Kysymys naisille

Moni nainen olisi vaan iloinen,että miehellä olisi paljon aikaa naiselle.Minäkin arvostan enemmän miestä,joka ei ole joka viikonloppu menossa kavereiden kanssa,vaan haluaisi viettää sen minun kanssani.Itsekin pidän toiset naisimmeiset sen verran etäällä,että jos satun löytämään ihanan miehen,niin voin antaa hänelle paljonpaljon huomiota.Minulle tuollainen mies olisi toiveiden täyttymys.Jakaisin oman elämäni hänen kanssaan,eikä siihen paljon muita (sukulaisia lukuunottamatta) tarvittaisi.Hän olisi mun elämäni keskipiste ja hellisin siksi hänet ihan pilalle :)

Luonnonlapsi29 kirjoitti:

Moni nainen olisi vaan iloinen,että miehellä olisi paljon aikaa naiselle.Minäkin arvostan enemmän miestä,joka ei ole joka viikonloppu menossa kavereiden kanssa,vaan haluaisi viettää sen minun kanssani.Itsekin pidän toiset naisimmeiset sen verran etäällä,että jos satun löytämään ihanan miehen,niin voin antaa hänelle paljonpaljon huomiota.Minulle tuollainen mies olisi toiveiden täyttymys.Jakaisin oman elämäni hänen kanssaan,eikä siihen paljon muita (sukulaisia lukuunottamatta) tarvittaisi.Hän olisi mun elämäni keskipiste ja hellisin siksi hänet ihan pilalle :)

Lue lisää

No sittenhän mä olisin sun unelmamies!

On mulla kavereitakin, mutten roiku niissä kavereissa kiinni, joten mulla olis paljon aikaa sulle ja mut saa helliä "pilalle", vastaan sellaiseen samalla mitalla, koska tykkään hellimisestä !

Siispä soita ja tutustu: 044 567 0800 / Mika

"No, kyllähän se tietysti hieman oudolta tuntuisi jos ei yhtään kaveria olisi, mutta eipä tuota tule alussa juuri kyseltyä, joten eiköhän se olisi ohitettavissa hyvinkin jos mies muuten olisi mieleen ja tulisin itse hänen kanssaan juttuun. Tärkeää olisi myöskin se, miten hän tulisi juttuun perheeni ja ystävieni kanssa, eikä olisi täysin epäsosiaalinen. Ei niitä ystäviä aina niin helposti löydy, tiedän sen itsekin, ja elämänvalinnat vaikuttavat siihen aika paljon. Turha on kuitenkin suhdetta lopettaa omien kuviteltujen vikojen vuoksi...kyllä se toinen osapuoli sitten kertoo jos joku liikaa häiritsee.. "

Valitettavan usein kun naiset eivät vaan tunnu ymmärtävän sitä asiaa, että se kavereiden löytäminen voi olla tuskallisen vaikeaa, jos omat mielipiteet, elämänarvot ja mielenkiinnon kohteet sattuvat poikkeamaan niin paljon muiden miesten mielipiteistä ja kiinnostuksen kohteista. Varsinkin silloin uusia kavereita ei ole helppoa löytää, jos joutuu jatkuvasti muiden silmätikuksi ja haukkumisen kohteeksi omien mielipiteiden ja valintojen takia. Tämäkin on mahdollista silloin, jos mies sattuu olemaan esim. kotoisin jostain pieneltä ja ahdasmieliseltä paikkakunnalta, jossa ei olla koskaan katsottu hyvältä massasta erottuvia omia persoonallisuuksia. Juuri tästä tämä kyseinen mies kertoi tuolla toisella palstalla, kun valoitti siellä omaa elämäntilannettaan.

Suomessa kyllä kuitenkin riittää näitä ahdasmielisiä punaniskapaikkakuntia, joissa kaikki massasta erottuminen on äärimmäisen kiellettyä ja kaikkien ihmisten, etenkin miesten vaadittaisiin olevan aina just tietynlaisia massanmukana menijöitä ilman minkäänlaista persoonallisuutta ja omia mielipiteitä.

Ei ole vielä yksikään nainen ainakaan minulle kertonut rehellisesti, että mikä minussa oli vikana.

Minulla on muutamia kavereita, mutta muita vikoja kuin kaverittomuus löytyy kyllä vaikka muille jakaa. Olisi kiva joskus kuulla naiseltakin ihan rehellisesti, että mihin vikaan homma katkesi.

Miehen kannattaa alkaa käydä baareissa ryyppäämässä. Sieltä saa näitä kaljoittelukavereita, jotka yleensä riittävät naiselle miehen "kaveripiiriksi". Näille voi sitten viestitellä, että "millos otetaan taas", ja nainenkin on tyytyväinen kun mies pitää yhteyttä kavereihin kuten normaalit miehet tekevät.

Usein miehen kaverittomuuteen on syynä juuri vähäinen alkoholinkäyttö. Kun ei käy esim. työ- tai harrastuskavereiden kanssa ryyppäämässä, ei niitä syvempiä kaverisuhteitakaan synny.

"Kun kerran vastausta haluat, niin älä nyt sitten suutu. Minulla heräisi kyllä kysymyksiä, että miksei mies ole saanut kavereita työpaikaltaan ja eikö hänellä ole mitään sellaisia harrastuksia mihin liittyisi sosiaalista kanssakäymistä. Mitä sellainen ihminen ylipäänsä tekee vapaa-aikanaan? En minäkään joka ilta ole menossa ympäri kyliä, ehkä yhtenä iltana viikossa on jotain tapahtumia, mutta niiden ulkopuolellakin viestittelen ja soittelen kaverien ja tuttujen kanssa. Pelkäisin, että tuollainen ihminen takertuisi minuun liikaa ja mietityttäisi sekin, että jos hänellä ei ole mitään vertailupintaa muiden ihmisten parisuhteisiin niin minkähänlaisia odotuksia hän mahtaisi sille luoda. "

Sehän se just aina on, kun kaikki ihmiset olettavat aina automaattisesti sen, että kyllä kaikilla ihmisillä on varmasti edes muutama hyvä kaveri joihin pitäisi säännöllisesti yhteyttä. Tämä kyseinen mies kun kertoi siinä kirjoituksessaan just siitä, kuinka se kavereiden löytäminen on pitkälti tuurista kiinni ja lisäksi hän kertoi myös siitä, kuinka hän on kotoisin ahdasmieliseltä paikkakunnalta, jossa varsinkaan miesten keskuudessa ei osata hyväksyä mitään poikkeavanlaisia persoonallisuuksia, joita kyseinen mies sattuu edustamaan mielipiteiden, elämänarvojensa, ulkonäkönsä ja mielenkiinnon kohteidensa puolesta.

Kertomuksen mukaan miehen työpaikat ovat vaihtuneet erittäin tiuhaan tahtiin, joten sen vuoksi työpaikoiltakaan ei ole koskaan löytynyt kavereita, tai sitten työkaveritkin ovat olleet niin paljon vanhempia tai erilaisessa elämäntilanteessa olevia, ettei se kaverisuhteiden syntyminen ole ollut syystä tai toisesta mahdollista.

ex-raitis kirjoitti:

Miehen kannattaa alkaa käydä baareissa ryyppäämässä. Sieltä saa näitä kaljoittelukavereita, jotka yleensä riittävät naiselle miehen "kaveripiiriksi". Näille voi sitten viestitellä, että "millos otetaan taas", ja nainenkin on tyytyväinen kun mies pitää yhteyttä kavereihin kuten normaalit miehet tekevät.

Usein miehen kaverittomuuteen on syynä juuri vähäinen alkoholinkäyttö. Kun ei käy esim. työ- tai harrastuskavereiden kanssa ryyppäämässä, ei niitä syvempiä kaverisuhteitakaan synny.

Lue lisää

Itse en käytä alkoholia juuri lainkaan ja silti on työ-, yhdistys- ja harrastuskavereita. Niiden joukossa myös miespuolisia kavereita, jotka eivät juo yhtään sen enempää kuin minäkään.

Itselläni on paljon tuttavia, facebookkia en varsinaisesti käytä, mutta kaveripyyntöjä olen hyväksynyt lähelle parisen sataa.. ovat tuttuja töistä, harrastuksista, sukulaisia.. mitähän kaikkea.. ystäviä siellä on pari ja he ovat naisia, ehkä paria miestä voi kaveriksikin sanoa.

Miksei minulla ole miespuolisia ystäviä tai voisi sanoa, ettei edes kavereita? Koska en käytä alkoholia, koka minulla ei ole tarvetta käyttää alkoholia, koska minulla ei ole tarvetta kiihkoilla lätkän tai autourheilun vuoksi, koska minulla ei ole ylipäätään tarvetta jauhaa paskaa (toki tämäkin kirjoitus nyt sitä lähentelee). Kuunnelkaa naiset joskus ihan oikeasti mistä miehet keskustelevat, sitä järkevää juttuseuraa ei kovin helposti miehistä saa, vaikka olisivat kuinka korkeasti koulutettuja. Samat miehet voivat vaikuttaa töissä hyvinkin fiksuilta, mutta kun sitä fiksua keskustelua yrittää sitten vähänkin vapaammalla (firman juhlat), niin ei samperi onnistu enää.

Ikävä kyllä täytyy sanoa, että aika harva mies kykenee olemaan oma itsensä, eli inhoan sellaista turhaa esittämistä, mitä alkaa esiintyä heti kun on muutama mies paikalla. Hyvä esimerkki on auto, jonka ostin ja jonka perään muut miehet kuolaavat, enkä minä nyt ole oikein sitä ymmärtänyt.. onhan se joku erikoismalli, mutta se nyt vain sattui miellyttämään silmääni ja tuntui mukavalta ajaa.. voi kuulostaa enemmän naisten autonvalintaperusteilta, mutta itsellehän se auto on ostettu.

Naisseuraa minä olen silti saanut, olen sen verran sosiaalinen kuitenkin.. ongelmana on vain se, että seuraani hakeutuu juuri sellaisia naisia, jotka viihtyisivät paremmin noiden urpojen seurassa. Mistä löytää se fiksu nainen, joita kyllä on.. varattuna.

Kaveriton(ko) kirjoitti:

Itselläni on paljon tuttavia, facebookkia en varsinaisesti käytä, mutta kaveripyyntöjä olen hyväksynyt lähelle parisen sataa.. ovat tuttuja töistä, harrastuksista, sukulaisia.. mitähän kaikkea.. ystäviä siellä on pari ja he ovat naisia, ehkä paria miestä voi kaveriksikin sanoa.

Miksei minulla ole miespuolisia ystäviä tai voisi sanoa, ettei edes kavereita? Koska en käytä alkoholia, koka minulla ei ole tarvetta käyttää alkoholia, koska minulla ei ole tarvetta kiihkoilla lätkän tai autourheilun vuoksi, koska minulla ei ole ylipäätään tarvetta jauhaa paskaa (toki tämäkin kirjoitus nyt sitä lähentelee). Kuunnelkaa naiset joskus ihan oikeasti mistä miehet keskustelevat, sitä järkevää juttuseuraa ei kovin helposti miehistä saa, vaikka olisivat kuinka korkeasti koulutettuja. Samat miehet voivat vaikuttaa töissä hyvinkin fiksuilta, mutta kun sitä fiksua keskustelua yrittää sitten vähänkin vapaammalla (firman juhlat), niin ei samperi onnistu enää.

Ikävä kyllä täytyy sanoa, että aika harva mies kykenee olemaan oma itsensä, eli inhoan sellaista turhaa esittämistä, mitä alkaa esiintyä heti kun on muutama mies paikalla. Hyvä esimerkki on auto, jonka ostin ja jonka perään muut miehet kuolaavat, enkä minä nyt ole oikein sitä ymmärtänyt.. onhan se joku erikoismalli, mutta se nyt vain sattui miellyttämään silmääni ja tuntui mukavalta ajaa.. voi kuulostaa enemmän naisten autonvalintaperusteilta, mutta itsellehän se auto on ostettu.

Naisseuraa minä olen silti saanut, olen sen verran sosiaalinen kuitenkin.. ongelmana on vain se, että seuraani hakeutuu juuri sellaisia naisia, jotka viihtyisivät paremmin noiden urpojen seurassa. Mistä löytää se fiksu nainen, joita kyllä on.. varattuna.

Lue lisää

Niin, mitä teen vapaa-ajalla. Matkustan ja kerään elämyksiä ja kokemuksia. Nautin elämästä, jota ei löydä lähikuppilasta.

"Tuntuisi oudolta jos miehellä ei ole todella yhtään kaveria. Mitä tällainen mies tekee vapaa-ajallaan? Tai millainen miehen työpaikka on jos sieltäkään ei ole yhtään kaveria? Heräisi kysymys miehen sosialisista taidoista tai paremminkin niiden puutteesta. Samoin pelkään että tällainen mies on "ripustautuja". Eli seuraa joka askeleella perässä kuin uskollinen koira. Toisaalta jos kanssa käynti ihmisten kanssa ei tuota vaikeuksia niin äkkiähän niinsä naisen kavereista tulee yhteisiä, vai?"

Sulla on vähän erikoinen tai pikemminkin nurja asenne kanssaihmisiä kohtaan. Sanon tämän miehenä, jonka vanhemmat ovat kuolleet 25/12 vuotta sitten. Suku ei ole suuren suuri, koska osa on jo kuollut, välimatkaa on satoja kilometrejä. Osa sukulaisista on keskittynyt elämään omissa oloissaan tai ns. paremmissa piireissä. Väkisin "piireihin" en tuppaa.

Kouluni olen käynyt ja töitä on tehty jo opiskeluajoista lähtien. Kaverikunta ei ole laaja ja se on muodostunut lähinnä harrastusten kautta. Töissä on toki työkaverit, mutta niiden kanssa tehdään töitä eikä seurustella.

Minua ainakin häiritsee nykyinen yltiösosiaalisuutta korostava meno, jossa suhteet ovat pikemminkin teennäisiä (vrt. Facebook), tai jossa ihmissuhteita rakennetaan lähinnä hyötymisnäkökulmaa ajatellen.

Tuo ripustautuja -kommentti on kyllä melkoista tuubaa. Eiköhän se ole pikemminkin niin, ihminen joka on elänyt omissa oloissaan tulee myös toimeen täysin itsenäisesti. Ja huomaa, tämä ei sulje pois sitä vaihtoehtoa, etteikö ihminen haluaisi jakaa elämäänsä kumppanin kanssa !! Tämä tuntuu niin monelta naiselta usein unohtuvan. Kyse taitaa olla pikemminkin naisen omista peloista, jotka käännetään helposti miehen vioiksi.

"Tuntuisi oudolta jos miehellä ei ole todella yhtään kaveria. Mitä tällainen mies tekee vapaa-ajallaan? Tai millainen miehen työpaikka on jos sieltäkään ei ole yhtään kaveria? Heräisi kysymys miehen sosialisista taidoista tai paremminkin niiden puutteesta. Samoin pelkään että tällainen mies on "ripustautuja". Eli seuraa joka askeleella perässä kuin uskollinen koira. Toisaalta jos kanssa käynti ihmisten kanssa ei tuota vaikeuksia niin äkkiähän niinsä naisen kavereista tulee yhteisiä, vai? "

Tossa kirjoituksessaan tämä kyseinen mies kertoi siitä, kuinka hän ei ole koskaan ollut missään vakituisessa työssä ja muutenkin hänen työpaikat ovat vaihtuneet erittäin tiuhaan tahtiin. Lisäksi jos on töissä naisvaltaisella alalla, niin sitten se miespuolisiin työkavereihin tutustuminen on taas huomattavasti vaikeampaa työpaikoilla. Kuitenkin miehellä näytti olevan vapaa-ajan harrastuksia, muttei mitään joukkuelajeja, joissa voisi tutustua toisiin ihmisiin.

Ei pitäisi tuomita aina sen perusteella, että kyseisen henkilön sosiaaliset taidot olisivat huonot, sillä tämäkin mies kertoi just siitä, kuinka hänen on ollut vaikea tutustua toisiin ihmisiin, kun hän ei saisi olla juuri missään omanlaisensa persoona ja muutenkin hän on kokenut aina jatkuvaa syrjintää mielipiteiden ja elämänarvojensa takia.

Aika erikoista (m37) kirjoitti:

"Tuntuisi oudolta jos miehellä ei ole todella yhtään kaveria. Mitä tällainen mies tekee vapaa-ajallaan? Tai millainen miehen työpaikka on jos sieltäkään ei ole yhtään kaveria? Heräisi kysymys miehen sosialisista taidoista tai paremminkin niiden puutteesta. Samoin pelkään että tällainen mies on "ripustautuja". Eli seuraa joka askeleella perässä kuin uskollinen koira. Toisaalta jos kanssa käynti ihmisten kanssa ei tuota vaikeuksia niin äkkiähän niinsä naisen kavereista tulee yhteisiä, vai?"

Sulla on vähän erikoinen tai pikemminkin nurja asenne kanssaihmisiä kohtaan. Sanon tämän miehenä, jonka vanhemmat ovat kuolleet 25/12 vuotta sitten. Suku ei ole suuren suuri, koska osa on jo kuollut, välimatkaa on satoja kilometrejä. Osa sukulaisista on keskittynyt elämään omissa oloissaan tai ns. paremmissa piireissä. Väkisin "piireihin" en tuppaa.

Kouluni olen käynyt ja töitä on tehty jo opiskeluajoista lähtien. Kaverikunta ei ole laaja ja se on muodostunut lähinnä harrastusten kautta. Töissä on toki työkaverit, mutta niiden kanssa tehdään töitä eikä seurustella.

Minua ainakin häiritsee nykyinen yltiösosiaalisuutta korostava meno, jossa suhteet ovat pikemminkin teennäisiä (vrt. Facebook), tai jossa ihmissuhteita rakennetaan lähinnä hyötymisnäkökulmaa ajatellen.

Tuo ripustautuja -kommentti on kyllä melkoista tuubaa. Eiköhän se ole pikemminkin niin, ihminen joka on elänyt omissa oloissaan tulee myös toimeen täysin itsenäisesti. Ja huomaa, tämä ei sulje pois sitä vaihtoehtoa, etteikö ihminen haluaisi jakaa elämäänsä kumppanin kanssa !! Tämä tuntuu niin monelta naiselta usein unohtuvan. Kyse taitaa olla pikemminkin naisen omista peloista, jotka käännetään helposti miehen vioiksi.

Lue lisää

"Kouluni olen käynyt ja töitä on tehty jo opiskeluajoista lähtien. Kaverikunta ei ole laaja ja se on muodostunut lähinnä harrastusten kautta. Töissä on toki työkaverit, mutta niiden kanssa tehdään töitä eikä seurustella."

Itse kun työskentelen just sellaisella alalla, jossa joutuu melkein koko ajan keskittymään enemmän siihen työntekoon kun kavereiden kanssa seurusteluun, joten näin ollen niitä kavereita ei ole työpaikoilta koskaan löytynyt. Lisäksi mun työalalla miespuoliset työkaverit ovat selkeä vähemmistö, joten ei siis pitäisi olla mikään maailmanihme, jos en ole löytänyt töistä sellaisia kavereita, joiden kanssa voisi viettää vapaa-aikaa.

"Minua ainakin häiritsee nykyinen yltiösosiaalisuutta korostava meno, jossa suhteet ovat pikemminkin teennäisiä (vrt. Facebook), tai jossa ihmissuhteita rakennetaan lähinnä hyötymisnäkökulmaa ajatellen."

Tässä olen aivan samaa mieltä kanssasi, sillä itsekään en ole koskaan välittänyt tästä nykyaikaisesta pinnallisesta elämänmenosta, jossa ihmissuhteita halutaan rakentaa vain omien hyötymisnäkökulmien takia. Muutenkin pidän koko facebookia ihan turhanpäiväisenä sivustona, josta ei ole mitään hyötyä mun kaltaisille ihmisille, vaan enemmänkin just näille pinnallisille massanuorille, jotka tykkäävät kisata siitä, että kellä oikein on eniten kavereita facebookissa.

"Tuo ripustautuja -kommentti on kyllä melkoista tuubaa. Eiköhän se ole pikemminkin niin, ihminen joka on elänyt omissa oloissaan tulee myös toimeen täysin itsenäisesti. Ja huomaa, tämä ei sulje pois sitä vaihtoehtoa, etteikö ihminen haluaisi jakaa elämäänsä kumppanin kanssa !! Tämä tuntuu niin monelta naiselta usein unohtuvan. Kyse taitaa olla pikemminkin naisen omista peloista, jotka käännetään helposti miehen vioiksi. "

Itse viihdyn ainakin suht usein omissa oloissani ja enkä edes parisuhteessa ollessa jaksaisi viettää sitä aikaa seurustelukumppanin kanssa ihan 24/7, vaikkei kavereita olekaan, niin silti mulla ei olisi mitään tarvetta ripustautua naiseen aivan täysin, etteikö hänelle jäisi sitä omaakin aikaa, jota tarvitse just itsekin aina välillä.

Ei se ole mikään ihme jos töistä ei ystäviä löydy, se riippuu ihan työpaikasta. Olen joskus löytänyt ystäviä töistä, mutta esim. tällä hetkellä olen töissä ainoana naisena perheellisten miesten kanssa, joten ei ole oikein luontevaa pyytää heitä esim. kahville tms. ihan kaverina.

Voi mennä pilkunviilaukseksi, mutta minulle ystävät ovat niitä joille voi kertoa mitä tahansa ja joihin voi aina luottaa...niitä ei yleensä ole paljoa, itselläni muutama. Kaverit taas ovat sellaisia vähän tuttavasta läheisempiä ja kavereita voi olla joillain paljonkin. Ystäviä saa oikeastaan vain onnella ja ajan kanssa, vaikea niitä on vain hankkia, kun taas kavereita saa hankkimalla, ainakin itse olen saanut. Tärkeintä kuitenkin on tosiaan ei miehen ystävien tai kavereiden määrä, vaan se, miten hän tulee ihmisten kanssa toimeen kun viedään "ystävälliseen ympäristöön", eli esim. omien kavereideni tai ystävieni seuraan. Kaverittomuus ei ole olennaista, vaan se, miksi siihen on päädytty.

Itselläni ei ole kyllä ollut niitä kavereita edes silloin parikymppisenä, sillä tähän ovat vaikuttaneet niin monet eri asiat, kuten mm. se, että olen henkisesti ikäisiäni selvästi vanhempi ja parikymppisenäkin tunsin itseni enemmän kolmekymppiseksi kun kakskymppiseksi. Olen kyllä aina tullut ihan hyvin juttuun kaikenlaisten ja kaiken ikäisten ihmisten kanssa, mutta se syvällisempi ystävystyminen onkin sitten aina vaan jäänyt tapahtumatta johtuen milloin mistäkin syystä.

"Sitten toinen asia jonka itse ainakin huomasin jossain vaiheessa. Itse olen varsin introvertti ja minulla ei koskaan kerrallaan ole ollut kuin muutama hyvä kaveri. En oikein koskaan ymmärtänyt, mistä jotkut oikein onnistuivat saamaan itselleen kymmeniä kavereita tuosta noin vaan. Tutustuin sitten varsin extroverttiin ihmiseen, jolla tuollainen hovi pyöri ympärillä ja huomasin, että kyseinen ihminen tituleerasi kavereiksi ihmisiä, joita oli tavannut vasta muutamia kertoja. Eli kyseessä on ilmeisesti myös kenet sinä määrittelet kaveriksi. Itsellä se määrittely meni niin, että kaveri on sellainen jonka kanssa voi puhua henkilökohtaisempiakin juttuja ja voi luottaa ettei ne kulkeudu eteenpäin. Eli suurin osa tuon extrovertin kaverini "ystävistä" oli minun mittakaavassa tuttuja ja satunnaisia tuttavuuksia. "

Sitä mäkin olen aina miettinyt ja ihmetellyt, että miten jotkut oikein onnistuvat aina haalimaan itselleen kymmeniä tai peräti satoja eri kavereita. Tossa toisessa kirjoituksessa kerroinkin just siitä, miten se kavereiden löytäminen on kiinni hyvin paljon tuurista, johon ei juurikaan itse valitettavasti pysty vaikuttamaan. Mielestäni on täysin tuurista kiinni, että minkälaisen työilmapiirin keskelle ja minkälaisten työkavereiden pariin oikein joutuu työpaikoilla. Lisäksi on myös täysin tuurista kiinni, että minkä tyylisiä kavereita sieltä harrastusten parista oikein löytyy.

"Oletan nyt, että tuo vaatimus kavereista olisi toisaalta toisen ihmisen riittävän sosiaalisuuden varmistamista ja myös samalla antaisi varmuuden siitä, ettei se suhteen toinen osapuoli takertuisi henkisesti kuristavalla otteella kumppaniinsa. Saman asian minulla taas ajaa tuo toive muutamasta harrastuksesta, että olisi muutakin elämää kuin se mies/nainen siinä suhteessa."

Itselläni riittää kyllä ihan mukavasti näitä vapaa-ajan harrastuksia, vaikka kavereita ei olekaan vielä tähän ikään mennessä löytynyt. Vietän vapaa-aikaani mm. netin keskustelupalstoilla, urheilun parissa, sekä himassa leffoja katsoessa ja musiikkia kuunnellessa, joten mulla ei olisi kyllä mitään tarvetta roikkua seurustelukumppanissa kiinni 24-tuntia vuorokaudessa. Itse kun tykkään jopa siitä, että saan viettää aikaa joskus ihan omissa oloissa mm. netissä keskustellessa ja musaa kuunnellessa. Harrastuksista vielä sen verran, että sieltä en ole koskaan kavereita löytänyt, kun noilla punttisaleilla on ollut aina niin omat treeniporukat ja lisäksi siellä joskus ohimennen jutellessa olen huomannut sen, ettei nämä bodarimaiset tosimiehet ole samalla aaltopituudella mun kaltaisen rock-henkisen suvaitsevaisen tyypin kanssa.

"Ja olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä että hyviä kavereita on vaikea löytää. Ja tuo vajaa kolmekymppinen mies, josta kerroit, on mielestäni tehnyt mahdollisimman väärän ratkaisun. Jos suhde on jo hyvin alkanut ja olisi aika suhdetta syventää, niin siinä vaiheessa minä ainakin olen jo todennut miehen riittävän sosiaalisuuden eikä se kavereiden olemassaolo/ olemattomuus enää tilannetta muuta. "

Täytyy tunnustaa, että mä olen just tämä kyseinen "vajaa kolmekymppinen mies" josta tässä nyt satuttiin keskustelemaan. Aluksi ei vaan ollut yhtään kanttia aloittaa tätä keskustelua täällä oman nimimerkin turvin, vaan oli pakko kirjoittaa tänne kirjautumatta. Nyt kun huomasin yllättävän monien olevan täällä näin ymmärtäväisiä, eikä tuomitsevia mielipiteitä tullut juuri ollenkaan, niin uskalsin jopa kirjoittaa tänne ihan oman nimimerkin turvin. Ehkä olen sitten tehnyt aina vääriä ratkaisuja sen suhteen, kun olen katkaissut kaikki suhteeni aina tekosyiden vuoksi, peläten sitä, että miten naiset oikein suhtautuvat siihen, kun mulla ei ole vielä tähän ikään mennessä kertynyt niitä kavereita. Mutta kun tuo ilman kavereita eläminen on vaan ollut aina niin häpeällinen asia, mistä ei ole ikinä pystynyt kenellekkään puhumaan, niin sen vuoksi oma elämä ei ole koskaan tuntunut oikein mitenkään onnistuvan.
"Toivottavasti tämä yhden introverttinaisen mielipide valottaa asiaa edes jossain määrin. "

Joo kiitos vain, kirjoituksesi oli tosi hyvä ja tuntui tosi mukavalta, kun edes joskus joku osaa ymmärtää, eikä ole aina tuomitsemassa heti saman tien. Tuntuu aina siltä, että netissä on niin paljon helpompi keskustella kaikista asioista ja muutenkin netistä löytyy aina paljon ymmärtäväisempiä ja avarakatseisempia ihmisiö kun tuolta reaalielämästä.

Tässä muuten vielä tämä mun aloittama kirjoitus, jossa kerron hieman omasta elämästäni.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8996953

Vedetär kirjoitti:

Voi mennä pilkunviilaukseksi, mutta minulle ystävät ovat niitä joille voi kertoa mitä tahansa ja joihin voi aina luottaa...niitä ei yleensä ole paljoa, itselläni muutama. Kaverit taas ovat sellaisia vähän tuttavasta läheisempiä ja kavereita voi olla joillain paljonkin. Ystäviä saa oikeastaan vain onnella ja ajan kanssa, vaikea niitä on vain hankkia, kun taas kavereita saa hankkimalla, ainakin itse olen saanut. Tärkeintä kuitenkin on tosiaan ei miehen ystävien tai kavereiden määrä, vaan se, miten hän tulee ihmisten kanssa toimeen kun viedään "ystävälliseen ympäristöön", eli esim. omien kavereideni tai ystävieni seuraan. Kaverittomuus ei ole olennaista, vaan se, miksi siihen on päädytty.

Lue lisää

No jos viilataan, niin...

Itsellä asteikko menee näin: satunnainen tuttava, tuttu, työ- tai harrastuskaveri, kaveri (eli voi nähdä myös jonkin tietyn kontekstin ulkopuolella), ystävä, sielun kumppani.

Mutta tuo kaveri, josta yllä kerroin kutsui kavereiksiin sellaisia ihmisiä, joita minä olisin kutsunut vain tutuiksi ja ystäviksi sellaisia joita minä olisin kutsunut itse joko tutuksi tai ehkä jopa jo kaveriksi. Tämän takia epäilin, että kyseessä voi olla myös määrittelykysymys. Eli samoilla linjoilla olen sinun kanssa noista määrittelyistä, mutta tuo kommentti olikin siitä, kun huomasin että joillakin tuo asteikko menee hieman eri tavalla.

Ja minulle taas ei ole merkitystä sillä miten tuohon yksinäisyyteen on päädytty vaan sillä mitä asian eteen tekee parhaillaan. Jos toteaa yksinäisyytensä ja jää vain hautumaan itsesääliinsä, niin ikävä kyllä minulta ei oikein ymmärrystä löydy kovinkaan pitkälle. Jos taas itse aktiivisesti lähtee korjaamaan tilannetta eli hankkiutuu erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja pärjää niissä tilanteissa ihmisten kanssa, niin sitten en näe mitään ongelmaa tuossa yksinäisyydessä (vaikka edelleen olisi yksin yrityksistä huolimatta).

Cley kirjoitti:

No jos viilataan, niin...

Itsellä asteikko menee näin: satunnainen tuttava, tuttu, työ- tai harrastuskaveri, kaveri (eli voi nähdä myös jonkin tietyn kontekstin ulkopuolella), ystävä, sielun kumppani.

Mutta tuo kaveri, josta yllä kerroin kutsui kavereiksiin sellaisia ihmisiä, joita minä olisin kutsunut vain tutuiksi ja ystäviksi sellaisia joita minä olisin kutsunut itse joko tutuksi tai ehkä jopa jo kaveriksi. Tämän takia epäilin, että kyseessä voi olla myös määrittelykysymys. Eli samoilla linjoilla olen sinun kanssa noista määrittelyistä, mutta tuo kommentti olikin siitä, kun huomasin että joillakin tuo asteikko menee hieman eri tavalla.

Ja minulle taas ei ole merkitystä sillä miten tuohon yksinäisyyteen on päädytty vaan sillä mitä asian eteen tekee parhaillaan. Jos toteaa yksinäisyytensä ja jää vain hautumaan itsesääliinsä, niin ikävä kyllä minulta ei oikein ymmärrystä löydy kovinkaan pitkälle. Jos taas itse aktiivisesti lähtee korjaamaan tilannetta eli hankkiutuu erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja pärjää niissä tilanteissa ihmisten kanssa, niin sitten en näe mitään ongelmaa tuossa yksinäisyydessä (vaikka edelleen olisi yksin yrityksistä huolimatta).

Lue lisää

>"Itsellä asteikko menee näin: satunnainen tuttava, tuttu, työ- tai harrastuskaveri, kaveri (eli voi nähdä myös jonkin tietyn kontekstin ulkopuolella), ystävä, sielun kumppani."

Minulla se menee aika lailla samoin. Itse käytän asteikkoa tuttu - tuttava - kaveri - ystävä - sielun kumppani. Tuttavia minulla on useita kymmeniä, sekä miehiä että naisia, monesta eri yhteydestä. Varsinaisia kavereita tai ystäviä on tosin tullut vasta hyvin vähän.

Pidän säännöllisesti yhteyttä omiin vanhempiini ja sisaruksiini ja tapaan heitä melkein joka viikko, ilman mitään erityistä kontekstia. En vain ole oppinut tätä kontekstitottumuutta (olipas vaikea sana kirjoittaa) juuri kenenkään muun kanssa. Yksi syy tähän on, että koen etukäteen häiritseväni ihmisiä. Ehkä he haluavat tavata joitain muita kavereitaan, ehkä he haluavat tavata sukulaisiaan, tai ehkä he haluavat vain olla yksin.

>"Ja minulle taas ei ole merkitystä sillä miten tuohon yksinäisyyteen on päädytty vaan sillä mitä asian eteen tekee parhaillaan. Jos toteaa yksinäisyytensä ja jää vain hautumaan itsesääliinsä, niin ikävä kyllä minulta ei oikein ymmärrystä löydy kovinkaan pitkälle. Jos taas itse aktiivisesti lähtee korjaamaan tilannetta eli hankkiutuu erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja pärjää niissä tilanteissa ihmisten kanssa, niin sitten en näe mitään ongelmaa tuossa yksinäisyydessä (vaikka edelleen olisi yksin yrityksistä huolimatta)."

Olipa tosi hyvä lukea tuollaista. Olen päätynyt yksinäisyyteeni (vaikkei se ihan täydellistä olekaan) nimenomaan hieman epäsosiaalisen luonteeni vuoksi. Tiedostan tämän ja pyrin korjaamaan tilannetta. Se ei vain ole helppoa. Olen viettänyt tällaista elämää aina siitä lähtien kun muutin pois vanhempieni luota vuosikymmen sitten. Olen yrittänyt nimen omaan hankkia lisää tuttavuuksia parantaakseni sosiaalista elämääni.

DarkFear kirjoitti:

Itselläni ei ole kyllä ollut niitä kavereita edes silloin parikymppisenä, sillä tähän ovat vaikuttaneet niin monet eri asiat, kuten mm. se, että olen henkisesti ikäisiäni selvästi vanhempi ja parikymppisenäkin tunsin itseni enemmän kolmekymppiseksi kun kakskymppiseksi. Olen kyllä aina tullut ihan hyvin juttuun kaikenlaisten ja kaiken ikäisten ihmisten kanssa, mutta se syvällisempi ystävystyminen onkin sitten aina vaan jäänyt tapahtumatta johtuen milloin mistäkin syystä.

"Sitten toinen asia jonka itse ainakin huomasin jossain vaiheessa. Itse olen varsin introvertti ja minulla ei koskaan kerrallaan ole ollut kuin muutama hyvä kaveri. En oikein koskaan ymmärtänyt, mistä jotkut oikein onnistuivat saamaan itselleen kymmeniä kavereita tuosta noin vaan. Tutustuin sitten varsin extroverttiin ihmiseen, jolla tuollainen hovi pyöri ympärillä ja huomasin, että kyseinen ihminen tituleerasi kavereiksi ihmisiä, joita oli tavannut vasta muutamia kertoja. Eli kyseessä on ilmeisesti myös kenet sinä määrittelet kaveriksi. Itsellä se määrittely meni niin, että kaveri on sellainen jonka kanssa voi puhua henkilökohtaisempiakin juttuja ja voi luottaa ettei ne kulkeudu eteenpäin. Eli suurin osa tuon extrovertin kaverini "ystävistä" oli minun mittakaavassa tuttuja ja satunnaisia tuttavuuksia. "

Sitä mäkin olen aina miettinyt ja ihmetellyt, että miten jotkut oikein onnistuvat aina haalimaan itselleen kymmeniä tai peräti satoja eri kavereita. Tossa toisessa kirjoituksessa kerroinkin just siitä, miten se kavereiden löytäminen on kiinni hyvin paljon tuurista, johon ei juurikaan itse valitettavasti pysty vaikuttamaan. Mielestäni on täysin tuurista kiinni, että minkälaisen työilmapiirin keskelle ja minkälaisten työkavereiden pariin oikein joutuu työpaikoilla. Lisäksi on myös täysin tuurista kiinni, että minkä tyylisiä kavereita sieltä harrastusten parista oikein löytyy.

"Oletan nyt, että tuo vaatimus kavereista olisi toisaalta toisen ihmisen riittävän sosiaalisuuden varmistamista ja myös samalla antaisi varmuuden siitä, ettei se suhteen toinen osapuoli takertuisi henkisesti kuristavalla otteella kumppaniinsa. Saman asian minulla taas ajaa tuo toive muutamasta harrastuksesta, että olisi muutakin elämää kuin se mies/nainen siinä suhteessa."

Itselläni riittää kyllä ihan mukavasti näitä vapaa-ajan harrastuksia, vaikka kavereita ei olekaan vielä tähän ikään mennessä löytynyt. Vietän vapaa-aikaani mm. netin keskustelupalstoilla, urheilun parissa, sekä himassa leffoja katsoessa ja musiikkia kuunnellessa, joten mulla ei olisi kyllä mitään tarvetta roikkua seurustelukumppanissa kiinni 24-tuntia vuorokaudessa. Itse kun tykkään jopa siitä, että saan viettää aikaa joskus ihan omissa oloissa mm. netissä keskustellessa ja musaa kuunnellessa. Harrastuksista vielä sen verran, että sieltä en ole koskaan kavereita löytänyt, kun noilla punttisaleilla on ollut aina niin omat treeniporukat ja lisäksi siellä joskus ohimennen jutellessa olen huomannut sen, ettei nämä bodarimaiset tosimiehet ole samalla aaltopituudella mun kaltaisen rock-henkisen suvaitsevaisen tyypin kanssa.

"Ja olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä että hyviä kavereita on vaikea löytää. Ja tuo vajaa kolmekymppinen mies, josta kerroit, on mielestäni tehnyt mahdollisimman väärän ratkaisun. Jos suhde on jo hyvin alkanut ja olisi aika suhdetta syventää, niin siinä vaiheessa minä ainakin olen jo todennut miehen riittävän sosiaalisuuden eikä se kavereiden olemassaolo/ olemattomuus enää tilannetta muuta. "

Täytyy tunnustaa, että mä olen just tämä kyseinen "vajaa kolmekymppinen mies" josta tässä nyt satuttiin keskustelemaan. Aluksi ei vaan ollut yhtään kanttia aloittaa tätä keskustelua täällä oman nimimerkin turvin, vaan oli pakko kirjoittaa tänne kirjautumatta. Nyt kun huomasin yllättävän monien olevan täällä näin ymmärtäväisiä, eikä tuomitsevia mielipiteitä tullut juuri ollenkaan, niin uskalsin jopa kirjoittaa tänne ihan oman nimimerkin turvin. Ehkä olen sitten tehnyt aina vääriä ratkaisuja sen suhteen, kun olen katkaissut kaikki suhteeni aina tekosyiden vuoksi, peläten sitä, että miten naiset oikein suhtautuvat siihen, kun mulla ei ole vielä tähän ikään mennessä kertynyt niitä kavereita. Mutta kun tuo ilman kavereita eläminen on vaan ollut aina niin häpeällinen asia, mistä ei ole ikinä pystynyt kenellekkään puhumaan, niin sen vuoksi oma elämä ei ole koskaan tuntunut oikein mitenkään onnistuvan.
"Toivottavasti tämä yhden introverttinaisen mielipide valottaa asiaa edes jossain määrin. "

Joo kiitos vain, kirjoituksesi oli tosi hyvä ja tuntui tosi mukavalta, kun edes joskus joku osaa ymmärtää, eikä ole aina tuomitsemassa heti saman tien. Tuntuu aina siltä, että netissä on niin paljon helpompi keskustella kaikista asioista ja muutenkin netistä löytyy aina paljon ymmärtäväisempiä ja avarakatseisempia ihmisiö kun tuolta reaalielämästä.

Tässä muuten vielä tämä mun aloittama kirjoitus, jossa kerron hieman omasta elämästäni.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8996953

Lue lisää

"Itselläni ei ole kyllä ollut niitä kavereita edes silloin parikymppisenä, sillä tähän ovat vaikuttaneet niin monet eri asiat, kuten mm. se, että olen henkisesti ikäisiäni selvästi vanhempi ja parikymppisenäkin tunsin itseni enemmän kolmekymppiseksi kun kakskymppiseksi. Olen kyllä aina tullut ihan hyvin juttuun kaikenlaisten ja kaiken ikäisten ihmisten kanssa, mutta se syvällisempi ystävystyminen onkin sitten aina vaan jäänyt tapahtumatta johtuen milloin mistäkin syystä."

Tuo henkisesti vanhempi kuulostaa tutulta. Muistan vieläkin kun koulu ja lukioaikoihin odotin ihmisten kehityksen olevan pidemmällä ja vasta opiskeluaikoina aloin löytämään ihmisistä sitä henkistä kypsyyttä tai aikuisuutta mitä aiemmin olin kaivannut. Tosin noihin aikoihin minulla oli onneksi yksi hyvä ystävä ja muutama kaveri, joiden kanssa pystyi ruotimaan syntyjä syviä elämästä. Vaikka kyllä näiltä kavereiltakin tuli jossain vaiheessa kommenttia että olin kuulemma ihan liian järkevä (miten voi olla liian järkevä??). Ja samanlaista syvempää ystävyyttä en ole tuon yhden ystävän jälkeen löytänyt. Silti, vaikken häntä pahemmin näe, niin silloin harvoin kun tavataan, niin ollaan välittömästi samalla aaltopituudella, vieläkin. Joten myönnän että tuollaisen ystävyyden löytyminen on todella tuurista kiinni.

Itselläkin on ollut aika yksilöharrastukset, joten ei edes niitä uusia tuttavuuksia niin helposti ole syntynyt. Nyt olen sitten (uudelle paikkakunnalle työn perässä muuton jälkeen) osallistunut muutaman (liikunta) seuran toimintaan vähän aktiivisemmin ja olen saanut ison joukun hyvän päivän tuttuja ja muutaman ehkä jopa melkein kaveriksi luokiteltavan ihmisen täältä. Sitten on päälle työkaverit ja näköjään ihan tuurilla kaksi uusista naapureistani (siis puolen vuoden sisällä muuttaneita) saattaisi olla ihan kaveriainestakin, aika näyttää kun pikkuhiljaa tutustuu. Ja minulla tähän tilanteeseen pääsemiseen on mennyt reilu kolme vuotta eli hidasta kiiruhtamista tämä minulla ainakin on :) ja vaatii aktiivista otetta. Eli ei se kavereiden saaminen aina muillekaan ole niin itsestään selvää. Et ole yksin siinä.

Itse taas näitä s24 juttuja luettuani olen kokenut tämän netin aika julmaksi keskustelupaikaksi, kun kuka tahansa voi huudella mitä tahansa ja mielipiteet on joskus aika kovia ja julmia. Siksi ei ole tullut paljonkaan osallistuttua näihin keskusteluihin. Jokin tuossa sinun aloitusviestissä sitten osui sen verran että poikkesin tuosta normaalihiljaisuudestani. Joten oli hienoa jos ajatuksistani oli sinulle jotakin apua.

Cley kirjoitti:

"Itselläni ei ole kyllä ollut niitä kavereita edes silloin parikymppisenä, sillä tähän ovat vaikuttaneet niin monet eri asiat, kuten mm. se, että olen henkisesti ikäisiäni selvästi vanhempi ja parikymppisenäkin tunsin itseni enemmän kolmekymppiseksi kun kakskymppiseksi. Olen kyllä aina tullut ihan hyvin juttuun kaikenlaisten ja kaiken ikäisten ihmisten kanssa, mutta se syvällisempi ystävystyminen onkin sitten aina vaan jäänyt tapahtumatta johtuen milloin mistäkin syystä."

Tuo henkisesti vanhempi kuulostaa tutulta. Muistan vieläkin kun koulu ja lukioaikoihin odotin ihmisten kehityksen olevan pidemmällä ja vasta opiskeluaikoina aloin löytämään ihmisistä sitä henkistä kypsyyttä tai aikuisuutta mitä aiemmin olin kaivannut. Tosin noihin aikoihin minulla oli onneksi yksi hyvä ystävä ja muutama kaveri, joiden kanssa pystyi ruotimaan syntyjä syviä elämästä. Vaikka kyllä näiltä kavereiltakin tuli jossain vaiheessa kommenttia että olin kuulemma ihan liian järkevä (miten voi olla liian järkevä??). Ja samanlaista syvempää ystävyyttä en ole tuon yhden ystävän jälkeen löytänyt. Silti, vaikken häntä pahemmin näe, niin silloin harvoin kun tavataan, niin ollaan välittömästi samalla aaltopituudella, vieläkin. Joten myönnän että tuollaisen ystävyyden löytyminen on todella tuurista kiinni.

Itselläkin on ollut aika yksilöharrastukset, joten ei edes niitä uusia tuttavuuksia niin helposti ole syntynyt. Nyt olen sitten (uudelle paikkakunnalle työn perässä muuton jälkeen) osallistunut muutaman (liikunta) seuran toimintaan vähän aktiivisemmin ja olen saanut ison joukun hyvän päivän tuttuja ja muutaman ehkä jopa melkein kaveriksi luokiteltavan ihmisen täältä. Sitten on päälle työkaverit ja näköjään ihan tuurilla kaksi uusista naapureistani (siis puolen vuoden sisällä muuttaneita) saattaisi olla ihan kaveriainestakin, aika näyttää kun pikkuhiljaa tutustuu. Ja minulla tähän tilanteeseen pääsemiseen on mennyt reilu kolme vuotta eli hidasta kiiruhtamista tämä minulla ainakin on :) ja vaatii aktiivista otetta. Eli ei se kavereiden saaminen aina muillekaan ole niin itsestään selvää. Et ole yksin siinä.

Itse taas näitä s24 juttuja luettuani olen kokenut tämän netin aika julmaksi keskustelupaikaksi, kun kuka tahansa voi huudella mitä tahansa ja mielipiteet on joskus aika kovia ja julmia. Siksi ei ole tullut paljonkaan osallistuttua näihin keskusteluihin. Jokin tuossa sinun aloitusviestissä sitten osui sen verran että poikkesin tuosta normaalihiljaisuudestani. Joten oli hienoa jos ajatuksistani oli sinulle jotakin apua.

Lue lisää

"Tuo henkisesti vanhempi kuulostaa tutulta. Muistan vieläkin kun koulu ja lukioaikoihin odotin ihmisten kehityksen olevan pidemmällä ja vasta opiskeluaikoina aloin löytämään ihmisistä sitä henkistä kypsyyttä tai aikuisuutta mitä aiemmin olin kaivannut. Tosin noihin aikoihin minulla oli onneksi yksi hyvä ystävä ja muutama kaveri, joiden kanssa pystyi ruotimaan syntyjä syviä elämästä. Vaikka kyllä näiltä kavereiltakin tuli jossain vaiheessa kommenttia että olin kuulemma ihan liian järkevä (miten voi olla liian järkevä??). Ja samanlaista syvempää ystävyyttä en ole tuon yhden ystävän jälkeen löytänyt. Silti, vaikken häntä pahemmin näe, niin silloin harvoin kun tavataan, niin ollaan välittömästi samalla aaltopituudella, vieläkin. Joten myönnän että tuollaisen ystävyyden löytyminen on todella tuurista kiinni. "

Se onkin musta just inhottavinta, kun juuri ketkään ihmiset eivät osaa ymmärtää sitä asiaa, että se hyvien ystävien löytäminen on todellakin tuurista kiinni. Aina kun kaikki vaan olettaa just sitä, että kyllähän niitä uusia kavereita varmasti löytyy joka paikasta, kun mäkin olen vaihtanut työpaikkoja kymmeniä kertoja elämäni aikana ja ollut mukana kaiken maailman kursseilla ja harrastuksissa, mutta kun niitä saman henkisiä kavereita ei vaan ole mistään näistä paikoista koskaan löytynyt, niin tätä on sitten niin vaikea mitenkään kellekkään selittää.

"Itselläkin on ollut aika yksilöharrastukset, joten ei edes niitä uusia tuttavuuksia niin helposti ole syntynyt. Nyt olen sitten (uudelle paikkakunnalle työn perässä muuton jälkeen) osallistunut muutaman (liikunta) seuran toimintaan vähän aktiivisemmin ja olen saanut ison joukun hyvän päivän tuttuja ja muutaman ehkä jopa melkein kaveriksi luokiteltavan ihmisen täältä. Sitten on päälle työkaverit ja näköjään ihan tuurilla kaksi uusista naapureistani (siis puolen vuoden sisällä muuttaneita) saattaisi olla ihan kaveriainestakin, aika näyttää kun pikkuhiljaa tutustuu. Ja minulla tähän tilanteeseen pääsemiseen on mennyt reilu kolme vuotta eli hidasta kiiruhtamista tämä minulla ainakin on :) ja vaatii aktiivista otetta. Eli ei se kavereiden saaminen aina muillekaan ole niin itsestään selvää. Et ole yksin siinä."

Niin yleensä yksilöharrastusten parista onkin just vaikea löytää uusia kavereita. Itse en taas ole koskaan tutustunut naapureihini, sillä jotenkin tuntuu, että tänä päivänä naapurit eivät edes tunne toisiaan.

"Itse taas näitä s24 juttuja luettuani olen kokenut tämän netin aika julmaksi keskustelupaikaksi, kun kuka tahansa voi huudella mitä tahansa ja mielipiteet on joskus aika kovia ja julmia. Siksi ei ole tullut paljonkaan osallistuttua näihin keskusteluihin. Jokin tuossa sinun aloitusviestissä sitten osui sen verran että poikkesin tuosta normaalihiljaisuudestani. Joten oli hienoa jos ajatuksistani oli sinulle jotakin apua. "

No kyllähän täällä netissä tietenkin kuulee myös näitä epäasiallisiakin mielipiteitä ja olen kyllä itsekin niihin usein törmännyt, mutta silti mielestäni täältä netistä löytyy ymmärtäväisempiä ihmisiä kun tuolta reaali-maailmasta. Tähänkin aloittamaani aiheeseen sain tosi monta ymmärtäväistä ja asiallista vastausta, mutta jos olisin mennyt kysymään samaa asiaa tuolta arkielämästä, niin olisin aivan varmasti saanut kuulla pelkkiä syytöksiä, haukkumisia ja eikä kukaan olisi ymmärtänyt sitä asiaa, että miksi mun ikäiseni mies ei ole vielä onnistunut löytämään niitä kavereita tähän ikään mennessä. Tuntuu siltä, että tuolla reaalielämässä ihmisten mielipiteet perustuvat vielä enemmän just näihin mainitsemiini oletuksiin kun mitä täällä nettimaailmassa, jossa asioita uskalletaan kyseenalaistaa selvästi enemmän.

DarkFear kirjoitti:

"Tuo henkisesti vanhempi kuulostaa tutulta. Muistan vieläkin kun koulu ja lukioaikoihin odotin ihmisten kehityksen olevan pidemmällä ja vasta opiskeluaikoina aloin löytämään ihmisistä sitä henkistä kypsyyttä tai aikuisuutta mitä aiemmin olin kaivannut. Tosin noihin aikoihin minulla oli onneksi yksi hyvä ystävä ja muutama kaveri, joiden kanssa pystyi ruotimaan syntyjä syviä elämästä. Vaikka kyllä näiltä kavereiltakin tuli jossain vaiheessa kommenttia että olin kuulemma ihan liian järkevä (miten voi olla liian järkevä??). Ja samanlaista syvempää ystävyyttä en ole tuon yhden ystävän jälkeen löytänyt. Silti, vaikken häntä pahemmin näe, niin silloin harvoin kun tavataan, niin ollaan välittömästi samalla aaltopituudella, vieläkin. Joten myönnän että tuollaisen ystävyyden löytyminen on todella tuurista kiinni. "

Se onkin musta just inhottavinta, kun juuri ketkään ihmiset eivät osaa ymmärtää sitä asiaa, että se hyvien ystävien löytäminen on todellakin tuurista kiinni. Aina kun kaikki vaan olettaa just sitä, että kyllähän niitä uusia kavereita varmasti löytyy joka paikasta, kun mäkin olen vaihtanut työpaikkoja kymmeniä kertoja elämäni aikana ja ollut mukana kaiken maailman kursseilla ja harrastuksissa, mutta kun niitä saman henkisiä kavereita ei vaan ole mistään näistä paikoista koskaan löytynyt, niin tätä on sitten niin vaikea mitenkään kellekkään selittää.

"Itselläkin on ollut aika yksilöharrastukset, joten ei edes niitä uusia tuttavuuksia niin helposti ole syntynyt. Nyt olen sitten (uudelle paikkakunnalle työn perässä muuton jälkeen) osallistunut muutaman (liikunta) seuran toimintaan vähän aktiivisemmin ja olen saanut ison joukun hyvän päivän tuttuja ja muutaman ehkä jopa melkein kaveriksi luokiteltavan ihmisen täältä. Sitten on päälle työkaverit ja näköjään ihan tuurilla kaksi uusista naapureistani (siis puolen vuoden sisällä muuttaneita) saattaisi olla ihan kaveriainestakin, aika näyttää kun pikkuhiljaa tutustuu. Ja minulla tähän tilanteeseen pääsemiseen on mennyt reilu kolme vuotta eli hidasta kiiruhtamista tämä minulla ainakin on :) ja vaatii aktiivista otetta. Eli ei se kavereiden saaminen aina muillekaan ole niin itsestään selvää. Et ole yksin siinä."

Niin yleensä yksilöharrastusten parista onkin just vaikea löytää uusia kavereita. Itse en taas ole koskaan tutustunut naapureihini, sillä jotenkin tuntuu, että tänä päivänä naapurit eivät edes tunne toisiaan.

"Itse taas näitä s24 juttuja luettuani olen kokenut tämän netin aika julmaksi keskustelupaikaksi, kun kuka tahansa voi huudella mitä tahansa ja mielipiteet on joskus aika kovia ja julmia. Siksi ei ole tullut paljonkaan osallistuttua näihin keskusteluihin. Jokin tuossa sinun aloitusviestissä sitten osui sen verran että poikkesin tuosta normaalihiljaisuudestani. Joten oli hienoa jos ajatuksistani oli sinulle jotakin apua. "

No kyllähän täällä netissä tietenkin kuulee myös näitä epäasiallisiakin mielipiteitä ja olen kyllä itsekin niihin usein törmännyt, mutta silti mielestäni täältä netistä löytyy ymmärtäväisempiä ihmisiä kun tuolta reaali-maailmasta. Tähänkin aloittamaani aiheeseen sain tosi monta ymmärtäväistä ja asiallista vastausta, mutta jos olisin mennyt kysymään samaa asiaa tuolta arkielämästä, niin olisin aivan varmasti saanut kuulla pelkkiä syytöksiä, haukkumisia ja eikä kukaan olisi ymmärtänyt sitä asiaa, että miksi mun ikäiseni mies ei ole vielä onnistunut löytämään niitä kavereita tähän ikään mennessä. Tuntuu siltä, että tuolla reaalielämässä ihmisten mielipiteet perustuvat vielä enemmän just näihin mainitsemiini oletuksiin kun mitä täällä nettimaailmassa, jossa asioita uskalletaan kyseenalaistaa selvästi enemmän.

Lue lisää

%Taidat olla joku sivarihintti.

Cley kirjoitti:

No jos viilataan, niin...

Itsellä asteikko menee näin: satunnainen tuttava, tuttu, työ- tai harrastuskaveri, kaveri (eli voi nähdä myös jonkin tietyn kontekstin ulkopuolella), ystävä, sielun kumppani.

Mutta tuo kaveri, josta yllä kerroin kutsui kavereiksiin sellaisia ihmisiä, joita minä olisin kutsunut vain tutuiksi ja ystäviksi sellaisia joita minä olisin kutsunut itse joko tutuksi tai ehkä jopa jo kaveriksi. Tämän takia epäilin, että kyseessä voi olla myös määrittelykysymys. Eli samoilla linjoilla olen sinun kanssa noista määrittelyistä, mutta tuo kommentti olikin siitä, kun huomasin että joillakin tuo asteikko menee hieman eri tavalla.

Ja minulle taas ei ole merkitystä sillä miten tuohon yksinäisyyteen on päädytty vaan sillä mitä asian eteen tekee parhaillaan. Jos toteaa yksinäisyytensä ja jää vain hautumaan itsesääliinsä, niin ikävä kyllä minulta ei oikein ymmärrystä löydy kovinkaan pitkälle. Jos taas itse aktiivisesti lähtee korjaamaan tilannetta eli hankkiutuu erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja pärjää niissä tilanteissa ihmisten kanssa, niin sitten en näe mitään ongelmaa tuossa yksinäisyydessä (vaikka edelleen olisi yksin yrityksistä huolimatta).

Lue lisää

"Ja minulle taas ei ole merkitystä sillä miten tuohon yksinäisyyteen on päädytty vaan sillä mitä asian eteen tekee parhaillaan. Jos toteaa yksinäisyytensä ja jää vain hautumaan itsesääliinsä, niin ikävä kyllä minulta ei oikein ymmärrystä löydy kovinkaan pitkälle. Jos taas itse aktiivisesti lähtee korjaamaan tilannetta eli hankkiutuu erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja pärjää niissä tilanteissa ihmisten kanssa, niin sitten en näe mitään ongelmaa tuossa yksinäisyydessä (vaikka edelleen olisi yksin yrityksistä huolimatta). "

Itse olen kyllä yrittänyt löytää uusia kavereita jo vuosikausien ajan, mutta huonolla menestyksellä. Olen kyllä tullut aina ihan hyvin juttuun monen ikäisten ja monenlaisten ihmisten kanssa, mutta se syvällisempi ystävystyminen on aina vaan jäänyt tapahtumatta milloin minkäkin syyn takia. Itse en ole jaksanut enää vuosiin stressata asian takia, eikä mulla ole mitään tarvetta vajota itsesääliin sen takia, kun en ole vielä tähän ikään mennessä niitä kavereita elämääni löytänyt. Mutta usein olen vaan saanut sellaisen käsityksen, että naiset tuntuvat stressaavan tästä asiasta enemmän, sillä tietenkin he tykkäisivät ja haluaisivat välttämättä, että miehellä olisi mahdollisimman paljon kavereita, ettei hänen vaan tarvisi koskaan olla missään yksinään.

Ainakin baareissa olen huomannut sen, että monet naiset tulevat aina kyselemään multa sitä, että miksi olen yksin liikkeellä ja sitten on niin inhottava tilanne, kun joutuu keksimään kaikenlaisia tekosyitä ja selityksiä asialle, kun sitä ei voi suoraan myöntää, että on ollut niin huono säkä näissä ihmissuhdejutuissa, ettei niitä kavereita ole löytänyt. Tämä onkin johtanut just siihen, ettei niissä baareissa ole tullut käytyä oikeastaan ollenkaan viimeisen parin vuoden aikana.