Jyrki Kataisen puhe Suomalaiset historiapäivät -tapahtumassa

Valtioneuvoston viestintäyksikkö
8.2.2008 16.13

Merkkivuosi 1809: Ministeri Jyrki Katainen Suomalaiset historiapäivät -tapahtumassa

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Avauspuheenvuoro IX Suomalaiset historiapäivät 8.2.2008
Kongressikeskus Fellmanni, Lahti



Arvoisat historian ystävät
Mina damer och herrar,



Minulle on mitä mieluisin kunnia avata valtiovallan edustajana nämä yhdeksännet historiapäivät.

Suomalaisista historiapäivistä on kasvanut mittava ja monipuolinen historian katselmus. Haluan onnitella ja kiittää historiapäivien järjestäjiä ja ennen kaikkea niiden idea isää ja primus motoria suurlähettiläs Heikki Talvitietä innostavan tapahtuman järjestämisestä. Historiapäivät ovat merkittävä, jo suo-rastaan instituutioksi rakentunut suurelle yleisölle – teille ja meille historian harrastajille – tarkoitettu tapahtuma. Historian tuntemus sekä historian tapahtumista ja henkilöistä käyty keskustelu ovat välttämätön edellytys kaikelle tulevaisuuden rakentamiselle.

Kun katselen näiden historiapäivien ohjelmaa, mieli tekisi osallistua kaikkiin tapahtumiin. Ikävä kyllä se ei vain onnistu ajanpuutteen vuoksi. Täytyy ehtiä tulevaisuuden asioitakin hoitamaan. Kaiken kaikkiaan: Olette saaneet tänne suuria ja hyvin ajankohtaisia aihekokonaisuuksia.

Eilen on jo aloitettu ja tänään jatketaan keskustelua kirjailija-akateemikko Mika Waltarin syntymän 100-vuotismuiston merkeissä hänen roolistaan suomalaisuuden rakentajana. Tänään aamupäivällä on paneuduttu kansamme suuren lempilapsen, mutta myös maamme suurimman kansanterveydellisen ongelman alkoholin ja sen aiheuttamia vaurioita lieventämään tarkoitetun alkoholipolitiikan tuloksiltaan ristiriitaisiin vaiheisiin.

En oikein tiedä, mitä järjestäjät ovat ajatelleet sijoittaessaan minun puheenvuoroni heti suomalaista känniä koskevan esitelmän jälkeen. Ehkä heillä on ollut mielessä, niin kuin oikein onkin, että kunnon känniä seuraa verojen maksu, ja päälle vielä valtiovarainministerin saarna.

On pakko myöntää, että alkoholista saatavat tulot ovat olleet ja ovat edelleen valtiontaloudelle tärkeitä, mutta alkoholiverotuksen ensisijainen tavoite on kuitenkin terveyspoliittinen. En siten myönnä, että valtiovarainministeriö ohjaisi – ainakaan yksin - Suomen alkoholipolitiikkaa.

Näiden historiapäivien ohjelmassa on 90 vuotta sitten käydyn sisällissodan tarkastelua lähinnä sodan uhrien, kärsimysten ja vahinkojen näkökulmasta. Maamme historian traagisimpia vaiheita on laillista demokraattista hallitusta vastaan tehty aseellinen kapina tammikuussa 1918. Vallankumouksen nimellä kulkeneen kapinan hinta oli hirvittävä.

Toisaalta nuo traagiset tapahtumat pakottivat kansakuntaa molemmin puolin vanhoja linjoja voimakkaisiin sosiaalisiin ja poliittisiin eheytystoimiin. Yhtenäisyyttä tarvittiinkin myöhemmin kun pieni kansakunta torjui Neuvostoliiton uhkaa. Tuon eheytyspolitiikan jatko sai sotien jälkeisinä vuosikymmeniä niin kutsutun suomettumisen aikana varsin kummallisiakin piirteitä, ainakin oman sukupolveni edusta-jan näkökulmasta.

Tämä päivä, tämä hetki ja Suomen asema kansakuntana maailmassa on kuitenkin historian tulos. Meidän, jotka vaalimme tuota perintöä, on hyvä tuntea mikä meidät tähän pisteeseen on tuonut. Se auttaa suunnanmäärityksessä tulevaisuuteen. Siksi arvostan tätä tapahtumaa suuresti.

Täällä pidetään tärkeitä esitelmiä myös toisesta kansamme elinvoimaa vakavasti verottaneesta historiallisesta ilmiöstä, suomalaisten siirtolaisuudesta ulkomaille. On tärkeää nöyrin ja avoimin mielin keskustella siitä, mikä on saanut sadat tuhannet suomalaiset äänestämään jaloillaan ja muuttamaan pois tästä maasta. Meidän tehtävämme on hoitaa yhteiskuntaamme niin, että se säilyy suomalaisten mielissä parhaana vaihtoehtona asua ja elää myös tulevaisuudessa.

Hyvät historian ystävät,

Historiapäivien pääteemana ovat vuosien 1808 ja 1809 tapahtumat ja merkitys. Täällä kuultavat korkeatasoiset esitelmät valaisevat tapahtumia monelta eri kannalta. Esitelmät ja niistä toivottavasti käytävät vilkkaat keskustelut ovat osa valtioneuvoston järjestämän ja koordinoiman vuoden 1809 merkkivuoden viettoa.

Merkkivuoden kokoavana teemana on ”Kansakuntaa rakentamaan”, mihin palaan vielä tuonnempana. Vuodet 1808 ja 1809 kuuluvat Suomen valtiollisiin merkkivuosiin: käytiin Suomen sota, Porvoon valtiopäivät kokoontuivat, perustettiin oma keskushallinto, solmittiin Haminan rauha. Sanalla sanoen: syntyi autonominen Suomi. Tapahtumien kansainvälisenä taustana olivat Napoleonin sodat ja niihin liittyvät Tilsitin sopimus 1807 ja Erfurtin sopimus 1808.

Merkkivuoden valmistelussa ja toteutuksessa on lähdetty siitä, ettei demokraattisessa valtiossa ole valtion tehtävä kertoa, mitä historiassa on tapahtunut. Se tehtävä kuuluu tutkijoille. Niinpä ajatuksena on antaa historian puhua puolestaan. Merkkivuoden vieton tehtävänä on tarjota lähtökohtia Suomen historian tarkasteluun avoimella mielellä ja tuoreimman tutkimuksen pohjalta. Valmistelutyön tarkoituksena on luoda kiinnostavia kysymyksenasetteluja tuoreeseen ja parhaaseen tutkimustietoon pohjautuen.

Suomen sota alkoi 21. helmikuuta 1808. Nämä historiapäivät avaavat historiallisten tapahtumien kulkua seuraavan sarjan. Hanasaaren suomalais-ruotsalaisessa kulttuurikeskuksessa järjestetään kansainvälinen tieteellinen konferenssi Napoleonin sotien ajan kansainvälisestä taustasta 21-23. helmikuuta.

Vuotta 1808 leimasivat sotatapahtumat eri puolilla Suomea. Niiden muistoksi järjestetään monenlaisia seminaareja, näytelmiä ja näyttelyitä. Sodan tapahtumat ja paikallinen näkökulma tulevat varmaankin hallitsemaan tämän vuoden tapahtumia.

Ensi vuoden merkittävin muistettava tapahtuma olivat Porvoon valtiopäivät tai ”maapäivät” – historioitsijat käyvät tapahtumien nimestäkin keskustelua – 28. maaliskuuta 1809. Porvoossa järjestetään mittava tapahtuma alkuperäisen ohjelman hengessä 28. maaliskuuta 2009.

Haminan rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä 17. syyskuuta 1809. Siinä Suomen alue ja asuk-kaat siirrettiin Ruotsin alaisuudesta Venäjän alamaisiksi. Rauhansopimuksen muistoksi järjestetään Haminassa Itämeren alueen tulevaisuutta käsittelevä konferenssi 17. syyskuuta 2009.

Monet Suomen valtion instituutiot perustettiin vuonna 1809. Niistä tärkein oli hallituskonselji, jonka ensimmäinen istunto pidettiin Turussa 2. lokakuuta 1809. Sen johdosta valtioneuvosto tulee pitämään 200-vuotisjuhlaistunnon Turussa 2. lokakuuta 2009.

Toivon, että te, arvoisat historiapäivien osanottajat, voitte osallistua näihin ja moniin muihin merkkivuoden tapahtumiin järjestäjinä, katsojina ja ennen kaikkea historian merkitystä pohtivina kansalaisina. Merkkivuoden tiimoilta on jo nyt tiedossa useita kymmeniä erittäin kiinnostavia tapahtumia eri puolilla Suomea. Niistä saa helpoimmin selkoa merkkivuoden kotisivulta internetistä osoitteesta www.1809.fi.

Hyvät kuulijat,

Mitä tämän päivän hallituskonseljin eli senaatin eli valtioneuvoston valtiovarainministerin tulisi ajatella vuoden 1808–1809 käänteestä Suomen historiassa. Takana suomalaisilla oli kuusisataa vuotta elämää ja yhteiskunnallisten instituutioiden rakentumista Ruotsin valtakunnan osana. Edessä oli yli sata vuotta Venäjän keisarikunnan autonomisena suuriruhtinaskuntana, mitä seurasi valtiollinen itsenäistyminen vuonna 1917 ja Euroopan unionin jäsenyys vuonna 1995. Merkkivuosi antaa pitkien historiallisten perspektiivien ansiosta erityisen hyvän mahdollisuuden pohtia, minkä varassa kansakuntia rakennetaan.

Haluaisin nostaa esiin kolme näkökulmaa. Meille suomalaisille läheisin on pienten kansojen osa Euroopan historiassa. Euroopan historiassa näkyvimpinä ovat satojen vuosien ajan olleet valloituksin rakennetut imperiumit, raskaat ja alati toistuvat sodat ja kansoja hävittämään pyrkivät ylivaltapyrkimykset. Pienet kansat ja pienet valtiot ovat parhaimmillaankin olleet kuin lastuja suurvaltapolitiikan myrskyjen laineilla.

Päällimmäinen näkökulma liittyy mielessäni Euroopan unionin rakentamiseen. Euroopan unioni on toistaiseksi menestyksekkäin hanke rakentaa rauhaa ja hyvinvointia Eurooppaan. Euroopan unioni on toistaiseksi paras tae pienten kansojen ja valtioiden vapaudelle ja turvallisuudelle Euroopassa. Toivon, että syventyminen raakaan ja hävitystä kylväneeseen Napoleonin sotien aikakauteen antaa ymmärrystä ja tahtoa rakentaa yhä parempaa ja kestävämpää Euroopan unionia.

Euroopan unioni on historian silmissä ennen kaikkea rauhanprojekti. On nähty että vain tiivis keskinäinen yhteistyö ja yhdentyminen talouden ja politiikan alalla on tae pysyvälle rauhalle.

Kun rajat merkittävät merkityksensä, käy sotiminen niiden siirtämiseksi turhaksi.

Välillä huolestuttaa, että uudet sukupolvet eivät muista rauhan merkitystä. Ihmiskunnan ja Euroopan historia opettaa, ettei rauhan tila mantereellamme ole mikään vakio. Se on ansaittava yhä uudelleen Euroopan unionin oikeutuksena kansalaisten silmissä. Siksi historiantutkimuksella ja -opetuksella on niin tärkeä tehtävä. Historiantuntemuksen ansiosta jokaisen sukupolven ei ole pakko toistaa kaikkia virheitä.

Minä olen poliitikkosukupolvea, jonka poliittiseen nuoruuteen kuuluivat Neuvostoliiton hajoaminen, Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Politiikan tekeminen Eurooppalaisella tasolla on ollut minulle aina yhtä luontevaa kuin politiikan tekeminen täällä Suomessa. Minulle Euroopan yhdentyminen on rauhan, vaurauden ja hyvinvoinnin projekti.

Toinen minulle läheinen näkökulma liittyy kansamme vaurauden ja hyvinvoinnin aineellisten edellytysten parantamiseen. Tässä hallinnolliset järjestelyt eivät riitä, vaan tarvitaan vahvaa ja uudistuvaa elinkeinoelämää. Suomen autonomia syntyi aikakautena, 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa, joka tunnetaan myös ensimmäisenä teollisena vallankumouksena. Sen katsotaan alkaneen Kehruu-Jennystä, joka mullisti tekstiiliteollisuuden. Elinkeinojen muutoksen moottorina oli hiilikäyttöisen höyryvoiman ja automatisoidun, koneistetun tuotannon käyttöönotto. Teknologinen ja taloudellinen kehitys nopeutui höyrykäyttöisten laivojen, veneiden ja maaliikenteessä rautatien käyttöönoton myötä.

Tulen merkkivuoden aikana kuulemaan erityisellä kiinnostuksella, miten tutkijat kuvaavat ja selittävät suomalaisen elinkeinoelämän sopeutumista teolliseen vallankumoukseen ja uudistumista kaksi vuosisataa sitten. Uudet innovaatiot muuttavat myös tänä päivänä peruuttamattomasti talouden reunaehtoja ja yhteiskuntaa. Siksi tutkimus, koulutus ja uuteen teknologiaan ja innovaatioihin panostaminen ovat äärimmäisen tärkeitä keinoja sopeutua muuttuvaan maailmaan ja turvata suomalaisten elinehdot myös tulevaisuudessa.

Suomalainen teollisuus perustettiin pääomaköyhässä maassa valtiovetoisesti. Teollisuuspolitiikka onkin ollut maamme historiassa viisasta. Tänä päivänä käytävä keskustelu valtion omistajapolitiikasta asettuukin mielenkiintoiseen valoon kun sitä tarkastelee historiallisesta näkökulmasta: Kun suomalaisten veronmaksajien rahoilla on aikoinaan ainoana vaihtoehtona käynnistetty luonnonvarojamme hyödyntävää teollisuutta, niin mikä on valtion ja niiden pääomien rooli, kun toiminta on jo itsessään toi-meentulevaa kansainvälistyneiden suuryritystemme pyörittämää?

Tänä nykyinen hallitus on jo neljäs, jolla on sama linjaus: Tietyt valtio-omisteiset yritykset pidetään strategisina sijoituksina valtion hallussa. Osa taas on sellaisia, joihin valtion sijoittama pääoma on teh-nyt aikaa sitten tehtävänsä, eikä valtion pääoma tuo enää lisäarvoa yhtiöiden toimintaan. Niistä on pää-tetty sopivissa erissä ajan myötä tulevaisuudessa luopua, niissä meillä on jäljellä vain sijoittajaintressi.

Aluepolitiikka, elinkeinopolitiikka ja työllisyyspolitiikka ovat äärimmäisen tärkeitä politiikan alueita tässäkin ajassa, mutta niille on oltava omat instrumenttinsa.

Näiden kerran sijoitettujen pääomien tuotolla ja yhtiöiden oikeaan aikaan toteutettujen myyntien myyntivoitoilla, panostetaan taas jatkossa suomalaisten yhteinen pääoma tulevaisuuden rakentamiseen. Tässä ajassa on panostettava nämä varat inhimilliseen pääomaan: koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen. on panostettava myös tieteenaloihin ja tutkimukseen, joilla ei ole nopeasti nähtävää hyötyä tavoitettavissa. Laaja sivistys ja korkea osaaminen ovat kansakuntamme tulevat menestystekijät.

Kolmas minulle läheinen, ehkä lopulta kaikkein läheisin, näkökulma liittyy arvoihin. Suomalaisuus on meille suomalaisille kaikkein tärkein perusarvo. Ilman kansallista yhteenkuuluvuuden tunnetta Suomi ei selviä tulevaisuudessa. Siksi eri aikoina muuttuneen ja muuttuvan suomalaisen identiteetin ja siihen vaikuttavien tekijöiden pohtiminen on kirjaimellisesti keskustelua kansakunnan perimmäisistä arvois-ta.

Suomalaisuus rakentui Mikael Agricolan aloittamalle suomen kirjakielen viljelylle. Sitä jatkoi Henrik Gabriel Porthanin tutkimus- ja herätystyö. 1800-luvulla suomalaiskansallinen liike sai voimaa Lönnrotin Kalevalasta, Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista ja muista kansallisen herätyksen merkkiteoksista. En voi olla ylpeydellä toteamatta, että oma aatteellinen kotini, Kansallinen Kokoomus, katsoo juuriensa ulottuvan Snellmanin käynnistämään yhteiskunnalliseen suomalaisuusliikkeeseen ja sen poh-jalle rakentuvaan maamme vanhimpaan poliittiseen puolueeseen, Suomalaiseen Puolueeseen.

Mutta kysymys suomalaisuudesta ei koske vain historiaa. Pienet kansat ovat Euroopan suuria ihmeitä, ne ovat se todellinen ”kova ydin”, jonka varaan Euroopan tulevaisuutta tänä päivänä rakennetaan. On tärkeää pohtia historian valossa, mikä tänä päivänä on kansakunta, miten kansakuntien identiteetit muodostuvat, miten kansakuntaa parhaiten rakennetaan ja ennen kaikkea miten kansakuntien yhteis-toiminta järjestettävä.

Uskon, että kasakunnan arvoista tärkeimpiä on terve kansallinen itsetunto ja tulevaisuuden toivo. Niiden varassa me elämme ja teemme työtä tänään ja kuljemme tulevaisuuteen. Me emme voi ymmärtää tulevaisuuden vaatimuksia, jos emme tunne menneisyyttä.

Siksi haluan vielä kerran kiittää historiapäivien järjestäjiä ja toivottaa kaikille osanottajille antoisia näkökulmia ja pohdintoja yhteisen isänmaamme historiasta ja tulevaisuudesta.