Mielikuvituskaverit auttavat lasta

Tåget till.....

käsittelemään tunteita.

Hesarissa on tänään juttu, joka perustuu British Psychological Society:n julkaisemaan artikkeliin.
Siinä kerrotaan mm. näin:"Lasten mielikuvituskavereiden on tiedetty kuuluvan normaaliin kehitykseen. Lontoolaisen Barking and Dagenham yhteisön tutkimus kertoo, että mielikuvituskaverit voivat olla jopa hyödyllisiä lapsen kehityksen kannalta.Mielikuvituskaverit ovat paitsi leikkikavereita, myös kavereita, jotka ovat aina valmiita kuuntelemaan. Mielikuvituskaverit auttavat myös käsittelemään pelkoa, surua,yksinäisyyttä ja muita vaikeita tunteita".

Tuttua juttua, sillä meidänkin lapsilla oli noita ihan omia mielikuvituskavereita, joille he puhuivat ja joiden kanssa leikkivät. Meidän lapsilla ne pysyivätkin omina mielikuvituskavereina, sillä emme heille tuputtaaneet noita "kavereita" joita lapsille mm. pyhäkouluissa iskostetaan.
Vieläkö jollekkin on epäselvää, miten ihmisestä tehdään uskovainen tässä yhteiskunnassa?

13

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juutas.

      "Mielikuvituskaverit ovat paitsi leikkikavereita, myös kavereita, jotka ovat aina valmiita kuuntelemaan. Mielikuvituskaverit auttavat myös käsittelemään pelkoa, surua,yksinäisyyttä ja muita vaikeita tunteita"

      - Tämähän on ihan yksi yhteen sama kuin mitä uskovaiset kertovat Jumalasta/Jeesuksesta. Jumala/Jeesus on aina paikalla ja kuuntelee ja tukee vaikeuksissa. Ja toimii vain kun siihen uskoo.

      Yksinkertaista, selkeää ja vapauttavaa olisi, kun kirkkokin myöntäisi, että Jumalassa on kyse vain ja nimenomaan aikuisten mielikuvituskaverista, johon uskominen voi helpottaa joidenkin elämää. Loppuisi monet uskonkiistat, kun ei olisi enää esimerkiksi mielekästä väitellä, millaisia lakeja ja sääntöjä tuo mielikuvituskaveri on mahdollisesti säätänyt. Kun olisi selvää, että ihmisten lakejahan ne kaikki ovat. Ja henkilökohtaista mielikuvituskaveriahan jokainen voi ihan vapaasti pitää jos kokee tarvitsevansa. Ei pidä tietenkään käydä väittämään, että jonkun mielikuvituskaveri antaa toisille määräyksiä tai esittää jotain vaatimuksia.

      Tämä olisi kerrassaan merkittävä havainto ja tunnustus ratkaiseva askel suhtautumisessa uskontoihin niin uskontojen sisältä kuin ulkoakin. Tällä oivalluksella tulee uskontojen asema ja ongelmat kertaheitolla käsitellyksi.

      • Kristinuskon Jumala vain on tosi rankka mielikuvituskaveri. Moni uskoo, että jos siihen ei usko, niin joutuu Helvettiin.

      • juutas.
        A10097 kirjoitti:

        Kristinuskon Jumala vain on tosi rankka mielikuvituskaveri. Moni uskoo, että jos siihen ei usko, niin joutuu Helvettiin.

        Ei tuo Jeesus-Jumala - mielikuvituskaveri ole kuitenkaan paha siihen uskovalle. Uskomukseenhan juuri kuuluu se, että ei Helvettiin ei joudu kun mielikuvituskaveriin uskoo. Ja Jumala-Jeesus - mielikuvituskaverihan on todellinen vain siihen uskovalle.

        Tähän se homman koukuttavuus perustuu. Eikä siinä mitään, jos itsensä niin onnelliseksi tuntee.

        Ongelmia alkaa tulla kuitenkin siinä vaiheessa, kun joku alkaa kertoa toisille, mitä hänen mielikuvituskaverinsa käskee toisten tehdä tai olla tekemättä. Silloin alkaa todellisuus hämärtyä.

      • juutas. kirjoitti:

        "Ei tuo Jeesus-Jumala - mielikuvituskaveri ole kuitenkaan paha siihen uskovalle."

        Juuttaan hyvä lisänäkemys, mutta ihan noin simppeli asia ei mielestäni ole. Olen saanut läheltä seurata, mitä tapahtuu kun epäusko yrittää tulla uskontoon opetetun mieleen. Opetettujen uhkakuvien ja uskonepäilysten ristiaallokko riittää kyllä keikuttamaan purtta niin, ettei mielenterveys kestä.

      • hyvä tyttö
        juutas. kirjoitti:

        "Uskomukseenhan juuri kuuluu se, että ei Helvettiin ei joudu kun mielikuvituskaveriin uskoo." Kyllä täällä joku kirkonväestä on sanonut, että Jumala sen päättää joutuuko helvettiin vai taivaaseen.

      • hyvä tyttö

        "Yksinkertaista, selkeää ja vapauttavaa olisi, kun kirkkokin myöntäisi, että Jumalassa on kyse vain ja nimenomaan aikuisten mielikuvituskaverista, johon uskominen voi helpottaa joidenkin elämää. Loppuisi monet uskonkiistat, kun ei olisi enää esimerkiksi mielekästä väitellä, millaisia lakeja ja sääntöjä tuo mielikuvituskaveri on mahdollisesti säätänyt."

        Olen samaa mieltä, mutta se raamattu, mitä sille tekisit? Sieltä ne säännöt suurimmaksi osaksi taitavat tulla.

      • hyvä tyttö
        A10097 kirjoitti:

        "Ei tuo Jeesus-Jumala - mielikuvituskaveri ole kuitenkaan paha siihen uskovalle."

        Juuttaan hyvä lisänäkemys, mutta ihan noin simppeli asia ei mielestäni ole. Olen saanut läheltä seurata, mitä tapahtuu kun epäusko yrittää tulla uskontoon opetetun mieleen. Opetettujen uhkakuvien ja uskonepäilysten ristiaallokko riittää kyllä keikuttamaan purtta niin, ettei mielenterveys kestä.

        Minä myös olen läheltä seurannut samaa kuin sinä, mutta ehkä eri samaa kuitenkin.

      • Tehän kutsutte jo Jumalaa mielikuvitusolennoksi tai satuhahmoksi. Jos tämän toteaminen rauhoittaisi tilanteen, ajatelkaa ihmeessä niin ja antakaa uskovien pitää mielikuvitusolentonsa. Koska te ette kuitenkaan Jumalaan usko, teidän ei tarvitse yhtenään olla moittimassa sitä Jumalaa, johon toiset uskovat. Toivon, että elätte todeksi ajatuksenne, että Jumala on vain uskovien mielikuvituksen tuote, joten teidän ei tarvitse uhrata energiaa sen kieltämiseen ja meidän pilkkaamiseemme.

        pappi Sonja

      • oltaisiin sujut
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Tehän kutsutte jo Jumalaa mielikuvitusolennoksi tai satuhahmoksi. Jos tämän toteaminen rauhoittaisi tilanteen, ajatelkaa ihmeessä niin ja antakaa uskovien pitää mielikuvitusolentonsa. Koska te ette kuitenkaan Jumalaan usko, teidän ei tarvitse yhtenään olla moittimassa sitä Jumalaa, johon toiset uskovat. Toivon, että elätte todeksi ajatuksenne, että Jumala on vain uskovien mielikuvituksen tuote, joten teidän ei tarvitse uhrata energiaa sen kieltämiseen ja meidän pilkkaamiseemme.

        pappi Sonja

        että Jumala on vain mielikuvituskaverinne, niin teidän ei tarvitsisi uhrata energiaanne lasten kasvattamiseen uskovaisiksi eikä varsinkaan uskottelemaan heille, että usko Jeesukseen johdattaa taivaaseen ja uskon puute johdattaa kuolemanjälkeisiin ikävyyksiin.

      • Lokari Lännestä
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Tehän kutsutte jo Jumalaa mielikuvitusolennoksi tai satuhahmoksi. Jos tämän toteaminen rauhoittaisi tilanteen, ajatelkaa ihmeessä niin ja antakaa uskovien pitää mielikuvitusolentonsa. Koska te ette kuitenkaan Jumalaan usko, teidän ei tarvitse yhtenään olla moittimassa sitä Jumalaa, johon toiset uskovat. Toivon, että elätte todeksi ajatuksenne, että Jumala on vain uskovien mielikuvituksen tuote, joten teidän ei tarvitse uhrata energiaa sen kieltämiseen ja meidän pilkkaamiseemme.

        pappi Sonja

        uskoo, mutta lapsille pitää antaa oikeus kasvaa isoksi ilman uskonnon tuputusta.

      • juutas.
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Tehän kutsutte jo Jumalaa mielikuvitusolennoksi tai satuhahmoksi. Jos tämän toteaminen rauhoittaisi tilanteen, ajatelkaa ihmeessä niin ja antakaa uskovien pitää mielikuvitusolentonsa. Koska te ette kuitenkaan Jumalaan usko, teidän ei tarvitse yhtenään olla moittimassa sitä Jumalaa, johon toiset uskovat. Toivon, että elätte todeksi ajatuksenne, että Jumala on vain uskovien mielikuvituksen tuote, joten teidän ei tarvitse uhrata energiaa sen kieltämiseen ja meidän pilkkaamiseemme.

        pappi Sonja

        "Jos tämän toteaminen rauhoittaisi tilanteen, ajatelkaa ihmeessä niin ja antakaa uskovien pitää mielikuvitusolentonsa"

        - Kuten useimmiten, missasit tässäkin oleellisen pointin. Myös uskovien pitäisi myöntää, että kyseessä on mielikuvituskaveri. Kun kaikki yleisesti myöntävät, että kyseessä on mielikuvituskaveri, ei kenellekään pitäisi tulla mieleen, että joidenkin pitäisi totella toisten mielikuvituskavereiden vaatimuksia. Jos joku jotain määräyksiä tai vaatimuksia joillekin esittää, esittävät ne kaikki omina vaatimuksinaan, tai sellaisiksi ne ainakin tulkitaan, eikä mielikuvituskaverin vaatimuksiksi. Eikä pitäisi olla myöskään tarvetta riidellä siitä, että mun mielikuvituskaveri on kovempi kun sun mielikuvituskaveri.

        Toki niin lapset ja aikuiset saavat pitää mielikuvituskaverinsa. Onhan se todettu ainakin joissain tapauksissa asianomaisten kannalta ihan hyödylliseksikin ilmiöksi.

        "Koska te ette kuitenkaan Jumalaan usko, teidän ei tarvitse yhtenään olla moittimassa sitä Jumalaa,
        johon toiset uskovat."

        - En olemattomia jumalia moitikaan, vaan moitin juuri sitä, että jotkut vetoavat siihen miten pitäisi olla ja elää, kun heidän mielikuvituskaverinsa niin sanoo.

        " Toivon, että elätte todeksi ajatuksenne, että Jumala on vain uskovien mielikuvituksen tuote, joten teidän ei tarvitse uhrata energiaa sen kieltämiseen ja meidän pilkkaamiseemme."

        - Niin teenkin. Olematonta ei voi pilkata. Mutta saatan kyllä kyseenalaistaa, vastustaa ja pilkatakin sellaisia, jotka esittävät että yhteiskuntajärjestys pitäisi tehdä sen mukaan mitä heidän mielikuvituskaverinsa sanovat.

      • juutas.
        A10097 kirjoitti:

        "Ei tuo Jeesus-Jumala - mielikuvituskaveri ole kuitenkaan paha siihen uskovalle."

        Juuttaan hyvä lisänäkemys, mutta ihan noin simppeli asia ei mielestäni ole. Olen saanut läheltä seurata, mitä tapahtuu kun epäusko yrittää tulla uskontoon opetetun mieleen. Opetettujen uhkakuvien ja uskonepäilysten ristiaallokko riittää kyllä keikuttamaan purtta niin, ettei mielenterveys kestä.

        "Olen saanut läheltä seurata, mitä tapahtuu kun epäusko yrittää tulla uskontoon opetetun mieleen."

        - Tässä se koukku onkin. Mielikuvituskaveri onkin sinulle hyvä niin kauan kun siihen uskot, mutta jos paha sitten kun alat epäillä. Mutta kun kokonaan lakkaa uskomasta, ei koko mielikuvituskaveria enää ole, eikä se ole sen paremmin hyvä eikä pahakaan. Toki askel epäilystä lopulliseen epäuskoon voi olla sitten hyvinkin vaikea ottaa, mutta kun se on otettu, katoaa koko mielikuvituskaveri härnäämästä.

    • Oikeudet kaikille

      Antakaa lasten pitää omat mielikuvituskaverinsa älkääkä tuputtako heille omianne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      49
      9737
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      106
      5202
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      59
      4357
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      138
      2927
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      142
      2709
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      180
      2564
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      28
      1952
    8. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1687
    9. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      37
      1559
    10. Liikaa vauhtia

      Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp
      Suomussalmi
      21
      1067
    Aihe