, eihän elämä ole vain pelkkiä kieltoja ja hampaidenkiristelyä. Omasta kokemuksesta on välillä rankkaa olla niin yltiöpositiivinen lapsen uhmailun jälkeen, mutta se kannattaa, koska se voi sitten palkita. :) Tsemppiä yhteiseloon

Meillä on vähän saman tyylinen tuo 3v tempperamenttinen neitokainen. Siis samantyyppinen sen suhteen, että kun hermot menee, ne menee totaalisesti ja hyvinkin huutaa vaikka hamaan tappiin asti, jos asiaan ei reagoida. Ei toki uskalla heitellä tavaroita tai lyödä, mutta tuota raivoamista piisaa jos jokin ei mene mielensä mukaan. Hänen kanssaan pitää osata mennä juuri siinä kiukun oikeassa vaiheessa väliin, koska hän ei tahdo osata itse lopettaa sitä itkemistä tai lopettaahan se sitten tunnin raivoamisen jälkeen, mutta minusta sellainen huudatus on tyhmää. Reuhaa jonku minuuttia ja sitten menen kysymään, että juteltasko vähän, kun ei tuo riehuminen auta ja tarpeeksi rauhoituttuaan yleensä tulee syliin ja puhutaan/ halataan.

Omasta neidistäni olen huomannut sen, että se veuhkaaminen liittyy yleensä sellaisiin päiviin, kun meillä on ollut vähemmän aikaa leikkiä/ halailla/ hassutella. Ja jos itse olen väsynyt ja kireä, on ihan sata varma, että tämä uhmis tekee päivästäni vielä kamalamman.

Tuli mieleen, että sinuna yrittäisin välttää tuota oven taakse jättämistä, ainakaan pitkäksi aikaa. Mitä jos käyt parin minuutin välein kysymässä "joko olet rauhoittunut, puhutaanko" tai jotain. Ennemmin vaihtaisin tuon oman huoneen jäähymatoksi johonkin näkyvälle paikalle ja vain sitkeästi kantelisin päivän pari muksua siihen istumaan, luulen että hän pian kuitenkin ymmärtäisi, että periksi ei saa. Jäähymatolla hän voisi olla nähtävissä/ ei olisi yksin jättämisen tunnetta, mutta häntä ei kuitenkaan huomioitaisi muuten, kun viemällä matolle ja käännetään huomio muualle.

Itse olen tuon uhmikseni kanssa huomannut, että pahinta on itse provosoitua siihen mukaan tai alkaa huutamaan "nyt loppui se tavaroiden heittely" tmv. Pitää pysyä kylmän viileänä ja tiukasti sanoa einsä ja miksi ei. Vastapainoksi tuon ikäinen nauttii kamalasti kehuista ja ihailusta, joten koita kääntää kelkkaa siihen suuntaan, että se olisi enemmän kehumista kuin moittimista.

Mutta neuvoja on aina helppo antaa, toteutus on omallakin kohtaa vielä hakusessa, joten tsemppaukset uhmiselämään. Voin lohduttaa, että kaikki lapset eivät ole samanlaisia! Esikoinen oli varsin helppo tapaus tähän kuopukseen verrattuna :D

Meillä poika 1v. 7kk. kovasti kiinnostunut kännyköistä ja tietokoneista. Yleensä laitamme tietokoneen ja kännykät piiloon, kun haen pojan päivähoidosta. Kerran oli vaimoni kännykkä pöydällä latauksessa ja poika näki tämän ja yritti kännykkää käteen, jonka äitinsä esti. Tästä alkoi kahden tunnin mittainen itku ja huuto, joka ei ottanut laantuakseen. Välillä poikani veti suojapukua, että ulos haluaa, sitten taas muuten heitteli tavaroitaan.
Ratkaisimme tämän siten, että kun tulemme hoidosta sisään, vaimoni on poissa (sauna) 5-10 min, että saan vaatteet pois ja että ehtii vähän kotiutua ja rauhoittua, sitten poika äidin syliin 10-20 min ja kännykät ja tietokone visusti piilossa. Sitten ilta meneekin ihan hyvin. Menemme kaikin valenukkumaan 20:30. Me vanhemmat nousemme ylös 21:00 aikoihin, lapsi nukkuu aamuun ja meille jää vähän yhteistä iltaa.
En tiedä kuinka sitten, kun poika vanhenee, ei välttämättä viisastune, täytyy miettiä sitten uusia toimintatapoja. Ehkä ostan hälle tabletin joululahjaksi, jolloin käytön myötä nämä laitteet ei enää niin kiinnostakkaan. Tabletin voisi liimata silikonilla pöytään, jolloin sitä ei voisi heitellä.

Voisitko neuvotella asioista lapsen kanssa enemmän? Kun itsellä on aikaa vähän ottaa raivokohtauksia vastaan kannattaa joustaa enemmän. Vain kriittisimmissä jutuissa kannattaa sanoa ei. Lapsi on selvästi älykäs. Koita keskustelemalla ohjata lapsi hänelle mieleisiin toimiin jotka sopivat myös sinulle. Jousta. Anna lapsen ymmärtää että olit samaa mieltä asioista ennen kuin hän ehdotti asiaa. Eli älä vaadi että uhmaiässä oleva lapsi tottelee kuin robotti.

Minusta kuulostaa, että tuo teidän pippuripakkaus ei oikein osaa vielä itse hallita niitä tunteitaan ja tarvitsisi siihen ehkä aikuisen apua.

Jos haluat jäähypenkkiä käyttää, niin sitten on kanneltava ees taas niin kauan, että lapsi siellä pysyy. Ensimmäiset kerrat selittäen, jatkossa sitten hiljaa vain kantaa paikalleen, jättää siihen ja hiljaa poistua, ottaa uudelleen hiljaa kiinni ja niin edelleen. En ehkä lukitsisi oven taakse... Se housuun pissaaminen voi olla ihan oikeasti pelostakin, en usko, että oma tuon ikäiseni pystyisi vielä niin suunnitelmalliseen toimintaan, että pissaanpa lattialle, niin pääsen pois... Tai yllättävän fiksujahan nuo on.

Meidän samanikäinen huutaa kanssa vaikka tunti tolkulla, jos häntä ei rauhoittele. Odotan yleensä hetken aikaa, että pahin kiukku laantuu. Joskus joudun siirtämään omaan huoneeseen, jos potkii/karjuu niin että korvat meinaa mennä. Käyn kuitenkin jo parin minuutin päästä kyykylläni vieressä kysymässä, että haluatko tulla syliin rauhoittumaan. Jos ei halua, potkii ja reuhaa yhä, poistun ja sanon että tulen, kun rauhoitutaan ja sama homma parin minuutin päästä. Yleensä jo toisella kertaa suostuu tulemaan syliin ja siinä odotellaan, että olo vähän tasaantuu ja sitten jutellaan miksi niin ja näin ei saa tehdä. Puhutaan myös siitä, että äiti ymmärtää, että joskus kiukuttaa, mutta siltikään ei saa tehdä niin ja pusuhalit päälle. Näillä konsteilla meillä on selvitty ja yleensä muksu on myös rauhoittunut ja myös oppinut, että jotain asiaa ei saa tehdä.