Etsin Bolonka Zwetna tai Tsvetnayaa

Bolonkaan rakastunut

Hei,

Olisin kiinnostunut kuulemaan enemmän kyseisetä rodusta. Olen Internetistä tutkinut kasvattajien sivuja ja keskustelupalstoja, mutta hieman ristiriitaista tietoa kaikkialla. Joskos täällä olisi joku joka osaisi kertoa rodusta enemmän tai kertoa kehen ottaa yhteyttä. Eli olisiko Suomessa ketään, joka kasvattaisi tai toisi Suomeen kyseisiä koiria?

Lisäksi kyselisin teidän kokemuksia kyseisestä "rodusta", sillä olen tosissani miettinyt hankkivani Bolonkan pennun. Haaveeni olisi saada nykyisen Bichon Frisè koiramme kaveriksi ruskea tyttö.

Kiitos.

24

1381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • venäjä & saksa

      Bolonka ei ole ainakaan FCI:n tunnustama rotu. Suomalaiset eivät juurikaan tunnu olevan kiinnostuneita tuollaisten epävirallisten koirarotujen kasvattamisesta. Suosittelen etsimään bolonkaa sen alkuperämaista, eli Venäjältä tai Saksasta. Mutta se ei ole rekisteröitävä rotu.

      • Bolonkaan rakastunut

        Kiitos neuvosta. Olenkin jo etsinyt saksalaisia kasvattajia sekä venäläisiä, ja tutustunut heidän netti sivuihinsa. Lisäksi löysin linkin ruotsalaisen kasvattajan sivuille.
        Tiedän toki, että rotu ei ole rekisteröitävä rotu täällä Suomessa.

        Mutta lähinnä siksi tämän keskustelun aloitin, koska toivoisin saavani tietoa suomalaisista koiranomistajista tai kasvattajista. Turvallisimmaksi koen kuitenkin sen, että voisin ostaa koiran Suomesta ja nähdä koiran emän sekä isän.

      • venäjä & saksa
        Bolonkaan rakastunut kirjoitti:

        Yleensä tuollaiset rotusekoituksista alkunsa saaneet, epäviralliset, pelkiksi seurakoiriksi tarkoitetut rodut ovat suosiossa melkein ainoastaan alkuperämaissaan. Kun FCI hyväksyy rodun viralliseksi, niin siitä tulee hetkessä suosittu ympäri maailmaa. Tuollaisia vastaavan laisia epävirallisia koirarotuja on kumminkin lukuisittain, jonka takia bolonkakaan ei ole paljoa huomiota alkuperämaidensa ulkopuolella herättänyt.

      • Bolonkaan rakastunut
        venäjä & saksa kirjoitti:

        Keskustelupalstoja lueskeltuani tulin siihen ymmärrykseen, että Suomessakin on muutamia suht aktiivisia Bolonkan omistajia. Ehkä suosio ei ole vielä Suomeen levinnyt, mutta toivottavasti rotu hyväksyttäisiin pian täälläkin. Tosin se vaati melko paljon vielä..

      • venäjä & saksa
        Bolonkaan rakastunut kirjoitti:

        Keskustelupalstoja lueskeltuani tulin siihen ymmärrykseen, että Suomessakin on muutamia suht aktiivisia Bolonkan omistajia. Ehkä suosio ei ole vielä Suomeen levinnyt, mutta toivottavasti rotu hyväksyttäisiin pian täälläkin. Tosin se vaati melko paljon vielä..

        Se ei ole toistaiseksi hyväksynyt edes amerikanbulldoggia tai amerikanpitbullterrieriä, vaikka ne vaikuttavat aivan puhdasverisiltä, entisaikojen työkoirilta. Mutta uusia koirarotuja kehitellään jatkuvasti ympäri maailmaa niin tiiviiseen tahtiin, että FCI joutuu niistä valikoimaan huolellisesti järkevimmillä periaatteilla valmistetut rodut, jos edes mitään. Esimerkiksi bolonkan kaltainen rotusekoitus on FCI:n mielestä liian yksinkertaisesti luotu, eikä juurikaan eroa puhtaasta rotusekoituksesta.

        Minäkin taidan joutua vain haaveilemaan siitä, että FCI hyväksyisi amerikanbulldogin ja amerikanpitbullterrierin, sillä ihailen niitä rotuja suunnattomasti, mutta haluan joka tapauksessa koirani aina olevan rekisteröity.

      • bolonka zwetna

        Hei!

        Minulla on vakaa aikomus pennuttaa koirani, mutta siihen menee tovi, sillä narttuni on vielä pentu. Molemmilla koirillani on sukutaulut selvillä ja tarkoituksena on saada tuleville pennuillekin paperit. Jos ei suomalaiset, niin saksalaiset. Saksassa tehdään tällä hetkellä töitä yliopiston kanssa, jotta saataisiin sukusiitosprosentit selville pentueista.

        Haaveena on tuoda enemmän tietoa Suomeen tästä ihanasta seurakoirasta.

        Hyvää syksyä kaikille!

      • Bolonkaan rakastunut
        bolonka zwetna kirjoitti:

        Hei, Bolonka Zwetna.

        Mahtava kuulla, että olet tuomassa tätä upeaa koiraa Suomeen. Niin vähän siitä on muun muassa tietoa suomeksi..
        Itse olisin kyllä erittäin kiinnostunut tulevista pennuista. Meillä ei ole mikään kiire pennun hankinnassa, olemme jo odoittaneet noin puoli vuotta ja etsineet sitä sopivaa rotua. Onko narttusi kuinka vanha?

        Olisi kyllä mahtavaa vaihtaa esim. sähköpostiosoitteitta, niin voisimme pitää yhteyttä sitä kautta.
        Ja mukavaa syksyä sinullekkin!

      • Loiramaailmaa ei muu
        bolonka zwetna kirjoitti:

        Hei!

        Minulla on vakaa aikomus pennuttaa koirani, mutta siihen menee tovi, sillä narttuni on vielä pentu. Molemmilla koirillani on sukutaulut selvillä ja tarkoituksena on saada tuleville pennuillekin paperit. Jos ei suomalaiset, niin saksalaiset. Saksassa tehdään tällä hetkellä töitä yliopiston kanssa, jotta saataisiin sukusiitosprosentit selville pentueista.

        Haaveena on tuoda enemmän tietoa Suomeen tästä ihanasta seurakoirasta.

        Hyvää syksyä kaikille!

        uskoakko pitäisi,pentusi ehtii kuolla vanhuuteen ennerkuin sen jälkeläisistä rotukoiran saat

      • Bolonkaan rakastunut
        Loiramaailmaa ei muu kirjoitti:

        uskoakko pitäisi,pentusi ehtii kuolla vanhuuteen ennerkuin sen jälkeläisistä rotukoiran saat

        En oikein ymmärrä kommenttiasi? Tavoitteeni ei ole siitä rotukoiraa tehdäkkään..
        Olisin tietenkin iloinen jos kyseinen rotu julistettaisiin FCI rekisteriin, mutta itse olen lähinnä kiinnostunut koirasta sen luonteen ja ulkomuodon takia.

      • Bolonka Zwetna
        Bolonkaan rakastunut kirjoitti:

        En oikein ymmärrä kommenttiasi? Tavoitteeni ei ole siitä rotukoiraa tehdäkkään..
        Olisin tietenkin iloinen jos kyseinen rotu julistettaisiin FCI rekisteriin, mutta itse olen lähinnä kiinnostunut koirasta sen luonteen ja ulkomuodon takia.

        Narttu on vasta 7 kk ikäinen, eikä vielä ole tullut ensimmäisiä juoksuja, joten aikaa menee ennenkuin aika on kypsä pennuille. Neiti saa vielä rauhassa kehittyä ja kasvaa.
        Saksassa tehdään aktiivisesti työtä sen eteen, että koirarotu saadaan hyväksytyksi FCI:in. Jackrusselin omistajat tietävät ettei se ole nopeaa toimintaa.

      • Bolonkaan rakastunut
        Bolonka Zwetna kirjoitti:

        Täältä löytyy ainakin yksi innokas pennunostaja, kunhan tyttö kasvaa riittävästi.

      • >eläinystävä<
        Bolonkaan rakastunut kirjoitti:

        Kiitos neuvosta. Olenkin jo etsinyt saksalaisia kasvattajia sekä venäläisiä, ja tutustunut heidän netti sivuihinsa. Lisäksi löysin linkin ruotsalaisen kasvattajan sivuille.
        Tiedän toki, että rotu ei ole rekisteröitävä rotu täällä Suomessa.

        Mutta lähinnä siksi tämän keskustelun aloitin, koska toivoisin saavani tietoa suomalaisista koiranomistajista tai kasvattajista. Turvallisimmaksi koen kuitenkin sen, että voisin ostaa koiran Suomesta ja nähdä koiran emän sekä isän.

        Minulla on bolonka swetna, ja tyytyväinen olen. Ostin sen vantaalta koivukylästä ulkomaalaiselta pariskunnalta, ja ihan laillista kauppaa oli. Koiran nimi on Kaapo, ja se täytti vuoden 1.12.10..
        mutta asiaan, rotu on hyvin helppohoitoinen, siisti, ja se sopii allegisille. Jos minua tympisi tässä rodussa jokin asia, se oli si turkin nopea kasvu :D.. se kasvaa aivan liian nopeasti. Kuitenkin, rodunnimi Bolonka swetna= sylikoira suomeksi. Kaapo on hyvin ystävällinen kaikille vastaantulijoille, paitsi jos vastaan tulee nahkatakkinen mies..:DDD.. silloin alkaa räksytys! Se seuraa minua kaikkialle, ei karkaile, ja on jopa hyvin hiljainen. -- Kaapolla on kuitenkin ollut lähiaikoina paljon erillaisia "sairauksia".. niiden seurauksena saattaa kaapo joutua piikille vielä tämän kevään aikana :''(.. tiedän itse että en ole mikään paras kirjoittaja, mutta toivottavasti tykkäsitte lukea !(((:

      • Eikkuu
        Bolonkaan rakastunut kirjoitti:

        Kiitos neuvosta. Olenkin jo etsinyt saksalaisia kasvattajia sekä venäläisiä, ja tutustunut heidän netti sivuihinsa. Lisäksi löysin linkin ruotsalaisen kasvattajan sivuille.
        Tiedän toki, että rotu ei ole rekisteröitävä rotu täällä Suomessa.

        Mutta lähinnä siksi tämän keskustelun aloitin, koska toivoisin saavani tietoa suomalaisista koiranomistajista tai kasvattajista. Turvallisimmaksi koen kuitenkin sen, että voisin ostaa koiran Suomesta ja nähdä koiran emän sekä isän.

        Hei! Oletko löytänyt itsellesi Bolonkan? Haluaisin myöskin sellaisen, voisitko antaa vinkkejä mistä saisin.

    • Bolonkaan rakastunut

      Eikö kellään ole antaa tietoja tai informaatiota jostain ihmisestä, jolta saisi Bolonka Zwetnan? Kuitenkin moni on kertonut, kuinka on hakenut koiransa joltain tutultaan Saksasta tai jopa täältä Suomesta. Voisiko nämä ihmiset ottaa yhtä tähän keskusteluun niin voisimme vaihtaa sähköposteja. Olisi nimittäin hienoa löytää vihdoin joku suomalainen, jonka kautta pennun hankinta alkaisi edistymään. Tuntuu nimittäin järjettömän turhauttavalta etsiä tietoa ja kasvattajia, tuloksetta. Tietenkin ulkomaalaisia, saksalaisia, tsekkiläisiä, venäläisiä ja ruotsalaisia löytyy, muttei niitä Suomessa olevia.

      Kiitos.

      • Minä myös

        olisin kanssa kiinnostunut saamaan tietoa. Tai ainakin jotain infoa siitä mistä kannattaisi etsiä. Olen samaa mieltä, että kokeneemmat voisi hieman ohjeistaa..

      • Bolonkan puolesta
        Minä myös kirjoitti:

        olisin kanssa kiinnostunut saamaan tietoa. Tai ainakin jotain infoa siitä mistä kannattaisi etsiä. Olen samaa mieltä, että kokeneemmat voisi hieman ohjeistaa..

        Bolonka ei ole Suomessa virallisesti hyväksytty rotu. Tämän takia on vaikea löytää hyvien ja luotettavien kasvattajien yhteystietoja. Monet rikollista toimintaa harjoittavat pentutehtailijat käyttävät ilmoituksissaan rotumääritelmää Bolonka. Ilmoituksia näkee netin lisäksi sunnuntaisin Helsingin Sanomien myydään koiria -palstalla. Koska bolonka mielletään söpöksi pikkukoiraksi, saattaa pettymys olla suuri kun alle luovutusikäisestä pennusta (jonka väitetään olevan 8 viikkoinen) kasvaakin iso pystykorva. Tämän koiratyypin kohdalla ulkonäkö vaihteleekin nykyisin suuresti. Pentutehtailijat puhuvatkin ilmoituksissaan pienistä söpöistä monirotupennuista. Olkaa tarkkana sekarotuisten pienien seurakoirien suhteen, älkää luottako niin helposti myyjään. Tarkistakaa aina muu pentue ja emo. Pentutehtailijat ovat taas liikkeellä.

      • FITZI Porista

        Hei! Minulla oli pieni Bolonka Zwetna-tyttö, joka valitettavasti jäi auton alle suojatiellä. Ihastuttava, terve, äärimmäisen sosiaalinen ja hauska kaveri, joka tulee toimeen kaikkien kanssa - niin ihmisten kuin eläinten. Bolonkani ostin Saksasta, jossa on useita erinomaisia kasvattajia. Rotu on siellä rekisteröity ja hyvin arvostettu. Aion hankkia toukokuussa itsellni uuden Bolonka-tytön ja olenkin jo keskustellut asiasta parinkin kasvattajan kanssa. Olen hankkinut kahdelle ystävälleni Saksasta niinikään bolonka-pennut. Ne muuttivat Suomeen noin vuosi sitten lentäen käsikassissa.
        Vastaa tähän viestiini, niin autan mielelläni Sinua eteenpäin asiassasi, mikäli se vielä on ajankohtainen.

      • johakkarainen
        FITZI Porista kirjoitti:

        Hei! Minä olen myös hyvin kiinnostunut saamaan meille oman Bolonkan Zwetnan, olisiko mahdollista antaa neuvoja kuinka ja mistä löytyy näiden kasvattajien yhteystietoja, sivut tms.? Meillä olisi myös tarkoitus hankkia touko-kesäkuussa oma pieni pentu... :D

      • awna.
        FITZI Porista kirjoitti:

        Hei! Minulla oli pieni Bolonka Zwetna-tyttö, joka valitettavasti jäi auton alle suojatiellä. Ihastuttava, terve, äärimmäisen sosiaalinen ja hauska kaveri, joka tulee toimeen kaikkien kanssa - niin ihmisten kuin eläinten. Bolonkani ostin Saksasta, jossa on useita erinomaisia kasvattajia. Rotu on siellä rekisteröity ja hyvin arvostettu. Aion hankkia toukokuussa itsellni uuden Bolonka-tytön ja olenkin jo keskustellut asiasta parinkin kasvattajan kanssa. Olen hankkinut kahdelle ystävälleni Saksasta niinikään bolonka-pennut. Ne muuttivat Suomeen noin vuosi sitten lentäen käsikassissa.
        Vastaa tähän viestiini, niin autan mielelläni Sinua eteenpäin asiassasi, mikäli se vielä on ajankohtainen.

        Moikka! Tämä on jo muutaman kuukauden vanha viesti, minkä olet laittanut.. mutta olisin todella kiinnostunut saamaan sinulta infoa siitä, miten saisi rekisteröidyn bolonkan tuotua Saksasta!! =) Toivottavasti tämä viesti tulisi perille.

    • Eikkuu

      Heips! Jokohan niitä Bolonkan pentuja saisi Suomesta?

      • Bolonka Zwetna

        Hei Eikuu!
        Jos Sinua viela kiinnostaa Bolanka Zwetnan hankiminen? Mina olen tilannut Saksasta ja lahden hakemaan maaliskuussa. Katsoppas googelilla. Bolonka Zwetner Alsterpark.
        Terveisin Tampereelta.

      • bolinase
        Bolonka Zwetna kirjoitti:

        Hei Eikuu!
        Jos Sinua viela kiinnostaa Bolanka Zwetnan hankiminen? Mina olen tilannut Saksasta ja lahden hakemaan maaliskuussa. Katsoppas googelilla. Bolonka Zwetner Alsterpark.
        Terveisin Tampereelta.

        Hei bolonka zwetna!
        Onko koirasi sattumoisin poika? Ja jos on niin onko se leikattu?

    • Ehkä vähän apua

      Ruotsissa löytyy useita kasvattajia, googlettakaa "bolonka uppfödare". Löytyi nämä kennelit näin äkkiseltään:
      http://bolonka.nu/index.htm
      http://www.tifkas.com/
      http://www.ryssbolonka.com/

      Kotisivuilla löytyy nappi nimeltään "kontakt", eli yhteystiedot.
      Sieltä voitte saada s-postiosoitteen johon voitte kirjoittaa, vaikka englanniksi jos ei tuttavapiiristä löydy ketään joka osaa ruotsia :) Useimmat ruotsalaiset kuitenkin osaavat niin hyvin englantia että pennun tuonti Ruotsista ei pitäisi olla liian vaikeaa.

      • Zwetna

        Seuraavanlainen bolonka zwetna kasvattaja-sivu löytyy facebookista: Bolonka zwetna in Finnland/Suomessa. Sivustolta löytyy Saksassa rekisteröitynyt kasvattaja ja 1.10.2012 syntyneet koiranpennut saavat saksalaiset paperit, mikrosirun ja passin. Lisätietoja voi tiedustella sivujen kautta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe