moni on sudenkuopassa!!!

Hetken mielijohteesta ei uusperhettä kannata pistää pystyyn. Kannattaa olla yhdessä, viettää aikaa perheenä mutta kuitenkin säilyttäen samalla oma elämä. Ensin kaikki ovat vieraskoreita mutta jossain vaiheessa se arki astuu sitten esiin ja lapset käyttäytyvät välillä huonostikin. Vaikka se uusi ihminen olisi tervetullut ja lapset hänestä tykkäisivät niin ei yhteiselämä riidoitta mene vaan kyllä eteen tulee kaikenlaista. Mustasukkaisuutta, eriarvoisuuden tunnetta ym. Aikuisten tehtävänä on luoda yhteiset pelisäännöt jolla juuri tämä kokoonpano toimii. Ja niistä yhteisistä säännöistä on todella pidettävä kiinni puolin ja toisin. Tämä voi olla vaikeaa jos molemmilla on lapsia ja lapset tottuneet hyvin erilaisiin sääntöihin. Mutta uusperheessä säännöt, rajat, oikeudet ja velvollisuudet on oltava kaikille samat. Toki lapsen ikä on otettava huomioon sillä eihän samat jutut päde 5 ja 15 vuotiaaseen.

Itse olen seurustellut 2,5 vuotta, ollut kihloissa vuoden mutta vieläkään ei ole yhteistä osoitetta. Meidän suhde toimii hyvin näin ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Ei ole mitään kiirettä yhteiseen osoitteeseen.

Eikä oikeesti ollenkaan. Kun ävkisin kyhää kasaan kahden eronnen ja epäonnistuneen ihmiset ns."jäänteet" ei lopputulos voi olla hyvä. Siinä kaipuu entiseen on niin kova, että ei milläänpysty oikeesti jatkaa uutta suhdetta ja sen tuomia sivuoireita.
Ensin pitää ksäitellä itsensä, ja tuleva, jotta voi alkaa puhtaalta pöydältä. Pelkkä entisten virheidenkorjaamissen tähden rakennettu yhteiselo ei onnistu ikinä. Se on pelkkää kulissia ja kuvitelmaa ja leikkiä. Todellinen rakkaus siitä puuttuu.

Ei monikaan ihminen tiedä kaikesta kaikkea! Sinäkään et tiedä mitä lissu tietää.
Mitään ei opi muuten kuin elämisen kautta. Kun tarpeeksiteet asiita, petut, rakastat, koet ym ym.. se opettaa. Turha spelukoida toisten ihmisten ajatuksia ja vääntää niistä totuutta, jos ei tiedä mistä puhuu.
Arvostele sinä vaan omia tekoja, älä aina lissuttele jos ajatukset ei oo sun mielen mukaiset.
Oli erosta vuosi tai 10 se koskettaa jokaista ihmistä eri lailla. Arvailujen varaan ei kannata toisten ajatuksia laittaa, ne menee aina pieleen.

Puhutte, että lapset oireilevat. Onkohan se väärin, ei todellakaan. Lapset ovat saattaneet eron yhdeydessä olla vielä pieniä, heitä ei ole kuultu millään tasolla ja muutenkin se erotessa oleva itsekkyys on jättänyt lapset kaiken ulkopuolelle.

Lapset kasvavat ja muistavat varmasti kauheana ajan, jossa joutuivat luopumaan joko isästä tai äidistä, heille tärkeästä ihmisestä. Kotiin on tullut isälle tai äidille ns. leikkikalu, uuden suhteen ihminen. Tämä ihminen ei ole lapsille mitään muuta kun hirviö. Ja sitä enemmän, mitä sinä isä tai äiti unohdat lapsesi ja riiput tässä leikkikalussasi ja määräät lapsia toimimaan hänen ehdoilaillaan.

Lapsi ei koskaan tule todennäköisesti hyväksymään tätä uutta ihmistä, sillä usein liian aikaisin alkaneet uudet suhteet joutuvat perheen rikkojan osaan ja saavat kaiken vihan ylleen näiltä lapsilta lopuksi elämäksi.

Erotessa pitäisi lapsille kertoa se, että heistä välitetään ja näyttää se myös. Mutta kuinkahan siinä käy kun uusi suhde alkaa. Jos tott on, että lapset laitetaan omiin huoneisiin kli 19,00 illalla ja eivät saa enää olla muiden kanssa ja mahdollisimman usein laitetaan muualle, kun pitää aina roikkua toisissaan kiinni. Samoin lapset eristetään omista turvallisista isovanhemmistaan ja muustakin suvusta, joita ovat tähän saakka saaneet tavata. En ihmettele lainkaan sitä lapsen iän mukaan kasvavaa vihaa tähän uuteen suhteeseen. Itsekin vihaisin.

Otan osaa edellisen koviin kokemuksiin. Onneksi suurin osa uusperheellisiä on ihan täysjärkistä porukkaa.