Yksinäisen mietteitä

Olet erittäin vaarassa koukuttua alkoholiin kun saat sen kautta mielihyvää ja se ei haittaa elämää. Kuitenkin ennen pitkää takuulla haittaa. Siitä tulee yhä kiinteämmin osa arkea ja elämää ja sinulle kehittyy pikkuhiljaa rappeuttava ja koukuttava alkoholismi.
Setäni oli tuollainen alkoholisti. Sanoi että kalja ja alko on hänen paras kaverinsa. Hän ryyppäsi lopulla myös työssäänkin. Teki hommia jossa sai olla yksin. Sitten yli 30-kymppisenä alkoi työkin kärsiä ja terveys. Tuli unettomuutta, masennusta ja ei pystynyt enää töihin. Haimatulehduksia alkoi tulla ja haima häneltä sitten pettikin ja löydettiin kotoa kuolleena reilusti alle 40-kymppisenä.
Ja jos haaveilet pysyvästä parisuhteesta ja perheestä, niin tuo tissuttelu vie sen haaveen entistä etäisemmäksi.
Alkoholi myös rappeuttaa ja vanhentaa ennenaikaisesti. Tahdotko tulla jo keksi-iässä punanaamaiseksi ja paksunahkaseksi pultsariksi.
Jospa syy kaverittomuuteen onkin tuo ettet osaa sanoa omaa mielipidettä, olet toisten ehdoilla kulkeva "joojootyyppi". Ei kukaan tahdo kaveria jolla ei ole omaa tahtoa ja minuutta ja jopa mielistelee ja luimistelee.
Kyllähän se niin on että ihmisiä tulee ja menee. Ja on erittäin harvoja tilanteita, että jää elämään pitkäaikainen ystävyys, että aletaan soitella ja pyöriä jatkuvasti yhdessä. Itsekullakin tulee ne seurustelut, työ- ja harrastuskuviot ettei sitä aikaa ja energiaa tahdo enää jäädä pitää yllä kaverisuhteita.
Parhaiten kaveruus pysyy yllä että on jokin yhteinen harrastus ja juttu ja on tultava sen vuoksi yhteen. Sinulaista kohtaloa potee hyvin moni tälläkin hetkellä. Et ole mikään epätavallinen tyyppi vaan koet itsesi vain sellaisena.

Samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, eli olet erittäin suuressa vaarassa koukuttua alkoholiin. Alkoholi on aine, joka vie elämän lopulliseen umpisolmuun, joten jätä alkoholi. Puhun kokemuksesta sillä koukutuin nuorena alkoholiin, jota katkerasti nykyäänkin vielä kadun. Nykyään olen viettänyt vuosikymmeniä raitista elämää.

Aloittajan kuvaus itsestään ja elämästään oli todella hyvä, paljon puhuva. Mä olen jo vanhempi ihminen, mutta tunnistan itseni aloittajan persoonatyypistä oikein hyvin. Just sen, että tekee kaikkensa... "olet toisten ehdoilla kulkeva "joojootyyppi". Ei kukaan tahdo kaveria jolla ei ole omaa tahtoa ja minuutta ja jopa mielistelee ja luimistelee", minkä joku kommentoijista kirjoitti. Olin ehkä tuollainen tyyppi, mutta silti koin, että sain ystäviä. Otin kuin elämäntehtäväkseni, sinkkuna elelevänä, olla ja elää muita varten. Aistin helposti muiden tarpeita ja sitten sain ohjelmaa ja kaveruutta, kun täyttelin toisten elämää milloin mistäkin kohdin. En sano, että tuo olisi huono selviytymiskeino, sillä kyllä siinä saa ystävyyttä ja jopa rakkauttakin, kuten jonkin lämpimän muistamisen merkkipäivänä. Aikojen päästä sitten nämä kaverit sitten kyllä arvostivat ja olivat kiitollisia, joskaan ei aina niin sanallisesti. Elelin niin, että harrastin keskusteluja ja kaikenlaista pohtimista. Paneuduin mielelläni aina jonkun ihmisen ongelmiin ja elämäntilanteeseen, pyrin avaamaan näkökulmia, ja koin että ihmiset tykkäsivät ja tällöin itsekin sain tyydytystä, mikä on tärkeä pointti. Myös aloin huomata eli oppia, että minun on itse pakko kuin tyrkyttää omia asioitani just näille samoille ihmisille, oli otettava oma tila, että itsekin sain kertoa elämän ongelmista ja iloista. Kyllä siitä sitten aina tuli vuorovaikutusta. Kummallisesti minä kuitenkin usein otin semmoisen ns. vahvemman roolin, mutta avoimuus omista asioistani toi ihmissuhteisiin luottamusta ja läheisyyttä.

Yritän sanoa, että minulla oma minuus aika hukassa ja elämääni kompensaatioiden eli defenssien avulla olen kuljettanut ja sanoisin että toimii se noinkin, kuten aloittaja kuvaa tähän asti toimineensa. Olen aina ollut suhteellisen rohkea eikä sosiaalista ujoutta, enkä muutoinkaan koskaan tullut mieleeni mikään alkoholin kokeilu, voi ei. Se olisi ollut todella hankala juttu. Sehän haittaisi jo heti kättelyssä ihmisiin tutustumisen persoonaa muuttaen, niin että voisi jokin hyvä vuorovaikutussuhdekin syntyä, mahdollisimman pitkä.
Myös me kai kaikki tiedetään, ettei liian tyrkky sovi olla, en minä muille enkä itse ole koskaan sietänyt, että toinen on tyrkyllä minun suuntaan. Sen olen tajunnut, että ihmisten tarvitsevuus laittaa heitä minua kohti eli hyväksi käyttö, mutta olen suhtautunut siihen että parempi sekin kuin että olisin aivan itsekseni eikä kukaan kysyisi? Tosin hyväksikäyttöä en nuorena tajunnut, minä vaan tykkäsin olla kuin aina valmiina ja joustavana. Vasta nyt vanhempana oivaltanut monissa ihmissuhteissa olleen ns. petollisuutta, joskaan ei se ihan tahallistakaan, me kaikki vaan aina etsitään omaamme. Mutta, en välitä, olen päättänyt hyväksyä tällaisen kuvion. Tähän olen pystynyt, en parempaan. Jos olen toisten käytettävissä, ollee siinäkin jokin arvo ja siitäkin voin jotakin iloa pusertaa.

Hei Yksinjätetty... ensinäkin olen pahoillani kokemuksistasi... en siksi että säälisin sinua vaan koska minulle kuulostat hyvältä tyypiltä joka on kokenut paljon paskaa. Mielestäni myös minä tiedän tuon erilaisuuden tunteen mitä kuvailit. En ole varsinaisesti yksinäinen mutta olen lyhyen elämäni aikana saanut huomata että minun kaltaisille ihmisille on vain vähän tilaa. Minua ei oikeen kutsuta mukaan mihinkään eikä kukaan jaksa pitää minuun yhteyttä koska en ole villi, joukon vitsiniekka tai super rento ja cool. Olen kuitenkin mielestäni miellyttävää seuraa ja ihminen, joka aidosti välittää muista ja muistaa ystäviään niin synttäreinä kuin jouluinakin ja minulle sanotaan usein että kanssani on ihana jutella. Mutta koska olen vasta 19-vuotias niin kaipaan välillä joukkoon kuulumisen tunnetta, sitä että olisin yksi tytöistä... kuulostaa ylimieliseltä sanoa että olen kypsempi kuin ystäväni mutta se oikeasti on totta ja kun he riekkuvat baareissa ja deittailevat tuntemattomia miehiä niin tiedän että erotun joukosta koska en ole kovin kaunis ja kukaan ei koskaan tule iskemään minua tai ole kiinnostunut minusta... minulle jää sitten se rooli että miehet kyselevät minulta kavereistani, olen se stereotyyppinen lihava nainen joka ei viehätä ja on siksi helposti lähestyttävä useimmille miehille... yritän sanoa että tunnen näitä joitain synkkiä fiiliksiä mistä on puhe ja toivon sinulle todella paljon elämääsi ihmisiä jotka ansaitset, koska on aivan perseestä kokea riittämättömyyttä silloinkin kun yrität niin lujaa olla hyvä ystävä tai mikä tahansa... voimia <3

Olen 19v tyttö ja minulla on ihan sama tilanne, haluaisitko jutella kanssani lisää?

Olin 30 eikä ystäviä juuri ollut. Töistä niitä harvemmin löytää yksityiselämäänsä. Työpaikka on paikka, jonne tullaan omasta viiteryhmästä töihin ja työpäivän jälkeen palataan sinne omaan viiteryhmään. Kun läksin "yksinäisyyttä karkuun" harrastelemaan, löytyi pari ystävääkin ja ihan satunnaisesti jostain paikoista, joissa en koko asiaa ajatellut eli luullut tutustuvani kehenkään. Ystävän löytäminen ei ole nopeaa eikä helppoa, jos ei kuulu jo lapsuudesta/nuoruudesta johonkin kaveriporukkaan/porukoihin - ja pysy siinä !
20-vuotias on nuori, ehtii vielä saada ystäviä vaikka kuinka - vaikka tämä tuskin paljon lohduttaa nyt juuri ystävää kaipaavaa….
Tietoisesti ei kannata jumittua ympärivuorokautisesti ko. asian miettimiseen, sellainen antaa mille tahansa asialle valtavat mittasuhteet. Parempi lähteä liikkellee, aktivoitua, toimia, tehdä jotain mistä tykkää, mikä vähänkään kiinnostaa.

Kiva että löysin tämän keskustelun. Itse olen kohta 20-vuotias nainen ja aloittajan viesti kuulosti just siltä mitä oisin itse voinut kirjoittaa.

Moi aloittaja!

Minä olen 27- vuotias mies Helsingistä. Ennen oli paljon kavereita lukiossa ja amiksessa, mutta suhteet on viilentynyt, nykyään näen lähinnä perhettä, tuntuu että ystäviä ei juurikaan ole.

En myöskään käy tällä hetkellä töissä kun määräaikainen työ loppui. Päivissä ei ole oikein mitäänisältöä ja tuntuu usein tosi pahalta mennä nukkumaan / herätä kun tietää ettei ole mitään mitä odottaa taas tyhjä päivä. Onneksi on sentään äiti ja veli samassa kaupungissa jotka välittää, muttei se ystäviä korvaa.

Monet ajattelevat, että on niitä kavereita siitä vaan soittamaan, mutten jotenkin enää kehtaa, osaa en ole nähnyt johonkin viiteen vuoteen vaikkei varsinaista syytä ole, tiet vain meni eri suuntiin. Ikävä kyllä on monia kavereita , enää en käytä fb yms sw vaikuttaa myös yhteyden pitoon.

Tuntuu kurjalta olla periaatteessa ihan normaali nuori mies, ei päihdeongelmaa tai mielenterveysongelmia tai mitään , niin yksin koko ajan. Ennen tuli dokailtua paljonkin mutta seon hiipunut jotenkin ehkä hyvä niin.. samalla mennyt sosiaaliset suhteet.Mulla on mm. Musantekolaitteet ja kaikki pelit ja vehkeet kotona, muttei niitäkään oikein jaksa yksin. Olisi kiva jos olisi kaveri

Jos aloittaja haluat vaihtaa lisää ajatuksia, tai muutkin! laita viestiä se olisi tosi kiva.

Kiitos kaikille vastanneille. Aiheen aloittajalle eli mulle voi laittaa sähköpostia aiheesta osoitteeseen [email protected]

Pitää kai pystyä erottamaan parisuhde ja ystävyys toisistaan.
Asiat taitavat ehkä olla vähän sekasin keskustelun kiireessä.
Monet ovat kun koiria nykyään. Arvokkuus puuttuu ja seksi ainoastaan mielessä. Ei jatkuvuutta, ei tulevaisuutta. Vain kiire pilaamaan omaa ja toisten elämää.
Toivon että pidätte järjen päässä ja housut jalassa. Ainakin te, jotka odotatte huomiselta vielä jotain.

Tiedän tuon tunteen. Oot vissiin aika empaattinen heppu ilmeisesti? Mutta sinussa ei ole tässä tilanteessa mitään vikaa. Itse asiassa monet ihmiset taatusti suorastaan rakastaisivat olla seurassasi, mutta sinä itse olet ollut niissä seuroissa, joissa sinua itseäsi ei olla kunnioitettu. Ja sekin ilmeisesti johtuu todennäköisesti sen takia, koska sä et ole niin villi ja menevä henkilö, tai jotain muuta vastaavaa syytä. Mutta sä itse olet tässä tilanteessa se tosi ystävä, jota monet tarvitsisivat elämässään. Perhana voin vaikka itsekkin ystävystyä teikäläisen kanssa, piittaamatta kuinka kaukana asut yms. Mutta siis pointtina nyt one se, että sä et ilmeisesti ole ollut kovin aktiivinen kyselemään asioita, ja sä olet jäänyt miettimään että kaipaako kukaan seuraasi. Toisaalta uskon sen että olet kuitenkin kysynyt tarpeeksi usein ihmisiltä seuraa. Eli mitä mä sanoisin että sun kandee tehdä tässä vaiheessa, on tutustua uusiin ihmisiin, sekä yrittää hieman solisoitua. Aloita sanomalla peiliin että sä olet mahtava jäppinen joka oikeasti välittää muista.
Toivon mukaan sun tilantees menee parempaa suuntaan. Koska kyllä sä aika hyvältä henkilöltä vaikutat, jota monet arvostaisivat, kunhan tutustuisivat tarpeeksi!

Suomessa on kymmeniä tuhansia kaltaisiasi miehiä. Ei ketään oikeasti kiinnosta yksinäinen mies, he ovat yhteiskunnan pohjasakkaa. Kukaan ei pysty tienaamaan heillä, paitsi muutama psykologi, jotka tekevät työtä vain rahan takia. Ainut toimiva lääke päästä tilanteesta pois on aloittaa reipas päihteiden (väärin)käyttö, jonka jälkeen saat apua ja naisetkin kiinnostuvat. Mitä enemmän sekopäiseltä vaikutat, sen coolimpi kundi olet muiden silmissä ja saat sosiaalista arvostusta. Kiltti, yksinäinen ja hiljainen mies on täydellinen nolla, jonka poismenoa ei jää suremaan kukaan.