Valikko
Etsi

Särkynyt sydän

Vuodata surusi ja pahaolosi tällä palstalla. Kerro oma tarinasi!

ALOITA UUSI KESKUSTELU

Keskustelut

Eilen 03.26
Rakastanko liikaa vai liian vähän?
Olen vain niin helvetin sekaisin ja hajalla, että turrun jo tähän oloon. Sydämmeeni ei ole ikinä sattunut näin paljon. Apua. Ikää on 18 vuotta. Seurustellut melkein 4 vuotta ehkä maailman ihanimman miehen kanssa, mitä voi löytää. Siis ihan tosissaan: sellaisen miehen jokainen nainen löytää vain kerran elämänsä aikana. Sellaisesta ei ikinä pitäisi ikinä päästää irti. Vaikka seurustelemme, on aina omaa tilaa, ymmärrämme toisia, luottamus on vahvinta mitä olen tuntenut, rakkaus on syvää ja puhdasta, meillä on täydellinen parisuhde. Hänessä ei ole mitään moitittavaa. Vika on minussa. En tunne eläväni. Olen onnellinen, mutten elossa. Olen sellainen ihminen joka antaa omalle vapaudelleen aivan liikaa arvoa. Rakastan häntä niin paljon, mutta rakastan enemmän elämää. Petin. Enemmän kuin kerran. Ihan tyhmiä aivopieruja vain. Unohdin ja olin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja minusta tuli täysin turta. Se mitä meillä on oli vain mielestäni niin arvokasta, etten voisi antaa sellaisten asioiden pilata suhdetta. Päätin vain että on ryhdistäydyttävä ja olla antamatta periksi turhille ihastuksille. Suunnittelimme jo tulevaisuutta. Helvetti soikoon olen aivan liian nuori miettimään sellaista! Haluan kokea elämää ennen asettumista. Haluan hänet, tulevaisuuden hänen kanssaan, mutta haluan myös muitakin. Haluan nähdä kaiken mitä elämällä on tarjottavana ja nyt olen aukaissut silmät. Minun ei kuuluisi tuntea tällätavalla. Jotain on pielessä ja pahasti. Miten ideaali olisikaan että tiemme erkanisivat pariksi vuodeksi ja sitten voisimme jatkaa siitä mihin jäätiin, mutta ei elämä vaan ole elokuvaa. En enään jaksa tätä omaa saatanan pelleilyäni. Jos annan asioiden vain olla niin ei tämä lopu niinkuin ei ole loppunut aikaisemminkaan. Suoranaisesti kidun tässä välitilassa enkä ole varma kuinka kauan henkinen kapasiteettini tätä enään kestää. En ole pilannut vielä mitään. Voisin yrittää, antaa vielä mahdollisuuksia, mutta tiedän että se tulee päätymään samaan pisteeseen mitä aikaisemminkin ja siinä kärsii lopulta kummatkin, eikä vain enään minä. Tiedän jo mitä minun tulisi tehdä. Panna piste tälle kaikelle ja lähteä kävelemään, mutta se on niin saatanan vaikeaa kun on rakentanut koko tulevaisuuden toisen varaan. Ja vaikka lähtisinkin, en halua menettää tätä ihmistä parhaana ystävänä ikinä. Tiedän että se olisi vaikeaa mutta uskon pystyväni pysymään läheisinä, rakastanhan häntä ja en varmaan koskaan lakkaa rakastamasta. Mutta parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi, ja pahinta on että hän luulee että kaikki on hyvin. Eihän näistä minun tunnekuohuistani tiedä ja olen aina itsekkin leikkinyt tietämätöntä pitääkseni onnellisuuden kulissia päässäni yllä. Nyt vasta tajuan kuinka ison aukon tämä on jo minun sisälle syönyt ja en yksinkertaisesti enään voi jatkaa näin. Maailmani on pirstaleina ja se sattuu niin helvetisti. Ja se tieto että tulen pirstaloimaan jonkun niin hyvän ja minulle niin rakkaan ihmisen maailman sattuu vielä enemmän. Olen neuvoton. Harva näin nuori tänne tulee sydänsuruja purkamaan. Jos en nyt tee asialle jotakin, turrun taas ja alan uskomaan kulisseihini ja sama vitun pelleily jatkuu. Pyydän syvästi viisaita neuvoja. Olen niin hukassa.
4
 
16.06.2015
Viestini jätetyille
Haluaisin sanoa sulle jotain. Väitän tietäväni aika tarkkaan miltä susta just nyt tuntuu.. Maailmasi romahti, sydän tuntuu särkyneen niin henkisesti, kuin jopa fyysisestikin. Tuntuu kuin olisi todella menettänyt pohjan elämältä, tuntuu kuin olisi juuri menettänyt aivan kaiken. Tiedän sun kuitenkin omistavan vähintään yhden ystävän jolle voit purkaa tuntojasi, et siis menettänyt hänen mukanaan aivan kaikkea. Mene ystäväsi luokse. Älä turhaan piilottele tunteitasi vaan puhu hänelle, se auttaa. Itse luulin, ettei minulla olisi ketään sellaista ystävää, kun muutenkin tunsin itseni todella yksinäiseksi, mutta olihan mulla. En tiedä tapaa millä hän sut jätti, minut jätettiin aivan yllättäen ja vieläpä kirjeellä. Tutkittu juttu on, että yllättäen jätetyksi tuleminen voi olla yhtä traumaattinen kokemus, kuin läheisen kuoleminen ja riski katkeroitua on suuri. Voin allekirjoittaa tämän, tuota päivää en haluaisi elää uudelleen. Mutta, en minä sitä poiskaan vaihtaisi. Jätti se sut millä tavalla tahansa, raukkamaisella tai kasvotusten, sinä selviät siitä. Juuri nyt sinusta ei siltä tunnu, vaikka joku sanoisi mitä. Pelkkä tulevaisuuden ajatteleminen tuntuu raskaalta ja aiheuttaa vaan taas uuden purskahduksen itkuun. Aivan kamala tunne. Tiedän. Miksi en vaihtaisi sitä päivää pois? Koska se muutti minua ihmisenä, tavalla josta olen nyt onnellinen. En ole katkeroitunut. Se oli traumaattinen kokemus, tulla jätetyksi aivan yhtäkkisesti, pelkällä viestillä. Sydämeni särkyi palasiksi. Muutama ensimmäinen päivä on raskaimpia, itket hänen peräänsä, hän ehkä tarjosi ystäväkorttia ja kyselee vointiasi. Pyydä häntä jättämään sinut rauhaan. Hän jätti sut, etkä tarvitse hänen ystävyyttään niin kauan kun rakastat Ja kaipaat häntä. Mene ulos, vaikkapa lenkille. Mikään ei ole parempaa lääkettä kuin juosta metsässä niin kovaa kuin jaloistaan pääsee. Harrasta paljon liikuntaa ja vältä sohvalla löhöämistä. Ajatukset vain muualle. Poista hänen kuvat, blokkaa somessa yms. Nyt alkaa uusi elämä. Keräät palaset itsestäsi, nostat katseen ylöspäin ja liimaat palaset lujemmin kiinni, kuin ne aikasemmin olivat. Pohjalla käyminen on hyvästä, se teki minustakin vahvemman ihmisen. Tänään olen maailman onnellisimpia ihmisiä. Olen todella päässyt yli hänestä, niin se vain kävi, huomaamatta. Enpä olisi sinä synkkänä päivänä vielä uskonut tämän päivän koittavan, mutta usko pois, jos minä selvisin siitä, selviät aivan varmasti sinäkin. Sinussa voimaa piisaa. Nyt erosta on kulunut n. 3 kk, olen sinkku. En etsi uutta rakkautta, olen onnellinen nyt yksin. Tulen onnelliseksi pienistä asioista, joskus tekisi mieli aivan huutaa elämänilosta. Olen saanut paljon uusia ystäviä, vanhan kaveripiirin lähdettyä eksän mukana. Tiedän sen, että joku päivä löydän uuden rakkauteni, en etsi sitä, mutta joku päivä se osuu kohdalle. Saan ansaitsemani, eli hänet joka rakastaa minua. Miksi olisin halunnut olla ihmisen kanssa, joka ei rakasta minua. En ansaitse sellaista, et sinäkään. Ansaitset parempaa ja se päivä vielä koittaa. elämä on laiffii. Meressä riittää kalaa ja elämässä ihmeteltävää. Pää ylös! Ps. Ehkäpä juuri näistä kokemuksista oppineena olen myös itsevarmempi kuin koskaan ennen, elämä heittelee sitruunoilla, ota kiinni ja purista niistä spraittia, on elämä laiffia! Pus.
5
 
05.06.2015
Minäkin erosin
Näinhän siinä kävi, että ero tuli. Asiasta oli puhuttu jo aiemmin ja eron mahdollisuus oli ollut ilmassa jo joitain kuukausia. Kuitenkin kun se ero oikeasti tuli, niin tuntui, että maailma kaatuu. Välillä yritän jotenkin kieltää asian. Toisaalta pakko kun pitää töissäkin käydä eikä siellä voi itkeä kuten kotona. Olo tuntuu yksinäiseltä ja kummalliselta. Oma mies oli se kenen kanssa vietin eniten aikaa. Lomat ja vapaat vietettiin yhdessä. Omalle miehelle kerroin heti ensimmäisenä tärkeät kuulumiset. Mies oli paras ystävä, tärkein tuki ja rakastaja. Eronneille sanotaan, että menkää kaikkiin rientoihin ja osallistukaa kaikkeen mihin teitä pyydetään. Olisihan se helppoa, jos edes pyydettäisiin jonnekin. Itselleni on ollut todella vaikeaa löytää uusia ystäviä aikuisena. Jo seurustellessa yritin etsiä uusia ystäviä, mutta en siinä onnistunut. Nyt kun erosin, on olo todella yksinäinen. Poikaystävän kautta tietysti tapasin uusia tuttavia ja kävimme kaveripariskuntien kanssa ulkona syömässä. Seurustellessa olikin paljon suunnitelmia viikonlopuille. Nyt menen päivän kerrallaan. Pyrin järjestämään tapaamisia niiden kavereiden ja tuttavien kanssa, joita minulla on. Toisaalta en jaksaisi olla se aktiivinen osapuoli, joka ottaa yhteyttä muihin. Kesälomakin on tulossa enkä oikein osaa odottaa sitä. Toisaalta on ainakin aikaa liikkua ja hoidella asioita sekä käsitellä omia tunteita. Tuntuu, että elämä on tyhjää. Töissä toimin kuin robotti.
16
 

Sivu /394