Äikänessee

No mun piti kirjottaa äikänessee runosta, mut jotenki täst esseest tuli tosi erilainen ku yleensä, ni tuntu siltä et haluun myös julkasta tän, ja kuulla ajatuksia siitä, saattaa myös johtua kellonajasta ja siitä että oon tosi väsyny. Toivon kuitenkin, että ihmiset vois antaa jonkinlaisia mielipiteitä tästä, kaikki kelpaa, yritän olla pahastumatta (paljoa) kovastakaan palautteesta. ^^



Runo, kirjallisuus, luonne, kokemus, elämä

Runot. Nuoret hyvin usein pitävät niitä luotaantyöntävinä ja epämiellyttävinä, sillä ne merkitsevät usein koulutehtäviä. Näin minäkin ajattelin huomatessani, että tämän esseen kohteena on runo. Rakkaus pohjoisesta on Christina Rossettin kirjoittama mielestäni hyvin romatismityylinen runo. Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta se ei kuitenkaan minussa mitään suurempia ajatuksia harmikseni herättänyt. Nyt esseeni kirjoittaminen olisi vieläkin vaikeampaa.
Pidin asiaa tälläisena kunnes muistin esseen perusperiaatteen. Ei tehtäväni ole kirjoittaa asia-analyysiä runosta vaan kirjata tunteet mitä tästä asiasta nousee. Muistin, että voisin puhua aivan asian vierestä ja silti onnistua kirjoittamaan kiinnostavan esseen. Tämä oli minulle suuri valaistus, koin ymmärtäväni esseen rakenteen. Todellisuus ei kuitenkaan ole näin ruusuinen. En vieläkään täysin tiedä, mitä kirjoittaisin. Tunnen silti sisälläni harvinaisen tunteen, joka käskee minua ilmaisemaan itsensä.
Tajusin sen, että runot eivät ole vain meitä nuoria kiusaamaan tehty taiteenlaji jota täytyy vihata siksi että se on runo. Runot, kuten muutkin taiteenlajit, oikeastaan kaikki mitä ihminen tekeekään, ovat tapoja ilmaista henkilön syvintä olemusta. Nyt tietysti voi ajatella, että miten kaikki, esimerkiksi matematiikan laskut voisivat ilmaista mitään henkilöstä. Kuitenkin kaavan laatiminen ja jopa merkkien kirjoitustapa kertovat jotain ihmisestä. On totta, että se tapa on hyvin rajoittunut ja tuskin kukaan siitä pystyy henkilön luonnetta tulkitsemaan, mutta asia on silti näin. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän tunnen sen olevan niin. Tämän ajatusketjun päätteeksi tunnen, että nyt on aika lukea runo uudelleen, yrittää nähdä kirjoittajan luonne, tyyli ja tarkoitus tekstissä.
Jokaisella tekstillä on tarkoitus, tätäkin tekstiä sepitän vain, että pääsisin läpi äidinkielen kurssistani, mutta en ole siitä lainkaan pahoillani. Tämä on ollut minulle hyvin avartava kokemus, enkä ymmärräkään, miten tässä näin kävi. Vaikkakin runo jonka luin on ainutlaatuinen, eikä täysin samanlaista tulla koskaan kirjoittamaan, niin en silti erota mitä erityistä siinä olisi, miksi juuri se sai päähäni nousemaan tämän eriskummallisen ajatusketjun. Tuntuu aivan kuin en voisi lopettaa kirjoittamista ja että tämä teksti olisi kerrankin onnistunut. Tiedän kuitenkin ettei näin ole, en ole siunattu kielen lahjalla, vaikka minusta tuntuukin, että jokin muusa on jo ottanut minut valtaani. Tekstiä vain pursuaa ja sille ei tunnu olevan loppua. Olen jo menettänyt tekstini punaisen langan ja vaikka minusta tuntuukin, että minun kuuluisi vain jatkaa kirjoittamista, pidän kuitenkin parempana ideana tarkastella hetken, että mitä olinkaan sanomassa.
Voisin jatkaa puhumista siitä, että runot eivät ole vain nuorien kiusaamista varten tehtyjä. Kun tarkemmin ajattelen, muistan, että minullakin on hetkiä jolloin ajatukseni tuntuvat olevan helpommin ilmaistavina runon muodossa. Tätä en kuitenkaan tule ikinä myöntämään julkisesti, tekstille se on paljon helpompi paljastaa. Aikaisemmin sanoin, että kaikki mitä ihminen tekee paljastaa tämän luonteen. Olen yhä samaa mieltä itseni kanssa, enkä ole vielä vieraantunut tästä tekstistä niin, että rupeaisin jo ristiriitaiseksi. Kaikki mitä ihminen tekee ovat tapoja ilmaista ihmistä, mutta teksti tuntuu tekevän tämän paljon helpommaksi. Tekstiä voi muokata ja poistaa myöhemmin epämiellyttävät kohdat mitä ei sittenkään tahdo muitten tietävän. Koen tämän tekstin hyvin oudoksi, enkä ole lainkaan varma siitä mitä tästä tullaan ajattelemaan, mutta tunnen kerrankin voivani vuodattaa ajatukseni paperille joten en aio tätä tekstiä tästä enää suuremmin muokata.
Jo pelkästään tämän tekstin kirjoittaminen on auttanut minua kehittymään ihmisenä ja opettanut ajattelemaan asioita eri tavalla. En voinut ikinä uskoa, että vain vaivainen runo voisi tehdä minussa tälläisen muutoksen, mutta niin se vain teki. Nyt pystyn lukemaan asioita ja näen ne aivan eri kantilta, suhtaudun myös ihmisiin eri tavalla. Jokaisella ihmisellä on omat luonteensa eikä toista samanlaista löydy. Minun tekee mieleni juuri tällä hetkellä juosta ulos kadulle vain katsomaan ihmisiä ja päättelemään siitä heidän luonnettaan, millaisia ihmisiä he ovat.