Masennus jota hoitohenkilökunta pahentaa

Mee himaas.

Masennuksella on tautiluokituskin, F32-33 joten kyllä se on ihan oikea sairaus.

"Suru tai masentunut mieliala ovat normaaleja reaktiota menetykseen. Kun mukana on tiettyjä muita oireita, ja kun oireet jatkuvat riittävän kauan, kyseessä on masennustila."

Eli viestissäsi oli asiaa ehkä 1%, eli se että masentunut mieliala kuuluu ihmiselämään, mutta siihen se sitten jääkin, kuten sinun ymmärryksesi masennuksesta.

Et selvästi edes tiedä mitä masennus on, etkä luultavasti edes tunne masentuneita ihmisiä. Ehkä olet erehtynyt luulemaan jotain huomionkipeitä itsesäälissä kieriskelijöitä masentuneiksi, mutta se ei tarkoita että heillä olisi mitään masennusta diagnosoitu.

Todellinen masennus ei välttämättä näy päällepäin.

Idiootti, mee jo muualle trollaamaan. Vai onko itelläs ajatustoiminta niin hidastunutta jonkun piilomasennuksen takia, ettet muuta osaa? Tai käskeekö joku ääni sua kirjoittamaaan tollasta?

Onhan nää munkin kaikki oireet toki kaikki vaan osa normaalia tunne-elämää! Omaisistakin tuntuu, että mun liikkeet hidastuu ja onhan sekin epämiellyttävä tunne toki, jos vaikka masennuksen aikaansaamat äänet haukkuu.

Masennus, masentuneisuus, suru, paha mieli, kaikki ovat eri termejä kuvaamaan samaan ilmiötä. Psykiatria on tarkoituksella pyrkinyt omimaan sanan masennus itselleen oman uskottavuutensa pönkittämiseksi, ja valitettavasti onnistunut siinä hyvin.

Se, että jotain kirjataan viralliseen sairaus- tai diagnoosiluokituksiin ei tarkoita, että se on tieteellisesti totta. Masentuneisuus, masennus, paha mieli, suru, miksi ikinä haluamme tunnetta, kokemusta tai ilmiötä kutsua, on sairaus poliittisesti, ei tieteellisesti. Sekoitat nämä kaksi asiaa. Vertaa: Vaikka homoseksuaalisuus määriteltiin ennen sairaudeksi ja myöhemmin poistettiin sairausluokituksesta, ei se koskaan ollut sairaus. Homoseksuaalisuuden määrittely sairaudeksi palveli poliittisia tarkoitusperiä, joita myöhemmin ei enää suvaittu, joten se poistettiin äänestyksellä luokituksesta. Tieteellisesti tarkasteltuna homoseksuaalisuus ei ole koskaan ollut sairaus eikä voi koskaan olla sairaus. Se on osa ihmisyyttä, ihmisyyden monimuotoisuutta.

Sama koskee _kaikkia_ niin sanottuja mielisairauksia. Ne eivät ole oikeita sairauksia, vain kielikuvallisesti. Mutta ne on myyty kansalaisille kirjaimellisina sairauksina. Oikea lähestymistapa on kysyä "cui bono?", kuka hyötyy.

Masennuksen ja surun rinnastaminen on saman kuin tyhmyyden ja hölmöyden rinnastaminen, tai mukavuuden ja kivuuden rinnastaminen. Jokaisella meillä on eri tapa määritellä käyttämiämme sanoja, joten en lähde turhaan kiistelemään mikä on kenellekin missäkin tilanteessa paras ilmaisu. Se on mielipideasia.

Toteamuksesi, että "masennus sairautena on normaali reaktio henkisen ja fyysisen väkivallan ja suurten menetysten kohteeksi joutuneille" on itsensä kanssa ristiriitainen. Jos masennus on mielestäsi normaali reaktio, se ei voi olla samaan aikaan sairaus. Sairaus viittaa aina _epänormaaliuteen_ (abnormality), tarkemmin _fyysiseen_ epänormaaliuteen (physical abnormality). Koska paha mieli tai masennus, kuinka vaan, on osa ihmisyyttä, sitä miten me reagoimme elämään, ei siinä ole mitään epänormaalia, eikä sairautta tietenkään.

"Terveydenhoitohenkilökunta on koulutettu ajattelemaan, että masennus on sairaus. Niin kauan kuin diagnoosiluokituksissa on masennus, niin niin kauan masennus on sairaus."

Se mitä mikäkin yhteiskunnan osa tai taho opetetaan ajattelemaan voi pohjata todellisuuteen tai sitten ei pohjaa. Se, että joku opetetaan ajattelemaan, että maapallo on litteä ei tarkoita, että näin todellisuudessa olisi. Ymmärtänet. Edellä jo sanoinkin, että vaikka jotain lukee kirjassa, ei tarkoita, että se on totta. Masennus on poliittisesti sairaus, mutta tieteellisesti ei (vertaa taas esim. homoseksuaalisuus, tai drapetomania etc.).

Tässä sopii huomauttaa, että sanojen normaali ja epänormaali käyttö on ongelmallista, koska ne voidaan käsittää ainakin kahdella eri tavalla. Ihminen käyttäytyy tieteellisestä näkökulmasta katsottuna aina normaalisti, koska epänormaali olisi yliluonnollista (eli satuja). Käytännön tasolla viittaamme sanalla epänormaali sellaiseen käytökseen, tai tunteiluun tai ajatteluun, jota emme useimmiten tapaa tai mikä on vähemmistössä (esimerkiksi homoseksuaalisuus). Koska em. kaksi eri merkitystä sekoitetaan usein, en suosittele em. sanojen käyttöä. Ne johtavat yleensä keskustelun molempia osapuolia harhaan.

Psykiatrisesti leimattujen stigma ja heihin kohdistuva huono kohtelu johtuvat psykiatrian levittämästä valheesta, että ihmiselämän reagoiminen on sairaus. Tätä stigmaa pönkittävät tajuamattaan tai tajuten, mutta ilman halua muuttaa kurssia, myös leimatut itse. Kun asianomaiset itse hylkäävät "viittansa", stigma katoaa käytännössä saman tien, minkä jälkeen saavat empatiaa ja apua yllin kyllin. Sitä minä toivon, sitä psykiatrian ammattikunta ei toivo. Se olisi heidän tappionsa.

Homoseksuaalisuus on synti. Langenneessa yhteiskunnassamme tuputetaan sodomiaa elämäntavaksi jo pikkulapsille, jotka näkevät haureutta, väkivaltaa ja kaikkea muuta saastaista televisiosta. On sairasta näyttää jatkuvasti sellaisia ohjelmia jotka eivät sovellu ollenkaan lapsille ja nuorille.

Rehellisyys_Ensin kirjoitti:

Masennus, masentuneisuus, suru, paha mieli, kaikki ovat eri termejä kuvaamaan samaan ilmiötä. Psykiatria on tarkoituksella pyrkinyt omimaan sanan masennus itselleen oman uskottavuutensa pönkittämiseksi, ja valitettavasti onnistunut siinä hyvin.

Se, että jotain kirjataan viralliseen sairaus- tai diagnoosiluokituksiin ei tarkoita, että se on tieteellisesti totta. Masentuneisuus, masennus, paha mieli, suru, miksi ikinä haluamme tunnetta, kokemusta tai ilmiötä kutsua, on sairaus poliittisesti, ei tieteellisesti. Sekoitat nämä kaksi asiaa. Vertaa: Vaikka homoseksuaalisuus määriteltiin ennen sairaudeksi ja myöhemmin poistettiin sairausluokituksesta, ei se koskaan ollut sairaus. Homoseksuaalisuuden määrittely sairaudeksi palveli poliittisia tarkoitusperiä, joita myöhemmin ei enää suvaittu, joten se poistettiin äänestyksellä luokituksesta. Tieteellisesti tarkasteltuna homoseksuaalisuus ei ole koskaan ollut sairaus eikä voi koskaan olla sairaus. Se on osa ihmisyyttä, ihmisyyden monimuotoisuutta.

Sama koskee _kaikkia_ niin sanottuja mielisairauksia. Ne eivät ole oikeita sairauksia, vain kielikuvallisesti. Mutta ne on myyty kansalaisille kirjaimellisina sairauksina. Oikea lähestymistapa on kysyä "cui bono?", kuka hyötyy.

Masennuksen ja surun rinnastaminen on saman kuin tyhmyyden ja hölmöyden rinnastaminen, tai mukavuuden ja kivuuden rinnastaminen. Jokaisella meillä on eri tapa määritellä käyttämiämme sanoja, joten en lähde turhaan kiistelemään mikä on kenellekin missäkin tilanteessa paras ilmaisu. Se on mielipideasia.

Toteamuksesi, että "masennus sairautena on normaali reaktio henkisen ja fyysisen väkivallan ja suurten menetysten kohteeksi joutuneille" on itsensä kanssa ristiriitainen. Jos masennus on mielestäsi normaali reaktio, se ei voi olla samaan aikaan sairaus. Sairaus viittaa aina _epänormaaliuteen_ (abnormality), tarkemmin _fyysiseen_ epänormaaliuteen (physical abnormality). Koska paha mieli tai masennus, kuinka vaan, on osa ihmisyyttä, sitä miten me reagoimme elämään, ei siinä ole mitään epänormaalia, eikä sairautta tietenkään.

"Terveydenhoitohenkilökunta on koulutettu ajattelemaan, että masennus on sairaus. Niin kauan kuin diagnoosiluokituksissa on masennus, niin niin kauan masennus on sairaus."

Se mitä mikäkin yhteiskunnan osa tai taho opetetaan ajattelemaan voi pohjata todellisuuteen tai sitten ei pohjaa. Se, että joku opetetaan ajattelemaan, että maapallo on litteä ei tarkoita, että näin todellisuudessa olisi. Ymmärtänet. Edellä jo sanoinkin, että vaikka jotain lukee kirjassa, ei tarkoita, että se on totta. Masennus on poliittisesti sairaus, mutta tieteellisesti ei (vertaa taas esim. homoseksuaalisuus, tai drapetomania etc.).

Tässä sopii huomauttaa, että sanojen normaali ja epänormaali käyttö on ongelmallista, koska ne voidaan käsittää ainakin kahdella eri tavalla. Ihminen käyttäytyy tieteellisestä näkökulmasta katsottuna aina normaalisti, koska epänormaali olisi yliluonnollista (eli satuja). Käytännön tasolla viittaamme sanalla epänormaali sellaiseen käytökseen, tai tunteiluun tai ajatteluun, jota emme useimmiten tapaa tai mikä on vähemmistössä (esimerkiksi homoseksuaalisuus). Koska em. kaksi eri merkitystä sekoitetaan usein, en suosittele em. sanojen käyttöä. Ne johtavat yleensä keskustelun molempia osapuolia harhaan.

Psykiatrisesti leimattujen stigma ja heihin kohdistuva huono kohtelu johtuvat psykiatrian levittämästä valheesta, että ihmiselämän reagoiminen on sairaus. Tätä stigmaa pönkittävät tajuamattaan tai tajuten, mutta ilman halua muuttaa kurssia, myös leimatut itse. Kun asianomaiset itse hylkäävät "viittansa", stigma katoaa käytännössä saman tien, minkä jälkeen saavat empatiaa ja apua yllin kyllin. Sitä minä toivon, sitä psykiatrian ammattikunta ei toivo. Se olisi heidän tappionsa.

Lue lisää

Mee himaas.

Rehellisyys_Ensin kirjoitti:

Masennus, masentuneisuus, suru, paha mieli, kaikki ovat eri termejä kuvaamaan samaan ilmiötä. Psykiatria on tarkoituksella pyrkinyt omimaan sanan masennus itselleen oman uskottavuutensa pönkittämiseksi, ja valitettavasti onnistunut siinä hyvin.

Se, että jotain kirjataan viralliseen sairaus- tai diagnoosiluokituksiin ei tarkoita, että se on tieteellisesti totta. Masentuneisuus, masennus, paha mieli, suru, miksi ikinä haluamme tunnetta, kokemusta tai ilmiötä kutsua, on sairaus poliittisesti, ei tieteellisesti. Sekoitat nämä kaksi asiaa. Vertaa: Vaikka homoseksuaalisuus määriteltiin ennen sairaudeksi ja myöhemmin poistettiin sairausluokituksesta, ei se koskaan ollut sairaus. Homoseksuaalisuuden määrittely sairaudeksi palveli poliittisia tarkoitusperiä, joita myöhemmin ei enää suvaittu, joten se poistettiin äänestyksellä luokituksesta. Tieteellisesti tarkasteltuna homoseksuaalisuus ei ole koskaan ollut sairaus eikä voi koskaan olla sairaus. Se on osa ihmisyyttä, ihmisyyden monimuotoisuutta.

Sama koskee _kaikkia_ niin sanottuja mielisairauksia. Ne eivät ole oikeita sairauksia, vain kielikuvallisesti. Mutta ne on myyty kansalaisille kirjaimellisina sairauksina. Oikea lähestymistapa on kysyä "cui bono?", kuka hyötyy.

Masennuksen ja surun rinnastaminen on saman kuin tyhmyyden ja hölmöyden rinnastaminen, tai mukavuuden ja kivuuden rinnastaminen. Jokaisella meillä on eri tapa määritellä käyttämiämme sanoja, joten en lähde turhaan kiistelemään mikä on kenellekin missäkin tilanteessa paras ilmaisu. Se on mielipideasia.

Toteamuksesi, että "masennus sairautena on normaali reaktio henkisen ja fyysisen väkivallan ja suurten menetysten kohteeksi joutuneille" on itsensä kanssa ristiriitainen. Jos masennus on mielestäsi normaali reaktio, se ei voi olla samaan aikaan sairaus. Sairaus viittaa aina _epänormaaliuteen_ (abnormality), tarkemmin _fyysiseen_ epänormaaliuteen (physical abnormality). Koska paha mieli tai masennus, kuinka vaan, on osa ihmisyyttä, sitä miten me reagoimme elämään, ei siinä ole mitään epänormaalia, eikä sairautta tietenkään.

"Terveydenhoitohenkilökunta on koulutettu ajattelemaan, että masennus on sairaus. Niin kauan kuin diagnoosiluokituksissa on masennus, niin niin kauan masennus on sairaus."

Se mitä mikäkin yhteiskunnan osa tai taho opetetaan ajattelemaan voi pohjata todellisuuteen tai sitten ei pohjaa. Se, että joku opetetaan ajattelemaan, että maapallo on litteä ei tarkoita, että näin todellisuudessa olisi. Ymmärtänet. Edellä jo sanoinkin, että vaikka jotain lukee kirjassa, ei tarkoita, että se on totta. Masennus on poliittisesti sairaus, mutta tieteellisesti ei (vertaa taas esim. homoseksuaalisuus, tai drapetomania etc.).

Tässä sopii huomauttaa, että sanojen normaali ja epänormaali käyttö on ongelmallista, koska ne voidaan käsittää ainakin kahdella eri tavalla. Ihminen käyttäytyy tieteellisestä näkökulmasta katsottuna aina normaalisti, koska epänormaali olisi yliluonnollista (eli satuja). Käytännön tasolla viittaamme sanalla epänormaali sellaiseen käytökseen, tai tunteiluun tai ajatteluun, jota emme useimmiten tapaa tai mikä on vähemmistössä (esimerkiksi homoseksuaalisuus). Koska em. kaksi eri merkitystä sekoitetaan usein, en suosittele em. sanojen käyttöä. Ne johtavat yleensä keskustelun molempia osapuolia harhaan.

Psykiatrisesti leimattujen stigma ja heihin kohdistuva huono kohtelu johtuvat psykiatrian levittämästä valheesta, että ihmiselämän reagoiminen on sairaus. Tätä stigmaa pönkittävät tajuamattaan tai tajuten, mutta ilman halua muuttaa kurssia, myös leimatut itse. Kun asianomaiset itse hylkäävät "viittansa", stigma katoaa käytännössä saman tien, minkä jälkeen saavat empatiaa ja apua yllin kyllin. Sitä minä toivon, sitä psykiatrian ammattikunta ei toivo. Se olisi heidän tappionsa.

Lue lisää

Kirjoituksistasi päätellen, on sinulla paljon kokemusta psykiatriselta.
Ymmärrän, olenkin samaa mieltä ettei "potilas" aina tule kohdatuksi
toivomallaan tavalla vaikka itselläni on hyvin vähäinen "tausta", niin
voin silti ymmärtää enkä itsekkään tyytyväinen ollut.

Kirjoitat myös "empatiaa ja apua yllin kyllin" tarjolla, mistä tätä olet itse
saanut? Olen sitä mieltä ettei niin empatiaa tarvita, kuten ei myöskään
tunnekylmyyttä, aivan asiallinen kohtaaminen riittää.

Kyllä psykiatriset sairaudet on oikeasti olemassa. Niissä voidaan nähdä muutoksia aivojen toiminnassa. Aivoista tiedetään aika vähän, valitettavasti. Ehkä tulevaisuudessa saadaan parempia ja enemmän oikeaan osuvia aivosairauksien diagnooseja.
Masentunut ihminen ei välttämättä pääse sängystä ylös ja ajattelee hengen riistämistä itseltään. Masennus on siis toimintakykyä vähentävä ja jopa kuolemaan johtava sairaus.
Masennus ei ole sama asia kuin suru. On normaalia surra vuosi tai pari läheisen kuoleman jälkeen. Sen sijaan jos masennusoireilu toistuu ja laukeaa ilman suuria surua aiheuttavia elämäntapahtumia, niin voidaan puhua masennuksesta.
Masennus on sairausluokituksessa. Siispä yhteiskunta ja lääketiede pitävät sitä sairautena. Todellisuus on myös sosiaalisesti määrittyvää.
Itse sairastin psykoosin. Ja voin kertoa, että se on erittäin todellinen sairaus.

SairasVaiEi kirjoitti:

Kyllä psykiatriset sairaudet on oikeasti olemassa. Niissä voidaan nähdä muutoksia aivojen toiminnassa. Aivoista tiedetään aika vähän, valitettavasti. Ehkä tulevaisuudessa saadaan parempia ja enemmän oikeaan osuvia aivosairauksien diagnooseja.
Masentunut ihminen ei välttämättä pääse sängystä ylös ja ajattelee hengen riistämistä itseltään. Masennus on siis toimintakykyä vähentävä ja jopa kuolemaan johtava sairaus.
Masennus ei ole sama asia kuin suru. On normaalia surra vuosi tai pari läheisen kuoleman jälkeen. Sen sijaan jos masennusoireilu toistuu ja laukeaa ilman suuria surua aiheuttavia elämäntapahtumia, niin voidaan puhua masennuksesta.
Masennus on sairausluokituksessa. Siispä yhteiskunta ja lääketiede pitävät sitä sairautena. Todellisuus on myös sosiaalisesti määrittyvää.
Itse sairastin psykoosin. Ja voin kertoa, että se on erittäin todellinen sairaus.

Lue lisää

Sehän riippuu mitä tarkoitetaan oikeasti olemisella. Hammaskeiju, Joulupukki, Mikki Hiiri, kaikki ovat oikeasti olemassa satumaailmassa, kirjojen sivuilla, elokuvissa, (ainakin) lasten ajatuksissa. Ihmisillä on tapana nähdä sitä mihin he uskovat. Lapset uskovat usein Joulupukkiin, joten he näkevät tonttuja siellä sun täällä Joulun aikaan. Osa uskovaisista uskoo pahoilaiseen, joten he näkevät maailmantapahtumia demoneidein aiheuttamina. Osa aikuisista uskoo psykiatriaan, joten he näkevät mielisairauksia joka puolella ja kaiken takana. Tieteellisesti tonttuja, demoneita sen enempää kuin masennus-nimistä sairautta ei ole olemassa.

Aivoissa havaittavat muutokset mitä tulee masentuneisiin ihmisiin ovat joko normaaleja muutoksia, psykiatristen toimenpiteiden tai molempien aiheuttamia. Eivät kuitenkaan koskaan mielikuvitussairauksien aiheuttamia. Sekoitat nämä ilmiöt keskenään, mikä on ymmärrettävää, koska psykiatria tarkoituksella harhaanjohtaa ihmisiä niin ajattelemaan.

Seuraavaksi sekoitat keskenään mieli- ja aivosairaudet. Mieli ei ole aivot yhtään sen enempää kuin sielu on keuhkot. Jos tarkoitat mielisairauksista (metaforallinen sairaus), älä sekoita peliin aivosairauksia (kirjaimellinen sairaus). Aivosairauksien diagnostiikan sopiikin odottaa kehittyvän niin kaiken (oikean) lääketieteen diagnostiikan. Mielisairauksien "diagnostiikan" kehittyminen taas on ihan subjektiivinen mielipide. Mielisairaus, kun viittaa ei-haluttuun käytökseen, ajatteluun ja tai tunteiluun, ja se miten ihmisiä sen mukana halutaan (vai halutaanko?) klassifoida on ihan päätösasia. Siihen ei tiedettä tarvita: "Tyhmäksi leimatut menköön oikeanpuoleiseen jonoon ja muut vasemmalle." Kriteerit kuka on tyhmä ja kuka kiva/ok päättää APA:n (American Psychiatric Assocation) DSM Task Force noin 10v. välein.

"Masentunut ihminen ei välttämättä pääse sängystä ylös ja ajattelee hengen riistämistä itseltään."

Ei pääse vai ei halua? Hengen riistämisen ajattelu ei ole sairaus tai sairauden oire. Toki se voi olla seurausta siitä, että on sairas eikä halua elää kärsimyksessä, mutta se on eri asia.

"Masennus on siis toimintakykyä vähentävä ja jopa kuolemaan johtava sairaus."

Henkinen kärsimys voi vaikuttaa toimintakykyyn. En ainakaan itse sitä kiellä. Se vaan ei tee asiasta sairautta. Masentuneisuus ei ole sairaus eikä kuolemaan johtava sairaus. Viitannet tässä itsemurhaan, missä tapauksessa sekoitat ihmisen oman päätöksen tappaa itsensä ja luontaisen sairauden (esim. syöpä) aiheuttaman kuoleman (esim. sydänpysähdyksen kautta). Itsemurha on oma päätös siinä missä lenkille lähtö. Kumpikaan ei ole sairaus eikä sairauden oire. Mikään ihmisen käytös ei ole sairaus. Sairauksia ei määritellä siten.

"Masennus ei ole sama asia kuin suru."

Tätä kuulee hoettavan jatkuvasti. Kuitenkaan mitään näyttöä ei ole koskaan onnistuttu tuottamaan. Käytännössä kyseessä on pelkkä semanttinen kikkailu. Toki yksilöt voivat käyttää eri nimitystä eri kokemuksilleen, mutta sekin on taas eri asia. Missä menee esim. ihastumisen ja rakastumisen välinen raja? Jotkut sanoo tässä, toiset tuossa, kolmannet, että ei eroa heidän mielestään ole. Semantiikkaa ja mielipideasia.

"On normaalia surra vuosi tai pari läheisen kuoleman jälkeen."

Tämä on sinun mielipiteesi. Minä olen eri mieltä, mikä jo todistaa, että kyseessä on subjektiivinen asia. On täysin normaalia surra omaista juuri niin pitkään, kun kyseisestä yksilöstä tuntuu; ei ollenkaan, 5 minuuttia, 5 kuukautta tai 50 vuotta, vaikka loppuelämä. Ei ole mitään "normaaleja" suruaikoja. Ne ovat keinotekoisesti keksitty psykiatrian ja teollisuuden intressien ajamiseksi.

"Masennus on sairausluokituksessa. Siispä yhteiskunta ja lääketiede pitävät sitä sairautena."

Totta. Mutta ei luokiteltuna sairaudeksi. Huomaa kuitenkin, että kaikki "muste paperilla" mitä maailmassa on, on ihmisen aikaansaannosta. Ihmiset vedättävät toisiaan paljon. Se, että jotain kirjataan paperille ei tee siitä totta. Vertaa vedellä käveleminen tai, jos paperille on laitettu, että maa on maailmankaikkeuden keskipiste, tai, että maapallo onkin itse asiassa maalätty. Tiede on siksi hyvä metodi, koska se poistaa em. ongelman. Tiede on objektiivista eikä siihen vaikuta mielipiteet tai poliittis-taloudelliset agendat. Lääketieteen mukaan masennus ei ole sairaus, yhteiskunnan enemmistön mielestä on.

"Itse sairastin psykoosin. Ja voin kertoa, että se on erittäin todellinen sairaus."

En väheksy kokemaasi mahdollista tuskaa ja kärsimystä. Itse asiassa päinvastoin. Mutta psykoosi-nimistä sairautta ei ole. Se mitä lienet kokenut, olettaen, että et viittaa huumausainein tai vastaavin saavutettaviin keinotekoisin tiloihin, on osa ihmisyyttä, sen ikävämpää puolta. Se, että koemme jatkuvasti erilaisia tunteita elämässä ja nimeämme niitä oman maailmankatsomuksemme mukaan, ei riitä perusteluksi tieteessä. Tiede ei toimi mielipiteiden tai fiilisten mukaan. Ymmärtänet.

Olen itse opiskellut tiedettä, ihan yliopistossa asti. Tiedän siis, mitä tiede on ja mitä se ei ole. Tiede perustuu logiikkaan ja empiirisiin kokeisiin, esimerkiksi. Tiedekään ei kuitenkaan aina ole välttämättä oikeassa, eikä tieteessä tiedetä vielä kaikkea, läheskään. Joitakin väitteitä joudutaan myös korjaamaan myöhemmin, kun tietoa saadaan enemmän. Ihminen on rajallinen ja erehtyväinen myös tieteessä. Tosin tiede on jo kyllä antanut ihmisille todella paljon, ja löytyy sieltä paljon ihan paikkansapitävää tietoakin.
Se on minunkin mielestäni ihan totta, että psykiatriassa ja psykiatrisessa hoidossa on epätieteellisyttä. Varsinkin esim. joitakin Freudin teorioita ei ole testattu tietääkseni koskaan tieteellisesti, ja jotkin tieteelliset löydöt on kumonneet niitä. Silti niihin vielä saatetaan uskoa psykiatrisessa hoidossa.
Ihmisen mielen hoito kärsii Descartesin virheestä. Descartes ajatteli, että ihminen koostuu kahdesta osatekijästä: mielestä ja ruumiista. Tämä kahtiajako ei minun mielestäni pidä täysin paikkaansa. Mieli, psyyke ja ihmisen toiminta on aivotoiminnan tulosta. Mieltä ja persoonallisuutta ei ihmisellä voi olla, jos hänellä ei ole aivoja. Simple as that. Mielen, persoonallisuuden ja aivojen yhteyden todistaa useat aivovaurioista tehdyt havainnot, joiden mukaan aivojen vaurioituminen on vaikuttanut ihmisen persoonallisuuteen ja käytökseen. Ajattele vaikka alkoholia: se on ihan fyysinen aine, ja kaikki tietää, että sen nauttiminen vaikuttaa tunteisiin ja käyttäytymiseen. Miksi? No siksi että se vaikuttaa aivojen toimintaan.
Sielukysymys on sitten eri asia. Siitä ei tieteellisiä todisteita paljon ole, se on uskon asia. Minä uskon, että ihmisellä on sielu, joka voi säilyä ihmisen kuoltua. Sielu on se, joka käyttää aivoja. Sielu ei voi olla sairas.
Tietyt asiat on sairausluokituksessa senkin takia, että niihin voisi saada apua ja tukea terveydenhoitojärjestelmästä. Jos masennus ei olisi sairausluokituksessa, siihen ei voisi saada terveydenhoitojärjestelmästä apua tai tukea. Sitten kaikki masentuneet jäisi omaisten hoidettaviksi. Kuinkahan moni kouluttamaton maallikko pystyisi esim. estämään masentunutta tappamasta itseään?
Sairausluokituksessa on myös psykoosi osittain saman syyn takia. Jos psykoosiin sairastunut ei saisi hoitoa, omaisten pitäisi huolehtia täysin sekavassa tilassa olevasta ihmisestä. Ja jos siihen ei olisi lääkkeitä, saattaisi psykoositila jäädä päälle koko loppuelämäksi.
Oma psykoosini oli sellainen, että olin täysin sekaisin. En olisi pystynyt huolehtimaan itsestäni minkään vertaa. Eikä omaisetkaan olisi pystyneet. Olen siksi iloinen siitä, että olin sairaalassa. Lisäksi minulla oli psykoosin aikana sellainen tuskatila, että se oli kuin toisesta maailmasta. Sairastumisen jälkeenkin olen kokenut ajoittain lyhyitä harha-aistimuksia. Mutta onneksi en jäänyt siihen tilaan, kiitos lääkkeiden.

Lisään vielä tähän, että jotenkin tuntuu siltä, että joitakin ihmisiä ehkä pelottaa se asia, että on olemassa psyykkisiä sairauksia. Siksi asiaa ei ehkä haluta myöntää.
Ja vielä, että omien kokemusteni perusteella olen vakaasti sitä mieltä, että psykoosi on aivosairaus.
Yhteiskunta syrjii psyykkisesti sairaita ihmisiä. "Hullu" on yleinen haukkumasana. Johtuukohan tästä sitten se, että psyykkiset sairaudet tuntuu joistakin niin pelottavilta? Ei haluta ajatella sitä, että voisiko itsekin joutua niin huonoon asemaan.
Tässä kaivattaisiin asennemuutosta sairastuneita kohtaan sen sijaan, että sairaudet kielletään kokonaan.

SairasVaiEi kirjoitti:

Olen itse opiskellut tiedettä, ihan yliopistossa asti. Tiedän siis, mitä tiede on ja mitä se ei ole. Tiede perustuu logiikkaan ja empiirisiin kokeisiin, esimerkiksi. Tiedekään ei kuitenkaan aina ole välttämättä oikeassa, eikä tieteessä tiedetä vielä kaikkea, läheskään. Joitakin väitteitä joudutaan myös korjaamaan myöhemmin, kun tietoa saadaan enemmän. Ihminen on rajallinen ja erehtyväinen myös tieteessä. Tosin tiede on jo kyllä antanut ihmisille todella paljon, ja löytyy sieltä paljon ihan paikkansapitävää tietoakin.
Se on minunkin mielestäni ihan totta, että psykiatriassa ja psykiatrisessa hoidossa on epätieteellisyttä. Varsinkin esim. joitakin Freudin teorioita ei ole testattu tietääkseni koskaan tieteellisesti, ja jotkin tieteelliset löydöt on kumonneet niitä. Silti niihin vielä saatetaan uskoa psykiatrisessa hoidossa.
Ihmisen mielen hoito kärsii Descartesin virheestä. Descartes ajatteli, että ihminen koostuu kahdesta osatekijästä: mielestä ja ruumiista. Tämä kahtiajako ei minun mielestäni pidä täysin paikkaansa. Mieli, psyyke ja ihmisen toiminta on aivotoiminnan tulosta. Mieltä ja persoonallisuutta ei ihmisellä voi olla, jos hänellä ei ole aivoja. Simple as that. Mielen, persoonallisuuden ja aivojen yhteyden todistaa useat aivovaurioista tehdyt havainnot, joiden mukaan aivojen vaurioituminen on vaikuttanut ihmisen persoonallisuuteen ja käytökseen. Ajattele vaikka alkoholia: se on ihan fyysinen aine, ja kaikki tietää, että sen nauttiminen vaikuttaa tunteisiin ja käyttäytymiseen. Miksi? No siksi että se vaikuttaa aivojen toimintaan.
Sielukysymys on sitten eri asia. Siitä ei tieteellisiä todisteita paljon ole, se on uskon asia. Minä uskon, että ihmisellä on sielu, joka voi säilyä ihmisen kuoltua. Sielu on se, joka käyttää aivoja. Sielu ei voi olla sairas.
Tietyt asiat on sairausluokituksessa senkin takia, että niihin voisi saada apua ja tukea terveydenhoitojärjestelmästä. Jos masennus ei olisi sairausluokituksessa, siihen ei voisi saada terveydenhoitojärjestelmästä apua tai tukea. Sitten kaikki masentuneet jäisi omaisten hoidettaviksi. Kuinkahan moni kouluttamaton maallikko pystyisi esim. estämään masentunutta tappamasta itseään?
Sairausluokituksessa on myös psykoosi osittain saman syyn takia. Jos psykoosiin sairastunut ei saisi hoitoa, omaisten pitäisi huolehtia täysin sekavassa tilassa olevasta ihmisestä. Ja jos siihen ei olisi lääkkeitä, saattaisi psykoositila jäädä päälle koko loppuelämäksi.
Oma psykoosini oli sellainen, että olin täysin sekaisin. En olisi pystynyt huolehtimaan itsestäni minkään vertaa. Eikä omaisetkaan olisi pystyneet. Olen siksi iloinen siitä, että olin sairaalassa. Lisäksi minulla oli psykoosin aikana sellainen tuskatila, että se oli kuin toisesta maailmasta. Sairastumisen jälkeenkin olen kokenut ajoittain lyhyitä harha-aistimuksia. Mutta onneksi en jäänyt siihen tilaan, kiitos lääkkeiden.

Lue lisää

Tiede on metodi. Tieteellä päästään usein lähimmäksi totuutta. Tieteellisen tiedon perusteella voimme paremmin hahmottaa todellisuutta.

Keksiminen on toisenlainen metodi. Voidaan keksiä vaikkapa jokin sairaus (<aseta tähän haluamasi mielisairaus>) ja väittää sitä oikeaksi. Halutessamme voimme tieteen avulla tutkia ja osoittaa onko ko. keksitty, sairaudeksi väitetty asia oikeasti sairaus vai ei.

"Psykiatriassa ja psykiatrisessa hoidossa on epätieteellisyttä. Varsinkin esim. joitakin Freudin teorioita ei ole testattu tietääkseni koskaan tieteellisesti, ja jotkin tieteelliset löydöt on kumonneet niitä. Silti niihin vielä saatetaan uskoa psykiatrisessa hoidossa. "

Psykiatria on pseudotiede. Merriam-Webster määrittelee pseudotieteen seuraavasti: Pseudoscience : a system of theories, assumptions, and methods erroneously regarded as scientific. Psykiatria ei täytä tieteen määritelmää. Psykiatria perustuu subjektiivisiin mielipiteisiin ja uskomuksiin, mutta ala väittää olevansa tiedettä. Täten oikea kategorisointi on pseudotiede. Uskonnot sen sijaan, kuten vaikkapa kristinusko, eivät ole pseudotiedettä, sillä vaikka ne perustuvat uskomuksiin, niiden edustajat eivät väitäkään uskontojen olevan tiedettä. Täten oikea kategorisointi on uskonto. Psykiatria on todellisuudessa uskonjärjestelmä, mutta valtaosa kansalaisista, tietämättömyyttään tai omien intressiensä vuoksi, eivät tiedä tai eivät tunnusta tilannetta.

Freudilaiset teoriat eivät kuulu psykiatriaan vaan psykoanalyysiin. Ne ovat eri aloja, joskaan kumpainenkaan ei ole tiedettä.

"Mieli, psyyke ja ihmisen toiminta on aivotoiminnan tulosta. Mieltä ja persoonallisuutta ei ihmisellä voi olla, jos hänellä ei ole aivoja."

Määrittele ensin mitä tarkoitat käsitteillä mieli, psyyke ja persoonallisuus. Sitten vasta voimme keskustella asiasta.

Sielu-käsitteen korvasi ajan myötä mieli-käsite. Ne ovat keskenään vaihtokelpoiset käsitteet. Sielu on uskonnollista alkuperää, ja mieli sekularisoitu sielu-käsite.

En osaa arvata mitä tarkoitat psyykeellä, joten jätän sen sinun määriteltäväksi.

Persoonallisuus taas ei ole mitään konkreettista, materiaa. Persoonallisuudeksi kutsutaan havaintokokonaisuutta perustuen yksilön käytökseen, ajatteluun ja tunteiluun.

"Mielen, persoonallisuuden ja aivojen yhteyden todistaa useat aivovaurioista tehdyt havainnot, joiden mukaan aivojen vaurioituminen on vaikuttanut ihmisen persoonallisuuteen ja käytökseen."

Aivovaurio vaikuttaa yksilön kognitiiviseen kyvykkyytteen, havaintokykyyn, itsetietoisuudentasoon ja niin edelleen. Kun henkilöllä ei ole käytössä samaa kokonaiskyvykkyyttä, johon kaikki ihmisenä oleminen/toimiminen perustuu, voivat ulkopuoliset havaitsijat huomata muutoksia käytöksessä, tunteilussa ja ajattelussa. Täten sanomme, että henkilön persoona on muuttunut. Vaurioitunut itsekin pystyy silloin tällöin havaitsemaan vaurionsa, mutta usein aliarvioi vaurioiden vaikutuksen/määrän. Tämä johtuu siitä, että itsereflektio on vaikeampaa heikentyneen havainto- jne. kyvykkyyden myötä. Aivovaurioista seuranneita persoonamuutoksia voidaan havaita psykiatrisesti käsitellyillä henkilöillä. Psykiatriset toimenpiteet perustuvatkin aivojen normaalitoiminnan häiritsemiseen tai suoraan vaurioittamiseen.

"Tietyt asiat on sairausluokituksessa senkin takia, että niihin voisi saada apua ja tukea terveydenhoitojärjestelmästä. Jos masennus ei olisi sairausluokituksessa, siihen ei voisi saada terveydenhoitojärjestelmästä apua tai tukea. Sitten kaikki masentuneet jäisi omaisten hoidettaviksi."

Eli myönnät, että ne eivät ole oikeasti sairauksia vaan ovat "sairausluokituksessa senkin takia, että niihin voisi saada apua ja tukea terveydenhoitojärjestelmästä"? Miksi henkiseen pahoinvointiin pitäisi saada apua terveydenhoitojärjestelmästä? Eihän sillä ole mitään tekemistä terveyden kanssa (nyt puhutaan kirjaimellisesta terveydestä, EI kielikuvallisesta!). Miksi henkisestä tuskasta kärsivät eivät voisi hakea apua muualta??

"Kuinkahan moni kouluttamaton maallikko pystyisi esim. estämään masentunutta tappamasta itseään?"

Miksi masentunutta ylipäänsä pitäisi tai saisi (!) estää tappamasta itseään, jos hän niin itse haluaa? Suostutella saa, jos sitä tarkoitat, mutta pakottaa ei koskaan. Se olisi perustuslakimme vastaista ja ihmisoikeusrikos.

SairasVaiEi kirjoitti:

Lisään vielä tähän, että jotenkin tuntuu siltä, että joitakin ihmisiä ehkä pelottaa se asia, että on olemassa psyykkisiä sairauksia. Siksi asiaa ei ehkä haluta myöntää.
Ja vielä, että omien kokemusteni perusteella olen vakaasti sitä mieltä, että psykoosi on aivosairaus.
Yhteiskunta syrjii psyykkisesti sairaita ihmisiä. "Hullu" on yleinen haukkumasana. Johtuukohan tästä sitten se, että psyykkiset sairaudet tuntuu joistakin niin pelottavilta? Ei haluta ajatella sitä, että voisiko itsekin joutua niin huonoon asemaan.
Tässä kaivattaisiin asennemuutosta sairastuneita kohtaan sen sijaan, että sairaudet kielletään kokonaan.

Lue lisää

"Tuntuu siltä, että joitakin ihmisiä ehkä pelottaa se asia, että on olemassa psyykkisiä sairauksia. Siksi asiaa ei ehkä haluta myöntää."

Ei. Kyllä luulen, että "myöntämättömyys" johtuu ihan siitä, että se ei ole tieteellisesti totta.

"Omien kokemusteni perusteella olen vakaasti sitä mieltä, että psykoosi on aivosairaus."

Vaikka omat kokemukset ovat tärkeitä ja merkitseviä, ne eivät ole tieteen väärti. Juuri sitä varten tiede on niin hyvä metodi, että se poistaa yhtälöstä mielipiteet, uskomukset ja muut subjektiiviset tekijät.

"Yhteiskunta syrjii psyykkisesti sairaita ihmisiä. 'Hullu' on yleinen haukkumasana. Johtuukohan tästä sitten se, että psyykkiset sairaudet tuntuu joistakin niin pelottavilta? Ei haluta ajatella sitä, että voisiko itsekin joutua niin huonoon asemaan.
Tässä kaivattaisiin asennemuutosta sairastuneita kohtaan sen sijaan, että sairaudet kielletään kokonaan."

Stigma niin sanottuja mieleltään sairaita kohtaan syntyy itse käsitteen käytöstä. Mielisairauden sanotaan olevan aivoissa oleva vika, minkä sanotaan johtavan asianomaisen kyvyttömyyteen hallita tai ymmärtää itseään, minkä taas suoraan tai epäsuoraan promotaan johtavan hallitsettomaan väkivaltaan muita (tai itseä) kohtaan, minkä perusteella taas oikeutetaan henkilön pakolla kontrollointi. Tämä on kaikki hölönpölyä, jota psykiatria yhdessä lääkärikunnan, valtion ja median kanssa levittävät. Stigma on psykiatrian itseluoma ja he hyötyvät siitä. Stigma ei katoa ennen kuin ihmiset tajuavat luopua ajatuksesta, joka on tieteellisestikin väärä, kuten aikaisemmin osoitettu, että henkinen pahoinvointi tai mikään ihmis käytös, ajattelu, tunteilu tai niiden yhdistelmä olisi (aivo)sairaus. Tästä on ihan tutkimusmatskua, josta Aku Kopakkala muuten mainitsi myös ohimennen parin viikon takaisessa Perjantai-keskusteluohjelmassa.

Traagista, tai tragikoomista, on, että psykiatrisesti leimatut henkilöt promoavat itse juuri sitä linjaa, joka vahvistaa stigmaa heitä kohtaan. Psykiatria kiittää tästä kaikesta. Minun sattuu sydämeen, kun tilanteeseen jatkuvasti törmään ja, kun sitä ajattelen.

On ihan mukavaa huomata, että suhtaudut empaattisesti ihmisiin, jotka joutuvat kantamaan psyykkisesti sairaan leimaa. Olen itse sitä kantanut jo kauan. Ei ole hirveän helppoa ollut. Mutta ei se pelkästään leima ole, joka aiheuttaa kärsimystä. Sitä aiheuttaa myös traumatisoituminen ja huonot olosuhteet lapsuudessa, ahdistuneisuus, masentuneisuus, psykoosin uusiutumisen pelko, eristäytyneisyys ja yksinäisyys. Näistä kaksi ensimmäistä on usein niitä tekijöitä, jotka saattavat laukaista psyykkisen epätasapainoisuuden, tai sairauden, miten niitä sitten haluaakaan nimittää. Mitenhän sitten psyykkisistä ongelmista kärsiviä pitäisi nimittää? Psyykkisesti rajoittuneiksi, psyykkisesti vammautuneiksi, paramielisiksi, epätasapainoisiksi, jne? Jos laitettaisiin psyykkisesti sairaan tai mielenterveysongelmaisen tilalle joku muu termi, niin ei ne ongelmat kaikki siitä häviäisi. Jos vaikka mielenterveysongelmaisia alettaisiin kutsua epätasapainoisiksi, tai vaikka jollain nätillä nimellä kuten "erityisherkkä", niin tulisi olemaan taas ihmisiä, jotka katsoo nenänvartta pitkin ja halveksii. Sitten vaan sanottaisiin esim. että "se on niitä erityisherkkiä" ja katsottaisiin paheksuvasti. Ongelma on ihmisluonnossa. Aina kun on ollut poikkeavuutta tai heikkoutta, on myös ollut syrjintää, halveksuntaa ja alistamista. No, onneksi tai toivottavasti kaikki ihmiset eivät näin käyttäydy, osa vain. Mutta niitä varmaan tulee olemaan aina.
Psykiatrian tieteellisyydestä en osaa sanoa ihan kokonaisvaltaisesti, kun en niin hyvin niitä teorioita tunne. Mutta netissä on ainakin läjäpäin mielenkiintoisia neuropsykologisia tieteellisiä tutkimuksia. Voi esim. laittaa jonkin englanninkielisen hakusanan, esim. dopamine serotonine interaction ja kattoa Google Scholarilla mitä löytyy. Sen sijaan psykoanalyysi tuntuu minusta hieman pseudotieteeltä. Psykiatri voi laittaa lähetteen freudilaiseen terapiaan.
Kyllä voi aivovaurio muuttaa ihmistä muutenkin, kuin vaan älyllisten kykyjen osalta. Erityisesti otsalohkon aivovaurio voi niin tehdä. Aivoissa on paljon muutakin kuin vain äly. Onhan supertietokonekin älykäs, muttei se elä tavallista ihmisen elämää. Aivoissa on myös vaistot ja tunteet. Tunne-elämä löytyy limbisestä järjestelmästä ja vaistot ns. "matelijanaivoista". Neokorteksi vastaa korkeammista henkisistä toiminnoista. Suosittelen tutustumaan neurotieteeseen.
En tarkoittanut masentuneen väkivaltaista köyttämistä johonkin, vaan sitä, että kuinka moni maallikko pystyy hoitamaan masentunutta siten, että hän ei enää halua tappaa itseään.

Miten määritellään käsitteet mieli, psyyke, persoonallisuus tai sielu? Jaa-a, en tiedä osaanko tähän hätään antaa täydellistä tieteellistä määritelmää. Siihen tarvittaisiin paljon lähdeaineistoa tieteellisestä kirjallisuudesta ja tiedelehdissä julkaistuista artikkeleista. Tiedehän perustuu myös aiemmin tehdyille tutkimuksille. Pitäisi siis kertoa, mitä tieteessä on näistä käsitteistä aiemmin kirjoitettu, mikä on aika iso urakka, varsinkin jos sen tekee perusteellisesti. En voi nyt tarjota kuin oman mielipiteeni, mihin minulla on oikeus, koska ollaan keskustelupalstalla.
Mieli on siis tulos aivojen toiminnasta. Mieli on myös subjektiivinen kokija. Oikeastaan olen sitä mieltä, että mieli syntyy siitä, kun sielu käyttää aivoja. Tämä ei ole siis mitenkään tieteellistä, oma mielipide vain. Sielu on se perimmäinen kokija, tavallaan ydin-itse. Sielu kokee aivotoiminnan synnyttämät tunteet. Sanotaanhan, että "minulla on tunne" eikä "minä olen tunne". Tämä "minä" on sitten sielu. Sielu voi myös olla sähkömagneettinen kvanttikenttä, joka asuu ruumiissa ja käyttää aivoja. Persoonallisuus taas viittaa reagointitapoihin. Psyyke on ihmisen psyykkinen olemus. Nämä on hieman monimutkaisia käsitteitä määritettäväksi.

Neurotieteen tutkiminen vain vie huomion oikealta psykologiselta ymmärtämiseltä ja empatialta. Myös psykiatrian ongelmat jäävät piiloot tutkiessa lääketehtaiden sponsoroimia tutkimuksia.

SairasVaiEi kirjoitti:

On ihan mukavaa huomata, että suhtaudut empaattisesti ihmisiin, jotka joutuvat kantamaan psyykkisesti sairaan leimaa. Olen itse sitä kantanut jo kauan. Ei ole hirveän helppoa ollut. Mutta ei se pelkästään leima ole, joka aiheuttaa kärsimystä. Sitä aiheuttaa myös traumatisoituminen ja huonot olosuhteet lapsuudessa, ahdistuneisuus, masentuneisuus, psykoosin uusiutumisen pelko, eristäytyneisyys ja yksinäisyys. Näistä kaksi ensimmäistä on usein niitä tekijöitä, jotka saattavat laukaista psyykkisen epätasapainoisuuden, tai sairauden, miten niitä sitten haluaakaan nimittää. Mitenhän sitten psyykkisistä ongelmista kärsiviä pitäisi nimittää? Psyykkisesti rajoittuneiksi, psyykkisesti vammautuneiksi, paramielisiksi, epätasapainoisiksi, jne? Jos laitettaisiin psyykkisesti sairaan tai mielenterveysongelmaisen tilalle joku muu termi, niin ei ne ongelmat kaikki siitä häviäisi. Jos vaikka mielenterveysongelmaisia alettaisiin kutsua epätasapainoisiksi, tai vaikka jollain nätillä nimellä kuten "erityisherkkä", niin tulisi olemaan taas ihmisiä, jotka katsoo nenänvartta pitkin ja halveksii. Sitten vaan sanottaisiin esim. että "se on niitä erityisherkkiä" ja katsottaisiin paheksuvasti. Ongelma on ihmisluonnossa. Aina kun on ollut poikkeavuutta tai heikkoutta, on myös ollut syrjintää, halveksuntaa ja alistamista. No, onneksi tai toivottavasti kaikki ihmiset eivät näin käyttäydy, osa vain. Mutta niitä varmaan tulee olemaan aina.
Psykiatrian tieteellisyydestä en osaa sanoa ihan kokonaisvaltaisesti, kun en niin hyvin niitä teorioita tunne. Mutta netissä on ainakin läjäpäin mielenkiintoisia neuropsykologisia tieteellisiä tutkimuksia. Voi esim. laittaa jonkin englanninkielisen hakusanan, esim. dopamine serotonine interaction ja kattoa Google Scholarilla mitä löytyy. Sen sijaan psykoanalyysi tuntuu minusta hieman pseudotieteeltä. Psykiatri voi laittaa lähetteen freudilaiseen terapiaan.
Kyllä voi aivovaurio muuttaa ihmistä muutenkin, kuin vaan älyllisten kykyjen osalta. Erityisesti otsalohkon aivovaurio voi niin tehdä. Aivoissa on paljon muutakin kuin vain äly. Onhan supertietokonekin älykäs, muttei se elä tavallista ihmisen elämää. Aivoissa on myös vaistot ja tunteet. Tunne-elämä löytyy limbisestä järjestelmästä ja vaistot ns. "matelijanaivoista". Neokorteksi vastaa korkeammista henkisistä toiminnoista. Suosittelen tutustumaan neurotieteeseen.
En tarkoittanut masentuneen väkivaltaista köyttämistä johonkin, vaan sitä, että kuinka moni maallikko pystyy hoitamaan masentunutta siten, että hän ei enää halua tappaa itseään.

Lue lisää

"Mitenhän sitten psyykkisistä ongelmista kärsiviä pitäisi nimittää? Psyykkisesti rajoittuneiksi, psyykkisesti vammautuneiksi, paramielisiksi, epätasapainoisiksi, jne?"

Miksi ihmisiä pitäisi nimitellä ylipäänsä? Mitä tarvetta se palvelee? Miksi surullista tai vastapainoisesti iloista ihmistä tarvitsee nimittää erikseen?

"Jos laitettaisiin psyykkisesti sairaan tai mielenterveysongelmaisen tilalle joku muu termi, niin ei ne ongelmat kaikki siitä häviäisi."

Ihmiskärsimys ei tietenkään katoa termejä muuttamalla, mutta se miten ihmiset suhtautuvat asiaan muuttuu. Samoin suurimpana tekijänä politiikka muuttuu, kun ihmiselämään reagoimista ei käsitellä enää virheellisesti lääketieteellisenä asiana, sairautena.

"Suosittelen tutustumaan neurotieteeseen."

Kiitosta vain. Olen psykiatrisessa kontekstissa erittäin hyvin perillä heidän pseudotieteellisestä "neurotieteestään."

"En tarkoittanut masentuneen väkivaltaista köyttämistä johonkin, vaan sitä, että kuinka moni maallikko pystyy hoitamaan masentunutta siten, että hän ei enää halua tappaa itseään."

Moni. Ja väitän, että paremmin kuin suurin osa psykiatreista. Ei sitä turhaan sanota, että, jos on henkisesti paha olla, haluaa jopa kuolla, viimeinen paikka mihin kannattaa mennä hakemaan apua on psykiatrinen järjestelmä.

SairasVaiEi kirjoitti:

Miten määritellään käsitteet mieli, psyyke, persoonallisuus tai sielu? Jaa-a, en tiedä osaanko tähän hätään antaa täydellistä tieteellistä määritelmää. Siihen tarvittaisiin paljon lähdeaineistoa tieteellisestä kirjallisuudesta ja tiedelehdissä julkaistuista artikkeleista. Tiedehän perustuu myös aiemmin tehdyille tutkimuksille. Pitäisi siis kertoa, mitä tieteessä on näistä käsitteistä aiemmin kirjoitettu, mikä on aika iso urakka, varsinkin jos sen tekee perusteellisesti. En voi nyt tarjota kuin oman mielipiteeni, mihin minulla on oikeus, koska ollaan keskustelupalstalla.
Mieli on siis tulos aivojen toiminnasta. Mieli on myös subjektiivinen kokija. Oikeastaan olen sitä mieltä, että mieli syntyy siitä, kun sielu käyttää aivoja. Tämä ei ole siis mitenkään tieteellistä, oma mielipide vain. Sielu on se perimmäinen kokija, tavallaan ydin-itse. Sielu kokee aivotoiminnan synnyttämät tunteet. Sanotaanhan, että "minulla on tunne" eikä "minä olen tunne". Tämä "minä" on sitten sielu. Sielu voi myös olla sähkömagneettinen kvanttikenttä, joka asuu ruumiissa ja käyttää aivoja. Persoonallisuus taas viittaa reagointitapoihin. Psyyke on ihmisen psyykkinen olemus. Nämä on hieman monimutkaisia käsitteitä määritettäväksi.

Lue lisää

Jos olet kiinnostunut lukemaan aiheesta, suosittelen Thomas Szasz:n teosta The Meaning of Mind: Language, Morality, and Neuroscience (2002).

Vastaan sinulle ensiksi, koska vastaus on lyhyempi ja nopeampaa.

Vertauksesi on epäkäypä siitä syystä, että siinä missä jalka, ja jalan luusto, on fyysistä, todellista materiaa, mieli ei ole. Sellainen mitä ei ole materiaalisesti olemassa ei voi murtua kuin kielikuvallisesti. Siten jalan murtuman ja "mielen murtuman" vertaaminen on logiikkavirhe analogian näkökulmasta. Jalan murtumalle voidaankin tehdä sitä sun tätä mikä halutaan lääketieteellisestä näkökulmasta. Koska mieli ei ole materiaa eikä tieteellinen konsepti, ei sille lääkäri voi mitään tehdä. Kirurgi/lääkäri hoitaa oikeat sairaudet, psykiatri "hoitaa mielensairaudet" ja pappi "hoitaa sielunsairaudet". Tämä on työnjako. Mielisairaus ja sielunsairaus eivät ole sairauksia kuin kielikuvallisesti. Sen takia oikeat lääkärit eivät niihin puutu.

Huomaa myös, että mikään (oikea/kirjaimellinen) sairaus ei sananmukaisesti _tarvitse_ hoitoa vaan sairauksia voidaan hoitaa. Hoitamislupa tarvitaan aina asianomaiselta. Pakolla ei saa hoitaa ketään. Sellainen katsotaan lain edessä päällekarkaukseksi ja pahoinpitelyksi, josta lääkäri joutuu oitis vastuuseen.

Teet samat virheet kuin valtaosa muustakin kansasta. Et ole ymmärtänyt kielikuvan ja kirjaimellisen merkityksen eroa.

Ap:lla on vaikeuksia erottaa kirjakieli ja puhekieli toisistaan. Tämä on keskustelupalsta ja keskustelupalstalla saa käyttää vapaasti puhekieltä ja vertauskuvallisia ilmaisuja, kielikuvia jne.

Ap ei taida tietää eikä ymmärtää mitä rakkaus tarkoittaa. Ap:n mielestä sitäkään varmaan ei ole, kun se ei ole materiaa. Ap:n mielestä sanonta "rakkaus sammui" olisi varmaan absurdi, koska se ei näkyvästi pala eikä näkyvästi sammu kuin tuli nuotiossa.

Ap ei liene koskaan ollut rakastunut? Ap:lla on kirjoituksistaan päätellen hyvin vähän elämänkokemusta, sekä varsin olematon intra- ja interpersoonallinen älykkyys. Tunneäly vaikuttaa hyvin kehittymättömältä. Ap tuomitsee muiden (omasta mielestään) väärin kirjoittamia sanoja.

Ap käyttää kuitenkin kirjoituksissaan sanoja, joita ei virallisesti ole olemassa. Epäkäypä taitaa olla ap:n keksimä uudissana.

Ap:n mielestä avioliitot eivät varmaan voi särkyä tai rikkoontua tai tuhoutua vaikkapa uskottomuuteen tai väkivaltaan, koska avioliitto ei ole materiaa.

Kyllä Suomessa saa pakolla hoitaa. Nämä tilanteet ovat Suomen lainsäädännössä tarkoin säännelty. Jos itselleen ja muille vaaraksi oleva dementiaa sairastava ihminen, jonka jalka murtuu, viedään väkisin hoitoon, ei se ole päällekarkausta eikä pahoinpitelyä. Pahoinpitelyksi se muuttuu, jos hoitohenkilökunta käyttää tarpeetonta väkivaltaa ja aiheuttaa lisää ahdistusta ja vielä mahdollisesti ruumiillisia vammoja.

Ap:lle tiedoksi, että ajatuksia voidaan tutkia tieteellisin keinoin, kuten myös tunteita. Niitä voi myös dokumentoida, eli tallentaa digitaaliseen muotoon sekä tulostaa paperille. Mutta ap:n mielestä tiedettäkään ei varmaan ole olemassa, koska se ei ole materiaa.

Kuten ap toivottavasti huomaa, niin "rivien välistä" (kielikuva!) "paistaa" (kielikuva tämäkin!) ironia sekä tarkka havainnointikyky kuten myöskin elämänkokemus sekä empatia, niitä kohtaan, joita pyritään lyömään henkisesti vielä täällä keskustelupalstalla. Jaa mutta ap:n mielestä ilmeisesti henkisesti ei voi ketään lyödä... vain fyysisesti... eli kirjaimellisesti.

Rehellisyys_Ensin kirjoitti:

Vastaan sinulle ensiksi, koska vastaus on lyhyempi ja nopeampaa.

Vertauksesi on epäkäypä siitä syystä, että siinä missä jalka, ja jalan luusto, on fyysistä, todellista materiaa, mieli ei ole. Sellainen mitä ei ole materiaalisesti olemassa ei voi murtua kuin kielikuvallisesti. Siten jalan murtuman ja "mielen murtuman" vertaaminen on logiikkavirhe analogian näkökulmasta. Jalan murtumalle voidaankin tehdä sitä sun tätä mikä halutaan lääketieteellisestä näkökulmasta. Koska mieli ei ole materiaa eikä tieteellinen konsepti, ei sille lääkäri voi mitään tehdä. Kirurgi/lääkäri hoitaa oikeat sairaudet, psykiatri "hoitaa mielensairaudet" ja pappi "hoitaa sielunsairaudet". Tämä on työnjako. Mielisairaus ja sielunsairaus eivät ole sairauksia kuin kielikuvallisesti. Sen takia oikeat lääkärit eivät niihin puutu.

Huomaa myös, että mikään (oikea/kirjaimellinen) sairaus ei sananmukaisesti _tarvitse_ hoitoa vaan sairauksia voidaan hoitaa. Hoitamislupa tarvitaan aina asianomaiselta. Pakolla ei saa hoitaa ketään. Sellainen katsotaan lain edessä päällekarkaukseksi ja pahoinpitelyksi, josta lääkäri joutuu oitis vastuuseen.

Teet samat virheet kuin valtaosa muustakin kansasta. Et ole ymmärtänyt kielikuvan ja kirjaimellisen merkityksen eroa.

Lue lisää

Ei tässä kielikuvista ole kyse vaan sairauksista. Ohitan jonninjoutavat saivartelusi, jotka olet kirjoittanut kahdella eri nimimerkillä.

Rehellisyys_Ensin kirjoitti:

Vastaan sinulle ensiksi, koska vastaus on lyhyempi ja nopeampaa.

Vertauksesi on epäkäypä siitä syystä, että siinä missä jalka, ja jalan luusto, on fyysistä, todellista materiaa, mieli ei ole. Sellainen mitä ei ole materiaalisesti olemassa ei voi murtua kuin kielikuvallisesti. Siten jalan murtuman ja "mielen murtuman" vertaaminen on logiikkavirhe analogian näkökulmasta. Jalan murtumalle voidaankin tehdä sitä sun tätä mikä halutaan lääketieteellisestä näkökulmasta. Koska mieli ei ole materiaa eikä tieteellinen konsepti, ei sille lääkäri voi mitään tehdä. Kirurgi/lääkäri hoitaa oikeat sairaudet, psykiatri "hoitaa mielensairaudet" ja pappi "hoitaa sielunsairaudet". Tämä on työnjako. Mielisairaus ja sielunsairaus eivät ole sairauksia kuin kielikuvallisesti. Sen takia oikeat lääkärit eivät niihin puutu.

Huomaa myös, että mikään (oikea/kirjaimellinen) sairaus ei sananmukaisesti _tarvitse_ hoitoa vaan sairauksia voidaan hoitaa. Hoitamislupa tarvitaan aina asianomaiselta. Pakolla ei saa hoitaa ketään. Sellainen katsotaan lain edessä päällekarkaukseksi ja pahoinpitelyksi, josta lääkäri joutuu oitis vastuuseen.

Teet samat virheet kuin valtaosa muustakin kansasta. Et ole ymmärtänyt kielikuvan ja kirjaimellisen merkityksen eroa.

Lue lisää

Niin mikä on tämän nimimerkin vastausten sanomana, ei kyllä auennut mutta
sen sijaan "selkäpiitäkarmivaa" sanoman ymmärsin oikein hyvin.

tasavertaisuusjaoikeus kirjoitti:

Ei tässä kielikuvista ole kyse vaan sairauksista. Ohitan jonninjoutavat saivartelusi, jotka olet kirjoittanut kahdella eri nimimerkillä.

Masennus on sairaus kielikuvallisesti, ei kirjaimellisesti. Missasit koko pointin. Psykiatria ei käsittele oikeita sairauksia. Se ei ole heidän tehtävänsä yhteiskunnassa. Oikeat (kirjaimellisest) sairaudet kuuluvat lääkäreille. Psykiatria ei ole lääketiedettä eikä psykiatri ole lääkäri, kuin kielikuvallisesti.

En käytä muita nimimerkkejä enkä vastaa muiden kirjoittelusta.

Tiedoksi: Psykiatri on psykiatrisiin sairauksiin erikoistunut lääkäri.

Rehellisyys_Ensin kirjoitti:

Vastaan sinulle ensiksi, koska vastaus on lyhyempi ja nopeampaa.

Vertauksesi on epäkäypä siitä syystä, että siinä missä jalka, ja jalan luusto, on fyysistä, todellista materiaa, mieli ei ole. Sellainen mitä ei ole materiaalisesti olemassa ei voi murtua kuin kielikuvallisesti. Siten jalan murtuman ja "mielen murtuman" vertaaminen on logiikkavirhe analogian näkökulmasta. Jalan murtumalle voidaankin tehdä sitä sun tätä mikä halutaan lääketieteellisestä näkökulmasta. Koska mieli ei ole materiaa eikä tieteellinen konsepti, ei sille lääkäri voi mitään tehdä. Kirurgi/lääkäri hoitaa oikeat sairaudet, psykiatri "hoitaa mielensairaudet" ja pappi "hoitaa sielunsairaudet". Tämä on työnjako. Mielisairaus ja sielunsairaus eivät ole sairauksia kuin kielikuvallisesti. Sen takia oikeat lääkärit eivät niihin puutu.

Huomaa myös, että mikään (oikea/kirjaimellinen) sairaus ei sananmukaisesti _tarvitse_ hoitoa vaan sairauksia voidaan hoitaa. Hoitamislupa tarvitaan aina asianomaiselta. Pakolla ei saa hoitaa ketään. Sellainen katsotaan lain edessä päällekarkaukseksi ja pahoinpitelyksi, josta lääkäri joutuu oitis vastuuseen.

Teet samat virheet kuin valtaosa muustakin kansasta. Et ole ymmärtänyt kielikuvan ja kirjaimellisen merkityksen eroa.

Lue lisää

Mee himaas.

Rehellisyys_Ensin kirjoitti:

Masennus on sairaus kielikuvallisesti, ei kirjaimellisesti. Missasit koko pointin. Psykiatria ei käsittele oikeita sairauksia. Se ei ole heidän tehtävänsä yhteiskunnassa. Oikeat (kirjaimellisest) sairaudet kuuluvat lääkäreille. Psykiatria ei ole lääketiedettä eikä psykiatri ole lääkäri, kuin kielikuvallisesti.

En käytä muita nimimerkkejä enkä vastaa muiden kirjoittelusta.

Lue lisää

Mee himaas.

K-P.P kirjoitti:

Tiedoksi: Psykiatri on psykiatrisiin sairauksiin erikoistunut lääkäri.

Pappikin on ammatti, mutta ei se tee heidän sanomisistaan totta.

K-P.P kirjoitti:

Tiedoksi: Psykiatri on psykiatrisiin sairauksiin erikoistunut lääkäri.

Psykiatria ei täytä tieteen määritelmää. Siten psykiatria ei ole tiedettä. Psykiatrinen sairaus on täten metafora. Ja näin ollen 'psykiatrian lääkäri' on myös metafora.

Teet päättelyvirheen siinä, että pohjaat väitteesi yhteiskunnan käyttämiin nimityksiin. Logiikkasi on: Jos yhteiskunta kutsuu psykiatreja lääkäreiksi, he ovat lääkäreitä. Näin ei ole. Psykiatri ei täytä lääkärin määritelmää, joten hän ei ole lääkäri, paitsi kielikuvallisesti. Toivottavasti ymmärsit. Tarvittaessa voin selittää tarkemmin, jos epäselvää.

Voevoe mittee höpinää ja jöpinäätä mie en aenakkaa uso. Javielä mukaamas
"reheellistä".

tgyhuji kirjoitti:

Pappikin on ammatti, mutta ei se tee heidän sanomisistaan totta.

Mää kottiis "pappikin on ammatti".

turhaketa kirjoitti:

Voevoe mittee höpinää ja jöpinäätä mie en aenakkaa uso. Javielä mukaamas
"reheellistä".

Eivät ole uskonasioita. Faktoja ei tarvitse uskoa tai olla uskomatta. Ne joko tiedetään tai ei tiedetä, myönnetään tai ei myönnetä.

Siul iha oma tottuutes, pirä vaa iha ihtelläs "rehheellisestii".

Rehellisyys_Ensin kirjoitti:

Eivät ole uskonasioita. Faktoja ei tarvitse uskoa tai olla uskomatta. Ne joko tiedetään tai ei tiedetä, myönnetään tai ei myönnetä.

nimimerkillä on selvästi psykoosi päällä, kieltää oman sairautensa ja tuntee olevansa yli-ihminen. ota yhteys psyk.polille.

jasaja kirjoitti:

nimimerkillä on selvästi psykoosi päällä, kieltää oman sairautensa ja tuntee olevansa yli-ihminen. ota yhteys psyk.polille.

Ok. Mutta tarvitsen psykiatrian uskovaisen lisäksi varmistuksen kirkollisuskovaiselta, ettei kyseessä kuitenkin ole demoninen riivaus, ja jos joku skientologi voisi osaltaan todentaa, ettei vika ole thetaneissani? Onko ketään? Olisin suuresti kiitollinen.

Kommenttisi hyvin alleviivaa sanomaani. Psykiatriset "diagnoosit" ovat toisten leimaamista varten.

älä koe syyllisyyttä.

aloita oma ketju !

Äkkiä äkkiä nyt röllit ja murkut!

Suomalainen terveydenhuolto on täysi vitsi ja onnistuu AINA pahentamaan tilannetta.

Kuvitellaan tilanne että menet ITSE VAPAAEHTOISESTI hakemaan apua jos elämä menee liian rankaksi.

Voit olla varma että siitä et rangaistuksetta selviä.
Kaiken maailman puoskarit, viranomaiset ja psykiatrin tekeleet tekevät kyllä kaikkensa jotta elämäsi ei ainakaan parane vaan päinvastoin. Lyövät kapuloita rattaisiisi niin paljon että et edes käsitä miten se on mahdollista. Syyllistyvät toistuvasti valheisiin lausunnoissaan jolloin olet jo siinä tilanteessa että edessä on täydellinen umpikuja ja olet täysin yksin sen edessä.

Ei ole ihme että suomessa on itsemurha tilastot maailman kärkeä.

Tarinan opetus on se että olipa sulle minkälaisia vaikeuksia vaan NIIN ELÄ JUMALAUTA MENE MISSÄÄN NIMESSÄ HAKEMAAN APUA MISTÄÄN!!!

Niinpä. Olen melkein samaa mieltä. Hoidossa on paljon parantamisen varaa. Joskus vaan ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin mennä hoitoon.
On mullekin valehdeltu psykiatrisessa hoidossa. Lausunnot minusta on tuntuneet joskus elävän ihan omaa elämäänsä. Ajattelin, että no, ne elää omaa elämäänsä ja minä elän omaani. :)
Liioittelu on ihan älytöntä psykiatriassa. Siellä väännetään sairaudeksi sekin, jos sanot, että taivas on sininen, ja aletaan väittää, että se on vihreä. Siis lähes kaikki mitä suustasi päästät tai teet on sairasta joidenkin mielestä. Taustalla ilmeisesti semmonen logiikka, että koska potilas on hullu, niin kaikki mitä potilas sanoo tai tekee on hullua. Olen esim. puhunut terveellisistä elämäntavoista: se on hullua, ei kannata, psykiatrin mukaan. Ja olen puhunut siitä, että sota on kamalaa, ja terapeutti puolustelee sotaa. :D
Ihmeellistä. On se aika rajallinen tuo ihmisen psyykkinen kapasiteetti.
Mutta on onneksi ollut joitakin positiivisiakin kokemuksia. Niitten ansiosta olen päässyt jonkin verran kuntoutumaan.
Asennemuutosta (ja ehkä lisäkoulutusta) tarvitsee kuitenkin aika iso osa mielenterveyshoidossa työskentelevistä ihmisistä.