AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  / Neuvoja ylipääsemiseen!

Neuvoja ylipääsemiseen!

47 Vastausta 1 960 Lukukertaa
Haluaisin saada neuvoja miten pettämisestä voi päästä yli. Omia kokemuksia siitä kuinka kauan sinulla/teillä meni anteeksiantamiseen? Miten se meni? Onko edes mahdollista päästä kokonaan yli? Pettäjien ja petettyjen kokemuksia? Olen itse pettänyt puolisoani ja haluaisin auttaa häntä pääsemään yli, jotta voisimme jatkaa suhdettamme. Auttaako pariterapia?

Paljon kysymyksiä,

mutta jos vastaisin itse oman kokemukseni pohjalta. Minä olen petetty osapuoli ja miehellä oli vuosia kestänyt salasuhde. Meillä meni jo vuosia huonosti, (onneksi, muuten en käsittäisi yhtään mieheni tekoa) mieheni sairastui vakavasti ja lisäksi oli loppuunpalamista töissä eli juuri miehen elämä oli aika sekaisin. Kerron tämän siksi, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yhdessä olemme olleet 22 vuotta.
Kärystä on reilu vuosi, enkä ole vielä pystynyt kokonaan anteeksi antamaan. Ja rehellisesti sanottuna, tuskin koskaan pystyn kokonaan antamaankaan. En olisi halunnut jatkaa avioliittoamme, mutta kun mieheni vannoo ja vakuuttaa rakkauttaan minuun ja haluaa toisen mahdollisuuden, niin pitkin hampain suostuin. Mieheni on muuttunut totaalisesti, joten siitä on todella apua, pieni toivon häivähdys siis kytee. Kun näkee toisen katuvan sydämensä pohjasta, niin se auttaa jaksamaan, yrittämään. Mies puhuu ja vastaa, pitää hyvänä, halaa ja pussaa enemmän kuin koskaan ennen. Tuntuu hyvältä, mutta eihän se poista sitä kaikkea tuskaa, mitenkään.
Pariterapia on hyvä juttu, kävimme siellä,auttaa näkemään tilanteen laajemmin. Olen itse ainakin löytänyt ymmärrystä asialle, miksi näin kävi.
Puhu paljon, älä hermostu, jos petetty haluaa tonkia asiaa yhä uudelleen ja uudelleen. Usein on niin, että pettäjä ei halua puhua asiasta (meillä oli niin), mutta mielestäni se on välttämätöntä asia yli pääsemiseksi tai sanotaanko niin, ehkä tästä ei koskaan pääse yli, mutta ehkä asian kanssa oppii elämään. Näytä tunteesi, että rakastat. Sano se. Älä syyttele puolisoasi,koska sinä teit valinnan lähteä pettämiseen. Luokaa uudet pelisäännöt suhteeseenne. Kestä petetyn raivo ja itku.
Minulle tämä on ollut todella kova pala kestää. Sanoisin näin, että toista kertaa en suostu tälläiseen selvitykseen, sen verran kovaa on ollut. Henkinen puoli on ollut todella kovilla, lääkkeitä on tarvittu ja sairaslomaa.
Aika parantaa pikkuhiljaa. Pahoina päivinä auttaa, kun aviomieheltä tulee tekstiviesti, että olen hänelle maailman tärkein ihminen. Se auttaa paljon, että toinen kertoo, että välittää, kertoo, että teki elämänsä suuren virheen. Halaus auttaa. On apuna arjen askareissa, koska petetty ei välttämättä itse jaksa tehdä mitään.
Onnea taipaleelle!
Kiitos että jaoit kokemuksesi kanssani. Meidän jutussamme on samanlaisia piirteitä. Olen tosiaan huomannut tehneeni virheen siinä etten ole pystynyt antamaan tarpeeksi vastauksia kumppanilleni asiaa koskien ja sulkeutunut kun hän on raivonnut asiasta. En aijo tehdä sitä enää. Olen kyllä sanonut hänelle että hän saa osoittaa vihantunteitaan minulle ja minun velvollisuuteni on kestää ne, itsehän menin hölmöilemään.
Paskamaista tässä on se että rakastamme kovasti toisiamme ja kemiamme todella kohtaavat, ja meillä on hyvin hauskaa yhdessä, mutta hän ei vain saa asiaa mielestään. Siitä on nyt noin 6kk kun hän sai tietää pettämisestä.
Olimme erossa välillä sillä jätin hänet heti pettämisen jälkeen. En vain uskaltanut kertoa asiasta tarpeeksi ajoissa, koska pelkäsin ettei hän tuollaisen jälkeen halua minua enää elämäänsä. Emme ole naimisissa eikä meillä ole lapsia, joten tavallaan meillä ei ole mitään mikä sitoisi meitä toisiimme.. paitsi rakkaus ja yhteiset unelmat.

kannattaa vielä yrittää

Niin kauna kannattaa yrittää, kun toista kohtaan on tunteita jäljellä. Rakkautta ei kannata koskaan heittää tuosta vain menemään. Kuulostele siis itseäsi ja ole itsellesi rehellinen.
Jos on puhtaasti pelkät kulissit pystyssä, niin uusi pettäminen tulee ajankohtaiseksi enemmin tai myöhemmin..valietettavasti. Ihminen hakee aina hyväksyntää ja läheisyyttä..jos sitä ei saa kotoa, niin sitten se otetaan muualta..oli sitten lapsia kuvioissa tai ei.

Se teki sen uudestaan

Tähän täytyy sanoa että joskus sitä on parempi erota, vaikka tunteita olisikin jäljellä. Välillä sitä roikkuu yksinjäämisen pelossa jossain vanhentuneessa mielikuvassa kumppanista, suostumatta myöntämään hänen petturuuttaan, koittaa vaalia jotain mitä ei ole enää olemassa. Joskus saattaa yrittäessä hajottaa itsensä niin että eheytyminen ei ole enää mahdollista. Siis silloin kun toinen satuttaa kerta toisensa jälkeen, pettää, loukkaa, syyttää vainoharhaiseksi ja valehtelee.

En tarkoita että näin olisi aina, mutta itse tulin petetyksi uudelleen samalla tavalla jatkamalla suhdetta saman naisen kanssa, häikäilemättömästi, vaikka kumppani oli väittänyt muuttuneensa. Itki ja pyyteli anteeksi, puhui, oli hellä ja huomaavainen. Olin vain niin sokeasti halunnut hänen olevan tosissaan, etten nähnyt kun pettämisen merkit oli taas ilmassa. Toinen kerta miehen verekseltään kiinni jäädessä karisti pölyt silmistä, ja pakotin itseni katsomaan kenen kanssa olin. Ja se näky ei miellytänyt enää.

Ja

monesti sääli puolisoa kohtaan on suurempi kuin rakkaus. Ei vain hennota eroa. Puhumattakaan, että monia puolisoja yhdistävät lähinnä suuret ristiriidat ja erilaiset riippuvuussuhteet.

ei se kannata

"Haluaisin saada neuvoja miten pettämisestä voi päästä yli."

ei kannata.

pettävä puoliso vaihtoon ja heti.

Just

joo, nää on noita, kerran pettää aina pettää juttuja.... Mikä ihme ihmisiä vaivaa, että missään asiassa ei nykyään jakseta mitään yrittää? Kaikki mulle ja heti-periaate ja jos ei onnistu, niin uutta kehiin..
Alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin, että hyvä kun mietit ratkaisuja tilanteeseenne, etkä jätä ongelmia ratkaisematta. Aina kannattaa yrittää, on asia mikä tahansa, muista se! Se jos mikä tekee ihmisestä vahvan, kohtaa ongelmat, ratkaisee ne tavalla tai toisella... Hatunnosto sinulle, olet vahva, sympaattinen ihminen!
Luuseri on se, joka luikkii pakoon...

heh

" kerran pettää aina pettää juttuja.."

eihän kaikki aina petä, mutta jos kerran pettää niin se toinen joutuu aina miettimään sitä. luottamus kun on mennyt niin sitä ei ikinä saa takaisin, enkä minä halua elää sellaisessa suhteessa jossa toiseen ei voi luottaa. vaikka se ei pettäisikään uudelleen, pelkästään epäilys siitä että näin ehkä voi tapahtua _taas_, on mielestäni aivan hyvä syy katkaista suhde.

"Kaikki mulle ja heti-periaate ja jos ei onnistu, niin uutta kehiin.."

haluaisitko sinä elää tuollaisen ihmisen kanssa? mitä muuta se pettävä osapuoli on, kuin henkilö joka tahtoo kaiken kerralla?

"! Se jos mikä tekee ihmisestä vahvan, kohtaa ongelmat, ratkaisee ne tavalla tai toisella.."

joo täällähän näitä ongelmanratkaisijoita tosiaan näkyy, vaimoja/miehiä jotka itkevät että kun se TAAS on pettämässä tai että TAAS joutuu epäilemään, tai että ei se lopettanutkaan...

elämä on lyhyt, sitä ei kannata tuhlata hyörimällä epäoptimaalisten ja itsekkäiden yksilöiden kanssa.

Ei kai

kukaan halua pettäjän kanssa elää. Mutta kun ap kirjoittaja pyysi asiallisia neuvoja, miten päästä pettämisjutusta yli ja hänen toiveenaan on nimenomaan jatkaa kumppaninsa kanssa ja siihen hän toivoi neuvoja, niin miksi neuvot ovat jätä? Hänellä kun nyt ei ole ajatuksissa lähteminen....
Voit perustaa oman otsikon!
No kyllä asiaa pitää pystyä käsittelemään myöskin siltä kannalta ettei siitä pettämisestä välttämättä pääse yli. vaikka monet yrittävät tämä puoli asiasta on myös huomioitava, koskaa ei ole selvää pääseekö pettämisestä yli todella, vai haluaako toinen niin itselleen uskotella. Se´ei vaan aina mene niin.
Mielipiteitä on joka lähtöön. Kiitos teille jotka yritätte tukea ja kirjoitatte rakentavia juttuja. Tiedän että luottamus on asia joka on hyvin vaikea saada takaisin, mutta en usko että se on mahdotonta. Olen itsekkin saanut luottamuksen takaisin pitkäaikaiseen ystävääni joka kerran petti minut. Löysin vikaa myös itsestäni ja annoin anteeksi, vaikka helppoa se ei ollut.
Jokatapauksessa lähden vaikka vuoden pituiseen pariterapiaan, jotta kumppanini voisi saada mielenrauhan asian suhteen. En halua että hän kärsii. Ja kun todellakin tämä on ainut asia joka suhdettamme hiertää. Ja kaiken tämän tuskan jälkeen mitä olemme joutuneet käymään läpi, voin sanoa etten petä uudestaan. Tai jos petän, niin silloin olen jo täysin seonnut tai muuttunut joksikin muuksi ihmiseksi. Ja nyt olen täysin uskollinen, enkä ole antanut aihetta mustasukkaisuuteen vaikka kumppanini sitä tietenkin on. Ja ymmärrän sen täysin.

kiitos

sinulle! Oleu fiksu ihminen:)

ei kannata ei

"oo, nää on noita, kerran pettää aina pettää juttuja.... Mikä ihme ihmisiä vaivaa, että missään asiassa ei nykyään jakseta mitään yrittää?"

Voishan sitä yrittää, jos yritys maksaisi muutaman kympin tai veisi muutaman tunnin.

Mutta mutta, kun parisuhteessa on kiinni vuosikausia, jälkikasvua ja omaisuuttakin talossa vaikkapa 100-200 tuhatta euroa, niin se pistää tarkaksi. Miksi pitäisi investoida noin valtavasti tunnetusti epäluotettavaan ihmiseen?

Jos elämä ei olis niin lyhyt, voisi hyvinkin yrittää. Mutta koska aikaa ei ole rajattomasti, täytyy tarkkaan harkita kenen kanssa sitä viettää.

"Aina kannattaa yrittää, on asia mikä tahansa, muista se!"

Täyttä roskaa. Mitä jos viiden vuoden ja parin lapsen jälkeen sama kuvio toistuu? Eroamalla viidessä vuodessa olisi löytänyt jo uuden, todennäköisesti yhtä sopivan, kumppanin itselleen.

"Luuseri on se, joka luikkii pakoon..."

Luuseri on se joka pettää, hänellä ei selvästikään ole itsehillintää tai sitten hän ei välitä puolisostaan. Kummassakaan tapauksessa ei kannatta jatkaa.

Uskon parempaan.

Täyttä asiaa! Itse en halua olla se joka vanhana huomaa tuhlanneensa elämänsä väärään ihmiseen, sellaiseen joka ei välitä tarpeeksi, joka kykenee pettämään minua. Mieluummin etsin rauhassa sen itselleni sopivan kuin pitäisin kynsin hampain kiinni jostakin luihusta minkä olen saanut kiinni, en ota sitä kuka ensimmäisenä tulee vastaan. Niin huono itsetunto minulla ei ole ettenkö uskoisi löytäväni juuri sellaisen kuka rakastaisi minua täydestä sydämestä ja haluaisi olla uskollinen minulle. Saatan silti joskus erehtyä, sillä haluan ajatella kaikista ihmisistä aluksi vain hyvää. En halua olla sellainen jota eroaminen hävettää, voin myöntää jos olen erehtynyt ihastumaan vääränlaiseen ihmiseen, en ala esittämään ja teeskentelemään että kaikki on hyvin vain siksi että muuten saattaisi "joutua" sinkuksi. Tai että olisi noloa myöntää ystävättärille että se alussa hehkuttamani ihana mies kohtelee minua huonosti eikä välitä.
Mulla oli yhden yön juttu n 6 kk sitten. Soitin heti seuraavana aamuna miehelleni ja kerroin. Emme tavanneet moneen viikkon sen jälkeen mutta juttelimme paljon puhelimessa. Mä kerroin että haluan yrittää vielä. Me jatkoimme yhdessä mut asuttiin erillään, niin kuin vieläkin. Kun tavattiin pari viikkoa tapahtuman jälkeen niin molemmat oli huonossa kunnossa, mut juteltiin kauan ja uudestaan ja uudestaan.. juteltiin paljon. Ja kirjoitin kirjeitä hänelle. Kirjoitin siitä illasta ja millaisia tunteita mulla oli silloin ja sen jälkeen. Yritin selvittää syyt siihen. Löysin kai jonkinlaisia vastauksia, ja vähän yllättäviä mahdollisia syitä lapsuudesta. Mieheni sanoo että hän luottaa minuun. Ihmettelen välillä miten hän pystyy siihen. Mutta hänen mielestä hän on myös kohdellut mua huonosti, joten hän ymmärtää mun tekoni jollain tavalla. Mut jollain tavalla ei. Pahin hänelle on häpeän ja nolon tunne, jonka aiheutin. Mä toimin hänen ehdoillaan, ja jos hän haluaa olla rauhassa niin jätän hänet rauhaan, jos hän haluaa vastauksia niin annan niitä hänelle. Ja mun täytyy vain odottaa kunnes... niin kuin dr phil sanoo :)

Ollaan oltu n 5 v yhdessä ja yritämme jatkaa koska välitämme toisistamme, samankaltainen huumorintaju ja arvomaailma (vihasin pettäjiä ennen tätä, niin kuin hänkin teki) jne. Emme tiedä jos päästään täydelliseen sopuun tai ratkaisuun, mutta yritetään... hyvää ei kannata heittää pois noin vain.
Pettämisestä ei välttämättä pääse yli, niinkuin joku jo totesikin. Miehelläni oli kuukausien suhde sellaisena aikana, kun olisin itse tarvinnut häntä todella paljon. kaikkea on yritetty, asiaa on selvitetty terapiassa ja ilman, ja välillä tuntunut että ehkä onnistutaankin. Mutta nyt 2,5 vuoden jälkeen taitaa olla aika myöntää, että emme tästä selvinnetkään. En enää pysty arvostamaan miestäni enkä tunne rakkautta häntä kohtaan. Kovasti on yritetty ja vieläkin toivoisin jotain tapahtuvan, koska meillä olisi kaikki haluamani jos vain saisimme tämän asian jätettyä taakse. Yhteinen elämä, koti ja lapset painavat vaakakupissa paljon, mutta se ei riitä jos vaan tunteita ei ole. Mieheni on kyllä tehnyt kaikkensa suhteen eteen, kun alun peittely-yritykset loppuivat. Mutta se ei välttämättä riitä silti.

Paljon riippuu siitä minkälaista pettäminen oli. Yhden kerran hairahdus on aivan eri asia kun pidempään jatkunut suhde. Lisäksi vaikuttaa se, kerroitko itse vai onko puolisosi joutunut kuulemaan muuta kautta. Kerro ihan kaikki heti, jottei puolisosi joudu kestämään uusia paljastuksia juuri kun on saanut käsiteltyä aiemmin tietämänsä asiat. Pettämisessä pahinta on se valehtelu, että petetyltä viedään mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä tosiasioiden pohjalta. Muista, että vaikka ongelmat parisuhteessa johtuvat molemmista, niin pettäminen on yksinomaan sinun valintasi ja syysi. Mikään asia ei oikeuta pettämistä, vaikeuksista täytyy puhua tai sitten erota. Pettäminen ei ole ratkaisu.

Mietin samaa

että pääseekö pettämisen aiheuttamasta pahasta olosta koskaan?
Mieheni kärähti pettämisestä noin 4 kk sitten. Aluksi ei myöntänyt mitään siis useaan viikkoon vaan vasta sitten kun oli pakko.
Kiinni jäätyään hän alkoikin olemaan enemmän kotona ja panostamaan meihin (vannoi rakkautta ja osoitti katumusta yms.) ja lupasi suhteen olevan ohi. Kunnes taas muutaman viikon kuluttua jäi kiinni valheesta ettei muka enää pidä yhteyttä ja kuitenki piti. Taas hän selitti valheet ja tuntui pahalta kun aina uskoo miestä, jota rakastaa.
Itse olin huonossa kunnossa, ruoka ei maistunut yms... Vietimme paljon yhdessä aikaa ja teimme kaikkea yhdessä jopa seksi oli hyvää. Halusin näyttää miehelleni, että olen hänelle tärkeä ja aloin satsaamaan itseeni (ostin uusia vaatteita yms.) pönkitin omaa itsetuntoani, kun se oli kertaheitolla romahtanut.
Mutta nyt vielä 4 kuukauden jälkeenki tuntuu ajoittain pahalta ja nyt alkaa tuntumaan ettei ehkä sitten kuitenkaa voi enää rakastaa miestä niin kuin aikaisemmin. Kuoleeko rakkaus, kun loukataan oikein kunnolla? Kuinka kauan aikaa tarvitaan unohtamiseen ja luottamuksen palautumiseen? Missä vaiheessa pitää osata luovuttaa?
Mieheni ei enää halua keskustella asiasta, vaan on sitä mieltä että siitä on puhuttu jo tarpeeksi. Itse haluaisin vielä puhua asiasta, mutta miehelleni tulee niin paha olo kun otan asian puheeksi ettei hän haluaisi siitä enää keskusteltavan. Nyt kun olen itse pahimmasta shokista selvinnyt, olen ajatellut ottaa yhteyttä tähän salarakkaaseen, sillä haluaisin vielä keskustella aiheesta (siis järkevästi enkä syyttelevästi). Olen sen myöskin miehelleni ilmoittanut ja hänen mielestä se on OK. Mutta onko siitä hyötyä vai haittaa? Mitä sitten kysyisin?

Myös 4 kk kärvistellyt

Aivan sama tilanne.
Alan olla vaiheessa, että luotan mieheen sen verran ettei salasuhde enää jatku. Menneisyys kuitenkin painaa joka päivä; onko sittenkään uskaltanut kertoa kaikkea jne. , samoin tulevaisuus; Milloin tällaista tapahtuu uudestaan jos tapahtuu jne. Mies on kyllä vakuuttanut että on oppirahansa kalliisti maksanut ja läksynsä oppinut. On hoitanut minua koko ajan parhaalla mahdollisella tavalla. Eteenpäin on menty, mutta tuska on vieläkin kova.

Jonkin verran auttoi väestöliiton sivut:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/
Siellä on ikäänkuin kirjeet molemmille; pettäjälle ja petetylle.

Helpotti ainakin meitä ymmärtämään toista vähän paremmin ja varsinkin mitä pään sisällä liikkuu; juuri tämä toisen halu kysellä ja vatvoa ja toisen haluttomuus kertoa ja käydä uudelleen ja uudelleen läpi. Toinen voi käsittää sen vähättelyksi ja toinen jatkuvaksi syyttelyksi tai piruiluksi, näin meillä ainakin luultiin.

Minäkin otin yhteyttä puhelimitse salarakkaaseen; varmistelin, oliko mieheni puhunut totta, toisen puolen versiolla ja lopuksi puhuimme kaiutin päällä mieheni kuullen niin, että molemmat joutuivat tarkentamaan jos tarinat erosivat liikaa (oli selvästi kiusallista heille molemmille ja nöyryyttävääkin, mutta mielestäni ihan oikein heille, niin paljon olen minäkin saanut kestää.)
Mieheni vielä puhelun jälkeen kehui kuinka rauhallinen olin ollut, vaikka "kakkonen" ei osoittanut minkäänlaista katumusta tai pahoittelua, hänen mielestään asia ei ollut edes vakava. Se asia sai jotenkin päätöksen tällä puhelulla ja olen saanut nyt pari kuukautta keskittyä "miehen vihaamiseen" ja suruun. Toinen osapuoli on ikäänkuin yhdentekevä, miehenihän minut petti.

Ota ihmeessä yhteyttä kakkoseen, jos se vaivaa sinua. Minä olen mennyt pala kerrallaan eteenpäin, aina purkanut sen kohdan jutussa mikä sinä päivänä vaivaa, se on tuntunut hyvältä tavalta; olen sen tyyppinen ihminen, että asia pitää hoitaa heti tai se kasvaa liian suuriin mittasuhteisiin omassa päässä ja sitten tulee raivokohtaus.

Vielä en tiedä mihin tämä johtaa, mutta molemmilla on ainakin tahtoa yrittää ja ilman sitä tästä ei ainakaan tulisi mitään. Tsemppiä sinulle ja muille kohtalotovereille!

Kohti parempaa?

nimimerkille kiitos viestistäsi ja laittamistasi väestöliiton sivuista!! Ja tsemppiä sinullekin!
Mieheni mielestä siis 4 kuukauden jälkeen pitäisi päästä jo huomattavasti eteenpäin eikä hän voi enää käsittää että edelleen haluan palata tähän aiheeseen ja kysellä/keskustella.
Emme ole käyneet pariterapiassa enkä ole itsekään asiasta puhunut kuin yhden ystäväni kanssa. Siksi tuntuu, että ainoa keskustelukumppani olisi mieheni ja hän ei enää jaksaisi keskustella aiheesta. Meillä periaatteessa menee hyvin, olemme paljon yhdessä ja satsaamme toisiimme, mutta minulle tulee tämä sisäinen tuska aina silloin tällöin ja se tuntuu pahalta. Haluaisin ihan oikeesti, että rakkautemme voittaisi ja voisimme olla onnellisia yhdessä, mutta koska tämä oma sisäinen tuska helpottaa? Kuinka voin jatkaa elämää niin kuin ennenki tai ettei mitään ole tapahtunut -periaatteella?
Helpottaisko se jos ottaisin yhteyttä tähän salarakkaaseen vai pahentaisko se oloa?
Varmistaisinko vain mieheni kertomukset vai mitä kysyisin?
Olen varma, että voin hoitaa keskustelun järkevästi, mietin vain vielä puhelimitse vai kasvotusten?
Moi kaikki!!
Olen taas mies ja vaimolla oli rakastaja yli puolitoista vuotta. Kärystä on nyt 3 kk.
Asetelma aivan sama ja tyypillinen. Minä haluan kysyä ja tietää, hän haluaa vaan
unohtaa. Tietysti haluaa!! Romut vaan äkkiä maton alle.
Käyn psykiatrilla, psykoterapiassa, kerran oltu yhdessä pariterapiassa.
Minä olin tähän rakastajaan yhteydessä useampaan kertaan s-postin välityksellä.
Ja se toimi. Mutta kun olen yrittänyt soittaa jälkeenpäin se on päättynyt
katastroofiin. Ja hänen vaimonsakin uhoo mulle vaikka molemmat olemme
petettyjä. Niinkuin se olisi minun vikani?? Onneksi on sen verran välimatkaa
kuitenkin.
Onko Tämä nainen Sinulle tuttu??
Oletko nähnyt??
Sanon vaan ihan vinkiksi että vältä soittamista tai tapaamista ensivaiheessa.
Voitko kommunikoida s-postitse??
Silloin voit kontrolloida itseäsi paremmin. Siinä voi vaikka vääntää
pienet itkut samalla kuin kirjoittaa. Se helpottaa. Ja voi kirjoittaa
ja säästää se vaikka seuraavalle päivälle ennenkuin lähettää. Voi korjata
ja muuttaa jne... Pelkään vaan että suorassa "lähetyksessä" tunteet saavat
vallan. Sitä minä pelkään ja olen pelännyt itse. Herkkä ja tunteellinen
mies kun olen.
Tsemppiä Teille kaikille!!!
Ei ole tämä nainen minulle tuttu enkä ole häntä koskaan tavannut. Tämä nainen ei mieheni mukaan edes tiedä, että heidän salasuhde on paljastunut minulle. Sitäkin vähän mietin, että onkohan oikeesti näin? Hän asuu eri paikkakunnalla, muttei kovin kaukana.
Jotenki luulisin pystyväni asialliseen keskusteluun, tosin en tiedä miten hän suhtautuu minuun.
Ehkä en haluaisi laitella sähköposteja, en tiedä mitä kirjoittaisin.
Haluaisin varmistaa mieheni kertomukset ja tietää varmasti, että kaikki on loppu.
Mutta en tiedä, mitä apua on olla yhteydessä tähän naiseen?
Tuskin tämä sisäinen pahaolo kuitenkaan poistuu ja sen nimenomaan haluaisin pois.

täälläkin 4 kk

Kiitos kirjoituksestasi se on kuin omasta elämästäni tällä hetkellä. Itse olin yhteydessä mieheni salarakkaan puolisoon. Pidimme parin tunnin "palaverin", jossa setvimme mitä meille kummallekin oli kerrottu. Valitettavasti valheita paljastui. Soitin vielä myös tälle toiselle naiselle varmistaakseni muutaman jutun, koska en enää ollut varma kuka valehteli. Ei kai sitä koskaan saa kaikkea tietää, mutta minulle nämä muutamat yhteydenotot olivat tärkeitä, koska ne valaisivat tapahtumaketjua ja poistivat sitä omituista salaisuuksien verhoa, jonka taakse mieheni pakeni. Jouduin kyllä todella panostamaan siihen, etten tuonut yhteydenotoissa tunteitani esille, sillä tajusin kyllä itsekin, että vihasta ja katkeruudesta tässä tapauksessa olisi ollut vain haittaa.

Yhteydenottojen jälkeen ratsasin vielä mieheni tavarat. Sillä tavalla pääsin eroon siitä pakottavasta tarpeesta saada kaikki selville. Tunsin tietäväni tarpeeksi. Auttoiko se mitään tässä prosessissa, mene ja tiedä. Siihen osaa varmaan vastata joku, jolla pettämisestä on enemmän aikaa.

ei puheluita joka suuntaan..

En oikeasti ymmärrä vinkkejä soittaa "salarakkaan" puolisolle, tai salarakkaalle itselleen. Meilläkin näin kyllä kävi. Mutta mitä siitä seurasi: petetyt puolisot lietsoivat toinen toisiaan, loivat mitä villeimpiä teorioita, joita alkoivat sitten esittää totuutena, olivathan "kuulleet sen luoetettavalta taholta". Vaikka kyse oli siis heidän oman päänsä asioista, ei mistään totuuksista, mitä olisivat tienneet meidän pettäjien suhteesta. Oli kummatkin menivät vain turhaan täysin sekaisin. Olisi ollut hyödyllisempää käyttää tuokin keskusteluaika oman kumppanin, eli pettäjän kanssa asioiden läpikäymiseen. Samoin, salarakkaan puolison soittaessa minulle - en usko sellaisen selventäneen pätkän vertaa asioita. Ainut ja oikea kontaktikanava on se oma pettäjä-petetty puoliso. Tapauksessamme siis kumpikin jäi kiinni melko samaan aikaan, kummatkin ovat eronneet, mitään käräytyspuheluita ei soiteltu. Eli ainut oikea kanava työstää pettämistä niin petetyllä kuin pettäjällä, on se oma kumppani. On päätös sitten jatkaa yhdessä tai ei. Apuvoimia siihen työstämiseen saa. Voi olla hyvä käydä läpi asioita esim pariterapiassa, vaikka olisikin eroamassa, niin se voi selventää vähän kysymystä "miksi". Terapeutti myös osaa ohjata keskustelua suuntaan, jossa keskustellaan oikeasti aviosuhteessa olleista ongelmista - syistä jotka johtivat pettämiseen. Petetyllä kun on usein tapana juuttua miettimään yksityiskohtia: miten monta kertaa, missä asennoissa yms yms, millä ei oikeasti ole hevon väliä.

Niinpäniin

"Petetyllä kun on usein tapana juuttua miettimään yksityiskohtia: miten monta kertaa, missä asennoissa yms yms, millä ei oikeasti ole hevon väliä."

Ei silä ole sulle mitään merkitystä, kun tiedät mistä suunnasta ja kuinka monta kertaa sitä kullia tuli.

Pakko vastata

4 kk sitten salarakkaani joutui pakon edessä tunnustamaan suhteensa kotonaan. Vaimo ei ikinä ottanut minuun yhteyttä , vaikka tilaisuus olisi ollut. Asun eri paikkakunnalla. Terapiassa he ovat käyneet ja päättäneet jatkaneet avioliittoaan.

Olen 100 % varma,että mies on valehdellut vaimolle lähes kaikesta tapahtuneesta. Aloitteen tekemisestä, yhteydenpidon aktiivisuudesta, tapaamisten tiheydestä, aktiivisemmasta osapuolesta, tunteista, minusta.

Mistä tiedän? Siitä,että olemme yhteydessä edelleen. Päivittäin.

Minä toivoisin , että minuun otettaisiin yhteyttä. Olen valmis asialliseen keskusteluun.

mitäs tänne kirjoitat

ota itse yhteyttä siihen vaimoon ja kerro missä oikeasti mennään, eikö se olisi reilusti tehty. Toinen siellä yrittää saada elämästä uudelleen kiinni ja taas valheessa - ja sinä olet suuri osa sitä valhetta!
Taidat vain pelätä, ettet enää kelpaa miehelle kun hän on vapaa...

Sinäpä sen sanoit..

Olen ottanut..mutta vaimo ei ollut halukas keskustelemaan sillä hetkellä. En voi pakottaa häntä kuuntelemaan, jos ei halua totuutta kuulla. Valheessa eläminen on tässä tapauksessa oma valintansa:(

Väärässä olet sen sijaan "pelkojeni" suhteen. Ei minulla ole mitään odotuksia. Kyllähän minä tiedän tasan mikä mies on miehiään.

Täällä myös.

Mies, jota on petetty. Takana yli 10 vuotta pitkä suhde avioliittoineen lapsineen. vaimo kertoi lähtevänsä tyttökaverinsa kanssa festareille. No mikäpä siinä, olihan minullakin omia vastaavia menoja. Kuvio alkoi painajaismaisesti selvitä, kun epäilin jotian olleen vireillä jo pitemmän aikaa. Yhteiselle tietokoneelle keylogger ja sieltähän ne meilit pamahtivat päin näköä. Vaikeaa on olut siitä lähtien, välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa. Mieli kyllä tekisi käräyttää se mies ja saada heidänkin perhe-elämänsä mullin mallin. Tapauksesta on nyt 6 kk. Nyt on ollut vaikeaa aikaa pari viikkoa. Nöyryytetty olo ja itsetunto nollissa välillä. Keksusteltu on paljon, mutta aina se aloite tulee minulta. Vaimo peittelee ja haluaa unohtaa. Huokailee raskaasti, jos haluan puhua aiheesta. Kun pidän mykkäkoulua, kyselee, että haluanko keskustella jostain. Tarkoittaa sillä, että haluanko pitää monologia, koska ei hänellä mitään keskustelemista ole aiheesta. Haluaa jatkaa avioliittoa ja unohtaa menneet. Tuskin haluaa unohtaa. Niin mahtava kokemus ja egotrippi se pettäminen hänelle oli. En ole mielestäni marttyyri, jos ajattelen, että pettäminen on kohtuutonta pitkässä suhteessa, jossa väistämättä on myös alamäkiä. Seksiäkin harrastimme viikko ennen ja viikko jälkeen pettämisen. Petäminen selvisi 2 viikon jälkeen. Nöyryyttävää ajatella kaikkia tilanteita, joiden aikana olen ollut autuaan tietämätön vaimoni paneskelusta vieraan kanssa, kiihkeine pusutteluineen, suihinottoineen ja kaikkineen. Huokaus.
1+1=5
Voit laittaa s-postiosoitteesi mulle jos haluat neuvoja.
Voin laittaa niitä viestejä vaikka malliksi. En ala levitellä
niitä täällä.
punanaamari@hotmail.com

Oletko mies vai hiiri?

Kyllä minua miehenä kiukuttaa lukea tämmöistä tekstiä!

Tulee mieleen se ketosen ja myllyrinteen sketsin sanonta "Tämä on sukupuolten välistä sotaa ja juuri sunlaisten luusereiden takia me miehet ollaan häviöllä!"

" Mieli kyllä tekisi käräyttää se mies ja saada heidänkin perhe-elämänsä mullin mallin. "

Niin en ymmärrä. Ei mies voi elää elämäänsä toteuttaen Jeesuksen oppeja toisestakin poskesta. Miehisyyteen kuuluu olennaisena osana rohkeus vaarojen edessä, vaikeuksien voittaminen ja oikeudenmukaisuus. Ei voi olla niin että joku toinen mies on osaltaan pilaamassa sinun avioliittoasi _ilman_ että joutuu siitä edesvastuuseen.

Eli tottakai se toinen mies pitää käräyttää, se nyt on kaikkein vähintä mitä voit tehdä.

"Tarkoittaa sillä, että haluanko pitää monologia, koska ei hänellä mitään keskustelemista ole aiheesta. "

Ja jumalauta pistä se vaimoa kans kuriin ja sassiin! Mykkäkoulu on hyvä tapa osoittaa mieltä, mutta suosittelen kyllä suorempia ruotuunsaattamiskeinoja, kuten esimerkiksi huutamista ja kyykyttämistä. Laitat vaimon anomaan polvillaan armoa ja anteeksiantoa, nöyryytät sitä. Jos kielenkannattimet ei meinaa aueta, niitä pitää vähän avittaa.

Lapsista viis, vaimosi ei ajatellut niitä, älä sinäkään.

Miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä.

Tai sitten ei...

Omassa exliitossani vaikeuksista suhteessa ei saanut puhua. Tai voi puhua, mutta kuuroille korville. Minun piti sopeutua mm. täydellisesti exän itsekkääseen ajankäyttöön. Kun olin uskoton, myös ex sopeutui siihen. Exsuhteessani pettäminen oli enemmän kuin hyvä ratkaisu: se aukaisi silmäni miten väärässä suhteessa olin. Kyllä tuommoinenkin suhde voi toimia, jos molemmat sitä haluavat jatkaa. Itseasiassa varmaan vielä parempi suhde kuin tyypillisempi "taistelevat Virtaset", jossa sattuu ja tapahtuu. Huudetaan ja riehutaan. Rauhoitutaan vain voimia kerätäkseen seuraavaan mustasukkaisuusdraamaan tai muuhun kohtaukseen. Suhteeseen, jonka moottorina toimivat molempien virheet. Jokainen elää omalla tavallaan.
Se riippuu niin tapauksesta, siitä petystä ja sinusta miten sen yli pääsee. Musta toi ylipääseminen on ehkä huono sana. Tapahtuneet eivät enää muistu mieleen ja aiheuta yhtä vahvaa reaktiota jossain vaiheessa.

Mun täytyy sanoa, että hienoa, että sä nyt yrität kumppanisi kanssa pääsemään asioiden yli. Pariterapia voi olla yksi apukeino, mutta kaikki riippuu teistä. Mä koen, että ratkaisevaa omassa tilanteessani oli se, että mies hairahduksen jälkeen oli siinä vierellä. Otti vastaan kiukun ja surun, yhä uudelleen ja uudelleen. Jaksoi mun kanssa asiasta keskustella, kuunnella mua ja mun mielipiteitä ja aatteita, vaikka varmasti niiden kuunteleminen vain ruokki hänen huonoa omatuntoa tapahtuneista. Vaikka se varmaan hänestä tuntui turhauttavalta ja ettei tilanne ikinä muuttuisi. Mutta kyllä se muuttui.

Alussa oli monia tuntoja. Mm. sellaisiakin, että tuo ihminen ei välitä ollenkaan tunteistani kun pystyi sellaiseen ja se asettaa omat halunsa minun edelle. Kun mies itse kertoi teostaan, jaksoi mun kanssa käydä ne varmasti häntä piinavat keskustelut käydä läpi ja otti vastaan mun tunteet, mutta silti pysyi siinä vierellä, niin se sai uskomaan, että ehkä hän sittenkin välittää munkin tunteista ja ei aseta niitä omia halujaan kaiken edelle. Varmasti tuossa tilanteessa pettäjä tahtoisi, että asiasta ei puhuta kun siitä tulee epämukava olo ja sen surun ja vihan saa ilmaista vain muutamia kertoja, ettei itselle tule paha mieli. Mutta hän ei luojan kiitos tehnyt niin.

Eli vinkkinä antaisin just sen, että jaksat ja sinnittelet sitä prosessia läpi. Kumppanisi tarvitsee kokea se, että voi luottaa suhun. Jos pariterapiaa kummatkin harkitsette, niin se on hyvä. Siellä varmaan kokemusta näistä jutuista ja voivat auttaa teitä.

Ja tosiaan tämä riippuu niin siitäkin, mitä on tapahtunut ja miten se on tullut ilmi. Mulla oli lopulta suht helppo tapaus, eli mies itse kertoi ja se oli kertaluontoinen juttu, johon ei liittynyt edes seksiä tai paljoa muutakaan fyysistä kontaktia. Jos on ollut jotain muuta kuin kertaluontoista, niin sitten se tapahtuneen käsitteleminenkin voi viedä pidemmän aikaa. Itselläni noista puhuminen (noin 3 vuotta kulunut) ei herätä minkäänlaista tunnereaktiota. Kyllä sen muistaa, mutta se ei vaivaa mitenkään enkä ole kokenut tarvetta aiheesta avautua miehellekään sen jälkeen, kun ne aikanaan keskusteltiin pohjamutia myöden.

Jos nyt tää sun kumppanis tuntuu sen arvoiselta, niin sinuna sinnittelisin. Vaikka siihen katkeraan loppuun, jos ei siitä oikeasti pääse yli ja ympäri. Voi lopulta palvella suakin ihan muutenkin käydä se jälkipyykki läpi ja katsoa se kokonaan yli. Että vaikka yhdessä ette pääsisi yli, niin ainakin yksilöinä.

Kiitos...........

Tämä oli rohkaiseva ja kannustava kirjoitus minullekin, kiitos!

mulla

Miehen pitkä kakkossuhde. Ja mä en tiennut mitään koko sinä aikana. Kunnes sitten tiesin kun mies kertoi.

Kohta kaksi vuotta kauheaa takana. Ensimmäinen vuosi valheita miehen puolelta. Ei se tajunnut, että miten paljon helpommalla olisi selvinnyt kertomalla kaiken heti. Eli eka sääntö on varmaan se, että lopeta heti valehtelu. Mikään tieto ei ole niin paha kuin se tilanne, jossa luottamuksen menettänyt paljastuu vielä toistuvasti valehtelijaksi. Kyllä ihmiset tulee toimeen tiedon kanssa, mutta ei valheiden, epäluottamuksen, epäilyn kanssa. Tapahtuneet on tapahtuneet, mutta jos valehtelun tuo tähän hetkeen, se on pahinta.

Toinen on se, että pettäjän täytyy ymmärtää, että pettäminen sattuu. Se SATTUU kun rakas ihminen pettää. Huuto ja raivo on kipua. Fyysinenkin tuska olisi ollut helpompi kestää. Pettäminen on kuin aukinainen haava joka märkii eikä suostu paraneen. Jankkaus, kysely, asiasta puhuminen on sen märkivän haavan putsaamista jotta se voisi joskus umpeutua. Vaikka jääkin mahtavat arvet. Eli jos haluaa aidosti puolison kanssa jatkaa, on petetyn pakko suostua puhdistaan se haava. Eli siis puhuun.

Ja muutos. Niin, se vanha parisuhde ei palaa ennalleen. Ei koskaan, eikä sitä pidä tavoitella. Pitää tehdä uusi. Siinä pitää molempien muuttua. Pettäjä voi miettiä, miten muuttua ja varmistaa,että ne muutokset näkyvät.

Hermoja myös varmaan koetellaan. Unohda pitkä, joustava pinna ja hanki rautaiset hermot. Mikään ei venymällä kestä niin paljon kuin tarvitaan. Mutta muista, että toinen osapuoli joutuu kestämään vielä enemmän. Koko ajan. Pidä se kallossa silloinkin kun et meinaa jaksaa.

Ja sitten lopuksi, jotta kaikki ei kaadu pettäjän harteille. Petetyn on yksin kannettava vastuu siitä, että kestää kivun, jaksaa taistella ja selvitä. Selvitä tavalla, jotta elämä ilman pettämisen varjoa on mahdollista. Tämä on se lopullinen kysymys. Vaikka pettäjä olisi maailman erinomaisin, täydellisin ja huomioivin ihminen, voi silti olla, että petetty ei koskaan pääse yli. Se on kova paikka. Ja aikaa menee VUOSIA. Ei kuukausia. Petetyn täytyy ottaa vastuu omasta onnellisuudesta. Hän ei voi jäädä toisen teon takia surkeaksi ja onnettomaksi.

Eli lähes pari vuotta meni helvettiä. paska reissu.

Mutta yhdessä ollaan. Tuomiopäivään asti:)

Hengissä. Ja toisiamme rakastaen.
Kiitos kirjoituksistanne. Olen saanut taas lisää rohkeutta ja voimaa kun kuulen että muillakin on samankaltaisia ongelmia, ja että on todella mahdollista jatkaa eteenpäin :). Onneksi olen suht vahva ja olen valmis kohtaamaan sen kaiken tuskan ja kivun mitä kumppanini tällä hetkellä kokee. Kuuntelen ja otan haukutkin vastaan. Olenhan ne ansainnut. Kerron hänelle joka päivä että rakastan. Ja haluan jatkaa elämämme loppuun asti, jos hän vain sallii.

Mielenkiintoista

luettavaa kyseisestä asiasta! Itse kärvistelen vajaan kahden kuukauden kokemuksen pyörteessä.Mies oli ollut fyysisessä kontaktissa reilun vuoden, mutta "puhelinterapiaa", josta olin tietoinen, on kestänyt yli 10 v !! Luulin, että minä pystyn "sallimaan" tämän jutun miehelle, mutta kun tietoisuus tapahtuneesta kasvoi(käytös muuttui entistä salailevammaksi), ahdistus sisälläni asiasta kasvoi ja nostin asian tosissaan esiin. Tiedän rakastavani tätä petturia ja meillä on yhteistä hyvää paljonkin ja haluan selvittää, että pystynkö pääsemään asian yli. En ole pihtaaja, mutta väkisinkin suhde latistuu aika-ajoin intohimottomaksi rutiiniksi. Ja mies itsekin tunnustaa olevansa riippuvainen vähintäinkin päivittäisestä "hyvän olon tunteesta". Olemme puhuneet ja puhuneet ja vielä kerran puhuneet. Illalla, yöllä, aamulla, ruokaillessa. Mies on osoittanut halukkuutensa jatkaa. Tätä olen miettinyt ja kysynytkin, että sekö on halukkuuden syy,että kun on niin tottunut melkein täysihoitoon, ainakin käytännön asioiden hoidossa, siitä on vaikea luopua. No eihän tuollaiseen kysymykseen saa oikeaa vastausta, retorinenhan tuollainen kysymys on. Olemme käyneet nyt pari kertaa pariterapiassa ja siellä on saanut vahvistusta asiaan, että puhumalla ja selvittämällä yksityiskohtaisesti asioiden kulun, siitä on hyötyä molemmille. Mies saa eväitä käsitellä syitä, mitkä uskottomuuteen on johtanut ja minä luonteeni mukaisesti pystyn analysoimaan tapahtumia pala palalta. Kauhea ristiaallokko kyllä toisinaan päässäni velloo, mutta mies kestää sen ja pohtii ja selittää, mitä kulloinkin haluan tietää. Kiitos muuten "nimimerkille kohti parempaa", vinkistä sinne väestöliiton sivulle, oli oikein valaisevaa lukea meikäläisenkin sitä.
Sitä tässä ajattelen, että tuleeko kuitenkin viha vielä kuvioihin. En ole toistaiseksi tuntenut kumpaakaan osapuolta kohtaan vihaa. Oli ihan tyyni olo, kun soitinkin aluksi sille toiselle naiselle varmistaakseni asian . Ehkä se oli vielä jonkinmoista shokkivaihetta, kun luulo vaihtui faktaksi.
Sinulle "orkidea" toivon myös paksua nahkaa jaksaa kerrata asioita just niin paljon, kun rouvasi haluaa ja niin yksityiskohtaisesti myös, mitä hän haluaa tietää.Nimittäin, jos todella kadut ja luulet pystyväsi sitoutua vastedes vain yhteen naiseen kerrallaan!
Itse olen kysellyt paikat ja etenkin ensimmäisen ja toisen kerran aktin paikka ja ajankohta oli tärkeää tietoa, jonka halusin työstää ensimmäiseksi. Myös viimeiseksi jääneen panon halusin kuulla. "Tekotavat" ja paikat oli oikein livepornoa, pääsin ikäänkuin osalliseksi siihen pettämistilanteeseen.
Kuulostaa ehkä melko kornilta tavalta käsitellä näin paljon tunteita koskettavaa asiaa, mutta uskon, että kukin käsittelee siinä mittakaavassa ja siinä järjestyksessä niitä, kuin mitä sydän sanoo. Ihan alkutekijöissähän tässä ollaan, mutta mies vakuuttaa uudestaan ja uudestaan, että yhdessä me tämän yli mennään. Hän on luvannut muuttua avoimeksi ja on muutunutkin jo, kun kerran pystyy puhumaan vaikeistakin asioista silmiin katsoen.
Itselleni on se on suuri helpotus, kun nyt on selvä kakkosvaihtoehto olemassa. Ellei kaikista ponnisteluista huolimatta tästä asiasta pääse yli, sitten laitetaan kantapäät yhteen ja mä lähden etsimään uutta elämää muualta.Ykkösvaihtis on kuitenkin se, että voimme olla onnellisia toisistamme ja voimme tuntea ystävyyttä, luottamusta, rakkautta ja tietysti halua toisiimme.
Lapset ovat aikuisia, tietävät meidän tilanteen ja taustat, mitkä tähän on johtanut ja tietenkin tukevat meitä pyrkimyksessämme yrittää jättää menneet ja aloittaa loppuelämän uusi vaihe.
Se oli muuten ensimmäinen vakuutus mieheltä jättää se salasuhde, kun hän otti pyynnöstäni yhteyttä "vertaistukeen" , jolta sain ensimmäisen vakuutuksen, että tästäkin voi päästä yli.Tämä tapahtui kolmantena päivänä "kärystä".
Juttu ei varmaan koskaan painu unholaan todellakaan, mutta jos sen saa selitettyä itselleen- kumpikin omalta osaltaan, sen ehkä pystyy lokeroimaan vähemmän tärkeiden asioiden osastolle!!!
Hei mitä tarkoitit että miehesi otti pyynnöstäsi yhteyttä vertaistukeen? Myös pettäjällä on vaikeita tunteita kamppailtavana ja juuri tätä vertaistukea itsekin pettäneenä osapuolena kaipaisin.

Tarkennusta

Siis tunsimme pariskunnan, jotka olivat vuosia sitten käyneet nämä asiat läpi ja selvinneet, elikkä olivat yhdessä. Tähän petettyyn osapuoleen mies otti yhteyden ja kertoi teostaan ja pyysi, että hän ottais minuun yhteyttä, jos tuntee voivansa olla tukena minulle. Yhdessä sitten nämä selviytyneet ovat olleet antamassa kannustusta meille. Tai minä olen ollut saavana osapuolena ja olen sitten taas kertonut miehelle. Sitä puhumista kun näiltä tiimoilta piisaa! =) Ei hätää, jos ja kun molemmilla riittää halua selvitellä tapahtumia sekä itselleen että toiselle.

Hyvin sanottu,

vuosia menee, se on varma, täälläkin kohta kaksi vuotta kärvistelty. Ja todella kun mies kärysi, peitteli tilanteen "paremmin", kunnes lopullinen romahdus tuli, kun sain tietää kaiken tältä kakkoselta.
Mutta hyvä niin, koska epäilin todella miestäni, että valehtelee. Voi kun olisi sanonut vaan kaiken kerralla. Vaikka kuinka olisin puristanut tietoa, niin ei kertonut, lisää valehteli. Mies tietysti yritti suojella minua liialta, mutta kyllä se epäilys on kamalampi peikko, se jos mikä tekee hulluksi!
Pitäisi olla pettäjällä sen verran munaa, että antaa sitten kaiken tulla kerralla. Koska taipumus on kuitenkin niin, että ennemmin tai myöhemmin valheet paljastuu, tavalla tai toisella.
Ei se suojele petettyä,että valehdellaan kaikki siistimmäksi, vaikka kuinka olisi hyvä tarkoitus takana. Onhan se tietenkin paha sanoa petetylle kaikki paska, kun huomaa, että petetty on sekaisin, laihtuu, ei syö, käyttää lääkkeitä selviytyäkseen. Ei uskalla olla siinä vaiheessa rehellinen, kun näkee kuinka hajalla toinen on. Meidän tapauksessa olin kuitenkin enemmän hajalla juuri sen takia, että tiesin, että mies salaa asioita, joten ajatukset pyöri vaan ympyrää ja meitin,että millä helvetillä saan tietää kaiken. Se tekee hulluksi, jos mikä. Totuus sattuu, mutta epätietoisuus tekee hulluksi.
Helpommalla pääsee sekä pettäjä että petetty, kun kerralla kertoo koko paskan. Jos tuntuu, ettei pysty, niin sitten perheneuvontaan aika ja kertoo siellä. Siellä on ulkopuolinen auttamassa, jos tilanne menee pahaksi.

Mä en kertakaikkiaan

ymmärrä, että miksi pettämisenä pidetään ainoastaan seksisuhdetta??

Minun mielestäni tuhatmiljoonaa kertaa pahempaa on HENKINEN HYLKÄÄMINEN eli toiseen rakastuminen niin palavasti, että vanhalla elämällä ei ole mitään väliä ja puolisosta tulee vihamies sen vuoksi, että "ei tajua lähteä vaikka kuinka olen veemäinen" ja mitä vielä inhottavaa tehdään, jotta se VIATON TAJUAISI ITSE LÄHTEÄ, siis se joka todella ei itse halua yhtään mihinkään vaan haluaa elää siinä kuvitellussa onnellisessa liitossa.

Ottakaan pettäjät itse jalat allenne ja lähtekää tosi äkkiä livohkaan. Luottamusta ei saa takas ellette te todella 150% ole läpinäkyviä, eli annatte vaikka tarpeen vaatiessa ne puhelimet ja sähköpostit, kaverit ja vieraat syyniin. Osoittakaa sille petetylle, että ette milloinkaan enää loukkaisi häntä ja että todella olette luottamuksen arvoisia. Jos vuodessa ei ole luottamusta näillä keinoin palautettu normaalitasolle, niin ei kannata enempää energiaansa tuhlata. Avainsana siis täydellinen vastuu ja läpinäkyvyys, myös petetyltä.
Olen saanut jo pari vastausta jossa luullaan minun olevan mies. Olen siis nainen. Pidetäänkö miehiä yleensä pettävämpänä sukupuolena? hmm..
Olimme seurustelleet 2kk kun petin kumppaniani. Jätin hänet pari päivää sen jälkeen, koska suhteemme oli erittäin vaikea, enkä halunnut jatkaa varsinkaan pettämisen jälkeen. Tämän jälkeen tapailin "sinkkuna" miestä jonka kanssa olin pettänyt, mutta kesän aikana tajusin haluavani exäni takaisin. Aloimmekin seurustella uudestaan (en pitänyt sanallakaan yhteyttä enää toiseen mieheen) mutta minulla ei ollut rohkeutta kertoa kumppanilleni pettämisestä. No, sitten ystäväni kertoi kumppanilleni asiasta, mutta siitä huolimatta hän halusi jatkaa kanssani.
Meillä meni oikein hyvin lukuunottamatta sitä, että kumppanini sai välillä asiasta täysin ymmärrettävän ahdistuskohtauksen. Lähiaikoina kumppanini on romahtanut, asiasta keskustellaan nyt melkein joka päivä, joskus useastikin. Voisiko romahtamisen syynä olla se että pettämisestä tulee tässä kuussa kuluneeksi vuosi? jos se nousee nyt jotenkin alitajuisesti pintaan? lisää neuvoja!

ihan lyhyesti

osuit oikeaan. Sopii kuvaan romahdus, kun asiasta on kulunut vuosi. Vielä paremmin, jos teillä on nyt asiat olleet hyvin.

Pariterapiasta ehkä voi olla

hyötyä, toisaalta miehen olisi hyvä mennä itse puhumaan johonkin. Mikään ei korjaa sitä, että hän kuuli asiasta joltain muulta kuin sinulta. Minun olisi hyvin vaikea luottaa sinuun enää, että et tekisi toistekin niin tai ainakin valehtelisit helposti.

Suhteenne ei tule koskaan samanlaiseksi enää. Kannattaa todella miettiä jatkaako, miksi mies haluaa jatkaa jos ei voi luottaa? Sinun tehtäväsi lienee jättää hänet, jos hän ei pääse asian yli. Oletteko puhuneet miksi pettäminen tapahtui? Mikä sai sinut haluamaan exän takaisin? Mikä oli pielessä siinä toisessa?

Luottamuksen palauttamiseen menee vähintään vuosi, ja niin lyhyt aika vain jos kaikki on puitu ja pelisäännöt sovittu uusiksi. Jos mies ei pysty asian yli pääsemään, niin ota sinä jalat allesi koska jos toista rakastaa, niin hänen ei halua kärsivän koskaan noin. Minulle rakkauden yksi mittari on juuri se, että kuinka paljon voi katsoa toisen kärsivän. Onko siis parempi antaa sen mennä, jota rakastaa, jos yhdessä olo on niin vaikeaa..?

Sivusta mutta läheltä seurannut

Olen miettinyt paljon pettämistä ja anteeksi antamista, koska olen seurannut sydäntä särkevää parisuhdesotkua hyvin läheltä viimeisen vuoden. Siskoni oli tietämättään toinen nainen, mies asui parisuhteessa toisella paikkakunnalla ja puoliso odotti kakkossuhteen alkaessa miehelle lasta.

Tilanne selvisi siskolleni, kun hän tuli (ei todellakaan suunnitellusti) raskaaksi miehelle. Voitte kuvitella, miltä tuntui. Mies kertoi puolisolleen pettämisestään kun puoliso oli saanut lapsen ja kertoi myös että toinen nainen odottaa hänelle lasta. Puoliso suri mutta ei halunnut erota, jos käsitin oikein niin pelkäsi niin paljon menettävänsä miehen että oli siksi valmis antamaan anteeksi ja jatkamaan. Mutta mutta: mies lupaili samaan aikaan siskollenikin kaikenlaista ja suhde jatkui ja jatkuu edelleen. Miehen puoliso luulee, että kyse on puolen vuoden takaisesta muutaman kuukauden hairahduksesta, ei tiedä, että kyseessä on kohta vuoden kestänyt suhde. Olen sanonut siskolleni varmaan sata kertaa että jätä se paska, ei ole sun arvoinen! Mutta tyhjillä lupauksillaan mies on tähän saakka saanut suhteen jatkumaan. Lapsen vuoksi siskoni on jatkanut, nyt vasta alkaa ymmärtää ettei miehen lupauksiin isyysasioista yms. voi luottaa ja aikoo jättää miehen.

En käsitä, miten kukaan jolla on edes hitunen itseluottamusta voi antaa tällaisen anteeksi ja jatkaa parisuhdetta. En vaikka olisi pieni lapsi perheessä. Minusta mies on raukkamainen paska kun edes aloitti suhteen (joka ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen) ja uskomattominta on se että kerrottuaan puolisolle hän edelleen jatkaa toista suhdetta. Kun puoliso yrittää rakentaa luottamusta uudelleen niin toinen vaan jatkaa pettämistä. Miten se mies voi mennä toisen naisen vierestä kotiin kuin mitään ei olisi tapahtunut? Minusta tuntuu ettei se puoliso edes halua tietää totuutta koska uskon että merkit on kyllä nähtävissä että jotain on edelleen tekeillä. Enkä tiedä, onko miehellä jo joku muukin kierroksessa. Tekisi mieli kertoa sille puolisolle totuus mutta se ei ole minun asia. Olen yrittänyt saada siskoani kirjoittamaan kirjeen jossa kertoo totuuden mutta sisko haluaa suojella miestä. En ymmärrä miksi, kun miehessä ei ole miestä sitten yhtään.

Jospa

Jospa se miehen puoliso on hädissään että jää lapsen kanssa yksin ja ei siksi uskalla nähdä totuutta? Pahintahan tällaisessa tilanteessa on se, että siinä voi joutua lapset kärsimään, kun vanhempien elämä on sekaisin. Toivottavasti siskosi saa voimia jättää tuollaisen munattoman huijarin, eihän tuollaisesta ole lapselle isäksi! Sääli sitä puolisoa, siskosi tuskin jää viimeiseksi syrjähypyksi kun mies on kerran makuun päässyt.

Jaa-a

Olin itse se pettäjä yli 20v (itseasiassa lähes 30v) suhteessa. Suhteen ensimmäiset 10v pelkäsin aivan tautisesti, että ex-mies pettäisi. Mitään aihetta ei ollut, silti olin epäluuloinen. Mustasukkainen olin lähinnä kyllä ex-miehen työlle. Hän oli paljon poissa, tuskin koskaan kotona. Minä hoidin kodin ja lapset. Olin tyytymätön suhteessa, sillä meillä ei ollut lasten jälkeen enää mitään yhteistä - ei ystäviä, ei harrastuksia ei yhdessäoloakaan. Myöskään perheen kanssa emme harrastaneet mitään. Sukuloimassa kävimme joskus, sinnekin lähestulkoon pakotin exän. Exällä oli vähintään sata hyvää syytä kiireisiinsä, joihin vuosien mittaan sopeuduin. Olisinkin varmasti masentunut pahasti, ellen olisi itse hakeutunut lasten varttuessa ystävien pariin. Motokseni tulikin "kyllä työ tai mikä tahansa kotiolot voittaa". Itselleni selitin olevani "yhdessä" exän kanssa lasten takia. Samaa hoki yksi miespuolinen ystäväni- Hänellä vaan oli karmaisevia riitoja suhteessaan. Ajattelin paljon aikoinaan mitä tarkoittaa "lasten takia yhdessä". Yksi jos toinen alkoi avautua olevansa suhteessa "vain lasten vuoksi". Pohjimmiltaan se tarkoitti liiton vaihetta, jolloin alkaa eron esivaihe. Harva sitä ymmärtää omalla kohdallaankaan kuin vasta kauan jälkeenpäin.

Kerran en työpaikan juhlien jälkeen halunnut mennä kotiin. Menin tuttavamiehen luokse, eronnut hänkin (ei kuitenkaan sama kuin edellä mainitsemani :)). Puhuimme koko yön. Hurjin tekomme oli, että pidimme toisiamme hetken kädestä. Juuri sillä hetkellä oli täysin varma, että eroaisin parin seuraavan vuoden aikana. No, erehdyin, mutta vain aikataulussa. Eroon tuosta hetkestä kesti neljä vuotta. Niihin mahtui ensin muutama - mm, sanotaan syrjähypyksi, vaikkei ne varsinaisesti syrjähyppyjä ollutkaan. Sitten rakastuin, muut suhteet jäivät.

Eroni exästä oli täydellinen vastakohta pikaerolle. Ex yritti viimeiseen asti puhua ettemme eroaisi. Hän hyväksyi toisen miehenkin- Mutta minä en kestänyt tilannetta! Kun viimein olin puhunut erosta kolme vuotta, hain sitä myös! Ilmoitin aamulla, että tänään laitan erohakemuksen vireille. Ex soitti työpaikalleni ja syytti minua hetkellisestä tunnekuohusta ja liiasta spontaanisuudesta.

Ainoa asia, joka paria voi kunnolla yhdistää, on toisen kanssa jaettu aika. Sen mukana tulee jaetut ajatukset, tunteet;: ilot ja surut. Uskottomuudesta kannattaa keskustella, mutta ei kuinka paljon tahansa ja ilman päämäärää. Puolison on hyväksyttävä se tosiasia, että olet pettänyt. Sinun on hyväksyttävä se, ettei puolisosi ehkä koskaan pääse asian yli eikä anna anteeksi. Tästä huolimatta kannattaa jatkaa suhdetta, jos molemmat sitä tahtovat. Pariterapiaa kannattaa kokeilla. Vaikkei se aina auta, niin siellä voi kuitenkin oppia jäsentämään omia ajatuksiaan ja toiveitaan. Joskus sekin on helpotus, että tajuaa liiton jatkamisen olevan mahdotonta. Sitä voi olla todella vaikea tunnustaa itselleenkään. Senkin aika näyttää.
Aloitin tämän ketjun joskus aikoinaan, silloin kun tarvitsin neuvoja miten kumppanini voisi päästä yli pettämisestä. Aikaa on nyt kulunut, olemme jo eronneet ja olen uudessa hyvin onnellisessa parisuhteessa. En voisi ikinä pettää nykyistä kumppaniani. Tajusin itse etten ole onnellinen edellisessä parisuhteessa, pettäminen ei ollut syy, vaan oli syitä jotka johtivat pettämiseen ja myöhemmin eroon. Exäni ei ole päästään täysin terve. Onneksi avasin silmäni ajoissa. Mikään ei oikeuta pettämistä, mutta voin kertoa että olin silloin erittäin huonosti voivassa suhteessa ja nyt tajuan etten edes rakastanut exääni. Jos asiat ovat niin huonosti että toinen on pettänyt ÄLKÄÄ JÄÄKÖ SUHTEESEEN. Se ei tule onnistumaan, pettäminen kalvaa liikaa, ei unohdu, ei voi antaa anteeksi.
 /   /  / Neuvoja ylipääsemiseen!

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku

E-Kontakti

LÖYDÄ SE OIKEA!

Hae sinkkuja Suomen suurimmasta nettideittisivustosta E-kontakti.fistä. Löydä seuraa jo tänään!

Haen naista:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.
Haen miestä:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.
Match.com

Etsitkö seuraa pimeneviin iltoihin?

Meiltä löydät tuhansia suomalaisia sinkkuja, nyt myös mobiilissa! Luo ilmainen tili ja kokeile heti! Turvallinen ja helppo tapa löytää elämäsi kumppani!



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta