ystävinä eron jälkeen

Olen samassa tilanteessa. Toisen on tietenkin helppoa jatkaa kaverina koska romanttisia tunteita ei ole, joten tuossa kohtaa kannattaa kuunnella vain itseään jottei turhaa pitkitä omaa tunnetilaa ja elättele toiveita.

Minun piti ottaa ensin kunnon irtiotto miehestä, ei viestejäkään. Kerroin hänelle vain, että palaan kaveri-asiaan kun "pöly on laantunut". Surin, itkin, kaipasin, koin yksinäisyyttäkin mutta en tietty näitä miehelle kertonut, ei häntä olisi sellainen kiinnostanut. Mutta se suru oli pakko käydä läpi koska toive siitä, että hän vielä rakastuisi minuun oli niin voimakas.

Olemme nyt jo viestitelleet iloisesti kuulumisia, mutta en koe vieläkään olevani valmis tapaamaan häntä eikä hän ole sitä ehdottanutkaan. Tiedän sen siitä etten ole valmis, että kun kuvittelen tapaamisen, toivon että siinä voisi olla sittenkin jotain molemminpuoleista ikävää ja suudelmia tms.

Kun joskus ehkä tapaamme vielä, mun on oltava täysin valmis pelkkään kaveruuteen. Se on sitten toinen juttu kehittyisikö se siitä vielä muuksi - mutta niin kauan kuin siitä salaa haaveilee, ei kaveriksi ole valmis.
Sen varaan ei kannata laskea koskaan mitään, että toisen tunteet muuttuisivat jatkossa romanttisiksi, se on niin epätodennäköistä. Kun ihastus on jo sammunut, ei se siitä enää mihinkään noin vain leimahda, niin se vaan on - en ollut riittävän kiinnostava romanttisesti mutta muuten mukavaa seuraa kaikkineen.

Lisään vielä, että mikään elämäntilanne ei estä rakastumista kun se kohdalle osuu. Miehillämme ei syttynyt meitä kohtaan sellaisia tunteita ja se on vain hyväksyttävä. Elämäntilanne kun ei pysty estämään rakastunen seurustelua, muuta rakastumisen tunteen puute kyllä estää.

Kysy itseltäsi oletko ok sen kanssa et mies löytää ehkä piankin jonkun seurustelukaverin ja teidän kaveeraus tyssää viimestään siihen. Niin siinä yleensä käy jossain kohtaa. Jos sun tunteet on oikeasti hiipuneet niin se ei tunnu missään. Mut tommonen ajan viettäminen yhdessä voi vaan pitää niitä sun tunteita yllä ja sit oot vain tuhlannut aikaasi kun olist voinut itsekin jo voinu tavata uuden jos et olis ollu kiinni henkisesti toisessa. Eli musta ei kannata jäädä roikkumaan.

Oikeassa olette.Samaa mieltä myös tuossa, että mikään elämäntilanne ei estä rakastumasta toiseen.Tunteita hänellä oli minua kohtaan ja itse suhteen lopetinkin koska en kestänyt jatkuvaa epävarmuutta itsessäni.Tällöin hän käänsi jutun niin, ettei pysty antamaan minulle mitään.Vaikka enemmän oli hyvää kuin huonoa.

Mutta kyllä, ystävyys päättyy myös siihen, kun uusi löytyy.Kieltämättä olisi minulle kova paikka, vaikka hän itse sanoikin, ettei halua nyt ketään tähän elämäntilanteeseen.Uskoako vai ei..

Ihan surkeetahan kaveeraus on suhteen jälkeen jos tunteita on. Sitä vaan odottaa kuulevansa toisesta edes jotain ja joskus sit kuuleekin, näyttelee reipasta ja kivaa vaikka sydämeen sattuu, tulkitsee pieniä tavanomaisia asioita miettien tarkoittaisiko tuo sitä että toinen olisi lämpeämässä vielä. Hirveän kuluttavaa.
Pahimmillaan mennään vielä fyysiseen kontaktiin, suuteluun ja siitä ajautuu seksiin. Sitten sitä vasta rikki onkin, koska putoaa sieltä onnensa kukkuloilta viimeistään seuraavana päivänä takaisin todellisuuteen, koska se oli vain laukeaminen toiselle, ei mitään muuta.

Ei ap kannata uskoa, koska ei hän voi sellaista lupausta oikeasti antaa ettei ihastuisi johonkin toiseen. Tuo on vain kaunis tapa sanoa, että ettei teidän kahden ole syytä jatkaa.

Minun tapailukumppanini lopetti myös itse suhteen ja samasta syystä kuin sulla. Se on oikea ja herrasmiesmäinen teko: kun havaitsee, että toisen tunteet ovat syvempiä kuin omat ja mies tietää itsekin etteivät hänen omansa siitä ole kehittymässä, on syytä lopettaa jottei toinen riudu epävarmuudessa. Häntä on saattanut alkaa myös itseä ahdistamaan, että suhde oli menossa "syvemmälle" kuin hän oikeasti tunsi.

Se ettei pysty antamaan "mitään" tarkoittanaa vain ehkä, ettei hän pysty vastaamaan tunteisiisi. Hän saattaa olla siitä aidosti pahoillaankin, koska pitää sinusta ihmisenä.

Minäkin muistelin ikävöiden tänä viikonloppuna meidän yhteisiä hetkiämme, hellyyttä, hauskaa juttelua, intohimoa, kaikkea. On jostain syystä vaikeaa hyväksyä, että vaikka oli sellaista, hänellä ei ollutkaan sitä sydämentunnetta mikä minulla oli. Tunteita oli hänelläkin, mutta ne vain eivät olleet sellaisia joka olisi riittänyt rakastumiseen.

Kun häneltä tulee viesti, sydämeni sykähtää toisinaan edelleen. Mielessä käy, että hän ajatteli juuri minua. Mutta niinhän ne kaverit tekevät - laittavat joutessaan viestiä. Minä vain koen sen hetkisen muuna. Toivon edelleen, että hän sanoisi "jatketaanko vielä, olen ikävöinyt sua".

Mutta kyllä me ap tästä toivutaan, ennemmin tai myöhemmin :)

Ei onnistu aina saa pelätä mitä toinen tekee ja miksi. Minultakin kun kyseli pelkkää vointia epäilin sillä olevan muuta taustalla. Ei onnistu millääntavalla vaikka sovussa olisi erottu. Pahinta tilanteessa on kun ei saa sanottua toiselle ja joutuu pakosta esittämään kaveria.

Mitä jos teet silleen, et sanot vaan miehelle että palataan asiaan sitten jos hän haluaa jatkaa tunnepuolella suhdettanne. Anna itsellesi aikaa odottaa muuttuuko miehen elämäntilanne.
Jos ja kun tulee maaliskuu eikä miehestä oo kuulunut pihaustakaan alkaa sitkeinkin sydän hitaasti uskoa, että ero oli lopullinen eikä hänellä koskaan ollutkaan semmoisia tunteita mitä sä olit mielessäs kuvitellut. Muuten ois ottanu jo yhteyttä, ei olis pystyny olemaan erossa.
Et varmaan siinä kohtaa enää halua edes olla hänen ystävänsä, homma on ohi.

Minä olen pitänyt yhteyttä mieheen joka lopetti tapailumme joulun jälkeen. Ihan yhtä tyhjän kanssa. Ei syvenny edes se kaveruus, mies pitää selkeästi etäisyyttä eikä kertoile omista asioistaan/tunteistaan/tekemisistään paljon mitään enää. Mutta siis minusta on niin, että ei noista oikein edes saa hyvää kaveria.

Niin ihmettele n vaan että miksi ei halunnut lopettaa.päivä kerrallaan vaan jatkaa...

Periaatteeasahan hän ei lopettanut juttuamme vaan minä.otti raskaasti ja sanoi olevansa pettynyt itseensä.Sen jälkeen sanoi, ettei pysty rakentamaan. Uutta.
Kiitos vinkeistä, taidan keskustella hänen kanssaan seuraavan kerran nähdessämme ja ottaa vähän etäisyyttä.Totuus on, että harva nainen jaksaa odottaa.

Mies eronnut parisuhteesta vasta äskettäin ja heti kimppaan apn kanssa ja nyt pitäisi jo sitoutua ap:hen pysyvämmin!

Heti pitäisi hypätä uuteen parisuhteeseen, tuosta noin vain. Ei hyvää päivää!!

Tämä alkaa olla niin sekava juttu jo.Siis kyllä, mies haluaa olla kanssani tekemisissä, eikö ne ole jopa treffit, jos sanoi ajankin , milloin nähtäisiin.

Syy, miksi me erottiin oli oma kimpaantumiseni siitä ettei hän ottanut minua riitt ävästi mielestäni huomioon.hän on ihminen, joka haluaa paljon yksinoloa.Sanoi ettei jaksa sitä, ettäjatkuvasti mietin että tuleeko tästä jutusta mitään. Kun suutahsin ettei meillä ole yhteistä aikaa hän säikähti.

Ihan sekaisin tunteet jo 3 viikkoa

Usko ihmistä, jos hän sanoo noin, mutta on parempi omien tunteidesi vuoksi lopettaa kaikki yhteydenpito ettet vain pety enempää tai ala taas odottamaan liikoja. Olet hänelle vain lohduke, kun hän nuolee omia haavojaan ja käsittelee edellisen suhteen tunteita läpi. Kun alkaa olla ehjä, niin voi olla, että sinä jäät vuorostaan nuolemaan haavojasi hänen jäljiltään. Rikkinäinen ihminen ei näe asioita realistisesti ja voi tarrautua mihin tahansa ihmiseen, jota ei kuitenkaan hakisi seurustelumielessä kumppanikseen. Olipa kyse suhteen päättymisestä tai ihastumisesta, kun tunteissaan ollaan eri tasoilla, niin ei kannata jäädä kaveriksi ja kinuamaan jotain muuta, mitä ei voi saada.

Toisen ihmisen jättäminen niin , ettei asioita keskustella, on henkistä vallankäyttöä.varsinkin, jos vielä määritellään päivä, milloin keskustellaan.toisen täytyisi olla niin tärkeä että aikaa keskusteluun löytää.

Raukkamaista.Kylmätunteista.

Sovittiin yhteinen kävelylenkki.Taidan nyt sanoa hänelle, että otetaan kunnolla etäisyyttä.En pysty vielä ystävyyteen, tunteita on kuitenkin sen verran jälellä.Kirpaisee, mutta pakko ajatella itseään.Kirpaisee sitten vielä enemmän, kun hän löytää uuden ja kävelylenkit loppuvat.

Teenhän oikein?

No ei onnistu ei sitten millään. Kokoajan saa miettiä mitähän se tällä tarkoitti jne. Koska taustalla suhde niin ei se ystävyys onnistu. Typerää kuvitella olevansa ystävä kun suhde takana. En tunne yhtään paria jotka olisivat ystäviä eron jälkeen. Ei yhden ainutta ja monta paria on eronnut. kyllä se tie erkanee siihen suhteen loppumiseen. Kuulee ja näkee kun puhuvat ex:tään. Vaikka täällä hehkutetaan kuinka ystävää on ex: kanssa. Ja paskat yksikin esittää ystävää mutta tietäisipä mitä se kertoo muille. Ikävä tosiasia mutta näin vain on.

Pahalta tuntuu.tosin on kuulemma ollut miehelläkin vaikeaa, hänestä tuntui ettei pysty antamaan minulle itsestään mitään.paskapuhetta....

Juu.tässä suhteessa tuli seinä eteen.sainkin tietää, että virallinen erilleen osoitteenmuutos oli tehty vasta 3viikkoa ennen tapaamistamme, vaikka mies väittikin ensin muuta.Oli kuulemma täysin valmis suhteeseen kanssani, mietti lasten esittelyä, ihanaa kun ollaan samankaltaisia jne.Kyllä joo, paljon on yhteistä ja yhteiset keskustelumme ovatkin antoisia, samoin on ollut yhteiset vapaatkin.sanoikin että sai minulta enemmän hyvää kuin huonoa.ja että tuin häntä, arvostaa sitä.Mutta, sitten, kun minulle tuli hätä, niin ei vastannut edes puhelimeen.

Nyt on tullut tunne, että olin vain hälle laastari ja ihminen, keneen nojata, kun ei vielä muita paikkakunnalta tunne.
Eli siis eelin ja tein paljon kompromisseja hänen suhteensa, mutta minun tarpeitani ei huomioitu.Mielestäni ei ole liikaa pyytää yhteistä keskustelua, kun itselläni painaa mieltä jokun asia suunnattomasti.Ja joka vielä koskettaa kumpaakin.

Tämäkin, että haluaa kanssani lenkille, on enemmän hänen tarpeitaan auttavaa, ei minun.Minulla on ystäviä, hänellä ei uudella paikkakunnalla vielä.

Miksi siis yrittää väkisin?Joku niin osuvasti täällä kirjoittikin, että elämäntilanne ei estä rakastumista ja halua olla yhdessä.Mutta , ei hinnalla hyvänsä.Välimatkaa 200 metriä ja erossa oltaisiin aina yli viikko...

Kyllä tuo tosiaan vähän kuulostaa ap, että kyseessä on laastarisuhde, hyvin pohdit asiaa. Ei ole tosiaan liikaa pyytää keskustelua, mutta jos aitoa välittämistä ja halua sitoutua ei miehellä ole, häntä ei oikein jaksa kiinnostaa sellaiset keskustelut joissa punnitaan suhteessa olevaa epätasapainoa tai sinun tarpeita. Voi olla että sulla on tarve jotenkin päättää asia selväksi puhumalla, mutta se ei aina edes ole järkevää. Joskus on vaan parempi antaa olla ja keskittyä siihen, että saa itsensä kasaan ja asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Kiitos, edellinen.Vastauksesi auttoi paljon.Kaikkien kanssa vaan ei voi asioista keskustella, onkin parasta nyt asian antaa olla, ja ihmisen kerätä omantuntonsa rippeet eronsa jäljiltä.Minä en voi, enkä ala siinä häntä enää auttamaan.Minulla on vielä paljon annettavaa jollekin, ja sen verran täytyy rakastaa itseäänkin, ettei jää toista odottamaan, tässä tapauksessa turhaan.Vapaita, oikeasti suhteeseen haluavia vielä löytyy.

Ei onnistu kaveruus mikään muotoinen suhteilun jälkeen. Epäilee toisen tarkoituksia koko ajan kun on vielä siinä asemassa että voi sekaantua uuteen elämään kuten tahtoo. En ota riskiä että sekoittaa uudet mahdollisuudet suhteissa. Kyllä se on näin parempi. Toki tervehtiä voi jos näkee. Muttei sen kummemmin enää. Typerää roikkumisen toisessa tai kuulustelu miten menee niin onhan se ihanaa. Ei onnistu parempi se on jättää rauhaan.

Niin , ihmetyttää kovasti, miksi toinen haluaa nähdä livenä vieläkin...en usko puheitaan, että syynä oli vain hänen elämäntilanteensa.
On kyllä laittanut kaiken omaksi syykseen, ja näinhän ei ole .

Suru vaatii omaa aikaa. Ei kannata katsoa menneeseen tai hypätä suinpäin tulevaan - odota että aika on kypsä.

"käytiin lenkillä ja juteltiin hänrn asioitaan.ei tuntunut hyvältä nähdä.illalla keskustelu jatkui tekstiviestein."
Siinä se tuli: "ei tuntunut hyvältä". Et tule saamaan tuosta yhteydenpidosta jatkossakaan mitään, se vaan vie voimiasi ja aikaasi. Lopeta tän asian mielessäsi jauhaminen. Teidän juttu on ohi, sinun on hyväksyttävä se. Sitten pääset vähitellen normaalisti suremaan suhteen loppumista ja pääset lopulta eteenpäinkin.

Kiitos ihmiset tuesta.Raskasta tämä on ollut, mutta huomasin itsekin, että enemmän ottaa kuin antaa.Juu en mä jaksa olla exän roskasanko, varsinkin jos puolet ajasta meni hänen eroaan puidessa, ja miten olla vanhempana.

Laitoin viestin tuntemuksistani, ei mitään vastausta.itse kyllä vastailin hänen viesteihinsä eronsa tuntemuksista.Päätin poistaa numeron.Mieliala vaihtelee kovastikin.Kohta taas tietenkin kadun ja ajattelen, että miksi poistaa hänet ystävistä.Mutta vie liikaa energiaa.

Ärsyttävintä on , että omiin tuntemuksiinsa ei saa mitään vastausviestiä.Eli siis jälleen -minun tunteitani ei jälleenkään huomioi tu.