Neljäkymppiä alkaa lähestyä uhkaavasti ja oma parisuhde on ollut huonolla tolalla jo kolmisen vuotta. Nyt on alkanut ero pyörimään mielessä lähes päivittäin. Puolison kaikki ominaispiirteet ja tekemiset ärsyttää. Onko tämä nyt sitä surullisen kuuluisaa kriisiä? Pitäisi varmaan saada omat ajatukset kerättyä ja mietittyä, että kenessä se vika oikein on, omissa haaveissa, mielikuvissa, teoissa, sanoissa vai missä? Mielellään kuulisin kokemuksia 40 kriisistä ja miten siitä selviää?
40 kriisi naisella, mitä odotettavissa?
Marjaana776
20
1950
Vastaukset
- wolklol
Siis sinä olet se nainen? No, samapa se, oletko nainen vai mies.
Me olemme pariskunta, 40v molemmin puolin. Tämä ikä lähinnä vaikuttaa siten, että elämä luonnostaan rauhottuu entisestään omalla tavallaan. Koti-illat kiinnostaa aina enemmän kuin juuri mikään muu, emmekä silti tylsisty. Kiirettä pitää töissä ja lasten kanssa. Harrastukset ovat vähentyneet, mutta eivät toki loppuneet. Baarissa emme käy edes silloin kun olisi tilaisuus, vaan ennemmin teemme jotain muuta.
Seksin määrä on vuosien varrella vähän vähentynyt, nykyään 1-2 kertaa viikossa. Useammin ei kumpikaan halua. Mutta seksin laatu on parempaa kuin koskaan!
Sitoutuminen perheeseen on huipussaan. Eletään aina perhe ja parisuhde ekana sijalla. Se ei toki tarkoita sitä, ettei muutakin elämää olisi. Kuten sanoin, jonkin verran harrastetaan, ja ura vaatii molemmilta. Ystäviä tavataan, yleensä koko perheen voimin.
Tietysti puolisossa on joitain ärsyttäviä asioita, mutta ei mitään uutta. Hän on paras mahdollinen minulle. Ja jos joku asia oikeasti häiritsee, niin siitä osataan jutella. Ei liikaa, koska miestä alkaa ärsyttää liika henkevien juttelu.;) Mutta ollaan opittu toisistamme jo ne asiat, jotka ovat juuri meille tärkeitä. Ei me olla täydellisiä, mutta hyväksytään se, ja autetaan toista missä osataan. Riitoja tulee aika harvoin, ehkä kerran kuussa jokin pieni möksähdys tai ärähdys suuntaan tai toiseen. Aina sovitaan tunnin sisään. Ollaan aina oltu suhteellisen joustavia ja tasaisia molemmat.
Kriisi itselle tuli lähinnä jossain vaiheessa siitä, kun ei enää näytä 20-vuotiaalta... Olen ihan ok kunnossa fyyfisesti, pukeudun naisellisen sievästi ja asiallisesti, pitkät vaaleat hiukset, huoliteltu ja terhakat rinnatkin lapsista huolimatta. Silti on peiliin katsoessa sellainen olo, että silmäpussit jo löytyy, ryppyjä alkaa ilmestyä yms. Se välillä rehellisesti sanoen masentaa, ja vaikuttaa itsetuntoon. Mutta olen miehelle sanonut, että kaipaan entistä enemmän imarteluja. Hän ei ole kovin luonteva sanomaan sellaisia, vaikka ajatteleekin positiivisia juttuja. Mutta hän on mun vuokseni välillä sitten sen asian suhteen kyllä tukenut. Kiitos hänelle siitä.
Ehkä jossain vaiheessa sitä hyväksyy sen, että keski-ikä on tullut, ja ikä saakin näkyä.
Toki jotkut lähtevät tässä iässä hakemaan sitä uutta nuoruutta yms. Itse en koe sitä kovin rakentavana vaihtoehtona.
Jos parisuhde on huonossa kunnossa, eikö sitä kannattaisi yrittää parantaa? Puhukaa, ja miettikää mitä hyvää yhä näette toisissanne. - 7167
Ehkä kyse ei ole niinkään iästä vaan elämisen sisällöstä ylipäätään.
vaimoni ollessa tuon ikäinen oli ensimmäinen lapsemme juuri lähtenyt pk-alueelle kesätöihin ja jäämässä sinne opiskelemaan.
Toinen tenavamme oli lukiossa ja tiedossamme oli, että polku tulee olemaan saman tyyppinenkuin ensimmäiselläkin.
Minä olin viikot muualla puutteen torjunnassa joten kanssakäymisemme rajoittui viikonloppuihin.
Tuossa tilanteesa vaimoni oli muutaman kuukauden jotenkin "toisaikainen". Ajatukset ja jutut harhailivat aiemmasta poikketen.
Tiesimme tilanteen olevan ohimenevä jonka loppumisen minä pystyin päättämään.
Ei siinä ollut mitään vakavampaa.
Ilmeisesti tilanteemme oli poikkeava teidän vastaavaan verrattuna?
Ps. Koskaan vaimoni ei ole valittanut ikävystymistä eikä yksitoikkoisuutta. Vaihtelua, väriä ja haasteita on ollut riittämiin. Olisikohan siinä jotain ytyä? - Aloittaja76
Meillä ehkä ongelmana miehen irtisanoutuminen unelmatyöstä paikkakunnan vaihdon takia. Sen jälkeen hän oli työttömänä/koti-isänä pari vuotta. Viimeiset kaksi vuotta on olleet täysin seksittömiä ja henkinen lukko on valtava. Hän on kokoajan kärttyisä eikä tee kotona mitään. Olen tänä kesänä esim. leikannut nurmen joka kerta, ku häntä ei vain kiinnosta mikään. Nyt sai töitä ja hieman on ehkä näkyvissä pientä valoa tunnelin päässä.
Tänään oli ihana ja onnellinen olo ensimmäiset 5 tuntia, mut sitten se taas veti itsensä siihen toiseen olotilaan ja talossa vallitsi kylmä ja ahistava ilmapiiri. Aamupäivän olin jo toiveikas ja hieman onnellinenkin, mutta riittääkö se? Riittääkö, että mies käyttäytyy "normaalisti" pari tuntia päivässä ja loppu päivän saa olla pienessä pelossa huonosta hetkestä. En enää tiedä, että onko tähän mitään ratkaisua. Olen luvannut itselleni, että kun nuorin täyttää jouluna kolme, niin odottelen rauhassa siihen, mutta viimeistään ensi kesänä teen omat ratkaisuni. Aikaa on siis korjata vielä jotakin, jos mies vain haluaisi. Hänen mielestään meillä ei ole mitään ongelmia..- 7167
Epäilet vielä, että' "ehkä ongelmana"!
Tunnen itseni hölmöksi kun vasta nyt alan epäilemään alkuperäisen aikaansaannoksesi todenmukaisuutta.
Ei tollasia olekaan! - Alottaja76
Mitä tarkoitat? No okei irtisanoutuminen on ongelma, mut ainoa vaihtoehto, koska etäisyys työpaikalle olisi ollut 900km.. Toki olen katunut, että muutettiin. Mutta nyt kun olen yrittänyt ehdottaa muuttamaan lähemmäs työpaikkaa tai jopa takaisin, niin mies sanoo, että hän ei täältä mihinkään lähde kuin jalat edellä..
- Marga-Reeta
Mies on kriisissä ja mielenterveys on pettänyt. Hän tarvitsee ulkopuolista apua. Mies on liian läheinen sinulle huomataksesi hänen psyykkisen sairastumisensa.
Kyseessä voi olla vakava masennus tai jokin muu psyykkinen sairaus, jonka diagnosoiminen on lääkärin tehtävä.
Lähde asennoitumaan tältä pohjalta.
Yritä saada miestä lääkärin vastaanotolle. Jos et saa, sinun itsesi on hyvä puhua terv.keskuksen sairaanhoitajan kanssa jatkosta, mitä olisi viisainta tehdä.
Minä näen 40-kympin ikänä, jolloin useimmilla lapset ovat sen verran kasvaneet, ja on oltu liitossa jo useampia vuosoa, että pystyy hiukan hengähtämään ja katselemaan ympärilleen ja miettimään, että tätäkö minä haluan.
- Tjaakkkk
Minä näen 40-kympin iän sellaisena, että lapset ovat vielä pieniä, mutta ei enää vauvoja, ja on elämän upeinta aikaa elää juuri sitä perhe-elämää, mitä on toivonut. Ei enää öitä valvota ja vaippoja vaihdella, mutta koko perhe viihtyy yhdessä ja arki on positiivisella tavalla täysi. Oma puoliso näyttäytyy tärkeänä edelleen lasten kanssa, mutta myös parisuhteelle on jo aikaa. Paras ikä!
Tjaakkkk kirjoitti:
Minä näen 40-kympin iän sellaisena, että lapset ovat vielä pieniä, mutta ei enää vauvoja, ja on elämän upeinta aikaa elää juuri sitä perhe-elämää, mitä on toivonut. Ei enää öitä valvota ja vaippoja vaihdella, mutta koko perhe viihtyy yhdessä ja arki on positiivisella tavalla täysi. Oma puoliso näyttäytyy tärkeänä edelleen lasten kanssa, mutta myös parisuhteelle on jo aikaa. Paras ikä!
Joo varmaan noin hyvässä suhteessa, mutta jos suhde ei olekaan niin hyvä, niin silloin onkin edessä se, että kaikki aika ei menekään arjen pyörittämiseen, vaan tulee eteen, lähdetäänkö esim yhdessä lenkille, vai tympiikö toisen naama niin paljon, että ei enää kestä..
Tuossa vaiheessa käy esim selville se, onko lasten äiti vauvalomien aikana repsahtanut ja tuudittautunut ajatukseen, että riittää, kunhan hän on vain äiti, vai haluaako edelleen olla myös nainen.- Stellaria
BEM kirjoitti:
Joo varmaan noin hyvässä suhteessa, mutta jos suhde ei olekaan niin hyvä, niin silloin onkin edessä se, että kaikki aika ei menekään arjen pyörittämiseen, vaan tulee eteen, lähdetäänkö esim yhdessä lenkille, vai tympiikö toisen naama niin paljon, että ei enää kestä..
Tuossa vaiheessa käy esim selville se, onko lasten äiti vauvalomien aikana repsahtanut ja tuudittautunut ajatukseen, että riittää, kunhan hän on vain äiti, vai haluaako edelleen olla myös nainen.Paljolti samaa mieltä. Mutta tätä mietin: "onko lasten äiti vauvalomien aikana repsahtanut ja tuudittautunut ajatukseen, että riittää, kunhan hän on vain äiti, vai haluaako edelleen olla myös nainen".
Monilla nelikymppisellä vauvavapaista on jo aikaa, ja ehkä mieskin on vapaita käyttänyt. Mutta äideillehän ei usein mikään riitä - moni miettii aina ensisijaisesti lasten tarpeita, kunnes sitten vähitellen onkin aikaa panostaa myös itseensä. Siitä saattaa tuntea syyllisyyttä, vaikka mielestäni vanhempien (mielen)terveys ja hyvinvointi koituvat viime kädessä myös lasten hyväksi. Myös itseään pitää arvostaa ja hoitaa.
Minulla pienoinen kriisi iski alle nelikymppisenä, siinä vaiheessa, kun selvisi, ettei meille voi tulla enempää lapsia. Se oli toisaalta helpotus, mutta pysäytti miettimään, mitä nyt. Samaa, sinänsä varsin hyvää elämää päivästä toiseen? Mitä vielä haluan tehdä, millainen äiti/vaimo/nainen olla?
Aloin ottaa aikaa itselleni. Kirjoitin ajatuksiani ylös, tein pitkiä lenkkejä ja aloitin uuden harrastuksen. Olin välillä aika poissaoleva. Joku olisi tässä vaiheessa saattanut epäillä salarakasta ;) Aloin tulla paremmin toimeen itseni kanssa ja antaa armoa itselleni. Se vaikutti siihen, miten kohtelin miestäni, mikä taas heijastui takaisin. Aloimme miehen kanssa miettiä lähi- ja pidemmänkin tähtäimen juttuja.
Tyytyväisyyden pitää lähteä itsestä, toinen ei voi kaikkia tarpeita täyttää. Huonossa suhteessa ei kannata turhan pitkään kärvistellä, mutta toisaalta huonoja kausia voi tulla itse kullekin. Kävi miten kävi, ei häviä mitään, jos hakee itselleen merkityksellistä, iloa tuottavaa tekemistä. Oman elämän ei pidä olla liian riippuvainen toisen kulloisestakin mielialasta, ja vaikka empatia on hyvä ominaisuus, toisen murheita ei pidä liiaksi ottaa omille niskoilleen. - hilda_Å
BEM kirjoitti:
Joo varmaan noin hyvässä suhteessa, mutta jos suhde ei olekaan niin hyvä, niin silloin onkin edessä se, että kaikki aika ei menekään arjen pyörittämiseen, vaan tulee eteen, lähdetäänkö esim yhdessä lenkille, vai tympiikö toisen naama niin paljon, että ei enää kestä..
Tuossa vaiheessa käy esim selville se, onko lasten äiti vauvalomien aikana repsahtanut ja tuudittautunut ajatukseen, että riittää, kunhan hän on vain äiti, vai haluaako edelleen olla myös nainen."onko lasten äiti vauvalomien aikana repsahtanut ja tuudittautunut ajatukseen, että riittää, kunhan hän on vain äiti, vai haluaako edelleen olla myös nainen."
Minusta taas on pakko riittää, että nainen selviää äitinä suht täysjärkisenä. Kuka ne lapset muuten hoitaisi? Ei ainakaan minun lasten isä, ex. Ja miksi juuri äidin täytyisi olla hehkeä ja korea? Eivät kaikki lapsettomatkaan naiset itsestään huolehdi. No siis läheskään.
Ja sitten pääpointtiin: miksi isälle kertyy suuren suuri vatsa vaimonsa raskausaikana tai heti sen jälkeen? Ihan tieteellistä tutkimusta tästä. Lisäksi tiedetään, että muutenkin miehet ovat ylipainoisempia kuin naiset. Miksi siis miesten/isien ei ole huolehdittava a) itsestään b) vaimostaan c) lapsistaan d) edes jostain? - hilda_Å
Stellaria kirjoitti:
Paljolti samaa mieltä. Mutta tätä mietin: "onko lasten äiti vauvalomien aikana repsahtanut ja tuudittautunut ajatukseen, että riittää, kunhan hän on vain äiti, vai haluaako edelleen olla myös nainen".
Monilla nelikymppisellä vauvavapaista on jo aikaa, ja ehkä mieskin on vapaita käyttänyt. Mutta äideillehän ei usein mikään riitä - moni miettii aina ensisijaisesti lasten tarpeita, kunnes sitten vähitellen onkin aikaa panostaa myös itseensä. Siitä saattaa tuntea syyllisyyttä, vaikka mielestäni vanhempien (mielen)terveys ja hyvinvointi koituvat viime kädessä myös lasten hyväksi. Myös itseään pitää arvostaa ja hoitaa.
Minulla pienoinen kriisi iski alle nelikymppisenä, siinä vaiheessa, kun selvisi, ettei meille voi tulla enempää lapsia. Se oli toisaalta helpotus, mutta pysäytti miettimään, mitä nyt. Samaa, sinänsä varsin hyvää elämää päivästä toiseen? Mitä vielä haluan tehdä, millainen äiti/vaimo/nainen olla?
Aloin ottaa aikaa itselleni. Kirjoitin ajatuksiani ylös, tein pitkiä lenkkejä ja aloitin uuden harrastuksen. Olin välillä aika poissaoleva. Joku olisi tässä vaiheessa saattanut epäillä salarakasta ;) Aloin tulla paremmin toimeen itseni kanssa ja antaa armoa itselleni. Se vaikutti siihen, miten kohtelin miestäni, mikä taas heijastui takaisin. Aloimme miehen kanssa miettiä lähi- ja pidemmänkin tähtäimen juttuja.
Tyytyväisyyden pitää lähteä itsestä, toinen ei voi kaikkia tarpeita täyttää. Huonossa suhteessa ei kannata turhan pitkään kärvistellä, mutta toisaalta huonoja kausia voi tulla itse kullekin. Kävi miten kävi, ei häviä mitään, jos hakee itselleen merkityksellistä, iloa tuottavaa tekemistä. Oman elämän ei pidä olla liian riippuvainen toisen kulloisestakin mielialasta, ja vaikka empatia on hyvä ominaisuus, toisen murheita ei pidä liiaksi ottaa omille niskoilleen."Mitä vielä haluan tehdä, millainen äiti/vaimo/nainen olla?"
Tuosta tuli mieleen ajatteleeko naiset/äidit koskaan millaisia haluavat olla ihmisenä? Minulla on ihmisyys aina ensin, olen ennen kaikkea ihminen, jonka sukupuoli on nainen (ja sen kanssa sinut). Olen myös lapsi äidille, äiti lapselleni jne. hilda_Å kirjoitti:
"onko lasten äiti vauvalomien aikana repsahtanut ja tuudittautunut ajatukseen, että riittää, kunhan hän on vain äiti, vai haluaako edelleen olla myös nainen."
Minusta taas on pakko riittää, että nainen selviää äitinä suht täysjärkisenä. Kuka ne lapset muuten hoitaisi? Ei ainakaan minun lasten isä, ex. Ja miksi juuri äidin täytyisi olla hehkeä ja korea? Eivät kaikki lapsettomatkaan naiset itsestään huolehdi. No siis läheskään.
Ja sitten pääpointtiin: miksi isälle kertyy suuren suuri vatsa vaimonsa raskausaikana tai heti sen jälkeen? Ihan tieteellistä tutkimusta tästä. Lisäksi tiedetään, että muutenkin miehet ovat ylipainoisempia kuin naiset. Miksi siis miesten/isien ei ole huolehdittava a) itsestään b) vaimostaan c) lapsistaan d) edes jostain?No sitten alkoi se mitä tällä palstalla kutsutaan "itte oot" ja itse aihe häviää inttämisen alle.
Tuo äitien repsahtaminen on vain esimerkki, vaikka tavallinen kylläkin. Lohdutukseksi voin sanoa, että kyllä miehilläkin tapahtuu sama asia, kun urheiluharrastukset vähenevät tai loppuvat parisuhteen myötä ja tilalle astuvat säännölliset ruokailut ja vielä herkuttelut yhdessä TV: ääressä. Onko nyt hildalla hyvä mieli?
"Minusta taas on pakko riittää, että nainen selviää äitinä suht täysjärkisenä. Kuka ne lapset muuten hoitaisi? Ei ainakaan minun lasten isä, ex. Ja miksi juuri äidin täytyisi olla hehkeä ja korea? Eivät kaikki lapsettomatkaan naiset itsestään huolehdi. No siis läheskään."
No voit elää valheessa ja kuvitellä, että ne makkarat vyötäröllä tai ainaiset verkkarit eivät vaikuttaisi sinun seksuaaliseen vetovoimaasi. Se ei ole juttu, jota voisi päättää, vaan ihan tahdosta riippumaton asia.- Stellaria
hilda_Å kirjoitti:
"Mitä vielä haluan tehdä, millainen äiti/vaimo/nainen olla?"
Tuosta tuli mieleen ajatteleeko naiset/äidit koskaan millaisia haluavat olla ihmisenä? Minulla on ihmisyys aina ensin, olen ennen kaikkea ihminen, jonka sukupuoli on nainen (ja sen kanssa sinut). Olen myös lapsi äidille, äiti lapselleni jne.Aivan samaa mieltä ihmisyydestä, mutta minulle äidin "rooli", äitinä oleminen, on välillä työntänyt muun taka-alalle. On ollut aikoja, jolloin ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Kokonaisvaltaista.
Olen kai vähän erilainen nainen, mutten ole koskaan ollut haluton. Jonkinlainen kipinä minun ja mieheni välillä on säilynyt, tai säilytetty. Kun voi hyvin, se näkyy ulospäin. Siinä ei verkkareilla ole juuri merkitystä, mieheni näkee minut mieluiten ilman. Ja toisaalta hän on aina kohdellut minua naisena eikä esim. kutsunut mammaksi. Pikkulapsiaikana väsymys oli kaikista pahinta, se kiristi helposti välejä. Mutta jotenkin molemmilla oli luottamus siihen, että tästä selvitään ja ettei asioita kannata tehdä pahemmaksi, jos yhdessä aiotaan elää.
- hilda_Å
Kriisit yhdistetään usein ikään, vaikkei niillä ole mitään tekemistä iän kanssa. Paitsi että jokainen kriisi tulee jonkun ikäisenä. Minulla oli 50 kriisi heti saatuani esikoiseni 27-vuotiaana. Ajattelin, että nyt voin kuolla rauhassa, minulla on lapsi. Sitten iski paniikki, että lapsi muuttaa ehkä alle 20 vuodessa pois kotoa! Aivan hirveä luopumisen tuska. Ja lapsi oli kuukauden vanha. Nyt tosin jo muuttanut kotoa ja 24 v. Kas kummaa, kun esikoisen eikä nuorimmaistenkaan kanssa enää ole luopumisen tuska iskenyt.
Sanoisin toisten pitämää 40 kriisiä aikuisen ihmisen tilinteon hetkeksi. Ehkä ensimmäinen sellainen. Miettii elämäänsä ja miten sitä haluaisi jatkaa. Kenen kanssa?
Sinun miehelläsi on myös kriisi, samantekevää onko sekin 40 vai jonkun muun numeron kriisi. Tuo on vähän huonompi juttu, että teillä on ollut ns. tilanne päällä jo kolmisen vuotta. En haluaisi olla tyly, mutta sanottava sittenkin, että vaikea tuosta suosta on enää nousta. Ellet sitten saisi jotenkin lisättyä noita kahden iloisen tunnin sessioita! - hohhoijjaa
Mikä ihmeen kriisi, on mennyt 30v ja 40v jo ohi ja 50v pitäs olla päällä. No eipä näy eikä kuulu kriisejä.
Sähän voit kuvitella olevas vaikka 25 ja kriisit on kaukana edessä
Ihme asioista sitä ihminen keksii ongelmia, liian helppo elämä? Jos suhteessa on tylsää niin tee asian eteen jotain, mutta älä syytä jotakin kuvitteellista asiaa. Sama kun syyttäisi yksisarvista siitä että on onnellinen - edelleenNuorekas
Itse ajattelen kriisien olevan tärkeitä kehitysvaiheita ihmisen elämässä. Minulla oli erittäin vaikea ennen aikainen kolmenkympin kriisi 27-28 ikävuonna ja se jatkui vähän lievempänä 30 ikävuoteen asti. Jouduin käymään kivuliaita ja tuskallisia tunteita ja asioita, joiden pohja oli lapsuudessa. Tämä kriisi oli todella syvä ja vaikea. Ihme, että siinä selvisin hengissä. Tämä kriisi muutti minua todella paljon ja se oli pelkästään hyvää muutosta.
Tapasin nykyisen mieheni 31 vuotiaan.
Seuraava "kriisi" oli murrosikä, jota en ollut käynyt läpi lapsuudessa, koska sille ei ollut sijaa (kotonani ei ollut turvallista ilmaista tunteita). Tämän vaiheen kävin mieheni tyttären kanssa ja se kesti 2-3 vuotta. Tämä vaihe oli kuitenkin paljon helpompaa kuin tuo aikaisempi kriisi.
Nämä kaksi vaihetta muuttivat minua paljon. Olen nyt 39 vuotias ja tunnen elämäni paremmaksi, onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi kuin koskaan. Olen edelleen nuorekas, hoikka, kaunis ja elämässäni on asiat paremmin kuin koskaan. Vanheneminen ei pelota minua, vaan odotan ilolla tulevaisuutta.
Itse uskon, että nämä ikäkriisit johtuvat seuraavista syistä..
1) Ihminen herää elämän rajallisuuteen ja miettimään, että elääkö haluamaansa elämää. Vuosia taka alalla olevat parisuhde ongelmat nousevat pintaan ja ihminen tajuaa esim. että ei halua enää jatkaa entistä parisuhdetta, vaan kaipaa jotain enemmän.
Moni joka aloittaa parisuhteen nuorena, päätyy eroon 35-40 vuoden ikäisinä.
2) Lapsuuden käsittelemättömät tunnekuormat alkavat nousta. Moni alkaa keski iän kynnyksellä käsitellä lapsuuttaan ja herää huomaamaan miten se on vaikuttanut omiin valintoihin ja omaan elämänkulkuun. Omat lapset ovat usein jo sen ikäisiä, että tälle kriisille on tilaa. Tämän kriisin kautta ihminen löytää itsensä aivan uudella tavalla ja voi alkaa elää enemmän elämää, joka tulee omasta sisimmän valinnoista.
Kehottaisin ap:ta olemaan rehellinen itselleen ja toimimaan sen mukainen. Olet vielä nuori. Sinulla on oikeus onnelliseen elämään ja hyvään parisuhteeseen. Jos se ei toteudu nykyisen kumppanin kanssa, niin tee rohkea valinta ja eroa. Se johtaa sinut kasvukriisiin, josta tulet ulos uutena ihmisenä.- aino_-67
Tosi fiksu kirjoitus "edelleenNuorekas". Noin se juuri menee. Siis jos menee. Monesti ihmiset tyytyvät kriisissään vain syyttelemään siitä toisia. Varmin ja kohtalokkain tapa jäädä jumiin elämässään.
- aino_-67
"Pitäisi varmaan saada omat ajatukset kerättyä ja mietittyä, että kenessä se vika oikein on"
No höpönpöpön! Syyllisen etsiminen ei auta koskaan yhtään mitään! Ei pidä etsiä kenessä on vikaa, vaan syitä miksi tuntee noin tai näin. Sitten keksiä ratkaisuja, vaikka se tarkoittaisi suuria muutoksia elämässä, paljon uudelleenjärjestelyjä. - Maailmannapa
Totuushan on, ettei sinusta koskaan tule mitään sen kummempaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p561826Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,461608- 521554
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.51497Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis61485Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin61395Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä81306Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta121271Revi siitä ja revi siitä
Enkä revi, ei kiinnosta hevon vittua teidän asiat ja elämä. Revi itte vaan sitä emborullaas istuessas Aamupaskalla41153Kello on puoliyö - aika lopettaa netin käyttö tältä päivältä
Kello on 12, on aika laittaa luurit pöydälle ja sallia yörauha kaupungin asukkaille ja työntekijöille. It is past midni41128