Urho Kekkonen likvidoi Rytin

Koklippien "historian uudelleenkirjoitus" palstalle!

Olettko lukenut Sakari Virkkusen, "Myrskyajan presidentti Ryti" , Kyösti Skytän, "Ei muuta kunniaa Risto Rytin kujanjuoksu 1939-1945" ?

Noista kirjoista tai mistään muustäkaan ei todella saa noin yksisilmäistä käsitystä.

Historiaan kannattaa prehtyä ihan rauhallisesti ja kiihkottomasti.

http://www.paasikivi-seura.fi/paasikivenlinja.htm

Ja saanen hieman "pohjustaa" ja täydentää lyhyttä kuvaustasi muutamilla otteilla tutkielmastani Urho Kekkosesta:

* * * * *

Tutkielmani 3.osasta "Kekkosen käännöksestä"; leikkeet hieman eri järjestyksessä kuin tutkielmassa. Ensiksi Kekkosen käännöksen perusteista:

- - -

Varmaan Kekkonen talvella 1943 vähitellen tajusi tilanteen oikein. Silloin hän Paavalin lailla koki väläyksen omassa päässään. Hän tajusi Suomen mahdollisen kohtalon – ja itsensä todennäköisen kohtalon. Varmaankin hänen huolensa Suomen kohtalosta oli aito ja että hän näki suunnan muutoksen ja Neuvostoliiton luottamuksen saamisen ainoaksi tieksi maan itsenäisyyden pelastamiseksi. Mutta hän kuuli myös sisäisen äänen: ”ellet nyt käänny nopeasti, sinut tapetaan”. Minä luulen, että tuo huomio jopa siirsi hänen huolensa Suomen kohtalosta taka-alalle. Eiväthän nuo huolenaiheet maan kohtalosta ja omasta kohtalosta olleet ristiriidassa keskenään. Älykkäänä ja liukkaana miehenä, jota turhan kankea moraali ei pidätellyt, hän muuttui nopeasti sellaiseksi Kekkoseksi, jollaisena me hänet luulemme tuntevamme.

Pitivätkö myös Neuvostoliiton johtajat häntä sellaisena? He hyvin tiesivät, millainen Kekkonen oli ollut vuoteen 1943 saakka. Ei sellaista annettu anteeksi kenellekään, eikä olisi annettu Kekkosellekaan hänen kauniiden silmiensä ja kiharan tukkansa vuoksi.

Miksi Kekkonen sai heiltä synninpäästön? Siksikö, että Neuvostoliiton johtajat rupesivat laskelmoimaan, että juuri tuollaisen taustan omaava Kekkonen olisi paras mahdollinen työkalu heidän käsissään? Kyllä he tosiaan näin ajattelivat, ja kyllä heillä oli hyvät tiedot Kekkosen käännöksestä talvella 1943. Valotan asiaa hieman seuraavassa osassa Jelisei T. Sinitsynin kirjasta poimimillani viitteillä. Mutta silti ihmetyttää, miksi Kekkosen menneisyys, hänen vanhemmat, veriruskeat syntinsä unohdettiin. Ei sellaista tehty juuri kenenkään muun kohdalla, vaan niin Neuvostoliitossa kuin muualla heidän valtaansa joutuneissa maissa sellaisilta miehiltä otettiin pää pois, varmuuden vuoksi vastaisen varalle ja muille pelotukseksi. Mitä muuta kuin mm. Sinitsynin kirjan kautta julkisuuteen tullutta Kekkonen teki armahduksen saadakseen ja luottomieheksi päästäkseen? Sitä ei vielä tiedetä.

Miksi sitten Neuvostoliiton johtajat halusivat talvisodan alla rauhantahtoisena ja –uskoisena esiintyneen Väinö Tannerin ennen muita sotasyylliseksi. Sanoihan Zdanov, että ”oikeudenkäynti ilman Tanneria on juna ilman kuljettajaa”. Tähän on vastannut ”mielipidepankki” juttuani kommentoidessaan näin: ”Tannerin epäsuosioon minusta on ilmeiset syynsä. Hän oli revisionisti, joka erehtyi vielä mainostamaan Stalinin ja Molotovin tavatessaan menshevikkisyyttänsä. Tanner oli kommunistien silmissä pahimman luokan luokkapetturi. Lisäksi hän osallistui hallituksessa päätöksiin, joissa NL:n aluevaatimukset torpedoitiin. Tanneria pidettiin tässä keskeisenä henkilönä, olihan hän ollut Moskovassa neuvottelemassa asiasta. Sen jälkeen Tanner toimi ulkoministerinä eli hyvin keskeisessä asemassa. Liittoutuminen Saksan kanssa meni osaltaan Tannerin piikkiin. Tämä oli Moskovan silmissä anteeksiantamatonta toimintaa”.

- - -

Sitten sotasyyllisoikeudenkäyntien edeltä:

- - -

Vuonna 1945 asetettiin tohtori Eirik Hornborgin johdolla toiminut komitea tutkimaan vuosien 1938-44 ulkopolitiikkaamme. Komitea antoi varsin pätevän selonteon, jossa käsiteltiin myös tuota Ribbentrop-sopimusta ja kiinnitettiin huomiota sillä saavutettuihin tuloksiin. Komitean selvitys annettiin julkisuuteen kaikesta myönteisestä riisuttuna. Selvityksen takana oli itse pääministeri Paasikivi, joka Linkomiehen mielestä näin tahrasi itsensä lähtemättömästi. Linkomies kuitenkin toteaa, että ”selostuksen, joka tällä tapaa oli väärentänyt julkiseksi tarkoitetun asiakirjan, lienee alkujaan laatinut silloinen oikeusministeri Kekkonen. Karkeampaa virallista petosta ei Suomessa varmastikaan ole koskaan tehty”.

Kun Maalaisliitto piti joulukuussa 1944 puoluekokouksensa, puheenjohtaja Kalliokoski ja puoluesihteeri Kaasalainen saivat yksimielisen jatkoajan tehtävissään. Se oli julkinen tappio Kekkoselle, joka oli Paasikiveä säestäen vaatinut ”uusia kasvoja” tehtäviin. Kekkonen joutui äänestyksessä jättämään myös paikkansa puolueen keskushallituksessa ministeri Jutilalle.

Pian puoluekokouksen jälkeen hän oli ministeritoverinsa Kaarlo Hillilän kanssa keskustellut kommunistiministeri Yrjö Leinon kanssa välirauhansopimuksen toteuttamisen jouduttamisesta. Miesten mielestä oli viisainta, että Ryti ja Tanner pantaisiin sotasyyllisinä oikeuden eteen. Muutamaa päivää myöhemmin Kekkonen tapasi valvontakomissiossa työskennelleen lähetystöneuvos Jelisejevin, jolta tietenkin sai tuen esityksilleen.

Ymmärrettävästi Väinö Tanner oli elämänsä loppuun saakka siinä käsityksessä, että juuri Urho Kekkonen oli suurin syyllinen siihen, että hänet tuomittiin sotasyyllisenä. Kekkonen huolehti myös siitä, että häntä omassa puolueessaan vastustaneet Tyko Reinikka ja Antti Kukkonen joutuivat sotasyyllisiksi. Kekkosen tukija K-linjalainen Reino Kuuskoski oli vakuuttunut asiasta, todeten että ”Kekkonen heidät hankki syytteeseen. Kukaan ei olisi huomannutkaan heidän olemassaoloaan”.

- - -

Vielä pieni Kekkosen käyttäytymistä kuvaava episodi: Suomen tavoin Saksan rinnalla taistellut Romania oli irtaantunut sodasta loppukesällä 1944. Kuningas Mikael antoi vangita maata johtaneen marsalkka Ion Antonescun, joka keväällä 1945 teloitettiin. Maalaisliitto piti puoluekokoustaan Helsingin kauppakorkeakoululla 17. ja 18. kesäkuuta ja E.M.Tarkkanen johti puhetta. Myös Kalliokoski oli puheenjohtajistossa. Tuolloin tilaisuuteen juuri tullut Kekkonen sanoi tuohtuneena: ”Kuinkas täällä tuollaiset miehet ovat puoluekokousta johtamassa, kun Balkanilla sellaiset on jo ammuttu?” Useat kokouksessa läsnä olleet vakuuttavat Kekkosen käyttäytymisen todeksi.

Kokousväki oli tyrmistynyt. Kalliokoski pyysi puheenvuoron ja sanoi Kekkosen viestin olevan niin selvä, ettei mitään väärinkäsityksen varaa ollut. Kalliokoski ymmärsi oikeusministerin puheet niin, että Ribbentrop-sopimuksen teossa mukana olleet – siis myös Kalliokoski itse – saisivat nähdä ”lain huljan heiluvan” (Kekkosen sanonta tuokin). Kalliokoski sanoi, että hän ei halua olla uuden suuntauksen tiellä, mutta varoitti taipumasta uhkauksiin, ”joiden takana voi olla muutakin kuin isänmaan etu”. Tämän jälkeen Kalliokoski kirjoitti vaimolleen kirjeen, jossa hän ennustelee omana kohtalonaan olevan joko tuhotuksi (tapetuksi) tuleminen tai maanpakolaisuuteen joutuminen

- - -

Tässä linkki tutkielmani kolmanteen osaan, jossa asiasta enemmän:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692472

- - - - - - - - - -

(Tutkielmani 4. osasta "Kuinka Kekkosesta tuli presidentti")

- - -

Oikeusministerin salkku ei olisi Kekkosta varmaankaan tyydyttänyt, ellei hän olisi jo tuolloin tiennyt sen antamasta vallasta vastustajiensa eliminoimiseksi. Pian nimittäin alkoivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja niissä Kekkosella oli avainrooli, kuten jo edellisessä osassa jotakin mainitsin. Myös tästä kertoo Sinitsyn kirjassaan ja se ”korutont´ on kertomaa”.

Viimeistään sotasyyllisyysoikeudenkäynnit nostivat Kekkosen suuren yleisön tietoisuuteen, mutta ei suosioon muualla kuin äärivasemmalla. Omassa puolueessaankin, Maalaisliitossa, hänellä oli paljon kiivasta vastustusta. Mutta Paasikiven luottamuksen hän onnistui saamaan, mitä täytyy hieman ihmetellä, sillä niin erilaisia miehet olivat. Toki Paasikivikin näki Neuvostoliiton luottamuksen saavuttamisen välttämättömäksi ja yhteistyön neukkujen kanssa tarpeelliseksi, mutta periaatteensa hän ilmaisi näin: ”meidän on annettava venäläisille periksi, mutta vain niin vähän kuin mahdollista, eikä koskaan omasta aloitteestamme”. Kekkonen oli näkemyksissään ”joustavampi”.

Helsingin Yliopiston poliittisen historian professori ja entinen ulkoministeriön virkamies Jukka Nevakivi kirjassaan ”Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui” kertoo yksityiskohtaisesti, miten Kekkonen sai Neuvostoliiton tuekseen ja miten hän siihen tukeutui. Hän kertoo hiukset pystyyn nostattavia esimerkkejä siitä, miten Arvo Korsimo ja Kekkonen tarjosivat toistuvasti Neuvostoliiton johtomiehille takeita myötämielisyydestään ja pyysivät heitä vastalahjana käyttämään Neuvostoliiton valtaa Kekkosen hyväksi hänen sisäisessä poliittisessa taistelussaan. Monet tärkeät asiat kerrottiin neuvostoliittolaisille ennen kuin omille valtioelimille tai edes työtovereille.

Kekkosen ura politiikan huipulla oli auennut Neuvostoliiton tuella. Oikeusministerin ”postin” jälkeen hän toimi eduskunnan ensimmäisenä varapuhemiehenä 1947-48 ja puhemiehenä 1948-50.Kekkonen oli jo saavuttanut paljon, mutta ei riittävästi tyydyttämään hänen kunnianhimoaan. Hän tähtäsi korkeammalle, tasavallan korkeimmalle paikalle, presidentiksi. Mutta monta oli vielä mutkaa matkassa. Ensinnäkin se, että hän oli edelleen erittäin kiistelty henkilö, myös omassa puolueessaan. Puolueensa johtajaksi hän ei koskaan pyrkinytkään ilmeisesti varmana siitä, että häntä ei siihen tehtävään hyväksyttäisi. Mutta hän tiesi saavansa myös puolueensa valtaansa ilman sen puheenjohtajuutta.

- - -

Tässä linkki tutkielmani neljänteen osaan, jossa lisää asiasta:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692488

- - -

Ja tästä linkistä avautuu koko tutkielmani:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692400

* * * * *

Laitan nämä siksi, kun arvelen hyvän, tiiviin esityksesi herättävän yleisön halun saada tietää enemmänkin asiasta. Tutkielmani perustuu noin kolmeenkymmeneen kirjaan, jotka on mainittu sen lopussa olevassa lähdeluettelossa.

- Oliko Kekkonen jo tuolloin Neuvostoliiton talutusnuorassa ja toteutti miehittäjän sanelemaa politiikkaa Suomessa?-

Kyllä oli, jo vahvasti. Lueppas nuo Korhosen tutkielmat, niin saat perusteellisen vastauksen tähänkin.

....tutustua myös tähän linkkiin:

http://www.students.tut.fi/~meskola/kekkonen/neuvostoliitossa.html

Kun Korsimo kymmenen miljoonaa "lainasi" Neuvostoliitosta.

Historiaan pitää tutustua avoimin mielin. Kauna ja katkeruus ei siinä auta.

Sanottakoon, että NL laittoi suomalaiset tuomitsemaan oman sodan aikaisen johtonsa kun Saksan sodan johdon tuomitsivat liittoutuneet. Suomesta löytyi työntekijöitä tuon likaisen työn tekijöiksi ja yksi joka ilmottautui ensimmäisenä hommaan oli Urho Kekkonen. Hän mielellään oli säätämässä lakia jolla Ryti saatiin kiven sisään, mutta Paasikivi katui myöhemmin. Kekkonen ei koskaan katunut tai pitänyt Rytin tuomitsemista vääränä. KGB vaikutti taustalla liikaa. Rytin kunnia on palautettava, Ryti oli aito Suomen asialla toiminut presidentti, toisin kuin Urho Kekkonen.