Adressi Kouvolan kyläkoulujen säilyttämiseksi.

jari.pilli

Se on monelle kylälle lähes elinehto, että kyläkoulut pysyvät elinvoimaisina ja toiminnassa. Alueen asukkailla tällä viimeisellä kunnallisella palvelulla on keskeinen merkitys yhteisöllisyyden tunteelle. Nuo säästöt mitä kyseisten koulujen poistoista voitaisiin saavuttaa jää marginaalisiksi, jos edes säästetään, koska kouluthan eivät poistu kaupungin omistuksesta, joten ylläpitokustannukset jää jäljelle. Tyhjillään olevat rakennukset eivät mene kaupaksi eikä niihin tule uutta toimintaa. Se on nähty. Sen sijaan sillä kiihdytetään Kouvolasta poismuuttoa. Luultavasti todennäköisimmät alueet on jossain samankaltaisilla aluein, kuten esimerkiksi Iitissä. Koulujen lakkauttaminen siis tietänee verotulojen menetyksiä naapuriin samalla kun maksetaan ylläpitokustannuksia tyhjistä rakennuksista, joita nyt jo Kouvolalla on riittämiin.

http://www.adressit.com/kouvolan_kylakoulujen_puolesta

"Kouvolan kyläkoulujen puolesta

Kylä koulu lapset = elävä kylä!

Keräämme nimiä vetoomukseen Tirvan, Selänpään, Ummeljoen ja Ratulan koulujen säilyttämisen puolesta.

Kouvolan Kaupunki suunnittelee sulkevansa edellä mainitut koulut säästämisen nimessä. Emme ole vakuuttuneita suunnitelman järkevyydestä, on sitten mittarina raha tai kylien säilyminen elinvoimaisena.

Perheiden palveluista säästämisellä on kalliit seuraukset!

Mielenilmaus kyläkoulujen puolesta lauantaina 24.5.2014 kello 11.00-14.00 kävelykatu Manskilla. Tarjolla juttuseuraa ja mahdollisuus tutustua Tirvan, Selänpään, Ummeljoen ja Ratulan kyliin.

Allekirjoita vetoomus netissä tai lauantaina 24.5.2014 mielenilmauksessa.

Kiitämme tuestasi!"

22

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jdjienno

      Enpä jaksa uskoa että selänpäänkoulun sulkeminen aihettaa kovinkaan suurta muuttotappiota kouvolalle. Laadukas opetus isommassa yksikössä on parempi ratkaisu. Peruskoulua käydään suomessa verovaroin joten ei pitäisi selänpään lapsilla olla mitään valittamista kirkonkylänkoulun tarjoamasta opetuksesta.

    • Yläasteille myös

      Saisiko adressin myös yläasteen säilyttämisestä Kouvolassa? Persut on lopettamassa yläastetta keskustasta.

      • jotain rajaa

        Asiaton väite! Persut on itse asiassa tämänkin mielenosoituksen takana. Mistä yläasteesta puhut?
        Ikävää tuollanen sonnan puhuminen, häpeäisit edes

      • Sama ...
        jotain rajaa kirjoitti:

        Asiaton väite! Persut on itse asiassa tämänkin mielenosoituksen takana. Mistä yläasteesta puhut?
        Ikävää tuollanen sonnan puhuminen, häpeäisit edes

        En tiedä mikä yläaste ollaan lopettamassa mutta joku näistä Eskolanmäki, Yhteiskoulu tai Urheilupuisto. Antti Eskelinen varmaan osaa sanoa kun asian julkisti Kouvolan sanomien keskusteluissa. Tarvitaan niitä kouluja täällä keskustassakin.

      • ei näin
        jotain rajaa kirjoitti:

        Asiaton väite! Persut on itse asiassa tämänkin mielenosoituksen takana. Mistä yläasteesta puhut?
        Ikävää tuollanen sonnan puhuminen, häpeäisit edes

        No sitä mä epäilinkin. Kylätempaukseksi naamioitu persujen vaalitilaisuus ja kätevästi just ennen eurovaaleja. Irtopisteet himaan aina kun vaan voi... Ei mitään ideaa järjestää lauantaina tällaista ja marssia kaupungintalolle, jossa ei edes ole ketään. Ihme touhua.

      • Erittäin hyviä kirjoituksia Pekka. Olenkin niihin tutustunut jo aiemmin. On tärkeää että Kouvolalaiset mieltävät kuntansa oikein. Nyt tuntuu että moni luulee Kouvolan olevan metropoli, vaikkapa Lahteen verrattava kokonaisuus. No verrataampa Lahteen.

        Kouvolassa on seuraavat ominaisluvut: Pien- ja rivitaloasuntojen asumisprosentti 61,8%, taajama-aste 85,6%, maapinta-ala 2558 km2.

        Lahdessa vastaavat ominaisluvut ovat: Pien- ja rivitaloasuntojen asumisprosentti 28,5%, taajama-aste 99,6% ja maapinta-ala 135 km2.

        http://tilastokeskus.fi/tup/kunnat/tilastot_aakkosittain.html?k=K

        Tämän pitäisi kertoa siitä, että millainen kaupunki Kouvola oikeastaan onkaan. Kouvolan keskustassa on vain 35,000 asukasta koko Kouvolan vajaasta 87,000 asukkaasta. Kouvolassa asujisto tykkää asua väljemmin, eikä ole vaihoehtona, että painostetaan ihmiset kaupunkiin asumaan, vaan he muuttavat sitten kokonaan Kouvolasta pois mieluiten samanoloisiin alueisiin kuin missä asustivat aiemmin ennen palveluiden lakkauttamisia. Jos jotain lakkauttamisia tehdään palveluissa, niin niitä pitää miettiä siltä kannalta, että mikä on tarpeellista asujiston säilymiseksi Kouvolassa. Joku katos keskustassa ei varmasti tuo tai vähennä ensimmäistäkään Kouvolalaista. Tai liikenneympyröiden viheralueet, joihin meni 600,000 egee.

        Vääristynyt kuva Kouvolasta voi johtaa vääriin toimenpiteisiin. Toivottavasti ei kuitenkaan tässä asiassa.

      • Järjetöntä touhua
        jari.pilli kirjoitti:

        Erittäin hyviä kirjoituksia Pekka. Olenkin niihin tutustunut jo aiemmin. On tärkeää että Kouvolalaiset mieltävät kuntansa oikein. Nyt tuntuu että moni luulee Kouvolan olevan metropoli, vaikkapa Lahteen verrattava kokonaisuus. No verrataampa Lahteen.

        Kouvolassa on seuraavat ominaisluvut: Pien- ja rivitaloasuntojen asumisprosentti 61,8%, taajama-aste 85,6%, maapinta-ala 2558 km2.

        Lahdessa vastaavat ominaisluvut ovat: Pien- ja rivitaloasuntojen asumisprosentti 28,5%, taajama-aste 99,6% ja maapinta-ala 135 km2.

        http://tilastokeskus.fi/tup/kunnat/tilastot_aakkosittain.html?k=K

        Tämän pitäisi kertoa siitä, että millainen kaupunki Kouvola oikeastaan onkaan. Kouvolan keskustassa on vain 35,000 asukasta koko Kouvolan vajaasta 87,000 asukkaasta. Kouvolassa asujisto tykkää asua väljemmin, eikä ole vaihoehtona, että painostetaan ihmiset kaupunkiin asumaan, vaan he muuttavat sitten kokonaan Kouvolasta pois mieluiten samanoloisiin alueisiin kuin missä asustivat aiemmin ennen palveluiden lakkauttamisia. Jos jotain lakkauttamisia tehdään palveluissa, niin niitä pitää miettiä siltä kannalta, että mikä on tarpeellista asujiston säilymiseksi Kouvolassa. Joku katos keskustassa ei varmasti tuo tai vähennä ensimmäistäkään Kouvolalaista. Tai liikenneympyröiden viheralueet, joihin meni 600,000 egee.

        Vääristynyt kuva Kouvolasta voi johtaa vääriin toimenpiteisiin. Toivottavasti ei kuitenkaan tässä asiassa.

        Ymmärrän kyllä huolen kyläkoulujen puolesta. Sitä en kuitenkaan ymmärrä että Perussuomalaiset samaan aikaan lopettavat täysiä kouluja Kouvolan keskustasta miettimättä yhtään minne oppilaat mahtuu. Yhteiskoulun lukion lopetus oli täysin järjetöntä. Lukio on tietysti vapaaehtoinen ja jos valtuutettujen enemmistö on sitä mieltä ettei kouvolaisten nuorten tarvi lukiota käydä niin mitäpä sille voi tehdä. Yläasteen lopettaminen on vielä ihmeellisempää. Peruskoulun järjestäminen on tietääkseni kunnan velvollisuus. Aiotaanko jatkossa sitten kuljettaa keskustasta lapsia busseilla noihin kyläkouluihin? Aika monta bussia tarvitaan jos yksi 300 oppilaan yläaste lopetetaan. Vähempikin ajaa muuttamaan pois jos kunta ei tarjoa keskustassakaan kouluja lapsille.

      • Järjetöntä touhua kirjoitti:

        En jotenkaan usko, että peruskoululaisia olisi tarpeen siirtää busseilla minneen kauas. Kyllä aina se koulutus löytyy sieltä suhteellisen läheltä. Ja lukioissakin ainakin pitäisi huomioida myös asuinpaikkaa jollei näin olekkin, joten eiköhän silloin enemmänkin ne paikkakunnan nuoret jää enemmän sinne paikalliseen lukioon? En kyllä tiedä tätä systeemiä tarkemmin, vain arvailen.

        Miksi keskustasta sitten kouluja pitää vähentää kun kerta kaikki on täynnä oppilaita?

    • Lukujärjestys

      Eiköhän nuo muutaman oppilaan kyläkoulut ole jo historiaa. Itse sellaisessa opintieni aloittaneena en suosittele kenellekkään.
      Oli suuri helpotus päässä yläasteelle kunnon kouluun.

      • Kärryiltä pudonnut

        Täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kävin myös itse aikanaan koulua yhdessä noista yllämainituista kouluista ja voin sanoa että kun on dumpattu neljä luokkaa samalle opettajalle niin siinä huonoimmat oppilaat kyllä tippuu kärryiltä. Että ei muuta kun yhdistetään vaan isompiin kouluihin niin lapsetkin oppii jotain.

      • Toista mieltä
        Kärryiltä pudonnut kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kävin myös itse aikanaan koulua yhdessä noista yllämainituista kouluista ja voin sanoa että kun on dumpattu neljä luokkaa samalle opettajalle niin siinä huonoimmat oppilaat kyllä tippuu kärryiltä. Että ei muuta kun yhdistetään vaan isompiin kouluihin niin lapsetkin oppii jotain.

        Itse opiskelin yhditetyssä luokassa ja minusta se oli hyvä. Jopa opetuksen taso pysy hyvänä vain ja ainoastaan sen takia, että oli isompia ja pienempiä yhdessä.

      • Kärryiltä pudonnut kirjoitti:

        On toki oltava rajat sille, ettei opetuksen taso kärsi liikaa. Jos opetuksen taso on heikkoa, niin silloin se ei enää aja asiaansa. Kuitenkin näissä ei liene tuollaisesta kyse ainakaan kaikissa tapauksissa. Esimerkiksi Ummeljoen koulussa on 92 oppilasta. Enkä usko että tuollaisessa kokonaisuudessa yksi opettaja opettaisi neljää luokkaa ja että opetuksessa olisi moitittavaa. Jos noita lakkauttamisia tehtäisiinkin siltä pohjalta, että opetuksellisesti taso ei vastaa nykyajan vaatimuksia, niin asia olisi kovinkin paljon toinen. Nyt näitä perustellaan säästöillä, joihin ei kuitenkaan ole mitään perusteltuja näyttöjä, varsinkin jos otetaan huomioon näiden toimien kerrannaisvaikutukset verotuloihin.

      • Toista mieltä kirjoitti:

        Itse opiskelin yhditetyssä luokassa ja minusta se oli hyvä. Jopa opetuksen taso pysy hyvänä vain ja ainoastaan sen takia, että oli isompia ja pienempiä yhdessä.

        Aivan, eli kyse ei ole välttämättä edes siitä luokkien yhdistämisestä, vaan enemmänkin yksilöistä.

    • maalainen maalta

      Olishan se kiva jos jokaisessa kyläpahasessa olisi koulu, nakkikioski, terkkari, uimahalli, ym,ym mutta kun se totuus on että jos muutamasta torpasta enää savu nousee on ajatus täysin absurdi. Maaseutu autioituu se vaan on tosiasia vaikka annettaisi minkälaista tekohengitystä.

    • Dorkia Persuja!!

      On nää Persut kyllä ihme porukkaa!! Yhden opettajan pikkukoulut, missä opetuksen hinta /oppilas on tapisssa, pitää väkisin säilyttää. Koulut mihin oppilaat itse haluavat pitää lopettaa. Ei ihme jos jengi häipyy.
      Ratamo ja kyläkoulut siinä Persujen pakkomielteet.

    • hei hei heinäkuu

      Persut on ainoat jotka tuo mielipiteensä selkeästi esille. Eikös näistä asioista ole hyvä käydä rakentavaa keskustelua? Ja minkä takia tässäkin asiassa ajetaan vanha kouvola edellä? Eikö isompia kouluja voitaisiin suunnitella myös ns.syrjäseuduille? Kuljetus kustannuksia tulee joka tapauksessa. Onko nämä koulujen lakkautus päätökset kuitenkaan täysin perusteltuja.. viisaammat vastaa, minä kysyn.

      • Skeidaa

        Kait ne koulut ja palvelut pitää olla siellä missä on ihmisetkin. Aivan naurettavaa tämä Persu jargoni että oppilaita aletaan väkisin kuskaamaan jonnekin takahikiälle.

      • Minusta on tarpeetonta liiemmin alkaa rakentamaan uusia rakennuksia ja suunnittelemaan sitä minne ihmiset muuttaisivat ja siirtyisivät. Meillä on jo olemassa koulurakennukset ja ei ne mihinkään poistu vaikka rakennettaisiin sata uutta. Edelleen jää ne ylläpitokustannukset eikä niitä saa minneen kaupaksi. Hyödynnetään olemassa olevia rakennuksia ja se mistä maksetaan on muutaman opettajan palkka. Se ei voi olla liian suuri kustannuserä.

        Ja muistutan vielä, että missäs ne ihmiset Kouvolassa asuukaan:

        "Kouvolassa on seuraavat ominaisluvut: Pien- ja rivitaloasuntojen asumisprosentti 61,8%, taajama-aste 85,6%, maapinta-ala 2558 km2.

        Lahdessa vastaavat ominaisluvut ovat: Pien- ja rivitaloasuntojen asumisprosentti 28,5%, taajama-aste 99,6% ja maapinta-ala 135 km2."

        Ihmiset on laajalla alueella ja taajamia on pitkin Kouvolaa. Tätä kaupunkia ei voi toteuttaa kuten Lahtea.

    • Rahan pitää liikkua

      Me Kokoomuksessa vaadimme että kaikki koulut pitää lopettaa jotka ovat yli viiden kilometrin päässä Kymenlukosta ja näin tulee myös tapahtumaan. Jokainen voi ihan itse päättää missä asuu ja missä tekee lapsiaan. Tänne keskustaan voi aivan hyvin rakentaa koulun tai parikin lisää, se vaan lisää työllisyyttä ja sitä myöten saa yhteiskunnan toimimaan.

      Millään en ymmärrä tuota Persujen vastustusta Ratamossakaan, onhan täällä veronmaksajia ja meillä Kokoomuksessa ajatellaan järkevästi että muutama satamiljoona on taskurahoja johon veronmaksajilla pitää olla varaa. Kyllä ne aina oikeaan osoitteeseen menee turha niitä on asiaa tietämättömien pohtia.

    • Kaljuovimies

      Mikähän toope tää Jari Pilli on ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 190
      2204
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      2022
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      162
      1793
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      159
      1668
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1344
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1257
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      14
      1252
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1195
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      14
      1168
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1158
    Aihe