Jalonen ulos

Tonanza

Kyllä Jalosen tässä kohtaa täytyisi itse tajuta ja lähteä ulos leijonista. Jalonen jätti ehkä tämän hetken parhaan hyökkääjän pois kisa koneesta(Jussi Jokinen) Missä myös on ehkä yksi mailman parhaista yv pakeista (Petteri Nummeliin) Väittäisin että numppa olisi ollut huomattavasti parempi valinta kuin Niskala tai puhumattakaan kukkonen-lepistö kaksikosta vaikka nämä ovat puolustavia pakkeja mutta nämä ovat vaan aivan ulapalla.

Mitä ihmettä Ville Peltonen tekee olympialaisissa kaverilta vaan on aika ajunut ohi oli jo Torinossakin.
On vissii jollakin palkinto matkalla vähän niinkun Jere Lehtinen tosin jere ei niin pisteitä tee vaan näkymätöntä työtä mutta ura on ohi auttamatta.

Lisäksi ikävintä tässä on se että Selänne,S.Koivu,Salo,Timonen,Kipperi,Niittymäki,Lehtinen,J.Ruutu,Peltonen,Lyydman ovat viimistä kertaa olympia laisissa tai ainakin suuri osa näistä herroista tai vaikka olisivatkin vielä seuraavissa kisoissa niin eivät enää ole huippukunnossa.
Koska tulevaisuudessa ollaan vaa kauempana kärkeä ja V-venäjä ja sveitsi tulevat kohta ohi meistä vaikka vielä näistä kisoista pronssia tulisi niin seuraavissa ei varmaan välieriin päästä muut maat ovat valovuoden meitä edellä nuorissa.

7

1853

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xsq

      TÄSTÄ PELLESTÄ VETOOMUS, ETTÄ SAADAAN ÄIJÄ ULOS, MM-KISOISSA KEVÄÄLLÄ SAMA PAS...
      JATKUU, MIKÄLI ÄIJÄ ON VALMENTAJANA, SUMMMANEN TAKAISIN!!!

    • hero

      tässä ei oo pointtia jalosen valmennuksesta kuten alemmassa kommentissa.. jalosen valmennuksessa.. ääh, tää on vaan saivartelua

      • Tonanza

        On myös totta että miejän aivain pelaajat ovat vähän liian vanhoja ja uutta verta ei ole tullut hiedän tilalleen (Selänne,Lehtinen,S.Koivu,Salo) en tarkota sitä että jalonen olisi huono valmentaja muutakun tässä plussailee näitä asioita niin kyllä ulos on äijä saatava. Nyt saa J.Jokinen nauttia tästä tilanteesta kun ei ole kisoissa mukana. No suomi oli hyvä neljäs. täytyy kuitenkin muistaa kuinka pieni maa suomi on kun vertaa muihin toki slovakkia on vielä pienempi mutta voitaa silti pronssia.


      • Tonanza
        Tonanza kirjoitti:

        On myös totta että miejän aivain pelaajat ovat vähän liian vanhoja ja uutta verta ei ole tullut hiedän tilalleen (Selänne,Lehtinen,S.Koivu,Salo) en tarkota sitä että jalonen olisi huono valmentaja muutakun tässä plussailee näitä asioita niin kyllä ulos on äijä saatava. Nyt saa J.Jokinen nauttia tästä tilanteesta kun ei ole kisoissa mukana. No suomi oli hyvä neljäs. täytyy kuitenkin muistaa kuinka pieni maa suomi on kun vertaa muihin toki slovakkia on vielä pienempi mutta voitaa silti pronssia.

        Nyt ymmärrän miks suomi ei pärjää.
        http://www.youtube.com/watch?v=snfKTqRvsiY
        Ihan selvät jalosen elkeet ku jätetää parhaat pelaajat pois
        samalla ymmärrän miks koivu ei tuulettanut tsekki pelissä vaan istuu ihan tyynenä penkillä


    • Anonyymi

      Pahasti olit pelle väärässä näin kahdentoista vuoden jälkeen.

    • Anonyymi

      :D

    • Anonyymi

      Joka vanhoja muistaa, sillä on hyvä muisti.

      Mutta kyllähän noista Jalosen nykyisistä NHL-haikailuistakin tulee edelleen mieleen se, miten Suomi hävisi semifinaalissa avausERÄN jenkeille 0-6. (Tai oikeastaan aikaa kuuden maalin tappiotilanteeseen meni vain rapiat 12 minuuttia ottelun alusta. Aikalisä kolmen ensimmäisen jälkeen ei auttanut.)

      No ehkä pienessä kaukalossakin nykyään osataan pelata jo vähän paremmin. Samtaims ju gatto häv sam dificultiis on tö wei tu tö driim.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pitkään kestänyt ihastuminen

      Oot niin kaunis🩷 Vaikutat tosi itsevarmalta, iloiselta ja puheliaalta. Voisi sanoa, että näen sinut jopa tietynlaisen
      Ikävä
      128
      1841
    2. Charlie Kirk murha

      Erikoista. Valtamedian neutraalilta vaikuttava juttu tästä murhasta, jossa ei esiinny lainkaan sanoja "äärioikeisto" tai
      Maailman menoa
      258
      1571
    3. Torniolainen Tiiliä lukemaan

      Torniosta kotoisin oleva Matti Heis. Kala ui nyt syvissä vesissä. Kolme vuotta tiilien lukua.
      Tornio ja Haaparanta
      3
      1526
    4. Venäjän lennokkileikit ja provokaatiot tulee jatkumaan.

      Yrittää härnätä Natoa vastaiskuun,koska sillä olisi halua ratkaista nopeasti sota käyttämällä taktista ydinasetta Ukrain
      NATO
      254
      1319
    5. Kumpa kaikkeen vois palata

      Askelia taaksepäin. Siihen hetkeen kun olit aitiopaikalla mielestäsi. Kaiken oli kuitenkin tarkoitus mennä näin
      Ikävä
      26
      1195
    6. Sen uskon että et

      Sä oikeasti kovin helpolla muihin rakastu ja ehkä se on molemminpuolista
      Ikävä
      53
      856
    7. Mies nähdäänkö?

      Missä voitais tavata? En jaksa enää odottaa.🙄🌞🤎
      Ikävä
      56
      791
    8. Yrittäjien ahdinko

      Onko seuraava paikallinen yritys kaatumassa? Ensimmäinen protesti ja merkittäviä maksuviiveitä. Terveet firmat ei protes
      Oulainen
      16
      757
    9. Koska me sitten tavattaisiin?

      Kerrothan, koska me sitten tavattaisiin? Vai meneekö liian vaikeaksi?
      Ikävä
      44
      688
    10. Huvittaa tää

      Välillä mä olen aivan varma, et säkin mies oot muhun ihastunut. Välillä mä mietin, et mitäköhän mä oikein kuvittelin. 😅
      Ikävä
      39
      683
    Aihe