TIILENTEKOA

Lapsuudenkotini lähellä on joki, jossa vedenpinta oli vuosisatojen ajan huomattavasti nykyistä korkeamalla. Pintatason laskiessa tuli esiin rantatöyräiden savipitoinen maa, jossa ei esiintynyt kovinkaan paljon tiilenteon kannalta haittaavia epäpuhtauksia. Vahva savikerros ja vuosien 1946- 1955 rakennusbuumi loivat paikalliselle tiilitehtaalle lyhyen mutta rahakkaan toimikauden. Tehtaan toiminta muodostui tappiolliseksi sotakorvauksen loppumista seuranneen lamakauden aikana ja päättyi ennen vuotta 1960. Lähellä joen varrella toimi sahalaitos, jonka sivtuotteena oli sahanpurua, joka on edellytyksenä sekä tiilen kestävyydelle että lämmöneristyksees tärkeä elementti. Tehtaalle rakennettiin peltinen kuivatustila ehkä noin sadalle tiili-lavalle. Tiililinjalla oli sekoitusrumpu ja savimassaa eteenpäin pakottava kierreakseli. Laite oli lähes automaattisesti toimiva. Massa pakkautui ulos kaksiosaisesta suuttimesta, rinnakkaiset tiiliaihiot nostettiin lavalle. joka kärrättiin kuivatushalliin ja sieltä edelleen poltettvaksi. Jossain vaiheessa viereen rakennettiin tiilinen polttouuni. Se purettiin tehtaan lakkauttamisen yhteydessä.
Kotini napuriin rakennettiin samoihin aikoihin siporextiilistä navettarakennus. Paikalle tuotiin tuota siporex-soraa ja miehet sekoittivat siihen vettä ja jotain sidosainetta ja pakkasivat massan tiilen muotoisiin muotteihin.
Lähialueela toimi myös sotakorvauksiin perustuva talotehdas sekä rintamamiestalojen lämmöneristyksestä tutuksi tullut tojalevyjen tuottaja, ohuita lastuja ja sementtiä hyödyntävä laitos.

Tuosta tuli mieleen että kaikkea se isä osasi, olin hyvin pieni kun näin isän tekevän tiiliä. Savea kaivoi laittoi muottiin, juuri muuta en muistakaan. Omaan käyttöön teki tiilet. Siitä savesta olisi varmasti voinut dreijata kippoja. Juuri joenvarrelta isäkin saven otti, joki kulki kotimme vierestä. Kotitaloni kellarin väliseiniä on tehty itsetehdyistä tiilistä, hyvin näyttävät kestävän

HEVOSKIERTO
oli yleinen myös puimakoneen eli "tappurin" voimanlähteenä.
Sähkömoottoreita toki oli, mutta muuntajapiirissä jaettiin käyttövuorot ja öljy oli "kortilla".

Ennenvanhaan peltoja parannettiin savella. Lumiseen aikaan ajettiin hevosen vetämällä savireellä savea pellon kivisten kohtien päälle. Reessä oli pieni korkealle asennettu lava, joka tyhjennettiin kippaamalla. Kuormat tehtiin lapiolla. Syntyi kuoppia (kaivantoja, prunneja) pellon reunoille.
Muistan, kun pikkupoikana naapurin setä, pyysi minua menemään hänen vaimonsa luo pyytämään, että vaimo antaisi savikuopanluiskan varastorakennuksesta. Naapurinvaimo etsi ja etsi, mutta ei löytänyt.
Myöhemmin selvisi, että ei sellaista ole olemassakaan.

Monen mökin halkoliiterissä elätettiin sotavuosien jälkeen jouluporsas ja perunaraastetta liotettiin saavissa, pohjalle saostui valkea kerros perunajauhoa. Sanomalehdet luettiin vielä kertaalleen puuseessä ennen kierrätyksen loppuvaihetta.Jotkut kastelivat lehdet, kiersivät ne tiukalle rullalle ja kuivasivat halkojen korvikkeiksi. Tupakan pienimuotoinen viljely oli melko yleistä maaseudulla.

Lapsena kävin aidolla tiilitehtaalla..

TIILENPÄITÄ LUKEMAAN
ei juuri kukaan halua itse vaan toisia sinne kalterien taakse pyritään
toimittamaan.

Minä menin sentään oikealle tiilitehtaalle töihin 16-vuotisena. Kyse oli E-G:n tehtaasta 50-luvun lopulla.
Silloin ei oltu tarkkana iän suhteen vaan pomo näytti uunivaunuun ladonnan ja kysyi kuvittelenko jaksavani. 16v uskoo itseensä. Työ oli 3-vuorotyötä vanhalla vuorokierrolla jossa oli vuorojen vaihdon välillä yksi lyhyempi jakso.

Noudimme kaverin kanssa tiilet ulkokuivaamosta ja piikkivaunulla 8:n tiilen erissä hissiin josta 4kpl kerrallaan käsien väliin, kääntö ilmassa sileät puolet alas päin ja uunivaunuun opetetun kuvion mukaisesti. Vaunun täytytyä uunin suulle odottamaan.
Vuoron urakka oli 3000 - 3500 tiiltä. Tuhon kului aikaa 4 - 6 tuntia jolloin ilta- ja yövuorossa aina toinen meistä jäi päivystämään uuniin työntämistä.

1,5mk:n rukkaset kuluivat puhki yhden vuoron aikana mutta niiden kämmeniä paikattiin ja vahvistettiin maitoliimalla ja lisäkerroksilla nahkaa.

Joutoaikana oli hauskaa pärtsäillä vaunujen työntämiseen tarkoitetulla jenkkijeepillä. Savimonttu oli suosikkipaikka.

Ansaitsin paremmin kuin isäni raksan autokuskina mutta tietenkään en saanut pitää palkastani mitään. Olin töissä täydet 3kk.
Yläpuolen hampaiden paikkaaminen olisi maksanu 1 - 2:n viikon palkan verran mutta se olisi ollut ylellisyyttä. Istuin rottinkituolissa ja yleislääkäri repi ylähampaat pois 5:n erissä. Ensimmäinen maksoi 5mk ja seuraavat 1mk:n / kpl.
Isäni tuttavan tuttava kelloseppä teki ensimmäisen proteesini. Maksoi 40mk. Teknikon kalu olisi maksanut 200mk.
Tekarin kitalaki oli lyhyt ja kalu klonksui. Syöminen oli enemmänkin velli- ja mössövoittoista.
Hävetti niin perkeleesti!

Ps. Olen pitänyt alapuolesta huolta. Vuoden takaisen laboratoriovirheen vuoksi minulta revittiin turhaan pois 3 poskihammasta.
Olen teetättämässä implantteja joiden pitäisi olla valmiina elokuussa.
2 implanttia ja välinen silta. Turha investointi vanhalla ukolla?

Tuli hieman nykyaikaakin.

Ennen talvisotaa minä katselin vieressä kun Saimi-tätini mätti savea muottiin. Muotti oli pohjaton, siis siinä oli vain laidat jotta pääsi tuputtamaan myös alapuolelta kaikki nurkat tiiviisti täyteen. Siinä vieressä oli hevoskiertoinen savansekoitin.