Hei! Olen 13-vuotias tyttö. Vanhempani erosivat noin puoli vuotta sitten syntymäpäiieni aikaan. Aavistin eron, vaikkeivat vanhemmat kovin riidellykkään. Olin elänyt 4 vuotta unelmaani. Muutettiin eripuolella suomea kerrostalosta rivitaloon. Vanhan kotimme seutu oli arvelluttavaa. Täällä seutu on paljon rauhallisempaa ja paljon lapsiperheitä ja koiria. 2010 saatiin oma koira. Koira oli aina ollut kaikkien unelma. Huom vaan unelma koska äitini on allerginen. Koirasta tuli hyvin rakastettu ulkokoira ja vuosien mittaan koirasta tuli minulle paras ystäväni, enemmän kuin paras ystäväni. No, vanhempani erosivat ja äitini muutti kerrostaloon, pienempään kuin entinen kerrostalo. Isäni asuu edelleen rivitalossa tuolla noin 5 km päässä. Koira myytiin pois valtavista pyynnöistä huolimatta. Isänikin myy rivitalon pois ja muuttaa kerrostaloon. Olin hyvä koulussa ja keskiarvoni oli 6 keväällä 8.5. Alotin seitsemännen luokan nyt syksyllä ja jouduin eri luokalle vanhojen kavereitten kanssa. Sain onneksi uusia kavereita. Nyt alankin kertoa kuinka vanhempieni päätös on vaikuttanut elämääni.
Avioero todellakin satuttaa. Vanhemmat ovat tehneet päätöksen itse joten myös pääsevät siitä ylu. Minä en. Kouluni menee nykyään perseelleen. Joulutodistuksessa keskiarvoni laski 0.4.. eli koulu on mennyt siitä asti päin persettä. Ei kiinnosta mikään. Ei oikeen jaksaisi nousta sängystä, käydä koulua, nähdä kavereita. Mikään ei huvita. Olen varmaan masentunut ja kaikkea. Harrastaakkaan en enää voi lentopalloa koska polvet eivät kestäneet sitä. Kaikki on hankalaa. En jaksa reissata koko ajan kahden kodin väliä. Vihaan äitiäni ja siskoani. Äitistä on tullut ylimielinen joka ajattelee vain itseään ja siskoani. Hän vain sanoo että olen kiukkuinen koska murrosikä. Just nii, eise mitään nää. Itsetuhoinen olen ja olen monesti ajatellut ajessani suojatielle että jos auto tulee en jarruta, valitettavasti autoa ei ole tullut.. Äiti lupasi minulle oman huoneen, mutta empä semmoista omaa. Vanhempani muös sanoivat ero päivänä etteuvät tule uusia kumppaneita hankkimaan ennenkuin muutamme pois. En jaksa siskoani enkä äitiä. Äitin kanssa huudetaan ja tapellaan koko aja. Onse ehdottanut jotain nuortenpuhelinta mutta eine ole mun juttuni todellakaan!! Isäni on mukava ja hänellä on uusi kumppani. Isäni uudesta kumppanista pidän. Äitillänikin on muttase on vaan ihmeellistä säätöä.
Vanhemmat älkää erotko, älkää luovuttako!! Toisin sanoen siirrätte murheenne lapsen niskaan, ja lapsi kituu siitä. Olen alkanut tekemään asioita mitä ei vanhempani sallisivat. Ei mitään päihteitä.
En toivo tätä helvettiä kenellekkään. Itken todella usein. Itku saattaa tulla milloin vain.
Avioero satuttaa (lapsen näkökulma)
69
1371
Vastaukset
- äiti007
Jotenkin sait ympättyä nuoruuden angstisi vanhempien erosi syyksi. Sori. Oli vain pakko sanoa. Niin kuin senkin, että lapsi/nuori kituu huonoista suhteista vanhempiinsa riippumatta siitä ovatko he yhdessä tai ei. Tai no - neljän lapsen äitinä tiedän, että nuorilla on aina vaikeaa jossain vaiheessa. Niin kuin aikuisillakin. On tehtävä valintoja, hyvin usein valittava kahdesta huonosta vaihtoehdosta. Et saa nykyisyyteen parannusta, olosi ei parane jumittamalla menneeseen. Omat lapseni (nuorin oli ikäisesi) suorastaan anelivat, että eroaisin heidän isästään. Vaikka mekin asuimme rivitalossa. Koiraa ei ollut, koska minäkin olen allerginen ;). Minulla oli mahdollisuus muuttaa tilavaan asuntoon, jossa lapset saivat omat (pienet) huoneet. Kaikilla ei todellakaan ole tällaista mahdollisuutta. Edes tuossa rivitalossamme kaikilla lapsilla ei ollut omaa huonetta.
Sinun kannattaisi nyt ryhdistäytyä. Terottaa itsekuria (ei sääliä). Lue, opiskele. Sen avulla pääset nopeimmin irti vanhemmistasi, käsiksi omaan tulevaisuuteen. Ennen kaikkea ota yhteys koulukuraattoriin/-psykologiin. Tarvitset pikaista apua itsemurha-ajatuksillesi! Kannattaisi myös ehkä hieman edes yrittää ymmärtää äitiäsi. Hän vaikuttaa kovinkin stressaantuneelta, ei ollenkaan erostaan ylipäässeeltä. Puhu hänelle rauhassa, vältä turhaa riitaa (turha riita = ei päästä sovintoon). Kyllä se siitä. Kaikki järjestyy, kun vähän järjestää.- Juttele vanhemmille
"Ennen kaikkea ota yhteys koulukuraattoriin/-psykologiin"
Haluan sanoa, että sinun pitäisi ennen kaikkea yrittää avautua ja puhua oman äitisi ja oman isäsi kanssa. Kerro heille rohkeasti mitä ajattelet, tai lähetä vaikka tämä ketju heille sähköpostiin. Vasta jos keskustelut heidän kanssaan eivät onnistu, apua saa kuraattorilta.
(Erovanhemmat uskovat täällä netissä, että kasvatuksen saa ulkoistaa viranomaisille ja psykogeille) - ...........
Juttele vanhemmille kirjoitti:
"Ennen kaikkea ota yhteys koulukuraattoriin/-psykologiin"
Haluan sanoa, että sinun pitäisi ennen kaikkea yrittää avautua ja puhua oman äitisi ja oman isäsi kanssa. Kerro heille rohkeasti mitä ajattelet, tai lähetä vaikka tämä ketju heille sähköpostiin. Vasta jos keskustelut heidän kanssaan eivät onnistu, apua saa kuraattorilta.
(Erovanhemmat uskovat täällä netissä, että kasvatuksen saa ulkoistaa viranomaisille ja psykogeille)Kyllä kuraattorille tai jollekin ulkopuoliselle ammattiauttajalle voi ihan hyvin puhua, VAIKKA puhuisi vanhemmille.
- A.Axelsson
Juttele vanhemmille kirjoitti:
"Ennen kaikkea ota yhteys koulukuraattoriin/-psykologiin"
Haluan sanoa, että sinun pitäisi ennen kaikkea yrittää avautua ja puhua oman äitisi ja oman isäsi kanssa. Kerro heille rohkeasti mitä ajattelet, tai lähetä vaikka tämä ketju heille sähköpostiin. Vasta jos keskustelut heidän kanssaan eivät onnistu, apua saa kuraattorilta.
(Erovanhemmat uskovat täällä netissä, että kasvatuksen saa ulkoistaa viranomaisille ja psykogeille)Erovanhemmat eivät ota vastuuta muuta kuin itsestään! Muiden pitäisi selvittää heidän ongelmansa ja auttaa niissä.
Tiedän tapauksen jossa myös tytär oli 13v. vanhempien erotessa! Ensin petti isä ja perään äiti kostomielessä! Äiti jätti tyttären isälleen hypätessään uuteen suhteeseen.
Kun tyttö oli 16 v. hän joutui huostaanotetuksi!
Vanhemmat ovat akateemisia joilta puuttuu järki olla huolissaan oman lapsensa hyvinvoinnista.
Minä osoitan sormeni vanhemmille! - ................
Juttele vanhemmille kirjoitti:
"Ennen kaikkea ota yhteys koulukuraattoriin/-psykologiin"
Haluan sanoa, että sinun pitäisi ennen kaikkea yrittää avautua ja puhua oman äitisi ja oman isäsi kanssa. Kerro heille rohkeasti mitä ajattelet, tai lähetä vaikka tämä ketju heille sähköpostiin. Vasta jos keskustelut heidän kanssaan eivät onnistu, apua saa kuraattorilta.
(Erovanhemmat uskovat täällä netissä, että kasvatuksen saa ulkoistaa viranomaisille ja psykogeille)"kasvatuksen saa ulkoistaa viranomaisille ja psykogeille"
Olipa typerästi kirjoitettu! Psykologit ym. eivät kasvata lasta, vaan antavat tukea elämässä ja ongelmien ratkomisessa.
- entä lapsi
Elämä on julma,julmaa. Tätä samaa olen isänä miettinyt. Miten tukea kun itsekkin upoksissa,shokissa. Hyvät neuvot olisi tarpeen.
- äidit kasvakaa aikuisiks
13 vuotias on lapsi,äiti hyvä! Lapsi pitää elää ja kasvaa. Aika kova on käsky äidiltä "opiskeleja,,".
- Jäkyttävää toimintaa
"Jotenkin sait ympättyä nuoruuden angstisi vanhempien erosi syyksi. Sori. Oli vain p
akko sanoa"
On todella järkyttävä kirjoitus äidiltä, eikä hänen pitäisi olla tukena lapselleen myös tuossa murrosiän tilanteessa, eikä todella milloinkaan näin hävyttömästi kirjoittavan.
Kuinko monen eroperheen lapsen koulu alkaa mennä alamäkeä, siitä voisi joku varmasti tehdä kartoituksen, samoin voitaisiin kartoittaa, millaista lapsen kanallta tuo kahden kodin välinen kulkeminen on.
Jos kysytään alle kymmen vuotiailta, silloin lapset vielä eivät uskalla tuoda omaa mielipidettä esiin, vaikka kärsivätkin. Vasta yli kymmenen vuotiaat uskaltavat tulla esille itsenäisesti.
Sekin olisi hyvä tarkistaa, miten paljon erovanhemmat huutavat ja määrät lapsien olotilaa ja näin vaientavat lapsensa pelottelulla.
Miksi vanhempien hermot pettävät eronkin jälkeen, jota ovat itse hakeneet ja vaatineet ja syyttäneet sitä puolisoa kaikesta, miksi tilanne ei korjaannukaan, vaan huuto jatkuu pienillekin lapsille.
Olen itse kuullut kuinka eronnut äiti huusi lapsille, niin että kadulle saakka kuului. Sain myöhemmin tietää, että lapselle oli sattunut onnettomuus mäessä, jonne äiti oli lapsen vienyt ja jättänyt valvomatta. Muu oli tärkeämpää.
No lapsella oli valtava särky jalassa, oli tainnut äiti antaa jopa liikaa särkylääkettä ja lapsi alkoi oksennella, josta valtava huuto.
Pelotti silloin todella, hakkaako hän lisäksi lapsensa. Lopetin lapselle huutamisen sillä, että rohkenin soittaa ovikelloa ja huuto jatkui minulle, sanat olivat hirveitä mitä kuulin, mutta lapselle huutaminen kuitenkin loppui.
Mutta miten usein kukaan puuttuu tällaiseen ja pelastaa lapsen.- ............
Viimeistään murrosiässä pitäisi selvitä, että vastuu omasta elämästä kuuluu itselle. Ihan turha huudella miten toiset ihmiset, vanhemmat, sisaret, tai yhteiskunta ym. pilaa elämää. Jotta oma elämä onnistuu, ja on mielekästä, tarvitsee tehdä siitä sellaista!
- Doris täti
"kuinka eronnut äiti huusi lapsille, niin että kadulle saakka kuului"
Onneksi asuimme omakotitalossa. Siellä huudettiin enemmän kuin puhuttiin. Mitään traumoja minulle ei jäänyt. Huudolla ja huudolla on myös eroa. Monet eivät edes ymmärrä, että esim. joidenkin äitien luontainen reaktio pelkoon, hätääntyminen yms. on huutaminen. - Eronnut äiti minäkin
"hänen pitäisi olla tukena lapselleen myös tuossa murrosiän tilanteessa, eikä todella milloinkaan näin hävyttömästi kirjoittavan."
Totuus kuulostaa hyvinkin usein hävyttömältä. Tosiasia kuitenkin on, että murrosiässä pännii vähän kaikki enemmän tai vähemmän, oli vanhemmat eronneet tai ei. Ap tarvitsee ennenkaikkea kuuntelijaa. Äidin kanssakin on tietysti hyvä puhua, jos se onnistuu. Onnistumisella tarkoitan, ettei mene vielä enemmän metsään.
- ............
Ehdotan, että puhut asiasta vanhempiesi kanssa sekä myös jonkun ulkopuolisen kanssa. Mieluummin useamman ulkopuolisen, sillä niin oppii tarkastelemaan asioita objektiivisemmin, monelta kantilta. Ihmisten ongelmissa pahinta on, että jäädään sisään ongelmiin, nähdään vain yhteen suuntaan.
- Doris täti
"Hän vain sanoo että olen kiukkuinen koska murrosikä. Just nii, eise mitään nää. "
No. Murrosiässä ollaan kiukkuisempia kuin tavallisesti, se on fakta. Mutta eihän äitisi nää mitään automaattisesti, ei ole selvännäkijä kuten ei yksikään meistä. Ei hän edes voi yrittää ymmärtää miltä sinusta tuntuu, ellet kerro.
Itselläni sinun ikäisenä oli sukset ristissä äidin kanssa kymmeniä ellei satoja kertoja, pahasti. (ilman että vanhempani olivat eronneet. He kyllä riitelivät muutaman vuoden siihen malliin, että toivoin heidän eroaan). Mitään vaikeita asioita äitini ei ymmärtänyt, vaikka kuinka selitin ja kerroin. Mesottiin ja huudettiin. Sitten taas tuli rauha. Tätä jatkui siihen asti, kunnes totesin, ettei äidille kannata puhua kaikista asioista, jotka järkyttävät hänen mieltään. Puhuin muiden kanssa, tai muiden läsnä ollessa. Kuten esim. kummitätini tai tätini, äidin nuorimman sisaren. Tästä huolimatta, tai juuri sen vuoksi tunnen edelleen olevani läheinen äitini kanssa, joka tätä nykyä on 86v.
Tuosta edellä kerrotusta, ja muustakin johtuen, olen tullut siihen tulokseen, ettei puhuminen/keskustelu aina - ehkä hyvin harvoin - tuo ratkaisua asiaan. Mutta avautuminen, kuulluksi tuleminen helpottaa. Joskin välillä tuntuu, ettei puhumisesta ole kuin haittaa... Riippuu paljolti siitä kenelle puhuu ja mistä. Joskus aikuisillakin ihmisillä on sellainen käsitys, että puhuminen yksin ratkaisee kaikki ongelmat. Näinhän ei ole. Ihminen itse tietää vastauksen parhaiten ongelmiinsa, tie ratkaisuun on usein ohdakkeinen. - 13 vuotias tyttö kertoo
Ihmettelen miten äitini voi syyttää vain murrosikää vaikka itken todella usein. Aina kun alan puhumaan äidilleni tästä kyseistestä asiasta alan itkemään enkä pysty enää puhumaan asiasta. Hän vain ei halua ymmärtää.
En syytäkkän vanhempiani, pelkästään äitiäni ja meitä lapsia. Okei hieman isääkin mutta vain hieman. Isäni ollut aina hieman unohtavaja äitini kiihtyvä joten äiti aina nalkutti isälle kaikesta. Äitin takia ne erosivat.tiedän sen. Arvostam teitä jotka on jaksanut lukea ja myös vastata ASIALLISESTI, toisinkuin eräät..
toivon, että kenellekään ei tapahtuisi tätä helvettiä.
ja tuo idea tuosta erolasten taulukko jutusta ois kyllä hyvä. Kysyn vaan minkä takia ihmiset eroaa tänä päivänä helpommin? -koska te vanhemmat olette vain kamalan laiskoja asian suhteen.- Eronnut äiti minäkin
Älä hyvä lapsi edes kuvittele tietäväsi mitkä asiat vaikuttivat vanhempiesi eroon. Vielä turhempaa on ajatella, että ero olisi yksin äitisi vika. Syy on aina syissä. Erittäin usein miehet sanovat naisen "nalkuttavan", koska eivät halua tai jaksa kuunnella. Yleensäkin, jos toisesta tuntuu, ettei toinen ymmärrä, kuuntele tms. on kyse juurikin tuosta, ettei vain jaksa kuunnella ja ymmärtää. Silloin pitää ehdottomasti hakea ulkopuolista apua.
Monet itkevät murrosiässä todella paljon, se on normaalia. Ihan ilman vanhempien eroa. Itsekin olin varsinainen "itkupilli". Äitini mielestä olin "vaikea", isän ja hänen sisarensa mielestä olin vuosia "siinä iässä". Mieluummin olin siinä iässä kuin vaikea :). Nyt olen 50 . Ehkä yhä hieman vaikeassa iässä (rock'n'roll pidentää murrosikää), mutta ihan kivaa on ollut :D.
Sinäkin pääset eteenpäin parhaiten, kun lakkaat syyttämästä äitiäsi. Keksi mitä käytännön asioita voit itse tehdä hyvinvointisi eteen. Mieti mitä kivaa haluaisit tehdä äitisi kanssa. Teidän pitäisi ehdottomasti tehdä jotain mukavaa. Elämän tarkoitus on murheen karkoitus, kuten Eput laulaa. - vastuuta vanhemmat
Eronnut äiti minäkin kirjoitti:
Älä hyvä lapsi edes kuvittele tietäväsi mitkä asiat vaikuttivat vanhempiesi eroon. Vielä turhempaa on ajatella, että ero olisi yksin äitisi vika. Syy on aina syissä. Erittäin usein miehet sanovat naisen "nalkuttavan", koska eivät halua tai jaksa kuunnella. Yleensäkin, jos toisesta tuntuu, ettei toinen ymmärrä, kuuntele tms. on kyse juurikin tuosta, ettei vain jaksa kuunnella ja ymmärtää. Silloin pitää ehdottomasti hakea ulkopuolista apua.
Monet itkevät murrosiässä todella paljon, se on normaalia. Ihan ilman vanhempien eroa. Itsekin olin varsinainen "itkupilli". Äitini mielestä olin "vaikea", isän ja hänen sisarensa mielestä olin vuosia "siinä iässä". Mieluummin olin siinä iässä kuin vaikea :). Nyt olen 50 . Ehkä yhä hieman vaikeassa iässä (rock'n'roll pidentää murrosikää), mutta ihan kivaa on ollut :D.
Sinäkin pääset eteenpäin parhaiten, kun lakkaat syyttämästä äitiäsi. Keksi mitä käytännön asioita voit itse tehdä hyvinvointisi eteen. Mieti mitä kivaa haluaisit tehdä äitisi kanssa. Teidän pitäisi ehdottomasti tehdä jotain mukavaa. Elämän tarkoitus on murheen karkoitus, kuten Eput laulaa.Eiköhän tuollaiset neuvot pidä antaa vanhemmille eikö lapsille. Lapsi on lapsi ja saa olla lapsi. Aikuiset kantaa vastuun eikä lapsi. Nelikymoppisten jutut niin tyhmiä siirtävätvastuun omalle lapselle. Oma elämä,itsekeskeisyys ja lapsuus jäänyt elämättä monella äidillä. Ei ole ihme jos henkisiä ongelmia. Kantakaan vastuu kun teette lapsia.
- Jääväyskysymys!?
vastuuta vanhemmat kirjoitti:
Eiköhän tuollaiset neuvot pidä antaa vanhemmille eikö lapsille. Lapsi on lapsi ja saa olla lapsi. Aikuiset kantaa vastuun eikä lapsi. Nelikymoppisten jutut niin tyhmiä siirtävätvastuun omalle lapselle. Oma elämä,itsekeskeisyys ja lapsuus jäänyt elämättä monella äidillä. Ei ole ihme jos henkisiä ongelmia. Kantakaan vastuu kun teette lapsia.
Olen myös sitä mieltä, että juuri nämä nelikymppiset eronneet eivät ole parhaita neuvonantajia surulliselle ja hätääntyneelle lapselle!
Lapselle! Juuri he itse haluavat satuttaa omia lapsiaan kevyillä eroilla, kun ei enää maistu yhteiselämä ja avioliitto.
Eron puolustajat näkevät tilanteen puun takaa johon ovat itse puikkineet! Eiväkä varmasti osaa ajatella lapsen, varsinkaan murrosikäisen tuntemuksia sillä eivät hekään muuten olisi niin helposti eronnut. - oona-
Jääväyskysymys!? kirjoitti:
Olen myös sitä mieltä, että juuri nämä nelikymppiset eronneet eivät ole parhaita neuvonantajia surulliselle ja hätääntyneelle lapselle!
Lapselle! Juuri he itse haluavat satuttaa omia lapsiaan kevyillä eroilla, kun ei enää maistu yhteiselämä ja avioliitto.
Eron puolustajat näkevät tilanteen puun takaa johon ovat itse puikkineet! Eiväkä varmasti osaa ajatella lapsen, varsinkaan murrosikäisen tuntemuksia sillä eivät hekään muuten olisi niin helposti eronnut.Juuri itse eronneet ovat parhaita auttajia. Omien vanhempien neuvoja kun ei tunnetusti ihan aina viitsitä kuunnella. Sitten pitäisi antaa todellakin kysyjälle neuvoja, juuri siihen tilanteeseen. On täysin turhaa ja hyödytöntä, haitallistakin pohtia vanhempien eron "oikeutusta". Ei se kuulu eikä edistä mitenkään ap:n asiaa. Ero on ollut ja vanhemmat asuvat erillään = fakta. Et myöskään tiedä yhtään miten "helposti" ap:n vanhemmat erosivat, joten siitäkin on turha jankuttaa. Miten ylipäänsä kuvittelet, että arvostelemalla, osoittelemalla ja tuomitsemalla ap:n vanhempia autat häntä? Oikeasti se vain pahentaa ap:n tilannetta.
- oona-
Kuulehan 13-vuotias. Lakkaa syyttelemästä ja keskity parantamaan elämääsi. Vanhempiesi eron taustoilla ei ole mitään merkitystä nykyhetkessä ja ongelmiesi selvittelyssä. Mieti mitä haluat, mikä sinulle on parasta, sellaista jolle voit itse tehdä jotain. Jos haluat puhua äidille, isälle, niin puhu. Mutta älä odota pelkän puhumisen ratkaisevan ongelmiasi. Koska olet ajattelut hypätä auton alle, sinun on ensiarvoisen tärkeää puhua ammattilaiselle. Vain he pystyvät auttamaan, jos itse todella olet mukana ja haluat ratkaista ongelmia. Kukaan ei pysty sinua auttamaan, ellet itse auta itseäsi.
- aabeecee
vastuuta vanhemmat kirjoitti:
Eiköhän tuollaiset neuvot pidä antaa vanhemmille eikö lapsille. Lapsi on lapsi ja saa olla lapsi. Aikuiset kantaa vastuun eikä lapsi. Nelikymoppisten jutut niin tyhmiä siirtävätvastuun omalle lapselle. Oma elämä,itsekeskeisyys ja lapsuus jäänyt elämättä monella äidillä. Ei ole ihme jos henkisiä ongelmia. Kantakaan vastuu kun teette lapsia.
Neuvot pitää antaa sille, jolla on ongelma ja joka kysyy!
- aabeecee
Eronnut äiti minäkin kirjoitti:
Älä hyvä lapsi edes kuvittele tietäväsi mitkä asiat vaikuttivat vanhempiesi eroon. Vielä turhempaa on ajatella, että ero olisi yksin äitisi vika. Syy on aina syissä. Erittäin usein miehet sanovat naisen "nalkuttavan", koska eivät halua tai jaksa kuunnella. Yleensäkin, jos toisesta tuntuu, ettei toinen ymmärrä, kuuntele tms. on kyse juurikin tuosta, ettei vain jaksa kuunnella ja ymmärtää. Silloin pitää ehdottomasti hakea ulkopuolista apua.
Monet itkevät murrosiässä todella paljon, se on normaalia. Ihan ilman vanhempien eroa. Itsekin olin varsinainen "itkupilli". Äitini mielestä olin "vaikea", isän ja hänen sisarensa mielestä olin vuosia "siinä iässä". Mieluummin olin siinä iässä kuin vaikea :). Nyt olen 50 . Ehkä yhä hieman vaikeassa iässä (rock'n'roll pidentää murrosikää), mutta ihan kivaa on ollut :D.
Sinäkin pääset eteenpäin parhaiten, kun lakkaat syyttämästä äitiäsi. Keksi mitä käytännön asioita voit itse tehdä hyvinvointisi eteen. Mieti mitä kivaa haluaisit tehdä äitisi kanssa. Teidän pitäisi ehdottomasti tehdä jotain mukavaa. Elämän tarkoitus on murheen karkoitus, kuten Eput laulaa.Olisi myös tarpeellista, että vanhemmat muistaisivat itse millaista oli olla "siinä iässä" tai "vaikea". Minun äidilläni ei ollut vielä murrosikää, hän kun on syntynyt 20-luvulla. Muuttanut pois kotoa monilapsesta perheestään 15-vuotiaana piikomaan. Sen vuoksi annan hänelle anteeksi, ettei hän pystynyt tukemaan minua kaikessa kaiken aikaa. Tai ehkä juuri siksi ajattelin äitiäni ihmisenä, jolla on menneisyys, en vain äitinäni.
- 449966
Voi hyvä lapsi, olen pahoillani, että sinulla on vaikeaa. Älä kuitenkaan kuvittele, että "tiedät", miksi vanhempasi erosivat, tai että se johtui äidistäsi (vain ja pelkästään). Aikuisten väliset suhteet ovat paljon monimutkaisempia kuin lapsi voi kuvitella, ja tietenkin on helpompi olla vihainen äidille, joka huutaa ja kiihtyy, kun ei ymmärrä, mitä esimerkiksi isän "hieman unohtelu" tekee perheen asioiden hoitamiselle.
- vastuu ei ole lapsen
Lapslla on oikeus lapsuuteen ja nuoruuteen. Nuorta pitää tukea kasvamisessa aikuisuuteen.On väärin kun äitillä on uusi murkkuikä ja piikittelee lapsilleen. Kehen nuori tukeutuu jos ei vanhempiin. Lapsi ei ole nukke. Ihmettelen äitiä joka ei tee ruokaa syy on työ.Jotenkin kornia.Millään ei ole väliä,edes omista lapsista ei välitetä.Yhisänä säälittää omien kuin vieraiden lasten puolesta.Jos jättää miehen ei lapsia saa jättää.
- eronnut äiti minäkin
vastuu ei ole lapsen kirjoitti:
Lapslla on oikeus lapsuuteen ja nuoruuteen. Nuorta pitää tukea kasvamisessa aikuisuuteen.On väärin kun äitillä on uusi murkkuikä ja piikittelee lapsilleen. Kehen nuori tukeutuu jos ei vanhempiin. Lapsi ei ole nukke. Ihmettelen äitiä joka ei tee ruokaa syy on työ.Jotenkin kornia.Millään ei ole väliä,edes omista lapsista ei välitetä.Yhisänä säälittää omien kuin vieraiden lasten puolesta.Jos jättää miehen ei lapsia saa jättää.
Äiti tuskin piikittelee "uuden murkkuiän" vuoksi, vaan siksi, että on lopen uupunut. Nuori voi tukeutua muihinkin kuin vanhempiinsa. Itseasiassa vanhempien erotilanteessa olisikin parempi hakea neutraalimpaa jutusteluseuraa. Ammattiauttajat käy hyvin, ellei muita läheltä löydy.
- Totuuskin on
eronnut äiti minäkin kirjoitti:
Äiti tuskin piikittelee "uuden murkkuiän" vuoksi, vaan siksi, että on lopen uupunut. Nuori voi tukeutua muihinkin kuin vanhempiinsa. Itseasiassa vanhempien erotilanteessa olisikin parempi hakea neutraalimpaa jutusteluseuraa. Ammattiauttajat käy hyvin, ellei muita läheltä löydy.
"Nuori voi tukeutua muihinkin kuin vanhempiinsa. Itseasiassa vanhempien erotilanteessa olisikin parempi hakea neutraalimpaa jutusteluseuraa"
Nyt kysyn, että voiko. Olen nähnyt tämänkin puolen, että erossa vanhemmat voivat olla todella hankalia. He erottavat lapsen, sekä itsensä ihan kaikista läheisistä.
Joten tämäkin kanava viedään lapselta pois.
Enemmin eronneet etsivät sen pikasuhteen jolta oppinsa ottavat. Pikasuhde ei halua lapsia eikä isovanhempia edes nähdä, joten ohjeet ovat sitä luokkaa ja vihamielisiä.
Siis missä lapsi voi keskustella, ei missään, vielä kolmetoista vuotiaskaan ei osaa itse hakea apua ja moneen tarvitaan rahaakin ja sitä ei erolapsille monestikaan riitä. Jos lapsi sanoisi, että hakee rahan turvin keskusteluapua, varmasti ei eronnut äiti sinne päästä, sillä hänhän pelkää itse tulevansa tuomituksi.
Hankala on äidin ja isänkin tilanne, kun käyvät läpi asiaansa ja siksi juuri lapset ovat heille asia, jota eivät jaksa vähääkään ymmärtää. He eivät osaa edes kuvitella, miten kovin heidän eronsa lapseen vaikuttaa, eivätkä sitäkään, miten se heidän vanhempiinsa vaikuttaa.
Tähän yhtälöön kyllä tarvittaisiin apua ja sen saamisen pystyy turvaamaan vain yhteiskunnallinen toiminta, jossa jokainen eroperhe, jossa on alaikäisiä lapsi joutuisi keskustelemaan asioistaan eli läpikäymään tuota vaikeata tilannettaan, varmasti maksasi yhteiskunnalle takaisin varat jotka siihen on käytetty. Jos jotenkin ihmiset saadaan eheytymään. Silloin jää moni tyhmyys tekemättä ja lapset saavat turvallisemman kodin ja pitää läheiset suhteensa.
Eikä noita pikasuhteita tulisi, koska pian taas ollaan tuossa samassa aallonpohjassa, sieltä on aika rankkaa nousta useaan kertaan ylös.
Eroavan ihmisenkin pitäisi kuitenkin kaikista ikävyyksistä huolimatta jaksaa ajatella vähän laajemmin tulevaisuuden asioita ja siihen kyllä kuuluu ensimmäisinä ne lapset, eikä minkäänlainen uusi suhde.
En oikein ymmärrä ihmistä, joka eroaa yhdestä ja heti on toisen kanssa
menemässä saman katon alle. Eipä se kovin viisaalta kuullosta. ja se vielä vähemmän, että jotain peliä on pidetty jo kauemmin puolison selän takana.
Parempi, että ette ala puolustelemaan itseänne tässä toiminnassa , ensisijaisesti jääkää miettimään, mitä se on aikaansaanut lapsien kohdalle, vanhempienne kohdalla ja mitä teistä itsestänne on tullut, kovia ja kylmiä ihmisä, jotka tallaatte allenne kaiken, kostoksiko. - torey45
Totuuskin on kirjoitti:
"Nuori voi tukeutua muihinkin kuin vanhempiinsa. Itseasiassa vanhempien erotilanteessa olisikin parempi hakea neutraalimpaa jutusteluseuraa"
Nyt kysyn, että voiko. Olen nähnyt tämänkin puolen, että erossa vanhemmat voivat olla todella hankalia. He erottavat lapsen, sekä itsensä ihan kaikista läheisistä.
Joten tämäkin kanava viedään lapselta pois.
Enemmin eronneet etsivät sen pikasuhteen jolta oppinsa ottavat. Pikasuhde ei halua lapsia eikä isovanhempia edes nähdä, joten ohjeet ovat sitä luokkaa ja vihamielisiä.
Siis missä lapsi voi keskustella, ei missään, vielä kolmetoista vuotiaskaan ei osaa itse hakea apua ja moneen tarvitaan rahaakin ja sitä ei erolapsille monestikaan riitä. Jos lapsi sanoisi, että hakee rahan turvin keskusteluapua, varmasti ei eronnut äiti sinne päästä, sillä hänhän pelkää itse tulevansa tuomituksi.
Hankala on äidin ja isänkin tilanne, kun käyvät läpi asiaansa ja siksi juuri lapset ovat heille asia, jota eivät jaksa vähääkään ymmärtää. He eivät osaa edes kuvitella, miten kovin heidän eronsa lapseen vaikuttaa, eivätkä sitäkään, miten se heidän vanhempiinsa vaikuttaa.
Tähän yhtälöön kyllä tarvittaisiin apua ja sen saamisen pystyy turvaamaan vain yhteiskunnallinen toiminta, jossa jokainen eroperhe, jossa on alaikäisiä lapsi joutuisi keskustelemaan asioistaan eli läpikäymään tuota vaikeata tilannettaan, varmasti maksasi yhteiskunnalle takaisin varat jotka siihen on käytetty. Jos jotenkin ihmiset saadaan eheytymään. Silloin jää moni tyhmyys tekemättä ja lapset saavat turvallisemman kodin ja pitää läheiset suhteensa.
Eikä noita pikasuhteita tulisi, koska pian taas ollaan tuossa samassa aallonpohjassa, sieltä on aika rankkaa nousta useaan kertaan ylös.
Eroavan ihmisenkin pitäisi kuitenkin kaikista ikävyyksistä huolimatta jaksaa ajatella vähän laajemmin tulevaisuuden asioita ja siihen kyllä kuuluu ensimmäisinä ne lapset, eikä minkäänlainen uusi suhde.
En oikein ymmärrä ihmistä, joka eroaa yhdestä ja heti on toisen kanssa
menemässä saman katon alle. Eipä se kovin viisaalta kuullosta. ja se vielä vähemmän, että jotain peliä on pidetty jo kauemmin puolison selän takana.
Parempi, että ette ala puolustelemaan itseänne tässä toiminnassa , ensisijaisesti jääkää miettimään, mitä se on aikaansaanut lapsien kohdalle, vanhempienne kohdalla ja mitä teistä itsestänne on tullut, kovia ja kylmiä ihmisä, jotka tallaatte allenne kaiken, kostoksiko.Jotenkin surkuhupaista miten jokainen ratkaisuehdotus ammutaan alas kliseillä, jotka eivät merkitse mitään.
Kuten
"erossa vanhemmat voivat olla todella hankalia."
"He erottavat lapsen, sekä itsensä ihan kaikista läheisistä. "
"vastuu ei ole lapsen"
Vanhemmat voivat kyllä olla joskus erossa hankalia. Mutta aivan samoin voi lapset ja nuoret olla. Eivät hekään aina mitään enkeleitä ole, joskus varsinaisia riivinrautoja, jotka ovat ottaneet velvollisuudekseen olla ymmärtämättä yhtään mitään. Tämä näkyy monelta kukkahattutädiltä unohtuvan. Jokainen perhe, eronneet vanhemmat ja heidän lapsensa ovat juuri sellaisia kuin ovat. Kukaan toinen ei voi tietää mikä johtuu mistäkin, ja mikä juuri heille parasta missäkin tilanteessa. Siinä missä joku kaipaa kuuntelua, toinen ymmärrystä, kolmas kuria ja järjestystä. Huomioitava myös, että mikäli hakee toisten ihmisten, kuten vanhempien ymmärrystä, on yritettävä myös itse ymmärtää vanhempia. Edes vanhempien ja lasten välinen vuorovaikutus ei toimi yksipuolisesti.
Harvempi näyttää ymmärtävän, että vanhempien ero on tosiasia, josta lähdetään liikkeelle. Ei taaksepäin, vaan eteenpäin. 13-vuotias kyseli tästä tapahtuneesta. Mitä juuri hän voi tehdä parantaakseen kurjaa oloaan. Ei häntä auta vastaus "vanhempasi ovat ääliöitä, kun erosivat" "vanhempasi erosivat turhaan, koska ovat itsekkäitä ja äiti nalkuttaa" "vanhempiesi vastuulla on sinun hyvinvointi". Kyllä se niin on, että ihan jokaisen vastuulla on suurin osa omasta hyvinvoinnista. Siinä mielessä, ettei vanhemmat läheskään aina pysty eivätkä kykene ajattelemaan mikä lapselle on tietyssä tilanteessa parasta. Vanhemmat ovat ihmisiä, eivät sadun hyviä haltijoita, luotuja pelkästään lasta varten. Mitä vanhempi lapsi, sitä enemmän vastuuta hänellä on itsestään ja selviytymisestään elämässä, etenkin juuri tuon kommunikoinnin suhteen.
Suurin virhe on maalata lapsen ydinperhe ruusunpunaiseksi, turvalliseksi, hyväksi. Sitähän se ei ole. Siksi juuri vanhemmat erosivat. Eron jälkeen lapset alkavat oirehtia ydinperheen ongelmista, ei niinkään itse erosta.
"vielä kolmetoista vuotiaskaan ei osaa itse hakea apua"
Millä vuosituhannella oikein elät? Ap, 13-vuotias ei todellakaan enää ole yksin vanhempiensa "armoilla". Hän voi tomerasti tarttua toimeen, ja etsiä jonkun ulkopuolisen, jolle puhua. Etenkin tässä tapauksessa se olisi välttämätöntä, koska ap:lla on itsetuhoisia ajatuksia. Koulupsykologi voi ohjata tarvittaessa nuorisopoliklinikalle. Nuorisopoliklinikalla nuori voi käydä pidemmänkin aikaa, jos tarve vaatii. Siihen liittyy myös perhetapaamisia, mikäli nuori haluaa. Tapaamisissa ei syytellä ketään mistään, vaan keskustellaan asioista.
" jokainen eroperhe, jossa on alaikäisiä lapsi joutuisi keskustelemaan asioistaan eli läpikäymään tuota vaikeata tilannettaan"
Täysin turhaa, koska ero ei läheskään kaikille ole vaikea. Lapsille ja nuorillekin se on usein suuri helpotus. - torey45
Totuuskin on kirjoitti:
"Nuori voi tukeutua muihinkin kuin vanhempiinsa. Itseasiassa vanhempien erotilanteessa olisikin parempi hakea neutraalimpaa jutusteluseuraa"
Nyt kysyn, että voiko. Olen nähnyt tämänkin puolen, että erossa vanhemmat voivat olla todella hankalia. He erottavat lapsen, sekä itsensä ihan kaikista läheisistä.
Joten tämäkin kanava viedään lapselta pois.
Enemmin eronneet etsivät sen pikasuhteen jolta oppinsa ottavat. Pikasuhde ei halua lapsia eikä isovanhempia edes nähdä, joten ohjeet ovat sitä luokkaa ja vihamielisiä.
Siis missä lapsi voi keskustella, ei missään, vielä kolmetoista vuotiaskaan ei osaa itse hakea apua ja moneen tarvitaan rahaakin ja sitä ei erolapsille monestikaan riitä. Jos lapsi sanoisi, että hakee rahan turvin keskusteluapua, varmasti ei eronnut äiti sinne päästä, sillä hänhän pelkää itse tulevansa tuomituksi.
Hankala on äidin ja isänkin tilanne, kun käyvät läpi asiaansa ja siksi juuri lapset ovat heille asia, jota eivät jaksa vähääkään ymmärtää. He eivät osaa edes kuvitella, miten kovin heidän eronsa lapseen vaikuttaa, eivätkä sitäkään, miten se heidän vanhempiinsa vaikuttaa.
Tähän yhtälöön kyllä tarvittaisiin apua ja sen saamisen pystyy turvaamaan vain yhteiskunnallinen toiminta, jossa jokainen eroperhe, jossa on alaikäisiä lapsi joutuisi keskustelemaan asioistaan eli läpikäymään tuota vaikeata tilannettaan, varmasti maksasi yhteiskunnalle takaisin varat jotka siihen on käytetty. Jos jotenkin ihmiset saadaan eheytymään. Silloin jää moni tyhmyys tekemättä ja lapset saavat turvallisemman kodin ja pitää läheiset suhteensa.
Eikä noita pikasuhteita tulisi, koska pian taas ollaan tuossa samassa aallonpohjassa, sieltä on aika rankkaa nousta useaan kertaan ylös.
Eroavan ihmisenkin pitäisi kuitenkin kaikista ikävyyksistä huolimatta jaksaa ajatella vähän laajemmin tulevaisuuden asioita ja siihen kyllä kuuluu ensimmäisinä ne lapset, eikä minkäänlainen uusi suhde.
En oikein ymmärrä ihmistä, joka eroaa yhdestä ja heti on toisen kanssa
menemässä saman katon alle. Eipä se kovin viisaalta kuullosta. ja se vielä vähemmän, että jotain peliä on pidetty jo kauemmin puolison selän takana.
Parempi, että ette ala puolustelemaan itseänne tässä toiminnassa , ensisijaisesti jääkää miettimään, mitä se on aikaansaanut lapsien kohdalle, vanhempienne kohdalla ja mitä teistä itsestänne on tullut, kovia ja kylmiä ihmisä, jotka tallaatte allenne kaiken, kostoksiko.Vielä kehuttava, että etenkin uusperheiden isät (tai äidin miesystävät) ovat valveutuneita uuden kumppaninsa lasten ongelmien selvittelyssä. Tiedän useita uusperheitä, joissa äidin uusi mies tulee joissain asioissa nuoren kanssa juttuun paremmin kuin äiti itse.
- torey45
vastuu ei ole lapsen kirjoitti:
Lapslla on oikeus lapsuuteen ja nuoruuteen. Nuorta pitää tukea kasvamisessa aikuisuuteen.On väärin kun äitillä on uusi murkkuikä ja piikittelee lapsilleen. Kehen nuori tukeutuu jos ei vanhempiin. Lapsi ei ole nukke. Ihmettelen äitiä joka ei tee ruokaa syy on työ.Jotenkin kornia.Millään ei ole väliä,edes omista lapsista ei välitetä.Yhisänä säälittää omien kuin vieraiden lasten puolesta.Jos jättää miehen ei lapsia saa jättää.
"Kehen nuori tukeutuu jos ei vanhempiin"
Sisaruksiin, kummitätiin, tätiin, enoon. Opettajaan. Ystävän äitiin/isään. Näihin itse tukeuduin. Ei vanhempiin voinut juurikaan tukeutua. He olivat paljon poissa, töissä. Aivan varmasti he minusta silti välittivät ja rakastivatkin. - oona-
torey45 kirjoitti:
"Kehen nuori tukeutuu jos ei vanhempiin"
Sisaruksiin, kummitätiin, tätiin, enoon. Opettajaan. Ystävän äitiin/isään. Näihin itse tukeuduin. Ei vanhempiin voinut juurikaan tukeutua. He olivat paljon poissa, töissä. Aivan varmasti he minusta silti välittivät ja rakastivatkin.Opettajaan tukeuduin minäkin. Yhä muutaman kymmenen vuoden päästä muistelen alakoulun opettajiani lämmöllä. Sydän kohdallaan ja paikallaan.
- oona-
vastuu ei ole lapsen kirjoitti:
Lapslla on oikeus lapsuuteen ja nuoruuteen. Nuorta pitää tukea kasvamisessa aikuisuuteen.On väärin kun äitillä on uusi murkkuikä ja piikittelee lapsilleen. Kehen nuori tukeutuu jos ei vanhempiin. Lapsi ei ole nukke. Ihmettelen äitiä joka ei tee ruokaa syy on työ.Jotenkin kornia.Millään ei ole väliä,edes omista lapsista ei välitetä.Yhisänä säälittää omien kuin vieraiden lasten puolesta.Jos jättää miehen ei lapsia saa jättää.
"Nuorta pitää tukea kasvamisessa aikuisuuteen."
Aikuinen tukee jos vain jaksaa. Sitten pitäisi miettiä vielä mitä "tukemisella" tarkoitetaan? Esimerkiksi vanhemman työssä käyminen on nuorenkin tukemista. Toimeentulo on hyvän elämänlaadun perusta. Avustukset ovat pieniä, niiden varassa eläminen ei mitenkään tue hyvää elämää, kaikenlisäksi haittaa itsetuntoa, omanarvontuntoa. Ja kun äiti käy töissä, niin hän on siellä vähintään 8 h /päivä. Itse lähden klo 7 ja palaan klo 18. Nukkumaan menen klo 10. Siinä on peräti neljä tuntia vapaa aikaa. Kun lapseni vielä asuivat kotona, en todellakaan tuhlannut kokkaamiseen tuota aikaa. Seurustelin mieluummin lasten kanssa. Sitä paitsi eivät he enää halunneetkaan syödä klo 18 jälkeen. Söivät kun tulivat koulusta. Osasivat myös laittaa itse ruokaa. Nuorin huonoiten, mutta hänen "masterchef " kaverinsa kokkasi usein meillä. Kun tulin töistä, minäkin sain syödä. Viikonloppuisin kyllä minäkin kokkasin. Tai teen niin edelleen. Aikuiset lapset ja heidän kumppaninsa käyvät luonani syömässä silloin, vuorotellen tai yhdessä. Miten nyt sopii.
Monessa perheessä lapset/nuoret hoitavat vuorotellen päivän ruuat viikolla. He kun yleensä pääsevät koulusta aikaisemmin kuin vanhemmat töistä. Miksi vanhempien eron jälkeen vain äidin pitäisi kokata työpäivän päälle liian myöhäiseen aikaan, kun kenelläkään ei ole nälkä? Jotenkin pientä asenteellisuutta nyt aistin tuosta kirjoituksestasi. - voi teitä
torey45 kirjoitti:
Vielä kehuttava, että etenkin uusperheiden isät (tai äidin miesystävät) ovat valveutuneita uuden kumppaninsa lasten ongelmien selvittelyssä. Tiedän useita uusperheitä, joissa äidin uusi mies tulee joissain asioissa nuoren kanssa juttuun paremmin kuin äiti itse.
Tiedän tapauksia, joissa isäpuoli yrittää liikaakin läheisyyttä. Taputtelee takapuolelle, tulee "vahingossa" kylppäriin, kun tyttö suihkussa. Ja äiti ei halua uskoa....
- torey45
voi teitä kirjoitti:
Tiedän tapauksia, joissa isäpuoli yrittää liikaakin läheisyyttä. Taputtelee takapuolelle, tulee "vahingossa" kylppäriin, kun tyttö suihkussa. Ja äiti ei halua uskoa....
On noitakin tapauksia, tietysti. Oma isäkin tulee "vahingossa" kylppäriin. Myös pojat joutuvat isänsä kuin myös isäpuolensa ahdistelemaksi. Juuri siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että lapsi, nuori osaa hakea apua itselleen.
- Totuuskin on
torey45 kirjoitti:
Jotenkin surkuhupaista miten jokainen ratkaisuehdotus ammutaan alas kliseillä, jotka eivät merkitse mitään.
Kuten
"erossa vanhemmat voivat olla todella hankalia."
"He erottavat lapsen, sekä itsensä ihan kaikista läheisistä. "
"vastuu ei ole lapsen"
Vanhemmat voivat kyllä olla joskus erossa hankalia. Mutta aivan samoin voi lapset ja nuoret olla. Eivät hekään aina mitään enkeleitä ole, joskus varsinaisia riivinrautoja, jotka ovat ottaneet velvollisuudekseen olla ymmärtämättä yhtään mitään. Tämä näkyy monelta kukkahattutädiltä unohtuvan. Jokainen perhe, eronneet vanhemmat ja heidän lapsensa ovat juuri sellaisia kuin ovat. Kukaan toinen ei voi tietää mikä johtuu mistäkin, ja mikä juuri heille parasta missäkin tilanteessa. Siinä missä joku kaipaa kuuntelua, toinen ymmärrystä, kolmas kuria ja järjestystä. Huomioitava myös, että mikäli hakee toisten ihmisten, kuten vanhempien ymmärrystä, on yritettävä myös itse ymmärtää vanhempia. Edes vanhempien ja lasten välinen vuorovaikutus ei toimi yksipuolisesti.
Harvempi näyttää ymmärtävän, että vanhempien ero on tosiasia, josta lähdetään liikkeelle. Ei taaksepäin, vaan eteenpäin. 13-vuotias kyseli tästä tapahtuneesta. Mitä juuri hän voi tehdä parantaakseen kurjaa oloaan. Ei häntä auta vastaus "vanhempasi ovat ääliöitä, kun erosivat" "vanhempasi erosivat turhaan, koska ovat itsekkäitä ja äiti nalkuttaa" "vanhempiesi vastuulla on sinun hyvinvointi". Kyllä se niin on, että ihan jokaisen vastuulla on suurin osa omasta hyvinvoinnista. Siinä mielessä, ettei vanhemmat läheskään aina pysty eivätkä kykene ajattelemaan mikä lapselle on tietyssä tilanteessa parasta. Vanhemmat ovat ihmisiä, eivät sadun hyviä haltijoita, luotuja pelkästään lasta varten. Mitä vanhempi lapsi, sitä enemmän vastuuta hänellä on itsestään ja selviytymisestään elämässä, etenkin juuri tuon kommunikoinnin suhteen.
Suurin virhe on maalata lapsen ydinperhe ruusunpunaiseksi, turvalliseksi, hyväksi. Sitähän se ei ole. Siksi juuri vanhemmat erosivat. Eron jälkeen lapset alkavat oirehtia ydinperheen ongelmista, ei niinkään itse erosta.
"vielä kolmetoista vuotiaskaan ei osaa itse hakea apua"
Millä vuosituhannella oikein elät? Ap, 13-vuotias ei todellakaan enää ole yksin vanhempiensa "armoilla". Hän voi tomerasti tarttua toimeen, ja etsiä jonkun ulkopuolisen, jolle puhua. Etenkin tässä tapauksessa se olisi välttämätöntä, koska ap:lla on itsetuhoisia ajatuksia. Koulupsykologi voi ohjata tarvittaessa nuorisopoliklinikalle. Nuorisopoliklinikalla nuori voi käydä pidemmänkin aikaa, jos tarve vaatii. Siihen liittyy myös perhetapaamisia, mikäli nuori haluaa. Tapaamisissa ei syytellä ketään mistään, vaan keskustellaan asioista.
" jokainen eroperhe, jossa on alaikäisiä lapsi joutuisi keskustelemaan asioistaan eli läpikäymään tuota vaikeata tilannettaan"
Täysin turhaa, koska ero ei läheskään kaikille ole vaikea. Lapsille ja nuorillekin se on usein suuri helpotus.Vanhemmat voivat kyllä olla joskus erossa hankalia. Mutta aivan samoin voi lapset ja nuoret olla. Eivät hekään aina mitään enkeleitä ole, joskus varsinaisia riivinrautoja, jotka ovat ottaneet velvollisuudekseen olla ymmärtämättä yhtään mitään. Tämä näkyy monelta kukkahattutädiltä unohtuvan. Jokainen perhe, eronneet vanhemmat ja heidän lapsensa ovat juuri sellaisia kuin ovat. Kukaan toinen ei voi tietää mikä johtuu mistäkin, ja mikä juuri heille parasta missäkin tilanteessa. Siinä missä joku kaipaa kuuntelua, toinen ymmärrystä, kolmas kuria ja järjestystä. Huomioitava myös, että mikäli hakee toisten ihmisten, kuten vanhempien ymmärrystä, on yritettävä myös itse ymmärtää vanhempia. Edes vanhempien ja lasten välinen vuorovaikutus ei toimi yksipuolisesti.
"vielä kolmetoista vuotiaskaan ei osaa itse hakea apua"
Millä vuosituhannella oikein elät? Ap, 13-vuotias ei todellakaan enää ole yksin vanhempiensa "armoilla". Hän voi tomerasti tarttua toimeen, ja etsiä jonkun ulkopuolisen, jolle puhua. Etenkin tässä tapauksessa se olisi välttämätöntä, koska ap:lla on itsetuhoisia ajatuksia. Koulupsykologi voi ohjata tarvittaessa nuorisopoliklinikalle. Nuorisopoliklinikalla nuori voi käydä pidemmänkin aikaa, jos tarve vaatii. Siihen liittyy myös perhetapaamisia, mikäli nuori haluaa. Tapaamisissa ei syytellä ketään mistään, vaan keskustellaan asioista-
Kun nimität lapsia riivinraudoiksi ja tällä perusteella katsot, että sinun ei tarvitsekaan välittää ja olla aikuinen lapsellesi, todella todistaa, että mitä tapahtuu eroissa.
Sanot vielä lisäksi, että kolmetoista vuotiaat eivät ole vanhempiensa armoilla, olet todella väärässä. Itse ilmeisesti haluaisit päästä eroon lapsesta, ei ole aikuismaista vanhemmuutta , lapsi ei todellakaan ole millään tasolla itsenäinen tuossa vaiheessa, kouluvelvollisuus on kesken, minkäänlaisia oikeuksia hänellä ei ole.
Jos vanhemmat ovat tätä mieltä, olisi heidät kiireesti saatettava jonkinlaiseen hoitoon, joten lapset menkää ihmeessä kertomaan kotioloistanne vaikka poliisille, jospa sitä kautta saataisiin vanhempanne edes jonkinlaiseen kasvatusvastuuseen ja valvontaan.
Monikaan lapsi ei täältä lue asioita, joten tätä viestiä pitäisi levittää joka paikassa.
Turvattomia ovat lapset kodeissaan ja tästä aikuisen mitä oikein sanoisin mielentilasta vai kasvamattomuudesta ymmärtää vastuunsa erotkin johtuu, sillä kun äiti ja isä hakevat samaa kuin murrosikäinen lapsi, kyllä siitä on jotain varsin paljon vialla.
Puhumattakaan alle kouluikäisten lasten kohtelusta kotonaan tai vielä alle kymmenvuotiaista, jotka eivät vielä ymmärrä mennä yhteen minnekään apua hakemaan, kun kotia hallitsee keskeneräinen ja vain itsensä näkevä ihminen.
Uskon että ero ei edes merkitse joillekin mitään, kun millään asialla ei näytä olevan minkäänlaista väliä, kunhan vain itsellä olisi kivaa.
Kirjoitit muuten itse oman totuutesi, joka on kauhistuttava ajatusmaailma. - nainenvm66
Totuuskin on kirjoitti:
Vanhemmat voivat kyllä olla joskus erossa hankalia. Mutta aivan samoin voi lapset ja nuoret olla. Eivät hekään aina mitään enkeleitä ole, joskus varsinaisia riivinrautoja, jotka ovat ottaneet velvollisuudekseen olla ymmärtämättä yhtään mitään. Tämä näkyy monelta kukkahattutädiltä unohtuvan. Jokainen perhe, eronneet vanhemmat ja heidän lapsensa ovat juuri sellaisia kuin ovat. Kukaan toinen ei voi tietää mikä johtuu mistäkin, ja mikä juuri heille parasta missäkin tilanteessa. Siinä missä joku kaipaa kuuntelua, toinen ymmärrystä, kolmas kuria ja järjestystä. Huomioitava myös, että mikäli hakee toisten ihmisten, kuten vanhempien ymmärrystä, on yritettävä myös itse ymmärtää vanhempia. Edes vanhempien ja lasten välinen vuorovaikutus ei toimi yksipuolisesti.
"vielä kolmetoista vuotiaskaan ei osaa itse hakea apua"
Millä vuosituhannella oikein elät? Ap, 13-vuotias ei todellakaan enää ole yksin vanhempiensa "armoilla". Hän voi tomerasti tarttua toimeen, ja etsiä jonkun ulkopuolisen, jolle puhua. Etenkin tässä tapauksessa se olisi välttämätöntä, koska ap:lla on itsetuhoisia ajatuksia. Koulupsykologi voi ohjata tarvittaessa nuorisopoliklinikalle. Nuorisopoliklinikalla nuori voi käydä pidemmänkin aikaa, jos tarve vaatii. Siihen liittyy myös perhetapaamisia, mikäli nuori haluaa. Tapaamisissa ei syytellä ketään mistään, vaan keskustellaan asioista-
Kun nimität lapsia riivinraudoiksi ja tällä perusteella katsot, että sinun ei tarvitsekaan välittää ja olla aikuinen lapsellesi, todella todistaa, että mitä tapahtuu eroissa.
Sanot vielä lisäksi, että kolmetoista vuotiaat eivät ole vanhempiensa armoilla, olet todella väärässä. Itse ilmeisesti haluaisit päästä eroon lapsesta, ei ole aikuismaista vanhemmuutta , lapsi ei todellakaan ole millään tasolla itsenäinen tuossa vaiheessa, kouluvelvollisuus on kesken, minkäänlaisia oikeuksia hänellä ei ole.
Jos vanhemmat ovat tätä mieltä, olisi heidät kiireesti saatettava jonkinlaiseen hoitoon, joten lapset menkää ihmeessä kertomaan kotioloistanne vaikka poliisille, jospa sitä kautta saataisiin vanhempanne edes jonkinlaiseen kasvatusvastuuseen ja valvontaan.
Monikaan lapsi ei täältä lue asioita, joten tätä viestiä pitäisi levittää joka paikassa.
Turvattomia ovat lapset kodeissaan ja tästä aikuisen mitä oikein sanoisin mielentilasta vai kasvamattomuudesta ymmärtää vastuunsa erotkin johtuu, sillä kun äiti ja isä hakevat samaa kuin murrosikäinen lapsi, kyllä siitä on jotain varsin paljon vialla.
Puhumattakaan alle kouluikäisten lasten kohtelusta kotonaan tai vielä alle kymmenvuotiaista, jotka eivät vielä ymmärrä mennä yhteen minnekään apua hakemaan, kun kotia hallitsee keskeneräinen ja vain itsensä näkevä ihminen.
Uskon että ero ei edes merkitse joillekin mitään, kun millään asialla ei näytä olevan minkäänlaista väliä, kunhan vain itsellä olisi kivaa.
Kirjoitit muuten itse oman totuutesi, joka on kauhistuttava ajatusmaailma.Jotkut lapset todella ovat riivinrautoja, koska heiltä puuttuu kuri. Se puuttuu etenkin nykyisin, koska vanhemmilta on kaikenlainen kurinpito kielletty.
- torey45
Totuuskin on kirjoitti:
Vanhemmat voivat kyllä olla joskus erossa hankalia. Mutta aivan samoin voi lapset ja nuoret olla. Eivät hekään aina mitään enkeleitä ole, joskus varsinaisia riivinrautoja, jotka ovat ottaneet velvollisuudekseen olla ymmärtämättä yhtään mitään. Tämä näkyy monelta kukkahattutädiltä unohtuvan. Jokainen perhe, eronneet vanhemmat ja heidän lapsensa ovat juuri sellaisia kuin ovat. Kukaan toinen ei voi tietää mikä johtuu mistäkin, ja mikä juuri heille parasta missäkin tilanteessa. Siinä missä joku kaipaa kuuntelua, toinen ymmärrystä, kolmas kuria ja järjestystä. Huomioitava myös, että mikäli hakee toisten ihmisten, kuten vanhempien ymmärrystä, on yritettävä myös itse ymmärtää vanhempia. Edes vanhempien ja lasten välinen vuorovaikutus ei toimi yksipuolisesti.
"vielä kolmetoista vuotiaskaan ei osaa itse hakea apua"
Millä vuosituhannella oikein elät? Ap, 13-vuotias ei todellakaan enää ole yksin vanhempiensa "armoilla". Hän voi tomerasti tarttua toimeen, ja etsiä jonkun ulkopuolisen, jolle puhua. Etenkin tässä tapauksessa se olisi välttämätöntä, koska ap:lla on itsetuhoisia ajatuksia. Koulupsykologi voi ohjata tarvittaessa nuorisopoliklinikalle. Nuorisopoliklinikalla nuori voi käydä pidemmänkin aikaa, jos tarve vaatii. Siihen liittyy myös perhetapaamisia, mikäli nuori haluaa. Tapaamisissa ei syytellä ketään mistään, vaan keskustellaan asioista-
Kun nimität lapsia riivinraudoiksi ja tällä perusteella katsot, että sinun ei tarvitsekaan välittää ja olla aikuinen lapsellesi, todella todistaa, että mitä tapahtuu eroissa.
Sanot vielä lisäksi, että kolmetoista vuotiaat eivät ole vanhempiensa armoilla, olet todella väärässä. Itse ilmeisesti haluaisit päästä eroon lapsesta, ei ole aikuismaista vanhemmuutta , lapsi ei todellakaan ole millään tasolla itsenäinen tuossa vaiheessa, kouluvelvollisuus on kesken, minkäänlaisia oikeuksia hänellä ei ole.
Jos vanhemmat ovat tätä mieltä, olisi heidät kiireesti saatettava jonkinlaiseen hoitoon, joten lapset menkää ihmeessä kertomaan kotioloistanne vaikka poliisille, jospa sitä kautta saataisiin vanhempanne edes jonkinlaiseen kasvatusvastuuseen ja valvontaan.
Monikaan lapsi ei täältä lue asioita, joten tätä viestiä pitäisi levittää joka paikassa.
Turvattomia ovat lapset kodeissaan ja tästä aikuisen mitä oikein sanoisin mielentilasta vai kasvamattomuudesta ymmärtää vastuunsa erotkin johtuu, sillä kun äiti ja isä hakevat samaa kuin murrosikäinen lapsi, kyllä siitä on jotain varsin paljon vialla.
Puhumattakaan alle kouluikäisten lasten kohtelusta kotonaan tai vielä alle kymmenvuotiaista, jotka eivät vielä ymmärrä mennä yhteen minnekään apua hakemaan, kun kotia hallitsee keskeneräinen ja vain itsensä näkevä ihminen.
Uskon että ero ei edes merkitse joillekin mitään, kun millään asialla ei näytä olevan minkäänlaista väliä, kunhan vain itsellä olisi kivaa.
Kirjoitit muuten itse oman totuutesi, joka on kauhistuttava ajatusmaailma.Kerroin vain faktan: jotkut aikuiset ovat vaikeita, jotkut lapsetkin riivinrautoja=vaikeita. Ihan sama vaikka olisi toisinpäin: vanhemmat riivinrautoja ja lapset vaikeita. Tällä puolestaan ei ole mitään tekemistä minun lasteni kanssa.
"Itse ilmeisesti haluaisit päästä eroon lapsesta, ei ole aikuismaista vanhemmuutta"
En missään tapauksessa. Ihan väärin olet tässäkin "ymmärtänyt". Vanhemmat ovat vastuussa 13-vuotiaasta, mutta 13-vuotiaskin on vastuussa itsestään. Hän voi ja hänen tarvitseekin hakea apua, jos sellaista tarvitsee.
Jo hyvin pienelle lapselle itseasiassa kannattaa kertoa milloin pitää pyytää apua tai kertoa jostain tapahtumasta. Salaaminen on haitallista, jopa vaarallista.
Lapsillakin on oikeuksia! Hyvin paljon itseasiassa. Alle kouluikäiset lapset ovat lähes kaikki päivähoidossa. Sielläkin on asianmukaista henkilökuntaa, jotka voivat todeta lapsen ongelmat ja puuttua niihin. Olet itse kauhistuttavalla tavalla lasten eronneita vanhempia vastaan. Siitä on niin sinulle itsellesi kuin myös lapsille vain haittaa. Ongelmia ei ratkaista syyttämällä. - liljaruusu1
Totuuskin on kirjoitti:
Vanhemmat voivat kyllä olla joskus erossa hankalia. Mutta aivan samoin voi lapset ja nuoret olla. Eivät hekään aina mitään enkeleitä ole, joskus varsinaisia riivinrautoja, jotka ovat ottaneet velvollisuudekseen olla ymmärtämättä yhtään mitään. Tämä näkyy monelta kukkahattutädiltä unohtuvan. Jokainen perhe, eronneet vanhemmat ja heidän lapsensa ovat juuri sellaisia kuin ovat. Kukaan toinen ei voi tietää mikä johtuu mistäkin, ja mikä juuri heille parasta missäkin tilanteessa. Siinä missä joku kaipaa kuuntelua, toinen ymmärrystä, kolmas kuria ja järjestystä. Huomioitava myös, että mikäli hakee toisten ihmisten, kuten vanhempien ymmärrystä, on yritettävä myös itse ymmärtää vanhempia. Edes vanhempien ja lasten välinen vuorovaikutus ei toimi yksipuolisesti.
"vielä kolmetoista vuotiaskaan ei osaa itse hakea apua"
Millä vuosituhannella oikein elät? Ap, 13-vuotias ei todellakaan enää ole yksin vanhempiensa "armoilla". Hän voi tomerasti tarttua toimeen, ja etsiä jonkun ulkopuolisen, jolle puhua. Etenkin tässä tapauksessa se olisi välttämätöntä, koska ap:lla on itsetuhoisia ajatuksia. Koulupsykologi voi ohjata tarvittaessa nuorisopoliklinikalle. Nuorisopoliklinikalla nuori voi käydä pidemmänkin aikaa, jos tarve vaatii. Siihen liittyy myös perhetapaamisia, mikäli nuori haluaa. Tapaamisissa ei syytellä ketään mistään, vaan keskustellaan asioista-
Kun nimität lapsia riivinraudoiksi ja tällä perusteella katsot, että sinun ei tarvitsekaan välittää ja olla aikuinen lapsellesi, todella todistaa, että mitä tapahtuu eroissa.
Sanot vielä lisäksi, että kolmetoista vuotiaat eivät ole vanhempiensa armoilla, olet todella väärässä. Itse ilmeisesti haluaisit päästä eroon lapsesta, ei ole aikuismaista vanhemmuutta , lapsi ei todellakaan ole millään tasolla itsenäinen tuossa vaiheessa, kouluvelvollisuus on kesken, minkäänlaisia oikeuksia hänellä ei ole.
Jos vanhemmat ovat tätä mieltä, olisi heidät kiireesti saatettava jonkinlaiseen hoitoon, joten lapset menkää ihmeessä kertomaan kotioloistanne vaikka poliisille, jospa sitä kautta saataisiin vanhempanne edes jonkinlaiseen kasvatusvastuuseen ja valvontaan.
Monikaan lapsi ei täältä lue asioita, joten tätä viestiä pitäisi levittää joka paikassa.
Turvattomia ovat lapset kodeissaan ja tästä aikuisen mitä oikein sanoisin mielentilasta vai kasvamattomuudesta ymmärtää vastuunsa erotkin johtuu, sillä kun äiti ja isä hakevat samaa kuin murrosikäinen lapsi, kyllä siitä on jotain varsin paljon vialla.
Puhumattakaan alle kouluikäisten lasten kohtelusta kotonaan tai vielä alle kymmenvuotiaista, jotka eivät vielä ymmärrä mennä yhteen minnekään apua hakemaan, kun kotia hallitsee keskeneräinen ja vain itsensä näkevä ihminen.
Uskon että ero ei edes merkitse joillekin mitään, kun millään asialla ei näytä olevan minkäänlaista väliä, kunhan vain itsellä olisi kivaa.
Kirjoitit muuten itse oman totuutesi, joka on kauhistuttava ajatusmaailma.Olet ihan tyhjästä hysteerinen. Lapset eivät ole missään muualla yhtä turvassa kuin kodissaan. Vai mitä meinasit? Poliisit ottavat rosvoja kiinni, eivät puutu perheiden kasvatusmetodeihin (joita muuten riittää, kovinkin erilaisia). Varsin moniongelmainen kodin pitää olla ennen kuin nuori huostaan otetaan. Pitäisikö sinusta jokainen nuori ottaa huostaan, koska kaikki vanhemmat näkyvät olevan mielestäsi täysin kelvottomia? Silläkö nuorten olo paranisi ja elämä olisi ihanaa?
- liljaruusu1
liljaruusu1 kirjoitti:
Olet ihan tyhjästä hysteerinen. Lapset eivät ole missään muualla yhtä turvassa kuin kodissaan. Vai mitä meinasit? Poliisit ottavat rosvoja kiinni, eivät puutu perheiden kasvatusmetodeihin (joita muuten riittää, kovinkin erilaisia). Varsin moniongelmainen kodin pitää olla ennen kuin nuori huostaan otetaan. Pitäisikö sinusta jokainen nuori ottaa huostaan, koska kaikki vanhemmat näkyvät olevan mielestäsi täysin kelvottomia? Silläkö nuorten olo paranisi ja elämä olisi ihanaa?
"eivät puutu perheiden kasvatusmetodeihin " tuohon piti lisätä - ellei niissä voi epäillä rikosta.
- liljaruusu1
oona- kirjoitti:
"Nuorta pitää tukea kasvamisessa aikuisuuteen."
Aikuinen tukee jos vain jaksaa. Sitten pitäisi miettiä vielä mitä "tukemisella" tarkoitetaan? Esimerkiksi vanhemman työssä käyminen on nuorenkin tukemista. Toimeentulo on hyvän elämänlaadun perusta. Avustukset ovat pieniä, niiden varassa eläminen ei mitenkään tue hyvää elämää, kaikenlisäksi haittaa itsetuntoa, omanarvontuntoa. Ja kun äiti käy töissä, niin hän on siellä vähintään 8 h /päivä. Itse lähden klo 7 ja palaan klo 18. Nukkumaan menen klo 10. Siinä on peräti neljä tuntia vapaa aikaa. Kun lapseni vielä asuivat kotona, en todellakaan tuhlannut kokkaamiseen tuota aikaa. Seurustelin mieluummin lasten kanssa. Sitä paitsi eivät he enää halunneetkaan syödä klo 18 jälkeen. Söivät kun tulivat koulusta. Osasivat myös laittaa itse ruokaa. Nuorin huonoiten, mutta hänen "masterchef " kaverinsa kokkasi usein meillä. Kun tulin töistä, minäkin sain syödä. Viikonloppuisin kyllä minäkin kokkasin. Tai teen niin edelleen. Aikuiset lapset ja heidän kumppaninsa käyvät luonani syömässä silloin, vuorotellen tai yhdessä. Miten nyt sopii.
Monessa perheessä lapset/nuoret hoitavat vuorotellen päivän ruuat viikolla. He kun yleensä pääsevät koulusta aikaisemmin kuin vanhemmat töistä. Miksi vanhempien eron jälkeen vain äidin pitäisi kokata työpäivän päälle liian myöhäiseen aikaan, kun kenelläkään ei ole nälkä? Jotenkin pientä asenteellisuutta nyt aistin tuosta kirjoituksestasi."Miksi vanhempien eron jälkeen vain äidin pitäisi kokata työpäivän päälle liian myöhäiseen aikaan, kun kenelläkään ei ole nälkä?"
Hah :). Hyvä pointti. Tärkeintä näkyy olevan se, että kaikki saadaan puserrettua samaan muottiin kirjoittajan oman mielikuvituksen kanssa. Ei se miten ongelmat ratkaistaan ja millainen järjestely sopii kullekin perheelle. - näinpänäin
nainenvm66 kirjoitti:
Jotkut lapset todella ovat riivinrautoja, koska heiltä puuttuu kuri. Se puuttuu etenkin nykyisin, koska vanhemmilta on kaikenlainen kurinpito kielletty.
Vanhemmilta on kielletty vain lasten ruumiillinen kurittaminen, ei kurinpitoa kokonaisuudessaan.
Joistakin vanhemmista ei vaan ole lastensa kasvattajiksi.
- voi sinnuu
Voi sille kouluterveydenhoitajallekkin puhua. Joku puhuu nuorisotyöntekijälle nuorisotalolla, joku löytää kivan harrastuksen, jollain on joku kiva opettaja jolta saa kannustusta. Sinulla on elämä edessä ja kivojakin asioita varmasti tulee. Tarvitsisit ehkä ulkopuolisen ammattilaisen apua. Jokainen nuori kapinoi läheiselle vanhemmalleen. Joskus muutokset on vaikeita kestää, joskus tarvitsee apua selvitäkseen. Vanhempien eron syitä ei lapsi kokonaisuutena näe. Joskus lasten eroryhmä tuo vertaistukea ja helpottaa. Niitä eroryhmiä järjestää perheneuvolat ja seurakunnat.
- jotaintehtävä
Muuta isällesi.
- elämän arki
Neuvo eronneille,älkää tehkö uutta sarjaa yhteiskunnan riesaksi. Pitää olla kypsä ja teiniriennot takana. Jos haluttaa mennä ,muistaka se ehkäisy. Moni itku säästyy.
- onni on ero
Äidin pitää saada olla onnellinen. Ja usein onni tänä päivänä on vapautta. Ja isällä kutinaa kiveksissä, pakkohan on uusi nainen saada. Pois alta lapset, kun isit ja äidit tavoittelee onnea.
- Vakio vai vahinko?
Nyt palstalla heräsivät itse erolapset kertomaan kokemuksiaan! 13-vuotiaan lisäksi.
Eikö lapsuudessa koetu vanhempien ero vahvista ajatusta oman parisuhteensa paremmasta hoidosta?
Asia joka minut nyt herätti tähän oli huomaaminen, että miksi sellainenkin joka on asian lapsena kohdannut on nyt myöhemmin itse eronnut ja on täällä kertomassa omien lastensa selviytymisestä?
Onko se eroperheissä ikuinen ketjureaktio? Helpoin tapa selvittää ongelmia?
Elämäntapa on periytyvää lajia..miten on totuttu näkemään, ratkaisemaan ongelmat ja onko se ns. normaalina pidetty perhemalli?- torey45
Mistäköhän niin päättelit, että "erolapset heräsivät"? Koska kukaan muu kuin 13 vuotias ei vanhempiensa erosta puhunut. Omatkin vanhempani olivat kyllä naimisissa aina isäni kuolemaan saakka.
- liljaruusu1
Sinullakin on paha vika arvostella ja kuvitella muiden ihmisten elämää kertomatta omastasi yhtään mitään. Mistä se johtuu? Miten selvität omat ongelmasi? Vai onko niitä elämässäsi liian vähän? Vai perinteisesti syytätkö omista ongelmistasi aina muita? Mitä itse ajattelet erilaisista perhemalleista, vai onko sinulle olemassa vain yksi - omasi?
- aabeecee
Sinulla on nyt vaikeaa, mutta suunta tuosta on vain ylöspäin. Vanhempien ero ei ole maailmanloppu, sanoo Kari Kiianmaakin (psykologi, parisuhdekouluttaja). Nenä pystyyn ja kohti tulevaa. Sanon samaa mitä monet tässä ketjussa: puhu tunteistasi vanhemmillesi, etenkin äidillesi, mutta myös koulun terveydenhoitajalle, tai jollekin muulle ammattilaiselle. HUOM! tämä on tärkeää, sillä nuo itsetuhoisat ajatukset eivät synny pelkästään vanhempien erosta, vaan taustalla on hyvinkin paljon vaikeita selvittämättömiä asioita ja ongelmia.
- ...............
Elämä satuttaa. Niin se on, aina ei ole kivaa. Mutta vaikeuksista pääsee yli, jos tahtoo. Sitten pitäisi vielä miettiä miten niistä pääsee yli, pelkkä tahto harvemmin tuo tulosta. Onneksi miettimiseen on saatavissa apua - kuten tässä ketjussa on jo tullut ilmi. En käy enää niitä toistamaan.
- jakateri
Vanhempiesi erolle on varmasti syynsä. Ero voi olla oikeanlaistakin luovuttamista.
Murrosikä voimistaa tämänhetkisiä tuntemuksiasi.
Miksi haluat nähdä asiat vain negatiivisessa valossa?- sari-1
Näin juuri.
Ap:lle:
"Onse ehdottanut jotain nuortenpuhelinta mutta eine ole mun juttuni todellakaan!! "
Mikä on sinun juttusi?
- *aune*
Yrität vain juksata itseäsi kuvittelemalla vanhempiesi eronneen turhan takia, liian helpolla. Ja etteivätkö he olisi ajatelleet myös sinua. Varmasti ajattelivat. Vanhemmillasi on eroon omat syynsä. Tuskinpa he itsekään ihan ratkiriemuiten erosivat. Ongelmansa heilläkin, toisenlaiset kuin sinulla. Yritä ajatella vanhempiasi ennen kaikkea ihmisinä.
Keskustelu on ainoa tapa saada jonkinlainen ratkaisu ongelmiisi. Kerro tunteistasi, vain omista tunteistasi, ajatuksista. Mikä tuntuu pahalta, ja ennen kaikkea mikä tuntuu hyvältä. Tuosta kirjoituksestasi sai kovin negatiivisen kuvan, joten tsemppaa sen hyvän kanssa. Älä arvostele, älä syytä. Se mitä tunnet, ei ole kenenkään toisen vika. Sinun pitää opetella käsittelemään tunteitasi. Tai no. Ei tietenkään pidä. Suosittelen kyllä, koska muuten totut siihen mitä ah niin moni vanhempanakin vielä tekee: syyttää toisia, arvostelee, on tyytymätön, negatiivinen jne. Taka-ajatuksena, että muut kantaisivat onnen ja autuuden tuohon nenän eteen. Itse ei tarvitse mitään tehdä. - Pieni kuolema
Olet avaaja jo onneksi 13-vuotias ja sinulla on enemmän kykyä käsitellä vanhempiesi eroa. Ajattele miltä 3-vuotiaasta tuntuu, kun hän ei enää näekään molempia vanhempiaan joka päivä, eikä ymmärrä miksi.
- Etaeisae
Tyttö 13v. Kiva kun uskalsit kirjoittaa tänne. Monet antavat tosi kovia ohjeita sinulle ja ne voivat tuntua vähätteleviltä, välinpitämättömiltä tai ikäviltä. Mun mielestä oot kuitenkin todella rohkea kun kerroit miltä juuri SUSTA tuntuu. Mulla on melkein 13v. tyttö ja se kanssa kertoo, että ees taas ramppaaminen on raskasta. Etukäteen jo pelkää uusia kumppaneita et mimmosia ne on (eli vielä ei ole tyyppejä kuvioissa).
Jos sun vanhemmista kumpikaan ei kuuntele, niin käy keskustelee kuraattorin tms. kanssa. Varmasti alkuun saat tukea sun tunteisiin. Murrosikä on muutenkin sellasta myllerrystä. Jos susta tuntuu et kuraattori ei pysty jeesaa sua, niin nuorille löytyy muutakin apua esim. Nuorten Kriisipiste.
En ihmettele jos sua masentaa. Ei huvita mikään. Sulla on hirveesti juttuja mielessä ja sä oot siinä iässä et ne ei oikeesti ees kuuluis sulle... huolehtia "aikuisten" jutuista. Sä oon siinä kynnyksellä, jollon tarviit edelleen tukea vanhemmilta - ei se enää oo halailua, suukottelua tai paijjailua. Olettaisin enemmänkin, et se on keskustelua, kiinnostusta sun asioista... yleistä huomioonottamista ja kuitenkin huolehtia rajoista. Respektiä pitää jollain tasolla kuitenkin olla.
Vaatii voimia ja päättäväisyyttä ottaa itseään sarvista kiinni ja hakea apua. Kuka sitä nyt tarvitsisi? No ihan jokainen joskus. - Vanhempi vastaa aina
"Vanhemmat voivat.. olla joskus erossa hankalia. Mutta aivan samoin voi lapset ja nuoret olla. Eivät hekään aina mitään enkeleitä ole, joskus varsinaisia riivinrautoja, jotka ovat ottaneet velvollisuudekseen olla ymmärtämättä yhtään mitään."
Aika hurjaa tekstiä! Alaikäinen voi olla hankala, mutta silti. Alaikäisen, oli miten haankala tahansa, missä tahansa lapsen käytöksessä, vastuun on aina yksin huoltajan. Sanoo myös laki.- björk*
"Alaikäinen voi olla hankala"
Niin voi, usein jopa erittäin hankala. Et varmaankaan ole ikinä ollut tekemisissä ongelmanuorten kanssa. Muuten ymmärtäisit, ettei vanhempi edes voi olla vastuussa kaikesta mitä alaikäinen tekee, tuntee ja sanoo. Etenkin, jos nuori ei kerro. Ei edes omaa lastaan voi pakottaa puhumaan asiasta, joka häntä ei huvita.
Ap:lle sanoisin, että hae asiantuntevaa apua. Vanhempi ei ole välttämättä ollenkaan paras auttaja, etenkin juuri eronneet vanhemmat.
- Riittää kun olet läh
Vaikka se lapsi on hankala, sinä olet äiti tai isä ja sinun kuuluu olla vierellä tässäkin tilanteessa.
Lapsella on todella paha olla, voit olla lähellä, mutta annat sitä tilaa lapselle jos lapsi haluaa puhu kuuntelet.
Sinä myös asetat rajat lapselle tässäkin iässä, kotiintulon ajat, tunnet kaveripiirin ja yrität saada lapselle muuta virkistävää ajateltavaa, siis et jätä yksin.
Saattaa tuntua itsestä hyvälle olla erossa lapsesta, olet kuitenkin sen lapsen oma vanhempi ja sinun tehtäväsi on kävellä vierellä ja kuulla ja nähdä,
Lapsi tarvitsee rakkautta, sinun täytyy olla silloin lähellä kun tarvitaan, riittää saman katon alla, mutta älä huuda lapselle, älä vertaa mihinkään älä myöskään aliarvioi. - lfg
Oma murrosikäni oli aika samanlainen kuin sinunkin. Halusin hypätä ohi ajavan auton eteen, itkin paljon, syytin vanhempiani (aiheetta ja aiheesta) kaikesta, olin ihan masis ehkä vuoden. Vanhempani eivät kuitenkaan eronneet, eli tilanteeni oli sama vaikka perhestatus eri.
Miksi murrosikä on rankka ja vaikea? Miksi vihaa vanhempiaan, vaikka he antaisivatkin kaikkensa? Koska se kuuluu aikuistumiseen. Miten voit itsenäistyä jos kaikki on hyvin? Miksi kukaan haluaa muuttaa pois kotoa, ilmainen asunto, ilmainen ja valmiiksi tehty ruoka yms jos siellä olisi todella hyvä olla? Jos omat vanhemmat ei koskaan ottaisi päähän, miksi lähtisit? Normaalisti teini-ikä irroittaa vanhempien helmoista herkimmänkin lapsen, kiinnostus vastakkaisesta sukupuolesta herää ja sitten se energia mikä suunnattiin perheeseen, suunnataan toiseen sukupuoleen ja jossain vaiheessa hups muutatkin omaan kotiin oman kullan kanssa ja perustatte oman perheen ja vannot kautta kiven ja kannon, ettet toimi yhtään niin kuin omat vanhempasi.
Vanhemmillasi kävi huonoon aikaan välirikko, siis ikäsi kannalta. Nyt sinä syytät ihan luonnollisista olotiloistasi vanhempiasi. Toki on sekin normaalia että kaikesta vanhempia syytetään, mutta olen todella pahoillani vanhempiesi puolesta, he joutuvat elämään turhassa syyllisyydessä eronsa vuoksi.
Loppuun vielä.. kun tytär itsenäistyy, suurimmat riidat yleensä tulevatkin äitien kanssa. Kun poika itsenäistyy, suurimmat riidat tulee yleensä isän kanssa. Normaalia laumakäyttäytymistä, kun lapsi tulee sukukypsäksi, hän koittaa ottaa alfanaaraan tai -uroksen statuksen itselleen perheessään. Koska homma vaan ei toimi niin, pikkunassikka toteaa että parempi ottaa hatkat ja perustaa oma lauma jota hallita. Eipä siinä ole järkeä, että uusi alfanaaras haastaisi alfaurosta, vaan naaras haastaa aina toisen naaraan.
Kivempaa jatkoa elämääsi, älä ota sitä liian vakavasti äläkä syytä toisia ongelmistasi ;)- me.jane1
Hieno kirjoitus lfg! Juuri noinhan tuo menee. Nuorena kapinoi, tai vähintään angstailee, kuten omat, nyt jo täysikäiset lapset sanoivat. Vanhemmat ainakin ovat ilkimyksiä eivätkä ymmärrä yhtään mitään. Mikäli vanhemmat ovat eronneet, ei ainakaan lähivanhempi ymmärrä mitään. Etävanhempi tuntuu paljon mukavammalta sen vuoksi, että on vähemmän läsnä. Tai ei vanhempien tarvitse eronneitakaan olla. Toisen kanssa vain on vaikeampaa kuin toisen.
Yleensä vaikeampaa on juuri se kanssa, joka on kotona enemmän. Milloin minäkin olisin isäni kanssa riidellyt ja vääntänyt juttua, kun hän oli töissä arkisin aamusta myöhään iltaan. Lauantaisin vietin laatuaikaa isäni kanssa pienenä. Teini-ikäisenä isä teki työnsä lisäksi keikkahommia, joten ei ollut lauantaisinkaan paikalla. Aivan loistava suhde näin ollen minulla olikin isääni. Oikeasti tutustuin häneen vasta aikuisiällä, kun sain itse lapsia. Isäni oli eläkkeellä ja vietti lasteni kanssa varmaan enemmän aikaa kuin minun kanssa ikinä.
- me.jane1
Sinulle 13-vuotias. Ota rauhallisemmin. Aikuiseksi kasvaminen vie voimat. Nuku paljon, syö hyvin. Hoida koulu, jotta pääset vanhemmistasi mahdollisimman pian eroon. Niin itsekin tein. Vannoin sinun iässäsi, etten tee samoja virheitä kuin äitini. Vanhempana, siinä vähän alle parikymppisenä aloin kummasti ymmärtää miksi äiti oli mielestäni ollut niin kelju ja epäonnistunut. Auttoi vallan kamalasti, kun näki äidin ihmisenä, eikä pelkästään minun äitinä. Kun tämän huomion tekee, on kasvanut.
Teksti ei ole oma kirjoittama. Tuon ikäinen ei osaa käyttää välimerkkejä ja isoja alkukirjaomia kuin tuossa kirjoituksessa on tehty. En tiedä, kuka on kirjoittanut ja mikä on tarkoitus ollut! Muistelkaa ja miettikää muutkin!
- puppe1
Hyvä huomio. Lapsiin vetoaminen on tehokeino avioeroasioissa, itsetunnoltaan pelokkailta aikuisilta.
- hdffh
Sure ja itke ja raivoa rauhassa ja muista, että tässä on kyse kaikkien elämänmuutoksesta, ei sitä ole kohdistettu vain sinuun. Ymmärrä äitiäsi ja siskoasi ja isääsi, koska kaikki yrittävät vain selviytyä eteenpäin omien tunteiden kanssa. Olisiko ketään sukulaista/läheistä jolle voisit jutella, jos muut eivät pysty antamaan tällä hetkellä toivottua tukea? Äitisi vain yrittää selviytyä, eikä ehkä pysty nyt tukemaan muita kun on itsekin tunteiden vallassa. Entä semmonen vaihtoehto että pyytäisit saada asua isäsi kanssa vaikka jonkin aikaa, jos siellä olisi parempi? Hirmu paljon haleja ja jaksamisia sulle ja muista että asioilla on tapana järjestyä. Anna itelles aikaa.
- Seppo81
Moi hengenheimolainen täällä, omat vanhemmat erosivat kun olin 8. Isän stressi kävi liian kovaksi ja muutti metsään asumaan uuden vaimonsa kanssa. Äiti elää lopun elämäänsä yksin mutta onneksi me 2 lasta pidetään seuraa hänelle aina kun voidaan. Kompromissi on avioliiton avain ja ne joilla on pieniä lapsia niin yrittäkää vielä tehden noita kompromisseja
- jkjkjh
Ero on kuitenkin aina paikallaan silloin, kun nuo kompromissit ovat vain toisen tehtävä. Hyvin usein myös lapset, elleivät nyt ihan kehota vanhempia eroon, niin ajattelevat ja toivovat sitä. Jotkut potevat vielä huonoa omaatuntoa ajatuksistaan.
- hngf
Tässä nyt aika paljon sotketaan asiaa eron vaikutukset lapseen ja murrosikä. Luultavasti nämä erovanhemmat toivovat lapsen pahan olon olevan vain murrosiän syytä, eivät he millään hyväksy omien toimiensa vaikuttaneen lapseen ja kaiketi olettavat ett lapsen pitää hyväksyä oitis kaikki mitä he tekevät, erot, uudet kumppanit, jatkuvat menot uuden kumppanin kanssa.
Kuinka moni eronnut voi rehellisesti sanoa, että lapset tuntuvat olevan uuden elämän tiellä, sillä siltä toiminnot näyttävät.
Asia hieman korjaantuu vuosien myötä, mutta ne tärkeät vuodet ovat lapselta ikuisesti poissa. Vuodet jolloin äidin ja isän lähellä olo olisi ollut kaikkein tärkeintä, mutta heillähän omat uudet "leikkikumppaninsa" ja lapset vain ovat siinä. Heidän täytyisi olla näkymättömiä, kuulumattomia, hajuttomia, äänettömiä. Ei heillä saa olla omia ajatuksia, eivät he saa kysyä mitään. Repun kanssa sitten vaihtoon sopimusten mukaan, sinne toisen vanhemman nurkkaan, jossa liian usein se tärkeilevä uusikko määräämässä joka askeleen ja odotetaan lapsen hoitavan kodin siistimisensenkin. milloinkaan lapsi ei täytä näitä vaatimuksia ja on jatkuvan moittteen alla. Mikä tällaisesta lapsesta kasvaa, sitä sopisi miettiä.
Aika rankalta kuulosti erään uusikon kertoma, jossa odottaa kuumeisesti päivää, että toisen ex-liiton lapsia täyttää 18-vuotta, silloin kuulemma saa samantien lähteä omaan asuntoon. On koulu vielä pahasti kesken, siitä miten hänet autetaan tuohon. asia ei kiinnostanut lainkaan.
Jos lapsen kanssa sovitaan, että lapsi muuttaa, pitäisi se sentään tehdä niin, että ollaan tukena alkuun, jotta nuori oppii omaan elämään. Toki se että nuori on asunnossaan yksin, on raskasta hänelle, joten suuri vaara on hänen joutua mukaan sellaiseen etsiessään seuraa, että elämä joutuu väärille urille. - trollit
Tämä juttu ei ole 13veen kirjoittama, vaan katkeran eronneen ihmisen provo.
- Julkasunpaikka
Hyvä lukea eroavien ja naistenlehyien toimittajien.
- stre
Olipa juttu nyt kenen tahansa kirjoittama, sitä tuskin tässä on tarvis ruotia, mutta tilanne on juuri tuo, voisi sanoa, että arvostelija on juuri sellainen vanhempi, joka täysin on jättänyt lapsensa oman minkä etsimistä ne erot nyt ovatkin vuoksi.
- 3ja12
Oletko ajatellut, että muutaisit isäsi luokse, koska tunnut tulevan toimeen isäsi naisystävän kanssa? Näin saisit mahdollisuuden parantaa välejäsi äitiisi. Olet jo sen ikäinen, että voit ilmaista mielipiteesi itseäsi koskevissa asioissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän371796Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61391Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p431376- 141352
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.11345Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,71314Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis01294Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin11250Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä21200Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta21183