Tarvin apua

kiva lukea näitä tekstejä nii tietää et muillakin on samoja ongelmia kun mullakin. se mikä autto mua oli se et löysin jonkuu jolle puhua. löydä se henkilö. voit tietysti kirjotella tännekkin, kohan johonkin purkaisit pahaa oloa. viiltely on riiputtavaa(tiedän sen), kannattaa koittaa päästä eroon. sä parannut vaan jos "haluat" ottaa avun vastaan. sun pitää vaan jatkaa yrittämistä kunnes joku psykologin/jonkin asian joka auttaa sua. suosittelen mitä vaan muuta kun viiltelyä. voi olla et oot tossa mielentilassa kuukausia, vuosia, mut jossainkohtaa löydät avun ja pääset tosta yli. silläaikaa... et voi muuta kun jatkaa elämistä ja tehdä oikeita valintoja jotka ajan kanssa parantaa sut

https://youtu.be/oE4iKZVfy7A?t=18
rentoa musaa, ainakin tietääkseni.

Hei
Hyvä että kirjoitit tänne. Tahtoisin kannustaa sinua puhumaan asioistasi. Se on keino, jolla asiasi vähitellen selviävät. Yksin on vaikeaa ja mahdotontakin päästä eteenpäin. Pilvet ja viiltelyt ym. ovat huonoimpia tapoja koettaa saada oloa paranemaan. Älä turvaudu sellaisiin, koska olosi vain pahenee niistä.
Sinulla on ollut kontakteja auttaviin tahoihin, mutta kerrot, ettet ole kyennyt puhumaan. Kuten edellinen vastaaja, kehottaisin minäkin jatkamaan sillä tiellä. Olisiko jokin noista henkilöistä sellainen, jolle periaatteessa voisit jutella? Jonka kanssa kokisit olevasi turvassa ja hyväksytty? Voisit vaikka näyttää tämän kirjoituksesi hänelle. Osaat erittäin hyvin pukea ajatuksiasi ja tunteitasi sanoiksi. Luota siihen ja luota myös siihen, että aikuiset osaavat ja tahtovat auttaa sinua.

Lähetän tsemppaavia ja lämpimiä ajatuksia! Kirjoittele taas.

Pappi Elisabet

Kukkahattutäti paasaa. Jos pilvi helpottaa ni Anna palaa. Pidä homma hanskas ni on se parempi kun lääketehtaiden myrkyt.

Sorry. Älä vedä hernettä nenään. Emmä kyl haluis että oma lapsi joutus psykiatrian pilaamaks. Ne lääkkeet on zombi apocalypse. Ok 15 vähä nuori mutta minkäs teet kun muu ei auta.Kokeile polttaa savut joskus ni tajuut. Ei se sillon tällön haittaa kun sille tielle jo lähteny. Jumala antanut sen kasvin avuks auttamaan vaivattuja sieluja. Pala taivasta välillä ni ei totuus unohdu. Kunhan ei ryyppäämään alkas se on huono tie.

Oltuani vieroitushoitoyksikössä töissä auttamassa 18 vuotiaita nuoria jotka olivat alkaneet poltella ahdistukseen ja masennukseen niin voin sanoa että pieleen meni. Tuli vain paheneva päihdeonglelma päälle ja päihteiden käytöstä seuranneita traumoja käsiteltäväksi.
Suosittelen yhteyttä ammattilaiseen jonka kanssa katsotte lääkityksen joka kantaa sinua kunnes puhuminen auttaa.
Olen ollut sekä hoidettuna että hoitajana samassa aihepiirissä.
15 vuotias on siinä iässä että kaikki tuntuu vielä kaksinverroin. Kirjoita tunteitasi ainakin itsellesi, tee asioita joista nautit, vietä aikaa sellaisten kanssa joiden kanssa on helppo olla ja kävele. Kävely on aliarvostettu lääke.
Täälläkin kanavalla on lukijoita :) Käytä kaikkia reittejä ja joku niistä kantaa. Älä käytä päihteitä ahdistukseen. Se reitti on pimeä ja vaarallinen.

Oon 16 vuotias tyttö. Mulla on todettu vakava masennus.
Mulla ei oo koskaan ollu hirveesti kavereita. On mulla 1 hyvä ja sit mun poikaystävä.
Mun ainoaan ystävään tutustuin päiväkodissa, mutta hän muutti toiseen kaupunkiin kun oltiin 3 luokalla. Siitä alko mun alamäki... Kukaan meidän yhteinen kaveri ei enää halunu olla mun kaa ja niistä tuli mun kiusaajia. Vietin aikaa yksin koko loppuajan siinä koulussa, eli kutoseen asti. Ku menin ylä-asteelle, ne mun kiusaajat sattu tuleen mun luokalle.
Eli kiusaaminen jatku... vähän lievempänä vain.
8 luokan keväällä viiltelin ekan kerran ku olin kännissä ja kaikki vitutti. Itkin, vedin konjakkia ja viiltelin.
Kesällä menin riparille ja tutustuin ihanaan ihmiseen siellä. Syksyn mittaan me juteltiin paljon ja aloin ihastua häneen vaikka joskus olin pitäny sitä iha sika "kovana jätkänä" no on se sitäki mut... oli se myös ihan mukava :) no kävin kokeilee sen kans röökiä ja nuuskaa. Nuuskasta en tykänny mut röökiin jäin koukkuun. Alettiin siin sitte olee yhes vaik en ois uskonu kun se jutteli muidenki muijien kaa, et se mun kans haluis olla. Tona syksynä viiltelin ennätykselliset 10 kertaa. Pidettiin matalaa profiilia meän suhteesta, koska jengi ois ihmetelly vähä koulun nolo ja kovis yhessä. Poikaystävän myötä sain uusia kavereita ja rohkastuin enkä ollut enää niin nolo kuin aiemmin.

Juuri kun luulin päässeeni ylämäkeen... niin eiköhän kärryt lähdekin peruuttamaan alamäkeen. Joulun jälkeen aloin yhtäkkiä olla todella väsynyt ja voin pahoin... aloin epäillä että mulla on syöpä ja kerroin poikaystävälleni tietty siitä. Aina kun tulin koulusta menin nukkumaan ja nukuin koko illan ja yölläkin ihan hyvin. Silti olin aina todella väsynyt. Kerran pyörryin kotona ja sitten lähettiin lääkäriin... pelkäsin koska olin melkein satavarma että mulla olis joku syöpä. No se oli sitte anemia. Väsymys ja pahoinvointi jatku ja lopulta ostin raskaustestin. Se oli positiivinen! Olin hyvin hädissäni ja pelkäsin kertoa vanhemmille ja poikaystävälle. Kerroin eka poikaystävälle, joka kehotti mua tekemään abortin ja suostui maksamaankin siitä osan. En ollut vielä varma mitä aioin tehdä... en pystynyt vanhemmilleni kertomaan, että olin raskaana. Lopulta päädyin ajatukseen tehdä abortti salassa vanhemmilta ja me maksettais se poikaystäväni kans. Olisin kovasti halunut pitää sen pienen, mutta elämäntilanteeni ja masennuksen vuoksi en lähteny. En halunnu tulla taas kiusatuksi, koska olin pilannut nuoruuteni lapsella. Ja en halunut että lapsellani olisi masentunut ja hullu sekopää äiti joka polttaa röökiä, viiltelee ja juo alkoholia.
Abortti oli mulle raskas ja masennuin siitä lisää... kerroin vanhemmilleni että olin raskaana mutta tein abortin koska en pystyisi tässä kunnossa äiti olemaan. Viiltelyni vain lisääntyi ja join enemmän... yhtenä päivänä riitelin poikaystäväni kanssa ja juuri ennenkuin lähdin sanoin että tapan itseni ja se on hänen syytään...
Mä aattelin vetää lääkkeitä... mutta en pystyny tappaan itseeni. Koska tajusin että haavoittaisin niin montaa ihmistä kuolemallani. Häpesin käytöstäni ja pyytelin poikaystävältä anteeks ku olin ollu semmone kusipää... kerroin äidilleni että mun on paha olo koko ajan ja haluun kuolla. Me varattiin aika psykologille ja puhuin kaikista ongelmistani mm. Kiusaamisesta, kaverittomuudesta ja mun raskaudesta. Sen jälkeen menin perheneuvolaan siellä tosin kävin jo ysin alussa.

Pikkuhiljaa olen toipumassa ja toivon että joskus unohtaisin kaiken paskan mitä oon kokenu.
Tällä hetkellä koen, että jos olisin raskaana olisin valmis huolehtimaan jo omasta lapsesta, mutta puolvuotta sitten ei puhettakaan..


Jos saa ammattiapua niin kyllä kaikesta toipuu :)

Hyvä stoori. Ei se helppoo oo elontie mutta oot hyvin taistellu! Siistii että oot apua jostain saanu ni kyllä sust viel hyvä äippä joskus tulee. Kiitti kirjotuksest ja tsemii!!!
;>