Missä kunnossa sairaalaan?

Tässä vaiheessa oon onnellinen mun pyöreestä peffasta, aamen. Toihan on ihan sairasta toivottavasti itsekkin tajuat sen ennen kuin heität veivis koska tossa kunnossa ei enää kauaa täällä kahlata varsinkaan jos et edelleen ole ajatellut että kroppa kaipaa ravintoa.. Luuletko että autotkin liikkuu ilman bensaa? Tai moottori toimii ilman öljyä?
Onks sulla jotenkin hyvä olla tossa olotilassa? Uskon ettei miehetkään juokse jonona sun perässä.. Äläkä syötä ittelles sellaista oletusta että kukaan muu kuin toinen anorektikko ihailis tota.. Eli sairas ihminen. Ite en ottas kovin hyvällä jonkun mielisairaan ihaillessa mua, sitä mitä oon.. Toivottavasti tajuat että kaikki on sun päässäs. Täälä eletään vain kerran, miks siitä ei vois nauttia täysin rinnoin tehä jotain hyvää ympärillä oleville rakkaille ihmisille, matkustaa, lähteä ulos syömään kavereiden kanssa, saada hyvä työ= iloita kaikesta siitä mitä elämässä on! Eikä pyöriä vaa'an, oman navan ja numeroiden ympärillä, päästä se.. Tee lista unelmista mitä oikeasti haluat jos sun elämän unelma on olla laiha ja sun ison saavutus tää 35kg avarra sun mieltä.. Aloita pienin askelein ja tulet vielä varmasti nauttimaan elämästä ja siitä mitä sillä on sulle tarjota
..jos vielä edes olet täällä..

Hei, minulla on ollut nuorempana anoreksia-diagnoos, olen kärsinyt ikäni syömishäiriöistäi ja olin silloin TODELLA laiha. 170cm/45kg! Alkoi tulla rytmihäiriöitä jne. Jos oikeasta tahdot auttaa itseäsi etkä vielä kuolla, mikä tulee lähiaikoina tapahtumaan jos jatkat samaan malliin, voit kirjoittaa anonyymisti osoitteeseen aspergerinfo.foorumi.eu. Sinne ei tarvitse rekisteröityä ja olen foorumin ylläpitäjä. Siellä ei ole anoreksia-osiota, mutta voit kirjoittaa ihan mihin vain osioon aiheesta. Tsemppiä!

Itse oon syömishäiriöstä toipunut täydin terve ja urheileva normaalipainoinen 17-vuotias. Nyt in mrnnyt kuukauden verran vähän heikommin ja arvaappa mitä. Täällä ollaan, sairaalassa. Yhtäkkiä kesken koulupäivän sain aivan järkyttävät rytmihäiriöt ja rintakivut ja ri siinä muuta kuin lanssi paikalle ja ensiapuun. Älä saata itseäsi tähän jamaan. 17-vuotias sydän on liian nuori pysähtymään.

*Kirjoitan vielä lyhyesti ennen kuin menen nukkumaan. Todella hienoa, että kerrot syömishäiriöstäsi, se on ensi askel toipumisen tiellä ja osoitus siitä, että todella tahdot syömishäiriökierteestä ulos. Se on vaikeaa muttei mahdotonta. Siinä on niin monta juttua, omasta kokemuksestani tiedän, joita pitää jaksaa käsitellä. Syömishäiriö ei ole sinun syytäsi, joten älä ainakaan itseäsi rankaise enempää. Olet sen arvoinen, että kannattaa yrittää jaksaa toipua. Varmasti pystyt siihen.

Hei, ole kiltti ja hae apua! Kuulostaa pahalta. Itse jouduin 170/37 vasta kokovuorokautiselle osastolle, mutta siellä lojuinkin sitten 9kk. Nyt olen normaalipainossa, ja elämä on paljon parempaa. Sitä ei edes tajua miten aivot lakkaa totaalisesti toimimasta vakavassa aliravitsemustilassa. Ei kulje ajatus kuin korkeintaan kaloreissa ja kiloissa. Kamalaa.

Välttämättä et huomaa mistään, että kroppa on hajoamispisteessä. Näin kävi mulle: sydän ja maksa toimii vajaateholla. Jos jatkan enää yhtään, molemmat sanoo sopimuksensa irti. Ilman maksaa ihminen täyttyy myrkyistä ja kuolee erittäin nopeasti; ilman sydäntä vielä nopeammin.
Pidentynyt qt-aika ja hypokalemia on tappava yhdistelmä, ja jokainen rytmihäiriö voi johtaa sydänpysäykseen. Kerran on sydän pysähtynytkin, mutta mut ehdittiin elvyttää ajoissa.
Mä oon sua 11 vuotta vanhempi, sairastuin ajatuksen tasolla joskus 15-v, toiminnan tasolla 17-vuotiaana. Kärsin kans kroonisista kivuista anoreksian takia, ku mulle kehittyi vaikea osteoporoosi jo 20-vuotiaana. Sen takia mun selkärangassa on murtumia (nikamat on painunu kasaan) ja oon lyhentyny melkein viis senttiä. Ja noi murtumat on saatanan kivuliaita.

Sul on vielä toivoa. Sä et halua pakkohoitoon ja nenämahaletkuun. Sä oot alaikäinen, joten sut voidaan laittaa pakkohoitoon jo nyt. Aikuisella bmi:n mukainen pakkohoitoraja on 13, ellei muuten uhkaa henkeään. Mut alaikäinen voidaan laittaa niin paljon helpommin pakkohoitoon ku aikunen.
Se ei oo mukavaa. Makaat osastolla, et saa liikkua. Sut kärrätään pyörätuolilla vessaan. Sun vieressä istutaan 24/7, sun nenästä tungetaan letku, joka sattuu vaikka olis kuinka pieni letku. Siitä huolimatta sun on pakko syödä. Sulla ei oo mitään vaihtoehtoa ku syödä. Kun sun bmi on nostettu letkulla ja ruoalla turvallisempiin lukemiin, sä joudut psykiatriselle osastolle kuukausiksi. Pakkohoitomääräys on yleensä 3 kk, jonka jälkeen katsotaan uudestaan - näin ainakin aikuisen kohdalla (ensin on 4 vrk tarkkailu, jonka jälkeen katsotaan tehdäänkö määräys tahdonvastaiseen hoitoon).

Ikinä ei parantuminen sh:sta ole helppoa! Mut se on mahdollista. Sun elimistö voi ihan oikeasti pettää tänä iltana. Sydän vain pysähtyy. Tai et herääkään huomenna aamulla. Sun maksa toimii nyt vajaateholla - se syö itseään, muita elimiä, kudoksia, jänteitä, lihaksia - KAIKKEA - koska sun elimistö ei saa tarpeeksi ravinteita. Ihmisen aivot tarvii sokeria toimiakseen, ja koska sä et sitä itte syö, sun maksa joutuu käyttämään kaiken sun elimistöstä hyväksi ja muuttamaan sen sokeriksi, jotta sun aivot pysyy toiminnassa.
Miten kauan sun maksa kestää sitä? Ei pitkään. Anorektikoille kehittyy herkästi rasvamaksa, ja jos tilannetta ei korjata, seuraa kirroosi. Sitten ollaankin pulassa: anorektikko kun ei ole elinsiirtokelpoinen.

Mitä järkeä on olla laiha kun ei voi hyödyntää sitä kroppaa? Sä elät omassa kuplassa, luulet kuinka muut nauraa sulle jos sun paino nousee.
Mutta tajuatko sä: SUN PAINO NOUSEE JOKA TAPAUKSESSA!! On ihan sun päätöksissä se, että haluatko sä tehdä sen mahdollisimman pienillä vahingoilla. Haluatko sä kuolla 17-vuotiaana? Sä et ole elänyt vielä mitään. Et ole kouluttautunut. Et ole kokenut kunnon rakkautta, parisuhdetta. Onnistumisen iloja. Helvetillisiä suruja kyllä, mutta et pääse tuntemaan sitä, miten helvetin hyvältä tuntuu rikkoa omia rajojaan ja voittaa ne helvetin surut ja pahat mielet ja ahdistukset.
Sä voit elää nyt 35-kiloista kroppaa tavoitellen, mutta ketä varten sä tavoittelet sitä? Joo joo, itseään vartenhan me täällä eletään. Mutta onko se totta?

Kyseenalaista omat ajatuksesi. Koska ne on vain ajatuksia. Ajatuksia, jotka voi ajaa sut tappamaan itsesi. Tai jos ei tappamaan, niin aiheuttamaan sellaiset vahingot, joiden mittakaavaa ei edes pysty nyt tajuamaan.

Herää sieltä prinsessaisesta anamaailmasta. Sä et KOSKAAN OLE TARPEEKSI LAIHA! 35 kiloa ei riitä sulla; bmi 12,9 ei riitä sulle; bmi 10 ei riitä sulle. Mikään ei riitä.

Itse kävin useita kertoja juurikin 17 vuotiaana (pakotettuna) juttelemassa psykologille jne mutta aina sain muut vakuutettua terveydestäni ja pelkästä liikunnan ilosta. Tiesin kyllä olevani sairas ja se oli riittävä diagnoosi mulle. Painoa 42-44kg/ 162 cm. En asunut lähelläkään vanhempia ja oli helppo jatkaa sitä "tervettä elämäntapaa". Sitten oltiinkin puolen vuoden sisään 36 kilossa, työharjoittelu loppui kesken kun olin niin heikossa hapessa ja valmistuminen viivästyi. Jouduin muuttamaan kotikotiin, olin tekemättä kuukausia mitään ja unelmoin omasta elämästä töineen ja ystävineen jotka olin menettänyt.
Vaikka nyt olen syönyt jo n. Vuoden ajan PALJON ja monipuolisesti, menkkoja ei oo ollu kahteen vuoteen, tukka on harva eikä kasva, lyheni kyllä pitkistä. Jatkuvasti tekee mieli ahmia, mutta en lähtenyt sille linjalle sillä siitä alkaisi vaan uusi noidankehä.

Toivon kaikkea hyvää sulle. Lihominen on pakko tapahtua mutta se parantaa sun elämän ja jopa ulkonäön vaikka ei siltä tunnu. Kun olet käynyt sen 40 kg alapuolella ja se raja saadaan ylitettyä niin tunnet itsesi läskiksi samassa painossa missä jo aiemmin tiesit olevasi sairas. Hyvä osoitus siitä ettei anoreksiassa mikään ole tarpeeksi.

Moikka Lasiluusiipinen. Kirjoitin sinulle muutaman viestin foorumilleni. Yritä jaksaa, se kannattaa pidemmällä tähtäimellä, olet arvokas ihminen. Ja verbaalisesti lahjakas.