Saamaton mies

Hankala antaa neuvoa. Mutta jos mies ei itse halua (?) muuttaa tilannettaan, niin eipä sinulla paljon tehtävissä asian suhteen ole. On varmasti turhauttavaa olla äiti täysi-ikäiselle miehelle.
Jos ajatellaan teoreettisesti, että jättäisit kaiken vain hoitamatta, niin se luultavasti aiheuttaisi sinullekin hankaluuksia (laskujen hoitaminen jne.)? Mutta kotityöt voisit aivan hyvin jättää tekemättä? Oppisi ainakin mies huolehtimaan omista sotkuistaan...

Anteeksi, mutta minusta tuntuu jotenkin absurdilta, että toinen ei haluaisi tehdä yhtään mitään. Kun on parisuhteessa toisen kanssa, niin niitä asioita hoidetaan ei pelkästään itsensä vuoksi, vaan myös sen toisen. Se on sitä yhteen hiileen puhaltamista ja välittämistä...

Miten olet jaksanut monta vuotta tuollaista? Olisiko aika muuttaa asioita (ehkäpä jopa erota?)? Jaksamista sinulle!

Hei ja kiitos vastauksestasi.
Mies kyllä osallistuu jos annan jonkun tehtävän, mutta ei tee oma-aloitteisesti mitään. Kun otan esille tuon hänen tilanteensa yleisesti, alkaa huokailu, tuhahtelu, kielen naksuttelu, huutaminen ja seinille tuijottelu. Mies saa pian juuri loppuneesta pätkätyöstään palkan, mutta loppukesälle hänellä ei ole yhtään minkäänlaisia tuloja. Sanoo vain aikovansa hakea töitä. Minua hirvittää, sillä mitään tukiakaan hän ei tule saamaan ja minun pieni tienestini ei riitä vuokraamme.

Miten olen jaksanut tällaista? Koska mies on muuten ihana ja rakastamme toisiamme, mutta kieltämättä on vuoden ajan mielessä pyörinyt ajatus erosta. Olen miettinyt pääni puhki siinä, että kannattaako erota tällaisen asian takia tai mikä nyt ylipäätään on hyvä syy erota.

Miehen passiivisuus näkyy ihan kaikessa. Ei häntä seksikään kiinnosta. Itse olen seksuaalinen, mutta nyt ollut ilman kolmisen kuukautta. Näitä jaksoja on ollut paljon ja miehestä ei ole puhumaan yhtään mistään. Vakiovastaus on aina "en tiedä", "ei sinussa ole vikaa" tai tuijottaa seinää. Nyt tämä keskustelun puute ja ongelmien kasaantuminen on alkanut kiristää tosissaan. Minulla olisi halua selvittää asiat ja hoitaa parisuhdetta, mutta miestä ei kiinnosta tai ei pysty tai osaa. Vaikeaa siinä on yksin luovia. En ymmärrä, miten hänellä on varaa antaa asioiden mennä rempalleen näin, ajaa minut pois luotaan vaikka on omien sanojensa mukaan rakastanut minua enemmän kuin ketään ikinä.

Tuntuu typerältä jauhaa tästä jollain keskustelupalstalla kun pitäisi selvittää sitä asiaa miehen kanssa - mutta kun miestä ei kiinnosta selvittää. Menee mykäksi ja käpertyy kuoreensa samantien kun haluan puhua asiat halki. Tulin kai sitten hakemaan kohtalotovereita ja vinkkejä siihen, onko joku muu saanut tuppisuun saamattoman miehensä aktiiviseksi ja puhumaan kykeneväksi.

Opiskeleminen ei takaa että saa töitä. Opiskelin kolme ammattia ja tusina muita kursseja kävin mut olen ollut 2 vuotta työtön vaikka olen hakenut joka paikkaan töitä. No mulla tosin ei ole yhtään kavereita joten vietän aikaa kotona tai salilla.

Joskus muakin väsytti mut ei enään kun salilla olen käynyt jo pari vuotta. Suurin aika menee kotona kuitenkin. Mitä minä tuolla ulkona yksin teen kun ei ole ystäviä.
Perintäkirjeitä mulle ei tule kun en osta mitään ylimääräistä enkä tilaa mitään ikinä. Tulen aika vähällä toimeen Muuten elämäni onkin aika hyvin hanskassa mut ei ole töitä eikä kavereita.

Sitä voi lähettää vaikka 50 hakemusta ja ei pääse haastatteluun. Ja sitten masentuu kun mikään ei onnistu ja tuntee ittensä hyödyttömäksi eikä sitten mikään kiinnosta. Niin mulle kävi.

""En ymmärrä, miten hänellä on varaa antaa asioiden mennä rempalleen näin, ajaa minut pois luotaan vaikka on omien sanojensa mukaan rakastanut minua enemmän kuin ketään ikinä.##

Sä oot sairastumassa hyvää vauhtia ns. läheisriippuvuuteen..Eli kuvittelet mielessäsi että mies muuttuisi jos rakastaisi sua tarpeeksi, tai että nyt hän ei rakasta ja siksi ei välitä jne..
Ajattele niin että ei sillä ole väliä mitä hän tuntee, vaan sillä mitä hän toimii.
Yrität nyt järkeillä miehen tekemiset (tai siis lähinnä tekemättä jättämiset) miettimällä MIKSI vaikka kokoajan silläaikaa tilanne vain pahenee.

suosittelen vaikkapa asumaan erillään,
mun parisuhteessa erillään asuminen on tärkeää koska miehellä on kans noita ongelmai, ja kun asuu erillään mun ei tarvitse katsoa sitä toisen mökötystä ja ahdinkoa, aj niin ollen ei tule niin suurta tarvetta PUUTTUA siihen ja analysoida sitä..tai kuvitella että se johtuu musta. Koska en ole edes paikalla, niin sellainen ei voi enää johtua musta. Ja kun nään miestä EN KYSY että "ootko saanut töitä, joko kävit suihkussa, mitä se sun äitis sanoi", vaan kysyn kohteliaana mitä kuuluu! ja mies kertoo mitä haluaa..Viikko menee nähdään, on miehen kämppä ihan paskanen ja mies makaa parta ajamatta..katson että jashahs..ja sanon että ok, sulla on ilmeisesti nyt vähän muuta työn alla ja sovin seur. tapaamisen vaikkapa KAHVILAAN ettei tarvitse katsoa hänen juttuaan..
mutta en tahdo häntä koskaan kämpilleni, koska HÄN en ala loisimaan kun olen laittanut valmiin huushollin..näin saan miehestä parhaat puolet, joskus näen kuinka iloinen hän on ja partakin on ajettu, ja puuhailee innoissaan..ja parasta on se, että hän tekee sen TÄYSIN riippumatta siitä mtiä minä sanon tai teen, koska en ole edes siellä! Ja olen huomannut että mun läheisriippuvan läsnäolo suorastaan AIHEUTTAA sen että mies ei toimi, koska heti kun jätin hänet ja muutin erilleen niin hän alkoi toimia.

väkisin tuossa tilanteessa tulee sortuneeksi siihen, että kun toinen ei mitään, asioista suostu puhumaan,ei, vaikka vääntäisi, niin sitä tekee helposti omat päätelmänsä "en ole tärkeä, en ole rakastettu, en ole kaunis ja hyvä ihminen"..joka johtaa omaan itsetunnon menetykseen,.Ja se sun oma itsetunto on se mitä sun tulee varjella, ei paapoa tai hyysätä miestä.

Uuno on numeo 1, lainaus tutuhkosta jo brandiksi muodostuneesta, ehkä takapajuisesta kulttuuriasiasta.
Jos aiot normaalia elämää miehesi kanssa, ota erikseen asia keskusteluun, sovi myöhempi palaveri n. kk päähän.
Mikäli asiat ei ole miksikään muuttuneet,ehdota erillään asumista määräaikaisesti.

Minulla on liikkuva, mutta kotona saamaton, ja työtön mieskaveri. Asutaan eri osoitteissa, alkoholi on miehellä ajoittain enempi kuvioissa.
Mittani tuli täyteen, kun moitti minua katteetta, yksi lauantai, ja kerroin, että tapaamme vasta, kun ongelmista ollaan yhdessä valmiita puhumaan. pyysin, että pistää viestiä kun sopii- ei ole kuulunut. Itse olen duunari, en aina kehtaisi7jaksaisi toisen ihmisen sotkuja siivota- ammatillisesta syystä, oman kotini huolehtimisen lisäksi, tätä mies ei oikeesti ota ymmärtääkseen, vissiin ennenkuin kiertää kentällä viikon mukanani.

Älä tee puolesta asioita. Hyysääminen pahentaa tilannetta, ja mikä ihme sinua itseäsi estää elämästä täysipainoista elämää? Anna miehen olla sohvalla, jos itse kerta tahtoo, mutta mene, elä, ole onnellinen- ehkä se käynnistää miehessä jonkin prosessin.
Työttömyys voi lannistaa kenet vaan. huomauta asiasta- kysy vaikka miten toinen hakee duunia, onko onnistamaan päinkään.

Älä komenna miestä. Sano, että oletat että miehen osuus kotihommista luontuu. Jakakaa selkeisiin juttuihin. Esim. n. tekee Ma, M. Tekee Ti, Ke yhdessä toimintapäivä To M. sen, N. tuon, Pe kukaa ei tee mitää, ellei halua, La on siivouspäivä/leipomapöäivä, mitä ikinä se onkin. Joka tapauksessa idea on, että kumpikin on vastuussa touhuamisesta, ja kummallekin jää tarpeeksi omaakin aikaa- jota tosiaan eioo pakko viettää tuijotellen soffal makaajaa.

Pitäsi naisten nyt tajuta että jos mies ei suhteen alussa tee kotitöitä niin ei se miksikään siitä muutu vuoden päästä. Siltin olet sitä vässykkää kaksi vuotta katsellut. Työttömyyden kylllä ymmärtää kun töitä ei saa helposti. Itsekkin olen työtön mut mä käyn kuntosalilla kuitenkin et olis jotain tekemistä

Voi, olen yrittänyt kaikkeni - uskokaa pois. Olen kysellyt nätisti ja rumasti, yrittänyt olla tukena, patistanut ulos, pyytänyt mukaan, ehdottanut sitä ja tätä, hyysännyt ja jättänyt hyysäämättä, ollut lempeä ja raivonnut.. Mikään ei auta.
TÖITÄ LÖYTYY TEKEVÄLLE ja niin se asia vain on! Itselläni on aina ollut töitä. Moni vain hienostelee eikä ota vastaan jotain "paskahommaa". Masennusta on taustalla, sen tiedän, mutta eipä sekään makaamalla parane. Uskon tilanteen olevan paha myös siksi, ettei mies liiku ollenkaan. Liikuntahan auttaa masikseen myös.

Ensin hoiti äiti ja sitten hoiti vaimo. Jos sinä jätät, tulee sossun tädit ja ymmärtää miestä. Sitten ne hoitaa.
Miksi sitten me ylläpidämme ihmisillemme tämmöisiä tapoja? Koska emme osaa päästää irti. Ihmisellä on oikeus vaikka tuhota itsensä jos haluaa, myös miehelläsi. Sinä puhut rakkaudesta, mutta rakkaus on myös vapautta. Minun mielestäni teet karhunalveluksen miehellesi, olet tehnyt jo vuosia. Voit miettiä mitä se tarkoittaa ja onko se sama asia, mitä sinä haluat, mitä luulet että hän haluaa ja mitä hän tarvitsee.

Ymmärrätkö? Joskus se mitä me oikeasti tarvitsemme, mikä on todellinen rakkauden teko, ei ole helppo, ei ole ystävällinenkään eikä ole semmoinen mitä haluaisimme tehdä, mutta mikä on toisen parhaaksi.
Miehesi parhaaksi ei ole paapominen, huolehtiminen, asua yhdessä elättäjän ja kustantajan kanssa, hänen parhaakseen ei ole passivoinnin mahdollistaminen. Voi olla että hän ei muutosprosessissa herääkään, vaan tuhoutuu, mutta se on hänen valintansa. Sitä kohti hän näyttää kulkevan joka tapauksessa.
Syytä olisi asua erillään pari vuotta.
Syytä olisi päästää irti, ainakin niin paljon, että hän joutuu valitsemaan: ja antaa hänen valita, alamäki tai nousu, mutta siihen ei saisi puuttua.
Ihminen kasvaa kriisien ja kivun kautta, menetyksistä ja nöyryytyksestä. Ei muuten juurikaan, ennen kun saa niitä riittävästi. Sen jälkeen hän voi kasvaa hyvienkin asioiden kautta koska tietää mitä ne on menettää ja tietää, mitä on kärsimys.

Miehesi ei ole kasvanut muuksi kuin aikuiseksi lapseksi, avuttomaksi ja lellivauvaksi. Onko se aikuisen miehen parhaaksi?
Sinusta kasvaa aikuisen huolehtija ja läheisriippuvainen, käytätkö jo valtaa ja tunnetko jo itsesi paremmaksi, en tiedä. Mutta niin tulee käymään. Suhteenne päätyy hänen henkiseen kuolemaan, laiskuuteen ja sinun halveksuntaasi. Rakkaus tuota ei tule kestämään.

Jokainen tavallansa, hyväksy miehesi tai käpitä menemään. Itse veikkaan, että miehesi runkkailee liikaa, jolloin ei ole elinvoimaa mihinkään muuhun.

Mä tein 16 vuotta pätkätöitä. Sellasii 3-6kk pituisia töitä eri paikoissa ja samoissa paikoissakin monta eri kertaa. Tää kesä on siis 16 vuoteen eka kesä jolloin en saanut mitään töitä. Vähänkö potuttaa mut tunttuu et täs voi joutua olemaan useempi vuosi ilman töitä kun ei täällä päin paljoa ole tarjolla töitä. Sellasta se on lama suomessa.

Minulla taas mies ulkoistaa kaiken stressaavan ajatustyön minulle ,kun varjelee omaa verenpainettaan.Tällaisia asioita ovat esimerkiksi ,kun omalla huolimattomuudellaan sai karenssin ei hoitanut kaikkia liitteitä hakemukseen,nythän minä olen ottanut uupumispisteeseen saakka selville mitä te:toimisto vaatii.Asia olisi puolestani ihan sama kuinka hoitaa, mutta minun tuloni ei riitä yksistään, enkä pidä velvollisuutenanikaan elättää aikuista miestä

Mä oon saamaton ihan tarkoituksella. Ei sitä napinaa jaksa hullukaan kuunnella, kuitenkin menee päin persettä. Mielumin otan rennosti ja katson ku muija houruaa, tekee kaiken niin on mielensä päässä :)