Scott M. Huse, Evoluution romahdus

Tulipa kartutettua kreationistista kirjastoani hankkimalla Scott M. Huse, Evoluution romahdus, PB, (1997). Alkuteos on The Collapse of Evolution (1983), ja se on suomentanut Ritva Harjunen.

Kirjan takakannesta:"Darwinin luonnontieteellinen hypoteesi ... vaikka sillä ei ollut minkäänlaista tieteellistä tukea vuonna 1859, eikä sillä ole vieläkään." "...kirja on ollut myyntimenestys Yhdysvalloissa. Sen ansio on historian kiinnostavimpien kysymysten käsitteleminen selkeällä maallikkokielellä".

Kirjan kohdeyleisöksi on siis valittu maallikot. Uskon sen tässä tarkoittavat tieteellisiä maallikoita ainakin samassa määrin kuin uskonnollisia maallikoita.

Pidän itseäni uskonnollisena maallikkona, mutta tieteen suhteen en ainakaan täysmaallikkona, mutta ehkä voin silti joitain arvioita teoksesta sanoa.

Huse on kait ohjelmisto/tietotekniikan alan tohtori, mutta teos käsittelee hänen erikoisalaansa kohtuu suppeasti, lähinnä liiteenä esiteyillä parilla BASICA ohjelmalla, jotka nekin ovatWilliam D. Taylorin käsialaa. Matematiikkaa on muutaman sivun verran. Tälle "vaikenemiselle" voi olla jokin ymmärrettävä syy, mutta minulla ei ole siitä tietoa.

Tiedetoimittajat yms. joutunevat kirjoittamaan paljon oman alansa ulkopuoleltakin, joten maalikoille tarkoitetussa tekstissä "omien rajojen ylittäminen" sallittaneen.

Geologiaa teoksessa käsitellään n. 40 sivua, fysiikkaa n. 5 sivua, matematiikkaa kymmenkunta, biologiaa n. 25, antropologiaa n. 7 ja evoluution yleisiä todisteita kymmenkunta sivua. Muutama sivu on uhrattu luomiseen uskovien tiedemiesten listaamiseen ja Raamatun näkökulmaan.

Husen kirjassa ei erityisemmin käsitellä filosofiaa, mutta lähtökohta selviää johdannosta: "Raamatullinen luomisoppi...pitää totena Jumalan alussa suorittamaa erityistä luomista, jonka kautta kaikki luonnonlait, prosessit ja kaikki luonnossa oleva sai alkunsa, kuten kerrotaan Genesiksessä..." Johdannossa torjutaan teistinen evoluutio epäkristillisenä vaihtoehtona. Biologinen evoluutio määritellään johdannossa elämän synnyn ja kehityksen kattavaksi kuvitelluksi sattumaprosessiksi. Termiä orgaaninen evoluutio käytetään teoksessa saman "molekyylistä ihmiseksi"-teorian synonyymina.

Geologisessa osassa kiistetään geologisten kerrossarjojen tieteellisyys kehäpäättelynä. Pääosin fossiilikerrostumat ovat syntyneet Husen mukaan vedenpaisumuksessa. Myös muutamia "mahdottomia" vääriä kerrostumia esitellään.

Sivulla 25 on Zuiyo Marun joutsenliskokuvan lähelle liimattu kustantajan huomautus: "... esitetty ruho on melkoisella varmuudella eräs hai laji..."
Samalla sivulla on esimerkki kirjan viittaustavasta. "Geologi tohtori Clifford Burdick ... löysi paljasjalkaisen lapsen jalanjälkiä, joissa yhdessä oli litistynyt trilobiitti(13)."
Viite 13: "Wilder-Smith A.E., The Natural Sciences Know Nothing of Evolution, Master Books, San Diego, California, 1981, p. 99"
Tätä viitattua teosta en ole nähnyt, mutta saman tekijän suomennetussa teoksessa "Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota" (1981) alkuteoksena "Die Naturwissenschaften kennen keine Evolution" (1980) on sivulla 98 maininta Burdickista ja hänen Wheeler-kerrostumasta Swasey-vuorilta löytämistään jäljistä. Tässä on viite Wilder-Smithin teokseen "Basis for a New Biology" (1975). Tätä teosta ei nyt ole käytettävissäni, joten en tiedä, mihin siinä viitataan.
(Tässä saattaa olla linkkiä asiaan:
http://www.unmuseum.org/palx.htm
)


Ts. monet Husen viittaukset eivät ole viittauksia alkuperäisiin julkaisuihin, vaan viitteitä yleistajuisiin teoksiin.

Geologia-osiossa Huse esittelee lisäksi muutamia nuoreen maahan viittaavia havaintoja ja käsittelee paleontologiaa yms.

Jos olenkin täysmaallikko geologiassa, niin fysiikka-osiossa Huse kirjoittaa termodynamiikasta, josta luulen jotain tietäväni. Esitys on epämatemaattinen ts. epätäsmällinen, mikä on vahinko, kun termodynamiikka on täysin matematisoitu tieteenala. Hänen esittämänsä määritelmät termodynamiikan toisesta pääsäännöstä ovat kohtuullisia, paitsi, että hän on tuonut mukaan kommunikaatiojärjestelmien informaation kolmantena määritelmävaihtoehtona klassisen ja tilastollisen lisäksi. Tosin hän puhuu sovellutuksista, mikä olisi hieman sekoittaa asiaa.
Sitten hän näyttää käsittävän, että avoimissa järjestelmissä toinen pääsääntö "rikotaan" tilapäisesti ja/tai rajallisesti. "Mutta evoluution toteutuminen olisi vaatinut termodynamiikan pääsäännön jatkuvaa rikkomista..." Koska esitykseen ei sisälly riittävää matematiikkaa, ei evoluutio-oletusten ja termodynamiikan ristiriitaa voi pitää osoitettuna.

Biotermodynamiikkaa Huse käsittelee niin, että "tieto" tuodaan mukaan termodynamiikkaan välttämättömänä ehtona biologiselle kasvulle, joka ei Husen mukaan ole monimutkaisuuden tai järjestyksen kasvua. Epämatemaattisesta esityksestä on vaikea saada selkoa.
Väittäisin kuitenkin, että hedelmöitetty naaras on monimutkaisempi kuin se hedelmöitetty munasolu, josta tämä naaras on saanut alkunsa. Sisältyyhän tuohon täysikasvuiseen eliöön myös samankaltainen munasolu.

Jos yksilönkehitys yhdestä solusta moniksi erilaisiksi soluiksi ei riko termodynamiikkaa, ei sitä riko väite, että biosfäärissä on tapahtunut samankaltainen ilmiö. Termodynamiikkaan ei tietääkseni ole saatu sisällytettyä geneettistä informaatiota parametrina tms. DNA:n termodynaamiset ominaisuudet lienevät lähes samat, riippumatta siitä, onko ko. makropolymeeriin kirjoitettu geenejä vai ei.

Yksilön kasvuhan lisää maailman kokonaisentropiaa, mutta se siirretään yksilön ulkopuolelle jätteissä, hiilidioksidissa jne.

Pari (yhteensä) outoa lausahdusta:"Ydinajatus on se, että kaikki suljetut järjestelmät pyrkivät kohti epäjärjestystä" "Toiseksi, suljettuja järjestelmiä ei ole olemassakaan." Tiukasti tulkittuna Huse kiistää termodynamiikan 2. pääsäännön soveltuvuuden mihinkään.

Silti hän päättelee: "Toteamme siis termodynamiikan toisen pääsäännön kumoavan täysin orgaanisen evoluution käsitteen. Luomisen malli sen sijaan jopa ennustaa termodynamiikan toisen pääsäännön toiminnan". Tämä lause on sikäli tosi, että noinhan Huse toteaa. Ja varmaan löytyy joku toinenkin toteaja, että tuo me-muoto tulee oikeutetuksi. Mutta älkää nyt sitten lukeko minua tuohon "meihin".
Mitä tulee luomisen mallin ennustukseen tässä kysymyksessä, kyseinen malli oli vissiin luettavissa jo n. 3000 vuotta sitten. Minulla ei ole tietoa, että termodynamiikka olisi muotoiltu ennen 1800-lukua. Eikä silloinkaan ole tietoa, että termodynamiikan kristityt muotoilijat olisivat johtaneet sitä luomisesta kovinkaan suoraan.

Jatkaakseni kriittisellä linjalla, totean että kirjan esittämä lista luomisopillisista tiedemiehistä ei sisällä yhtään 1900-luvulla syntynyttä tutkijaa.

Sivulla 133 A-liitteessä Huse on esittänyt kaikki evoluutiota tukevat tieteelliset todisteet. Tämäkin lista on vilkaisemisen arvoinen.

Husen teoksen parasta antia minulle oli sivulla 122 esitetty Wernher von Braunin kirje Kalifornian opetusministerille. Siinä on ID-teoria esitetty lyhyesti ja ytimekkäästi. Olisko 1. kertaa historiassa?

Luultavasti Husen teoksessa on aiheellistakin kritiikkiä evoluutio-oppia kohtaan, mutta kun virheitä löytyy mielestäni liikaa, en voi suositella teosta kritiikittömille maallikoille. Luultavimmin teos sopii parhaiten asiaan perehtyneille evoluutikoille uskonsa vahvistukseksi.

1

626

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mr.K.A.T.

      Kiitos hyvästä tiivistetystä esityksestä.
      Tässäkin kustantaja on korjannut alkuperäistä. Olen jossain aiemmissakin kreationistikirjoissa nähnyt semmoista mutta Reinikaisen ja Leisolan tuotoksissa en.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      820
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    Aihe