Borrelioosi???

Jos se on punkkiperäistä, niin eihän nyt talvella ole punkkeja. Tuskinpa renkaat kuukausitolkulla iholla pysyvät. Renkaat borrelioosin oireena olen toki tiennyt. Jos rengas on kesällä ollut, niin se on turkin alta jäänyt huomaamatta. Verta ei ole ulosteessa eikä virtsassa ollut. Kasvinosia ystäväni ei pureskele (paitsi kesällä syö ruohoa). Muusta myrkystä en osaa sanoa, ainakin olen koettanut varoa, ettei se sellaista sisäänsä saisi.

Ystävästäni otettiin kahteen kertaan rasittavat solunäytteet (mm. imusolmuke poistettiin) lymfooma-epäilyn takia. Tänään se on otettu sisään muita tutkimuksia varten.

Ystävä hädässä kirjoitti:

Jos se on punkkiperäistä, niin eihän nyt talvella ole punkkeja. Tuskinpa renkaat kuukausitolkulla iholla pysyvät. Renkaat borrelioosin oireena olen toki tiennyt. Jos rengas on kesällä ollut, niin se on turkin alta jäänyt huomaamatta. Verta ei ole ulosteessa eikä virtsassa ollut. Kasvinosia ystäväni ei pureskele (paitsi kesällä syö ruohoa). Muusta myrkystä en osaa sanoa, ainakin olen koettanut varoa, ettei se sellaista sisäänsä saisi.

Ystävästäni otettiin kahteen kertaan rasittavat solunäytteet (mm. imusolmuke poistettiin) lymfooma-epäilyn takia. Tänään se on otettu sisään muita tutkimuksia varten.

Lue lisää

Tuo Kumlingen-tauti ei säily kuukausia vaan se tulee noin kuukaudessa.
Borrelioosi on se joka säilyy kevyesti kuukausia ja nuo renkaatkin. Tarkoitta sitä että borreliat (eräänlaiset taudinaiheuttajat) jotka on tarttuneet punkista voi säilyä elimistössä jopa pahimmassa tapauksessa vuosia vaikka punkit ovatkin kadonneet.

Gringo kirjoitti:

Tuo Kumlingen-tauti ei säily kuukausia vaan se tulee noin kuukaudessa.
Borrelioosi on se joka säilyy kevyesti kuukausia ja nuo renkaatkin. Tarkoitta sitä että borreliat (eräänlaiset taudinaiheuttajat) jotka on tarttuneet punkista voi säilyä elimistössä jopa pahimmassa tapauksessa vuosia vaikka punkit ovatkin kadonneet.

Lue lisää

Niinpä niin.

Ystäväni kuoli Pieneläinsairaalassa tänä iltana. Välitön kuolinsyy oli tulehduksesta aiheutunut verenmyrkytys. Mikä tulehduksen aiheutti, on ainakin toistaiseksi selvittämättä. Kiitos avustasi.

Ystävä hädässä kirjoitti:

Niinpä niin.

Ystäväni kuoli Pieneläinsairaalassa tänä iltana. Välitön kuolinsyy oli tulehduksesta aiheutunut verenmyrkytys. Mikä tulehduksen aiheutti, on ainakin toistaiseksi selvittämättä. Kiitos avustasi.

Lue lisää

Ymmärrän kuinka kova surusi on. Olen sen kokenut joskus itsekkin.
Voi kuinka se otti minuunkin.
Aika kuitenkin parantaa haavan.
Hyvää jatkoa Sinulle kaikesta huolimatta.
Mukanasi surren Gringo!

Ystävä hädässä kirjoitti:

Niinpä niin.

Ystäväni kuoli Pieneläinsairaalassa tänä iltana. Välitön kuolinsyy oli tulehduksesta aiheutunut verenmyrkytys. Mikä tulehduksen aiheutti, on ainakin toistaiseksi selvittämättä. Kiitos avustasi.

Lue lisää

Ikaros-ystäväni muistoksi liitän palstalle ystävästäni viitisen vuotta sitten laatimani kirjoituksen, jota olen myöhemmin päivittänyt. Se, mitä siinä sanon Ikaroksen olevan tai tekevän, on siis nyt mennyttä. Muistoissani Ikaros elää kuitenkin aina.



IHMEELLINEN YSTÄVÄNI IKAROS



Ikaros on yhdeksänvuotias snautseripoika. Emännältään se on saanut hyvän tottelevaisuuskoulutuksen ja on lisäksi opiskellut jäljen seuraamista ja rauniopelastustakin. Noilta taidoiltaan en Ikaa kuitenkaan ihmeelliseksi luokittele.

Olin joulun alla 1995 hakemassa seitsenviikkoista Ikaros-poikaa Askolasta sen uuteen kotiin Helsinkiin. Ika oli 11-päisestä pentueesta ainoa, joka oli saanut pitää häntänsä, mistä myöhemmin olen ollut Ikan puolesta kiitollinen, häntä kun on ollut Ikalla ahkerassa käytössä. (Hännän typistämisen kieltävä laki tuli voimaan 1.7.1996.)

Olemme Ikan kanssa retkeilleet pääkaupunkiseudulla ja kauempanakin, sekä maalla että merellä, ja viettäneet yhdessä lomia mökilläni Leppäveden Mehtoniemessä. Näin Ikan ja minun suhde on muodostunut kiinteäksi sekä molemmin puolin varsin läheiseksi.

Lenkeille tai retkille lähtiessämme en unohda ottaa mukaan Ikan lempilelua, frisbeetä eli muovista lentävää lautasta. Kun olemme saapuneet sopivalle aukiolle Ika olkalaukkuani käpälöimällä alkaa hoputtaa minua: ”Heitä nyt jo!” Kaivaessani frisbeetä esiin laukustani Ika odottaa valmiusasennossa kuin pikajuoksija lähtötelineissä pinkaistakseen täysillä lentoon sinkoavan lautasen perään. Jos Ika olisi ihminen, se varmaankin pelaisi pesäpalloa ykkösdivisioonassa, niin ilmiömäisen nopea ja taitava se frisbeen kiinni ottamisessa on. Mikäli vain onnistun frisbeen jotensakin vakaalle lentoradalle heittämään, Ika-koppari sen kyllä nappaa hampaisiinsa korkealla loikalla tai, ”saaliin” maahan iskeytymisen jo näyttäessä varmalta, upealla viime hetken sieppauksella. Ihmeelliseksi en ystävääni kuitenkaan sen ihailtavien kopparin taitojen perusteellakaan luonnehtisi.

Kerrassaan ihmeellinen ja ainutlaatuinen Ikaros sen sijaan nähdäkseni on muistiltaan ja musikaalisuudeltaan. Kerronpa, miten tällaiseen arvioon ystävästäni olen johtunut.

Ikaroksen emäntä oli opettanut Ikaroksen tuntemaan sormet nimeltä: kun hän sanoi ”peukalo”, Ika kosketti kirsullaan haritetuista sormista peukaloa ja sai palkaksi namipalan. Vastaava tapahtui etusormen ja muiden sormien kohdalla. Tämä taito on koiramaailmassa varmasti hyvinkin yleinen.

Ikan ollessa parivuotias sain ajatuksen kehittää sormitemppuja pitemmälle. Luettelin Ikan edessä kaikki viisi sormea perätysten, nostin sitten oikean käden sormet haritettuina Ikan kuonon eteen – ja kas: se osoitti kirsullaan sormet samassa järjestyksessä, missä olin ne luetellut. Ikaros oli heti oivaltanut, mistä oli kysymys. Jatkoin luettelemalla sormet kahteen kertaan perätysten (= 10 kpl) sekalaisessa järjestyksessä, ja eikös vain Ika noukkinut nekin kaikki oikeassa järjestyksessä! Lisäsin sormia, ja pian olimme jo 25 sormessa. Itse en rajoitetulla muistikapasiteetillani kyennyt muistamaan luettelemiani sormia noin pitkälle, ellen ollut etukäteen laatinut mielessäni järjestelmää, jonka mukaan tulisin sormet luettelemaan. Esimerkiksi näin: pikkurilli-nimetön-keskisormi-etusormi-peukalo / pikkurilli-nimetön-keskisormi-peukalo-etusormi / pikkurilli-nimetön-peukalo-etusormi-keskisormi / pikkurilli-peukalo-etusormi-keskisormi-nimetön / peukalo-etusormi-keskisormi-pikkurilli-nimetön. Ikaros istuu edessäni katse minuun kohdistettuna. Vasta sormet lueteltuani nostan ne haritettuina Ikan kuonon eteen, minkä jälkeen se kirsullaan koskettamalla osoittaa sormet samassa järjestyksessä. Ika saattaa haistella sormia ennen kuin ryhtyy tunnistukseen; väliin tunnistus myös keskeytyy nuuskimistaukoon, mutta jatkuu sitten loppuun asti.

Ikan kyky tuollaisenaan tuntui minusta jo aivan käsittämättömältä. Pystyinhän itsekin tarkistamaan suorituksen oikeellisuuden vain siksi, että tunsin sormiluettelon järjestelmän. (Tiedostiko ehkä Ikakin sen?!) Yltiöpäisyyttäni kaksinkertaistin tästäkin muistitehtävän luettelemalla perätysten kaksi eri järjestelmää, joissa oli yhteen laskien 45 sormea. Eikä Ika tuottanut minulle vieläkään pettymystä, vaan osoitti kirsullaan kaikki 45 sormea luettelemassani järjestyksessä! Sen kyvyllä ei tuntunut olevan mitään rajaa.

Jonkin aikaa sitten menin tätäkin pitemmälle luettelemalla perätysten kolme järjestelmää, joissa oli sormia kaikkiaan 65 kappaletta - ja eikös vain Ikaros-poika näyttänyt kirsullaan tuonkin mahdottomalta tuntuvan sormijonon erehtymättömästi! Samoihin aikoihin olin todennut (kuten jäljempänä kerron), että Ika osaa muutaman kerran käyttämäni sormiluettelot ulkoa. Sen täytynee mieltää niihin sisältyvä järjestelmä, muuten sen muistisuoritukset eivät voine olla käsitettävissä. Kun siis luettelen kolme järjestelmää, a:n, b:n ja c:n, Ikaros mieltänee tehtäväksi a b c eikä loputtomalta tuntuvaa 65 sormen jonoa.

Olen muunnellut tehtävää monin tavoin, esimerkiksi odottamalla 30 sekuntia ennen kuin nostan sormet tunnistettaviksi, toistamalla samaa sormea useamman kerran perätysten (osaako Ika siis laskea?), ottamalla mukaan oikean käden ohella vasemmankin käden sormet (”vasen peukalo”, ”vasen etusormi” jne.). Ominaista - ja minusta ihmeellistä - on, ettei Ikalle ole tarvinnut varsinaisesti opettaa mitään, vaan se on uudet asiat omaksunut ikään kuin itsestään selvyyksinä: yleensä kertanäyttö tai enintään pari toistoa on riittänyt.

Kaiken jälkeenkin Ikaroksen oivalluskyky hämmästytti minut, kun - Ikan täytettyä neljä vuotta - ryhdyin toteuttamaan mieleeni juolahtanutta ideaa: mitäpä jos laulaisin Ikalle sormet kunkin omalla sävelellään.

Aluksi lauloin sormet niiden nimillä peukalo-etusormi-keskisormi-nimetön-pikkurilli d mollissa (d-e-f-g-a) alhaalta ylös, aloittaen peukalosta, ja sen jälkeen saman sävelkulun ylhäältä alas, aloittaen pikkurillistä. Kun sitten nostin sormet Ikaroksen eteen, se osoitti ne lauletussa järjestyksessä peukalosta pikkurilliin ja pikkurillistä peukaloon. Laulettuani käännetyssä järjestyksessä samat kymmenen sormea, Ika teki saman, nyt siis pikkurillistä aloittaen.

Seuraavaksi jätin sormien nimet pois. Lauloin sävelkulun alhaalta ylös ja ylhäältä alas laa-laa-laa-laa-laa / laa-laa-laa-laa-laa. Ikaros olisi halunnut laulaa mukana, joten en ollut varma, olikohan se pysynyt kärryillä. Epäilykseni oli turha: kun nostin käteni, Ika osoitti kirsullaan sormet peukalosta pikkurilliin ja pikkurillistä peukaloon. Kun sitten ”laalatin” sävelkulun päinvastoin ylhäältä alkaen, Ika teki samoin: osoitti sormet pikkurillistä peukaloon ja peukalosta pikkurilliin.

Kolmanneksi ”laalatin” kolmisoinnun d-f-a / a-f-d. Jännitin, mitähän nyt tapahtuisi. Mutta toden totta jälleen: Ikaros osoitti sormet peukalo-keskisormi-pikkurilli / pikkurilli-keskisormi-peukalo. Oikein!! Vaikeutin vielä tehtävää. ”Laalatin” sävelet d-e-a / a-e-d. Ja Ika toisti: peukalo-etusormi-pikkurilli / pikkurilli-etusormi-peukalo. Aivan oikein taas! Ikaros siis kykeni hahmottamaan mielessään melodian muodostavat yksittäiset sävelet ja osasi yhdistää tietyn sävelkorkeuden tiettyyn sormeen. Se hallitsi säveltapailun, mikä tuottaa vaikeuksia musiikkioppilaitoksissa opiskeleville muusikon aluillekin!

Edellä olen kuvannut tyhjentävästi koko säveltapailun oppimiseen liittyvän tapahtumasarjan. Sen kummempaa opettamista Ika ei todellakaan tarvinnut. Kaikki tuntui olevan sille itsestään selvää.

Kaksi päivää ensi kokeilumme jälkeen Ika näytti sormistani yhtäjaksoisesti ja virheettömästi ”Ukko Noan” sävelkulun, jonka olin sille edellä kerrotun periaatteen mukaisesti ”laalattamalla” laulanut (tosin duurin asemesta mollissa). Sävelmässä on kaikkiaan 38 nuottia.

Seuraavana päivänä opetin jo Ikalle uuden haikean laulun, ”Läksin minä kesäyönä käymään”. Uutena asiana siinä tuli esiin rytmi: sävelet eivät olleet tasapituisia. Lisäksi siinä ilmeni ongelma, kun sävelala ei pysytellytkään kvintin eli viiden sävelen sisällä, vaan kolmesti koukkasi alaspäin puolisävelaskeleen verran. Oikean käden viisi sormea eivät enää riittäneetkään sävelkulun osoittamiseen. Arvailin, osaisikohan Ika itse ratkaista ongelman, ja nostin vasemman käden sormet oikean käden viereen. Ja eikös vain: pienen empimisen jälkeen (kun oli tultu oikean käden peukaloon ja sävelkulku jatkui alaspäin) Ika löysi kuonollaan matalan cis-nuotin vasemman käden peukalosta. Sen jälkeen koko laulu jatkui empimisittä loppuun asti (52 nuottia!).

Ika siis oppii lähes kertakuulemalla pitkät melodiat ulkoa. Se muistaa ne pitkänkin ajan päästä alusta loppuun, mikä ilmenee siten, että jos lopetan laulun muutaman alun nuotin jälkeen kesken, Ika näyttää kirsullaan sävelkulun loppuun asti. (Tämän kirjoitettuani mieleeni juolahti, mahtaisiko sama päteä sormiluetteloihin. Kokeilin kahdella sarjalla, joita en ollut käyttänyt pitkään aikaan. Luettelin molemmat puoleen väliin – ja Ika osoitti sormistani molemmat loppuun asti!)

Ikaros osaa ulkoa kymmenkunta sävelmää, jotka sellaisenaan tai hieman muunneltuina mahtuvat viiteen (kuuteen) säveleeseen (ja osaisi varmasti paljon enemmänkin, mutta useampia en ole toistaiseksi löytänyt). Musiikkitehtävän aloitan aina laulamalla aluksi kolmisoinnun. Alkaapa sävelmä mistä tahansa nuotista väliltä d-a Ika löytää heti oikean aloituskohdan sormistani. Huomasin pian, että Ika tunnistaa sävelmän muutamasta (jopa vain 2-3:sta) ensi nuotista. Mutta ei tässä kaikki. Jatkaessani kokeilua totesin, että Ika tunnistaa sävelmät yhtä vähistä vihjeistä, olipa katkelma leikattu mistä tahansa sävelmän kohdasta, alusta keskeltä tai lopusta. Jos laulan vaikkapa Tsaikovskin Sérénade melancolique`n teemasta 2. ja 3. nuotin, Ika empimättä näyttää kirsullaan sormistani teeman alusta lähtien loppuun (27 nuottia). Tai toisena esimerkkinä kansanlaulu Lennä lennä leppäkerttu ison kiven juureen: vihjeeksi riittävät sävelet vaikkapa kohdalla i-son ki-ven juu (g-g-f-f-e). Lopetettuani Ikaros aloittaa laulun nuotintamisen sormistani, mutta ei laulamastani kohdasta, vaan alusta loppuun (28 nuottia).

Viiteen säveleen rajoittuvia laulumelodioita on vähän, minkä tähden Ikan ”repertuaari” on jäänyt suppeaksi. En ole laajentanut sävelalaa viidestä (kuudesta) kymmeneen; musisoinnissamme olemme pysyttäytyneet alkuperäisissä oikean käden sormissa. Toki esitän Ikalle myös omia sävellysimprovisaatioitani. Oma muistikapasiteettini vain asettaa rajoitukset niiden pituudelle, koska Ikan vuoroon päästyä minun täytyy voida olla varma, että muistan "sävellykseni" oikein. Minusta tuntuu, että Ika muistaa ensi kuulemalta pitemmät sävelmät kuin minä itse (joka sentään olen harrastanut musiikkia aktiivisesti lapsesta lähtien).

Kuulostanee uskomattomalta. Siltä ainakin minusta tuntuisi, jos – Ikaa tuntematta – kuulisin jonkun kertovan vastaavaa omasta koiraystävästään. Nyt ajattelen: uskomatonta, mutta totta! - Vai onko sittenkään? Onko Ikan ihmeellisyydessä sittenkin kysymys vain sen minulta ehkä vastaanottamien näkymättömien viestien herkkävaistoisesta tulkinnasta (mikä toki olisi ihmeellinen kyky jo sinänsä)?

Viime vuosisadan alkupuolella tiedemaailmaa kohahdutti Hans-niminen hevonen, joka näytti osaavan laskea mutkikkaita laskutehtäviä; tulokset se ilmoitti kopauttamalla maata kaviollaan. Lopulta kuitenkin ilmeni, että hevonen tulkitsi isäntänsä eleitä tai ilmeitä niin tarkoin, että se lopetti koputtamisen, kun isäntä sen halusi lopettavan. Sitä en muista, oliko isännän viesti suojatilleen ollut tahallinen vai tahaton.

Olen tietoisesti pyrkinyt välttämään vähäisintäkin tukea antavaa viestintää, kuten sormen heilahtamista, katseen kohdistamista sormeen tai Ikarokseen … Viestintäteoriaa vastaan puhuu nähdäkseni se, että minun ehdittyäni joskus sormiluettelon lopussa jo unohtaa, miten olin ”rimpsun” aloittanut, Ika vuoroon päästyään on alun minulle osoittanut (”Ahaa, noinhan se meni!”) Ainakaan tällaisessa tilanteessa en ole voinut mitään Ikalle viestiä. Toisaalta Ika parhaimmillaan osoittaa pitkän sarjan niin nopeassa tempossa, että aikaa sormea kohden kuluu alle sekunnin; tällaisella nopeudella ”salaisten” viestien vastaanottaminen, tulkinta ja niihin oikein reagoiminen tuskin on mahdollista muulle kuin tietokoneelle.

Jos Ikaroksen kuvailemani kyvyt ovat totta (niin kuin uskon), niin mistä niissä perimmältään on kysymys? Onko Ika vain taitava temppujen tekijä, vai ovatko sen kyvyt osoitus jostakin muusta?

Mielestäni Ikan suorituksissa ei ole lainkaan kysymys koiramaailman perinteisistä ”tempuista”. Älykäs ja lahjakas koira voi oppia esittämään kuollutta, tanssimaan kahdella jalalla, ilmaisemaan ”ratkaisemiensa” laskutehtävien tulokset haukkumalla jne. Tällaiset taidot koira on saavuttanut kouluttamisen avulla, missä keskeisessä asemassa ovat olleet toistoon perustuvat harjoitukset. Ikaroksen taidoissa ei nähdäkseni ole kysymys treenaamalla opituista tempuista, vaan luontaisen kyvyn ilmentymästä, kyvyn, jonka minä sattumoisin olen onnistunut "kaivamaan" esiin. Mielestäni Ikaros osoittaessaan kirsullaan sormiani ilmaisee itseään, kuten minä ilmaisen itseäni puheella tai laululla; se siis kommunikoi kanssani. Nähdäkseni en ole Ikarokselle mitään opettanut, vaan ainoastaan löytänyt sille keinon itsensä ilmaisuun. Tässä löytämisprosessissa minulla on ollut tutkijan - ei valmentajan - rooli.

Mistä siis Ikan kohdalla on kysymys? Siinä onkin pohdittavaa. Ranskalainen filosofi René Descartes (1596-1650) oli aikanaan sitä mieltä, että eläin on kone, se ei tunne mitään, ei iloa tai surua, ei edes kipua. Nykyajan ajattelijat antavat eläimellekin itseisarvon, mutta näkevät selvän eron ihmisen ja eläimen välillä: ihmisellä on tietoisuus olemassa olostaan, mitä eläimellä ei ole. – Voisikohan Ikaroksen kaltainen eläinkin olla tietoinen itsestään? Missä lopulta kulkeekaan ihmisen ja eläimen välinen raja – vai onko sitä?

Ilkka

Ystävä hädässä kirjoitti:

Ikaros-ystäväni muistoksi liitän palstalle ystävästäni viitisen vuotta sitten laatimani kirjoituksen, jota olen myöhemmin päivittänyt. Se, mitä siinä sanon Ikaroksen olevan tai tekevän, on siis nyt mennyttä. Muistoissani Ikaros elää kuitenkin aina.



IHMEELLINEN YSTÄVÄNI IKAROS



Ikaros on yhdeksänvuotias snautseripoika. Emännältään se on saanut hyvän tottelevaisuuskoulutuksen ja on lisäksi opiskellut jäljen seuraamista ja rauniopelastustakin. Noilta taidoiltaan en Ikaa kuitenkaan ihmeelliseksi luokittele.

Olin joulun alla 1995 hakemassa seitsenviikkoista Ikaros-poikaa Askolasta sen uuteen kotiin Helsinkiin. Ika oli 11-päisestä pentueesta ainoa, joka oli saanut pitää häntänsä, mistä myöhemmin olen ollut Ikan puolesta kiitollinen, häntä kun on ollut Ikalla ahkerassa käytössä. (Hännän typistämisen kieltävä laki tuli voimaan 1.7.1996.)

Olemme Ikan kanssa retkeilleet pääkaupunkiseudulla ja kauempanakin, sekä maalla että merellä, ja viettäneet yhdessä lomia mökilläni Leppäveden Mehtoniemessä. Näin Ikan ja minun suhde on muodostunut kiinteäksi sekä molemmin puolin varsin läheiseksi.

Lenkeille tai retkille lähtiessämme en unohda ottaa mukaan Ikan lempilelua, frisbeetä eli muovista lentävää lautasta. Kun olemme saapuneet sopivalle aukiolle Ika olkalaukkuani käpälöimällä alkaa hoputtaa minua: ”Heitä nyt jo!” Kaivaessani frisbeetä esiin laukustani Ika odottaa valmiusasennossa kuin pikajuoksija lähtötelineissä pinkaistakseen täysillä lentoon sinkoavan lautasen perään. Jos Ika olisi ihminen, se varmaankin pelaisi pesäpalloa ykkösdivisioonassa, niin ilmiömäisen nopea ja taitava se frisbeen kiinni ottamisessa on. Mikäli vain onnistun frisbeen jotensakin vakaalle lentoradalle heittämään, Ika-koppari sen kyllä nappaa hampaisiinsa korkealla loikalla tai, ”saaliin” maahan iskeytymisen jo näyttäessä varmalta, upealla viime hetken sieppauksella. Ihmeelliseksi en ystävääni kuitenkaan sen ihailtavien kopparin taitojen perusteellakaan luonnehtisi.

Kerrassaan ihmeellinen ja ainutlaatuinen Ikaros sen sijaan nähdäkseni on muistiltaan ja musikaalisuudeltaan. Kerronpa, miten tällaiseen arvioon ystävästäni olen johtunut.

Ikaroksen emäntä oli opettanut Ikaroksen tuntemaan sormet nimeltä: kun hän sanoi ”peukalo”, Ika kosketti kirsullaan haritetuista sormista peukaloa ja sai palkaksi namipalan. Vastaava tapahtui etusormen ja muiden sormien kohdalla. Tämä taito on koiramaailmassa varmasti hyvinkin yleinen.

Ikan ollessa parivuotias sain ajatuksen kehittää sormitemppuja pitemmälle. Luettelin Ikan edessä kaikki viisi sormea perätysten, nostin sitten oikean käden sormet haritettuina Ikan kuonon eteen – ja kas: se osoitti kirsullaan sormet samassa järjestyksessä, missä olin ne luetellut. Ikaros oli heti oivaltanut, mistä oli kysymys. Jatkoin luettelemalla sormet kahteen kertaan perätysten (= 10 kpl) sekalaisessa järjestyksessä, ja eikös vain Ika noukkinut nekin kaikki oikeassa järjestyksessä! Lisäsin sormia, ja pian olimme jo 25 sormessa. Itse en rajoitetulla muistikapasiteetillani kyennyt muistamaan luettelemiani sormia noin pitkälle, ellen ollut etukäteen laatinut mielessäni järjestelmää, jonka mukaan tulisin sormet luettelemaan. Esimerkiksi näin: pikkurilli-nimetön-keskisormi-etusormi-peukalo / pikkurilli-nimetön-keskisormi-peukalo-etusormi / pikkurilli-nimetön-peukalo-etusormi-keskisormi / pikkurilli-peukalo-etusormi-keskisormi-nimetön / peukalo-etusormi-keskisormi-pikkurilli-nimetön. Ikaros istuu edessäni katse minuun kohdistettuna. Vasta sormet lueteltuani nostan ne haritettuina Ikan kuonon eteen, minkä jälkeen se kirsullaan koskettamalla osoittaa sormet samassa järjestyksessä. Ika saattaa haistella sormia ennen kuin ryhtyy tunnistukseen; väliin tunnistus myös keskeytyy nuuskimistaukoon, mutta jatkuu sitten loppuun asti.

Ikan kyky tuollaisenaan tuntui minusta jo aivan käsittämättömältä. Pystyinhän itsekin tarkistamaan suorituksen oikeellisuuden vain siksi, että tunsin sormiluettelon järjestelmän. (Tiedostiko ehkä Ikakin sen?!) Yltiöpäisyyttäni kaksinkertaistin tästäkin muistitehtävän luettelemalla perätysten kaksi eri järjestelmää, joissa oli yhteen laskien 45 sormea. Eikä Ika tuottanut minulle vieläkään pettymystä, vaan osoitti kirsullaan kaikki 45 sormea luettelemassani järjestyksessä! Sen kyvyllä ei tuntunut olevan mitään rajaa.

Jonkin aikaa sitten menin tätäkin pitemmälle luettelemalla perätysten kolme järjestelmää, joissa oli sormia kaikkiaan 65 kappaletta - ja eikös vain Ikaros-poika näyttänyt kirsullaan tuonkin mahdottomalta tuntuvan sormijonon erehtymättömästi! Samoihin aikoihin olin todennut (kuten jäljempänä kerron), että Ika osaa muutaman kerran käyttämäni sormiluettelot ulkoa. Sen täytynee mieltää niihin sisältyvä järjestelmä, muuten sen muistisuoritukset eivät voine olla käsitettävissä. Kun siis luettelen kolme järjestelmää, a:n, b:n ja c:n, Ikaros mieltänee tehtäväksi a b c eikä loputtomalta tuntuvaa 65 sormen jonoa.

Olen muunnellut tehtävää monin tavoin, esimerkiksi odottamalla 30 sekuntia ennen kuin nostan sormet tunnistettaviksi, toistamalla samaa sormea useamman kerran perätysten (osaako Ika siis laskea?), ottamalla mukaan oikean käden ohella vasemmankin käden sormet (”vasen peukalo”, ”vasen etusormi” jne.). Ominaista - ja minusta ihmeellistä - on, ettei Ikalle ole tarvinnut varsinaisesti opettaa mitään, vaan se on uudet asiat omaksunut ikään kuin itsestään selvyyksinä: yleensä kertanäyttö tai enintään pari toistoa on riittänyt.

Kaiken jälkeenkin Ikaroksen oivalluskyky hämmästytti minut, kun - Ikan täytettyä neljä vuotta - ryhdyin toteuttamaan mieleeni juolahtanutta ideaa: mitäpä jos laulaisin Ikalle sormet kunkin omalla sävelellään.

Aluksi lauloin sormet niiden nimillä peukalo-etusormi-keskisormi-nimetön-pikkurilli d mollissa (d-e-f-g-a) alhaalta ylös, aloittaen peukalosta, ja sen jälkeen saman sävelkulun ylhäältä alas, aloittaen pikkurillistä. Kun sitten nostin sormet Ikaroksen eteen, se osoitti ne lauletussa järjestyksessä peukalosta pikkurilliin ja pikkurillistä peukaloon. Laulettuani käännetyssä järjestyksessä samat kymmenen sormea, Ika teki saman, nyt siis pikkurillistä aloittaen.

Seuraavaksi jätin sormien nimet pois. Lauloin sävelkulun alhaalta ylös ja ylhäältä alas laa-laa-laa-laa-laa / laa-laa-laa-laa-laa. Ikaros olisi halunnut laulaa mukana, joten en ollut varma, olikohan se pysynyt kärryillä. Epäilykseni oli turha: kun nostin käteni, Ika osoitti kirsullaan sormet peukalosta pikkurilliin ja pikkurillistä peukaloon. Kun sitten ”laalatin” sävelkulun päinvastoin ylhäältä alkaen, Ika teki samoin: osoitti sormet pikkurillistä peukaloon ja peukalosta pikkurilliin.

Kolmanneksi ”laalatin” kolmisoinnun d-f-a / a-f-d. Jännitin, mitähän nyt tapahtuisi. Mutta toden totta jälleen: Ikaros osoitti sormet peukalo-keskisormi-pikkurilli / pikkurilli-keskisormi-peukalo. Oikein!! Vaikeutin vielä tehtävää. ”Laalatin” sävelet d-e-a / a-e-d. Ja Ika toisti: peukalo-etusormi-pikkurilli / pikkurilli-etusormi-peukalo. Aivan oikein taas! Ikaros siis kykeni hahmottamaan mielessään melodian muodostavat yksittäiset sävelet ja osasi yhdistää tietyn sävelkorkeuden tiettyyn sormeen. Se hallitsi säveltapailun, mikä tuottaa vaikeuksia musiikkioppilaitoksissa opiskeleville muusikon aluillekin!

Edellä olen kuvannut tyhjentävästi koko säveltapailun oppimiseen liittyvän tapahtumasarjan. Sen kummempaa opettamista Ika ei todellakaan tarvinnut. Kaikki tuntui olevan sille itsestään selvää.

Kaksi päivää ensi kokeilumme jälkeen Ika näytti sormistani yhtäjaksoisesti ja virheettömästi ”Ukko Noan” sävelkulun, jonka olin sille edellä kerrotun periaatteen mukaisesti ”laalattamalla” laulanut (tosin duurin asemesta mollissa). Sävelmässä on kaikkiaan 38 nuottia.

Seuraavana päivänä opetin jo Ikalle uuden haikean laulun, ”Läksin minä kesäyönä käymään”. Uutena asiana siinä tuli esiin rytmi: sävelet eivät olleet tasapituisia. Lisäksi siinä ilmeni ongelma, kun sävelala ei pysytellytkään kvintin eli viiden sävelen sisällä, vaan kolmesti koukkasi alaspäin puolisävelaskeleen verran. Oikean käden viisi sormea eivät enää riittäneetkään sävelkulun osoittamiseen. Arvailin, osaisikohan Ika itse ratkaista ongelman, ja nostin vasemman käden sormet oikean käden viereen. Ja eikös vain: pienen empimisen jälkeen (kun oli tultu oikean käden peukaloon ja sävelkulku jatkui alaspäin) Ika löysi kuonollaan matalan cis-nuotin vasemman käden peukalosta. Sen jälkeen koko laulu jatkui empimisittä loppuun asti (52 nuottia!).

Ika siis oppii lähes kertakuulemalla pitkät melodiat ulkoa. Se muistaa ne pitkänkin ajan päästä alusta loppuun, mikä ilmenee siten, että jos lopetan laulun muutaman alun nuotin jälkeen kesken, Ika näyttää kirsullaan sävelkulun loppuun asti. (Tämän kirjoitettuani mieleeni juolahti, mahtaisiko sama päteä sormiluetteloihin. Kokeilin kahdella sarjalla, joita en ollut käyttänyt pitkään aikaan. Luettelin molemmat puoleen väliin – ja Ika osoitti sormistani molemmat loppuun asti!)

Ikaros osaa ulkoa kymmenkunta sävelmää, jotka sellaisenaan tai hieman muunneltuina mahtuvat viiteen (kuuteen) säveleeseen (ja osaisi varmasti paljon enemmänkin, mutta useampia en ole toistaiseksi löytänyt). Musiikkitehtävän aloitan aina laulamalla aluksi kolmisoinnun. Alkaapa sävelmä mistä tahansa nuotista väliltä d-a Ika löytää heti oikean aloituskohdan sormistani. Huomasin pian, että Ika tunnistaa sävelmän muutamasta (jopa vain 2-3:sta) ensi nuotista. Mutta ei tässä kaikki. Jatkaessani kokeilua totesin, että Ika tunnistaa sävelmät yhtä vähistä vihjeistä, olipa katkelma leikattu mistä tahansa sävelmän kohdasta, alusta keskeltä tai lopusta. Jos laulan vaikkapa Tsaikovskin Sérénade melancolique`n teemasta 2. ja 3. nuotin, Ika empimättä näyttää kirsullaan sormistani teeman alusta lähtien loppuun (27 nuottia). Tai toisena esimerkkinä kansanlaulu Lennä lennä leppäkerttu ison kiven juureen: vihjeeksi riittävät sävelet vaikkapa kohdalla i-son ki-ven juu (g-g-f-f-e). Lopetettuani Ikaros aloittaa laulun nuotintamisen sormistani, mutta ei laulamastani kohdasta, vaan alusta loppuun (28 nuottia).

Viiteen säveleen rajoittuvia laulumelodioita on vähän, minkä tähden Ikan ”repertuaari” on jäänyt suppeaksi. En ole laajentanut sävelalaa viidestä (kuudesta) kymmeneen; musisoinnissamme olemme pysyttäytyneet alkuperäisissä oikean käden sormissa. Toki esitän Ikalle myös omia sävellysimprovisaatioitani. Oma muistikapasiteettini vain asettaa rajoitukset niiden pituudelle, koska Ikan vuoroon päästyä minun täytyy voida olla varma, että muistan "sävellykseni" oikein. Minusta tuntuu, että Ika muistaa ensi kuulemalta pitemmät sävelmät kuin minä itse (joka sentään olen harrastanut musiikkia aktiivisesti lapsesta lähtien).

Kuulostanee uskomattomalta. Siltä ainakin minusta tuntuisi, jos – Ikaa tuntematta – kuulisin jonkun kertovan vastaavaa omasta koiraystävästään. Nyt ajattelen: uskomatonta, mutta totta! - Vai onko sittenkään? Onko Ikan ihmeellisyydessä sittenkin kysymys vain sen minulta ehkä vastaanottamien näkymättömien viestien herkkävaistoisesta tulkinnasta (mikä toki olisi ihmeellinen kyky jo sinänsä)?

Viime vuosisadan alkupuolella tiedemaailmaa kohahdutti Hans-niminen hevonen, joka näytti osaavan laskea mutkikkaita laskutehtäviä; tulokset se ilmoitti kopauttamalla maata kaviollaan. Lopulta kuitenkin ilmeni, että hevonen tulkitsi isäntänsä eleitä tai ilmeitä niin tarkoin, että se lopetti koputtamisen, kun isäntä sen halusi lopettavan. Sitä en muista, oliko isännän viesti suojatilleen ollut tahallinen vai tahaton.

Olen tietoisesti pyrkinyt välttämään vähäisintäkin tukea antavaa viestintää, kuten sormen heilahtamista, katseen kohdistamista sormeen tai Ikarokseen … Viestintäteoriaa vastaan puhuu nähdäkseni se, että minun ehdittyäni joskus sormiluettelon lopussa jo unohtaa, miten olin ”rimpsun” aloittanut, Ika vuoroon päästyään on alun minulle osoittanut (”Ahaa, noinhan se meni!”) Ainakaan tällaisessa tilanteessa en ole voinut mitään Ikalle viestiä. Toisaalta Ika parhaimmillaan osoittaa pitkän sarjan niin nopeassa tempossa, että aikaa sormea kohden kuluu alle sekunnin; tällaisella nopeudella ”salaisten” viestien vastaanottaminen, tulkinta ja niihin oikein reagoiminen tuskin on mahdollista muulle kuin tietokoneelle.

Jos Ikaroksen kuvailemani kyvyt ovat totta (niin kuin uskon), niin mistä niissä perimmältään on kysymys? Onko Ika vain taitava temppujen tekijä, vai ovatko sen kyvyt osoitus jostakin muusta?

Mielestäni Ikan suorituksissa ei ole lainkaan kysymys koiramaailman perinteisistä ”tempuista”. Älykäs ja lahjakas koira voi oppia esittämään kuollutta, tanssimaan kahdella jalalla, ilmaisemaan ”ratkaisemiensa” laskutehtävien tulokset haukkumalla jne. Tällaiset taidot koira on saavuttanut kouluttamisen avulla, missä keskeisessä asemassa ovat olleet toistoon perustuvat harjoitukset. Ikaroksen taidoissa ei nähdäkseni ole kysymys treenaamalla opituista tempuista, vaan luontaisen kyvyn ilmentymästä, kyvyn, jonka minä sattumoisin olen onnistunut "kaivamaan" esiin. Mielestäni Ikaros osoittaessaan kirsullaan sormiani ilmaisee itseään, kuten minä ilmaisen itseäni puheella tai laululla; se siis kommunikoi kanssani. Nähdäkseni en ole Ikarokselle mitään opettanut, vaan ainoastaan löytänyt sille keinon itsensä ilmaisuun. Tässä löytämisprosessissa minulla on ollut tutkijan - ei valmentajan - rooli.

Mistä siis Ikan kohdalla on kysymys? Siinä onkin pohdittavaa. Ranskalainen filosofi René Descartes (1596-1650) oli aikanaan sitä mieltä, että eläin on kone, se ei tunne mitään, ei iloa tai surua, ei edes kipua. Nykyajan ajattelijat antavat eläimellekin itseisarvon, mutta näkevät selvän eron ihmisen ja eläimen välillä: ihmisellä on tietoisuus olemassa olostaan, mitä eläimellä ei ole. – Voisikohan Ikaroksen kaltainen eläinkin olla tietoinen itsestään? Missä lopulta kulkeekaan ihmisen ja eläimen välinen raja – vai onko sitä?

Ilkka

Lue lisää

Otan osaa.Koirani on sairastunut toiseen punkkisairauteen, ehrlichiosis canikseen. Se on veritauti, joka on melko harvinainen Suomessa. Saatiin lääkitys, eletään päivä kerrallaan koiran ehdoilla, toivottavasti ei ole vielä aika lunastaa sitä matkalippua sateenkaarisillalle...Onko kenelläkään kokemusta kyseisestä sairaudesta?

sunnyo kirjoitti:

Otan osaa.Koirani on sairastunut toiseen punkkisairauteen, ehrlichiosis canikseen. Se on veritauti, joka on melko harvinainen Suomessa. Saatiin lääkitys, eletään päivä kerrallaan koiran ehdoilla, toivottavasti ei ole vielä aika lunastaa sitä matkalippua sateenkaarisillalle...Onko kenelläkään kokemusta kyseisestä sairaudesta?

Lue lisää

Mistä koirasi on saanut tartunnan.
Se nimittäin tulee puutiaisesta, ja niitä on useita eri tyyppejä. Tuo mainitsemasi voi tarttua ihmiseenkin jos sairastuneesta koirasta tuleva puutiainen pääsee puremaan ihmistä.
Onko koirasi ollut ulkomailla, nimenomaan etälämpänä. Keski-Euroopassa sitä tavataan jo melkoisesti ja Etelä-Euroopassa on kohtalaisen paljon. USA:ssa se on suorastaan yleinen.
Suomalaisessa puutiaiskannassa ei oletete olevan paljon tuota tautia. Epäilyjä ja joitain löytöjä on kuitenkin Ahvenanmaalta ja Lounais-Suomesta.
Koiralle on olemassa vain yksi kanta, mutta ihmiselle ainakin kaksi.
Sen aiheuttamaa tautia on kutsuttu laidunkuumeeksikin.
Esiintyy toisinaan yhdessä borrelioosin kanssa. Siis samassa voi olla molemmat.
Hoitamattomana on vaarallinen. Hoidettuna on ennuste melko hyvä.
Miten olet koiraasi hoitanut ja oliko antibioottikuuri?

Gringo kirjoitti:

Mistä koirasi on saanut tartunnan.
Se nimittäin tulee puutiaisesta, ja niitä on useita eri tyyppejä. Tuo mainitsemasi voi tarttua ihmiseenkin jos sairastuneesta koirasta tuleva puutiainen pääsee puremaan ihmistä.
Onko koirasi ollut ulkomailla, nimenomaan etälämpänä. Keski-Euroopassa sitä tavataan jo melkoisesti ja Etelä-Euroopassa on kohtalaisen paljon. USA:ssa se on suorastaan yleinen.
Suomalaisessa puutiaiskannassa ei oletete olevan paljon tuota tautia. Epäilyjä ja joitain löytöjä on kuitenkin Ahvenanmaalta ja Lounais-Suomesta.
Koiralle on olemassa vain yksi kanta, mutta ihmiselle ainakin kaksi.
Sen aiheuttamaa tautia on kutsuttu laidunkuumeeksikin.
Esiintyy toisinaan yhdessä borrelioosin kanssa. Siis samassa voi olla molemmat.
Hoitamattomana on vaarallinen. Hoidettuna on ennuste melko hyvä.
Miten olet koiraasi hoitanut ja oliko antibioottikuuri?

Lue lisää

Doxycykliinikuurilla on ollut nyt muutaman päivän. Koira on saanut tartunnan Etelä-Euroopasta. Tänään mennään el:lle ottamaan uudet verikokeet kun se aikaisempi näyte prkl jäätyi matkalla labraan. Toivotaan parasta pelätään pahinta. Kliiniset oireet lievä lämpö, suurentuneet imusolmukkeet ympäri kehoa, kamala ihon kutina, väsymys,..

sunnyo kirjoitti:

Doxycykliinikuurilla on ollut nyt muutaman päivän. Koira on saanut tartunnan Etelä-Euroopasta. Tänään mennään el:lle ottamaan uudet verikokeet kun se aikaisempi näyte prkl jäätyi matkalla labraan. Toivotaan parasta pelätään pahinta. Kliiniset oireet lievä lämpö, suurentuneet imusolmukkeet ympäri kehoa, kamala ihon kutina, väsymys,..

Lue lisää

On se päässyt aika kovaksi. Lääkitys tuntuu oikealta. Doksisykliinit on tehokkaimmat jos on kyse melkein mistä hyvänsä noista borreliaksen sukuisista taudeista kuten tuo on.
Siihen on vielä kaksi muuta tehoainetta jos tuo ei jostain syystä sovi tai tehoa. Kuuri on kuitenkin pitkä.
Tauti on kyllä kova.
Eiköhän se kuitenkin pääty hyvin.

Gringo kirjoitti:

On se päässyt aika kovaksi. Lääkitys tuntuu oikealta. Doksisykliinit on tehokkaimmat jos on kyse melkein mistä hyvänsä noista borreliaksen sukuisista taudeista kuten tuo on.
Siihen on vielä kaksi muuta tehoainetta jos tuo ei jostain syystä sovi tai tehoa. Kuuri on kuitenkin pitkä.
Tauti on kyllä kova.
Eiköhän se kuitenkin pääty hyvin.

Lue lisää

Sen teho ei näy tosiaankaan kovin nopeasti. Mitä aikaisemmassa vaiheessa todetaan sen parempi teho.

Gringo kirjoitti:

Sen teho ei näy tosiaankaan kovin nopeasti. Mitä aikaisemmassa vaiheessa todetaan sen parempi teho.

>>Mitä aikaisemmassa vaiheessa todetaan sen parempi teho.

Ystävä hädässä kirjoitti:

>>Mitä aikaisemmassa vaiheessa todetaan sen parempi teho.

Näistä punkkien aiheuttamista taudeista vaarallisen tekee se, että niillä on taipumus matkia muita sairauksia, eikä oikeaa diagnoosia ja hoitoa saada heti. Meillä kävi periaatteessa "tuuri", otin vasta-aine testin vain varmistuakseni ettei koiralla ole sydänmatoja, ja samalla paljastui, että veri oli e. canis-postitiivinen. Koira ei siis aluksi oirehtinut mitenkään muuten, kun olemalla tavallista vaisumpi ja tuolla pahenevalla kutinalla, mitä luulin aluksi ruoka-allergiaksi. eilisestä verinäytteestä paljastui, että maksa-arvot olivat kohdallaan, mutta munuais-ja urea-arvot reippaasti (muttei hälyttävästi) koholla.
Itsesyytökset ovat täällä kovat. Miksen voinut viedä koiraa heti el:lle, kun alkoi osoittaa masennuksen merkkejä ja ruokahaluttomuutta?Soitin kyllä usein ja kuvailin oireet, sanottiin johtuvan muutoksen aiheuttamasta stressistä ja ehkä ruokayliherkkyydestä. "Soita sitten uudestaan jos tilanne ei parannu", sanottiin. Ja vaikka olisin koiran klinikalle vienyt näiden epämääräisten oireiden takia, tuskin oltaisiin heti oikeaa taudinmääritystä saatu. Nyt mielenrauhaa tuo edes se, että koira on oikealla lääkityksellä,. Ystävä Hädässä, ehkä Ikaroksen ennuste olisi ollut parempi JOS tauti olisi määritelty oikein heti alussa. JOSsittelua olen minäkin tässä harrastanut nämä muutamat päivät. Eläinlääkärini ei ollut kovin toiveikas koirani suhteen, munuaisarvoista ja imusolmukkeista päätellen sairaus on ehtinyt jo siihen krooniseen vaiheeseen, jolloin hyvin vähän on enää tehtävissä. Hirveä suru ja haikeus, ymmärrän täysin mitä olet kokenut.

Ystävä hädässä kirjoitti:

>>Mitä aikaisemmassa vaiheessa todetaan sen parempi teho.

En uskalla varmaksi sanoa, mutta jos tulehdus ei johtunut mitenkään borrelioosista niin olisi voinut olla mahdollisuus.
Jos se johtui borrelioosista niin mahdollisuus olisi ollut hyvin pieni, lähes olematon. Se oli silloin levinnyt kaikkialle elimistöön oireettomasti. Näin tapahtuu silloin tällöin. Joskus se voi edetä jopa vuosia ja sitten puhkeaa. Silloin ennuste on hyvin huono.
Heti ensimmäisinä viikkoina huomattu parantuu yleensä aika hyvin.
Oireet on tosiaan niin samantapaiset monen muun sairauden, kuten syövän kanssa. etenkin talviaikaan ei ell. huomaa epäillä borrelioosia.
Lisäksi koirasi rotu on sellainen joka ei ole kaikkein kestävämpiä borrelioosille.
Collie-sukuihin kuuluvat ovat ehkä kaikkein heikoimmassa asemassa sen suhteen. Myös lääkityksen kannalta.

sunnyo84 kirjoitti:

Näistä punkkien aiheuttamista taudeista vaarallisen tekee se, että niillä on taipumus matkia muita sairauksia, eikä oikeaa diagnoosia ja hoitoa saada heti. Meillä kävi periaatteessa "tuuri", otin vasta-aine testin vain varmistuakseni ettei koiralla ole sydänmatoja, ja samalla paljastui, että veri oli e. canis-postitiivinen. Koira ei siis aluksi oirehtinut mitenkään muuten, kun olemalla tavallista vaisumpi ja tuolla pahenevalla kutinalla, mitä luulin aluksi ruoka-allergiaksi. eilisestä verinäytteestä paljastui, että maksa-arvot olivat kohdallaan, mutta munuais-ja urea-arvot reippaasti (muttei hälyttävästi) koholla.
Itsesyytökset ovat täällä kovat. Miksen voinut viedä koiraa heti el:lle, kun alkoi osoittaa masennuksen merkkejä ja ruokahaluttomuutta?Soitin kyllä usein ja kuvailin oireet, sanottiin johtuvan muutoksen aiheuttamasta stressistä ja ehkä ruokayliherkkyydestä. "Soita sitten uudestaan jos tilanne ei parannu", sanottiin. Ja vaikka olisin koiran klinikalle vienyt näiden epämääräisten oireiden takia, tuskin oltaisiin heti oikeaa taudinmääritystä saatu. Nyt mielenrauhaa tuo edes se, että koira on oikealla lääkityksellä,. Ystävä Hädässä, ehkä Ikaroksen ennuste olisi ollut parempi JOS tauti olisi määritelty oikein heti alussa. JOSsittelua olen minäkin tässä harrastanut nämä muutamat päivät. Eläinlääkärini ei ollut kovin toiveikas koirani suhteen, munuaisarvoista ja imusolmukkeista päätellen sairaus on ehtinyt jo siihen krooniseen vaiheeseen, jolloin hyvin vähän on enää tehtävissä. Hirveä suru ja haikeus, ymmärrän täysin mitä olet kokenut.

Lue lisää

Tuosta toisesta vastauksesta voit saada jo osan tiedosta joten niitä en toista, vaan vain koirasi tilanteen.
Se on hyvän merkki, että maksa-arvot on hyvät. Se antaa vielä toiveita. Jos nekin olisi pielessä (munuaisten lisäksi) niin ei juuri toiveita.
Munuais ja urea-arvojen nousu on paha juttu. Jos munuaiset pettää niin silloin ei auta mikään.
Urearvoissa on hälyttävää jos nousee koko ajan vaikka hitaastikin.
Imusolmukkeiden tila on myös huolestuttava. Edessä voi olla pitkä hoito ja onnistumismahdollisuutta pidän yli 50%. En muista oletko sanonut minkä rotuinen, ikäinen ja sukupuoleltaan koirasi on.
Niillä on jonkinverran vaikutusta koiran selviytymismahdollisuuksiin.

sunnyo84 kirjoitti:

Näistä punkkien aiheuttamista taudeista vaarallisen tekee se, että niillä on taipumus matkia muita sairauksia, eikä oikeaa diagnoosia ja hoitoa saada heti. Meillä kävi periaatteessa "tuuri", otin vasta-aine testin vain varmistuakseni ettei koiralla ole sydänmatoja, ja samalla paljastui, että veri oli e. canis-postitiivinen. Koira ei siis aluksi oirehtinut mitenkään muuten, kun olemalla tavallista vaisumpi ja tuolla pahenevalla kutinalla, mitä luulin aluksi ruoka-allergiaksi. eilisestä verinäytteestä paljastui, että maksa-arvot olivat kohdallaan, mutta munuais-ja urea-arvot reippaasti (muttei hälyttävästi) koholla.
Itsesyytökset ovat täällä kovat. Miksen voinut viedä koiraa heti el:lle, kun alkoi osoittaa masennuksen merkkejä ja ruokahaluttomuutta?Soitin kyllä usein ja kuvailin oireet, sanottiin johtuvan muutoksen aiheuttamasta stressistä ja ehkä ruokayliherkkyydestä. "Soita sitten uudestaan jos tilanne ei parannu", sanottiin. Ja vaikka olisin koiran klinikalle vienyt näiden epämääräisten oireiden takia, tuskin oltaisiin heti oikeaa taudinmääritystä saatu. Nyt mielenrauhaa tuo edes se, että koira on oikealla lääkityksellä,. Ystävä Hädässä, ehkä Ikaroksen ennuste olisi ollut parempi JOS tauti olisi määritelty oikein heti alussa. JOSsittelua olen minäkin tässä harrastanut nämä muutamat päivät. Eläinlääkärini ei ollut kovin toiveikas koirani suhteen, munuaisarvoista ja imusolmukkeista päätellen sairaus on ehtinyt jo siihen krooniseen vaiheeseen, jolloin hyvin vähän on enää tehtävissä. Hirveä suru ja haikeus, ymmärrän täysin mitä olet kokenut.

Lue lisää

El sanoi, että munuaisissa ei selkeää vajaatoimintaa, ja kertoi, että nuo munuaisarvot voivat ja niiden pitäisikin muuttua tuon lääkityksen myötä. Eli hengissä ollaan vielä täällä. Kyseessä on siis 2-vuotias sekarotuinen uroskoira.
5 päivää ollaan nyt oltu melko kovalla doksisykliinikuurilla (600 mg päivässä, ensiviikolla muutetaan annostusta pienemmäksi). Koiran tila ei ole ainakaan huonompaan suuntaan mennyt. Eilen saatiin veritestin tulokset, koiralla lievää anemiaa, hemoglobiini 88 (mikäli laskisi allen 12, täytyisi tehdä verensiirto), valkosoluarvo normaali, punasolujen arvo alhainen (3,81), verihiutaleet normaalin alarajalla 143, hematokkriitti alhainen 28. Eli ei kovin hyviä uutisiä, mutta oletettuja, joten en kovasti järkyttynyt.
Rapsuttelu on kaikkien ihmeeksi loppunut melkein kokonaan, mistä olen kyllä hyvin hämmästynyt..Jossain vaiheessa luulin, että koira jouduttaisiin lopettamaan pelkästään tuosta raapimisesta aiheutuvien ihotulehdusten takia. Kutina olisi siis aivan sietämätöntä, koira rapsutteli itseään 24/7, hyvä kun yöllä sai nukuttua. El laittoi varmuuden vuoksi niskaan Stronholdin kapien varalta, (sillä oli sitä mieltä ettei tuo tauti aiheuta yksinään noin voimakkaita iho-oireita)ja jo seuraavana päivänä kutina vähentyi huomattavasti.Nyt rapsuttelee tuskin ollenkaan. En tiedä olisiko sitten kyseessä ollut kapi, eihän strongholdkaan noin nopeasti voi vaikuttaa..
No kuitenkin koira voi tällä hetkellä ihan hyvin, on ehkä jopa vähän virkeämpi (tai sitten toiveajattelua). Korvissa olevat haavatkin ovat alkaneet parantua.Mikäli koira alkaa tuosta tokenemaan, on meillä edessä pitkä toipilasaika, mutta olen varma, että se on sitten sen arvoista..
Gringo, kysymys sinulle, ehkä vähän henk. koht. mutta oletko työksesi tekemisissä eläimien kanssa, vai mistä löytyy tuollaista taustatietoa eri asiosta? Hyötyä on ollut paljon, kiitoksia vaan. Ilmoittelen sitten, kuinka meidän toipuminen edistyy.

sunnyo84 kirjoitti:

El sanoi, että munuaisissa ei selkeää vajaatoimintaa, ja kertoi, että nuo munuaisarvot voivat ja niiden pitäisikin muuttua tuon lääkityksen myötä. Eli hengissä ollaan vielä täällä. Kyseessä on siis 2-vuotias sekarotuinen uroskoira.
5 päivää ollaan nyt oltu melko kovalla doksisykliinikuurilla (600 mg päivässä, ensiviikolla muutetaan annostusta pienemmäksi). Koiran tila ei ole ainakaan huonompaan suuntaan mennyt. Eilen saatiin veritestin tulokset, koiralla lievää anemiaa, hemoglobiini 88 (mikäli laskisi allen 12, täytyisi tehdä verensiirto), valkosoluarvo normaali, punasolujen arvo alhainen (3,81), verihiutaleet normaalin alarajalla 143, hematokkriitti alhainen 28. Eli ei kovin hyviä uutisiä, mutta oletettuja, joten en kovasti järkyttynyt.
Rapsuttelu on kaikkien ihmeeksi loppunut melkein kokonaan, mistä olen kyllä hyvin hämmästynyt..Jossain vaiheessa luulin, että koira jouduttaisiin lopettamaan pelkästään tuosta raapimisesta aiheutuvien ihotulehdusten takia. Kutina olisi siis aivan sietämätöntä, koira rapsutteli itseään 24/7, hyvä kun yöllä sai nukuttua. El laittoi varmuuden vuoksi niskaan Stronholdin kapien varalta, (sillä oli sitä mieltä ettei tuo tauti aiheuta yksinään noin voimakkaita iho-oireita)ja jo seuraavana päivänä kutina vähentyi huomattavasti.Nyt rapsuttelee tuskin ollenkaan. En tiedä olisiko sitten kyseessä ollut kapi, eihän strongholdkaan noin nopeasti voi vaikuttaa..
No kuitenkin koira voi tällä hetkellä ihan hyvin, on ehkä jopa vähän virkeämpi (tai sitten toiveajattelua). Korvissa olevat haavatkin ovat alkaneet parantua.Mikäli koira alkaa tuosta tokenemaan, on meillä edessä pitkä toipilasaika, mutta olen varma, että se on sitten sen arvoista..
Gringo, kysymys sinulle, ehkä vähän henk. koht. mutta oletko työksesi tekemisissä eläimien kanssa, vai mistä löytyy tuollaista taustatietoa eri asiosta? Hyötyä on ollut paljon, kiitoksia vaan. Ilmoittelen sitten, kuinka meidän toipuminen edistyy.

Lue lisää

Ei nuo arvot tietysti aivan loistavat ole, mutta ei niin pahat kuin oletin kertomuksesi perusteella.
Nuo muutkin tiedot oli odotettua paremmat. Etenkin ettei ole munuaisissa ainakaan pahempaa vajaatoimintaa. Vajaatoiminta on eri kuin tomintahäisriö sairauden aikana. Hetkellisiä toimintahäiriöitä voi esiintyä monissa eri tapauksissa.
Vajaatoiminta etenkin lisääntyvä on jo huonompi juttu.
Selviytyminen näyttää yhä todennäköisemmältä.
Stronghold valeluliuos on kyllä kohtalaisen nopeavaikutteinen, mutta ei ehkä aivan noin nopea.
Siitä kysymyksestäsi minusta: olen kertonut eräälle kysyjälle jotain tuolla aloituksessa Vestibulaarisyndrooma.
Sen lisään siihen, että olen ollut eläinten kanssa. Hyvin monenlaisten. Enemmän kuitenkin noitten tuotantopuolen, mutta myös luonnoneläintenkin. Myös muunkin luontoon kuuluvan kuin eläinten.
Olen elämästäni viettänyt vuosia laboratorioissa ja tutkimustyössä. Myös neuvonnassa, kehitystyössä ja suunittelussa olen ollut.
Nyt on kaikki ohi (ei kylläkään iän puolesta). Yritän sinnitellä päivästä toiseen. Siinä suurin tehtävä tätä nykyä ja tietysti hoitaa toista hylkiötä Grossoa.
Kerroin hänestä aloituksessa, kuinka taistelukoirasta kotikoira.
Kyllä minulta kysyä voi. Jos en tiedä niin sanon. Joskus voi vastaus viipyä, riippuen voinnistani.

Gringo kirjoitti:

Ei nuo arvot tietysti aivan loistavat ole, mutta ei niin pahat kuin oletin kertomuksesi perusteella.
Nuo muutkin tiedot oli odotettua paremmat. Etenkin ettei ole munuaisissa ainakaan pahempaa vajaatoimintaa. Vajaatoiminta on eri kuin tomintahäisriö sairauden aikana. Hetkellisiä toimintahäiriöitä voi esiintyä monissa eri tapauksissa.
Vajaatoiminta etenkin lisääntyvä on jo huonompi juttu.
Selviytyminen näyttää yhä todennäköisemmältä.
Stronghold valeluliuos on kyllä kohtalaisen nopeavaikutteinen, mutta ei ehkä aivan noin nopea.
Siitä kysymyksestäsi minusta: olen kertonut eräälle kysyjälle jotain tuolla aloituksessa Vestibulaarisyndrooma.
Sen lisään siihen, että olen ollut eläinten kanssa. Hyvin monenlaisten. Enemmän kuitenkin noitten tuotantopuolen, mutta myös luonnoneläintenkin. Myös muunkin luontoon kuuluvan kuin eläinten.
Olen elämästäni viettänyt vuosia laboratorioissa ja tutkimustyössä. Myös neuvonnassa, kehitystyössä ja suunittelussa olen ollut.
Nyt on kaikki ohi (ei kylläkään iän puolesta). Yritän sinnitellä päivästä toiseen. Siinä suurin tehtävä tätä nykyä ja tietysti hoitaa toista hylkiötä Grossoa.
Kerroin hänestä aloituksessa, kuinka taistelukoirasta kotikoira.
Kyllä minulta kysyä voi. Jos en tiedä niin sanon. Joskus voi vastaus viipyä, riippuen voinnistani.

Lue lisää

Hyvä tietää, etteivät nuo arvot nyt niin toivottomat ole. Itse kun en ole perehtynyt aikaisemmin noihin veriarvoihin laisinkaan, el:n kommenteista yritän jotain tolkkua saada. Tuossa taudin toteamisvaiheessa olo oli aivan kamala, olin jo varma että nyt on aika jättää jäähyväiset koiralle. Toipumismahdollisuus on kuitenkin olemassa. Tiedän, että tauti saattaa uusia, vaikka se saadaankin kerran hoidettua. Netistä yritin kovasti etsiä tietoa siitä, voiko taudinaiheuttajan eliminoida kokonaan pois verestä, ja tästä löytyi kiistanalaista tietoa..Jotenkin sain sellaisen käsityksen, että jotkin koirat kehittävät taudin oireet uudestaan, useimmilla ei kuitenkaan uusi. Minkälainen käsitys sinulla Gringo on tästä? Onko todennäköisempää, että tauti uusi vai jää oireettomaksi lopullisesti, jos sen kerran saa hoidettua, ts. veriarvot palautettua normaaleiksi,..Joku veritestihän paljastaa ehrlichia-organismien olemassa-olon valkosoluissa, (Vai tehdäänkö tätä testiä edes Suomessa?) voisiko siitä nähdä, onko organismit kadonneet kokonaan verestä hoidon tuloksena? Ja jostain luin vielä, että hoidon jälkeen kannattaisi vielä ottaa koiralta pernanäyte, josta löytyisi ne viimeiset piileskelevät ehrlichiabakteerit..

sunnyo84 kirjoitti:

El sanoi, että munuaisissa ei selkeää vajaatoimintaa, ja kertoi, että nuo munuaisarvot voivat ja niiden pitäisikin muuttua tuon lääkityksen myötä. Eli hengissä ollaan vielä täällä. Kyseessä on siis 2-vuotias sekarotuinen uroskoira.
5 päivää ollaan nyt oltu melko kovalla doksisykliinikuurilla (600 mg päivässä, ensiviikolla muutetaan annostusta pienemmäksi). Koiran tila ei ole ainakaan huonompaan suuntaan mennyt. Eilen saatiin veritestin tulokset, koiralla lievää anemiaa, hemoglobiini 88 (mikäli laskisi allen 12, täytyisi tehdä verensiirto), valkosoluarvo normaali, punasolujen arvo alhainen (3,81), verihiutaleet normaalin alarajalla 143, hematokkriitti alhainen 28. Eli ei kovin hyviä uutisiä, mutta oletettuja, joten en kovasti järkyttynyt.
Rapsuttelu on kaikkien ihmeeksi loppunut melkein kokonaan, mistä olen kyllä hyvin hämmästynyt..Jossain vaiheessa luulin, että koira jouduttaisiin lopettamaan pelkästään tuosta raapimisesta aiheutuvien ihotulehdusten takia. Kutina olisi siis aivan sietämätöntä, koira rapsutteli itseään 24/7, hyvä kun yöllä sai nukuttua. El laittoi varmuuden vuoksi niskaan Stronholdin kapien varalta, (sillä oli sitä mieltä ettei tuo tauti aiheuta yksinään noin voimakkaita iho-oireita)ja jo seuraavana päivänä kutina vähentyi huomattavasti.Nyt rapsuttelee tuskin ollenkaan. En tiedä olisiko sitten kyseessä ollut kapi, eihän strongholdkaan noin nopeasti voi vaikuttaa..
No kuitenkin koira voi tällä hetkellä ihan hyvin, on ehkä jopa vähän virkeämpi (tai sitten toiveajattelua). Korvissa olevat haavatkin ovat alkaneet parantua.Mikäli koira alkaa tuosta tokenemaan, on meillä edessä pitkä toipilasaika, mutta olen varma, että se on sitten sen arvoista..
Gringo, kysymys sinulle, ehkä vähän henk. koht. mutta oletko työksesi tekemisissä eläimien kanssa, vai mistä löytyy tuollaista taustatietoa eri asiosta? Hyötyä on ollut paljon, kiitoksia vaan. Ilmoittelen sitten, kuinka meidän toipuminen edistyy.

Lue lisää

Voisiko tuo järjetön kutina, mikä koiraa vaivasi, johtua noista korkeista urea-arvoista veressä? Eikö ihmisillä lisääntynyt urea aiheuta ihon kutinaa?

sunnyo84 kirjoitti:

Hyvä tietää, etteivät nuo arvot nyt niin toivottomat ole. Itse kun en ole perehtynyt aikaisemmin noihin veriarvoihin laisinkaan, el:n kommenteista yritän jotain tolkkua saada. Tuossa taudin toteamisvaiheessa olo oli aivan kamala, olin jo varma että nyt on aika jättää jäähyväiset koiralle. Toipumismahdollisuus on kuitenkin olemassa. Tiedän, että tauti saattaa uusia, vaikka se saadaankin kerran hoidettua. Netistä yritin kovasti etsiä tietoa siitä, voiko taudinaiheuttajan eliminoida kokonaan pois verestä, ja tästä löytyi kiistanalaista tietoa..Jotenkin sain sellaisen käsityksen, että jotkin koirat kehittävät taudin oireet uudestaan, useimmilla ei kuitenkaan uusi. Minkälainen käsitys sinulla Gringo on tästä? Onko todennäköisempää, että tauti uusi vai jää oireettomaksi lopullisesti, jos sen kerran saa hoidettua, ts. veriarvot palautettua normaaleiksi,..Joku veritestihän paljastaa ehrlichia-organismien olemassa-olon valkosoluissa, (Vai tehdäänkö tätä testiä edes Suomessa?) voisiko siitä nähdä, onko organismit kadonneet kokonaan verestä hoidon tuloksena? Ja jostain luin vielä, että hoidon jälkeen kannattaisi vielä ottaa koiralta pernanäyte, josta löytyisi ne viimeiset piileskelevät ehrlichiabakteerit..

Lue lisää

Tosiankin nyt joudun osan sanomaan käsitystä. Näistä tuntuu vielä kuvioissa mukana olevat tutkijatkin olevan eri mieltä.
Rahaa nimittäin sijoitetaan enemmän ihmisissä olevan erlin tutkintaan. Samoin aika paljon lehmillä ja hevosilla olevan.
Koiria tutkitaan lähinnä vain jotta saataisin tietoa näistä muista.
Senverran on suurin osa yhtä mieltä, että erlistä on useita eri muotoja myös koirilla. Osa niistä on niin vaikeasti löydettäviä ettei ne tule esiin tavallisella erli-testillä.
Lisäksi samalla yksilöllä uskotaan voivan olla kerralla useampaa kuin yhtä tyyppiä. Joka on ilmeisesti kuitenkin hyvin harvinaista.
Näillä arvellaan olevan erilainen kesto lääkkeisiin. Nyt on tästä laajasti sellainen teoria että koiran vastustuskyvyn alentuminen pysyvästi tätä vastaan voi tuoda pintaan toisen tyyppisen erlin.
Minulla on sellainen käsitys, että jos tauti saadaan kerralla pois kokonaan niin se sama ei uusi. Kuitenkaan koiralle ei kehity minkäänlaista immuniteettiä joten uusi tartunta on mahdollinen milloin vain.
Tämä käsitys on tullut siitä kun juuri Etelä-Euroopassa on näitä "uusimisia" paljon.
Siellä missä on hyvä hygienia ja koirista ollaan tarkkoja niin uusimisia on todella vähän.
Veriarvojen normaalius ei ole ihan aina täysi tae että tauti olisi kokonaan saatu pois. Useimiten kyllä on.
Tuo mainitsemasi veritesti ei paljasta niitä vaikeasti löydettäviä muotoja (chaffeensis).
Tietysti on sillekin oma testi.
Testiä tehdään tiettävästi Suomessa.
Se pesii usein pitempään pernassa kuin muualla.

sunnyo84 kirjoitti:

Voisiko tuo järjetön kutina, mikä koiraa vaivasi, johtua noista korkeista urea-arvoista veressä? Eikö ihmisillä lisääntynyt urea aiheuta ihon kutinaa?

Korkean urea-arvon vaiva on pikemminkin kipua luissa ja nivelissä. Tuosta kutinajutusta ja ureasta (niitten yhteydestä) en oikein osaa sanoa.
Kyllä korkea urea tekee monenlaista vaivaa kutinakin on mahdollinen. Nostaa kuumetta joskus,ja joskus taas kuume nostaa sitä. Siis molemmin päin.
Korkea urea johtuu yleensä maksan häiriöistä enemmän kuin munuaisten. Munuaisetkin on mukana jos veressä on korkea urea. Jos virtsassa on epätavallisen korkea niin silloin munuaiset toimii vielä hyvin.
Ureapitoisuutta nostaa myös vääränlainen ruoka olosuhteisiin verrattuna. Jos valkuaispitoisuus on kovin korkea se nostaa. Samoin ravinnon liian matala energiapitoisuus. Myös jos valkuaista on energiaan verrattuna liikaa vaikka kokonaismäärä olisi normaali.
Koiran liikkuessa vähän ja sairastellessa yleensä huolellinen omistaja vähentää kokonaisenergiaa. Vähennys tehdään usein rasvasta tai muusta energiasta. Valkuainen yleensä jää vähentämättä. Se nostaakin sitten ureapitoisuutta veressä ja rasittaa munuaisia ja muitakin elimiä.

sunnyo84 kirjoitti:

Voisiko tuo järjetön kutina, mikä koiraa vaivasi, johtua noista korkeista urea-arvoista veressä? Eikö ihmisillä lisääntynyt urea aiheuta ihon kutinaa?

>> järjetön kutina, mikä koiraa vaivasi

Gringo kirjoitti:

Korkean urea-arvon vaiva on pikemminkin kipua luissa ja nivelissä. Tuosta kutinajutusta ja ureasta (niitten yhteydestä) en oikein osaa sanoa.
Kyllä korkea urea tekee monenlaista vaivaa kutinakin on mahdollinen. Nostaa kuumetta joskus,ja joskus taas kuume nostaa sitä. Siis molemmin päin.
Korkea urea johtuu yleensä maksan häiriöistä enemmän kuin munuaisten. Munuaisetkin on mukana jos veressä on korkea urea. Jos virtsassa on epätavallisen korkea niin silloin munuaiset toimii vielä hyvin.
Ureapitoisuutta nostaa myös vääränlainen ruoka olosuhteisiin verrattuna. Jos valkuaispitoisuus on kovin korkea se nostaa. Samoin ravinnon liian matala energiapitoisuus. Myös jos valkuaista on energiaan verrattuna liikaa vaikka kokonaismäärä olisi normaali.
Koiran liikkuessa vähän ja sairastellessa yleensä huolellinen omistaja vähentää kokonaisenergiaa. Vähennys tehdään usein rasvasta tai muusta energiasta. Valkuainen yleensä jää vähentämättä. Se nostaakin sitten ureapitoisuutta veressä ja rasittaa munuaisia ja muitakin elimiä.

Lue lisää

>>vääränlainen ruoka olosuhteisiin verrattuna

sunnyo84 kirjoitti:

El sanoi, että munuaisissa ei selkeää vajaatoimintaa, ja kertoi, että nuo munuaisarvot voivat ja niiden pitäisikin muuttua tuon lääkityksen myötä. Eli hengissä ollaan vielä täällä. Kyseessä on siis 2-vuotias sekarotuinen uroskoira.
5 päivää ollaan nyt oltu melko kovalla doksisykliinikuurilla (600 mg päivässä, ensiviikolla muutetaan annostusta pienemmäksi). Koiran tila ei ole ainakaan huonompaan suuntaan mennyt. Eilen saatiin veritestin tulokset, koiralla lievää anemiaa, hemoglobiini 88 (mikäli laskisi allen 12, täytyisi tehdä verensiirto), valkosoluarvo normaali, punasolujen arvo alhainen (3,81), verihiutaleet normaalin alarajalla 143, hematokkriitti alhainen 28. Eli ei kovin hyviä uutisiä, mutta oletettuja, joten en kovasti järkyttynyt.
Rapsuttelu on kaikkien ihmeeksi loppunut melkein kokonaan, mistä olen kyllä hyvin hämmästynyt..Jossain vaiheessa luulin, että koira jouduttaisiin lopettamaan pelkästään tuosta raapimisesta aiheutuvien ihotulehdusten takia. Kutina olisi siis aivan sietämätöntä, koira rapsutteli itseään 24/7, hyvä kun yöllä sai nukuttua. El laittoi varmuuden vuoksi niskaan Stronholdin kapien varalta, (sillä oli sitä mieltä ettei tuo tauti aiheuta yksinään noin voimakkaita iho-oireita)ja jo seuraavana päivänä kutina vähentyi huomattavasti.Nyt rapsuttelee tuskin ollenkaan. En tiedä olisiko sitten kyseessä ollut kapi, eihän strongholdkaan noin nopeasti voi vaikuttaa..
No kuitenkin koira voi tällä hetkellä ihan hyvin, on ehkä jopa vähän virkeämpi (tai sitten toiveajattelua). Korvissa olevat haavatkin ovat alkaneet parantua.Mikäli koira alkaa tuosta tokenemaan, on meillä edessä pitkä toipilasaika, mutta olen varma, että se on sitten sen arvoista..
Gringo, kysymys sinulle, ehkä vähän henk. koht. mutta oletko työksesi tekemisissä eläimien kanssa, vai mistä löytyy tuollaista taustatietoa eri asiosta? Hyötyä on ollut paljon, kiitoksia vaan. Ilmoittelen sitten, kuinka meidän toipuminen edistyy.

Lue lisää

Koirasi ikä on hyvä joten se auttaa selviytymisessä. Nuori yleensä kestää ja toipuu paremmin.
Se tivaus sitten. Kerrotko mitä rotuja koirassasi on? Se ei vielä kerro mitään, että on sekarotuinen vaan se mitä rotuja on mukana.
Usein myös monissa taudeissa on huomattu narttujen kestävän hieman paremmin ja toipuvan myös paremmin.
Tämä ei ole sääntö eikä tieteellisesti tutkittu fakta vaan moni vanhempi ell. on siitä puhunut.

Ystävä hädässä kirjoitti:

>>vääränlainen ruoka olosuhteisiin verrattuna

Jos se oli borrelioosi niin tuossa vaiheessa ei enää ruoka ratkaissut mitään.
Sen elimistö oli jo kauan kärsinyt sairaudesta ja ravinnon hyväksikäyttökyky oli huonontunut jatkuvasti. Tuo sairauden puhjettua annettu ravinto oli sopiva, mutta sen elimistö ei enää saanut siitä irti tarpeeksi. Eikä pystynyt kunnolla hyödyntämään kunnolla sitäkään mitä sai.
Nyt näin jälkeenpäin voi todeta että se senioriruoka oli hieman liian heikkoa sille. Olisi tarvinnut normaalia edellämainituista syistä.
Se päivittäinen lihananto oli hyvä asia.
Kuitenkin Sinun on turha syytellä itseäsi. Et ole siihen millään tavalla syyllinen, että näin kävi.
Jos olisit ammatiltasi eläinlääkäri tai pitkän uran tehnyt maaseutukennelin pitäjä, niin sitten olisi eri asia.
Miksi juuri maaseutu. Siksi että siellä esiintyy niin kapia kuin borrelioosiakin (harvoin erliä), joten heillä on usein kokemusta näistä (toisinaan karvastakin). Kaupunkipaikoissa ei juuri noita tapaa.
Tämä kokemus opetti varmaan paljon ja toivottavasti moni lukijakin ymmärtää ottaa punkit vakavasti.
Tuossa on toinen aloitus lähellä nimeltä kapi. Kannattaa vilkaista sekin. Siinä on toinen ongelma jota ei aina arvata pahaksi.
on yleisempi kuin tämä punkki, mutta voi olla vaarallinen.
Muista ettei syy ollut Sinun!!!!!!!!!!!!

Gringo kirjoitti:

Koirasi ikä on hyvä joten se auttaa selviytymisessä. Nuori yleensä kestää ja toipuu paremmin.
Se tivaus sitten. Kerrotko mitä rotuja koirassasi on? Se ei vielä kerro mitään, että on sekarotuinen vaan se mitä rotuja on mukana.
Usein myös monissa taudeissa on huomattu narttujen kestävän hieman paremmin ja toipuvan myös paremmin.
Tämä ei ole sääntö eikä tieteellisesti tutkittu fakta vaan moni vanhempi ell. on siitä puhunut.

Lue lisää

Koirassa on selkeästi setteriä, sekä ehkä labradorinnoutajaa, mahdollisesti myös muita rotuja. Koira on vajaa 2-vuotias, leikkaamaton uros. Laiha tuo on, mikä huolestuttaa kovasti, säkä 65 cm ja painoa 24 kg, tosin el sanoi, että on kevyt rakenteeltaan, ei vielä sanonut että olisi pahasti aliravittu.
Tänään koira on ollut virkeä, äsken tuolla lenkillä pomppi kuin sähköjänis, eikä millään olisi halunnut tulla sisälle. Nyt haukkuu telkkarille, kun sieltä kuului koiran ääniä. Missään vaiheessa ei siis ole ollut vakavasti, akuutisti sairas (Niinkuin aloittajan koira), onneksi tuolle vaihtelevalle väsymykselle ja apaattisuudelle (kuumeilulle) josta on nyt muutaman viikon vaihtelevasti kärsinyt, löytyi syy. Alkaa jo näyttää paremmalta, aluksi luulin verikokeen tuloksista jo, että tuli kuolemantuomio. El käski suhtautumaan varauksellisesti hoitoon, mutta kaipa sitä saa olla myös optimisti.

sunnyo84 kirjoitti:

Koirassa on selkeästi setteriä, sekä ehkä labradorinnoutajaa, mahdollisesti myös muita rotuja. Koira on vajaa 2-vuotias, leikkaamaton uros. Laiha tuo on, mikä huolestuttaa kovasti, säkä 65 cm ja painoa 24 kg, tosin el sanoi, että on kevyt rakenteeltaan, ei vielä sanonut että olisi pahasti aliravittu.
Tänään koira on ollut virkeä, äsken tuolla lenkillä pomppi kuin sähköjänis, eikä millään olisi halunnut tulla sisälle. Nyt haukkuu telkkarille, kun sieltä kuului koiran ääniä. Missään vaiheessa ei siis ole ollut vakavasti, akuutisti sairas (Niinkuin aloittajan koira), onneksi tuolle vaihtelevalle väsymykselle ja apaattisuudelle (kuumeilulle) josta on nyt muutaman viikon vaihtelevasti kärsinyt, löytyi syy. Alkaa jo näyttää paremmalta, aluksi luulin verikokeen tuloksista jo, että tuli kuolemantuomio. El käski suhtautumaan varauksellisesti hoitoon, mutta kaipa sitä saa olla myös optimisti.

Lue lisää

Siinä on selviytymisen kannalta aika hyvät rodut. Olipa Englannin- tai Irlanninsetteri. Ovat keskitasoa parempia, mutta ei aivan huippurotuja siinä suhteessa. On se kummaa kun on noita eroja jopa rotujen välillä.
Monissa terveysasioissa on, joissain aika huomattaviakin.
Ell. varoittaa yleensä vakavissa tapauksissa noin, sillä riskit on olemassa.
Jos hän sanoo, että varmasti paranee ei huolta, ja sitten käykin toisin niin pettymys on suuri.
Se mitä kerroit tuntui lupaavalta. Minä olen ja syytä olla Sinunkin optimisti nyt.
Ei ainakaan ole pahaan suuntaan mennyt. Se on jo suuri voitto.
Parempi kun koira on vähän solakka kuin pullea. On se tietysti aika kevyt, mutta kyllä ell. osaa arvioida painon rakenteeseen verrattuna.

Gringo kirjoitti:

Jos se oli borrelioosi niin tuossa vaiheessa ei enää ruoka ratkaissut mitään.
Sen elimistö oli jo kauan kärsinyt sairaudesta ja ravinnon hyväksikäyttökyky oli huonontunut jatkuvasti. Tuo sairauden puhjettua annettu ravinto oli sopiva, mutta sen elimistö ei enää saanut siitä irti tarpeeksi. Eikä pystynyt kunnolla hyödyntämään kunnolla sitäkään mitä sai.
Nyt näin jälkeenpäin voi todeta että se senioriruoka oli hieman liian heikkoa sille. Olisi tarvinnut normaalia edellämainituista syistä.
Se päivittäinen lihananto oli hyvä asia.
Kuitenkin Sinun on turha syytellä itseäsi. Et ole siihen millään tavalla syyllinen, että näin kävi.
Jos olisit ammatiltasi eläinlääkäri tai pitkän uran tehnyt maaseutukennelin pitäjä, niin sitten olisi eri asia.
Miksi juuri maaseutu. Siksi että siellä esiintyy niin kapia kuin borrelioosiakin (harvoin erliä), joten heillä on usein kokemusta näistä (toisinaan karvastakin). Kaupunkipaikoissa ei juuri noita tapaa.
Tämä kokemus opetti varmaan paljon ja toivottavasti moni lukijakin ymmärtää ottaa punkit vakavasti.
Tuossa on toinen aloitus lähellä nimeltä kapi. Kannattaa vilkaista sekin. Siinä on toinen ongelma jota ei aina arvata pahaksi.
on yleisempi kuin tämä punkki, mutta voi olla vaarallinen.
Muista ettei syy ollut Sinun!!!!!!!!!!!!

Lue lisää

Eli ajattelin siirtää tuon ehrlichia-koirani nappula (nutron kanariisi)/sekaruokinnasta raakaruokintaan. En tarkoita barffausta, vaan ihan tuoreita kasviksia (erityisesti vihreitä) ja pääsääntöisesti raakaa punaista lihaa, myös kalaa ja kanaa ( öljyjä, vitamiinilisiä, sekä kalkkilisä). Tarkoitus olisi kohentaa tuon koiran punasolutuotantoa, sekä parantaa immuunipuolustusta, siis antaa edellytyksiä taistella tuota tautia vastaan. (Parantaako sinkki muuten immuunipuolustusta, jostain olen näin kuullut?) Gringo, miltäs kuulostaa? (kysyn erityisesti sinulta, kun sulla on tuollainen biologinen ja tieteellisempi näkökulma asioihin) Minkälaista ruokavaliota ehdottaisit?

Maitoa ei paljon ja sen mitä annat niin luomumaitoa tai jotain piimää. Ei myöskään mitään jugurttia eikä jäätelöä.

Unohdin mainita kokonaan merilevän. Se on hyvä jos on turkkiongelmia.
Tuollainen ruokalusikallinen päivässä ainakin pari kuukautta.
Jos et anna kalaa niin sitten anna kalaöljyä. Kala on kuitenkin parempaa.

Sellainen juttu että se pahka olisi ollut jo aikaisemmin siellä, mutta nykyään tutkit koiraasi tarkemmin ja löydät erilaisia asioita joita et ennen huomannut.
Kyllä noita turvotuksia voi olla muuallakin kuin imusolmukkeissa. Se voi olla kyllä melkein mitä hyvänsä jopa aivan vaaraton "rasvapatti" jonka vain nyt löysit.
Sanoit kyllä että se on tullut yllättäen. Jos on tosiaankin tullut nyt niin ei silti varmaan huolestuttava. Niitä usein ilmaantuu ja häipyykin tuon taudin aikana.
Se piti vielä snoa ettei siinä toipuminen ole suoraviivaista nousua koko ajan. Saat valmistautua välillä tapahtuviin huononemisiin. Kuuluu yleensä kuvioon vaihtelut voinnissa vaikka paranemista tapahtuisi koko ajan.

Koiran vointi on onneksi lääkityksen ansiosta parantunut jonkin verran, ruokahalun takaisin saaminen on ollut merkittävin edistys tähän mennessä. Raapiminen on kuitenkin lisääntynyt, melkein kokoajan koira pureskelee tai rapsuttaa itseään, korvissa rupia, joista sitten tulee verta (puhdistan korvalehtia betadinella joka päivä)...El ei osannut sanoa raapimisesta juuri mitään, eikä ollut varma liittyykö sairauteen. Eilen pesin koiran jollain shampoolla, jonka pitäisi hillitä kutinaa, sekä suihkuttelen välillä kainaloihin jotain ihoa rauhoittavaa suihketta. Tänään jouduin kuitenkin laittamaan koiran takajalkaan sukat (on nyt todella onnettoman näköinen, nostelee takakoipiaan puolen metrin korkeuteen kävellessä) jotta kynnet eivät aiheuttaisi niin paljon vahinkoa, ja jotta koira ei heti nuolisi pois sitä terra poly-voidetta, jota laitan niihin kintereen tulehtuneisiin kohtiin. Toivottavasti tuo kutina vähän helpottaisi, on koira todella onnettoman oloinen, kun kokoajan joutuu itseään raapimaan, vaikka muuten onkin pirteä ja iloisempi. Mitä tuon kutinan helpottamiseksi voisi vielä tehdä?

sunnyo84 kirjoitti:

Koiran vointi on onneksi lääkityksen ansiosta parantunut jonkin verran, ruokahalun takaisin saaminen on ollut merkittävin edistys tähän mennessä. Raapiminen on kuitenkin lisääntynyt, melkein kokoajan koira pureskelee tai rapsuttaa itseään, korvissa rupia, joista sitten tulee verta (puhdistan korvalehtia betadinella joka päivä)...El ei osannut sanoa raapimisesta juuri mitään, eikä ollut varma liittyykö sairauteen. Eilen pesin koiran jollain shampoolla, jonka pitäisi hillitä kutinaa, sekä suihkuttelen välillä kainaloihin jotain ihoa rauhoittavaa suihketta. Tänään jouduin kuitenkin laittamaan koiran takajalkaan sukat (on nyt todella onnettoman näköinen, nostelee takakoipiaan puolen metrin korkeuteen kävellessä) jotta kynnet eivät aiheuttaisi niin paljon vahinkoa, ja jotta koira ei heti nuolisi pois sitä terra poly-voidetta, jota laitan niihin kintereen tulehtuneisiin kohtiin. Toivottavasti tuo kutina vähän helpottaisi, on koira todella onnettoman oloinen, kun kokoajan joutuu itseään raapimaan, vaikka muuten onkin pirteä ja iloisempi. Mitä tuon kutinan helpottamiseksi voisi vielä tehdä?

Lue lisää

Tuo kutina ja rapsuttelu on tosi paha ongelma.
Luulisin niin ettei enää tauti sitä tee vaan siinä on kierre joka ruokkii itseään.
Koiralla ei tarvitse olla alkuun kovin kummanen rohtuma, mutta jos se raapii sen jotenkin rikki ja verille niin paraneminen on hidas ja se kutiaa koko ajan. Mitä enemmän kutiaa sitä enemmän raapii ja mitä enemmän raapii sitä enemmän kutiaa.
Uskoisin pesun silloin tällöin riittävän, mutta ihoa olisi todennäköisesti hyvä voidella vaikka Tummelilla. Se yleensä auttaa rohtuneeseen huonoon ihoon.
Jotenkin pitäisi estää ettei koira nuole Tummelia pois. Helosan on myös hyvä salva ja Vitalis sekä Klöver (tanskalainen Ö).
Harjaa sitä päivittäin niin ei jää irtoilevia ihonpalasia. Ne kutiaa ja kerää syöpäläisiä.

sunnyo84 kirjoitti:

Koiran vointi on onneksi lääkityksen ansiosta parantunut jonkin verran, ruokahalun takaisin saaminen on ollut merkittävin edistys tähän mennessä. Raapiminen on kuitenkin lisääntynyt, melkein kokoajan koira pureskelee tai rapsuttaa itseään, korvissa rupia, joista sitten tulee verta (puhdistan korvalehtia betadinella joka päivä)...El ei osannut sanoa raapimisesta juuri mitään, eikä ollut varma liittyykö sairauteen. Eilen pesin koiran jollain shampoolla, jonka pitäisi hillitä kutinaa, sekä suihkuttelen välillä kainaloihin jotain ihoa rauhoittavaa suihketta. Tänään jouduin kuitenkin laittamaan koiran takajalkaan sukat (on nyt todella onnettoman näköinen, nostelee takakoipiaan puolen metrin korkeuteen kävellessä) jotta kynnet eivät aiheuttaisi niin paljon vahinkoa, ja jotta koira ei heti nuolisi pois sitä terra poly-voidetta, jota laitan niihin kintereen tulehtuneisiin kohtiin. Toivottavasti tuo kutina vähän helpottaisi, on koira todella onnettoman oloinen, kun kokoajan joutuu itseään raapimaan, vaikka muuten onkin pirteä ja iloisempi. Mitä tuon kutinan helpottamiseksi voisi vielä tehdä?

Lue lisää

Hexocil vet on shamppoon nimi jolla kannattaisi nyt pestä. Unohdin äsken sen nimen laittaa.
Tämä auttaa kutiavaan ihoon. En tiedä saako muualta kuin apteekista.
Sivukaneettina huvittava juttu. Eräs tuttavani sai tällä aineella ihottuman päästään paranemaan.
En kehoittaisi ihmisiä kovin tätä käyttämään. Voi tulla yllätys.

Gringo kirjoitti:

Hexocil vet on shamppoon nimi jolla kannattaisi nyt pestä. Unohdin äsken sen nimen laittaa.
Tämä auttaa kutiavaan ihoon. En tiedä saako muualta kuin apteekista.
Sivukaneettina huvittava juttu. Eräs tuttavani sai tällä aineella ihottuman päästään paranemaan.
En kehoittaisi ihmisiä kovin tätä käyttämään. Voi tulla yllätys.

Lue lisää

Nyt noille iho-oireille löytyi selitys..Koira todennäköisesti sairastaa myös leishmania-nimistä, hyttysten tartuttamaa sairautta. Kaikki oireet täsmäävät, en ymmärrä, miksi hoitavalle eläinlääkärille ei ole tullut tämä asia mieleen. Mitä nyt olen kuvia nähnyt leishmaniaa sairastavista koirista, ovat iho-oireet melkein identtiset (Huonosti paranevia haavoja ja rupia ilmestyy erityisesti korvalehtiin, kirsuun, kintereisiin, sekä silmien ympäriltä lähtee karvat pois) tautia ei voi parantaa, oireita voidaan helpottaa mikäli havaitaan ajoissa, mutta itse tauti etenee jatkuvasti. Lisäksi tuo suuhun limakalvolle ilmestynyt patti liittynee tähän sairauteen. Edessä on raskastakin raskaampi päätös, en usko että mitään on enää tehtävissä. Kutina on pahentunut päivä päivältä, vaikka yleiskunto onkin jonkinverran palautunut tuon doxisykliinikuurin ansiosta. Ennen kuin koira tuli suomeen, veritestit otettiin ja yritin ottaa kaiken mahdolliset riskit huomioon, mutta näin kävi (joku voisi nyt tokaista "Mitä minä sanoin"). Koira valvoo yöt itseään raapien, ja tiedän, että mitään en voi enää tehdä helpottaakseni koiran oloa. Huomenna keskustelen eläinlääkärin kanssa jatkotoimenpiteistä. En tiedä, kuinka selviytyä tästä, suru on kestämätön, vaikka olen nämä pariviikkoa yrittänyt valmistautua koiran menetykseen. Kuinka sitä voi päättää koiran puolesta milloin on aika lähteä? Eihän koira välttämättä näytä kipuaan ja ahdistusta, peläten että se voitaisiin sairaana hylätä laumasta. Kyllä koirastani näkee, että se kärsii, vaikkakin vielä sitä elämäniloa on jäljellä.Tiesin, että jonain päivänä sitä pitäisi olla valmis päästämään irti, mutta oletin, että sitä ennen koira olisi saanut elää pitkän ja onnellisen elämän, ei näin pian...

sunnyo84 kirjoitti:

Nyt noille iho-oireille löytyi selitys..Koira todennäköisesti sairastaa myös leishmania-nimistä, hyttysten tartuttamaa sairautta. Kaikki oireet täsmäävät, en ymmärrä, miksi hoitavalle eläinlääkärille ei ole tullut tämä asia mieleen. Mitä nyt olen kuvia nähnyt leishmaniaa sairastavista koirista, ovat iho-oireet melkein identtiset (Huonosti paranevia haavoja ja rupia ilmestyy erityisesti korvalehtiin, kirsuun, kintereisiin, sekä silmien ympäriltä lähtee karvat pois) tautia ei voi parantaa, oireita voidaan helpottaa mikäli havaitaan ajoissa, mutta itse tauti etenee jatkuvasti. Lisäksi tuo suuhun limakalvolle ilmestynyt patti liittynee tähän sairauteen. Edessä on raskastakin raskaampi päätös, en usko että mitään on enää tehtävissä. Kutina on pahentunut päivä päivältä, vaikka yleiskunto onkin jonkinverran palautunut tuon doxisykliinikuurin ansiosta. Ennen kuin koira tuli suomeen, veritestit otettiin ja yritin ottaa kaiken mahdolliset riskit huomioon, mutta näin kävi (joku voisi nyt tokaista "Mitä minä sanoin"). Koira valvoo yöt itseään raapien, ja tiedän, että mitään en voi enää tehdä helpottaakseni koiran oloa. Huomenna keskustelen eläinlääkärin kanssa jatkotoimenpiteistä. En tiedä, kuinka selviytyä tästä, suru on kestämätön, vaikka olen nämä pariviikkoa yrittänyt valmistautua koiran menetykseen. Kuinka sitä voi päättää koiran puolesta milloin on aika lähteä? Eihän koira välttämättä näytä kipuaan ja ahdistusta, peläten että se voitaisiin sairaana hylätä laumasta. Kyllä koirastani näkee, että se kärsii, vaikkakin vielä sitä elämäniloa on jäljellä.Tiesin, että jonain päivänä sitä pitäisi olla valmis päästämään irti, mutta oletin, että sitä ennen koira olisi saanut elää pitkän ja onnellisen elämän, ei näin pian...

Lue lisää

Vai näin onkin asiat. Siinä on aivan ilmeisesti iholeishmania.
Ei minullekkaan tullut mieleen ollenkaan edes siinä kun sanoit sen olleen Etelä-Euroopassa.
Se on ilmeisesti oleskellut joillain kosteikkoalueilla.
Noita ei Suomessa ole kuin muutama vuodessa ja nekin vain kaukana etelässä olleilla tai sieltätuoduilla koirilla.
Leishmania voi piileskellä jopa 3v elimistössä.
Sitten surullista asiaa.
Siinä vaiheessa kun oireet ilmenee niin yleensä on lääkitys jo liian myöhäistä. Munuaisten kunto on lähinnä se josta näkee miten pitkällä tauti on.
Lääkitystä siihen on olemassa. Kuitenkin jos tauti on pitkällä niin lääkkeillä lähinnä vain pitkittää tilannetta, mutta tauti ei parane.
Ei näköjään tullut eläinlääkärillekkään mieleen juuri tuon taudin harvinaisuuden takia. Tietysti tuntuu että olisi pitänyt kun näki omin silmin ihon.
Olen sitä mieltä ettei se olisi kuitenkaan muuttanut lopputulosta sillä kuvauksestasi päätellen tauti oli jo kohtalaisen pitkällä oireista päätellen.
Nyt en uskalla enää sanoa että ole optimisti. Tuossa tilanteessa on toiveet heikohkot.
Voihan suru.
Minä menetin kaverini Grosson jäihin viikonlopulla. Olin jäädä itsekkin sinne. Nyt olen kuumeessa (39,2) kun vilustuin niin pahoin siellä vedessä ja Grosson pelastamisyrityksissä.

Gringo kirjoitti:

Vai näin onkin asiat. Siinä on aivan ilmeisesti iholeishmania.
Ei minullekkaan tullut mieleen ollenkaan edes siinä kun sanoit sen olleen Etelä-Euroopassa.
Se on ilmeisesti oleskellut joillain kosteikkoalueilla.
Noita ei Suomessa ole kuin muutama vuodessa ja nekin vain kaukana etelässä olleilla tai sieltätuoduilla koirilla.
Leishmania voi piileskellä jopa 3v elimistössä.
Sitten surullista asiaa.
Siinä vaiheessa kun oireet ilmenee niin yleensä on lääkitys jo liian myöhäistä. Munuaisten kunto on lähinnä se josta näkee miten pitkällä tauti on.
Lääkitystä siihen on olemassa. Kuitenkin jos tauti on pitkällä niin lääkkeillä lähinnä vain pitkittää tilannetta, mutta tauti ei parane.
Ei näköjään tullut eläinlääkärillekkään mieleen juuri tuon taudin harvinaisuuden takia. Tietysti tuntuu että olisi pitänyt kun näki omin silmin ihon.
Olen sitä mieltä ettei se olisi kuitenkaan muuttanut lopputulosta sillä kuvauksestasi päätellen tauti oli jo kohtalaisen pitkällä oireista päätellen.
Nyt en uskalla enää sanoa että ole optimisti. Tuossa tilanteessa on toiveet heikohkot.
Voihan suru.
Minä menetin kaverini Grosson jäihin viikonlopulla. Olin jäädä itsekkin sinne. Nyt olen kuumeessa (39,2) kun vilustuin niin pahoin siellä vedessä ja Grosson pelastamisyrityksissä.

Lue lisää

Otan osaa suruusi. Olit ainoa, joka täällä jaoit kanssani Ikaros-ystäväni menetyksen. Uskomatonta, että sinulle ja Grosso-ystävällesi kävi yhtä murheellisesti näin pian meidän jälkeemme. Kumpainenkin yritimme parhaamme ystävämme pelastamiseksi.

Ikaroksen sairautta ei ole, ainakaan vielä, saatu selvitetyksi. Osa kokeista lähetettiin Saksaan tutkittavaksi. Kun sairaudesta sähköpostitse tänä aamuna eläinsairaalasta kyselin, sisätautiopin professori soitti ja kertoi, että Ikaros on vaikea "case"; lausunnon laatiminen menee ainakin ensi viikolle.

Olisin halunnut surra Ikarosta rauhassa, sillä Ikapoika jätti elämästäni poistuessaan sisimpääni ammottavan aukon. Ystäväni on kuitenkin pannut asioihin vauhtia, ja jo tällä viikolla meille pitäisi tuleman Ikaroksen kaltainen pippurisuola-snautseriurospentu. Halusin uuden koiran olevan mahdollisimman paljon Ikaroksen kaltainen. Tulokasta kohtaan tämä ei ehkä ole reilua, kun vertailukohteena on sen ikimuistoinen edeltäjä.

Toivottavasti sinä toivut ystäväsi menetyksestä pian sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Gringo kirjoitti:

Vai näin onkin asiat. Siinä on aivan ilmeisesti iholeishmania.
Ei minullekkaan tullut mieleen ollenkaan edes siinä kun sanoit sen olleen Etelä-Euroopassa.
Se on ilmeisesti oleskellut joillain kosteikkoalueilla.
Noita ei Suomessa ole kuin muutama vuodessa ja nekin vain kaukana etelässä olleilla tai sieltätuoduilla koirilla.
Leishmania voi piileskellä jopa 3v elimistössä.
Sitten surullista asiaa.
Siinä vaiheessa kun oireet ilmenee niin yleensä on lääkitys jo liian myöhäistä. Munuaisten kunto on lähinnä se josta näkee miten pitkällä tauti on.
Lääkitystä siihen on olemassa. Kuitenkin jos tauti on pitkällä niin lääkkeillä lähinnä vain pitkittää tilannetta, mutta tauti ei parane.
Ei näköjään tullut eläinlääkärillekkään mieleen juuri tuon taudin harvinaisuuden takia. Tietysti tuntuu että olisi pitänyt kun näki omin silmin ihon.
Olen sitä mieltä ettei se olisi kuitenkaan muuttanut lopputulosta sillä kuvauksestasi päätellen tauti oli jo kohtalaisen pitkällä oireista päätellen.
Nyt en uskalla enää sanoa että ole optimisti. Tuossa tilanteessa on toiveet heikohkot.
Voihan suru.
Minä menetin kaverini Grosson jäihin viikonlopulla. Olin jäädä itsekkin sinne. Nyt olen kuumeessa (39,2) kun vilustuin niin pahoin siellä vedessä ja Grosson pelastamisyrityksissä.

Lue lisää

Tämä on näköjään onnettomien koirakohtaloiden palsta. Kamalaa Gringo että teille piti sattua noin. Miten tällaisia asioita voi tapahtua..
Me mennään keskiviikkona otattamaan imusolmukkeista se näyte, jotta tuon sairauden voisi varmistaa. Samalla otetaan näyte tuosta posken patista. En tiedä sitten, tahdonko edes aloittaa sitä lääkekuuria, kun nuo munuaisarvot puhuvat sen puolesta, että sairaus on ehtinyt jo pitkälle, ja kun koiralla on lisäksi tuo ehrlichioosi.. Tuntuisi itsekäältä pitää koiraa hengissä väkisin, kun sairautta ei voi pysäyttää, ja koira voi huonosti.
Voiko tuo tauti tarttua toiseen koiraan ilman hyönteisvälittäjää? Entäs ihmiseen? Netistä löytyy ristiriitaista tietoa; Ei voi tarttua ilman välittäjää/Voi tarttua infektoituneesta eläimestä. el:n mukaan ei todennäköisesti tartu suoraan toiseen koiraan, vaan tarvitsee välittäjän, emosta pentuun saattaa tarttua. Kun meillä on kotona toinenkin koira ja nyt sitä sitten ajattelee kaikkia kamaluuksia. Eivät ne ole onneksi tapelleet, joten veri ei ole päässyt vaihtumaan. Samasta juomakupista joskus juovat. Tuo sairas koira on joskus päässyt näykkäisemään minua leikkiessä, niin että iho on mennyt rikki. Pitäisikö huolestua, vai olisiko myös koiran syljessä oltava verta, jotta tartunta voisi tapahtua? Verensiirrossa ja neulan pistossahan tuo tauti voi tarttua. Periaatteessa tuo levittäjähyttynen olisi voinut pistää minuakin siellä, asuttiin tosiaan joenpohjukan vieressä. Ei sitä kyllä jaksa olla itsestään huolissaan, kun pitää koirasta murehtia..

sunnyo84 kirjoitti:

Tämä on näköjään onnettomien koirakohtaloiden palsta. Kamalaa Gringo että teille piti sattua noin. Miten tällaisia asioita voi tapahtua..
Me mennään keskiviikkona otattamaan imusolmukkeista se näyte, jotta tuon sairauden voisi varmistaa. Samalla otetaan näyte tuosta posken patista. En tiedä sitten, tahdonko edes aloittaa sitä lääkekuuria, kun nuo munuaisarvot puhuvat sen puolesta, että sairaus on ehtinyt jo pitkälle, ja kun koiralla on lisäksi tuo ehrlichioosi.. Tuntuisi itsekäältä pitää koiraa hengissä väkisin, kun sairautta ei voi pysäyttää, ja koira voi huonosti.
Voiko tuo tauti tarttua toiseen koiraan ilman hyönteisvälittäjää? Entäs ihmiseen? Netistä löytyy ristiriitaista tietoa; Ei voi tarttua ilman välittäjää/Voi tarttua infektoituneesta eläimestä. el:n mukaan ei todennäköisesti tartu suoraan toiseen koiraan, vaan tarvitsee välittäjän, emosta pentuun saattaa tarttua. Kun meillä on kotona toinenkin koira ja nyt sitä sitten ajattelee kaikkia kamaluuksia. Eivät ne ole onneksi tapelleet, joten veri ei ole päässyt vaihtumaan. Samasta juomakupista joskus juovat. Tuo sairas koira on joskus päässyt näykkäisemään minua leikkiessä, niin että iho on mennyt rikki. Pitäisikö huolestua, vai olisiko myös koiran syljessä oltava verta, jotta tartunta voisi tapahtua? Verensiirrossa ja neulan pistossahan tuo tauti voi tarttua. Periaatteessa tuo levittäjähyttynen olisi voinut pistää minuakin siellä, asuttiin tosiaan joenpohjukan vieressä. Ei sitä kyllä jaksa olla itsestään huolissaan, kun pitää koirasta murehtia..

Lue lisää

Kyllä se tuntuu jotenkin oudolta nyt kaikki. Oma kuume tekee vielä olon jotenkin epätodelliseksi. Olen nukkunut melkein koko päivän.
Nyt alkaa kuume laskea.
Tuo Leishi ei pitäisi tarttua ilman hietasääskeä toiseenkaan koiraan eikä ihmiseen.
Tuo veritartunta on kyllä mahdollinen. Siis jos puree ja tulee reikä ihoon. Samoin iholeishissä epäillään jos on ihmisellä ihossa haavoja tai sitten pyyhkäisee suutaan käsiteltyään paljain käsin koiraa niin vaara on ainakin olemassa. Koiran ei pitäisi antaa paljon nuollakkaan ihmistä kaiken varalta.
Asiaa ei ole valtavasti tutkittu vaikka maailmassa erään arvion mukaan joka vuosi sairastuu tuohon leishiin noin 3milj. ihmistä.
Kotieläimistä ei ole mitään tilastoja.
Tuo Erlin aiheuttaja on ehkä hieman suurempi riski tarttua ihmiseen. Ainakin sama punkki voi tartuttaa myös ihmisen.
On kurjaa kun on kaksi pahaa tautia.
Tekisi mieli sanoa mitä minä tekisin tuossa tilanteessa lähes varmasti.
Tilanne on nimittäin huonompi kuin alussa vaikutti. Tämä uusi tauti vie sen voimia taistelussa ensimäistä tautia vastaan josta uskoisin se voisi muuten selviytyä. Ei tilanne ole täysin toivoton vieläkään, mutta vaikka paranisikin niin paljon se joutuisi kuitenkin kärsimään ennen sitä.
Yritä vain kestää niin sillä tavoin voit olla parhaiten apuna ystävällesikin

Ystävä hädässä kirjoitti:

Otan osaa suruusi. Olit ainoa, joka täällä jaoit kanssani Ikaros-ystäväni menetyksen. Uskomatonta, että sinulle ja Grosso-ystävällesi kävi yhtä murheellisesti näin pian meidän jälkeemme. Kumpainenkin yritimme parhaamme ystävämme pelastamiseksi.

Ikaroksen sairautta ei ole, ainakaan vielä, saatu selvitetyksi. Osa kokeista lähetettiin Saksaan tutkittavaksi. Kun sairaudesta sähköpostitse tänä aamuna eläinsairaalasta kyselin, sisätautiopin professori soitti ja kertoi, että Ikaros on vaikea "case"; lausunnon laatiminen menee ainakin ensi viikolle.

Olisin halunnut surra Ikarosta rauhassa, sillä Ikapoika jätti elämästäni poistuessaan sisimpääni ammottavan aukon. Ystäväni on kuitenkin pannut asioihin vauhtia, ja jo tällä viikolla meille pitäisi tuleman Ikaroksen kaltainen pippurisuola-snautseriurospentu. Halusin uuden koiran olevan mahdollisimman paljon Ikaroksen kaltainen. Tulokasta kohtaan tämä ei ehkä ole reilua, kun vertailukohteena on sen ikimuistoinen edeltäjä.

Toivottavasti sinä toivut ystäväsi menetyksestä pian sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Lue lisää

Nyt tuo henkinen puoli minulla ei ole vielä oikein tunnu tajunneen kunnolla koko tilannetta.
Ruumiillinen puoli on vienyt koko energian. Samoin se kuoleman läheisyys. Kyllä vesi oli kylmää. Rantaan oli melkein kilometri eikä muita ihmisiä missään. No kerron joskus sen tarkemmin.
Tuo ratkaisusi hankkia uusi koira on varmaan oikea.
Kun pentu tulee taloon niin uskon että se vie sydämesi niin ettei sinne jää sellaista akuuttia surua, vain sellainen syvällä oleva kaihoisa suru ja sekin painuu väivä päivältä syvemmä.
Huomaat ettet jonkun ajan kuluttua vertaa sitä Ikarokseen, vaan otat sen uutena mahtavana ja ainutlaatuisena ystävänä jota se Sinulle tulee olemaan läpi koko elämänsä.
Siinä tulee olemaan puolia joita et Ikaroksessa löytänyt ja olet jo vuoden kuluttua sitä mieltä "Ikaros oli mahtava, mutta tämä on vielä mahtavampi".
Olet löytävä uuden tosi "unelmiesi" koiran.

Voi sinua raukkaa en muuta osaa sanoa. Elämässä on surullisiakin hetkiä ja aikoja.
Tulin itse juuri sairaalasta. Muuttui keuhkokuumeksi se vilustumiseni. Nyt olemme sitten koirattomia.
En tiedä jaksanko paljon kirjoitellakkaan näille palstoille. Kyllä varmaankin seurailen.
Jos näen nimesi niin laitan jotain terveistä. Samoin tuolle Ystävälle hädässä.

Voi miten ikävää, että sinunkin ystävällesi kävi noin. Lieneekö mikään keskustelupalsta syntynyt yhtä onnettomien tähtien alla: jokainen keskustelija menetti koiraystävänsä.

Ikaroksen kuolemasta tuli tänään kolme viikkoa, mutta vieläkään emme ole saaneet tietää, mikä Ikapojan vei.

Ystävä hädässä kirjoitti:

Voi miten ikävää, että sinunkin ystävällesi kävi noin. Lieneekö mikään keskustelupalsta syntynyt yhtä onnettomien tähtien alla: jokainen keskustelija menetti koiraystävänsä.

Ikaroksen kuolemasta tuli tänään kolme viikkoa, mutta vieläkään emme ole saaneet tietää, mikä Ikapojan vei.

Lue lisää

Rakas ystäväni nukkui rauhallisesti pois tänään klo 15.00. Suunnaton suru ja ikävä jäi. Vaikka siitä on vasta muutama tunti, tuntuu ikuisuudelta, kun viimeisen kerran silitin hänen päätään ja suljin nuo tyhjät silmät ikiuneen. En tiedä kuinka tästä eteenpäin..