sattuuko?

En voi yleistää koska olen synnyttänyt vain kaksi Mutta kyllä minua sattui molemmat supistukset ovat yleensä aika kovia ja tuskaisia. ja kokeile itse työntää appelsiinin kokoisesta aukosta hunaja meloni ulos. Siinä vertausta.

Tuskin sitä voi edes kuvailla, ja varsinkaan kun et joudu sitä koskaan kokemaan...
kipu on suhteellinen käsitys ja riippuu ihmisestä!!
mene synnytykseen mukaan ja katso sitä äitiä...

sanoa, kuinka paljon synnytys sattuu, sillä ihmiset kokevat kivun eri tavoin. Tutkimusten mukaan n. 10 % synnyttäjistä ei koe tilannetta lainkaan kivuliaana ja n. 15 % kokee sietämättömiä kipuja; muut tuntevat sitten siltä väliltä olevia kipuja.

Sattuu niin piip...tuntuu kuin synnyttäis yli-
puhallettua jalkapalloa

kyllähän se sattuu mutta se on elämää tuovaa kipua joka on pahinta poltoissa(nykyään voidaan kuitenkin kipu poistaa kokonaan kolmeksikin tunniksi kun avautuminen on saatu alkamaan hyvin)

ensimmäinen kesti pitkään ja oli kivulias..kammo jäi ponnistusvaiheesta

toinen oli iso kon mikä..tuskanen alusta loppuun ja ponnistusvaihe taas ....ttiä

kolmas likui kun itekseen ilman suurempia tuskia ja oli tosi helppo..

neljäs jäi liian ylös ja loppujen lopuksi jumiin ja vannoin ettei ikinä enää

....huoh..ja vauvakuume taas päällä..

onneksi siitä tuskasta on maaliman paras palkka eessä..siksi sen jaksaa

Ei sitä muista. Se unohtuu aika hyvin.
En pysty kuvaamaan sitä kipua vaikka kolmesti synnyttäneenä olen sitä vähän kokenut.
Mulla paheni supistukset joka kerta enemmän .
Eka lapsi supisti vain vatsaa. Toka vatsaa ja selkää. Kolmas edellisiä ja jalkoja aina polviin asti.
Kipulääkkeitä en huolinut.

Mulle synnytys on ollut joka kerta niin tärkeä juttu , ettei sillä kivulla ole ollut kauheasti väliä, kun se lapsi on ollut niin oleellinen juttu.
Silti sitä ei voi mitenkään vähätellä , etteikö supistelu sattuisi ja ei sekään järin kivutonta ole kun lapsi tunkee itseään ulos.
Vielä tylsempiä kipuja liittyy jälkeisiin. Niihin kun ei meinaa motivaatiota riittää.

Vieläkin voisin synnyttää,
toisen kanssa voisi olla vaikea mennä synnytykseen, on se niin hurjaa touhua.

Kaikki on suhteellista.

synnytin 20 vuotiaana se sattu ihan vitusti mut oli sit aika ihanaa saada vaavi

Kyllä se sattuu, se on suurin kipu mitä olla voi. Multa meinas lähtä taju, ja huusin ja purin mieheni käden verille,, revin lakanat ja tyynyliinat palasiksi.
Mutta se palkinto oli paras, vauva.

Ei kestäny kun 20 h se tuska ja tuksa tuska.... ja sitten helpotti.

Kivusta saa aina tehtyä jossain määrin siedettävää (huom. normaalisti käynnistyneessä synnytyksessä). Monikaan ei vaan tiedä tai ole perillä kaikista asioista, joilla itse voi vaikuttaa siihen, että kipu ei karkaa sietämättömäksi. Myöskään tukihenkilöt eivät usein pysty/kykene auttamaan sillä tavoin kuin pitäisi.
Mutta joka tapauksessa synnytyksen aikana kipu on jotain, mitä ei koskaan tunne missään muussa yhteydessä ja useimmilla ihmisillä suurempi kipu kuin mikään muu kipu koko elämässä.

Itseä surettaa niiden puolesta, joille oman lapsen synnyttäminen on kamalaa ja yhtä tuskaa alusta loppuun..

Se lapsen ulos tuleminen on kivuttomimpian vaiheita synnytyksessä mielestäni, ja sekin erittäin kivulias(tai sitten mielikuvani johtuu vain siitä että tuo vaihe on loppupeleissä hyvin nopea). Kipua on vaikea kuvailla. Jos olet joskus lapsena/nuorena mennyt leikkiä että toisen käsivartta väännetään eri suuntiin niin se ehkä voisi olla lähinpänä supistuskipua, ja sekin esimerkki siis lähinnä kivun luonteesta ei sen voimasta, sillä kipu on paljon enemmän.

Naisen jatkavat synnytystä ehkä siksi kun alitajunta "blokkaa" hyvin pian muistot kivusta ja tuskasta. Itsekkin jo parin kuukauden jälkeen traumatisoivan synnytyksen (ei ihan normi case siis omalla kohdallani) olin valmis siihen uudestaan kun en enää muistanut sitä kipua. Muistaa kyllä sen mitlä henkisesti se tuntui ja mitä siinä suurinpiirtein tapahtui mutta pian unohti sen kivun tunteen.

..ehkä sama jos sulta sahattaisiin jalka pois- ilman kivunlievitystä ja pakotettais pysymään tajuissas.

Kipu kuuluu synnytykseen. Jo s siitä tekee liian kivutonta se pysähtyy vrt. epiduraali ja amme liian aikaisin avautumisvaiheessa.

sattui suhteellisen paljon mutta pahinta oli kun menin molemmilla kerroilla paniikkiin. se oli pahempaa se kun sattui niin että olin paniikissa. supistuskivut oli niin uskomattoman kamalia kun joku iso elävä möykky työntyy ja elää ja pusertuu ulos. Mutta sitten kun annetaan lupa ponnistaa niin se on huippua. JOtakin saa tehdä että kipu helpottaisi. siihen vaan täytyy ottaa takapakkia ja asennoitua että nyt pitää kipeimmillä hetkillä työntääkkin ulos. Mulla meni viimeksi ilman kivun lievitystä mutta ei ollut sen ihmeellisempi kuin aiempikaan synnytys olisivatko laittaneet mulle aiemmin vain lumelääkettä. Tosin jos menkkakivut on kovat niin kuin mulla niin on kuulemma parempi kipukynnys.

Ei ollu paha. Jos miettii miltä saattaisi tuntua kun joku puukottaisi tai joutuisi pahaan autokolariin niin tuo synnytyskipu ei ollut mitään siihen verraten. Supistuskivut on siedettäviä ja kehon omat kivunlievittimet rupee toimimaan kun jaksaa kipua hetken sietää. Esim. kynsienpureskelijat sen tietää kuinka on mahdollista pureskella kynnestä puolet pois ilman että sormet on yhtään kipeät.

Supistukset jotka avasi seitsemään senttiin asti oli kuin kovat menkkakivut jotka vetää kippuralle laittialle, paitsi että supistuskivut on toivottuja ja 9 kk sitä on odotettu eli periaatteesa ei yhtään negatiivinen tunne kuten menkkakivuissa kärvistellessä. Epiduraali teki supistukset ja ponnistukset aivan mitäänsanomattomiksi. Jouduin punnertaan vauvan ulos lähinnä arvaillen koska ponnistukset tulee ja liioitellen ponnistusten pituutta. Muistutti kovaa salitreeniä, jossa vauvan henki ja oma hyvinvointi vaakalaudalla. Lähinnä henkiseltä tilalta se synnytys tuntui. Voimia tuntui riittävän hyvin ja eihän sitä lopettaakaan olisi voinut. Kun vauva oli saatu ulos huokasin helpotuksesta. Vähän päästä meinas taju lähtee kun verenpaineet laski nestehukan takia.

Se kohta kun hartiat autettiin ulos kirpaisi hetken kipuasteikolla 0-10 asteessa 8 ja se kesti ehkä 15 sekkaa. Mies sai kyllä supistusvaiheessa kuulla jos sillä oli vääränlainen ilme tai piteli kättä väärin että mieli siinä on herkässä. Muuten torkuin koko synnytyksen jos ei ponnistusessioo oteta huomioon.

Synnytyksen jälkeiset pari viikkoo otti fyysisesti paljon kovemmalta, kuin mankelin läpi olisi mennyt.

kaikkista varmaan on vähän hassun tuntuista kun jalat on haarallaan ja kätilö käskeeb ponnistaa.

synnytäminen ei olevaikeaa mielestäni.pitää vain rentoutua

Se riippuu itse ihmisestä! Joillakin sattuu ja joillakin vähän tai ei yhtään.Minulla sattui vähän mutta pian helpotti kun lapsi pääsi ulos. Pitää vaan rentoutua! :)

synnytys ei satu ollenkaa mulla on 7 lasta

Niin.

Kyllä se sattui. Ja tekisin sen koska vaan uudestaan.

Itse pelkäsin hirveästi synnytystä, mut en pelkäisi enää.
Kovat supistukset oli 12 tuntia jonka aikana sain 3 kertaa epiduraalin.
Lopulta vauva tuli ulos sektiolla kun ei mahtunut muuten.

Se kuulostaa paljon pelottavammalta kuin oikeasti on.
Kun itse on läsnä vain siinä hetkessä, se on ihan eri juttu kuin lukea netistä.

Kipulääkkeet on tänä päivänä järjettömän hyvät ja niitä kannattaa pyytää.

Ilokaasu ja epiduraali ja menen vaikka 10 kertaa uudestaan.:)

Ainiin ja mulla ei mies uskaltanut tulla ja tukihenkilö sairastui, mutta yksin pärjäsin ihan mainiosti.

Mun mielestä on kyllä naurettavaa ja loukkaavaa kun sanotaan että pitää ajoissa pytää epi niin ei tarvitse kärvistellä. Pyysin ja sain epin, lisäannoksen ja lopulta epipumpun. Ei muuten auta kyllä paskaakaan siihen kipuun. Kaikki sanoo ettei mun symnnytys ole voinut olla kivulias koska sain epin. 16h suppareita, 1,5h ponnistusvaihe ja sietämätön kipu koko prosessin läpi. Olin monta kuukautta jälkeenpäin niin stressissa siitä etten pysytynyt nukkumaan.

Sattuu aika viettävästi! Mene itse katsomaan... Miehen tuki on on tärkeää

No kyllähän se sattuu. Kivunsieto on yksilöllistä, mutta sanoisin että saat aika hyvän käsityksen synnytyksen loppupuolen supistuskivuista, kun kaadat piirua vaille kiehuvaa vettä alaselkääsi. Sellaista polttavaa kipua se ainakin minulla on ollut. Mikään muulloin kokemani kipu, edes helvetillisen kova migreeni, ei ole vetänyt sille vertoja. Ei turhaan sanota että synnytyskipu on kovin kipu, mitä nainen yleensä elämänsä aikana kohtaa. Tosi on. Olen synnyttänyt kahdesti ja voisin silti tehdä sen vielä kolmannenkin kerran.

Näissä viesteissä näkyy hyvin, miten eri tavoin synnytyskipu koetaan. Se on yksilöllistä, niin kuin synnytys muutenkin. Synnytystä ei juuri voi suunnitella, mutta kipuun ja sen lievitykseen voi valmistautua. Voi harjoitella liikkumista, hyviä asentoja, hengitystekniikoita jne.

Synnyttäjän vireystilakin vaikuttaa ja se, miten koko tilanteen kokee. Synnyttäminen on kovin monien asioiden summa. Kuulemieni kokemusten mukaan synnytyksen traumaattisuuteen vaikuttaa kipukokemusta enemmän kokemus siitä, miten synnyttäjä on synnytyksen aikana tullut kohdelluksi. Kovaakin kipua on helpompi kestää, jos tukihenkilö ja kätilö tsemppaavat ja kohtelevat tavalla, joka synnyttäjästä tuntuu hyvältä. Mutta tosiaan suurin ero "tv-synnytyksiin" oikeilla synnytyksillä taitaa olla siinä, että kivuliainta on useimmiten ennen ponnistusvaihetta ja itse lapsen ulos ponnistaminen ei ole yhtä kivuliasta.

Toisille synnytys on myös henkinen tai hengellinen kokemus, toisille sitten taas ei todellakaan.

Sinikka-pappi

Itse olen kerran synnyttänyt ja kyllä sattui ! Synnytys kesti 28 tuntia ja supistukset olivat jotain ihan kamalaa. En ole koskaan itkenyt kivusta, mutta silloin itkin. Spinaalipuudutus kyllä auttoi. Supistuksiakin kauhempi kuitenkin oli itse synnytyskipu. Lapsi oli avotarjonnassa joten kätilö avusti imukupilla ulos. Poika oli myös yli nelikiloinen joten sekin vaikutti. Sain 3. asteen repeämät, sulkijalihakseen asti. En ehtinyt edes kuulla pojan mittoja kun minut vietiin jo leikkaussaliin ommeltavaksi, Se kesti 2,5h ja sattui myöskin kipulääkkeistä huolimatta..
Kaikesta huolimatta haluan vielä toisen lapsen, mutta haluan myöskin keskustella synnytyksestä etukäteen. Mutta se on kyllä totta, kun lapsen saa rinnalleen, kaikki kipu unohtuu. :)

Supistukset kyllä sattuivat, mutta onneksi supistus ei kestänyt kauaa kunnes taas tuli kippuun tauko. Endometrioosikipu on kamalampaa kun se on jatkuvaa!
Kun pääsin sairaalaan ja sain epiduraalin, niin sen jälkeen en tuntenut minkäänlaista kipua kertaakaan. En edes ponnistusvaiheessa kun vauva tuli. EI SIIS MITÄÄN KIPUA!!!
Itse kärsin synnytyspelosta ja kävin ihan lääkärillä asiasta juttelemassa.
Synnytyksen jälkeen tajusin, että pelko oli aivan turhaa! Hoitaja kysyi, että minkä koluluarvosanan annan synnytykselle? SYPEäitinä annoin 10-, miinus tuli niistä supistuksista.
Älkää pelätkö valmiiksi synnytystä, ottakaa vastaa se mitä tulee, jokaisella on omanlainen synnytksensä.

Yhdellä lauseella vastaan aloittajan kysymykseen: Ei sattunut YHTÄÄN!!!!!

Se on niin järkyttävä kipu ettei mitään tolkkua, tolkku siinä menee täysin! Ekalla kerralla 16 tuntia helv moista kipua... uuh.. se on niin kauheeta ettei voi selittää, kaikki muutkin 4 synnytystä on ollut erittäin kivuiliaita.. semmoista kipua ei ole toista kuin synnytyskipu!

Se joka sanoo ettei tunne kipua, häneltä puuttuu tunto alapäästä.