Oma elämä eron jälkeen?

Miten siinä onnistuu? Ja miten toinen ihminen unohdetaan kymmenien vuosien jälkeen?
Sanotaan, että noin vuosi erosta niin alkaa jo elämä olla jollain lailla järjestyksessä. Minulla erosta kohta 2 vuotta aikaa ja tuntuu, ettei pääse yhtään eteenpäin..

Näitä selviytymistarinoita on mukava lueskella. Monet ovat löytäneet vuosien jälkeen vanhat harrastuksensa ja ystävät ym. takaisin elämäänsä ja saaneet näin uuden suunnan. Minä aloitin suhteen niin nuorena, etten ole koskaan ehtinyt omaa elämää edes rakentaa.
Niin tiedänhän minä, ettei IKINÄ saisi ripustautua toiseen ihmiseen niin, että kadottaa oman elämänsä.. Näin kävi kuitenkin minulle. Ja nyt jäljellä on vain pohjaton tyhjyys ja yksinäisyys..

Olis kiva tietää, onko täällä toisia 40, jotka ovat joutuneet lähestulkoon aloittamaan kaiken alusta ja miten ovat siinä onnistuneet?
Ilmianna
Jaa

51 Vastausta


50 ja tässä kohta 2 vuotta mennyt , ei niin hyvin.
Alusta aloitin, siis ihan alusta...
Vaikeaa on unohtaa, samoin kuin uuden suunnan löytäminen.
Itsetuntoa tässä rakennellen.
Onneksi on koti ja työ, yllätyksenä vielä hurjasti säästyvää rahaa kerääntynyt eron jälkeen :D
Ilmianna
Jaa
En ole teidän ikäisenne, mutta olen miettinyt juuri tuota, että jos erosta ei pääsekään yli? Omasta erostani on nyt hieman alle puoli vuotta aikaa (tiedän ettei se ole kovin paljon), mutta mitään merkkejä siitä ei ole, että tämä jonain päivänä helpottaisi.

Urheilla en oikein jaksa (ei ole koskaan ollut minun juttuni) ja uusiin ihmisiinkin on pienellä paikkakunnalla vaikea tutustua. Miten sitä uutta sisältöä saisi elämään..? Voi olla, että loppujenlopuksi tyydyn kohtalooni; olen loppuelämäni yksin ja onnellinen siitä että edes joskus joku rakasti minuakin.
Ilmianna
Jaa
en halua pahoittaa keneknään mieltä, mutta itse olin aviossa yli 20v ja mies löysi uuden.
Eron jälkeen on ollut paris uhdetta, ei vaan tullut tunteita ja ne on loppunut. Mutta, vieläkin ihan sydämeen sattuu, ensimmäinen ero.

Olen alkanut vaan elämään näin suruni kanssa ja en edes odota, että koskaan pääsen yli, kuuluu elämääni, kulkee rinnallani, vaikka kuinka yritän päästä yli, ei onnistu.
Ensirakkaus ja yhteiset lapset ym.siinä varmaan syy ja sekin, kun itse rakastin.

Voimia ja elämä jatkuu, vaikka aina ei voikkaan unohtaa.
Ilmianna
Jaa
Ero ei koskaan unohdu eikä saakaan, se on aina yksi osaa elämäänne, siinä on varmasti ollut hyvätkin hetkensä, muutoinhan ette olisi sitoutunut.
Kannattaa miettiä muutuinko itse vaiko puoliso, oliko aikusituminen jäänyt tulematta.
Avioero tuo monasti monenlaisia vaikeuksia, miten saada asunto, raha-asiat ja lasten asiat luistamaan. Josku pitäisi jossakin asiassa joustaa ja ajatella, kestän mieluimmin liitossa, kun tuhoan kaiken.
Voi yrittää joustaa ja pyytää toistakin ajattelamaan yhteisten lasten osaa erossa.
Seksi ja omat menot pitää suhteuttaa, eivätkä ne saa hallita elämää, pitää osata tehdä kompromisseja. Jätä haaveet ja elä perheessä kun se on mahdollista, sitä aikaa et saa enää koskaan takaisin.
Vaikka se tuntuu rankalta, myöhemmin tulet kaipaamaan aikoja kun lasten kanssa voit elää lasten maailmassa.

Ajattelepa tunkkaisia baareja ja ravintoloita, jopa jumppasaleja, kun voit iloita lastesi kanssa niiden sijaan ulkosalla nytkin pulkkamäessä, raikkaana ilman paineita.
Ilmianna
Jaa
Minäkin päätin aviossa ollessa, vaikka olikin vaikeaa ja todella välillä, sitten kun lapset maailmalla, lähden myös, jos ei pettäminen lopu ja eihän se loppunut, erosin.
Kestin, niin kauan, että lapset oli jo omillaan ja aikuisia, miksi toinen petti, kumpa se olisin tiennyt.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
No kysy hitossa, miksi petti ja vaadi se totuus esiin.
Onhan se itsesi kannalta tärkeää, tiedät oman osuutesi ja voit yrittää muuttaa omia käsityksiäsi, jospa sitten elämä alkaisi kantaa sinuakin.

Minusta on täysin tyhmää jättää asia käsittelett. Se pitää ruotia pohjamutia myöten ja kääntää joka ikinen hiekanhyvänenkin, jotta olisi jonkinlainen mahdollisuus eheytyä kummallakin ja kyllä sen pettäjän pitää palata asia käsittelemään. Varsinkin silloin kun lapsia on perheessä.

Sitä juostaan kuin pelkurit vain seuraavan syliin ja sama alkaa varmasti pian, vika pitää korjata, korjataanhan koneetkin, tai sitten jätetään suhde-elämä kokonaan pois ja eletään loppuelämä sinkkuina ja selibaatissa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
pelkurit kirjoitti:
No kysy hitossa, miksi petti ja vaadi se totuus esiin.
Onhan se itsesi kannalta tärkeää, tiedät oman osuutesi ja voit yrittää muuttaa omia käsityksiäsi, jospa sitten elämä alkaisi kantaa sinuakin.

Minusta on täysin tyhmää jättää asia käsittelett. Se pitää ruotia pohjamutia myöten ja kääntää joka ikinen hiekanhyvänenkin, jotta olisi jonkinlainen mahdollisuus eheytyä kummallakin ja kyllä sen pettäjän pitää palata asia käsittelemään. Varsinkin silloin kun lapsia on perheessä.

Sitä juostaan kuin pelkurit vain seuraavan syliin ja sama alkaa varmasti pian, vika pitää korjata, korjataanhan koneetkin, tai sitten jätetään suhde-elämä kokonaan pois ja eletään loppuelämä sinkkuina ja selibaatissa.
Yksin ei voi yrittää noita asioita selvittää, toisella jatkuva pako ja elää uudessa perheessä isäpuolena jo. Joten jossain vaiheessa jätetyn pitää lopettaa asioiden selvittämisen yrittäminen. Sitten sen jälkeen yrittää aloittaa uusi elämä muutenkin, kuin päivästä toiseen selviytymällä. Kovia juttuja, voin sanoa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
KatkeraNakki? kirjoitti:
Yksin ei voi yrittää noita asioita selvittää, toisella jatkuva pako ja elää uudessa perheessä isäpuolena jo. Joten jossain vaiheessa jätetyn pitää lopettaa asioiden selvittämisen yrittäminen. Sitten sen jälkeen yrittää aloittaa uusi elämä muutenkin, kuin päivästä toiseen selviytymällä. Kovia juttuja, voin sanoa.
Tämä on niin totta. Oma eron jälkeinen elämäni helpottui heti, kun luovuin ajatuksesta, että voisimme vihdoin miehen kanssa puhua kaikki asiat halki. Mies ei suostunut keskusteluihin liiton aikana, joten ei siinä erossakaan tullut esille kuin ihan pakolliset asiat. (Kyllä, on toinen nainen. Ei, ei tiedä, miten tässä näin kävi.)

Joten minä sitten hyväksyin, että näin on, ja pääsin elämään omaa elämääni eteenpäin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tietyllä tavallahan se toinen kulkee aina mukana, varsinkin jos on yhteisiä lapsia..

Mutta, miten oppia elämään niin, ettei sitä toista tarvisi jatkuvasti miettiä ja ikävöidä? Hetkittäin jos pystyy työntämään hänet pois ajatuksista, niin kohta huomaa taas miettivänsä häntä. Pitäisi osata tehdä omia suunnitelmia, päämääriä yms, mutta kun on jämähtänyt ihan paikoilleen.
Jos olisi ystäviä, niin sekin tietenkin helpottaisi eteenpäin pääsemistä, mutta kun sitä aloitti parisuhteen jo silloin kun muilla oli vielä nuoruus ja hauskanpito parhaimmillaan, niin nekin sitten jäivät. No onneksi minulla sentään on yksi tosiystävä, joka on auttanut tässä selviytymisprosessissa.

Kaikillehan ero on varmaan vaikeaa, mutta jos olisi jo aikoinaan elänyt OMAA elämää, niin uskoisin eron olevan helpompaa..

Kommentti tuossa aiemmin, että tyytyä kohtaloon ja olla onnellinen että edes joku joskus rakasti minuakin, on kyllä ihana, mutta tuntuu niin lohduttomalta.
Ja sinulle "muistoissani elän": näin kävi minullekin, mies petti aikansa ja lopulta en enää jaksanut ja lähdin. Nyt hänelläkin jo uusi nainen elämässään ja tottakai hänen on helppoa jatkaa koska tuskin koskaan oli niin sitoutunut suhteeseemme kuin minä

Itsetunnon rakentaminen ja itsensä arvostaminen, kaiken tämän jälkeen, on todella vaikeaa. Tuntuu, ettei minua tarvita enää mihinkään. Ennen oli osa perhettä, mutta nyt tuntuu että on jäänyt aivan tarpeettomaksi (lapsetkin jo isoja).
Ilmianna
Jaa
Samanlaiset tunteet, myös minulla, olenko enää mitään, mutta vain välillä. Nyt, ihailen kun ikkunalaudalla on lunta ja hyvä olo, osaa nauttia pienistäkin asioista ja se on hyvä.
Miksi, mies petti, niin, olen miettinyt ja sitä pettämistä oli alusta loppuun, pitkän parisuhteemme aikana, paljastui tasasin väliajoin.
Mies. ei ollut sitoutunut minuun kuin minä häneen, siinä se varmaan onkin, kun hänellä menee uudessa parisuhteessa hyvin.

Miksi, hän ei kertonut minulle ajoissa?,ettei välitä tarpeeksi.

"Olen myös miettinyt, olisiko minusta ollut tarvittaessa omaishoitajaksi,jos niin ikävästi olisi joskus käynyt, sekin helpottaa kun ei ole vastuussa kuin itsestä.

Olisinko voinut niin paljon rakastaa, että työnnän vaikka pyörätuolissa sellaista, joka ei arvostanut minua naisena, no joo meni vähän jo leikinlaskuksi, mutta se keventää oloa.."tai, olisiko hän pitänyt minusta huolen jos olisi käynyt samoin, kun ei oikeasti välittänyt eli yksin olisin ollut silloinkin.
Mielummin yksin yksin kun kaksin yksin.
Ilmianna
Jaa
Uskon, että omalta osaltaan se "oma" elämätön elämä kostautui minulle liitossamme. Mieshän meni omia menojaan ja eli myös sitä omaa elämää, minä taas hoidin kiltisti lapsia ja kotia.

No enhän toki yksin voi syyttää exääni erostamme, parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi. Mies on aina ollut sellainen rento ja eläväinen, minä taasen rauhallisempi ja tosikompi tyyppi. Voisin jopa ajatella tietyllä tavalla oleveni asperger, tosin mitään diagnoosia ei ole.

Tällä hetkellä kuitenkin raskainta on yksinäisyyden tunne, joka ei hellitä. Kumpa minäkin voisin oppia nauttimaan elämän pienistä asioista, silloin kaikki voisi olla helpompaa..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Eroseminaarissa tapasin monta kaltaistasi ja itsekin olin samoissa tunnelmissa. Uskon, että seminaarilla oli ratkaiseva vaikutus eroni käsittelemiseen ja siitä yli pääsemiseen. Tutkitusti seminaari auttaa ihmistä jälleenrakentumaan ja päästämään irti. Se nopeuttaa eroprosessin käsittelyä, antaa työkalut eron käsittelemiseen ja myös auttaa löytämään ja oppimaan paremmat vuorovaikutustaidot pari- tai missä tahansa ihmissuhteissa. Myös itsetuntoni, joka oli toimimattomassa parisuhteessa huonontuntu vuosi vuodelta, on tullut kuntoon seminaarin antamien työkalujen avulla. Lue aluksi kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy, sitä käytetään seminaarissa perusteoksena. Voit myös osallistua eroseminaariin, suosittelen omasta kokemuksesta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Minä olen myös 40 kolme vuotta jo erosta kulunut. Shokki ero tuo minullekkin oli, miehellä oli toinen ja tapa millä asia tuli tietooni oli järkyttävä. Lähes 20 vuotta yhdessä olimme ja elimme, yksi yhteinen lapsikin. Enkä koskaan tule ymmärämään sitä miten ihminen jonka luulee tuntevansa läpikotaisin, on pitkä yhteinen historia ym. voikin tehdä perheelleen sillä tavalla. Mies omien sanojensa mukaan haluaa päästä elämässä eteenpäin, viis raunioista jotka jätti jälkeensä, koskaan ei halunnut mitään selvittää tai puhua asioita, hänelle oli helpoin antaa asioiden vain olla. Minä olen sitten yrittänyt tämän kolme vuotta koota elämämme sirpaleita kasaan lapsen kanssa , mitä koottavissa on ollut, pommin jäljiltä. Vasta nyt kolme vuotta eron jälkeen välillä tuntuu että osaan jopa olla onnellinen pienistä asioista. Valitettavasti kyllä olen huomannut myös olevani katkera kaikesta. Meidän lapsen kanssa kun on vain ollut sopeuduttava ja otettava vastaan mitä muut meille järjesti. Toisaalta kuitenkin säälin exääni, tiedän että hänellä ei monellakaan elämän alueella niin hyvin mene ja uskon siihen että nämä tekemänsä jutut löytää vielä edestään. Vaikka en toki mitään pahaan hänelle toivo, mutta niin se vaan menee. Nyt myös tuntuu että uusi rakkauskin saisi tulla jo. Nyt alan olla siihen vasta valmis. Toivon että se joskus vielä minulle tulee, masentavaahan se olisi ajatella että joutuisi loppuelämänsä yksin olla. Vaikka sekin on mahdollista. Yksinäiseksi en itseäni tunne, kiitos ihanan ja rakkaan lapseni. Lähes alustahan tässä tosiaan kaikki on joutunut aloittamaan, kanssa nuoresta saakka yhdessä exän kanssa oltiin. Omat ystäväni ovat perheellisiä, eikä heitä tunnu kiinnostavan eronneen sinkku äidin olemiset ja menemiset. Eli ei ole kavereita joiden kanssa oikein minnekkään mennäkkään. Mistäpä tuo uusi rakkauskaan sitten voisi tulla? Mutta toivon että vaikka kassa jonosta jos on tullakseen.
Näin minulla.
Ilmianna
Jaa
Näissä selviämissä on yksi asia, jota olen miettinyt, Kun ero tulee , voisitteko te lähsiset ja sukulaiset olal kaikesta huolimatta edelleen kummallekin puolisolle läheisiä ja sukulaisia. Pyytäisitte vaikka joskus käymään, juttelisitte vaikka lapsien kouluista ja ylsisistä asioista. Lähettäkää edelleen joulukorit, synttärikortit ym.

Älkää jättäkö yksin kumpaakaan, on tärkeää pitää nämä suhteet koossa.
Mutta älkää myösään eronneet syyttäkö läheisiänne, älkääkä jättäkö heitä yksin, hekin ovat kriisissä, joten on tärkeää, että yhdessä eteenpäin, vaikka te asuttekin eri osoitteissa.
Ilmianna
Jaa
Niin, erosta lähes kolme vuotta. Ensimmäinen ero 15 yhteisen vuoden päästä ja toinen uusperheen uuden tulokkaan jälkeen 5 vuoden yhteiselon jälkeen. Molemmilla kerroilla lapsi pieni, ehkä keskityin liikaa lapsiin kun toinen nainen aina silloin ilmestyi kuvioihin...?Olen keskittynyt lapsiin, ystäviin ja töihin. Elämä on tyydyttävää, mutta onnelliseksi en voi itseäni sanoa.
Olen naisellinen nainen, ulospäinsuuntautunut ja minun on helppo tutustua ihmisiin. kaipaan läheisyyttä, mutta en halua yhdenyönsuhteita. En enää luota miehiin joten en enää "uskalla" aloittaa uutta suhdetta. Harmittelen kun tekee mieli ja tunnen kuinka naisellisuus ja elämä lipuu ohi nelikymppisenä. Mikä neuvoksi?
Ilmianna
Jaa
sukulaiset jättää usein yksi ja lopetetaan yhteydenpito kokonaan, eli eipä kannata sellaisten sukulaisten kanssa olla itsekkään jatkossa yhteydessä, jos hädässään joskus ottavatkin yhteyttä..

Hädässä ystävä tunnetaan, on osuva sanonta, joillekkin.
Ilmianna
Jaa
Minulla on myös takana ero lähes nuoruudesta aloitetusta suhteesta. Olen oppinut ja opiskelen koko ajan uusia harrastemenoja joilla täytän aikaani jota on nyt hirveesti kun ei ole toista läpi vuorokauden hoidettavaa. ;)

oikeesti tuo ikävä ei jätä rauhaan ellet täytä tuntejasi selkeesti jollain järkevällä kivalla tekemisellä. olen eronnut juur alle 40v. eli 37v . Ja sen jälkeen ei vaan ole uutta suhdetta miestä tullut vastaan joka ei pettäisi tai valehtelisi.

Kehoitan sinuakin suuntaamaan kaiken energian itseesi ja omaan hyvään. ei kenenkään etsimiseen. Se auttaa kaikkein nopeiten tuohon eroon . Hän on kuollut vaikka ei olekkaan kuollut. Ajatuksella opettelen minäkin ja jo on helpottanut.
Rakkauteen ei voi pakottaa ei itseään ei toista. Se on elämän läksy.
Ilmianna
Jaa
Minulla loppui 2 vuoden suhde (1,5 vuoden avoliitto) 3 päivää sitten. Se vaikuttaa naurettavan pieneltä ajalta teidän liittoihinne verrattuna, mutta sattuu silti niin vietävästi.

Tunteet menevät outoa vuoristorataa jatkuvasti. Ensin tunsin suurta vihaa, sitten itkin holtittomasti, sitten olin yhtäkkiä niin onnellinen että pääsin pois. Sitten taas yhtäkkiä tuli hirveä itku ja viha ja sitten taas helpotus. Nyt pelottaa jokaisen "helpotus"-jakson aikana milloin taas käydään pohjamudissa.

Suhde oli täysi katastrofi jo alkaessaan, mutta halusin aina uskoa parempaan. Halusin onnistua muuttamaan miehen, mutta nyt vihdoinkin tajuan ettei se ole mahdollista.

Asutaan vielä samassa asunnossa (kuukauden irtisanomisaika), muttei miestä näy täällä. Hän on luultavasti löytänyt uuden naisen pyöritykseensä. Hän oli hyvä puhumaan, mutta teot eivät vastanneet ikinä sanoja. Säälin seuraavaa naista joka hänen puheisiinsa uskoo.

Mutta elämä kantaa! Minä selviän.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Olen 40 ja 23-vuotisen liiton jätin, sydän riekaleina taakseni. Eropäätöstä kypsyttelin vuosia, muutosta toivoen, odottaen, anellen ja vaatien. Lopulta se karu tosi asia, että mikään ei tule muuttumaan ja omat voimat alkavat olla jo kulutettu, saivat minut riuhtaisemaan itseni suhteesta irti.
Päätös lähdöstä oli valtava helpotus ja vuosien ahdistus helpotti, mutta en voinut arvata, sitä syyllisyyden ja pahanolon määrää, jota tunnen sen toisen puolesta.
Niin suuri osa elämää; nuoruuden ilo ja odotukset, ihana koti, yhteiset haaveet( niitäkin meillä joskus oli), kolmen lapsen odotukset ja syntymät, tähänastisen elämäni arjen, iloineen ja suruineen koin vain hänen kanssaan. Se ei tule enää toistumeen kenenkään toisen kanssa.
Kuitenkin se vapautus, tunne sisälläni, saa minut vakuuttuneeksi, että ratkaisuni oli oikea. Menneen kesän ja syksynkin muistikuvat ovat hataria, kun yritin rämpiä epätoivoisesti valoisampaa huomista kohti. Nyt pikku hiljaa, uusi koti alkaa tuntua omalta, arki lasten kanssa tuottaa yhä suurempaa iloa ja minä huomaan selviytyväni ja luottavani voimiini jaksaa eteenpäin. Olen iloinnut siitä, että olen saanut kykyni haaveilla ja unelmoida, monen mustan vuoden jälkeen takaisin.
Tämän hetkiseen olotilaani olen tyytyväinen, vaikkakin notkahduksia surun ja ikävän puolelle yhä sattuu. Tahdon rakentaa itseäni rauhassa ehjemmäksi. Uuden suhteen aloittaminen tuntuu mahdottomalta, kun ei ole mitään halua etsiä vielä uutta, mutta minä uskon, että kaikelle on kyllä aikansa ja ehkä minun uusi aikani tulee joskus.
Olen vahvistunut, karaistunut ja varmasti sisäisesti kovettunutkin, mutta myös rohkaistunut nauttimaan elämästä, ystävistä ja tästä" vapaudesta" mitä kolmen lapsen ja koiran kanssa saan viettää. Minä uskon, että elämällä on vielä jotakin annettavaa:)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kuinkakohan moni nainen on suostunut pilaamaan mahdollisesti koko loppuelämänsä parisuhdemielessä pelkästään siksi, että halusi onnistua muuttamaan miehen?

Ei se niin mene. Ei rakkaudessa, eikä tyytymis-suhteissa.

Toivottavasti selviät ja jos et, niin ei se mitään. Ei kaikesta paskasta ole tarkoitus selvitä ja "vahvistua".
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
et ole yksin, minäkin lähdin 30v avioliiton jälkeen, kestin myös ahdistusta vuosia ja toivoin muutosta parempaan,syyllisyydentunteet ja kaikki pahat olot olen läpikäynyt, ja vatvonut vatvomasta päästyäni, mutta nyt vaan eteenpäin ja omaa elämää eläen, nautin jokaisesta aamusta kun herään ja saan juoda aamukahvini, ilman ahdistusta...
Ilmianna
Jaa
Minä erosin yli 10 vuoden avioliitosta. Olin ihan yhtä sitoutunut kuin kuka tahansa. Mutta en ymmärrä miksi pitää jäädä roikkumaan vanhassa. Hyviä muistoja minulla on (ja huonoja) mutta kun mies lähtee ovesta, hän lähtee. Miksi jäädä haikailemaan sellaista miestä? MIksi miksi? Maailma on miehiä täynnä, vielä ihanampia mitä se oma on ollut. Rakkaus on aika lailla tahdon asia. En minä ainakaan tahdo rakastaa miestä, joka on jättänyt minut. Minä rakastan häntä, joka on rakkauteni arvoinen. Avioliiton jälkeen rakastin palavasti miestä, joka ei osoittautunut rakkauden arvoiseksi (taloudellinen hyväksikäyttö). Nyt etsin uutta. Kyllä vielä joskus kyynel tulee silmään menetetystä rakkaudesta, mutta toisaalta jossain on mies, joka on varmasti rakkauden arvoinen. Siksi en halua jäädä suremaan pitkiksi ajoiksi. En halua käyttää elämääni suremiseen. Haluan perheen, haluan olla onnellinen minäkin. Onnea ei voi saada jäämällä ruikuttamaan rannalle, kun sulho lähtee muille maille. On vaan otettava itseä niskasta kiinni ja katseltava niitä mahdollisia tulevia sulhoja, jotka ovat vielä siellä rannalla.
Ilmianna
Jaa
Minä 45v, jouluna päättyi 8 vuotinen avioliitto, josta kuopus, ja ennen sitä avoliitto josta esikoinen. Eli 3.kierroksella mennään :-)

Kesken on niin huoltajuus-kuin ositusprosessit, juristien avustuksella. Kalliiksi tulee, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ei kannata käyttää energiaa sellaisten asioiden vatvomiseen, jotka joku asiaan koulutuksen saanut, voi korvausta vastaan puolestasi tehdä. Raha on rahaa, sitä saa töitä tekemällä. Elämä sen sijaan ei ole uusiutuva lunonnonvara, sitä pitää helliä.

Viimeinen ex oli naimisissa (itse olinkuihtuneessa avoliitossa) kun tavattiin, hänelle ei tuottanut kovin suuria vaikeuksia jättää takiani kolme teini-ikäistä lasta ja 25 vuotias avioliitto. Eli ei ihme, että toinen nainen astui kuvioihin vain pari vuotta häiden jälkeen, kun kuopus oli 2,5v.
Annoin kerran anteeksi, toista kertaa en. Edellisestä erosta viisastuneena olin tajunnut vaatia avioehdon, ja se kuulkaa naiset kannatti! Käräjille mennään, mutta omaisuus jää minulle ja se tietysti auttaa kummasti jaksamaan :-)
Lapset asuvat kanssani, yhteishuoltajuutta haetaan, saas nähdä miten homma etenee.
En jaksa vatvoa menneitä, maailma on täynnä miehiä, sen kun valitsee omanlaisensa ja elämä jatkuu.
Ei kannata jäädä märehtimään asioita, joille ei enää mitään voi, vaan parempi keskittyä tulevaisuuteen, siihen voi vielä vaikuttaa.

Tsemppiä siskot ja, veljet myös, elämä on tässä ja nyt!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
"Viimeinen ex oli naimisissa (itse olinkuihtuneessa avoliitossa) kun tavattiin, hänelle ei tuottanut kovin suuria vaikeuksia jättää takiani kolme teini-ikäistä lasta ja 25 vuotias avioliitto."

Niin, voisitte naiset ja miehet joskus miettiä, että kannattaako henkilöä joka näin tekee ottaa ollenkaan puolisoksi? Edellisessä suhteessa ei ole sanottu edes "hyvästi" kun ollaan jo seuraavassa. En yhtään ihmettele, että tulit jätetyksi! Tästä ei puuttunut kuin, että olisit itsekin ollut suhteessa, olisitte täsmälleen saaneet molemmat samaa lääkettä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ketjussa joku toi esiin, että sukulaiset jättää. Voi kyllä olla monta kertaa toisinkin päin, eronnut jättää sukulaiset, kun pelkää kaikkea ympärillään.
Tiedän eron, jossa sukulaiset eivät osanneet aavistaa mitään yhtään mitään, eivät olleet sekaantuneet millään tavalla perheen elämään, olivat auttaneet aivan valtavasti niin monella tavalla kuin voivat, rahallisestikin ja valtavalla työpanoksella.

Yllätyserosta tuli ilmoitus nykytavan mukaan sähköisesti ja viesti mukana, olette paskoja.
Senjälkeen on tullut näitä syyttelyjä heille valtava määrä sähköisesti, aivan ilman minkäänlaista keskustelua tai tapaamista, kun avaavat koneen saattaa olla taasen viesti, jossa syytetään, uhataan.
Milloin on kytätty, milloin on käyty kylässä yli kymmenen vuotta sitten ilmoittamatta, milloin on oltu outoja, milloin mitäkin, he eivät ole tarpeeksi hienoja ihmisiä, tämä lapsi häpeää vanhempiaan, vaikka he ovat tehneet työelämässä työnsä ihan luottamuksellissa virkatehtävissä.
Kun mikään näistä ei kuitenkaan ole totta, vaan nyt todella jokin kela pyörii päässä väärinpäin.
Arvatkaapa miten nämä vanhemmat voivat, no heidän elämänsä on ihan murjottu ja he ovat odella tehneet kaiken lastensa eteen. Se pelko lapsen elämästä painaa heitä, ei niinkään nämä syytelyt, ne vain ovat se lasti mielessä, miten lapsia selviää, kuka häntä auttaisi samaan tasapainon, lisänä on vielä pienten lastenlasten elämän tilanne. Mukaan on tullut täysin kelvoton uusi kumppani, joka tuntuu nyt hallitsevan tätä, oliko jo ennen ero määräilemässä, täysin hajallinen ihminen, joka on jättänyt paljon surua taakseen, lapsiakin suuren liudan. Hän todella aivopesee ja ylenkatsoo näitä pienokaisia ja toisen sukulaisia. Vanha pukki.
Kyllä siinä ovat jutelleet, että mikä kirous on päälle asetettu, kun tällaista tapahtuu.
Ilmianna
Jaa
minulla tulee syksyllä viisi vuotta lopullisesta erosta. Sanon lopullisesta koska eroa tehtiin kolmenvuoden ajan koska miehellä oli toinen ninen joka kylläkin itse ilmoitti olemassaolostaan josta mies suuttui niin että ei halunnutkaan tuota naista vaan jatkaa liittoamme. Jolloin nainen alkoi kauhen manipuloinnin saadakseen minut jättämään mies. Sitä sota akesti kolme vuotta. Kolme vuotta taisteltuamme yhtenä viikonloppuna mies taas vannoi rakkauttaan ja onneaan siitä että olen antanut hänelle monta mahdollisuutta. Suukko ja hän lähti eikä tullut koskaan takaisn. Odotin ruuan kanssa monta tuntia eikä miestä kuulunut.

En saanut minkäänlaista selitystä sille että mitä tapahtui kun meni sen naisen kans jota oli kolmevuotta minulle haukkunut.
Ensiajat oli aivan kauheita. PArinvuoden jälkeen aloin jo löytään itteni ja tapaisn uuden ystävänkin mutta sehän ei sopinut exnyxäparille joten tekivät kaikkensa saadakseen välimme rikki, Ja onnistuivat. Työpaikallani käytiin minut haukkumassa. Kaikki ystävyyssuhteet yritettiin pilata kertomalla juttuja kuinka olen narsisti ja itse syyllinen eroomme. Kuinka käytän olin käyttänyt mietä hyväkseni ym paskaa.
Nyt kun tuosta kaikesta tulee viisi vuotta olen päässyt kunnolla elämän alkuun j a olen saanut ystäväni takasin. Yhdessä päätimmekin että enää ei anneta exnyxäparin tulla väliimme. Eikä anneta heidän muutetnkaan pilata elämäämme.

Kaikki paska mitä olen joutunut exnyxäparin vuoksi kestämään on melkopaljon eikä varmaan unohdu koskaan mutta niiden asioiden kans olen oppinut elämään. Varsinkin kun minulla on ystävä joka on tahtomattaan joutunut jakamaan nuokin jutut kanssani niin jaamme kaiken tästä eteenpäinkin yhdessä.
Ilmianna
Jaa
Hei, täälläkin eräs melko vasta eronnut. Toinen puolisko eli nykyinen ex kertoi keväällä olleensa ahdistunut jo pitkään, ja vaikka olimme muutaman kerran puhuneet jo aiemminkin ahdistuksesta, ei kertonut (en tiedä miksi), että suhteemme on ahdistuksen syy. Syy oli aina työ, kun sitä kysyin. No asiat kulminoituivat sitten niin, että en jaksanut itsekään keksiä muita vaihtoehtoja kuin eroamisen tai erilleen muuttamisen. Omasta mielestäni kaikissa ihmissuhteissa on sekä ylä- että alamäkiä, mutta toisen osapuolen mielestä kaiken pitää päivästä toiseen olla "pelkkää huumaa". Meidän huumavaiheemme oli mennyt jo muutamia vuosia sitten ja tottahan toki se menee ohi, kun rakastumisvaihe menee ohi. Joillakin meistä se vaihe vaihtuu rakastamiseksi, mutta toisilla sitten kai vaan väljähtää. Huumaa elämä ei kuitenkaan ikuisesti ole ja erilleen muuttaminen ei exälle käynyt, siitä syystä, että on niin raskasta seurustella ja asua erillään...Se olisi kuitenkin tuonut happea suhteelle, kun kumpikin olisi saanut omaa tilaa ja aikaa. No, ei käynyt, joten ero tuli. Nyt olen opetellut olemaan taas itseni kanssa, ja on kyllä mukavaa, kun saa olla omien ajatusten kanssa vapaasti, voi pyytää ystäviä kylään millon huvittaa eikä tarvitse välittää toisen osapuolen jälkikommenteista. Meillä kun oli niin, että kaikki ystävämme olivat minun ystäviäni, exällä ei ole koskaan aikuisena (nyt 40 v.) ollut ystäviä. Edellisessä suhteessa ollessaan ystävät olivat kuulemma kaikonneet, ja nyt ymmärrän miksi. Kukaan ei ole riittävän hyvä hänen ystäväkseen tai edes tutukseen, sitä tarkoitan jälkikommenteilla. Minun ystäväni ovat olleet minulle aina tärkeitä, puolisoineen kaikkineen, mutta exälleni he olivat ihmisiä, jotka tarjosivat aina vääränlaista syötävää, juotavaa ja seuraa. Jos ystäviä tuli kylään, piti järjestää hirveä härdelli ja muodolliset kemut. Mutta kuten sanottu, nautin nyt ystävien seurasta rennosti. Olen myös löytänyt vanhojen harrastusten pariin. Joinakin päivinä tunnen hivenen katkeruuttaa siitä, että ex ei voinut aiemmin puhua ahdistuksestaan eikä myöskään halunnut työstää asioita (koska niistä ei edellisen kumppaninkaan kanssa tullut mitään! Todella aikuinen suhtautuminen asioihin...), mutta luulen myös, että jos olisimme muuttaneet erillemme ja jatkaneet yhdessä, olisimme eronneet jossain vaiheessa. Sitä paitsi siinä vaiheessa, kun ex löytää taas uuden huuman, hän väistämättä joutuu seurustelemaan jonkun kanssa ja asumaan erillään. Ainakin hetken :). Kaiken kaikkiaan siis olen itse melkoisen tyytyväinen nykyiseen olotilaani, toki ymmärrän hyvin sen, että kaikilla asia ei näin ole. Voimia siis, jokaisesta päivästä kannattaa tietoisesti etsiä ainakin yksi hyvä asia. Lämmintä kesää!
Ilmianna
Jaa
onko muilla ollut ongelmia aloittaa seksi elämää?minulla kävi niin että kun olisin ollut valmis aloittamaan seksin,ei miehen siitin mahtunut sisään vaikka olisin halunnut.Onko minussa siis tässä neljän vuoden aikana mennyt jotekin umpeen..vai kramppi ...
Ilmianna
Jaa
hakekaa hotlipsistä liukkaria niin johan onnistuu :)
Ilmianna
Jaa
Erosin hiukan yli vuosi sitten ja eka puolivuotta meni ex.n sotkuja selvitellessä, mutta nyt olen onnellinen. Olen tavannut muutaman miehen ja kokenut maailman parasta seksiä ja huomasin, että minä olen tavoiteltu;) Ihanaa, että pääsin siitä ihmishirviöstä eroon, joka yritti sekoittaa pääni totaalisesti viimeisinä vuosina. Hakeudu ihmistenilmoille ja avaa silmäsi ja nauti elämästäsi, se on ainutkertainen.
Ilmianna
Jaa
Erosta noin 3kk ja kaikki päin vittua!!Sotkuja ihan riittävästi!!ny exä koittaa tehdä vanhemmasta pojasta masentunutta...Siis mitä vi..ttt..ua?!?!?!Hoitais oman päänsä kuntoon!!Exää kohtaan en koe muutakuin häpeää!!!ja mietin miks ikinä sekosin noin turhAaan naiseen....=?``````
Ilmianna
Jaa
`Työnnä sä ne liukkarit omaan hanuriis!!!
Ilmianna
Jaa
Kohta kuusi vuotta erosta, sitä ennen 20 vuoden avoliitto. Ei lapsia, mutta yhteinen työ, jonka tiimoilta olimme yhteyksissä jonkin aikaa eron jälkeen. Lopulta työkuviokin kuihtui pois melko lailla itsestään, nykyään tapaamme enää harvoin ja sattumalta. Liitto siis päättyi siihen, että mies löysi itselleen toisen naisen. He ovat edelleen yhdessä.

Pari ensimmäistä vuotta olin vuoron perään vihainen, surullinen ja jossain mielessä myös helpottunut. Suhteen loppuajat nimittäin olivat aika raskaita, joten omaan pikku yksiöön muuttaminen oli lopultakin hyvä asia, vaikka oman kodin jättäminen miehelle ja hänen uudelle naiselleen olikin melko kauheaa. Näin siinä alussa paljon vaivaa sen eteen, että uudesta kodistani tuli omannäköiseni, viihtyisä ja valoisa. Siitä oli paljon apua.

Ystävistä ja harrastuksista oli myös apua, niitä mulla tosin oli jo liiton aikana. Pidin niistä kiinni, ja oli lohdullista huomata, että jotkin asiat pysyvät olemassa erosta huolimatta. En jättäytynyt pois myöskään niistä tilanteista, joissa olisi minun ja ex-mieheni yhteisiä tuttuja. Exäni saattoi siis osua paikalle uuden puolisonsa kanssa, mutta opin kestämään näitä tilanteita melko hyvin. Nykyään heitä näkee aika harvoin, en tiedä miksi, enkä vaivaa sillä päätäni.

Hakeuduin myös pariin uuteen juttuun mukaan, ja ainakin toinen niistä on jäänyt elämääni. Olen saanut sitä kautta uusia kavereita, ehkä jopa ystäviä. Alkuun nämä uudet jutut tuntuivat vähän epämukavilta, koska en ole kovin sosiaalinen ihminen, mutta sinnittelin mukana ja se kyllä kannatti.

Omaan yksiöön päästyäni vannoin, että asun yksin tai korkeintaan jossain yhteisössä lopun ikääni, jonkun miehen kanssa voin seurustella, mutta en jaa koko elämääni. Se oli silloin hyvä ja terveellinen ajatus, kun edes takaraivossa ei ollut sitä tunnetta, että joku elämänkumppani pitäisi löytää.

Nykyään kuitenkin seurustelen, ja asumme yhdessä. Tapasin ihan yllättäen miehen, joka tuntui heti tutulta ja läheiseltä. Koska tunne oli molemminpuolinen, tartuimme tilaisuuteen. Tapaamisemme oli tosiaan täysin sattumaa, kummallakaan ei ollut ns. haku päällä, osuimme vain eräässä tapahtumassa samaan pöytään ja ryhdyimme juttelemaan niitä näitä. Itsekseni olin iloinen siitä, että huomasin olevani kykenevä rakastumaan, rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta.
Ilmianna
Jaa
Kohtalotoveri vajaa 40 äänessä. 12 yhteisen vuoden jälkeen olen joutunut aloittamaan kaiken alusta. Mulla kuitenkin matkaa takana vasta 1 kuukausi. Samoja kysymyksiä mulle herää. Miten tästä voi toipua ja miten kauan se kestää?
Ilmianna
Jaa
Samassa tilanteessa kuin sinä. En vaan jaksa ymmätää miksi kaikki yhteydenpito loppuu eroon, jos kerran sitä ennen on oltu yhdessä kauemmin kuin aikoinaan lapsuuskodissa. Kuollutta on helpompi surra kuin elävää. Ikävä ei jätä. Torjutuksi tuleminen sattuu.

Ja sekin sattuu, kun mennyttä ei käsitellä.Ei pääse eteenpäin jos menneisyys pitää kieltää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Samanlaisessa tilanteessa elän. Kyllä se ihminen on jotenkin sairas, jos kaiken yhteyden lopettaa. Kieltää menneisyytensä ja estää samalla sinuakin katsomasta tulevaisuuteen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Samoja tunnelmia täällä virvelivl. Kaikki jäi auki ja käsittelemättä. Tuli vain tekstari kymmenen yhteisen vuoden päätteeksi, että hän haluaa erota. Luulen, että hän ei ole päästään terve. Jumankauta että voi loukata ja satuttaa ihminen toista! Mitään selitystä en ole saanut. Hän ei ole kertaakaan ottanut minuun yhteyttä osituksen jälkeen. Välillä toivon, että kaikki oli pahaa unta...kunnes katson vuokrakämpän ikkunoista ulos. Tää olisi pitkä stoori, jos jaksaisin kirjoittaa...mutta hengissä olen ja kohta vuosi takana. Nyt vasta alkaa ihan pikkiriikkisen helpottaa. Kuollutta olisi helpompi surra, luulisin kans. Hän on paha ihminen tai sairas, muuta selitystä en keksi.

Tsemppiä...
Ilmianna
Jaa
kun 10 vuotta on mennyt, naurat ja olet onnellinen kun eroon pääsit...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
aikansa ottaa..joo mut jos ei ole sitä aikaa 50v ni kauvanko sinulla on sitä viriiliä aikaa..hyvin vähän,,,ja uus asunto-no jos erosta ei mitään jää ni ei 50v saa mitää 300 000 asuntolainaa autolainakin lujassa..ja heppikin seisoo viel muutama vuoden..kohta kolottaa ja viluttaa...niin mitäs ny ku ei ole sitä aikaa ja kaikki on mennyt? jos olisin 40v niinkuin vaimoni joka jätti ni kaikki ois vielä mahdollista
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
...noo enää 5-vuotta sitten tässä odotettavaa... :/
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ajatonmies kirjoitti:
aikansa ottaa..joo mut jos ei ole sitä aikaa 50v ni kauvanko sinulla on sitä viriiliä aikaa..hyvin vähän,,,ja uus asunto-no jos erosta ei mitään jää ni ei 50v saa mitää 300 000 asuntolainaa autolainakin lujassa..ja heppikin seisoo viel muutama vuoden..kohta kolottaa ja viluttaa...niin mitäs ny ku ei ole sitä aikaa ja kaikki on mennyt? jos olisin 40v niinkuin vaimoni joka jätti ni kaikki ois vielä mahdollista
miten niin erossa ei jää mitään omaisuutta?
Me oltiin miehen kanssa yksissä 32 vuotta, ero tuli miehen alkoholismin takia.
Meillä omaisuus jakaantui tasan tarkkaan puoliksi kun se oli yhdessä hankittukin, tosin viime vuosina minä elätin miehen, sen rahat menivät kurkusta alas.
Omakotitalo myytiin, kumpikin sai ostettua pienemmän asunnon, minä kaksion, mies osti yksiön ja jätti itteellen ilmeisesti loput juomarahaa, eikä lainaa jäänyt yhtään kummallekaan

Auton ostin myös, vanha kävi käsirahasta ja kun minulle kelpasi halvempikin auto niin 2:ssa vuodessa se oli maksettu rahoitusyhtiön kautta. Ei siihen mitään lainaa pankista tarvinnut hakea.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Sitä tässä itsekin mietin että mitäs nyt? Yhdessä tarvottu 25v ja nyt eropaperin laitosta kuukausi. Kävi ilmi että miehellä ollut salarakas jo vuosia ja se syventynyt siihen pisteeseen että minä jäin toiseksi. Pahinta tässä on se että kummallakin tunteita vielä toisiamme kohtaan, mutta ei tässä muuta vaihtoehto silti ole kuin ero. Koville ottaa :( Olen tässä miettinyt miten sitä oikeasti osaa olla itekseen sitten kun toi ukko oikeesti tosta kokonaan lähtee ja miten pärjään henkisesti. Uskaltaako sitä kehenkään enää luottaa?Talokin pitäisi saada myytyä että pääsis omaa elämää oikeesti alkaa rakentaa. Tää on niin epätodellista edelleen. Ainut hyvä puoli se ettei tarvi toisen kanssa tapella asioista, ainakaan vielä.
Ilmianna
Jaa
olen 48v ja jäi 3 lasta....ei tästä selviä..ei ole koskaan enään kokonainen ihminen...ja kaikki meni ja nyt vielä vanhana pitäs alottaa ..omakotitalo,auto,ihmissuhteet...ei ei jaksa enään eikä realistisesti ole enään aikaa.eli kehoitan toteuttamaan pieniä tekemättömiä unelmia.- itse sorruin viinaan ynnä muuhun paheeseen ja nyt olen vakavasti sairas ja odotan kuolemaa...tänkin ois voinu ratkaista jo heti alussa ja astua tuonpuoleiseen mutta kun en uskaltanut onen luuseri
Ilmianna
Jaa
Noh, olenko sitten jätetty vai jättäjä. Ainakin särjetty sydän. Vajaa neljä vuotta sitten mies jäi kiinni vieraista naisista 15 vuoden liiton ja kolmen lapsen jälkeen. Mietin puoli vuotta ja tilasin sitten muuttoauton. Meillä oli paljon vaikeuksia, mutta mulla oli halua yrittää, rakastin häntä enkä ole helposti luovuttaja, liiankin sisukas. Mies ei lähtenyt perheterapiaan, kun pyysin jo ennen noiden sivusuhteiden paljastumista. Vissiin sitten parempi ja fiksumpi tapa hoitaa meidän parisuhdetta oli mennä vieraisiin?

Eka -vuosi oli tiukkaa, koska miehelle oli vaikea hyväksyä että se on todella ohi. Minä olin itse enemmän valmis. Mutta kun on myöhäistä, oli lopulta ihan liian myöhäistä enää saada hommaa kasaan, kuppi tuli liian täyteen minulla ja särkyi.

Mutta kun lähdin, löysin myös jotain joka oli hukkunut jatkuvaan miellyttämiseen ja tasoitteluun ja hyssyttelyyn. Löysin itseni ja energiaa. Löysin vanhat harrastukseni, opiskeluhaluni, otettiin lasten kanssa isän inhoama koira ja kissa vielä, kerta kiellon päälle.... Puolitoista vuotta erosta tapasin kivan yh-isän ja ystävystyttiin ensin, lasten kautta, sitten se muuttui kahvitteluksi ja seurusteluksi. Olemme nykyisin naimisissa. Ei tarvitse kävellä munankuorilla, elämässä on ihmeellinen rauha ja hyvä reilu mukava mies, perhe. Ex-miehen ja lasten suhde ja tapaamiset toimii, luojan kiitos. Olen ollut niissä jopa joustavampi kuin paperilla olisi tarpeen.

Kuulkaa aurinko paistaa vielä risukasaankin. Ei saa antaa yölle ja paskaanliukastumiselle periksi. Vaikka olisi ollut pitkäkin liuku häntäluun päälle....Nouskaa ylös. Etsikää se mistä tykkäätte, antakaa armoa itsellenne, kyllä on elämää vielä jäljellä niin kauan kuin ei ole kuopattu tai Alzheimer vienyt päänuppia. Niin kauan kuin käsi nyrkkiin vielä puristuu, niin eläkää. Paska on parempi jättää taakseen.
Ilmianna
Jaa
Zusiella, muu kaikki täsmää minun elämässäni, paitsi että emme ole menneet naimisiin. Onnittelut meille molemmille!
Ilmianna
Jaa
Ero tuli
Itsellä tuli ero noin 1 ja puoli kk sitten. Tämä ero tuli minulle kuin pommi savupiipusta eli aivan puskista. Ikävöin todella paljon tyttöystävääni ja sen kyllä huomaa muutkin ihmiset ympärilläni. Eron syy oli hänen mukaan se että menin baarissa mokaamaan, mutta tämä moka sovittiin puolitoista vuotta sitten kun se tapahtui ja jatkoimme suhdetta iloisina ja onnellisina toisia rakastaen. Kunnes sitten PAM ero tuli. Outoa tästä tekee sen että minusta tuntuu että hän on edelleen epävarma päätöksestään ja ei halua ehkä myöntää sitä itselleen. En taistellut kuukausi sitten mutta nyt aloin taistella sen puolesta että saisin hänet takaisin. En tiedä onko se tuottanut minkään moista tulosta mutta minulla toiveet elää yhä. Tästä olosta ei parempaa tee mitenkään se että olen armeijassa kiinni vielä kuukauden ja unettomuus ja ruokahalukin on aika vähäinen. On ollut mukavia päiviä intissä eron jälkeen mutta ei ne tunteet katoa mihinkään ja siitä syystä yöt vietän valvoen ja aamupala taikka mitkään ruokailut päivän aikana oikeen maistu. Unilääkkeitä en ole kokeillut, tietyistä syistä. Mutta en tiedä miten tämän tunteen kanssa jaksan ja kuinka kauan. Eniten pelottaa se että vaivun vielä pahempaan niin sanottuun masennukseen tämän takia. En oikeen tiedä missä vaiheessa elämää olen ja en tiedä miten onnistun elämään ilman tosirakkauttani yli 2 ja puoli vuotta kestänyt suhde loppui minusta ihan sovittavissa olevaan syyhyn jonka uskon olevan väärä syy eroon, mutta tyttöystävä ei kuitenkaan muuta syytä ole sanonut vaikka puhuimme siitä sekä kasvotusten että puhelimessa. Hän on jopa sanonut että ikävöi minua ja vastasin että minä häntä myös, joka sai minut aivan sekaisin... Tämä on aivan syvältä! Kunpa saisin rakkaani takaisin rinnalleni sillä tarvitsen häntä. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat meni sivu suin vaikka kuinka innoissaan niistä olimme. En uskalla edes hakea apua täällä intissä, koska en jostain syystä halua. Luulenpa että se johtuu siitä että luulen muiden katsovan minua siten että toi jätkä on ihan idiootti ku suree tuolla lailla, mutta toisaalta he eivät tiedä kuinka paljon se rikkoi minua... En tiedä mitä teen....! :(
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu! Poikaystäväni jätti 4 päivää sitten :(( Olen ihan rikki...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tule tänne, niin hoidetaan sut kuntoon.
Terv:
Vanha, vitun väsynyt, mutta kohtuullisen kullin omistava kansanparantaja. Minä en pihtaa ja lupaan panna sut takaisin elämään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kolme kertaa naimisissa ollena voin vain neuvoa: - Ota uusi perse työn alle ja heti!!!. Nyt olet vapaa, joten uutta "pesää" hankkimaan. Pane kun vain ikinä voit!!! Sen pituinen se.
Ilmianna
Jaa
Tuore ja kireä perse on paras tapa unohtaa jo väljähtänyt vanha, loppuunkulunut parisuhde. Ole mies ja anna mennä railakkaasti: täytä hänet koko miehikkyydelläsi. Laita hänet anelemaan lisää. Mies on narttuaan varten, mutta pidä huoli, ettei narttusi kohtele sinua itsestäänselvyytenä.
Ilmianna
Jaa
Olen 51 vuotias mies ,minulle nainen on muutakin pimpsanreikä.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Oma elämä eron jälkeen?

Miten siinä onnistuu? Ja miten toinen ihminen unohdetaan kymmenien vuosien jälkeen?
Sanotaan, että noin vuosi erosta niin alkaa jo elämä olla jollain lailla järjestyksessä. Minulla erosta kohta 2 vuotta aikaa ja tuntuu, ettei pääse yhtään eteenpäin..

Näitä selviytymistarinoita on mukava lueskella. Monet ovat löytäneet vuosien jälkeen vanhat harrastuksensa ja ystävät ym. takaisin elämäänsä ja saaneet näin uuden suunnan. Minä aloitin suhteen niin nuorena, etten ole koskaan ehtinyt omaa elämää edes rakentaa.
Niin tiedänhän minä, ettei IKINÄ saisi ripustautua toiseen ihmiseen niin, että kadottaa oman elämänsä.. Näin kävi kuitenkin minulle. Ja nyt jäljellä on vain pohjaton tyhjyys ja yksinäisyys..

Olis kiva tietää, onko täällä toisia 40, jotka ovat joutuneet lähestulkoon aloittamaan kaiken alusta ja miten ovat siinä onnistuneet?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta