Kysyisin nältä kirkon vastaajilta.
Miksi valitsit mennä töihin kirkkoon ?
Mikä oli suurin vaikutin.
Miksi töissä kirkossa ?
käviskö SPR
34
636
Vastaukset
Moi,
Minä olen kasvanut sellaisessa perheessä, jossa kristillisellä uskolla (tai millään muullakaan uskonnollisuudella) ei ollut sijaa. Yläasteaikana kävin leiririparin täydellä e-v-v-k-asenteella, mutta leirin laulut ja leikit ja kavereitten kanssa hengailemiset tuntuivat mukavilta ja hain isoskoulutukseen. Asiasisältö ei sinänsä kiehtonut ihmeemmin. Samaan aikaan kun kävin isoskoulutusta, elin myös hankalinta vaihettani murkkuiässä. Tuntui, että toiset isosiksi haluavat olivat todella paljon valmiimpia, parempia ihmisiä, vahvempia, vähemmän ujoja, kaikkea mahdollista mitä minä en ollut. Olin epäonnistuja ja jotenkin kummallinen omasta mielestäni. Silti isosta joukosta minä olin yksi heistä, jotka valittiin rippileirille isoseksi (kaikki muutkin pääsivät johonkin, eri tehtäviin). Se oli minusta ihan uskomaton ihme, koska en tosiaan ollut mikään isosen ihannekuva tuolloin.
Leiriviikon aikana piti pitää hartauksia, joissa itsekin puhuin rakastavasta Jumalasta. Samoin piti pitää raamiksia, laulaa yhdessä hengellisiä lauluja iltaohjelmissa. Piti kuunnella välillä pappia, joka viereisessä tilassa opetti riparilaisia. Silloin kristillisen uskon sisältökin alkoi avautua minulle. Sen leirin jälkeen mie rukoilin ja pyysin Jumalalta, että Hän käyttäisi minua, kutsuisi minut johonkin tehtäväänsä. Jotenkin koin niin täydellisen armon siinä, että rikkinäinen ja epävarma, huonoksi itsensä tunteva, sai tulla. Sai tulla leirille, sai tulla seurakunnan toimintaan, sai tulla Jumalan luo, ja sai tuntea tulevansa hyväksytyksi.
Melko pian kirkastui, että minusta tulee pappi. Sieltä 16-vuotiaasta lähtien opiskelin, harrastin ja elin sen mukaan, että jonain päivänä minut vihitään tähän työhön. Moneen kertaan piti rukoilla, että Jumala näyttäisi onko tää vaan miun unelmointia vai oikeasti Hänen tahtonsa, mutta kaikki sujui niin helposti - sain heti opiskelupaikan, sain opintoja hyvin kasaan, sain tutkinnon ulos, ja työpaikkakin järjestyi heti valmistuttua.
Koen olevani kutsuttu. Edelleen tämä on jatkuvaa kasvua ja välillä huomaan olevani taas jonkinlaisessa "elämänkoulussa", josta pitää vaan selviytyä, mutta samasta armosta elän edelleen, samasta kuin tuolloin 16-vuotiaana isosena.
Seija H., pappi- Päpä
Hei, kiitos vastauksestasi. Oli hienoa lukea ja tajuta, miten erilaisista taustoista kirkon työhön tulee työntekijöitä. Näin seurakunta voi palvella erilaisilla lahjoilla seurakuntalaisia :)
Olen lähtöisen vasemmistokodista, alkoholistiperheestä. Elämä lapsena ja nuorena oli raskasta, turvatonta ja pelottavaa. Minua ei kastettu vauvana. Koulussa kuulin opettajalta, että on olemassa Taivaan Isä, joka ei riitele, eikä suutu ja on kärsivällinen, Häneltä ei aikaa puutu ja Hän on Isä jokaisen - virrestä 503 siis. Kuulin myös, että Taivaan Isän suojelukseen pääsee kasteen kautta. Niinpä päätin 9v., että tarvitsen Taivaan Isän turvaa elämääni, kun ihmisistä ei sitä turvaa löytynyt. Vanhemmat suostuivat kasteeseen, koska itse sitä niin tarmokkaasti halusin. Tahdoin myös kummikseni tämän opettajani, joka hyvästä Taivaan Isästä oli kertonut. Pidämme yhteyttä edelleen :)
Elämä ei kasteen jälkeen muuttunut yhtäkkiä onnelliseksi, mutta enää en tuntenut olevani pimeydessä yksin, vaan kaikkein pelottavimpinakin hetkinä tunsin jonkinlaista turvaa. Toisaalta usein tuntui siltä, ettei elämä voi koskaan kääntyä paremmaksi, hyvä päivä ei koita koskaan.
Kuitenkin se koitti. Edelleen elämänkouluuni kuuluu parantumaton sairaus ja menneisyyden haavat. Mutta tahdon ajatella niin, että kokemukseni eivät ole menneet hukkaan, jos voin nyt kertoa pimeydessä ja epätoivossa eläville, että Sinua kannetaan läpi tuon kaiken, Sinun vierelläsi ollaan, vaikket sitä huomaisi. Voin sanoa näin, koska olen itse sen kokenut. Ilman Jumalaa en olisi selvinnyt ja tahdon välittää Hänen rakkauttaan eteenpäin.
Ihan konkreettisen sysäyksen kirkolliselle uralleni sain, kun ensin 15-v. minua pyydettiin pyhäkoulunopettajaksi ja 18-v. kirkon oppaaksi ja suntioksi. Osallistuessani jumalanpalveluksiin ja toimituksiin suntiona, kipinä teologian opiskelusta syttyi ja koin sen olevan kanava, jota kautta pääsen toteuttamaan unelmaani. Erityisesti nuoret ovat lähinnä sydäntäni. Vuodet teologisessa tiedekunnassa vahvistivat uskoani ja pitkän kipuilun jälkeen uskaltauduin ottamaan vastaan tällaisen tehtävän luottaen siihen, että Jumala tekee työnsä, minä saan olla Hänen työtoverinaan, en pysty Hänen sanomaansa tai siunaustaan tekemään tyhjäksi omalla heikkoudellani tai taitamattomuudellani.
Suurta johdatusta siis koko raskas matka. Ja matka jatkuu... :)
pappi Sonja- kysyvä ei tieltä
Nuo oli aika hyviä vastauksia.
Niinkuin että on jokin syvempikin syy.
Joo.
Ihan hieno homma.
Kiitosta vain.
Pidän tämmöisista oikeista kirjoituksista.
- yksi pappi
Suurin vaikutin kirkon työhön on kutsumus. Minulle kutsumus kirkon työhön on lähtenyt rippikoulusta ja isoskoulutuksesta. Papin työ tuntui myös kiinnostavalta ja monipuoliselta ammatilta. Kun tuli aika päättää, mihin hakisin opiskelemaan, oli valinta aika selvä: teologinen tuntui kiinnostavalta. En edes tiennyt, mitä teologia on. Pääsykoe kirjat tosin avasivat tätä.Kokemusta siitä, että papin työ olisi mun paikka, on vahvistanut sitten myöhemmin harjoittelu ja kesätyöt. Nyt olen ollu 3 vuotta töissä ja olen viihtynyt
- fkcb
Kuulisin mielelläni lisää vastauksia - vastatkaa muutkin keskustelijat, jooko?
fkcb kirjoitti:
Kuulisin mielelläni lisää vastauksia - vastatkaa muutkin keskustelijat, jooko?
Minunkaa lapsuus ja nuoruus ei ollut mitenkään sidoksissa kristilliseen kasvatukseen kodissa. Nuorena, käytyäni rippikoulun ja tutustuttuani seurakunnan toimintaan ja "uskoviin" nuoriin, koin kuinka minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen ja, että minusta välitetään, halusin oppia tuntemaan tätä kirkon Jumalaa enemmän. Pian koin, että Jumala kutsui myös minua valtakuntansa työhön. Kouluttaudun nuorisotyöntekijäksi. Huomasin, että nuoret kunnioittivat minua ja sanomaani rakastavasta Jumalasta, joka poikansa kautta antaa ihmisille iankaikkisen elämän. Tämä Jumala hyväksyi minut ja Hän on valmis hyväksymään kaikki ne nuoret jotka kohtaan....ja mitä sitten... Hän antaa elämälle tarkoituksen, Hänen silmissään jokainen on kaunis, jokainen on Pyhä (vellokoon yleinen keskustelu seksuaalisesta suuntautumisesta mitä tahansa). Lasten ja nuorten kanssa on ilo työskennellä, palaute on aina suoraa, eikä heille mene mikään "feikki" läpi.
Jeesus antoi Matteuksen evankeliumin lopussa kaste ja lähetyskäskyn jota haluan elämässäni ja työssäni noudattaa.
ismo h
nuorisotyöntekijä- kanttorska
fkcb kirjoitti:
Kuulisin mielelläni lisää vastauksia - vastatkaa muutkin keskustelijat, jooko?
Vaikka en virallinen kirkon keskustelija olekaan, niin ehkäpä voin tänne kertoa miten päädyin kirkon töihin tuolle musiikkipuolelle.
Minullakaan ei ollut mitenkään erityisen kristillinen koti. Isäni ei kuulunut kirkkoon, äiti kyllä kuului mutta luulisin hänen olleen sellainen "perus-tapakristitty". Minut kyllä kastettiin lapsena ja muistelen, että isoäitini vei minua pari kertaa jonnekin seurakunnan päiväkerhoon tms, missä sain leikkiä ikäisteni lasten kanssa (naapurustosta sellaisia ei löytynyt).
Kun pääsin kouluun, huomasinkin kuinka raadollista voi olla lapsen elämä. Jouduin kiusatuksi ja ala-aste tuntui tuskalta. Muistelen, että useampanakin iltana rukoilin salaa että Jumala auttaisi, että olisi helpompi käydä koulua ja saisi joskus edes yhden ystävän. Noh, kiusaaminen ei heti loppunut, mutta musiikista ja pianosta tuli paras ystäväni ja lohduttajani. Koin saaneeni apua.
Teini-ikään päästyä loppui koulukiusaus, sain ystäviä, ja rakkaus musiikkiinkin säilyi teini-iän myllerryksissä. Olin mukana seurakunnan isoskoulutuksessa riparini jälkeen. Sieltä minut sitten löysi seurakuntani kirkkoherra eräänä päivänä kun oli etsimässä kanttorille sijaista. "Etkös sinä soita pianoa? Tulisitko soittamaan sunnuntaina messun kirkkoon?" Sen kerran jälkeen soittelinkin melko säännöllisesti messuja, aina kun virassa oleva kanttori oli lomalla/vapaalla tai sairaana. En kuitenkaan ikinä ajatellut, että siitä voisi tulla minulle ammatti. :)
Lukiossa sitten kun piti valita minne hakee opiskelemaan, kehotti soitonopettajani ruksimaan sieltä Sibiksen hakupaperista sen kirkkomusiikkiosaston ruksinkin. Ajattelin siinä että, no miksipä ei!
Papereita pistin moneen paikkaan, mutta loppujen lopuksi kävi niin, että kun kutsuja pääsykokeiseen alkoi tulla, päätinkin mennä vain kirkkomusiikin osaston pääsykokeisiin... ihan vaan kokeilemaan että mitä siellä pitäisi osata. Pääsinkin heti sisään Akatemiaan!
No sillä tiellä ollaan. Valmistuttu vuosi(kausia?) sitten ja virassa oikein mukavassa seurakunnassa jossa on mukavia työkavereita ja ihania seurakuntalaisia ja suuri ilo tehdä töitä!
Monesti uudet tuttavuudet kysyvät: "no, eikai kanttorin ole pakko uskoa näihin juttuihin mitä kirkossa saarnataan?" No ei varmasti pakko ole kenenkään uskoa, mutta itse kyllä kokisin erittäin ahdistavaksi sen, jos en uskoisi. Musiikkihan puhuu ihan yhtä paljon Jumalasta ja uskosta (ellei jopa enemmänkin) kuin sanat. kanttorska kirjoitti:
Vaikka en virallinen kirkon keskustelija olekaan, niin ehkäpä voin tänne kertoa miten päädyin kirkon töihin tuolle musiikkipuolelle.
Minullakaan ei ollut mitenkään erityisen kristillinen koti. Isäni ei kuulunut kirkkoon, äiti kyllä kuului mutta luulisin hänen olleen sellainen "perus-tapakristitty". Minut kyllä kastettiin lapsena ja muistelen, että isoäitini vei minua pari kertaa jonnekin seurakunnan päiväkerhoon tms, missä sain leikkiä ikäisteni lasten kanssa (naapurustosta sellaisia ei löytynyt).
Kun pääsin kouluun, huomasinkin kuinka raadollista voi olla lapsen elämä. Jouduin kiusatuksi ja ala-aste tuntui tuskalta. Muistelen, että useampanakin iltana rukoilin salaa että Jumala auttaisi, että olisi helpompi käydä koulua ja saisi joskus edes yhden ystävän. Noh, kiusaaminen ei heti loppunut, mutta musiikista ja pianosta tuli paras ystäväni ja lohduttajani. Koin saaneeni apua.
Teini-ikään päästyä loppui koulukiusaus, sain ystäviä, ja rakkaus musiikkiinkin säilyi teini-iän myllerryksissä. Olin mukana seurakunnan isoskoulutuksessa riparini jälkeen. Sieltä minut sitten löysi seurakuntani kirkkoherra eräänä päivänä kun oli etsimässä kanttorille sijaista. "Etkös sinä soita pianoa? Tulisitko soittamaan sunnuntaina messun kirkkoon?" Sen kerran jälkeen soittelinkin melko säännöllisesti messuja, aina kun virassa oleva kanttori oli lomalla/vapaalla tai sairaana. En kuitenkaan ikinä ajatellut, että siitä voisi tulla minulle ammatti. :)
Lukiossa sitten kun piti valita minne hakee opiskelemaan, kehotti soitonopettajani ruksimaan sieltä Sibiksen hakupaperista sen kirkkomusiikkiosaston ruksinkin. Ajattelin siinä että, no miksipä ei!
Papereita pistin moneen paikkaan, mutta loppujen lopuksi kävi niin, että kun kutsuja pääsykokeiseen alkoi tulla, päätinkin mennä vain kirkkomusiikin osaston pääsykokeisiin... ihan vaan kokeilemaan että mitä siellä pitäisi osata. Pääsinkin heti sisään Akatemiaan!
No sillä tiellä ollaan. Valmistuttu vuosi(kausia?) sitten ja virassa oikein mukavassa seurakunnassa jossa on mukavia työkavereita ja ihania seurakuntalaisia ja suuri ilo tehdä töitä!
Monesti uudet tuttavuudet kysyvät: "no, eikai kanttorin ole pakko uskoa näihin juttuihin mitä kirkossa saarnataan?" No ei varmasti pakko ole kenenkään uskoa, mutta itse kyllä kokisin erittäin ahdistavaksi sen, jos en uskoisi. Musiikkihan puhuu ihan yhtä paljon Jumalasta ja uskosta (ellei jopa enemmänkin) kuin sanat.Tulisitko mukaan tähän "virallisten" keskustelijoiden joukkoon? Tarvitsisimme kirkkomusiikin tuntijaa, vaikka palvelet jo näinkin hyvin tällä sivustolla. :)
pappi Sonja- kanttorska
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Tulisitko mukaan tähän "virallisten" keskustelijoiden joukkoon? Tarvitsisimme kirkkomusiikin tuntijaa, vaikka palvelet jo näinkin hyvin tällä sivustolla. :)
pappi SonjaMielelläni voin vastailla ihan omalla nimelläni ja virkanikin puolesta kirkon musiikkia ja musiikkikasvatusta sisältäviin kysymyksiin. Ehkä voin jonnekin sähköpostiin tms ilmoittautua ja saada mahdolliset ohjeistukset?
kanttorska kirjoitti:
Mielelläni voin vastailla ihan omalla nimelläni ja virkanikin puolesta kirkon musiikkia ja musiikkikasvatusta sisältäviin kysymyksiin. Ehkä voin jonnekin sähköpostiin tms ilmoittautua ja saada mahdolliset ohjeistukset?
Laitappa sähköpostia minulle evl.fi osoitteeseen, niin ollaan yhteyksissä.
Terveisin
Henna Hauta-aho
pappi, yhteisökoordinaattori
kirkkohallitus
Olen töissä perheasiain neuvottelukeskuksessa eli teen terapiatyötä yksilöiden, parien, perheiden ja ryhmien kanssa. Samaa työtä voisin tehdä myös yhteiskunnallisella puolella ulkonaisesti samalla tavoin. Se, että olen töissä kirkossa eli kirkollisveroin kustannetussa toimipisteessa tuo tiettyä lisäarvoa työhöni.
Ensinnäkin luokseni tuleva ihminen tietää, että näen hänet kokonaisuutena, johon kuuluu paitsi henkinen ja ruumiillinen, myös hengellinen puoli. Mikäli hän itse niin haluaa, olen valmis keskustelemaan myös hengellisen elämän ulottuvuuksista. Se puoli nousee usein esiin elämän suurien kriisitilanteiden yhteydessä.
Toiseksi, jos olen itse jossain tilanteessa ymmälläni tai avuton, voin hiljaa itsekseni pyytää vahvistusta ylhäältä ja siunausta käymäämme keskusteluun. Usein asiat alkavat sen jälkeen luistaa paremmin.
Paula Ruotsalainen,
perheneuvoja- etsivä-xx
Kukaan tässä ketjussa vastanneista ei ole kotoisin uskonnollisen perinteen piiristä. Tämä selittääkin pitkälle sen että on tämä toinen painotus täällä keskustelijoilla kuin olisi niillä joiden taustalla on perinteinen klassinen kristinusko. Tännekään ei uskaltaudu vastaamaan yksikään herätysliiketaustainen tai lapsuudenkodissaan uskontoon kasvanut.
miksi nämä kirkon vastaussivut ylipäätään ovat olemassa jos vain yhtä taustaa omaavat ovat vastaamassa? Kirkko antaa täällä netissä kovasti yksipuolisen kuvan itsestään.- ...
Erilaisia uskovia - joskin myös muita - löytyy ainakin Netmissionin verkkosivuilta, että sinne vain mukaan keskustelemaan ja esittämään kysymyksiä. Vaatii vain kirjautumisen, toivottavasti hermot ei siinä kohtaa mene.
www.netmission.fi Tällä palstalla on mukana iso joukko kirkon työntekijöitä ja uskonnollisia taustoja on varmasti yhtä monenlaisia kuin ihmisiäkin. Mitään valikointia Kirkko kuulolla-palstan työntekijöiden taustojen ja näkemysten suhteen ei ole tehty vaan mukaan ovat päässeet kaikki ev. lut. seurakuntien työntekijät, jotka ovat olleet kiinnostuneita ja jotka ovat löytäneet aikaa keskusteluun täällä.
Myös monenlaisia herätysliiketaustoja löytyy niin kuin usein kirkon työntekijöiltä. Täällä olevilla työntekijöillä on varmasti myös keskenään erilaisia näkemyksiä joistain teologisista kysymyksistä, mutta olemme avoimia tasa-arvoiseen ja toisen näkemyksiä kunnioittavaan keskusteluun. Enemmän meillä on kuitenkin varmasti yhteistä ja täällä olemme keskustelemassa elämän isoista kysymyksistä kristittyinä ja kirkon työntekijöinä.Uskon, että kun vauhtiin päästään, uskonnollisista kodeista lähtöisin olevia tulee mukaan kuuntelijajoukkoon. Heitä tarvitaan. Itse mietin sitä, onko uskoni huonompaa tai olenko opiskellut huonommin, koska olen joutunut käymään raskaan elämänkoulun ilman iltarukouksia ja pyhäkoulua. Tekeekö se minusta huonomman kristityn ja papin, että olen ollut kasvokkain elämän kovuuden kanssa ja joutunut toteamaan, että yksin en tästä suosta selviä. Onneksi Jumala on olemassa. Muuten en olisi tässä kirjoittamassa.
Meitä työntekijöitä tarvitaan monenlaisia moniin tehtäviin. Ehkä minun paikkani on olla kärsivän vierellä, kun taas joku toinen on paremmin kotonaan exegetiikan ja dogmatiikan maailmassa ja tuntee herätysliikkeiden perinteiset kannanotot ja linjaukset. Tällä en siis tarkoita että pappi voi olla joko tai. Dogmatiikan tuntija voi samalla olla juuri oikea ja hyvä kuuntelija.
Körtti minäkin nykyään olen, vaikken sitä äidinmaidossa olekaan saanut. Usko on ollut minun ja Jumalan välinen asia, enkä koe, että koskaan on liian myöhäistä alkaa palvella Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa. Se ei ole ollut minun vikani, miksi minua siis pitäisi siitä rankaista ja rangaistuksella tarkoitan nyt sitä, etten saisi olla palvelemassa kirkon työssä.
pappi Sonja- etsivä-xx
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Uskon, että kun vauhtiin päästään, uskonnollisista kodeista lähtöisin olevia tulee mukaan kuuntelijajoukkoon. Heitä tarvitaan. Itse mietin sitä, onko uskoni huonompaa tai olenko opiskellut huonommin, koska olen joutunut käymään raskaan elämänkoulun ilman iltarukouksia ja pyhäkoulua. Tekeekö se minusta huonomman kristityn ja papin, että olen ollut kasvokkain elämän kovuuden kanssa ja joutunut toteamaan, että yksin en tästä suosta selviä. Onneksi Jumala on olemassa. Muuten en olisi tässä kirjoittamassa.
Meitä työntekijöitä tarvitaan monenlaisia moniin tehtäviin. Ehkä minun paikkani on olla kärsivän vierellä, kun taas joku toinen on paremmin kotonaan exegetiikan ja dogmatiikan maailmassa ja tuntee herätysliikkeiden perinteiset kannanotot ja linjaukset. Tällä en siis tarkoita että pappi voi olla joko tai. Dogmatiikan tuntija voi samalla olla juuri oikea ja hyvä kuuntelija.
Körtti minäkin nykyään olen, vaikken sitä äidinmaidossa olekaan saanut. Usko on ollut minun ja Jumalan välinen asia, enkä koe, että koskaan on liian myöhäistä alkaa palvella Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa. Se ei ole ollut minun vikani, miksi minua siis pitäisi siitä rankaista ja rangaistuksella tarkoitan nyt sitä, etten saisi olla palvelemassa kirkon työssä.
pappi SonjaEi ole kysmys siitä että olisi huonompi kirjottamallasi tavalla:
"Itse mietin sitä, onko uskoni huonompaa tai olenko opiskellut huonommin, koska olen joutunut käymään raskaan elämänkoulun ilman iltarukouksia ja pyhäkoulua. Tekeekö se minusta huonomman kristityn ja papin, että olen ollut kasvokkain elämän kovuuden kanssa ja joutunut toteamaan, että yksin en tästä suosta selviä. Onneksi Jumala on olemassa. Muuten en olisi tässä kirjoittamassa. "
On lapsuudessakin kirkkoon viety ihminen kovasti usein joutunut toteamaan, että yksin ei selviä. Kysymys on enemmänkin suhteesta Raamatun tulkintaan, siiitähän on väitöskirjakin tehty. Kun tässä nyt vaalien alla ollaan hyvin herkässä tilanteessa, olisi ollut parempi, jos kirkon molemmat kasvot olisivat näkyvissä. Nyt on kansalaisten eroaalto tv:n takia takana ja kirkon vastareaktiona julistautuminen yhden näkemyksen puolesta puhujaksi. Siitä tulee se vaikutelma, että kirkko on nyt rintamasodassa sitä toista puoliskoa vastaan. Ja siitä tulee taas toinen vaikutus, ei ehkä niin suuri kirkosta eroamisen piikkiä, koska sakramentit ovat vielä kirkossa ja jokainen klassisen kristinuskon mukaan uskova pitää niitä arvossa. Näkyy pikemminkin haluna ottaa etäisyyttä omaan seurakuntaan muussa seurakunna toiminnassa. Tämä vaikutus näkyy kirkolle paljon hitaammin kuin eroa.kirkosta.fi tilastokäyrät. - sh
etsivä-xx kirjoitti:
Ei ole kysmys siitä että olisi huonompi kirjottamallasi tavalla:
"Itse mietin sitä, onko uskoni huonompaa tai olenko opiskellut huonommin, koska olen joutunut käymään raskaan elämänkoulun ilman iltarukouksia ja pyhäkoulua. Tekeekö se minusta huonomman kristityn ja papin, että olen ollut kasvokkain elämän kovuuden kanssa ja joutunut toteamaan, että yksin en tästä suosta selviä. Onneksi Jumala on olemassa. Muuten en olisi tässä kirjoittamassa. "
On lapsuudessakin kirkkoon viety ihminen kovasti usein joutunut toteamaan, että yksin ei selviä. Kysymys on enemmänkin suhteesta Raamatun tulkintaan, siiitähän on väitöskirjakin tehty. Kun tässä nyt vaalien alla ollaan hyvin herkässä tilanteessa, olisi ollut parempi, jos kirkon molemmat kasvot olisivat näkyvissä. Nyt on kansalaisten eroaalto tv:n takia takana ja kirkon vastareaktiona julistautuminen yhden näkemyksen puolesta puhujaksi. Siitä tulee se vaikutelma, että kirkko on nyt rintamasodassa sitä toista puoliskoa vastaan. Ja siitä tulee taas toinen vaikutus, ei ehkä niin suuri kirkosta eroamisen piikkiä, koska sakramentit ovat vielä kirkossa ja jokainen klassisen kristinuskon mukaan uskova pitää niitä arvossa. Näkyy pikemminkin haluna ottaa etäisyyttä omaan seurakuntaan muussa seurakunna toiminnassa. Tämä vaikutus näkyy kirkolle paljon hitaammin kuin eroa.kirkosta.fi tilastokäyrät.Jos tällä nyt haetaan sitä, onko meissä tällä sivulla keskustelevissa työntekijöissä sekä liberaaleja että konservatiiveja, niin itse ilmoittaudun konservatiivien rivistöön.
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Uskon, että kun vauhtiin päästään, uskonnollisista kodeista lähtöisin olevia tulee mukaan kuuntelijajoukkoon. Heitä tarvitaan. Itse mietin sitä, onko uskoni huonompaa tai olenko opiskellut huonommin, koska olen joutunut käymään raskaan elämänkoulun ilman iltarukouksia ja pyhäkoulua. Tekeekö se minusta huonomman kristityn ja papin, että olen ollut kasvokkain elämän kovuuden kanssa ja joutunut toteamaan, että yksin en tästä suosta selviä. Onneksi Jumala on olemassa. Muuten en olisi tässä kirjoittamassa.
Meitä työntekijöitä tarvitaan monenlaisia moniin tehtäviin. Ehkä minun paikkani on olla kärsivän vierellä, kun taas joku toinen on paremmin kotonaan exegetiikan ja dogmatiikan maailmassa ja tuntee herätysliikkeiden perinteiset kannanotot ja linjaukset. Tällä en siis tarkoita että pappi voi olla joko tai. Dogmatiikan tuntija voi samalla olla juuri oikea ja hyvä kuuntelija.
Körtti minäkin nykyään olen, vaikken sitä äidinmaidossa olekaan saanut. Usko on ollut minun ja Jumalan välinen asia, enkä koe, että koskaan on liian myöhäistä alkaa palvella Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa. Se ei ole ollut minun vikani, miksi minua siis pitäisi siitä rankaista ja rangaistuksella tarkoitan nyt sitä, etten saisi olla palvelemassa kirkon työssä.
pappi Sonjaonhan se lähtökohta tuokin:
"Itse mietin sitä, onko uskoni huonompaa tai olenko opiskellut huonommin, koska olen joutunut käymään raskaan elämänkoulun ilman iltarukouksia ja pyhäkoulua. Tekeekö se minusta huonomman kristityn ja papin, että olen ollut kasvokkain elämän kovuuden kanssa ja joutunut toteamaan, että yksin en tästä suosta selviä. "
Oletko koskaan oikeasti miettinyt asiaa oman napasi ulkopuolelta? Uhrin näkökulmasta. Uskonnon uhrin. Edes sitä yksinkertaista kysmystä, miksi haluat tehdä uhreja lisää?
"Onneksi Jumala on olemassa. Muuten en olisi tässä kirjoittamassa. "
Vai onko uskosi niin vahva että se esti itsemurhasi ja nyt kun sinulla on vasara, näet kaikki ongelmat nauloina?- yksi löytyi - ehkä..
sh kirjoitti:
Jos tällä nyt haetaan sitä, onko meissä tällä sivulla keskustelevissa työntekijöissä sekä liberaaleja että konservatiiveja, niin itse ilmoittaudun konservatiivien rivistöön.
YKSI työntekijä ilmoittautuu konservatiiviksi, ja hänkään ei ole virallinen keskustelija eikä kerro nimeään, kuten nuo viralliset keskustelijat. Eli loppujen lopuksi tuo viesti _voisi_ aivan yhtä hyvin olla vaikka provo... :p
Kirkko kuulolla -tyypit taitavat todella edustaa - ainakin vastausten perusteella - lähinnä liberaalia kantaa, samoin kuin esim. uskotoivorakkaus-papitkin. - etsivä-xx
Nas.se kirjoitti:
onhan se lähtökohta tuokin:
"Itse mietin sitä, onko uskoni huonompaa tai olenko opiskellut huonommin, koska olen joutunut käymään raskaan elämänkoulun ilman iltarukouksia ja pyhäkoulua. Tekeekö se minusta huonomman kristityn ja papin, että olen ollut kasvokkain elämän kovuuden kanssa ja joutunut toteamaan, että yksin en tästä suosta selviä. "
Oletko koskaan oikeasti miettinyt asiaa oman napasi ulkopuolelta? Uhrin näkökulmasta. Uskonnon uhrin. Edes sitä yksinkertaista kysmystä, miksi haluat tehdä uhreja lisää?
"Onneksi Jumala on olemassa. Muuten en olisi tässä kirjoittamassa. "
Vai onko uskosi niin vahva että se esti itsemurhasi ja nyt kun sinulla on vasara, näet kaikki ongelmat nauloina?Uskonnon uhreja tuskin syntyy tässä yleisessä "lepsussa" linjassa.
On sairasta uskonnollisuutta ja sillä uhreja. On ev. lut. kirkkomme sisälläkin. Ihmisen käsissä samoja asioita voi käytää hyvään ja pahaan. Usein uskonnon uhri syntyy perheen sisällä. Silloin perussyy on usein alistajan henkinen tila, eikä missään ole takeita etteikö hän alistasi jollain muulla henkisen kiusaamisen muodolla, jos olisi ateisti. Esim narsistinen luonnehäiriö tuhoaa perhettään ja työyhteisöään.
Eikä se, että tuntee että yksin ei olisi selvinnyt, aina tarkoita itsemurha-ajatuksia. On olemassa muutoinkin toivottomutta, yrittämisenstä luopumista, päivästä toiseen roikkumista siis masennusta, joka vain lamauttaa. Sellainenkin vie syrjäytymiseen ja kaikkiin sen haittapuoliin.
Jumalan kutsu on suuri lahja. Joka ei ole kokenut ei voi tietää.
Jaksamista kaikille sairaan uskonnollisuuden uhreille, hyvään mielenterveyden ammattiapuun ja myös hyvään Jumalaan luottaen. Nas.se kirjoitti:
onhan se lähtökohta tuokin:
"Itse mietin sitä, onko uskoni huonompaa tai olenko opiskellut huonommin, koska olen joutunut käymään raskaan elämänkoulun ilman iltarukouksia ja pyhäkoulua. Tekeekö se minusta huonomman kristityn ja papin, että olen ollut kasvokkain elämän kovuuden kanssa ja joutunut toteamaan, että yksin en tästä suosta selviä. "
Oletko koskaan oikeasti miettinyt asiaa oman napasi ulkopuolelta? Uhrin näkökulmasta. Uskonnon uhrin. Edes sitä yksinkertaista kysmystä, miksi haluat tehdä uhreja lisää?
"Onneksi Jumala on olemassa. Muuten en olisi tässä kirjoittamassa. "
Vai onko uskosi niin vahva että se esti itsemurhasi ja nyt kun sinulla on vasara, näet kaikki ongelmat nauloina?Tämä työ on mitä suurimmassa määrin oman napansa ulkopuolelle katsomista, toisten palvelemista. En tietoisesti tahdo aikaansaada uskonnon uhreja. Surullista, että sellaista edes epäillään. Tiedän tietenkin, että tällaista tapahtuu. Mutta kun alkuperäinen kysymys oli, miksi olen töissä kirkossa, vastaus ei ole se, että tahdon saada aikaan uskonnon uhreja ja hakata vasaralla. Tällaisiin johtopäätöksiin voi päätyä vain, kun ei tunne ihmistä, jolle näin kirjoittaa. Työni on julistaa evankeliumia, ilosanomaa Kristuksesta. Samaa evankeliumia voi julistaa monenlaisista eri lähtökohdista ja kodeista tälle tielle päätyneet.
pappi Sonja- Nasse.
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Tämä työ on mitä suurimmassa määrin oman napansa ulkopuolelle katsomista, toisten palvelemista. En tietoisesti tahdo aikaansaada uskonnon uhreja. Surullista, että sellaista edes epäillään. Tiedän tietenkin, että tällaista tapahtuu. Mutta kun alkuperäinen kysymys oli, miksi olen töissä kirkossa, vastaus ei ole se, että tahdon saada aikaan uskonnon uhreja ja hakata vasaralla. Tällaisiin johtopäätöksiin voi päätyä vain, kun ei tunne ihmistä, jolle näin kirjoittaa. Työni on julistaa evankeliumia, ilosanomaa Kristuksesta. Samaa evankeliumia voi julistaa monenlaisista eri lähtökohdista ja kodeista tälle tielle päätyneet.
pappi Sonjasitten valita jotain uskontoa joka on vähemmän primitiivinen, jonka jumala on vähemmän julma ja joka ei aiheuta niin suurta haittaa ihmiskunnalle kuin nämä lähi-idän väkivaltauskonnot?
- Nasse.
Nasse. kirjoitti:
sitten valita jotain uskontoa joka on vähemmän primitiivinen, jonka jumala on vähemmän julma ja joka ei aiheuta niin suurta haittaa ihmiskunnalle kuin nämä lähi-idän väkivaltauskonnot?
Neuvostoliitossa primitiiviset uskonnot olivat kielletty ja siellä kulttuuri, tiede ja teknologia oli kukoistuksessaan kun primitiiviset papit siirrettiin siperiaan tai aivopestiin ateismin ihanteiden mukaan.
- lusikkasoppaan
Nasse. kirjoitti:
Neuvostoliitossa primitiiviset uskonnot olivat kielletty ja siellä kulttuuri, tiede ja teknologia oli kukoistuksessaan kun primitiiviset papit siirrettiin siperiaan tai aivopestiin ateismin ihanteiden mukaan.
Päivän naurut! Kiitos! :D
Kun kaikki taide piti olla kommunistipuolueen virallisen linjan mukaista, niin johan siinä taiteilijan sielu pääsee vapaasti liihottelemaan ja luomaan. Rakettitutkimuskin koki pienen takaiskun kun johtaja passitettiin puhdistuksissa vankeuteen.
Tähän kysymykseen en varmasti osaa kaikkea kertoa. Jotakin kuitenkin. Perheeni oli aivan tavallinen ns.kirkkouskovainen perhe. sunnuntaisin kuunneltiin radiosta jumalanpalvelus. Kävin joskus pyhäkoulussa ja lastenleireillä, nuorena pidin tyttökerhoa lähimpien ystävieni kanssa, samojen kanssa elettiin kuitenkin normaalia nuoruutta discojen ja latotanssien myötä. Olin myös rippikouluissa isosena. Lapsuuteni paikkakunnalla vaikutti evankelisuus. Perheeni muutti toiselle paikkakunnalle ja siellä vaikutti herännäisyys. Molemmat herätysliikkeet ovat omaan uskonnollisuuteeni vaikuttaneet. Silti tänään olen mieluusti ns. yleiskirkollinen vaikka koenkin erityisesti herännäisyyden läheiseksi. Olen jo lapsuudessa joutunut menettämään läheiisiä ihmisiä ja miettimään aika isoja ihmiselämän kysymyksiä. Läheisten kuolemat ovat yksi syy siihen, miksi uskonnolliset, filosofiset kysymykset kiinnostivat. Kristillinen elämän- katsomus antoi mahdollisuuden pohtia ja löytää vastauksia. Kotipaikkakunnallani nuoruudessa oli jotenkin hyvin luontevaa miettiä miksi hakea teologiseen opiskelemaan. Silloin halusin valmistua sairaalateologiksi ja auttaa ihmisiä sillä tavalla. Kesätöiden myötä aloin ajatella, että ei se papin ammattikaan nyt pois ole suljettu ja löysin kutsumukseni tehdä töitä kirkossa pappina. Minulla on elämäni varrella ollut monia tärkeitä ihmisiä ( nuorisotyönohjaajia, pappeja, vanhempia opiskelijoita ja muita) jotka ovat olleet ikään kuin mentoreina matkallani, esikuvinakin. En ole missään vaiheessa kokenut hengellistä väkivaltaa tai sitä, että minun olisi pitänyt ajatella tietyllä tavalla. päin vastoin olen kokenut kirkon hyväksyväksi ja kannattelevaksi paikaksi, jossa saan sellaisena kuin olen kokea Jumalan armoa ja rakkautta ja johdatusta elämässäni. Myös silloin kun elämä koettelee ja ravistelee. Kirkon töissä saan olla ihmisten arjessa rinnalla kulkija, kuuntelija hetken matkaa. Tuoda elämän vaikeuksiin toivo ja iloa ja lohduttaa Kristuksen kanssa.
Merja Lampila, pappi- P.S
Samanlaisia ajatuksia itsellänikin. Kasvoin pienviljelijäperheen kuudentena lapsena Savon sydämessä Nilsiässä. Kotona opin iltarukouksen ja kävin muutaman kerran pyhäkoulussa naapurissa. Muutimme kaupunkiin ja kävin pyhäkoulussa ja tyttökerhossa. Lukion jälkeen halusin opiskelemaan uskonnon ja psykologian opettajaksi. Niihin aikoihin kiinnostuin Raamatusta ja luin sitä innolla. Valmistui teologisesta tiedekunnasta opettajaksi mutta olin kesätöissä seurakunnassa. Hoidin omia lapsia kotona ja samalla tein keikkaa seurakunnassa lapsi- ja perhetyössä. Hain papin virkaa ja sain. Olen nyt ollut pappina 20 vuotta, kulkenut ihmisten rinnalla iloissa ja suruissa. Pidän työstäni ja luterilainen kirkko on minulle tärkeä. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan on tärkein asia elämässäni ja uskossa tärkeintä armon ja anteeksiantamuksen sanoma. Se on ollut "kallio" elämän myrskyissä.
Mulle matka kirkon työhön ei ollut mutkaton. Tosin ihmisten parissa tehtävässä työssä olisin varmasti...
Olen aina ollut tekemistä vailla ja jo nuorena pidin harrastuksista ja niitä olikin kalenteri täynnä. Nuoruuteen mahtui sitten aika paljon kolhuja ja vastoinkäymisiä. Rippikoulusta tykkäsin tosi paljon ja päätinkin lähteä isoseksi. Seurakuntaan kasvaminen oli luontevaa ja olinkin vaikka missä kihauksesssa mukana täysi-ikäiseksi saakka. Nuori seurakunta oli minulle kuin toinen koti, sinne piti koulun jälkeen mennä kahvittelemaan, juttelemaan tai soittamaan kitaraa bändikämpälle.
Seurakuntanuoriaika jäi armeijaan mennessä ja harmaista palattua putosin tyhjän päälle. Ei oikein tiennyt, mitä sitten rupeisi isona tekemään. Siispä oli luontevaa soittaa tuttuun paikkaan tutulle työntekijälle ja kysyä töitä. Siitä sitten työllistettynä paperit kouluun ja tässä sitä nyt ollaan.
Suurimmat vaikuttimet ovat olleet vastuuta antava silloinen n.työntekijä ja yhteisö.
Nuorisotyönohjaajana ja turvallisena aikuisena haluan olla kertomassa toivosta, rakkaudesta ja armosta nuorille ja olla läsnä heidän elämässään. Mokia saa tehdä ja ne kuuluu elämään. Mutta aina voi ja saa palata "kotiin". Ehkäpä sitä oikeille raiteilleen laittoa :)
Erno
NuorisotyönohjaajaMinä tulin takaovesta seurakuntaan.
Minun lapsuudenperheeni ei ollut mitenkään kovin uskovainen, nuorena sitten tuli ihmeteltyä
että jos tämä on totta mitä Raamatussa sanotaan niin miksi se ei vaikuta ihmisten valintoihin?
Oikeastaan puolivahingossa päädyin sitten seurakunnan liveroolipelikerhoon ja siitä sitten isoseksi – takaovesta kai sitten?
Siinä lukion vaiheilla tuli sellainen tunne että IT-alalle ei kannata yrittää. Matikka
ei ollut mikään vahva, mutta nuorten kanssa tulin toimeen. Niinpä tapasin
sitten NexStep messuilla tutun nuorisotyönohjaajaksi opiskelevan miehen
ja ajattelin että Diakiin voisi lähteä 'itseään kouluttamaan'. Kirkon nuorisotyönohjaajan
ammatti oli sitten tavoitteena ja ajattelin että jos minussa ei ole sitä tarvittavaa
niin vaihdan sitten johonkin muuhun alaan. Sosionomin papereilla kun voi tehdä
paljon muutakin. Hengellisesti ei ikinä tullut mieleen kelpaanko, sosiaalisesti kyllä.
Diakissa sitten huomasin että pärjään sosiaalisesti, joten missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa
että tämä ei olisi minulle. Päätöstä on sen jälkeen koeteltu töissä, mutta koulutus
oli juuri sopiva minulle ja järjestelyintoa ja mielikuvitusta pääsi hyvin käyttämään koulussa.
Suurin vaikutin minulla oli löytää paikka elämässä ja jostain syystä minut kutsuttiin tähän
hommaan. Syytä en tiedä mutta suurimman osan taidoista olenkin sitten oppinut töissä.
Rami Sihvo
nuorisotyönohjaaja-lähetyssihteeri etc...- Ohjuri
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Minä tulin takaovesta seurakuntaan.
Minun lapsuudenperheeni ei ollut mitenkään kovin uskovainen, nuorena sitten tuli ihmeteltyä
että jos tämä on totta mitä Raamatussa sanotaan niin miksi se ei vaikuta ihmisten valintoihin?
Oikeastaan puolivahingossa päädyin sitten seurakunnan liveroolipelikerhoon ja siitä sitten isoseksi – takaovesta kai sitten?
Siinä lukion vaiheilla tuli sellainen tunne että IT-alalle ei kannata yrittää. Matikka
ei ollut mikään vahva, mutta nuorten kanssa tulin toimeen. Niinpä tapasin
sitten NexStep messuilla tutun nuorisotyönohjaajaksi opiskelevan miehen
ja ajattelin että Diakiin voisi lähteä 'itseään kouluttamaan'. Kirkon nuorisotyönohjaajan
ammatti oli sitten tavoitteena ja ajattelin että jos minussa ei ole sitä tarvittavaa
niin vaihdan sitten johonkin muuhun alaan. Sosionomin papereilla kun voi tehdä
paljon muutakin. Hengellisesti ei ikinä tullut mieleen kelpaanko, sosiaalisesti kyllä.
Diakissa sitten huomasin että pärjään sosiaalisesti, joten missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa
että tämä ei olisi minulle. Päätöstä on sen jälkeen koeteltu töissä, mutta koulutus
oli juuri sopiva minulle ja järjestelyintoa ja mielikuvitusta pääsi hyvin käyttämään koulussa.
Suurin vaikutin minulla oli löytää paikka elämässä ja jostain syystä minut kutsuttiin tähän
hommaan. Syytä en tiedä mutta suurimman osan taidoista olenkin sitten oppinut töissä.
Rami Sihvo
nuorisotyönohjaaja-lähetyssihteeri etc...Kotini ei ollut mitenkään uskonnollinen, mutta kavereitten ja harrastusten myötä seurakunta tuli hyvinkin tutuksi jo lapsesta lähtien. Kaikessa oltiin mukana.
Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan kunnan nuorisotyöhön. Valmistuin, mutta en ole tehnyt varsinaisesti kunnan puolella valmistumisen jälkeen yhtään töitä. Seurakunnan koin kuitenkin omaksi paikakseni. Myöhemmin opiskelin myös kirkon pätevyyden ja nyt ollaan virassa :)
En voisi kuvitellakaan olevani kunnan puolella nuorisotyössä, vaikka työajat ovat mitä ovat :) - Mukana keskustelussa
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Minä tulin takaovesta seurakuntaan.
Minun lapsuudenperheeni ei ollut mitenkään kovin uskovainen, nuorena sitten tuli ihmeteltyä
että jos tämä on totta mitä Raamatussa sanotaan niin miksi se ei vaikuta ihmisten valintoihin?
Oikeastaan puolivahingossa päädyin sitten seurakunnan liveroolipelikerhoon ja siitä sitten isoseksi – takaovesta kai sitten?
Siinä lukion vaiheilla tuli sellainen tunne että IT-alalle ei kannata yrittää. Matikka
ei ollut mikään vahva, mutta nuorten kanssa tulin toimeen. Niinpä tapasin
sitten NexStep messuilla tutun nuorisotyönohjaajaksi opiskelevan miehen
ja ajattelin että Diakiin voisi lähteä 'itseään kouluttamaan'. Kirkon nuorisotyönohjaajan
ammatti oli sitten tavoitteena ja ajattelin että jos minussa ei ole sitä tarvittavaa
niin vaihdan sitten johonkin muuhun alaan. Sosionomin papereilla kun voi tehdä
paljon muutakin. Hengellisesti ei ikinä tullut mieleen kelpaanko, sosiaalisesti kyllä.
Diakissa sitten huomasin että pärjään sosiaalisesti, joten missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa
että tämä ei olisi minulle. Päätöstä on sen jälkeen koeteltu töissä, mutta koulutus
oli juuri sopiva minulle ja järjestelyintoa ja mielikuvitusta pääsi hyvin käyttämään koulussa.
Suurin vaikutin minulla oli löytää paikka elämässä ja jostain syystä minut kutsuttiin tähän
hommaan. Syytä en tiedä mutta suurimman osan taidoista olenkin sitten oppinut töissä.
Rami Sihvo
nuorisotyönohjaaja-lähetyssihteeri etc...Oma kiinnostus heräsi poikakerhossa. Nuorisotyönohjaaja antoi vastuullisia tehtäviä ja innosti mukaan kerhonohjaajakoulutukseen. Kerhonohjaamisessa oli osana mukana myös kavereiden auttaminen ja näin minussa heräsi auttamisen halu. Ammattiin opiskelun yhteydessä valitsin painotuksena erityisnuorisotyön, sillä koin siinä vielä suuremman mahdollisuuden tehdä suoranaista auttamistyötä. Auttamiskanavaksi osaltani valikoitui kirkko, vaikka valmistumisen jälkeen olisi ollut muitakin väyliä lähteä toteuttamaan auttamisen halua.
Markku Ihander
johtava nuorisotyönohjaaja - yksi utelias
Ohjuri kirjoitti:
Kotini ei ollut mitenkään uskonnollinen, mutta kavereitten ja harrastusten myötä seurakunta tuli hyvinkin tutuksi jo lapsesta lähtien. Kaikessa oltiin mukana.
Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan kunnan nuorisotyöhön. Valmistuin, mutta en ole tehnyt varsinaisesti kunnan puolella valmistumisen jälkeen yhtään töitä. Seurakunnan koin kuitenkin omaksi paikakseni. Myöhemmin opiskelin myös kirkon pätevyyden ja nyt ollaan virassa :)
En voisi kuvitellakaan olevani kunnan puolella nuorisotyössä, vaikka työajat ovat mitä ovat :)En voisi kuvitellakaan olevani kunnan puolella nuorisotyössä, vaikka työajat ovat mitä ovat :)
Miksi et?
- ulva
Seurakunta työhön kukaan ei hae palkan takia, vaan uskomme hyvään!
Olen ollut kohtalaisen pitkään töissä myös muualla kuin kirkossa.
Suurin vaikutin sille, miksi olen kirkon töissä, on henkilökohtainen usko. En usko, että ilman sitä jaksaisin/pystyisin tätä työtä tekemään. Taustalla ovat varmasti vahvasti myös kotikasvatus (minut on kasvatettu hyvin yhteiskristillisellä kaavalla, lähinnä herätysliikkeistä Kansan Raamattuseura) sekä vanhempien, isovanhempien ja suvun rukoukset ja tuki. Yksin tässä työssä ei jaksa. Koen olevani ammattiini kutsuttu.
Kirkon työntekijänä koen voivani vaikuttaa. Niin yhteiskunnallisiin kysymyksiin omalla paikkakunnalla tai työpaikkakunnalla mutta myös tavallisten ihmisten arkeen. Työni on hyvin pitkälle vierellä kulkemista, kuuntelemista, keskustelua ja välillä todella konkreettistakin auttamista. Samalla se on yhdessä rukoilemista, armon evankeliumin julistamista, sielunhoitoa unohtamatta.
Pauliina Tikkanen
diakoni
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies vinkkinä sulle
Jos pyytäisit kahville tai ihan mihin vaan, niin lähtisin varmasti välittämättä muista997710- 1075557
- 2664758
- 494723
- 723466
- 502788
- 582477
Olet oikeasti ollut
Niin tärkeä mulle ja kaikki meidän väliltä on pilattu ei yksistään sinun toiminnalla vaan minun myös.222428Kuuluu raksutus tänne asti kun mietit
Pelkäätkö että särjen sydämesi vai mikä on? En mä niin tekisi mies koskaan 😘292382- 412254