Puolisoni sairastaa 2-tyypin 2-suuntaista. Yhteistä taivalta 20 vuotta joista noin 7 viimeistä diagnoosin kanssa. Rakastan miestäni, mutta suhde on jatkuvalla koetuksella päivittäisen matalan ärsytyskynnyksen takia. Kumppanini hermostuu mitättömistä asioista sekunneissa joka purkautuu yleensä huutona ja raivoamisena-ei luojan kiitos väkivaltana-muuten peli olisi menetetty jo ajat sitten. Tilannetta ei ainakaan helpota pitkät työttömyysjaksot-nelikymppisellä miehelläni ei ole ollut vielä yhtään vakityöpaikkaa ja pelkäänpä, että sairauden aiheuttamat oireet näkyvät sen verran läpi työelämässäkin, että häntä ei haluta vakinaistaa missään. Tätä on vaikea hänen myöntää enkä itsekään haluaisi uskoa tilanteen olevan todella tämä. Niinpä perheen elättäminen on pääasiassa langennut minulle eikä se matalapalkka-alalla ole järin kannustavaa. Eikä tilanne helpota miestänikään vaan hän kantaa entistä enemmän syyllisyyttä. Suurin huolenaiheeni ovat kuitenkin murrosikää lähentelevät lapset, joissa alan huomata isänsä kunnioittamisen murenemista jatkuvan huudon ja raivoamisen seurauksena. Sydän itkee, kun näen miten mieheni tuhoaa suhdettaan omiin lapsiinsa (tajuamatta sitä?) Bipolaarin käytöstä on niin vaikea arvata ja ennustaa, se on välillä helvetin raskasta.
Eron mahdollisuutta olen usein miettinyt, mutta rakkautta ja välittämistä on kuitenkin vielä. Voinko jättää itsekeskeisesti omasta mukavuudenhalustani sairaan puolison, jonka rinnalla lupasin seisoa myötä-ja vastamäet? Mitä minä toivoisin, jos itse olisin sairastunut, koska tätähän ei voi itse valita?Missä menee se raja, jolloin lasten sietokyky ylittyy ja olisi parempi etteivät olisi enää päivittäin tekemisissä sairaan isänsä kanssa?
Haluaisin jaksaa, pystyä, yrittää, mutta pelkään itse väsyväni. Lievä masennuslääke onkin salainen aseeni, joka pitää minut pinnalla tässä arjessa, jottei päivät alkaisi/päättyisi itkun tuherruksella. Näillä on päästy eteenpäin, mutta mihin asti se riittää? Esimerkiksi työni on sen verran vastuulinen , että henkinen skarppi on oltava jos ei sata niin ainakin yli 90%.Jos meikäläisen "selkäranka"romahtaa, se tietää laivan uppoamista niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti ja etenkin lasten kohdalla. Esimerkiksi jo nykyinen tilanne pakottaa valitsemaan lasten harrastukset hinnan mukaan ts.lähes ilmaiset.Tuntuu kuin elämä olisi nuoralla tanssia, mutta sitä kai se pitkälti onkin aika monilla muillakin. En halua ruikuttaa kohtaloani,mutta olisi kiva kuulla kommentteja kohtalotovereilta. Sillä tämä sairaus on meillä ainakin saanut aikaan sellaiset suojamuurit perheemme ympärille, että niitä ei hevin ylitetä. Eli ne ystävät, joille asioista voi puhua ovat harvassa. Vuosien saatossa on ollut "ymmärtäjiä"joille ainoat vaihtoehdot ovat laukkujen pakkaaminen ja avioero. Työnantajien ymmärtämiskysvystä puhumattakaan.
Voimia kaikille samoissa tilanteissa kamppaileville, yritetäänhän pitää päät pinnalla tai ainakin vähintään snorkkelit
Valitanko turhasta, miten muut kestätte...?!
7
89
Vastaukset
- Valoajavarjoja
Mielialahäiriöt ovat suuri rasite suhteelle.Sekä niin,että toinen terve ja toinen sairastaa,mutta myös niin,jos molemmilla sairautta.Vie paljon energiaa ja voimi,syö elämäniloa.Sairastuneen on itse itsensä parannettava.Muut voivat olla tukena,muttei parantajina.Suhteeseen pitäisi ehdottomasti pyrkiä vasta kun on kutakuinkin "terve" ja elämä suurinpiirtein mallillaan.Silloin sillä on toivoa onnistumiseen ja hyvään yhteiselämään.Hylkäämistä en kannata,mutta jokainen valitsee itse tiensä.
- exbipo
Entisenä 2-polaarina suosittelen miehellesi KELA:n kustantamaa psykoterapiaa. Itselläni auttanut todella paljon. Terapeutin pitää tosin olla sellainen että se tuntuu hyvältä ja sopii itselle, ei välttämättä löydy heti. En itse ajattele diagnoosikeskeisesti, en usko koko "sairauteen" enää mutta paljon minulla on ollut elämässäni vaikeita asioita, joista en ole edes tajunnut miten paljon ne vaikuttivat minuun. En ole ollut hyvä sääntelemään tunteitani enkä ole ollut järin hyvä pitämään huolta itsestäni ja kehostani saatikka pitämään kiinni omista rajoistani koska näitä asioita ei lapsena kunnioitettu tai sallittu. Joillakin meistä on vaan huonot selviytymismekanismit, jotka on alkaneet vanhetessa rakoilemaan. Diagnoosit on vaan lääkärin työkaluja, joilla saa esim. juuri sen KELA:n myöntämän terapian ja tietynlaisen lääkityksen.
Miehesi voi kuvauksen perusteella todella huonosti juuri nyt ja hänen olisi hyvä alkaa vähitellen hoitamaan itseään kunnolla. Pillerit ei ole mikään ratkaisu, ne on laastari.
Kannattaa huomioida, että miehen oireilu kuitenkin rasittaa myös sinua ja lapsia eli teidän olisi hyvä saada myös omaa rauhaa. Lapsille suosittelen jossain vaiheessa kun se heille sopii ehdottomasti myös keskusteluapua psykoterapeutin pakeilla että saavat purkaa tuntojaan. Älkää liiaksi salatko asioita heiltä.
Ammattilaisen keskusteluapu olisi hyvä lähtökohta solmukohtien avaamiselle. Kannattaa esittää asia kuitenkin ns. ehdotuksena positiivisella tavalla ja tuomitsematta. Vaikka mies ensiksi suutuisikin voi ajatus alkaa hänen alitajunnassa kytemään ja johtaa loppujenlopuksi toimintaan. - Xanadu3
Otsikko: Kyllä ja ei. Terveen puolison kärsimys ymmärrettävää mutta toisaalta liian helppo narista. Parisuhteessa toisen ollessa sairas, tasapaino horjahtaa helposti sille toiselle puolelle. Lapsilla on ainakin yksi terve vanhempi esikuvana. Kärsivä osapuoli voi ottaa etäisyyttä bipopuolisoon, lapsineen hän voi pitää hengähdystauon pahimpina aikoina esim. viettämällä aikaa eri osassa kotirakennusta, jos koti sattuu olemaan tilava ja iso. Lapset voi lähettää samalla seudulla asuvien isovanhempien/kummien luo, tai passittaa itse bipopuolison pahimman kriisin ajaksi asustelemaan toisaalle tai tarvittaessa johonkin päiväsairaalaan tjms. Eri asia tekeekö juuri hän niin.
Kyllähän joskus 50-luvullakin avioliittoa pidettiin yllä kaikista ongelmista huolimatta, siedettiin ja kärsittiin, ja mies saattoi lähteä omille teilleen vaikkapa viikoksi. Avioliitto on lupaus olla yhdessä aina, kertakäyttökulttuuri houkuttelee avioeroon, helpompaa päästä irti riippakivestä, muka helpompaa elää sinkkuna jne. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta sairasta täytyy edes yrittää ymmärtää. Kärsimys ja ilo kuuluu yhteen. Vaihtoehtoja löytyy aina.
Bipo-terve suhteessa toinen on aina alemman statuksen vanki, mutta arki voi toimia oikean tukiverkon ja toimivan lääkityksen avulla tosi hyvin. Bipo bipo-suhteessa molemmat ovat samassa veneessä, teoriassa saman tuskan voi jakaa, mutta meno voikin olla tosi holtitonta, riippuen onko lääkkeitä vai ei. Kuka siis voi tietää, kummanlaisen puolison bipo elämässään ansaitsee/haluaa? Yksin ei kukaan halua olla. Ja toisin päin: oppiiko terve elämästä mitään liian tavallisen, tylsän, ennalta-arvattavan, 24/7 ainaisia rutiineja noudattavan sohvaperunan kanssa? Ongelmia on kaikilla eikä bipoa voi kaikesta syyttää. - Ankeeagneslosista
Mää oksentelen nykyään.Muutkin ihmettelee.Kai se on ressiä.
- Ankeeagneslosista
Ja en,en ole raskaana.Jos joku sitä miettii.Kova kestämään paineita,mutta nyt kroppa valittaa lujaa.Sydän pompottelee,ahistaa,tärisyttää ja tota oksentelua.masentaa.
- eienäävanki
Et sinä valita, tunteesi ja vähäinen jaksamisesi kertoo siitä että elämäsi on sinulle ja lapsille liian raskasta ja jotta pystyisitte jatkamaan perheenä jotain pitää muuttua käytännössä. Miehen lääkitys ja hoito voi olla huono juuri hänelle kun käytös on noin pahanlaista hyvin usein, uutta kannattaa siis kokeilla.
Varmastikkaan ei halua satuttaa muita mutta hänellekkin tekisi oma aika varmasti hyvää. Kun on mielenhäiriöitä mikä vetää vihan puolelle, niin oma tila ja aika rauhoittaa ja usein helpottaa oireiden syntymistäkin.
Milloin viimeksi miehen yleisterveydentila on tarkistettu? Verenpaino voi olla hyvinkin koholla esimerkiksi mikä altistaa vielä entisestään vastaavanlaiselle käytökselle.
Ei teidän tarvitse suhdettanne lopettaa mutta jos mies asuisi yksin vaikka viikonloput tai pari päivää viikossa, niin se voisi olla teidän perheenne ja suhteenne pelastus. Ei kaikki lapsetkaan pysty elämään tuollaisen vanhemman kanssa, itsekkin lähdin alaikäisenä turvakotiin kun se ainainen huuto pelotti ja masensi niin paljon että olin ollut itsetuhoinen kolmekin vuotta. Ei ulkopuoliset voi aina omia oireitaan helpottaa lääkityksillä, vaan onnellisuus vaatii muutosta.
Tarkasta lasten henkinen terveydentila ja kysy heiltä miltä se heiltä mikä saisi heidän olonsa isän suhteen helpottumaan. Vaikka olisi kavereita ja hyvät arvosanat niin se ei kerro siitä etteikö kaikki olisi hyvin. Itse masennuin jo alakouluiässä mutta lopullinen burn out tuli vasta kun lukio alkoi. - Epävakaaaaata
Kuulostaa kyllä enemmänkin epävakaalta persoonallisuushäiriöltä kuin kaksisuuntaiselta.
Saati lievältä kaksisuuntaiselta.
Nämä usein menevät diagnosoinnissa pieleen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61247Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän181231Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.11159- 41154
Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis01134Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,01133Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin01128Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p411124Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä21105Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta11100