lentäminen samokselle

Lentoyhtiö ihan ok. Finnmatkojen käyttämä pulju. Älä turhaan jännitä vaan nauti lomastasi!

Kenttä on haasteellinen, lyhyt kiitorata ja lähestyminen vuorenkylkeä pitkin kaartaen. Kentän itäpuolella kohoaa toinen vuoristo turkin puolella. Riski onnettomuudelle on todellinen, minä en tuonne suostu lentämään. Pari tuttua ovat käyneet, kummallakin kerralla onnettomuus oli hiuskarvan varassa. Toisella lennolla polttoaine oli loppua, lyhyen kiitoradan takia lennetään minimipainoilla. Kapteeni oli sammuttanut viron päällä toisen moottorin hetkeksi polttoainetta säästääkseen.

Itse nousu ja lasku ovat yleensä lentopelkoiselle ne pahimmat, ja näistäkin yleensä se nousuvaihe (Hki-Vantaalta) se pahin. Lennon lopussa odottaa jo henkisesti sitä lomaa/työtä/seikkailua/kivaa mikä määränpäässä odottaa. Mitä vähemmän välilaskuja, mikä yleensä korreloi koneen koon kanssa, sitä helpompaa. Yksi pitkä loikka samalla isohkolla koneella on tyypillisesti helpompi kuin monta pientä loikkaa, nousua ja laskua, pikkukoneilla.

737 ei ole mikään pikkupaatti, joten sanoisin, että luota suomalaiseen laatuun ja turvallisuuteen (meillä ei päästetä rampakoneita ilmaan), ja psyykkaa itsesi siihen 2-15 minuutin nousuun Hki-Vantaalta, missä ei ole IKINÄ sattunut kaupalliselle lennolle mitään vakavaa, vaikka sitten viskin/konjakin/skumpan voimalla lentokentän baarissa, nauti itse kruisailuista ja takaan, että itse laskeutuminen vaikka kuinka tiukkaan paikkaan ei tunnu lopussa enää ollenkaan niin pahalta. Kuten sanottua, ajatukset ovat silloin jo "muissa maissa," ihan kuten junassa, laivassa, bussissa, metrossa, mietit, että mistä taksi/jatkokyyti, minkälainen hotellihuone odottaa jne. Laskeutuminen -- et tule edes huomaamaan muuta kuin pientä suhinaa ennen kuin ne pyörät ottaa kiitorataan.

Niin ja jos edelleen pelottaa kruisaillessa, PUHU siitä ääneen. Anna pelollesi ääni, jaa se matkakumppanien, vierustovereiden, lentohenkilöstön kanssa ja taakka jakautuu ja helpottaa. Lentopelko on tahdosta riippumaton primitiivinen "luolamies" jäänne tuolla aivossa samoin kuin vaikkapa ahtaan-, korkean- ja avaranpaikankammo. Joillakin meistä se edelleen on ja sille ei itse mitään voi. Silloin yleensä parhaiten auttaa ongelman tunnistaminen ja sen ymmärtäminen, että kyseessä on jäänne, jolla ei ole enää rationaalista perustaa.

Ns. hankalammille kentille, esmes Hong Kong, vaaditaan lentäjiltä näyttö kokemuksesta & osaamisesta. Ei sinne Samoksen kentälle päästetä pilotteja, jotka eivät muka tuntisi olosuhteita (tuuli, pituus ym,.) ja kenttäkriteerejä. Junassa, metrossa, taksilla ja linja-autossa matkustaessa kuskilta ei odoteta ollenkaan samaa vankkaa kokemusta & näyttöä.

Oikein hyvää ja alusta loppuun rentouttavaa lomaa sinulle!

"Niin ja jos edelleen pelottaa kruisaillessa, PUHU siitä ääneen. Anna pelollesi ääni, jaa se matkakumppanien, vierustovereiden, lentohenkilöstön kanssa ja taakka jakautuu ja helpottaa."

Minä onneton jouduin kerran tällaisen lentopelkoisen vierustoveriksi iltalennolla Mallorcalta Helsinkiin. Nainen pani villatakin päänsä yli lähdön aikana, vaikka ulkona oli pilkkopimeää. Sitten hän pälätti toista tuntia milloin mistäkin oudosta äänestä tai jostakin muusta epätavallisesta. En voinut lukea lehteäni lainkaan.

Lopulta kyllästyin ja sanoin: "Hei, juu! Nyt minäkin kuulin oudon pikku pamahduksen. Taisi tulla vasemman siiven moottorista. Ja koneen vauhti hidastuu selvästi." Nainen kalpeni ja hiljeni täysin. Sitten hän hetken mietittyään meni lentoemäntien luo koneen etuosaan ja palasi ja lyhistyi tuoliinsa. Siinä hän sitten istui loppumatkan hiljaa kuin kuolemaansa alistunut, joka ei kohtalolleen mitään mahda. Kaipa lentoemot olivat antaneet hänelle jonkin sopivan pillerin.

Mielelläni itsekin kuulisin kommentteja laskuista ja nousuista Samokselle, kun itsekin kohta sinne menossa.