Paula eilen Teemalla

Katselin eilen Teemalta Paula Koivuniemmestä kertovia ohjelmia, ekaosassa oli nuorena esiintymässä jossakin, huomioni kiinnittyi Paulan suloiseen pikku poikaan joka oli noin 3- vuotias ja jammasi keikalla leikkikitaraa soittaen orkesterin seassa. Mutta miksi Paula oli niin kylmä ja etäinen pojalleen kun hän kerjäsi huomiota äidiltään. Mitähän mahtaa pojalle nykyään kuulua?

Uusimmassa haastattelussa Paula kertoili elämästään. Kiinitin huomioni Paulan kasvoihin joissa oli poskissa kummat 4-5 kohoumaa aivan kuin jotain patteja, ja leukaperissä lisää, hyvin erottui 65 " tv:stä, jossa kaikki virheet näkyvät. Tosi rumat aivan kuin jotkut paiseet. Olisiko taas aika lähteä USAA:n naamaa kiristään.

Jokainen meistä vanhenee ja olen kyllä tykännyt Paulasta aina. Mutta on kyllä pilannut kasvonsa leikkauksilla tai pistoksilla, nyt alkavat näkymään ja kierre on valmis, eikun taas uudestaan kohotukseen.
Ilmianna
Jaa

1 Vastaus

Paula on patiton.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta