mikä mua vaivaa?

Ehkä tarvitset poikaystävän?

kannattaa ehkä käydä lääkärillä. en tiedä missä mutta jos siitä on haittaa ihmissuhteissa ja ehkä myöhemmin työelämässäkin, niin asia kannattaa tutkia

Aspergerin syndroomalta kuulostaa. Yleinen "sairaus" tai puhutaan mieluummin persoonallisuudesta. Eipä tuosta onneksi niin paljoa haittaa ole, että hoitoa siihen välttämättä tarvitsisit. Mutta kannattaa silti soittaa terveysasemalle, puhelimessä kysyä neuvoa mitä tehdä kun epäilee itseään aspergeriksi ja haluaisi saaha siihen diagnoosin. Diagnoosin sekä potilasoppaiden kanssa saat ehkä äitisi ymmärryksen miksi toimit noin, joka tietenkin helpottaa asiaa siltä kannalta. (Ei ole syyllinen olo siihen kuinka aivosi kemiat sinua ohjaavat)

Itse pääsin tuota kautta psykiatriselle poliklinikalle jossa minulla todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Ongelmiini siis kuului paha sosiaalisten tilanteiden pelko, päihdeongelmat, kouluongelmat sun muuta, ja diagnoosin ja lääkityksen saatuani asiat lähtivät parempaan suuntaa.

Kiitos vastauksista! Olen ajatellutkin soittaa johonkin, mutta en ole saanut aikaseksi. 12-vuotiaana äitini passitti minut psykologille kun olin masentunut eikä minulla ollut kavereita. Se oli mielestäni niin turhaa kun olla ja voi, psykologi vain höpötti kaikenlaista ja joka kerta näytti minulle jotain kuvia mistä piti valita eniten omaa tunnetta kuvaava. Vähän ajan kuluttua vakuutin äidilleni että olen ihan ok enkä halua mennä psykologille, eikä minun sitten tarvinnut enää mennä. Eli en kyllä halua taas psykologille juttelemaan ja katselemaan outoja kuvia.

Diagnoosista voisi tosin olla hyötyä, ehkä ihmiset ymmärtäisivät minua paremmin. Voiko siitä kumminkin olla jotain haittaakin?

Mietin myös että onko kyseessä sittenkään aspergerin syndrooma, kun kumminkin lapsena minulla oli muutama kaveri ja viihdyin paremmin kavereiden kanssa. Nyt lähes kaikki lapsuudenkaverit ovat jääneet. Minulla on yksi kaveri, joka ymmärtää minua eikä koskaan tuomitse ja puhuukin minulle kuin normaaliälyiselle. Jotkut tosiaan puhuvat minulle kuin 10vuotiaalle. Luin, että aspergerit eivät osaa lukea ilmeitä. Minä osaan, ainakin jotenkuten. Yleensä kyllä tajuan kun joku on vihainen tai iloinen, mutta joskus taas en. Jos minulla on jokin lievä muoto?

Olen lukenut että as-potilailla on yleensä jokin kiinnostuksen kohde. Minulla ei kai ole varsinaista kiinnostuksen kohdetta, paisti kirjoittaminen. Kirjoitan kotona paljon päiväkirjaa ja usein myös keksin lempilauluihini omat sanat. Viihdyn myös eläinten kanssa ja minulla on oma koira, joka on paras kaverini(tietokoneen lisäksi).

Minusta on kuvia pienenä, kun aina järjestin kaikki pehmoleluni hienoon riviin. Eikö tämäkin liity jotenkin aspergeriin?

-ap

Asperger on vahvasti periytyvää. Jos serkullasi on autismi, on hyvin mahdollista että sinä kärsit aspergerista, joka on autismin lievempi versio. Lisäksi suurin osa "oireistasi" viittaa aspergeriin. Diagnoosi ei ole tietenkään välttämätön, mutta kuten joku mainitsikin, se voisi auttaa ihmisiä ymmärtämään käytöstäsi paremmin.

Kaikkea hyvää sinulle!:)

t: aspergerlapsia hoitava

http://ellit.fi/ihmissuhteet-ja-perhe/perhe/asperger-on-vaikeus-ja-voimavara

”Asperger-nainen voi olla näennäisesti sosiaalinen, mutta sosiaalisuus on silloin rajatonta yrittämistä. Hänellä voi olla vaikka monta lasta ja kavereitakin, mutta ystävyyssuhde ei ole vuorovaikutteinen.”

Se kuinka ihmisen persoonallisuus sekä minäkuva rakentuu on hyvin monimutkainen prosessi. Esimerkiksi narsistisia piirteitä esiintyy monella, esimerkiksi minulla, mutta tämä ei yksin vielä tarkoita kyseessä olevan narsistinen persoonallisuushäiriö. "Häiriöistä" puhutaan vasta kun asia koituu ns. ongelmaksi. Yksi kärpänen huoneessa harvemmin on vielä ongelma, mutta joillekkin se voi olla. Entä kaksi kärpästä? Miljoona luultavasti jo on, vai onko? Mitään todellista rajaa millekkään häiriölle on mahdoton määritellä, mutta jos koet sekä tunnet itsesi olevan sen verran outo, että et ehkä sopeudu yhteiskuntaan sillä tavalla kuin haluaisit (tai muut haluavat), olisi tarpeellista määritellä se häiriöksi.

Eipä psykopaateiksi todettujakaan hirveästi häiritse oma käytös, muita kylläkin. Ja psykopatiahan on ominainen piirre aivoissa, ei ihmisen valinta olla tuntematta empatiaa taikka olevan täysin itsekeskeinen. Luonteet rakentuu, sitä ei ihminen itse rakenna.

Nykytilanteesi viittaa Aspergerin oireyhtymään, mutta kerroit, että lapsuudessasi viihdyit ystävien kanssa. Asperger-lapset leikkivät yleensä yksin, eikä muut ihmiset kiinnosta. Voit toki soittaa psykologille tms, ja kertoa epäileväsi Aspergerin oireyhtymää. Varmasti saat selville mikä sinua 'vaivaa' jos vain haluat ja jaksat hetken jaaritella sen psykologin kanssa.

Osa oireista voi sopia Aspergeriin, mutta toisaalta monia noista "oireista" on varmasti meillä jokaisella. Tarkoitan siis, että diagnooseja lukiessaan tulee helposti sellainen olo, että niistä lähes kaikki sopivat itseenkin. Kirjoitustyylisi ei kyllä ainakaan viesti, että olisit hidasälyinen, vaan päinvastoin. Ja se, että omaat hyvät kirjoitustaidot, on mielestäni pelkästään positiivinen asia.

Se, että viihtyy yksinään, ei myöskään tarkoita aspergenia (tai jotain muuta). Minun tuttavani viihtyi peruskoulussa ja lukiossa pääasiassa yksin, mutta yliopistossa hänestä kuoriutui varsinainen seurapiiriperhonen. Ehkä et ole vain löytänyt lapsuusajan ystävyyssuhteiden jälkeen samanhenkistä seuraa? Lelujen järjestäinen esim. riviin on mielestäni hyvin tyypillistä tietyssä ikävaiheessa, enkä näe sinä mitään outoa. Muista, että kaikki eivät myöskään ole superliikunnallisia ja varsin moni tuntee itsensä toisinaan kömpelöksi. As-diagnoosissa kömpelyys voi tosin näkyä esim. hyvin epäselvänä käsialana. 

Itse näkisin, että olet normaali tyttö, joka on vain sulkeutunut sen jälkeen kun sinulle tuli riita ystäviesi kanssa ja jonka pitäisi kuoriutua ulos kuorestaan. Jos olet kuitenkin aiemmin ollut sosiaalisempi, en oikein usko, että kyseessä olisi asperger. Olen myös melko varma, että muut eivät pidä sinua lainkaan outona tai hidasälyisenä, ehkä vain hiljaisena. Mitä jos kokeilisit tehdä asialle jotain, pikkuhiljaa ja pienin askelin? Mene vaikka koulussa ruokailemaan isompaan porukkaan ja kysele muiden kuulumisia. Alkuun tämä voi tuntua hankalalta, mutta jos olet pystynyt tähän aiemmin, mikset pystyisi siihen uudelleen? Yritä osallistua keskusteluun olemalla kiinnostunut muiden tekemisistä sekä kertomalla enemmän myös omista asioistasi, hetken kuluttua ehkä huomaat, että eihän se olekaan niin vaikeaa. Tai pyydä jotain luokkatovereitasi esim. koulun jälkeen kahvilaan. Sieltä pääsee aina helposti kotiin, jos alkaa ahdistamaan... Rohkaise mielesi ja yritä olla miettimättä liikaa asiaa. 

Jos kuitenkin epäilet as tai jotain muuta diagnoosia, asia kannattaa tutkituttaa. Ota asia esille vanhempiesi kanssa, varmasti he haluavat sinun parastasi sekä auttaa sinua. Nuoruuteen kuuluu, että tunteet ailahtelevat ja on epävarma itsestään. Häntä pystyyn ja tsemppiä :) 

Kuulostaa introvertilta, jolla ei ole lähipiirissään muita introvertteja ja ympäristön painostus saa vielä enemmän hakeutumaan omaan seuraan ja kääntymään sisäänpäin. Ehkä voi olla vielä murrosikääkin jäljellä?
Mä olen introvertti ja olen saanut kuulla sosiaaliselta ekstrovertti-äidiltäni ihan pienestä pitäen arvostelua mun luonteeseen liittyen, juuri tuota että olen muka epäkohtelias ja "tule nyt esittäytymään", "sanoisit nyt sinäkin jotain", yms. Koulussa ala-asteella oltiin luokkaretkellä leirillä, jossa järjestettiin disko. Se oli kaikkien lapsien keskuudessa erittäin suosittu ja odotettu tapahtuma ja mitä minä tein? Jäin huoneeseen lukemaan Neiti Etsivää tietenkin! Kaksi eri opettajaa kävi vuorotellen mun luona jututtamassa huolestuneena, että "etkö halua osallistua diskoon? Onko se kirja noin kiinnostava?" Siitäkin yllättäen tuli sellainen mielikuva, että olenko noin outo. Ja olinhan toki koulukiusattu ja yksinäinen lapsi muutenkin. Ja äiti oli huolestunut, koska en viihtynyt ulkona kaupungilla kuten muut saman ikäiset (ja kuten hän villissä nuoruudessaan) ja kavereitakaan ei ollut. Nykyään tajuan, että ehkä lukeminen tosiaan oli fiksumpaa ja pääasia, että itse tykkää. Ei tarvitse olla kuten muut. Ehkä olet ainoa selväjärkinen hullussa maailmassa? Älä siis välitä muiden mielipiteistä vaan ole vain oma itsesi, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet.