Selviänkö?

Niinpä.
Ja hän oli niin hyvä ihminen mulle, että toista en tule löytämään ikinä.
En tiedä onko sen aikakaan vielä kun olen ihan paskana henkisesti, mutta yksinkin on vaikeaa olla.
Voiko mua edes rakastaa :( Oon ihan kamala ihminen.

Enemmän nauttisin, jos mun poikaystävä olisi kesää mun kanssa nauttimassa. :(

En muutenkaan lähtisi yksin terasseille. En uskalla. Mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko näet.

Kiitoksia kuitenkin! ^^

Minä tulen murehtimaan tätä asiaa pitkään, vannon sen. ON niin kamalan surullinen olotila, että tekisi mieli poistua maailmasta. Annoin tälle ihmiselle kaiken, sen mihin itse siis pystyn koska olen sairaseläkeläinen. Hän ei jaksanut mua enää.
Aiemmin sanoi, että on aina mun tukena.
AAEERGHH, ahdistaa.

Kuuntelen surullisia ja romanttisia biisejä ja youtuben opasvideoita särkyneelle sydämelle D: Joistakin on jotain apua.

Toivon kauhesti, etten tekisi itselleni mitään.

Mä rakastin häntä hirveästi, mutta luottamus meni raha-asioista kun en niitä osannut hoitaa. Samaa ollut aiemminkin ja olen yrittänyt pärjätä, mut aina se menee siihen pakonomaiseen shoppailuun. En jaksa tätä.

En voi koskaan löytää ketään parempaa mitä hän oli.
Raastaa sydäntä.

https://www.youtube.com/watch?v=FjpTHrVz5yU

:'((

No niin, shoppailua.
Hanki elämä.
Tämä ei ole v"ttuilua, mutta paljastit paljon.
Shoppailu. Helvetti että vihaan sitä sanaa.
Tulet aina tuntemaan olosi tyhjäksi, jos elämäsi sisältö on tauhkan ostamista.
Hanki oikeita kiinnostuksenkohteita ja harrastuksia.
Sellaisiakin, jotka eivät vaadi rahaa ja/tai jotka mahtuvat budjettiisi.
1980- luvulla sana "shoppailu" oli yksinään jo tv-sketsin aihe.
Tsemppiä elämänmuutokselle!

Impulsiivinen_Sonni kirjoitti:

No niin, shoppailua.
Hanki elämä.
Tämä ei ole v"ttuilua, mutta paljastit paljon.
Shoppailu. Helvetti että vihaan sitä sanaa.
Tulet aina tuntemaan olosi tyhjäksi, jos elämäsi sisältö on tauhkan ostamista.
Hanki oikeita kiinnostuksenkohteita ja harrastuksia.
Sellaisiakin, jotka eivät vaadi rahaa ja/tai jotka mahtuvat budjettiisi.
1980- luvulla sana "shoppailu" oli yksinään jo tv-sketsin aihe.
Tsemppiä elämänmuutokselle!

Lue lisää

No tänne voi kirjoitella kuka vaan ja mitä tahansa.

Mulla on jo elämä, mutta tyhjä sellainen.
Olisit voinut neuvoa minua ystävällisemminkin, mutta päätit sitten kirjoittaa tunteiden vallassa.

Kiitos kuitenkin. :(

Uskotko Jumalaan? Lue Raamattua? Psalmeja vaikka. Ainakin itseä lohduttaa useinkin Raamatun luku ja rukous.

sadbutreal kirjoitti:

No tänne voi kirjoitella kuka vaan ja mitä tahansa.

Mulla on jo elämä, mutta tyhjä sellainen.
Olisit voinut neuvoa minua ystävällisemminkin, mutta päätit sitten kirjoittaa tunteiden vallassa.

Kiitos kuitenkin. :(

Lue lisää

Tuli hieman avauduttua, mutta ymmärrät kai, että yli varojesi eläminen sotkee sinut vain syvemmälle suohon?

Vähän rakentavampaa palautetta:
Masentuneella ei ole voimaa suuriin liikkuihin, yritä tehdä pieniä asioita, jotka tuottavat sinulle iloa.
Jos et jaksa romaaniin keskittyä, lue novelleja tai vaikka sarjiksia jne.
Mainokset kippaa heti jätepaperiin...

Sorry, kirjoitin eri nikillä, mutta kuitenkin, keskity pieniin ja ilmaisiin/halpoihin iloihin, kuten ulkoilu, kirjasto, itse tiedät, mikä sinua lohduttaa.
"Shoppailu" on sinulle yhtä hyvä lääke kuin brenkku juopolle.

Sama_Äijä kirjoitti:

Sorry, kirjoitin eri nikillä, mutta kuitenkin, keskity pieniin ja ilmaisiin/halpoihin iloihin, kuten ulkoilu, kirjasto, itse tiedät, mikä sinua lohduttaa.
"Shoppailu" on sinulle yhtä hyvä lääke kuin brenkku juopolle.

Lue lisää

Juu, kiitos vinkeistä.
Näin olen yrittänytkin tehdä.
Eniten mua tällä hetkellä auttaisi ehkä joku "näin pääset sydänsuruista" - kirja.

En todellakaan tiedä miks oon hankkinut sellaiset velat. Nyt ne on kuitenkin maksettu kokonaisuudessaan pois korkoja kasvamasta ja olen yhä yksinäinen. Olen kiitollinen, että rahasta ei ole niin suurta huolta enää, mutta olen rikkinäinen sisältä rakkaani lähdettyä.

Eniten mua vaivaa se, kun en saa edes apua ongelmiini vaikka olen yrittänyt hakea. Tai no sen verran saan, että ajat menevät yli kuukauden päähän vaikka se apu olisi saatava juuri nyt. En ymmärrä, ennen pääsin hoitoon kerran viikossa hoitajalleni. Nyt hänelläkään ei ole minulle aikoja tarjota.
Myös traumaterapiani evättiin, eli sinnekään ei ole sitten menemistä.
Misinformaatiota myös joidenkin asioiden osalta.
Pitää itse hoitaa itseä'n yksinäisenä, se on raskasta.

Onko erostasi kauan aikaa?

Menetykset ja niihin liittyvä suru ovat asioita, jotka pitää vain käydä läpi, ne laimenevat ajan kanssa.
Niihin ei ole patenttiratkaisua olemassa, jolla suru lähtisi pimpelipom pois.

Tosin ratkaisujen tarjoajista ei ole puutetta, kirjoja, kursseja, humpuukiterapioita, uskonlahkoja...

Itse olen ollut aina synkkämielisyyteen taipuvainen, lapsuudessani jouduin kiusatuksi.
Kiusaaminen jätti mieleen lähtemättömän ulkopuolisuuden tunteen.

Sain kuitenkin vaimon ja perheen, mutta liitto on ajoittain ollut vaikea.
Nyt menee sillä saralla hyvin.

Sittemmin lasteni sairaudet ovat olleet suuri suru, jonka kanssa vain on elettävä.

Kyllä minä terapiassa käyn, mutta ajat menevät niin pitkälle aina että kun tässä välissä on ehtinyt tapahtua tällaista niin en pääse heti purkamaan asioita kellekään.

Viimeksi kun tilanteeni huononi tuon sosiaalisen fobian ja masennuksen myötä niin, etten uskaltanut ihmisten ilmoille niin antoivat ajan vasta kuukauden päähän. Siinä sinnittelin lääkityksen varassa, kunnes tapasin lääkäriä. Hän oli sitä mieltä, että jätetään kaikki lääkkeet pois paitsi rauhoittavat. Siitä asti olen voinut huonosti. On vaikea saada unta, masennun todella helposti ja olen itkuherkkä.
Voivat toki olla vieroitusoireitakin, mutta nyt kun tämä ero tuli vielä tähän päälle niin vointi on niin kuin kuollut olisi.

Niin, olet oikeassa kyllä. :(
Olen huomannut äitinikin väsyneen minun tilanteeseen. Huusi jopa minulle, kun itkin ja puhuin itsemurhasta. Luulisi sitä äidiltään saavan edes halauksen, mutta hän on niin poikki ettei tiedä miten auttaisi mua.
Koen kokoajan vaan tuskaa sisälläni ja sitä on vaikeaa lievittää mitenkään.

Olen leikkinyt kissojen kanssa ja katsellut tv-ohjelmia, mutta aina se tyhjyys sisällä kalvaa.

Alkoholiin en aio sortua, sillä se pahentaa asioita.

Toki tekisi mieli olla tiedoton kaikesta tästä jne. mutta mä elän vain siinä toivossa, että hän ottaisi minut takaisin.

Niin.
Olisin vain halunnut voida korjata asiat ja jatkaa uutta, parempaa suhdetta.
Mutta kai sinä olet oikeassa. Olen täys paska ja minä teen hänet onnettomaksi.

Naiseni sotkii myös raha-asiansa. Jättää hoitamatta, ei ota vastuuta. Se on yksi iso riidan aihe. Hänkään ei ole oppinut, enkä tahdo jaksaa enää katsoa ja stressata yhä uusia rahaongelmia (muutakin toki on). Olen yrittänyt kovasti tsempata, opettaa ja neuvoa (osaan raha-asiat), mutta hän on taipuvainen kuuntelemaan vain itseään. En oikein enää usko, että hän oppii. Nytkin meni taas satoja euroja ulosottokuluihin. Ne rahat olisi kipeästi kaivattu elämiseen.

Aikuistuminen on vastuunottoa ihmisistä ja asioista.

Ota sinä opiksi. Harjoittele.

Aikuisuus_on_vastuuta kirjoitti:

Naiseni sotkii myös raha-asiansa. Jättää hoitamatta, ei ota vastuuta. Se on yksi iso riidan aihe. Hänkään ei ole oppinut, enkä tahdo jaksaa enää katsoa ja stressata yhä uusia rahaongelmia (muutakin toki on). Olen yrittänyt kovasti tsempata, opettaa ja neuvoa (osaan raha-asiat), mutta hän on taipuvainen kuuntelemaan vain itseään. En oikein enää usko, että hän oppii. Nytkin meni taas satoja euroja ulosottokuluihin. Ne rahat olisi kipeästi kaivattu elämiseen.

Aikuistuminen on vastuunottoa ihmisistä ja asioista.

Ota sinä opiksi. Harjoittele.

Lue lisää

Ymmärrän.
Minä olen tuota samaa tehnyt enkä koskaan ole ottanut opikseni. Nyt kun olisin, onkin liian myöhäistä.
Olisin todella halunnut osallistua yhteisiin kustannuksiin ja joskus jopa hankkia jotain yhteistä kotiin, mutta ei.
En tule saamaan anteeksi ja sillä selvä.

En ole itse elänyt aikuismaisesti vaan yli varojeni niin kuin joku shoppailija bimbo. :(

Otan kyllä opikseni, se on vaan vaikeaa kun ei ole rakastani näkemässä edistymistäni. Hän sanoo, että' on liian myöhäistä taikatempuille. Eli siis usko kokonaan mennyt.
On niin musertavaa.

Suhteenne kannalta myöhäistä, mutta ei Sinun ja elämäsi kannalta.

Olen elänyt 20 vuotta naisen kanssa, joka syytää rahansa lehtiin, arpoihin(ei osaa sanoa ei puhelinmyyjille), siivousvälineisiin(ei siis ikinä siivoa, mutta voi ostaa 2500euron pölynimurin, kun lipevä kauppias tulee myymään tai ostos- TV:ssä esitellään uutta höyrymoppia).

Voin sanoa, että vastuunkantokyvyttömän ihmisen kanssa on raskasta elää.

Nyt, keski-iässä alkaa olla jonkinlaista kehitystä tapahtunut, vaimoni on kulkenut osan vuotta työssä, josta maksetaan 9 euroa/tunti, ilmeisesti nyt alkaa hahmottua, kuinka lujassa voi olla 50 euroa, jonka ennen sai isukilta pyytämällä tai isukin poistuttua elävien kirjoista nostamalla yhteisen pienyrityksemme(jossa minä teen kaikki työt) tilliltä nostona yksityistalouteen.

Voit kuvitella, miltä tuntuu, kun olet huokaillut firman laskujen kanssa, miten rahat riittää tuohon ja tuohon, vaimo kehottaa piristäytymään menemällä kaverin luokse kylään.
Yrität kylään harvoille ystävillesi, kukaan ei ole kotona, palaat kotiin ja siellä on pölynimurkauppias 2500 euroa maksavan "puhdistusjärjestelmän" osamaksusopimusta kirjoittamassa!

Koko kyläilykehotus oli vain tekosyy saada minut pois kotoa, että imurikauppias voi tulla.

Silloin oli ero lähellä, lähdin kotoa serkkuni luokse ja ilmoitin, haluaako vaimoni minut vai imurin.

Vastuunkantokyvyttömät henkilöt yleensä heittäytyvät marttyyreiksi kun joutuvat kovan paikan eteen ja ruikuttavat sääliä, ja kun armonpulla tippuu, sama meno jatkuu samantien.

Mutta ihminen voi oppia ja kehittyä.

Joskus.

Kysyin itseltäni tuota ja ymmärrän, että siinä halutaan luoda toivoa uudelle alulle, mutta tällä hetkellä olen sen menettänyt, joten mikään asia ei kiinnosta.
Tuntuu vain pahalta kuulla nuo sanat: poikaystäväsi on taaksejäänyttä elämää.

Aivan kun en täysin käsittäisi, mitä tässä on tapahtunut. :'(

No minusta tuntuu niin vaikealta olla yksin ajatusteni kanssa, että harkitsen jo sairaalaan menemistä. Siis että kävisin päivystyksessä ja sieltä sitten kirjoitettaisiin lähete psykiatriseen sairaalaan.
Eikös siellä ole sosiaali työntekijöitäkin auttamassa raha-asioiden kanssa?

Tällä hetkellä minulla on vain rauhoittavia auttamaan nukkumista.

Ymmärrän, että eroja tulee muillekin. Ihmettelen vaan, miten he voivat pästä niistä yli. Jotkut näyttävät siltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minä en pääse edes kotoa pois kun pelot ovat voimistuneet eron myötä.
Olen yksin ajatusteni kanssa, koska mulla ei ole kuin perhe. Olen niin sosiaalisesti kuollut ihminen ja muutenkin.

Ala käydä pitkillä lenkeillä. Kroppa saa sitä mitä se haluaa ja hormonit korvaavat lääkkeitä.

Ero on helpompaa, jos itse eroaa ja on siten henkisesti valmistautunut jo pitkään. Jos toisesta ei niin paljoa välittänyt, sekin helpottaa. Pitkän suhteen jälkeen ero voi olla helpompi, jos oli jo kyllästymistä.

Tietenkin uuteen elämään tottuminen on vaikeaa. Kun ihminen tottuu jonkun seuraan, siitä irtautuminen yhtäkkiä tai pakotettuna on hankalaa. Voihan se olla, että toiset vain päättävät jättää vanhan taakseen ja hyväksyä sen. Ovat vakuuttuneita siitä, että se on oikein. Silloin ei enää arvuuttele tai haikaile. Toiset eivät menneitä mieti kuten toiset.

Auta itseäsi jaksamaan. Jospa tuska kannustaa parantamaan tapoja.

Eroja_on_erilaisia kirjoitti:

Ero on helpompaa, jos itse eroaa ja on siten henkisesti valmistautunut jo pitkään. Jos toisesta ei niin paljoa välittänyt, sekin helpottaa. Pitkän suhteen jälkeen ero voi olla helpompi, jos oli jo kyllästymistä.

Tietenkin uuteen elämään tottuminen on vaikeaa. Kun ihminen tottuu jonkun seuraan, siitä irtautuminen yhtäkkiä tai pakotettuna on hankalaa. Voihan se olla, että toiset vain päättävät jättää vanhan taakseen ja hyväksyä sen. Ovat vakuuttuneita siitä, että se on oikein. Silloin ei enää arvuuttele tai haikaile. Toiset eivät menneitä mieti kuten toiset.

Auta itseäsi jaksamaan. Jospa tuska kannustaa parantamaan tapoja.

Lue lisää

No tämä ero ei tullut mietinnän seurauksena.
Poikaystäväni tiesi kyllä rahaongelmistani ja oli valmis auttamaan, mutta tapahtui eräs käänne jonka johdosta kaikki sitten menikin näin. Sehän se minut eniten saakin tuntemaan huonoksi.
Nimittäin mä oon mustasukkainen. Päätin kysäistä, että minkä takia hänellä on edelleen juttua exänsä kanssa, vaikka erosivat niin että tämä hänen entisensä petti häntä. Hän vastasi minulle: "Hän sattuu vaan olemaan mun kavereissa, että sen verran hänen elämä kiinnostaa, mutta ei noin muuten". Minut poisti tämän jälkeen Facebookista kokonaan tai no muualtakin.
Minä olen mustasukkainen ja vainoharhainen. koska kyselen tuollaisia. Mietin vain, miksi hän ei voinut keskustella minun kanssa asiasta niin, että mun ei tarvitsisi kokea huonommuuden tunteita muista naisista :/

Niin, saatan selvitä elämään hyvin minimaalista rutiinimaista elämää kissan kanssa ja kuolen vanhana piikana kissan kanssa pois.
Jos tulen löytämään tällaista surua edestäni, en mielelläni kyllä riko enää itseäni sellaisella. Onpahan taas yksi hullu kissanainen enemmän maailmassa.

Kuvailit juuri monen aikuisen elämää.Mitä jos nauttii kissan kanssa rauhallisesta elämästä?Ei siinäkään pahaa ole.Itse nautin siitä että elän.Eikö se ole kuitenkin aika etuoikeutettua että on yleensä päässyt tähän maailmaan elämään minkään tasoista elämää?Kyllä mä ainakin meinaan loppuun asti katsoa tämänkin vaikka kaikenlaista kuraa on naamalle heitelty.Tiedän että sinäkin ajan kanssa selviät kun saat ajatuksesi selvitettyä ja kun et kanavoi ajatuksiasi pelkästään murheeseen.Normaali arki on paras lääke kaikkeen.Itke kun itkettää naura kun naurattaa.Loppujen lopuksi tämä on kaikki vain elämää .Elämä ei ole pelkästään ilo onni ja autuus vaan se koko paketti.Kyllä sä selviät.Älä tee mitään typeryyttä nauti keväästä ja kesästä äläkä jää seisomaan paikalleen.3.5miljardia miestä maailmassa löydät vielä seuraa parempaakin joka katsoo kanssasi yhdessä loppuun asti.

Jep, hyvä neuvo sinulta.
Olen toki yrittänyt pyytää kaikilta osapuolilta anteeksi (vanhemmat ja poikaystävä), mutta se ei taida hetkessä kuitenkaan korjaantua tällaisen jälkeen.
Toinen on tosissaan eron kanssa, minä en. :( On niin ulkopuolelle suljettu olo. Hän myös haukkui mua eron yhteydessä. Toki vihaisena sanoo asioita, mitä ei pitäisi, mutta sen koommin en ole häntä nähnyt, joten tuskin saan edes anteeksipyyntöä.
Tarkoitus oli jättää kalvamaan tämä asia minuun vuosiksi.
Nyt jo viiltää sydäntä. :(
Sellainenko mä nyt oikeasti olen?
Where is the LOVE? Kuoleeko se silmänräpäyksellä?

Minä en taida olla voimissani kirjoittelemiseen. Oli kiva ele kuitenkin tarjoutua vertaiskuuntelijaksi. Kiitos.
En vain tiedä tuleeko siitä kirjoittelusta mitään kun märehdin vain asioita.

Tämä on syy, miksi psykiatriset lääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia. Tämä on tosiasiassa se syy, miksi ne edes vaikuttavat millään tavalla. Ne eivät paranna mitään. Ihmiskeho on kuitenkin varustautunut pitämään puoliaan ja vastustamaan tämän kaltaista rikkirepimistä. Kehossa useat järjestelmät taistelevat vastaan yrittäen prossesoida vierasta kemikaalia ja työskentelevät uutterasti tasapainottaakseen lääkkeen vaikutukset.

Mutta keho kestää vain tiettyyn rajaan saakka. Nopeasti tai hitaasti, systeemi romahtaa. Kuten auto, jota ajetaan raketin polttoaineella, voidaan ehkä saada kulkemaan1500 km/h, mutta renkaita, moottoria ja sisäosia ei oltu koskaan tarkoitettu tällaiseen. Kone hajoaa.

Ota myös huomioon Thomas Mooren 1998 Yhdysvaltalainen raportti. Moore on terveyspoliitiikan vanhempi tutkija George Washington Yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Moore arvioi, että Amerikassa kuolee yli 100.000 ihmistä joka vuosi reseptilääkkeiden haittavaikutuksiin ja miljoona ihmistä vahingoittuu niin vakavasti, että he tarvitsevat sairaalahoitoa. Moore kysyy: "Niin huonosti ohjatussa, luonnostaan vaarallisessa systeemissä, kuluttajien täytyy kiinnittää paljon enemmän huomiota käyttämiensä lääkkeiden vaaroihin. Pystyvätkö he tunnistamaan ottamansa lääkkeen haitalliset vaikutukset, eritoten vaikeasti määriteltävät vaikutukset, kuten väsymyksen ja lievän masennuksen? Onko tämä sellainen lääke, jonka pienikin yliannostus on vaarallinen?
_______________________________________________________________

www.Jeesus-on-Herra.com -sivuilla hyviä kirjoituksia

Psyykesairauksiksi luulluista elämän vaikeuksista parantuminen

6.10.2014 by Weijo



Psyykkiset sairaudet sekä ihmisten moninaiset elämän vaikeudet ovat yleistyneet. Paineet kasvavat. Ihmiset eivät hallitse elämäntilanteitaan yhä enemmän stressaavaksi käyvässä ajassamme. He masentuvat, ahdistuvat ja palavat loppuun (burnout). On vaikea pysyä mukana nopeasti muuttuvassa, armottomassa maailmassa. Mielenterveystyöntekijät ovatkin täystyöllistettyjä näistä elämäntaakkojen, huolien ja murheiden raskauttamista ihmisistä, joita on ohjattu aivan vääriin osoitteisiin hakemaan apua. Näissä ihmisissä ei yleensä ole psyykkistä sairautta tms. mielisairauteen viittaavaa. Paradoksi on, että heidän vaivoihinsa tarjotaan mielisairaille tarkoitettua hoitoa. –
Vastoinkäymisiä ja elämän murheita on alettu pitää psyykkisenä sairautena. Jopa lähiomaisen kuoleman johdosta myönnetään sairaslomia ja huumaavia psyykelääkkeitä. On myös ilmennyt vakavia virheitä vaikeuksiin joutuneiden ihmisten tilanteiden kohtaamisessa. Siinä onkin ajettu pahasti harhateille.
Monet aikamme ”psyykepotilaat” ovat esimerkiksi alkoholisteja ja narkomaaneja. He eivät hallitse elämäänsä, joten heidät useinkin siirretään eläkkeelle psyykkisten syiden perusteella. Eikä näin ole asianlaita ainoastaan vanhojen ja keski-ikäisten keskuudessa. Syrjäytyneet ovat yhä nuorempia. Nuoret alkoholisti- ja narkomaanieläkeläiset ovatkin suuresti lisääntyvä joukko Suomessa.
Kaikenikäiset ihmiset, jotkut jo varhaisnuoruudessaan, ajautuvat mielenterveystoimistojen asiakkaiksi. Sieltä alkaa usein koko elämän kestävä kierre. Näille ”mielenterveyspotilaille” määrätään riippuvuutta aiheuttavia, elämää tuhoavia vaarallisia lääkkeitä. Lopulta lääkkeet sitten vammauttavatkin nämä elämän vaikeuksiin joutuneet terveet ihmiset. Ja heidät tilastoidaan psyykkisestä sairaudesta kärsiviksi mielenterveyspotilaiksi.
Todellisesti psyykkisesti sairaita, esim. skitsofreenikkoja, depressiotiloissa olevia, psykopaatteja sekä neurootikkoja yms. on ko. potilaiden joukossa vain pieni prosentti.
Todellinen psyykkinen sairaus saattaa olla syntyperäistä tai esim. vammasta johtuvaa. Näitä todellisesti sairaita tulee auttaa kaikin lääketieteen keinoin. –
Mutta mistä tahansa (1.) sairaudet tai (2.) vaikeudet johtunevatkin, lapsuuden kokemuksista, vaikeista elämän tilanteista, perinnöllisyydestä, omista virhevalinnoista ja sairastuttavan elämän seurauksista, niin kaikesta siitä voidaan parantua. Tie vapauteen löytyy.

Psyykkisesti sairaita (ja/tai sellaisiksi luokiteltuja) on tullut runsaasti uskoon. He ovat useinkin herkkiä ihmisiä ja etsivät apua sieltä, mistä tietävät sitä löytyvän. Heitä on mukana eri uskovien yhteyksissä. Kaikki eivät kuitenkaan ole parantuneet. Näistä parantumattomista eräät ovatkin vetäneet harhaisen johtopäätöksen, että usko tekee sairaaksi (koska uskovien joukossa heitä näkyy). Mutta terve kristinusko ei sairastuta. Useimmiten uskoon tulo parantaa. Ja ellei parantuminen ole tapahtunut heti, niin uskoon tulo lieventää oireita kunnes lopullinen paraneminen tapahtuu. –
Kuten edellä jo on käynyt ilmi, kaikki psyykkisiksi häiriötiloiksi luokitellut vaivat eivät ole sitä. Valtaosalla Suomen mielisairaaloiden potilaista ei ole psyykkistä sairautta, vaan he ovat elämän vaikeuksien kautta joutuneet tietämättömien lääkärien käsiin, jotka ovat tuhonneet heidän elämänsä riippuvuutta aiheuttavilla psyykelääkkeillä (”bentsoilla”). Lääk