Valikko
Etsi

Parisuhde

Keskustele parisuhteen ihanuudesta ja kurjuudesta.

ALOITA UUSI KESKUSTELU

Keskustelut

Tänään 20.32
Tarviiko tällaista jaksaa vai valitanko turhaan?!
Jälleen tuttu tilanne; viikonloppu ja minä yksin kotona itkemässä. Hyvä luoja, miten minä tähän tilanteeseen päädyinkään. Olemme seurustelleet kohta kolme vuotta miesystäväni kanssa; hänen luonteessaan on paljon mitä ihailen ja arvostan. Hän on kohtelias, hyväsydäminen, kannustava ja positiivinen, halukas keskustelemaan asioista jos tarvetta.. Alkoholia hän juo paljon. Nyt työttömänä hän juo sitä vielä entistäkin enemmän jos mahdollista. Kuitenkin on päiviä jolloin hän ei juo, niistä pidän. Humalassa hän ei kuitenkaan ole millään lailla väkivaltainen tai haasta riitaa, hänestä tulee "ekstrovertimpi"; soittelee kavereilleen kovaan ääneen puhelimessa puhuen, tapaa ihmisiä.. Minä en kuitenkaan selvinpäin ollessa jaksa sitä meuhkaamista ja hössötystä.. Viikonloput ovat usein sitä, että hän perjantaina ottaa kuppia kotona ja jossain vaiheessa iltaa lähtee illanviettoon. Hyvä näin minun puolestani jotta saan olla rauhassa enkä turhaan hermostu ja ala nalkuttamaan hänelle (pidän enemmän rauhallisesta, "turvallisesta" kotona olemisesta, toki käyn itsekin ulkona mutta siihen ei mene koko viikonloppua tai saati että se vaatisi aina alkoholia). Pahinta on jos hän saapuu samana iltana kotiin, umpihumalassa, höpöttää ja höpöttää vaikka olisin jo ollut nukkumassa. Syö ja sotkee ja sammuu nojatuoliin.. Ja näinä hetkinä minä huudan ja olen väsynyt enkä ymmärrä miksen saisi edes nukkua rauhassa.. Jälleen itkettää ja kiroan että tätäkö pitää aina jaksaa. Seuraavana aamuna ollaan taas hissun kissun.. Vaihtoehtoisesti mies lähtee perjantaina ja palaa sunnuntaina. Näin on toisaalta hyvä, miehen ei tarvi kuunnella minun itkuraivohuutoani eikä minun katsella humalaista ukkoa. Silti itken kotona, kuten nytkin, ja mietin että mitä helvettiä tämä oikein on? Olen luullut olevani fiksu, nuori, itsenäinen nainen. Työni ja opiskelujeni kautta ymmärrän ja olen nähnyt mitä elämä voi olla jos parisuhteen toinen osapuoli on alkoholisti. Olen tukenut omia läheisiäni tilanteissa jossa heidän on pitänyt oikeasti lähteä suhteesta koska parisuhteessa ei tarvi sietää minkäänlaista väkivaltaa. Nyt olen itse kuin vankina tässä ja se hämmästyttää? Mietin että en ole kuitenkaan koskaan kokenut varsinaista kaltoinkohtelua saati minkäänlaista väkivaltaa tai sen uhkaa.. Mikä minä olen kieltämään toista lähtemästä ryyppäämään, ei ole minun tehtäväni muuttaa toista. Kyllä hän olisi menemättä jos näkisi sen itselleen tärkeämmäksi. Vaikka minä en jaksa pämpätä joka viikonloppu, en voi sitä toiselta kieltää. Silti tuntuu pahalta, itken ja itken ja suren. Mietin kuitenkin miten hyvä ihminen hän oikeasti on. Tuntuu kuin olisin jotain velkaa ja minun on jäätävä tähän, en ole pystynyt edes miettimään mitä se oikeasti vaatisi jos päättäisin lähteä tästä suhteesta. Mitä tämä kaikki on? Minulla ei ole hyvä olla, sen tiedän. Mitä tässä pitää odottaa?
28
 
Tänään 18.49
Armeija ja yhteiset viikonloput
Poikaystäni on siis armeijassa ja olen positiivisin mielin yrittänyt suhtautua tähän inttileskeyteen. Kuitenkin tuntuu että en enää tiedä mitä tehdä ja tarvitsen apua. Kerron nyt alkuun, että emme siis asu yhdessä. Mutta sitten asiaan.. Kun poikaystäväni tulee viikonloppuisin lomille, hän aina haluaa ehdottomasti nähdä minut heti, kun tulee kotiin ja olemme tähän asti viettäneet pääasiassa jokaisen viikonlopun perjantaista sunnuntai aamuun yhdessä. Poikaystäväni kuitenkin vaikuttaa jatkuvasti siltä, että seurani ei riitä hänelle, vaikka hän ehdottomasti haluaa olla kanssani. Hän vaikuttaa niin kylmältä jatkuvasti enkä oikein saa hänestä mitään irti jos yritän keskustella. Ja katsekkin on niin tyhjä kaikkien seurassa :D Olen yrittänyt ehdottaa hänelle että näkee enemmän vaikka kavereitaan, rassaa autoaan, on yksin, tai että keksisimme jotain tekemistä esim. ulkona yhdessä tai katselisimme sarjoja tai nukkuisimme vain mutta hän ei tiedä itsekkään mitä haluaa. Lisäksi tuntuu että hänellä on jatkuvasti hermot kireällä. Olen aika pitkä pinnainen ja yritän kaikkeni olla hänelle ihana ja hieroa ja hemmotella yms. Mutta turhauttaa tälläinen niin riidellään välillä aika paljon. Hän ei vaan ole yhtään sama ihminen kun ennen armeijaan lähtöä. Sanokaa te mitä tässä tilanteessa pitää tehä? Minulla on viikolla ihan hyvä olla enkä murehdi poikaystävän perään mutta tuntuu että viikonloput on aika helvettiä, kun ei saa mitään kontaktia poikaystävään. Tällaistäkö pitää vuosi kestää ja onko kaikki miehet samanlaisia? Kunhan saisi edes vähän eloa tuohon mieheen tai edes katseeseen. Muuttuuko se ennalleen kun armeija loppuu? Harmittaa itseäkin välillä niin, että ihan itkettää kun pääsen kotiin. Ja saa kertoa ihan yleisestikkin kokemuksia inttileskeydestä yms. Kaikki apu otetaan vastaan :D
8
 
Eilen 20.24
2kk naimisissa, onko enää toivoa??
10kk ollaan tunnettu vaimon kanssa. Hän oli tutustuessamme tosi tarkka arvoistaan, ei seksiä ennen avioliittoa, hän ei voi edes kävelyllä valita suuntaa koska miehen kuuluu päättää kaikki. Kuinka mies perheen pää ja hän haluaa kunnioittaa ja antaa aina lämpöään ja rakkauttaan. Sit ku oli kihlauduttu. Juttelin ajatuksiani ja hän ei tykännyt, ilmoitti vaan jäähyväiset sit että hänen täytyy ajatella itseään, sori, turha odotella häntä, ja kerto uusista elämänsuunnitelmistaan . Ja parin päivän päästä ilmoitti ettei voi elää ilman mua ja kuinka rakastaa. Ennen häitä ei halunnut jutella muuten kuin kertoa mitä haluaa, miten paljon rahaa mun pitää antaa(maksoin yksin häät käytännössä) ja mistä hän ei pidä. Mun ei antanut jutella, alko vaan kattoa telkkaria tai sano ettei kiinnosta. Sanoi ettei oo aikaakaan, ku työmatkat niin pitkät vaikka asuin sen työpaikan vieressä, mutta niin tarkka arvoistaan ettei edes nukkua voi samas asunnossa ennen kirkkohäitä. Viikonloppuisin vaan jaksoi nähdä ja sillonkaan ei paljon ollu aikaa. Lupas et kaikki muuttuu häiden jälkeen! häissä ei juuri edes noteerannut mua paitsi papin edessä. Illalla nousi kuume mulle, 38,5 astetta ja olin huonovointisena pihalla. Meni melkeen 3 tuntia kun hän edes huomasi käydä moikkaamassa miten menee. Hyvä kun yöllä pääsin edes portaita ylös niin huonossa kunnossa olin mutta vaati seksiä. Anelin etten pysty nyt ku jokainen liike jyskyttää kipua päässä mutta pakko oli saada jatkaa, "miksei se nyt toimi, koita , työnnä se sinne!".. Häämatkalla monta päivää meni niissä hänen kohtauksissaan. Jos sattui rannalla tuulemaan niin suuttu ja käveli pois ja oli monta tuntia hiljaa, automatkat kuin ei oltais samassa tilassakaan..tai sanoin jotain josta ei tykännyt ja lopetti puhumisen päiväksi ja sit taas kaikki hyvin.. Puolet ajasta mykkäkouluja. Ja matkan jälkeen, on jo kolme kertaa jättänyt mut. Kerran. Erehdyin ehdottamaan eri kulkuneuvoa kotimatkalle joka ois maksanu 2 euroa enemmän ja raivostui (vaikka mä maksan kaiken omista rahoistani meille) kuinka idiootti mies olen kun tuhlaan perheen rahoja(ja edelleenkään en ole ostanut mitään ylimääräistä paitsi hänen pyytämiään asioita) ja kerto että eroaa, jättää mut ja ei tule ikinä asumaan mun kanssa. Ja jatkoi vielä vartin päästä että tiedätkös mitä, hän tiesi jo ensi suudelmasta että oon väärä mies. Halus hakea tavaransa. Asunnolla sit monta tuntia vaan oli eikä noteerannut mua ja illalla vaan kuuli että saamme vieraita ja käski mun olla iloinen ettei hän jätäkään mua.
26
 
Eilen 17.45
Häiden jälkeinen masennus
Onko kukaan kokenut vastaavanlaista? Mistä kyseinen ilmiö on saanut alkunsa? Eihän ennen vanhaan tätä kauhean usein tapahtunutkaan? Olen itse miettinyt seuraavia syitä: 1. Prinsessapäivä. Ennen vanhaan pidettiin juuri sellaiset häät mihin oli oikeasti varaa. Luksushäät oli vain rikkaiden yläluokkalaisten hupia. Kun yläluokan nuoripari meni naimisiin näitten vanhemmat hoitivat järjestelyt ja sponsoroivat häät, eikä tämä kauheasti edes tuntunutkaan lompakossa, kun rahaa oli paljon ja häät oli statussymboli. Taviksilla taas ei ollut mitään prinsessapäivää ja pidettiin edulliset häät. Hääpukunakin oli vain paras juhlamekko, joka naiselta sattui löytymään. Joskus 80-luvun jälkeen häistä on pikkuhiljaa alkanut kehittymään muoti -ja bisnessjuttu, jossa korostetaan että aivan kaikkien tavisnaistenkin kuuluu saada se prinsessäpäivänsä, johon täytyy upottaa mahdollisimman paljon rahaa ja kaiken on oltava niin upeata ja luksusta kuin vain voi saada. Jos vertaa vaikka isovanhempien ja vanhempien hääkuvia huomaa helposti eron. Enää ei kelvannut mikään edullinen, täytyi olla se kermakakkuhääpuku, limusiini ja joku kartano, tai mielellään linna juhlapaikkana. Kaikkeen mihin vain liitettiin sana "hää-" kasvoi hinnoittelussa kaksinkertaiseksi. Jos vain erehtyisit sanomaan floristille että kyseessä on juuri hääkimppu tai kampaajalle kampauksen olevan häitä varten, niin se tulisi maksamaan tuplana. Totuus vain on se, ettei nykyäänkään kaikilla ole oikeasti varaa kaikkeen, ja ihmiset joutuvat ottamaan lainaa, tai säästämään vuosikausia, jotta saadaan juuri halutunlainen prinsessapäivä itselleen. On tullut muodiksi pitää häät yli varojen. Tästä kaikesta syntyy paljon paineita, stressiä ja suuria odotuksia. 2. Hihlausaika on pidentynyt huimasti. Ennen vanhaan mentiin mahdollisimman pian naimisiin. Ei odotettu kuin sen puoli vuotta, tai vuoden. Vain harvoissa ongelmatapauksissa ihmiset odottivat pitempään, tai mikäli he olivat kihlautuessaan alaikäisiä. Häihin ei tarvinnut säästää vuosikausia, ja myös avoliittokulttuurin täysi puuttuminen ja esiaviollisen seksin paheksuminen nopeutti häiden järjestämistä. Nykyään kuulee jatkuvasti kun ihmiset on kihloissa ne 5-10 vuotta, ja näillä on runsaasti aikaa miettiä ja suunnitella häitä. Mitä suurempi ja pitempi projekti häiden järjestämisestä tulee, sitä oudommalta varmasti tuntuu kun se loppuu kuin seinään. 3. Ennenvanhaan häät olivat parin yhteiselämän alku. Häissä juhlittiin uuden perheen syntyä, ja se oli nimenomaan ALKU, jonka jälkeen yhteielämän kuuluisi vasta alkaa, eikä LOPPU niin kuin nykyään ("ja he elivät onnellisesti elämänsä loppuun saakka" - mitäs sitä nyt sitten tekisi?). Hääpäivän jälkeen kaikki kiva ja innostus ei loppunutkaan heti, eikä vanha tylsä arki palannut taas, vaan paria odotti uudenlainen elämä. Hääyönä oli ensimmäinen kerta, sitten seurasi yhteenmuuttaminen ja oman kodin rakentaminen. Nykyään suurin osa pareista on jo elänyt vuosia tai vuosikymmeniä yhdessä, eikä seksikään ole mikään uusi asia. Eli kaikki palaa ennalleen, ei mitään uutta ja jännittävää löytöretkeä perheenä olemiseen.
1
 
25.08.2015
Ikäänkuin uusioperhe.. mikä on oikein
Nyt olen jo lähtenyt suhteesta mutta hieman mietin miten asioiden uusioperheissä ikäänkuin kuuluisi olla.. Suhde oli yli viisi vuotta.. Emme asuneet yhdessä erinäisistä syistä.. Viimeisinä vuosina hän sulki minut ulos heidän asioistaan kokonaan erään sanoistani loukaantumisen vuoksi.. Vaikka olin oikeassa.. Ei kertonut juurikaan tapahtumista viikon aikana kun näimme viikonloppuna.... Minua loukkasi se että olin kaiken ulkopuolelle suljettuna. Paha on tukea ym. jos ei sinulle kerrota mistään mitään.. Ja olla osana sitä yhteisöä.. Exä pyöri kotinsa kuvioissa välillä ikäänkuin lasten kautta enkä saanut tolkkua mikä hänen osuutensa tulee olemaan.. En ole mustasukkainen mutta.. Muutenkin häntä ei saanut avautumaan yhtään mistään yhtään mitenkään puhuminen ei ollut muka hänen tapansa.. Mitään asiaa tai sanomista ei koskaan saanut anteeksi vaan ne kostautui monien vuosien peräänkin kun luulin että asia on jo pois pyyhitty ja puhuttu.. Mutta olikin vain omalta puoleltani. Kaikki kostettiin tavalla tai toisella jos. Jotain teit.. Niin kosto oli suloinen takaisin.. Minusta todella väärä tapa hoitaa vaikka suhdetta. Minusta ei olut myös oikein että hänellä oli pilvin pimein omia menoja ym. joihin minulla ei ollut asiaa eikä niistä edes kerrottu minulle. yhteistä aikaa meille jäänyt lainkaan moneen vuoteen. Onko todella lapset aina kaikessa ylitse kaiken? Siinä missä itse olin jättänyt kaiken muun hänen vuokseen.. Lisäksi tuli valehtelua, pimittämistä ja salailua kera selän takana tansseissa käymisten vaik itsekin tanssin mutta yhdessä ei halunnu lähteä. Olo on ollut perin pohjin loukattu ja kaltoin kohdeltu. Nyt on ok.. Ei satuta enää. Olin ääliö kun yritin toivoa että asiat korjaantuisi vielä.. Mitä mieltä olette?
9
 

Sivu /1878