Törmäsinkö narsistiin vai peluriin? Vai molempiin

Kiinnostaisi muiden mielipiteet asiaan. Tapasin reilu puoli vuotta sitten miehen. Ollaan molemmat hieman alle 40v eli jotain elämänkokemusta takana..
Mies oli heti alusta alkaen minulle tälläinen "unelmien prinssi" (olisi jo varmaan pitänyt hälytyskellot soida) osoitti huomiota juuri niinkuin mä olen suhteessa aina halunnut, puhui paljon tunteistaan, näytti tunteitaan, herkkä, puhuttiin tulevaisuudesta, haaveista jne. Noin kahden kuukauden jälkeen, mies yhtäkkiä muuttui välinpitämättömäksi, sanoi että pitää miettiä asioita, ei kauaa ollut "häviksissä" mutta koska alku oli aika intensiivinen, hetken hiljaiselokin oli selkeästi tämä kuuluisa "häviäminen". Ei siinä mitään, kiinnostushan voi vaan lopahtaa. En ottanut yhteyttä. Tänä aikana päätin että jos ottaa yhteyttä ja haluaa jatkaa, pistän pelin poikki, ja näin teinkin, no kuten arvata saattaa, puhui minut ympäri, olemalla taas ihana "oma itsensä?!?". Meni taas jonkinaikaa hyvin, ja taas yhtäkkinen muutos ihmisessä, puhelimessa ja varsinkin viesteissä oli aina kovinkin rakastava, mikä mielestäni oli outoa, miksei päin naamaa voi sanoa, vai varmisteliko vaan viesteillä että pysyisin suhteessa. Kun kysyin asiasta että onko kaikki ok jne, vastaus oli aina kyllä. No meni hermo ja pistin pelin poikki, vaikken olisi halunnut, jotenkin sairaasti tarrauduin tähän mieheen. 1,5kk oltiin off tilassa, mies ruinasi takaisin, viestitteli ja leperteli, olisi pitänyt vaan pystyä jättämään viestit yms omaan arvoonsa, mutta tietysti sitten taas lopulta hairahduin takaisin suhteeseen. Sama kaava, ihanaa oli, sitten taas muuttui välinpitämättömäksi, viesteissä aina leperteli ja kertoi kuinka pahalta hänestä tuntuu miten on kohdellut minua jne. puhelimessa aina ikävoi ja kaipasi suuresti. Hyvinkin outoa käyttäytymistä siis, joten viikko sitten pistin taas pelin poikki, toivottavasti lopullisesti. En ole kuullut miehestä mitään, ja toivottavasti en kuulekaan, jotenkin tosiaan olen tarrautunut tähän ei mitenkään terveeseen "suhde" tilanteeseen ja ikäväkseni voin tunnustaa että jopa kaipaan häntä, ei taida itsellänikään olla kaikki pääkopassa kunnossa. Monennäköiseen sitä on elämän varrella tullut törmättyä, mutta tämä on jotenkin hyvin erikoista käyttäytymistä. Ja haluaisin kuulla miltä tämä ulkopuolisen silmissä kuulostaa, itse kun on tässä tilanteessa, on sokea monen asian suhteen.
Toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun.