Mies on etäinen

On minullakin ollut suhteen alussa elämänvaihe jossa suuret muutokset (suuremmat kuin teillä) aiheuttivat stressiä ja melkein masennusta ja tekivät minusta ärtyisän ja hieman vetäytyvän vaikka normaalisti olen vilkas, puhelias ja sosiaalinen. Suhteenne on ehkä ajallisesti vaiheessa jossa alkuhuuma on päättynyt? Ehkä miehen perusluonne tulee nyt vasta esiin. Toki on mahdollista että häntä tosiaan stressaa muutokset ja voi töissäkin olla paskamaisempia kausia.

Toki tuo jatkuva juoksentelu omissa jutuissa, sun huomiotta jättäminen ja puhumattomuus ovat huolestuttava merkki.

Että arvuutteluksi menee. Ette kai omistusasuntoon muuta? Jos muutatte vuokra-asuntoon niin sieltä on helpompi lähteä tarvittaessa. Harmillisesti se muutto on noin lähellä ajallisesti.. entä jos rimpuilet muuton yli ja ellei miehen käytös muutu niin kyseessä on kai miehen perusluonne (surija, murehtija, mykkä etc.) tai sitten hänen mielenkiintonsa sinuun on lopahtanut jo täysin vaikka muuta väittääkin.

Itse ehkä yrittäisin kestää muuton yli ja ellei muutosta tapahdu jossakin tietyssä ajassa niin syyt miehen käytökseen eivät tulekaan muuttumaan. Sitten sun vaivaksi varmaan jää etsiä taas uusi kämppä ja kärsiä sen aikaa paskassa suhteessa.

Kieltämättä inhottava tilanne.. Omat veikkaukseni ihmistä tietämättä/tuntematta hänellä olisi jokin "masennus"-vaihe menossa. Hän saattaa olla vähän kyllästynyt elämäänsä, ikäkriisiä tai vastaavaa. Se ei välttämättä liity sinuun mutta on hyvä olla hänen tukenaan. Ehkä sinuna yrittäisin seuraavaksi saada luotua jonkun sopivan kahdenkeskisen tilanteen, jossa pääset kysymään hänen tunteistaan ja kertomaan omistasi. Näytä että olet tosissasi huolestunut ja hsurumielinen tilanteesta. Se hetki voi olla joskus vuoteessa ennen nukkumaan menoa tai jos saat järjestettyä rauhallisen vapaaillan, kenties olet tehnyt jotain ruokaa joten hän ei viitsi kieltäytyäkään seurasta ja lähteä omille teille.
Puhumimen on ainut ratkaisu tilanteeseenne.

Puolentoista vuoden kohdalla suhteen "kuherruskuukausi" on usein ohi, joten osa käytöksestä voi mennä sen piikkiin. Stressaava työ riittää kuitenkin itsessään viemään ajatukset ja voimavarat muualle, eikä työpaikan vaihtaminen heti helpota oloa. Päinvastoin, uuteen työyhteisöön sopeutuminen vie sekin aikaa. Liittyykö muuttoon paljon stressiä, ison lainan ottamista tms?

"Olen kysynyt monia kertoja, että haluaako hän olla minun kanssani vielä"

En tiedä tarkoititko sitä, mutta tuosta saa sen vaikutelman että kyselet todellakin samaa asiaa moneen kertaan. Se ei vie asioita eteenpäin vaan alkaa tuntua jankuttamiselta. On ihan mahdollista, ettei mies itsekään tiedä, mikä häntä oikeastaan vaivaa.

Mitä jos kokeilisit antaa hänelle tilaa ja etsisit itsellesi lisää tekemistä iltoihin? Uusi harrastus, ystävien tapaamista, elokuvia/musiikkikeikkoja/teatteria, liikuntaa... jotain, mistä innostuisit niin paljon, ettei huomiosi ole koko ajan miehen käytöksessä?

Ei se välttämättä miehes syy oo.

Itsellänikin on ollut näitä "hetkiä" jolloin ei kumppanin kanssa oikein tunnu sujuvan ja tulee oltua vain omissa oloissa.Se menee ohi jos vain tuet miestäsi kaikin puolin.Ehkä hän on vähän epävarma siitä mihin päin elämä tulevaisuudessa vie.

Omalla kohdallani tämä oli suurinmaksi osaksi väsymystä,syksy tulee ja illat pimenee ni eiks toi kuulemma saa ihmisiä vähän "masentuneeksi".

Katso ensin peiliin ennenkuin syytät miestäsi.Mitä jos miehesi vain tahtoisi sitä omaa tilaa vähäksi aikaan?Haluaa kelata asioita.Mut kuitenkin,kaikkien naisten pitäis se tajuta että se arki tulee vastaan eikä se ole samanlaista luksusta kuin se "alkuhuuma".

Tai sit miehesi on vaan kyllästynyt sinuun mutta ei uskalla päästää irti...

Hei tuutis.

Kerrot tilanteesta, jossa koet haluavasi läheisempää ja kiinteämpää parisuhdetta kuin miehesi tällä hetkellä olemuksellaan viestittää.
Parisuhteeseen tulee aika ajoin haasteita ja jännitteitä, joiden johdosta on tärkeää tsekata, missä mennään. Olet kokeillut keskustelua, mutta laihoin tuloksin. Tilanne ahdistaa sinua ja koet vaille jäämisen tunnetta.
Ketään ei voi pakottaa puhumaan mutta toisaalta parisuhdetta ei voi ylläpitää ilman, että antautuu vuorovaikutukseen. Kukaan ei voi seurustella yksin vaan kummankin pitää sitoutua sekä suhteeseen sinänsä, että sen eteen työskentelyyn. Hyvä vertauskuva on vanhanaikainen sanonta 'aisapari'. Siinä siis kaksi härkää vetää pellolla perässään viljakuormaa tai vastaavaa. Härät ovat saman aisan alla, johon kuorma on kiinnitetty. Jos toinen irtaantuu tai lakkaa kulkemasta, ei työ etene ja toinen härkä kuormittuu liikaa tai matka pysähtyy. Vaikka parisuhde ei ole pelkkää kuorman vetämistä vaan paljolti myös iloa, turvaa ja hauskuuttakin, on mahdotonta 'vetää' sitä yksin.

Mitä keinoja sinulla on saada miehesi keskustelemaan? Jos jotain voin neuvoa, niin älä luovuta ja anna olla; se vain vie teitä entistä kauemmas toisistanne. Voitko hioa puheeksi ottamista ihan ilmaisullisesti? Miten viestität, että haluat puhua: syyttävästi vai avoimesti, mahdollisuutta tarjoavasti. Jotain tämän tapaista ehkä miehen olisi helppo kuulla:
"Rakkaani, haluan meille hyvän parisuhteen. Haluan sen sinun kanssasi, koska olet minulle tärkeä. Miten voisimme yhdessä selvittää tilanteemme? Voin huonosti, koska tällaisessa tarpeeni jäävät sivuun. Jos niin käy, etäännymme toisitamme ja sen haluaisin estää. Miten voitaisiin auttaa meitä eteenpäin?"

Keskustelun tukena voivat hyvin olla myös parisuhteen ammattilaiset. Yksityiset pariterapeutit tai kirkon perheneuvonta. Pääasia on, että teidän täytyy selvittää, mihin sitoudutte ja mitä se tarkoittaa ja mitä ei tarkoita.

Toivottavasti läheisyytenne löytyy taas.

Meiju,diakoni

Edellä on tullutkin jo hyviä vastauksia, mutta heitänpä omatkin ajatukseni mukaan, kun osittain olen samankaltaisessa tilanteessa itsekin. Vaikea tosiaan sanoa mistä on kyse tai varsinkaan mitä pitäisi tehdä, mutta ensimmäisenä tulee mieleen pari asiaa.

Ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että nuo muutokset (uusi työ ja uusi koti, parisuhteen vakiintuminen) ahdistavat miestäsi. Ahdistus ei välttämättä tarkoita mitään negatiivista vaan uusien tilanteiden aiheuttamaan jännitystä, mietintää, halua onnistua jne. Varsinkin, jos miehesi on yhtään taipuvainen pähkäilemään tai jännittämään asioita /muutoksia. En mikään lääkäri tai psykologi ole, mutta tuo seksin onnistumattomuuskin voi hyvin johtua noista edellä mainituista asioista. Jos tuo erektio-ongelma jatkuu, niin sehän on tietenkin asia mikä pitää tutkia. On ainakin yksi huoli pois mielestä :)

Miehesi käyttäytymisen muutos voi johtua myös siitä, että parisuhteenne on siirtymässä tai siirtynyt alun tiiviistä yhteiselosta ns. normaalimmaksi, jolloin ne omat menot ja harrastukset palautuvat taas vahvemmin elämään. Siitä huolimatta, aikaa pitää tietenkin jäädä myös kumppanille ja tuo, että teillä ei ole yhteistä aikaa tai ette juttele ainakaan sinun mielestäsi tarpeeksi on toki ikävää. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että miehesi ei enää pitäisi sinusta - toiset vaan kaipaavat tuota yhteistä aikaa vähemmän kuin toiset. Tämä ja monet muut luonteenpiirteet ja tavat tulevat selvemmin esille kun suhde on edennyt siitä alkuvaiheesta eteenpäin. Se, että miehesi kertoo päivästään vain pääkohdat, kertoo ehkä enemmän hänen puhetyylistään kuin siitä, että hän ei haluaisi kertoa? Ja tiedätkö, että hän puhuu ystävilleen enemmän tai mieluummin kuin sinulle? On todella ikävää, että koet jääväsi vaille vastakaikua, kun kerrot omista asioistasi. Sekin voi kertoa miehesi luonteesta /kommunikointitavasta enemmän kuin siitä, ettei hän olisi kiinnostunut.

Jos miehesi sanoo rakastavansa sinua ja haluaa olla kanssasi, sinulla ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa siihen. Tietenkin on mahdollista, että hän valehtelee, mutta sinä tiedät parhaiten onko tuo vaihtoehto kuinka todennäköinen. Ja jos mies on muuttamassa (vai ostamassa?) kanssasi samaan asuntoon, niin kyllä sekin minusta jo jotain kertoo. Tuskin hän tekisi niin, ellei halua olla ja elää kanssasi. Enemmän kannattaa ehkä keksittyä siihen, mitä itse haluaa. Rakastatko ja haluatko olla yhdessä, oikeasti. Siitäkin huolimatta, että miehesi tulee jatkossakin reagoimaan muutostilanteisiin samalla lailla tai hän oikeasti on ihminen, jolle sanallinen jakaminen (omien kuulumisten tai toisten kuulumisten kuuntelu) ei ole niin tärkeää tai helppoa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka ihmisen perusluonne ja arvot ovat kohtuullisen pysyviä, mutta tapoja voi muuttaa ja taitoja opetella. Tarkoitan, että jos rakastatte toisianne, niin yhdessä elämistä voi ja varmasti ihan kaikkien pitää opetella kuten mitä tahansa taitoa eli opetella antamaan tilaa ja kommunikoimaan ja huomioimaan toista pitkin päivää jne.

Mielestäni päätöksiä yhdessäolon suhteen ei kannata tehdä tuollaisessa väistämättä stressaavassa muutostilanteessa. Varsinkaan, jos kyse ei ole omistusasunnosta, niin katso ihmeessä mihin tilanne kehittyy muuton jälkeen, kun nämä muutostekijät (uusi työ ja asunto) tasaantuvat. Siis jos olet itse halukas olemaan yhdessä. Jos kyse on omistusasunnosta, niin sama juttu, mutta omistus- ja raha-asiat vähän ehkä mutkistavat asiaa.

Mukavia vastauksia täällä. Kiitoksia, että jaksoitte kirjoitella.
Olen ajatellut itseäni myös miehen näkökulmasta; varmasti joissakin tilanteissa olen painostanut hanta puhumaan, tivaamiseen asti mennyt "rakastatko vai etkö" -leikissä ja jollakin tasolla ollut itse kuuntelematta, koska en ole ottanut ihan kunnolla huomioon, kun mies sanonut, että tuleva talon osto on alkanut huolettamaan juurikin pankkilainan vuoksi. Myöskin kylpyhuoneremontti stressaa häntä, sen tiedän, enkä omasta mielestäni ole siinä ollut hänen tukenaan niin, kuin olisi tarvinnut. Omassa käytöksessäni on siis puutteita ja sen sijaan, että menisin suoraan asiaan, voisin kokeilla kiertelevää lähestymiskeinoa, kun se tuntuu muutenkin olevan miehen tapa puhua huolistaan. Meillä sinänsä erilainen kommunikointi, että mies kyllä kertoo asiat, jotka huolettavat, mutta eivät kerro missä määrin, jotta tietäisin, ovatko ne päivittäisiä, viikottaisia vai kuinka. Minä taas kerron mikä huolettaa ja kuinka paljon.

Omassa kommunikoinnissani on paljon puutteita ja jotkut kommenttinne saivat avaamaan silmäni. Hyvin usein aloitan omasta turhautumisestani keskustelun "musta tuntuu...", MUTTA yhtä usein jatkan sanoilla "kun sä et...". Olen muutenkin huomannut senkin huonon puolen, jota lähteä työstämään, että pystyn puhumaan negatiivisista asioista paremmin, kuin positiivisista. Jos mies on tehnyt hyvää ruokaa, en siitä sano, mutta jos tiskit jää tiskaamatta, jossain vaiheessa siitä huomautan kyllä (en vihaiseen tai riitelevään sävyyn kylläkään).

Ehkä suurin ongelma itselleni juurikin on tuo, että parisuhteeseen tarvitaan kuitenkin aina kaksi. Tuntuu, että pitkään olen yrittänyt saamatta mitään takaisin. Minä tiedän, kuinka tärkeää ruoan kehuminen miehelleni on, mutta mies myös tietää, kuinka tärkeää kodin siisteys minulle on.
Myöskin se, että se olen minä, joka sitä yhteistä tekemistä keksii, saa minut tuntemaan itseni epähalutuksi (jos tuo nyt edes on sana).
Joku myös kyseli, että puhuuko mieheni sitten esim. ystävilleen tai muille, niin kyllä. Ymmärtäisinkin, jos mies ei puhuisi muillekaan, mutta muille hän puhuu. Sekin tuntuu pahalta.

En ole miehestäni eroamassa. Rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan. Olo on vain äärimmäisen turhautunut ja ärsyyntynyt, koska en tiedä, miten päin olisi, jotta kelpaisi toiselle.

Mies ilmeisesti kaipaa yksinkertaisesti vain hieman väljyyttä suhteeseenne. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että hän olisi lakannut rakastamasta sinua.
Jokaisessa suhteessa tarvitaan tietty määrä tilaa, liikkumavaraa ja yksityisyyttä. Yksityisyyden ja tilantarve on jokaisella hieman erilainen.
Jos ripustaudut ja alat penätä miestä tiukemmin yhdessäoloon, voi vaikutus olla päinvastainen.
Olisiko sinun hyvä hakeutua enemmän ystäviesi ja harrastusten piiriin ja tätä kautta hieman tuulettaa suhdettanne. Sillä näin on tulen palamisenkin kanssa, tuli tarvitsee ilmaa, happea, roihutakseen voimakkaammin.
Ehkä teidän suhteenne huutaa happea, jotta etäisyyden ja läheisyyden vuorottelu olisi sopusoinnussa.

Sillä on toinen nainen.