Oudoimmat paniikkioireet

Vaikuittaisi enemmänkin pakko-oireiselta kuin paniikkihäiriöltä.
PH:ssa sä pelkäät kaikkea mahdollista, et uskalla mennä mihinkään, vaan ahdistut ja pahimmassa tapauksessa ahdistus on paha kotonakin, kuten minulla, ei ole hyvä olla yhtään missään ja pahin pelkoni on kuolemanpelko.
Tämä rasittaa avioliittoani, lapset ei ymmärrä esim. ajan autolla menossa kauppaan, mutta en kykenekkään, vaan on käännyttävä takasin kotiin, jonka jälkeen iskee hirvittävä viha tätä pelkoa kohtaan ja yleensä alan itkeä tätä paskaa elämää. Itken muutenkin todella useasti tätä vääryyttä, kurjuutta.
Lääkkeet eivät tunnu auttavan yhtään mitään. Edessä on monia upeita juhlia, en vain tiedä miten niihin kykenen menemään.
Voimia sulle ja toivotaan, että saisimme nauttia,iloita tästä kesästä!

Joo, sama täälä. Mulla on paha olla koko ajan myös kotona. Oikeastaan juurikin täälä, koska silloin kun on muuta ajateltavaa ja tekemistä, niin usein unohdan pahan oloni ja voin paljon paremmin. Silloin taas kun on aikaa ajatella, niin tulee mitä kauheimpia tuntemuksia ihan koko ajan. Suoraan sanottua elämä paniikkihäiriöahdistuspakko-oireiden kanssa on yhtä helvettiä.

Voimia myös sinulle :)

Lopeta imetys. Pyydä vahvimmat lääkkeet mitä voit käyttää menettämättä toimintakykyäsi. Kerro läheisille ja pyydä henkistä tukea ja apua arjessa selviytymisessä. Pidä huoli että nukut riittävästi. Keskity olennaisiin asioihin äläkä ole ankara itsellesi. Minä jouduin psykiatriselle osastolle raskaana ollessani, vauva aikana ja kun lapset olivat tarhaikäisiä. Kaikki tämä siksi että yritin selvitä pienellä lääkityksellä ja välillä ilman. Yritin pärjätä yksin ja olla vahva. En aina pyytänyt lastenhoitoapua vaikka olisi tarvinnut. Elin vuosia kuin zombi enkä ollut läsnä lapsilleni. Univaje ja yksinäisyys ovat myrkkyä äidille.

Moi. Tässä mun oudoimmat oireet (olen kirjoittanut näistä omassa aiheessani):

1. Sekoamisen pelko:
-omien ajatusten seuraaminen "miksi tämänkin tuli mielene yhtäkkiä", varsinkin työasiat pyörii ja pomppii mieleen
-omien ajatusten kuuleminen (esim. kun luet kirjaa niin kuulet pään sisällä äänesi) esim. voin miettiä jotakin tapahtunutta tai kaveria kun yhtäkkiä mieleen nousee jokin hänen kertoma tai muistuu miltä hän kuulostaa.. Tätä pelkään tosissani ja että tämä olisi merkki sekoamisesta.. Ja kun joskus tämä tapahtuu niin yhtäkkiä, että aivan säikähdän..
-valveuni eli olen melkein unessa ja sitten alan näkemään unta. Tähänkin liittyy tuo yllä oleva eli päänsisällä kuulen ajatuksissa unessa käydyn keskustelun tai saatan uneksia vauvasta ja kun vauva herää unessa itkemään niin sekunnin itku kuuluu pään sisällä ja taas olen täydessä paniikissa, että sekoan
-itsetarkkailu
-ajoittainen pelko joka nousee epätodellisesta olosta joka kestää yleensä vain hyvin pienen hetken..
-sivusilmällä nähdyt "seisoiko tuolla joku" kunnes katson tarkemmin, että kyseessä on vain puu (huono näkö)
-mieleen jäävät soimaan kappaleet radiosta ja tämä ahdistaa kun huomaan jonkun kappaleen soivan mielessä ja kun ahdistun niin en pääse yli kappaleesta (aivan kuin pakko-oire) ennenkuin olen rauhoittunu ja unohtanut asian.. menee noin ½h..


Asian kanssa olen elänyt 2v enkä ole toistaiseksi lääkkeitä hakenut. Nuo oireet tulevat ajoittain esiin, mutta jotenkin niistä pääsee yli ja jatkamaan arkea.. Haluan siedättää itseni tähän, jossakin vaiheessa mun päähän on vain mahduttava, että en mä sekoa! tai varmaan jossain määrin olen sekaisin kun tarkkailen itseäni hullunlailla ja pelkään asiaa.. Ois ihanaa vaan nauttia elämästä ilman pelkoja ja pelkojen aiheuttamia itsetarkkailuja ja virhetulkintoja.. Ja jos tämä ei tästä niin sitten lääkkeet ehdottamasti kokeiluun..

jatkan vielä tänne (tässä samalla netissä surffatessa kun sain jo paniikin päälle) kun löysin täältä Lissuuu:n kirjoittaman tekstin paniikistaan

"Mulla ihan samanlaiset oireet plus siihen päälle täysi sekoamisen ja harhojen pelko. Tuntuu, että pää räjähtää, epätodellinen olo päässä ja tietty se, että siinä pelossa omat pään sisällä tapahtuvat ajatukset/äänet kuulostavat harhoilta tai alkavat tuntumaan siltä, että ei tiedä mikä on totta tai pelkään, että tosi ei ole totta... siis pelkään sekoamista. Sitten sitä kohtauksellista ahdistusta päälle. "

Eli juuri tuolta musta tuntuu.. Alkaa soimaan joku kappale, mainos tai mieleen nousee joku ajatus minkä kuulen ja Siinä sitä ollaan.. täydessä pakokauhussa, harhojen pelossa, sekoamisen pelossa, ahdistaa, itkettää, en halua menettää elämääni tulemalla hulluksi.. siltä se tuntuu..

Ja täällä myös yksi tapaus TÄYSIN samoin oirein..:/

Pelännyt itsekin kovin noita mielessä kaikuvia ajatuksia/hälinää. Pelännyt sekoamista ja paljon. Ylianalysoinut ja tarkkaillut itseä.

Paniikissa ikäänkuin katselisi maailmaa kuplasta, jonka täyttää huono happi ja sumuisuus. Unenomainen fiilis silloin, kun ahdistus on pahimmillaan..
Ja näitä oireita kestänyt pian vuoden. Burnoutin myötä, tai mitä ikinä tapahtuikaan. Ylikuormituin. Alkuun useampi kuukausi tuo olotila oli jatkuvasti päällä, mutta todella pienin askelin alkanut hellittämään. Ottanut siis aikaa hurjan paljon, ja ottaa varmasti vielä useamman kuukauden ennenkuin voin täysin rauhoittua ja hengittää..

Huomaa, että stressi laukaisee moiset. Pienikin taakka laittaa mielen kierroksille ja sitten on taas siinä kuplassa, jota ravistellaan. Äänet tulee ulkopuolelta, mutta kaikuu sisällä..
Hurjan vaikeita oloja, joita ei pysty ehkä sanoin kuvaamaan. En vain uskonut, että tuskaisuus olisi niin kirjaimellinen olotila..

Oon ainakin yrittänyt nauttia kesästä ja valosta. Syksy silti jo hieman jännittää. Kaamos. Pimeydessä kun mielikuvitus on vilkkaampi ja ahdistus suurempaa..:/

Mutta päivä kerrallaan.

Hienosti ja hyvin kuvaavasti sanottu "Äänet tulee ulkopuolelta, mutta kaikuu sisällä..." Itse olen kärsinyt näistä oloista viime syksystä lähtien. Luulen että ylikuormitus oli myös itsellä syynä tähän semivalve tilaan. Toivottavasti oireet menisivät pois itsestään. Luonnossa kulkeminen ja oman tahdon kuunteleminen auttaa.. Hiljentyminen ja rentoutus on avainsanoja. Sauna ja ruoka.

Olo pahenee jos on fyysisiä tuntemuksia, kuten lihaskipua treenin jälkeen tai heikotusta autoreissulla. Jotenkin silloin ajattelee, että nämä ei ole normaaleja tuntemuksia vaan johtuu jostain lihasrappeumasairaudesta, syövästä tai aivoverenvuodosta. Myös hälinä ja ihmisvilinä tekee epätodellista oloa, jolloin tulee olo, että on vaikea osallistua keskusteluun kun ajatus ei oikein kulje ja tuntuu ettei kaikki ole todellista. Joskus tuntuu että sama olla hiljaa kun ei kukaan kuitenkaan huomaa..

Jotenkin tämä kaikki tuntuu ehkä jotenkin liittyvän myös siihen, että oma identiteetti on tällä hetkellä hieman hakusessa. Olenko viisas ja varma aikuinen, vai heiveröinen ja söpö tytön hupakko, joka kaipaaa apua ja hyväksyntää.. Haluanko nyt pysähtyä ja perustaa perheen vai juhlia rellestää vaiko opiskella professoriksi ja luoda uraa ja matkailla. Liikaa vaihtoehtoja. Ja asuakko maalla vai kaupungissa.

Jep, juuri tuota se on, että ulkoiset äänet jäävät pyörimään sisäisesti päähän.. Ihanaa (vaikka tätä ei kenellekään toivoisi), että on muitakin tämän asian kanssa painivia!! Itse olen yrittänyt rentoutua ja olla välittämättä tästä.. Jos siis mieleen jää soimaan kappale niin annan vain olla tai ainakin yritän. Ahdistus vain pahentaa asiaa. Toinen mitä olen koittanut on jonkun toisen kappaleen pyörittäminen tilalla.. Kysymyksenä teille niin jääkö teille ihmisten hälinä mieleen? Esim itse olin suuressa tapahtumassa jossa ihmiset puhuivat jatkuvasti. Kun pääsin kotiin täyteen hiljaisuuteen ja laitoin silmiä kiinni ja yritin rentoutua niin aina ajatukset palasivat tuohon tapahtumaan ja mieleen nousi se ihmisten hälinä. Johtuisiko tämä jostain alitajuisesta stressistä ja jännityksestä isoissa tapahtumissa.

Mä olen myös samanlaisessa risteyksessä elämässäni.. pitäisi valita mitä sitä alkaa tekemään, onko valmis äidiksi tai haluanko edes tälläistä elämää/pitäisikö tehdä isoja muutoksia...

Miten teillä esiintyy tätä hälinää? Nukkumaan mennessä, ihan valveilla.. Häiritseekö se teitä? Esim. lukiessa on vaikea keskittyä tai häiritseekö se keskittymistä. Itse havahduin yksi päivä siihen, että keskityin enemmän johonkin mielessä soivaan kappaleeseen kuin tapahtumiin ympärillä.. Tämä oire on kyllä rasittava, mutta onneksi on tämä paikka johon voi tulla kirjoittamaan :)

Mulla tuo hälinä oikeastaan liittyy hiljaisiin hetkiin, kun ei ole oikein muutakaan, mihin keskittyä. Nukkumaan mentessä pääasiassa.. Oon joskus muistaakseni lukenut, että valtaosa ihmisistä voi kuulla moista hälinää, kun oikein keskittyy ja hiljenee kuuntelemaan. Ja paniikkipotilailla nyt taitaa tuo keskittyminen olla huipussaan (myös alitajunnassa), kun kuuntelee niin tarkkaan sekä sisäisiä- että ulkoisia oireita. :P

Raastavia oireita kerrassaan, mutta hienoa löytää kanssakamppailijoita. :) Helpompi ymmärtää itseään, kun voi järkeillä muiden kanssa.

No nukkumaan mentäessä tämä kyllä pääsääntöisesti esiintyy. Valveilla on sitten tuota korvamatoa/musiikin jäämistä mieleen. Olen nyt huomannut, että tämä hälinä on tosiaan lyhytmuistista kumpuavaa, päivittäisiä sanoja, keskusteluja joita muut ovat sanoneet.

Oon alkanut miettimään onko huonolla itsetunnolla osuutta asiaan? Miksi en kuule sitten omaa sisäistä puhetta kun tätä ainaista muiden hälinää? Tai jotenkin tuntuu siltä kuin oma minäni olisi liian heikko tai minulla olisi liian heikko itsetunto..

Lisäksi olen miettinyt, että jos tästä lääkärille menisi puhumaan? Onko joku muu teistä maininnut lääkärille asiasta?

Varmasti huonolla itsetunnolla on oma osuutena. Ja suurikin moinen.. Huonolla itsetuntemuksella lienee osuus valtaosaan masennuksista ja paniikeista ym.. Täytyisi siis oikeasti alkaa kuuntelemaan itseään ja omaa tahtoaan. Tutustua itseensä uudestaan.

Itse olen puhunut omalle terapeutilleni ja tämän mukaan ennen nukahtamista "terveilläkin" ihmisillä on normaalia kuulla moista sanahelinää. Paniikkipotilailla muutoinkin kuulemma varsin tavallista..
Jos olet lukenut dissosiaatiosta, ymmärrät varmasti paljon ajatuksiasi ja niiden sekavuutta. Oireena mm: "Kuulen ääniä, jotka eivät ole minun/osa minua."
Lievemmät dissosiaatio-oireet ja paniikkioireet kulkee niin käsikädessä. lienee aika paljon sama asiakin noin tunne-elämässä? Luulen. Nykyään keskitytään silti ehkä liiaksikin oireisiin ja unohdetaan syyt. Ja tietenkin, ne oireet on sietämättömiä.:/ Mutta siitäpä se noidankehä syntyykin, kun alkaa lievittämään vain hetken tuntojaan sen sijaan, että lähtisi penkomaan taustoja.
http://koti.welho.com/marhalla/D_nuorten_dissosiaatiooireiden_mittaasteikko.html

Henkinen väsymys ja stressi. Eipä se muuta tarvinne. Mutta kysymykset, mistä tuo väsymys ja stressi johtuu? Mitä täytyisi siis muuttaa?

Coelhon kirjasta, Veronika päättää kuolla, kohta, joka piristi itseäni hurjan paljon. Loi ymmärrystä ja sai vain miettimään, miksen aiemmin ole ajatellut noin.

Kyseessä paniikkihäiriöpotilas oireidensa hellittäessä ja tämän psykiatri:
- "Olenko nyt terve?"
- "Et. Olet erilainen ihminen, joka haluaa olla samanlainen kuin muut, ja minä pidän sitä vaarallisena tautina".
- "Onko vaarallista olla erilainen?"
- "On vaarallista pakottaa itsensä samanlaiseksi kuin muut, koska siitä seuraavat neuroosit, psykoosit ja paranoiat. On vaarallista haluta samanlaiseksi kuin muut, koska se on luonnonvastaista ja sotii Jumalan lakeja vastaan. Jumala ei ole luonut maailman metsiin tai viidakoihin yhtään samanlaista lehteä. Sinusta erilaisuus on kuitenkin hulluutta ja olet valinnut olinpaikaksesi Vileten, koska täällä sinusta tulee samanlainen kuin kaikki muut juuri siksi, että kaikki ovat erilaisia. Ymmärrätkö?"

..Eli ajatuksena, että ei paniikkihäiriö ole se varsinainen sairaus, vaan ihmisen sairastuttaa se, ettei hyväksy itseään itsenään, vaan tavoittelee "normaaliutta". Paniikki kun on juuri itselleen ja persoonalleen tapa reagoida asioihin.. Ja paniikki kun on maailman luonnollisin tapa reagoida pelkoon ja vaikeisiin tilanteisiin, josta haluaa pois.

Tämmöisiä mietteitä tälle päivälle.:)

Itselläni on myös kuolemanpelko, huimaus, sairauksien pelko, joskus vaikeuksia niellä, epätodellisuuden tunne esim. kauppajonossa, johon liittyy myös hikoilua, tajunnan menettämisen pelko, "hulluksi tulemisen" tunne.

Välillä on hyviä jaksoja elämässä, jolloin oireita on vähemmän. Sitten on niitä jaksoja, jolloin tuntuu että kaikki seinät kaatuvat päälle eikä mistään tule mitään. Niinä päivinä en yleensä pysty menemään mihinkään. Jos menen esim. kauppaan, en pysty menemään yksin, sillä tarvitsen äidin tai isän ns. tukihenkilöksi. Olen huomannut, että paniikkikohtauksia ei tule niin helposti silloin, kun voi jutella toisen kanssa ja tätä kautta saa keskitettyä huomionsa muualle.

Tällä hetkellä minulla on meneillään huono jakso. Luulen, että sain paniikkikohtauksen viime yönä... Olo tuntui sekavalta ja olin puoliunessa, mutta aamulla herättyäni nukuin silmälasit päässä (otan ne aina pois, siksi olen ihmeissäni). En pysty muistamaan mitä tapahtui, ja juuri tällaiset asiat saavat mieleni entistä sekavammaksi, kun rupeaa miettimään niitä. Kuulostaako kenenkään mielestä tutulta?

Ja tuosta hälinästä, itse kuulen myös ääniä päässäni. Itseni ei tarvitse mennä kuin junaan tai metroon, niin ne kaikki äänet (ihmisten puhe, asemien kuulutukset, laitteiden äänet) pyörii päässäni koko loppupäivän. Olin vähän aikaa sitten laivalla, ja kun tulin kotiin niin ne kaikki laivan äänet palasivat yhtäkkiä mieleeni ja saatoin kuulla ne vielä monta päivää sen jälkeenkin. Kyllä vaan näiden tuntemusten jälkeen tulee väkisinkin sellainen tunne, että olen hullu, vaikka olen yrittänyt hokea itselleni etten ole hullu.

Ehkä oudoin (kaikkien nuiden normaaleiden oireiden kanssa) on nielemisvaikeudet. Joskus tuntuu, että ei saa ilmaakaan nieltyä tai on kuin olisi pala kurkussa.

Nesteen juomisen kanssa ei ole mitään ongelmaa, mutta jännitys ja osittain niskanjäykkyys vaikuttavat nielemisoireiluun. Välillä sitä ei ilmene ollenkaan, ja joskus tuntuu, että on todella vaikeaa puhuakin, koska ei vaan jotenkin osaa niellä... siitä seuraa sitten ns. tukehtumisen/kuoleman pelko.

Mutta kait se ihan normaalia on paniikkihäiriöiselle ihmiselle, jolla on lisäksi myös niskasärkyä! :) Ja kun oireita ei ole joskus jopa kuukausiin, niin ei siitä haittaa ole, kunhan sitä ei vaan joka päivä ajattele!! :)

Se on oudoin. o_0

Mulla on kans toi nieleminen hankalaa. Muistan tasan missä se alko. Toissa jouluna, joulupöydässä syödessä. Tunsin oloni ahdistuneeksi ja siinä sitten lihaa syödessä en yhen äkin saanutkaan sitä nieltyä. Vähän tuli paniikki. Nielemisrefleksi vaan tuntu häviävän hetkeksi. Nielemis- oire tulee esim.raflassa syödessä, alkaa miettiä asiaa josta sitten ahdistuu, suu kuivuu ja TADAA nieleminen ei onnistu. Eli tasan psyykkinen vaiva ja mitä kuivempaa ruokaa (kuiva liha,kana yms) mitä nyt ei muutenkaan oo kivaa syödä, niin sitä helpommin nielemis- oire tulee.. Jos on hyvä päivä, hirvee nälkä ja muutenkin rempsee meininki, oiretta ei tuu. Eli siis ei joka päiväistä, onneksi. Munkin mielestä oudoin oire, kaiken muun ohella.

1.) Älä missään nimessä suurenna lääkityksen määrää. Mielialalääkkeistä seuraa vain huonoa, ja niihin jää koukkuun. Kyseinen lääkityksesi aiheuttaa sivuoireina mm. itsetuhoisia ajatuksia ja käytöstä, nopeaa ajatuksien vaihtelua(positiivisesta negatiiviseen ja päinvastoin), sydämentykytyksiä, unihäiriöitä, hallusinaatioita, jopa koomaa!

Mielialalääkkeet ovan vain vaaraksi ja kun olen käyttänyt niitä jo noin monta vuotta, on todella todennäköistä että osa oireistasi johtuu juuri tuosta lääkityksestä, sanovatpa muut mitä tahansa.



Usko mua, mulle itselle lääkäri aikoinaan tuputti millon mitäkin lääkettä eikä mikään niistä koskaan tehonnut ja sai minut todella huonovointiseksi. Eikö ole jotenkin outoa että mielialalääkkeet voivat vain lisätä pahaa oloa, ahdistusta, paniikkia?



Joten, olisi hyvä että pääsisit lääkkeistä eroon. Lääkkeet on vain jonkinlainen turva, mutta ongelman ydin on että sulla on jokin syy miksi tunnet noin.



2.) Älä missään nimessä vietä paljon aikaa yksin, ja sisätiloissa. Kävely/lenkkeily piristää mieltä ja saa sut ajattelemaan jotain muutakin kuin omaa pahaa oloa. Onko sinulla lemmikkeja?



3.) Syö monipuolisesti ja syö ainakin 2-3 lämmintä ateriaa päivässä. Ruokavalio muuttaa paljon mielialaa ja kunnon syöminen antaa voimaa.



4.)Vaikka hassulta kuulostaa, niin toista itsellesi että voit hyvin ja että selviydyt tästä. Sinulla ei ole mitään vakavaa tautia vaan ahdistuksesi tuottaa ns. ’mielen hallusinaatioita’. Kirjoita paperille ylös kaikki asiat mitkä mieltäsi painaa ja tarkastele niitä. Vastaa niihin positiivisella tavalla.



5.) Pakko-oireista. Sano stop itsellesi. Kun seuraavan kerran esim. tuo pakkooire tietokoneella tulee, niin sulje kone, lopeta kokonaan sen käyttö siihen hetkeen ja poistu nopeasti huoneesta. Siirry seuraavaan tehtävään, keitä vaikka kuppi teetä tai ihan mitä vain mikä saa ajatuksesi muualle koneesta. Toista aina sama kun saat pakko-oireen, joko sitten ajatus tai muu, siirry seuraavaan päivän tehtävään.



6.) Ajattele positiivisesta, vaikka kuinka tuntuu että elämä on kallellaan. On ihme miten ihmisen aivot reagoivat posiitiviseen ajatteluun. Ajattele positiivia ajatuksia, unelmoi joka päivä jostain ihanasta, pidä tämä yllä joka päivä. Anna itsellesi rauhoittavaa aikaa. Venyttele, piirtele, tee jotain mistä todella nautit :)
Ja lopuksi, suosittelen todella sinun alkavan käyttämään seuraavia tuotteita lääkkeiden sijasta(käytä niitä kuukauden ajan ja huomaat varmasti eron voinnissa):



*5-HTP - luontainen aminohappo , rauhoittaa, auttaa ahdistuneeseen oloon.



*magnesium, kalkki, d-vitamiinin yhdistelmävalmiste. Magnesium rentouttaa ja on hyväksi hermostolle. D-vitamiini ja kalkki auttavat imeytymään.



*Melatoniini - luontaisesti elimistössä oleva ’pimeähormoni’. Otan 1ml n. kello 9 maissa illalla ennen nukkumaan menoa. Se vaikuttaa mielialaan. Melatooni kuitenkin imeytyy äidinmaitoon, joten siinä pitää olla tarkkana.



*Karnosiini antioksidantti. Auttaa ahdistukseen, parantaa aivotoimintaa,

Nämä kaikki ovat 100-kertaa parempia kuin myrkkylääkkeet, joiden kovin haitallisista sivuoireista lääkärit aina kiertelevät.




Kerro miten sulla jatkossa sujuu :)

Mulla on 3 lasta ja nyt he ovat 13,9 ja 6 vuotiaat. Jokaisen syntymän jälkeen olen jonkinasteisen paniikin kokenut.En esimerkiksi pystynyt pitää vauvoja sydämmeni puolella(niin hullulta kun kuulostaakin)mut totta,Luulin että sydämmeni pysähtyy kun vauva oli lähellä.Vanhin lapseni oli 1.7 vuotias kun menin töihin ja olin sairastunut paniikkiin noin 2 vuott ennen sitä,söin lääkettä siihen ,mutta kun menin töihin aloin pikkuhiljaa lopettelemaan lääkitystä,lääkärin neuvoja kuunnellen.Oireet pysyivät poissa. Vieläkin saan jonkinasteisia kohtauksia,joskus ihan lieviä,mut joskus jopa niin pahoja,että tuntuu että kuolen ja henki pysähtyy just nyt tähän...ihan kaamee tunne.Olen nyt 40:nen ja luulen että kamppailen näiden oireiden kanssa loppuelämän,mutta ilman lääkitystä.(magnesiumia aloin tänään käyttämään)kun luin että se saattaisi vähentää paniikkitunnetta.Ymmärän sun huolen tästä asiasta,on se vaan niin pelottavaa sairastaa paniikkia,voimia sulle

Apua.. Oon nyt ollut ilman noita oireita jonkin aikaa ja nyt kun havahduin tähän niin alkoi kieltämättä ahdistamaan. Mulle tulee sellainen olo, että mikä mun on ollut ja miksi noin on tapahtunut. Onko tuo enää tervettä ollenkaan, että päähän jää kaikumaan muiden ihmisten puhe/äänet. Mä en enää halua sitä ja tiedän, että se jatkuu vielä joskus aivan varmasti. Voisin vain hokea miksi minä? miksi juuri minä??... Lisäksi nousee esille pelko siitä, että tuo on merkki jostain alkavasta pahemmasta sairaudesta...

Heippa!

Mä niin tiedän tuon kysymyksen, että miksi minä?...Mä en ole muuta ajatellutkaan sitten viimesen kymmenen vuoden, vaikkakin ensimmäiset paniikkioireet ilmaantui jo alle kymmenvuotiaana. Siksipä luulen, että tämä on osittain myös biologista, fysiologinen vika aivoissa.

Oon aivan epätoivonen. En missään nimessä haluiaisi syödä noita lääkkeitä, mutta harmillista on se, etten ilmankaan toimeen tule. Toisaalta taas lääkkeet ei vie kokonaan oireita pois, mutta jos lopetan ne, oireet tulee kahta kauheampana takasin. Toisaalta taas nuo lääkkeetkin on semmosta myrkkyä, ettei haluis niitä suuhuni laittaa. Lisäksi pelkään sitä, että mitä pysyviä muutoksia ne mussa on jo tehnyt, koska oon niitä jo niin kauan aikaa syönyt. En oikeesti enää tiedä yhtään mikä on oikee ratkasu, mutta selvää on se, että jos olo tämmösenä jatkuu, niin en jaksa enää kauaa. Oon taas viime vuoden käynyt terapiassa, mutta tää tauti on jo niin kroonistunut, että siihen ei enää paljon terapiat auta. Jos mistään saisin asiantuntijan tähän sairauteen, niin sen palkkaisin ja ottaisin kaikki keinot ja kokeilut vastaan. Riittää tämä yli 20 vuoden tulokseton taistelu.

Mä nostan tätä ylös, koska en halua olla yksin näiden asioiden kanssa :) Jotenkin helpottavaa todeta edes täältä, että en ole ainoa

Hei!
Minullakin diagnosoitu paniikkihäiriö tuossa keväällä, enkä vaan millään meinaa uskoa sitä vieläkään! Fyysiset oireet on niin mahdottoman kovia, että väkisinkin ajattelee jotain vakavampaa tautia.
Mulla on taustalla 8v narsistin kanssa ja ero vuosi sitten ilmeisesti laukas tämän kaiken ja jo ennen eroa selvästi lapsen syntyminen ja kotona oleminen yli 2,5 vuoden ajan altisti tälle. Oli kauhea väsymys ja LIIKAA AIKAA kuulostella omaa kroppaa. Lapsesta nautin ja äitiydestä, mutta ei silti selvästikään tuo vauva-aika sopinut minulle.
Mulla alkoi siis migreenioireilla, näköhäiriöillä, puutumisina, pistelyinä, kaatavana huimauksena (kävellessä), tunteina siitä että joku tarkkailee, pieniä ääniä päässä, rintakipuna, tosi korkeella sykkeellä, lihasten nykimisellä jne. kyllä te nämä tiedätte ;)
Teen myös esim. kaupungilla ollessa sitä, kun tunnen, että alkaa pyörryttää, otan kännykän käteen ja soitan jollekin tutulle/kaverille niin ajatukset siirtyy muualle. Kuljen myös nykyään suihkuun kännykän kanssa siltävaralta, JOS jotain sattuisi niin kännykkä on mukana.
Minulla selvästi ylläpitää oireitani näköhäiriöt, jotka ovat päällä 24/7. Näkökenttä väreilee ja näkyy kaikenlaisia pisteitä. Onneksi on aika neurologille (joka luultavasti passittaa taas psykologille ;))...
Mitä lääkkeitä te syötte?
Mulla käytössä Sepram 20 mg, alku oli todella perseestä, sitten tuntui potkivan, mutta nyt tuntuu taas, että lähestytään alkupistettä. Pitäisiköhän annosta nostaa vai olisikohan esim. Cipralex parempi? :/

Aloittajan viestistä tuli mieleen sh-opintojen aikaiset mielenterveysluennot. Aiheena skitsofrenia ja sen ennakko-oireet.

"Tällaisia psykoosin esioireita saattavat olla masentuneisuus ja mielialan vaihtelu, lisääntyvä vaikeus tuntea nautintoa, eristäytyminen ja vetäytyminen ihmissuhteista, oudot ajatukset, käytös tai teot, vaikeus keskittyä, muistaa tai tehdä päätöksiä, huono stressinsietokyky, vaikeudet ihmissuhteissa, unihäiriöt, psyykkisen energian ja motivaation heikentyminen ja erityisesti lyhytaikaiset aistiharhat, merkityselämykset, harhaluulot ja suhteuttamisluulot."

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00148

Helpottaa huomata etten ole yksin. Olen kärsinyt paniikkikohtauksista koko elämäni. Pienenä kuulin ääniä ja kaiken oikean äänen epätodellisen kovaa. Vanhemmilla oli todella vaikea ymmärtää näitä kohtauksia. Sitten murros-iässä, parin vuoden tauon jälkeen, paniikkikohtaukset palasivat yhtäkkiä. Oireet olivat erilaisia, vaikkakin "äänet" olivat osa koko pakettia, ja oireet olivat alkuun pahempia. Pelotti aivan hirveästi. Silloin pelkäsin mennä nukkumaan iltaisin kun aloin kuulla oman hengitykseni ja jostain kumman syystä pelätä sitäkin. (on se ihmismieli hieno kapistus:) )

Sain lääkäriltä "rauhoittavia" ja ajan psykologille, jonka luona kävin reilu kaksi vuotta. Oireet ja pelko hävisivät ja unohtuivat aina parikymppiseksi asti. Jottei aika olisi käynyt liian leppoisaksi kärsin erittäin pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, eli ns kahvikuppineuroosista, lukiosta aina yliopiston kolmannelle vuodelle. Punastuminen ja sen välttely kasvoi aivan uskomattomiin mittasuhteisiin: en voinut enää käydä lukion ruokalassa enkä tavata kavereita, puhumattakaan treffeistä, koska olin mielessäni rakentanut siitä niin hirvittävän ongelman ilman mitään järkeviä mittasuhteita. Linnoittaudun siis kotiin.

Nyt yliopisto-opintojeni loppusuoralla kaikki vanha kiva palasi piristämään jo muutenkin vittumaista syksyä. Tilanne on tällä hetkellä se, etten voi paniikkikohtauksen iskemisen pelon takia käydä juuri missään. Kuten jo moni muu kertoi, tulevat heikot hetket ja päivät aalloissa: välillä menee todella mukavasti ja kaikki onnistuu, kun sitten yhtäkkiä paniikki iskeekin. Se on tilana niin hirveä, etten ole vielä keksinyt mitään sen hirveämpää tilaa ihmiselle. Pyörtymisen pelko, epätodellinen olo, järjen menettämisen pelko, kuoleman pelko, koko oman elämän "kyseenalaistaminen" - eli olenko edes olemassa -ajattelu (erittäin vaikea selittää), hengenahdistus, kalpeneminen tai punastuminen, sydämen tiheälyöntisyys jne jne jne.

Huvittavinta tässä kaikessa on se, ettei KUKAAN kavereistani tiedä, eikä varmankaan moni osaisi arvata, että olen vuosia kärsinyt paniikkihäiriön eri muodoista kausiluonteisesti. Niin hyvin olen valehdellut ja peitellyt aitoja tunteita, ja pelkojani ennen kaikkea. Kaikki tämä ilmeisesti on johtunut miellyttämisen halusta ja hylkäämisen pelosta: mitä jos en olekaan juuri se menestyvä, hauska ja rento kaveri joka haluaisin olla heidän silmissään. Hylätäänkö minut? (vastaus on ei helvetissä, mutta mene sanomaan se itsellesi kun olet paniikki/masennustilassa)

Tänään puhuin asiasta ja olen saamassa apua, koska en halua enää elää näin - tai haluan nimenomaan ELÄÄ ja olla iloinen oma itseni, ilman näitä helvetin fobioita.

Kaikille haluasin sanoa, että aina on toivoa, ja kuolemanpelko ei tarkoita kuolemaa, vain sen pelkäämistä. Tsemppiä, voimia ja uskoa kaikille tämän paskamaisen "taudin" kanssa kamppaileville! Ja muistakaa rakastaa itseänne:)

Tämä teksti tuli ehkä vähän väärän otsikon alle, sori.

Mä nostan. Jos joku haluaisi vaihtaa vielä enemmän noista päähän pyörimään jäävistä "äänistä, puheista, musiikista" niin olisi ihanaa :) Samanlaista aiheen tynkää olen löytänyt tuolta pakko-oireisen puolelta.

Ihnaa että muillakin on tälläistä enkä oo yksin ainut. Tällä hetkellä on taas huonot päivät menossa. Syön cymbalta nimistä lääkettä ja välillä tuntuu että auttaa ihan hyvin ja välillä tulee näitä päiviä kun vaan itken,jännitän kaikkea ja tuntuu että kuolen. Syksy pelottaa nyt erityisesti ja se että kun viime vuonna syksyllä tää alkoi ja pelottaa että se alkaa taas ja muutun siksi zombieksi joka ei pysty tekemään muuta kuin itkemään ja ahdistumaan...voimia kaikille ja toivotaan että elämä vielä hymyilee meillekkin!

Mulla alkaa monesti ahistamaan jos joku ihminen on liian lähellä ja joutuu katsekontaktiin. Välttelen katsekontakteja. Pääni tärähtelee ja kireyttä tuntuu koko päässä, auttaiskohan päähieronta? En voi olla paikoillaan vaan ja katsoa jotaki ihmistä silmiin koska pääni alkaa nykiä.

nostan. Vieläkö saippukuplasta ja ... ovat täällä?

Täällä olen edelleen. Kupla jatkuu, mutta stressitaso laskenut hieman. Tosin tunteiden vuoristorataa elämä tuntuu välillä olevan. Hoidoksi olen käyttänyt D-vitamiinia, ystävien seuraa, urheilua ja ulkoilmaa. Välillä olen myös kiljunut ja polkenut jalkaa. ;D

Kesän olin töissä, mutta ehdin myös rentoutua ja tallustella luonnossa avojaloin. :) Huomaan syytteleväni itseäni saamattomuudesta tai tehottomuudesta, joten olen pyrkinyt pitämään itseni kurissa syyttelyä ja huonoa omaatuntoa vastaan. Kuitenkin niin, etten passivoidu.

Identiteettikriisi nostaa päätänsä edelleen. Huomaan oman tyytymättömyyteni kasvattavan huonoa oloa ja ahdistusta. Välillä olen niin ylpeä saavutuksistani ja siitä mitä ympärilläni on, kun toisaalta saatan hetkessä romuttaa hyvän olon miettimällä mitä voisin saavuttaa ja miten kunnianhimoinen voisinkaan olla. Miten paljon enemmän saisi jos olisi aktiivisempi ja viisaampi. Pitäisi osata olla tyytyväinen siihen mitä on. Luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä.

Ihanaa, että oot täällä!!!! Tuun vastaamaan sullekin Saippukuplasta kun kerkeän paremmin!! :)

hei ! minulla myös paniikkihäiriö.. alkoi n vuosi sitten,en ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta.. yksi päivä kaupassa olessa tuntui oudolta .. aloin täristä,hikoilla..tuntui että sekoan ... söin lääkkeitä puolivuotta ja sitten lopetin .. kesä meni hyvin kunnes alkoi taas .. aloitettiin samat lääkkeet ja tuntuu että niistä ei enää ole apua .
minulla pahimpia oireita ovat:
-itseni tarkkailu ( pienikin kipu,tuntemus..saa miettimään mikä vaivaa ... onko jokin vakava sairaus)
-hikoilu(kädet ja jalat)
-vapina (jalat vapisee ja kädet)
-ahdistus (alkaa ahdistaa kaikki)
-lihasten nykiminen,ja vatsan "lihakset" tekee töitä .. (todella ärsyttää)
-pelot.. kuolema sekoaminen hulluksi tuleminen
-suun kuivuminen ..
¨
siinä nyt oli joitain .. niitä vaan niin vaikea sanoin selittää mitä tuntee...

koulussa en pysty käymään.. kun on se pelko lähteä kotoa ..
haluaisin niin oman itseni takaisin ,.
voimia teille kaikille

Saippuakuplasta: Musta tuntuu myös, että stressitaso ois laskenut? Kesä oli kyllä aivan ihanaa aikaa. Nyt huomaan taas noiden luuppauksien/torihälinöiden yleistyvän ajoittain, mutta en enään panikoidu niistä. Lähinnä suhtaudun siihen niin, että miksi mietin niitä tai miksi jokin asia tulee mieleen.

Lisäksi itse olen päässyt sikäli onnelliseen asemaan, että voin vain olla tyytyväinen!! Kaikki perusasiat elämässä ovat nyt kunnossa ainakin toistaiseksi. Ja mikä ihaninta osaan nauttia ja olla tyytyväinen. Mä tunnistan myös itestäni paljon tuota kaiken tavoittelijaa. Siihen on oikeastaan auttanut paljon se, että yritän vain hyväksyä itseni sellaisena kuin olen ja yritän olla mahdollisimman hyvä tälläisenä kuin nyt olen :)

Kivaa syksyn jatkoa ja kirjoitellaan taas.

Hei rakkat ystäväiset!

Oon tämän koko ketjun aloittaja ja täälä edelleen roikun :). Ihan vähän aikaa sitten, alkusyksystä voin niin huonosti, että olin jo varma, että lähen kohta johonkin hoitoon loppuelämäkseni. Mulla oli ihan kamalia pakkoajatuksia KOKO AJAN. Päässä ei töidenkään aikana liikkunut mitään muuta kuin se, miten esim. leikkaan puukolla sormeen. Se oli ihan kamalaa. Varasin ajan jo psykiatrille, että muuttettais mun lääkeannosta tai ihan mitä vaan, etten jaksa enää elää tän olon kanssa. Samaoihin aikoihin etin netistä ite apua omiin ongelmiini ja löysin ainakin yhden oloa parantavan asian. E-epan ja karnosiinin. OIKEASTI, KOKEILKAA!!Niitä saa apteekista ja ne on ollut mun pelastus ainakin nyt tällä hetkellä. Vieläkin on välillä paha olla ja ajatuksia tulee ja menee, mutta IHAN ERI TAVALLA KUIN ENNEN. Suosittelen todella jokaiselle teille.

Niin, eikä se skitsofreniakaan oo vieläkään puhjennut vaikka sitä kovasti pelkään ja joku teistähän sitä mulle jo itse diagnosoikin. Olo on ollut kyllä sellainen, etten enää hetkeekään jaksais elää, mutta nyt menee taas jo paljon paremmin!

Moi ketjun aloittaja!! Kiva kuulla sustakin!! Itekin oon kokeillut syödä tota e-epaa joskus ja kyllä siitä hivenen on apua. Saman hyödyn koen saavani D-vitaminiista ja multitabsista tällä hetkellä :) Ja ei mullakaan ole vielä ainakaan sitä skitsofreniaa puhjennut vaikka sitä oon jo 2,5 vuotta pelännyt ties minkä oireiden kanssa :) Vieläkin kamppailen noiden mieleen tulevien asioiden kanssa iltaisin väsyneenä, mutta onneksi ne on olleet vähenemään päin :) Ihanaa syksyä sulle ja paljon voimia

Nostetaanpas tätä ylös!

Sulla on tullut vieroitusoireita, koska mielenterveyslääkkeitä ei saa yhtäkkiä lopettaa vaan pikkuhiljaa. Oireet pahenee, jos lääkityksen jättää ottamatta.

Nostan taas!! :) Vieläkin sama vaiva vaivaa ja haluaisin siitä jonkun kanssa vaihtaa ajatusta :)

Mulla paniikkihäiriö ollut vuodesta 2005. Vuosia söin seronilia eri annoksilla, ja 2008 kesällä tauko raskauden loppuvaiheesta siihen kunnes vauva oli n. 2kk, ja jouduin taas aloittamaan tavallaan alusta. Syksy-talvi 2008-2009 olikin ihan helvettiä. Kotona pitkät päivät miehen käydessä töissä. Vauva nukkui aina pätkissä, ja minä kamppailin että jaksan hereillä olla, saati paniikkioireiden kanssa selviäminen oli ihan tuskaa. Saatuani taas lääkityksen kohdilleen alkoi toipuminen. Kunto koheni kevääseen 2011 niin paljon että ajattelin pärjääväni ilman lääkkeitä. Vähensin lääkärin luvalla seronilia hiljalleen niin että loppuvaiheessa enää 5mg joka toinen päivä. No, nyt olen jälleen siinä pisteessä että tuntuu että elämä suistuu pois raiteiltaan. Takana avioerokin. Lääkäri määräsi escitalopramia, joka ei käynyt, ja josta juuri alasajo meneillään. Pitäisi aloittaa Venlafaxin, vaan kun en uskalla. Kauhea kun lukee niistä sivuoireista mitä voi tulla, niin alkaa pelottamaan :( Ehkä kannattaisi ottaa takaisin tuttu turvallinen Seronil.
Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen oudoimmista ja kamalimmista oireista: oudoimpana olen kokenut sen, että korvat menevät lukkoon, ja on vaikeuksia samalla hengittää niin ettei se mene hyperventilaation puolelle. Tästä oudosta hengitys-korvatlukkoon-ahdistuksesta tulee usein pyörtymisentunne tai vähintään voimakas huimaus. Kamalimpana oireena on kai sekoamisen tunne, se että ajattelee joutuvansa jonnekin suljetulle lepositeisiin :( Kappas vaan tässä ollaan vaikka niin on pelottanut. :)

Hei vaan, täälä jälleen ketjun aloittaja :)

Mulla kanssa alko synnytyksen ja lääkkeen purkamisen jälkeen syksyllä 2010 aivan käsittämättömiä oireita enkä ole niistä vieläkään selvinnyt. Sama alamäki menossa edelleen. Ei siis kauaa nuo carnosinit ja e-epat oloon auttanutkaan. Olen kertakaikkiaan ihan loppu tän homman kanssa. MULLA ON 24/7 PAHA OLLA. SIIS IHAN KOKO AJAN. Analysoin koko ajan, joka sekunti ajatuksiani, tunteitani ja kehon tuntemuksiani. Ja mulla on edelleen ihan käsittämättömän hirveitä pakkoajatuksia, jotka ei rauhotu millään. Kävin psykiatrilla ja mulla todettiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja lääkeannos nostettiin 40mg. Eipä ole auttanut sekään, ainakaan vielä. Kauheinta tässä on pelko siitä etten voi enää ikinä saada edes sitä ennen synnytystä ollutta olotilaa takasin. Sillon oli aina sillon tällön paniikkikohtauksia ja ahdistuksia, mutta ei tämmöstä kokoaikaista pahaa oloa. En enää oikeesti tiedä miten kestän tätä.

Voimia teille kaikille!

Todella harmillista luettavaa mitä te muut käytte läpi! Samoja pelkoja kuin minäkin eli sekoamista pelätään :/ Toisaalta mikä lohduttaa ainakin minua, että te muutkin toteatte, että tässä sitä ollaan, vaikka niin on pelottanut. Uskotteko, että teidän tapauksessa kyseessä voisi olla myös hormonaalinen puoli? Jäin vain miettimään, että muuttiko raskaus jotenkin olennaisesti kropan omaa hormonitoimintaa ja sen takia nyt niin ahdistaa? Itselläni tää paniikkihäiriö puhkesi juurikin e-pillereistä ja on vieläkän selvästi kytköksissä mun omiin menkkoihin ja kierron eri vaiheisiin.

Mä huomaan kans tarkkailevani omia ajatuksiani kuten aina ennenkin ja jääväni välillä ihan omiin ajatuksiin. Pitäisi taas vaan lähteä liikkeelle ja liikkua. Keskittyä tähän hetkeen ja purkaa tätä stressin tyylistä olotilaa.. Eniten mua ärsyttää vieläkin se, että ajoittain mieleen nousee toisten sanomat puheet ja asiat töistä yks kaks kun yrittää rentoutua töiden jälkeen ://

"koko oman elämän "kyseenalaistaminen" - eli olenko edes olemassa -ajattelu (erittäin vaikea selittää)"


Tää on varmaan samaa mitä mullakin ollut viimeaikoina. Kun rupeaa miettimään tai tajuamaan mitä ääretön maailmankaikkeus onkaan ja että on vain yksi elämä ja koko ajan ikää tulee lisää.... niin hetkittäin tuntuu siltä että ei pääse enää siihen normaali olotilaan. En tarkoita nyt sitä että olisi "kuplassa" mutta se tunne ja ajatus on tosi ikävä ja ahdistava.
Paras apu olisi kun siihen tottuisi ja voisi taas normaalisti. Miettikääpä itse mitä olisi ilman koko "maailmaa" niin yhtäkkiä sitä tuntee ikäänkuin olisi käynyt hetki sitten jossain mutta ei osaa selittää että missä. tunne on niin voimakas, voisiko se olla aistiharha? sama fiilis ettei osaa selittää omia uniakaan kun ne on niin sekavia..

Moikka! Mun on aivan pakko kysyä että kun te kirjotatte että te kuulette "ääniä! niin mitä te tarkoitatte sillä? Itselläni ajatukset lähtee yhtä äkkiä esim, kuolemaan/sairauksiin jne,jne.... Onko se niin sanotusti normaalia kun sairastaa ahdistusta/paniikkia ja masennusta? Siis esim, jos istun tässä niin yhtä äkkiä päähän nousee ajatus että nyt tapahtuu jotakin pahaa minulle, kuolen tai saan jonkun kohtauksen =( sitten istun ja pelkään ja vähän niinnkuin odotan että se tapahtuu =( Oireena on silloin aika lailla tärinä, tihee hengitys ja levoton olo =( Syön tällä hetkellä esitalopharm 15 mg ja 7.5mg opamox (tarvittaessa 15mg) mun elämän tilanne on kyllä aivan suoraan perseestä tällä hetkellä! Olen justiin jäänyt yksin huoltajaksi 4 pienen lapsen kanssa ja siinä sivussa kamppailen rahahuolien ja oma terveyden kanssa, (olen tällä hetkellä kovassa flunssassa ja sen semmosta! Nukun aivan hiton huonosti ja olen joutunut lisämään astma lääkkeitä jotka varmaan omalla osalla aiheiuttaa näitä tykytysiä ja tärinää =(

Ylhäällä asiaa on selvitetty hyvin mitä sillä "äänien" kuulemisella tarkoitetaan. Ne ovat päivittäisiä ääniä tai puheita mitä olen kuunnellut ja ne tulevat sitten hiljaisuudessa mieleen. En siis kuule niitä ulkopuolisina ääninä vaan ne ovat kuin ajatuksia, muistoja jotka palaavat tahtomatta, mutta kuulen ne kuin kaikki muutkin ajatukseni (aivan kuten sinäkin kuulet oman äänesi pääsi sisällä kun luet tätä) ja se pelottaa koska itse ainakin pelkään sekoamista ja sitä, että ne olisivatkin merkki hahroista ja vain esimakua siitä, että sairastuisin skitsofreniaan jne.. nuo ajatuksesi ovat kyllä mielestäni ihan tyypillisiä ph oireita.

Nostetaan

Kunpa voisi elää teidän,samoin tuntevien parissa...täällä tuntuu et oon niin yksin hulluuksieni kanssa. Mä oon ollu niin väsynyt itteeni mutta täällä kun lueskelin teidän tarinoita ,ei ookkaan enää niin yksinäinen olla.

TAAAS ahdistaa, pitkästä aikaa oikein kunnolla :(( Jostain syystä aloin pelkäämään tänään toden teolla tätä hälinää nukkumaan mennessä. Miksi oi miksi mun mieleeni palaa silloin ties mitä asioita ja miksi mun pitää tarkkailla niitä ajatuksia niin tarkkaan, että ahdistun niistä!? :'(

Sen jälkeen ylianalysoin ne omat ajatukset/muistot kaikuviksi ajatuksiksi, jotka ovat merkki skitsofreniaan. Tänään sitten murennuin oikein pitkästä aikaa tälle pelolle. Olin jo varma, että sekoan! Muutama tunti tässä myöhemmin kun kirjoittelen niin toistaiseksi vieläkin ollaan realiteeteissa.. tosin tällä kertaa päättäneenä, että nyt riittää!! Haluan apua!

Hei vaan!

Täälä taas ketjun aloittaja. Kuinka te voitte? Itselläni edelleen samoja pakkoajatuksia ja ahdistusta, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Psykoosin pelko on taas hetkeksi hävinnyt. Nyt pääasiassa ahdistaa nuo pakkoajatukset. Ne kun on jämähtänyt päähän ilmeisesti elämäni loppuun asti. Ne on ihan päivittäisiä edelleen ja oikeastaan kokoaikaisia. Niiden kanssa on vaan oppinut jo jotenkin elämään. Nyt olen lopettamassa lääkitystäni kokonaan, kun toisen lapsen syntymä alkaa lähestymään. Pelottaa kyllä kovasti, että miten nyt käy ahdistuksen kanssa, mutta pakko on vaan toivoa parasta.

Toivottavasti teillä muilla menee hyvin :)

No huhheijaa. Oon ollut coca-cola-riippuvainen yli 10 vuotta. Juon sitä päivittäin, välillä enemmän välillä vähemmän. Sivusi todella pysäytti. Mitä mun olisi siis nyt tehtävä sun ohjeiden mukaan?

Mitä jos lopetan kofeiinin käytön kokonaan? Poistuuko virtsahapot itsestään ajan kanssa? En voi aloittaa puhdistuskuuria, koska vauvani syntyy minä hetkenä hyvänsä.

Lueskelin viimeksi noin vuosi sitten tätä keskustelua ja eksyin uudestaan :) Itselläni parin vuoden unettomuus ja sitten puhkesi paniikkihäiriö jota pari vuotta ollut. En syö enää ssri-lääkettä ja harvoin rauhoittaviakaan, syön pelkästään unen saantiin ja syvyyteen vaikuttavaa lääkettä. Eli nyt vasta alettu hoitaa sairautta joka aiheutti suurimmaksi osaksi paniikkihäiriön, unettomuutta. Elämän laatu on parantunut kun on nukkunut pitkään hyvin. Paniikkikohtaukset ovat vähentyneet huomattavasti ja pystyn menemään kauppaankin ilman rauhoittavaa.

Ihan samoja oireita ollut, viimeksi koin syvää helpotusta siitä että muillakin ollut. Ei sillä että olisi kenellekkään mieluisaa, mutta tajusin etten ehkä olekkaan täysin hullu vaan tietty reaktio johtuu ehkä juuri tietystä aivon häiriötilasta... Niistä omituisimmasta:

-oman elämän, kuoleman ja maailman käsittämisen pyöriminen mielessä
-julkisilla paikoilla syömässä nielemisongelmat
-deja vu- tuntemukset josta seuraa aina ahdistus
-pelko mielisairaudesta (paniikkihäiriön puhjetessa, kuvittelin useita päiviä että "tältä tuntuu kun on skitsofrenia")

Itselläni ei nukkumaan mennessä ääniä kuulu, mutta ahdistavia ajatuksia kuitenkin. Siihen yksinkertainen hoito, joka ainakin itselläni toimii 99 prosenttisesti: Lempisarjojen katselu telkkarista siihen asti kun alkaa nukahtelemaan ja telkkari kiinni. Miksei voisi myös jättää päälleekkin yöksi jos ei kovin kovalla pidä.

Myös nämä kaikki pakkoajatukset ovat vähentyneet, ehkä niihin on jo turtunut eikä enää tunnu paljoakaan tässä päässä. Ja olen myös yrittänyt kääntää ajatukset positiivisiksi. Esim kuoleman ja sekoamisen pelko ajattelemalla sen olevan vain helpotus tai tämä maailmankaikkeuden mutkikas ajattelu, että onkin rikkaus pystyä ajattelemaan niin monimuotoisesti mitä harva ihminen voisi koskaan ajatella. Omasta ajattelusta ahdistuminen pitäisi saada pois ja hyväksyä kaikki omituisetkin ajatukset. Pikku hiljaa.

Kyllä se siitä ajan kanssa...hyi kun tulee mieleen omat pahimmat ajat mielettömien paniikkikohtausten kanssa :( Lopulta ne ei edes olleet kohtauksellisia vaan se olo jäi tavallaan päälle, oireet vaihteli miten sattuu ja muutteli muotoaan.

Ei ollut päätä ei häntää mikä johtuu mistäkin. Sitten ne vaan jäi...tuli harvakseltaan jotain esim.käsi puutui ja ja lennätti sairaalaan, sit tuli kaikkea muuta elämään ja ne vaan jäi taka-alalle.Ilmaantuakseen uudelleen 10 vuoden kuluttua.Tosin välilläkin oli jotain pientä mutta ei isoja kohtauksia.Kun sellainen sitten tuli, sen tajusi että tää on tätä mutta se ei lievittänyt sitä kauhua siinä tilanteessa.

Mitä tällä haluasin sanoa...selviit kyllä vaikka mahdottomalle se tuntuu siinä ahdistuksen silmässä olessa.Voimia ja tsemppiä!

Sain joskus tosi pahan allergia kohtauksen ja se laukaisi minulla paniikkihäiriön (taustalla masennus ja ahdistuneisuushäiriö) elikkäs kun kohtaus tulee (n.4 kertaa viikossa) Tuntuu että kurkku turpoaa, tulee hengitysvaikeuksia, sydän hakkaa, epätodellinen tunne, suuta ja koko nielua kutittaa ja kirveltää.. elikkä oireet tulee siihen minun pahimpaan mahdolliseen helvettiini, tukehtumiskuolemaan :S

Silloin, kun itselläni oli vielä paniikkikohtauksia, niin pahin oire(et) oli se, että yhtä aikaa tuli epätodellinen olo, päässä alkoi heittämään ja tuntui, ettei saanut happea. Se, että kokee/"tajuaa", että "nyt on "kuolemassa" ", on hankalin tunne mitä olen joutunut elämässäni kohtaamaan.

Mitä muistan tuota pahaa aikaa, niin eron kyllä tuntee itsessään. Kun oli paniikkikohtauksia, itselläni oli kaiken aikaa fyysisesti kylmä/vilu, rauhaton olo, jännityksiä kehossa ja mielessä, epävakaa olo, itseluottamus nollassa, kuolemanpelko kaiken aikaa läsnä.

Jos kuulin esim. uutisista kuolemaan liittyvää, niin aloin saamaan paniikkioireita.

Ainakin omassa tapauksessani oli kyse myös aivojen välittäjäaineista, mutta siitä syystä, että elimistössä oli hankalia ravintoainevajauksia. Ravintoaineethan ovat myös aivokemian perusta. Toki ajatuksetkin ovat tärkeitä.

Uskon, että "terapia" ja ravinto, auttavat parhaiten, jos haluaa parantua. Oikealla ravinnolla ja oikealla mielenhallinnalla saavuttaa itselleen rauhallisen, tyynen olotilan, fyysisesti, että henkisesti. (toisaalta näiden kahden ero on aika häilyvä)

Tarkista onko Refluksiaa, närästystä, vähennä Kahvia ja hiilihappoja ellei sitten ummetus ja huono ruoan sulatus, jolloin Kahvi ja hiilihapot ovatkin avúksi, mutta mieluummin aktivia ja kuituruoat kuin kahvi ruoan sulatukseen, mutta itse olen kokenut näitä ja refluksian ja palleantyrän kiristysleikkauksen ja nämä oireet ovat täysin käsikädessä närästyksen ja ummetuksen/ suoliston toiminnan kaasujen ja happojen vaikutuksesta nousevaa nieluun asti päähän tuntuvaa onttoa ylipaine oloa, joten kokeile enemmän rokavalioon kuitua ja kevyitä piimä/jogurttia ja vähemmän rasvaa ja lihaa, sipulia ei ainakaan kannata käyttää, koska se teke tosi pahoja ilmavaivoja ja kaasuja eikä suolaakaan paljoa kannata, kun se on niin hapanta

Muista Hengittää Rauhallisesti, koska Ihminen kuten minä keskittyessäni johonkin asiaan saatan samaan aikaan pidättää hengitystä tai jos sosiaalisissa tilanteissa pelkään, ni saatan pidättää hengitystä. Hengitys ja Vatsan toiminta vaikuttavat eniten tähän, joten varo pidättämästä vatsaa ja hengitystä, äläkä ikinä Häpeä itseäsi vaan ajattele, ettei muiden mielipidettä ole kysytty, mä en ole itsekään, mikään hyvä kestämään paniikkia, joten mä usein sekoon ja jännitän kaikki lihakseni ja huudan I´Am The Iron Man, minulla on paniikkihäiriö, en ole mikään hyvä kestämään videoita, jossa näytetään onnettomuuksia, ainakaan kahvin jälkeen, kun usein hyydyn runsaan kahvin jälkeen ihan löysäksi lerpuksi

vihdoin ja viimein löysin ihmisiä jotka tietävät miltä tuntuu OIKEASTI jatkuvasti pelätä. mulla todettiin paniikkihäiriö 5 vuotta sitten, kaikki mahdolliset oireet on ollu mukana. välillä olen ollut oireeton, välillä oireet palaavat stressaavan elämäntilanteen takia. viime aikoina on tuntunut, että ahdistus ottaa ylivallan. sekoamisen/psykoosin pelko on itsepäisesti joka päiväisessä elämässä mukana. tarkkailen omaa käyttäytymistä, omia ajatuksia jne. tuntuu raskaalta jatkuvasti taistella, välillä tuntuu ett päivät menee: get up, survive, go to sleep.
on helpottavaa lukea, että on muitakin, joilla on samanlaista oireilua, vaikkei tietenkään kenellekään toivo tätä samaa pahaa oloa, mutta kovasti kaipaan vertaistukea, ihmistä, joka oikeasti tietää mistä puhuu. kiitos tästä keskustelusta teille, voimia kaikille!

Tuttua, tuttua, tuttua. Yksikään oire ei tullut uutena enkä nähnyt yhtäkään oiretta, jota en olisi itse kokenut. Paniikkihäiriö ja kohtaukset alkoivat itselläni jo yläasteella. Luulimme sen olevan vaan normaalia murrosikäisen pojan jännittämistä. Sekoamisen pelko on aina seurannut minua, olin sitten koulun ruokalassa seisomassa tarjotin kädessä tai julkisella paikalla missä on paljon ihmisiä näkemässä kuolemani. Usein käsien ja pään vapina olivat niin pahoja etten voinut lasia piettää kädessäni.

Tämä kaikki oli lievää, oireita, joiden kanssa pystyi elämään normaalia elämää. Kaikki muuttui vuonna 2010 kun kokeilin kannabista. Koin ns. kannabispsykoosin, johon sisältyi ruumiistairtoaminen, kuolemanpelko, täysi sekoaminen, vartalon hallitsemattomuus ynnä muuta kivaa. Tästä alkoi noin vuoden kestänyt helvetti jonka aikana luulin kaiken olevan unta enkä uskaltanut tehdä oikeastaan mitään. Luulin joka päivä kuolevani.

Minulla kesti vuosi hakea apua ongelmaani. Kävin terveydenhoitajalla, sitten lääkärillä muutaman kerran ja lopulta psykiatrilla. Puhuimme tunteja ongelmistani ja pelkästään tämä auttoi. Sain lääkityksen (escitalopram actavis ja propral), jolla oli sekä positiivisia- että negatiivisia vaikutuksia. Jännitys, vapina ja pelko lähtivät, mutta niin lähtivät kaikki muutkin tunteet. Olin zombie, elävä kuollut. En tuntenut mitään. Ainoa tapa millä tunsin oli juoda kaatokännit tai harrastaa seksiä - yleensä tein molempia.

Jatkoin lääkitystä noin 5kk ja sitten lopetin. Pikkuhiljaa tunteet palasivat ilman paniikkia, vapinaa tai kuolemanpelkoa, olen kuin uusi mies. Tarinan opetus on - tekin voitte parantua!

Olen siis 23-vuotias mies Tampereelta ja jos joku on täältäpäin ja haluaa keskustella asiasta niin minuun voi ottaa sähköpostin kautta yhteyttä niin voimme jopa tavata!

[email protected]

PS. psykologilla ilmeni paniikkihäiriöni luultavammin johtuneen vanhempieni jatkuvista väkivaltaisista riidoista joita pelkäsin pienenä. Mikä sinun aiheuttaja on?

PSS. NUKKUKAA ihmiset NUKKUKAA! Aivot kaipaavat lepoa! Tehkää töitä max. 8h päivässä, ei enempää! Jättäkää kofeiini pois! Nämä tekijät vaikuttivat omaan hyvinvointiini negatiivisesti! Toivottavasti kuulen teistä!

Osalle paniikkioireisista ihmisistä sopii lääkkeettömyys, osalle ei. Osassa paniikkihäiriöistä on sen verran neurologistyyppistä oireilua, että kemiaa on hyvä korjata. Jos voisin, eläisin mielelläni ilman lääkitystä. Valitettavasti pysyn työkykyisenä vain estolääkityksen avulla (mielialalääke).

Mielestäni kukaan ei voi neuvoa toista lopettamaan lääkitystä, jos siitä on selvä hyöty ja ilman on paha olla.

Miks täällä jotkut pahvit leikkii lääkäriä ja antaa skitsofrenia-diagnooseja tosta vaan. Valelääkärit on pesiytynyt tännekin. Voimakasta stressiä kokiessaan, ihminen saattaa kuulla harhoja ja nähdä näkyjä. Esim. jos kärsii unettomuudesta, saattaa jo parin yön valvomisen jälkeen kuulla ihmeellisiä juttuja, oon kokenut. Varmasti ruokavaliollakin on merkitystä ja liikunnalla. Kun ihminen sairastaa paniikkihäiriötä, hänelle voi olla ylivoimainen este lähteä ulos liikkumaan ja harrastamaan. Pelko voi olla niin voimakas että se lamauttaa täysin. Vaikka hyviä on neuvot mennä tapaamaan ihmisiä, lenkkeilemään, ja harrastamaan. Paniikkihäiriöinen tarvii tukihenkilöä päästääkseen pahimman yli kunnes taas voi toimia omillaan. Itsellä aiemmin paniikkioireet tunteet niin pahat, etten päässyt kotoa. Käytin rauhoittavia ym. mielialalääkkeitä. Nykyään pärjään ilman lääkkeitä vaikka paniikista en ole täysin päässyt.

Tota.Oon uusi käyttäjä,mutta ku luin ton sun viestin jäin miettimään onko sulle koskaan tehty dissosiaatiohäiriön testiä?

Oletko tehnyt dissosiaatiohäiriö testin? En ole varma näkyykö viesti nyt kaksi kertaa ketjussa,mutta sulla on paljon sellaisia oireita jotka myös selvittyisi sillä. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00360 Siinä on joitain asioita mutta toki tietoa löytyy lisääkin.Toivottavasti selventää :) Ja toivottavasti kyseessä on jokin muu "helposti" korjattavissa oleva asia.