Tahdotko??

Juuri tuollaista on aikamme vanhemmuus ja jokaisen tulisi pohtia sen vaikutusta tulevaisuuteen. Miten se vaikuttaa seuraavien sukupolvien parisuhteisiin? Aika karua on, jos entiset perheet uhrataan kiiman alttarille, joka kestää todellisuudessa vain hetken. Tahto rakastaa - kysymys, jota siis tahdotaan papin edessä, ei onnistu, mikä ihmiset nykyisin oikein sekoittaa.

Juuri näin. Eronneeseen ihmiseen ei kannata koskaan luottaa. On niin huono ihminen, että ei ole kaikkea kestänyt, anteeksi antanut, rinnalla vaan pysynyt. On siis toiminut avioliittolupauksen vastaisesti. Jokaisen pitäisikin miettiä ennenkuin lupautuu noudattamaan tuollaisia sääntöjä. Sellaisiin sääntöihin ei pidä mennä mukaan mitä ei pysty pitämään. Vastuutonta.

1. Ensitutustuminen
2. Sun kämppä vai mun?
3. Sää oot niin iiiiihana (eka yön jälkeen)
4. Sun kans mun ajatukset synkkaa (toka yön jälkeen)
5. Mää oon raskaana!
6. Naimisiin!!!
7. Sää oot hirviö!
8. Sää et oo mitaan mitä mää luulin!
9. Tappelua ja lapsen henkistä raiskausta
10. Ero/vankila/ yh huoltajuus, riitelyä, masennusta, parhaassa tapauksenssa yhteis kunnan lapsen huoltoonotto

11. Noin sitä pitää. Tuo on miten kaiiiiiiiki muutki elää!

Hei.

Tahdotko, kysyy pappi. Tärkeä ketju, nyt keväällä monet miettivät ja suunnittelevat häitään. Tärkeä päätös, mennä naimisiin. Toivottavasti sitä tahtoa löytyy, loppuun asti, molemmilta. Tahtominen on päätöksen asia, rakastuminen ja alkuhuuma ei, rakastumisen huuma menee ohi arjen paineessa ja vuosien myötä. Ajan kuluessa rakastuminen muuttuu rakastamiseksi ja kiintymykseksi, jos sille annetaan mahdollisuus.

Meillä on vaikeita vaiheita elämässä ja niitä voi hyvin olla avioliitossakin, väsymyksen, huolien, ruuhkavuosien, stressin jne takia, mutta ei sen tarvitse onneksi olla katastrofi. Vaikka on vaikeata, tahdolla ja kärsivällisyydellä pääsee niiden vaiheiden ohi. Kannattaa myös muistaa, että kaikki elämän tilanteet ja vaiheet menevät ohi, niin hyvät ja onnelliset kuin vaikeat ja raskaatkin. Elämä menee eteenpäin, muuttuu ja itsekin muutumme. Kärsivällisyyttä tarvitaan pitkässä avioliitossa, mutta sitäkin voi oppia. Jos on kovin vaikeata, kannattaa mennä hakemaan apua, se on koko perheen apua. Ulkopuolinen ammatti-ihminen, saattaa tuoda tilanteeseen uusia näkökulmia ja oivalluksia.

Joku sanoi, ettei eronneeseen kannata luottaa. Tuota en allekirjoita, olen eri mieltä. Ei se noin yksioikeista voi olla. Avioeron syitä on paljon. Joskus se on yksipuolinen päätös, toinen lähtee avioliitosta, eikä jätetty edes aina tiedä syytä. Kyllä eronneeseenkin voi luottaa, ei noin voi yleistää.

iloa ja kärsivällisyyttä avioliittoon ja perhe-elämään,
Pirkko-pappi

Aloittaja ei siis seuraa uutisia eikä muutakaan maailmaa eikä sen menoa. Erilleen kasvamiset ja muut kiiman loppuun palamiset saattavat olla soopaa jota tavalliset tanelit ja tuijat eivät hallitse, mutta kun ihmiseltä viedään ihmisarvo alttarilupauslööperin luvalla, niin kyse ei ole vastuun ottamisesta eikä tahtotilasta, vaan alistamisesta ja pahoinpitelemisestä eli väkivallasta.

Yksi mieäs sai juuri viisi vuotta tekosistaan ja oliko se päällekin jotain. Onneksi ja Luojalle kiitos, jotakin oikeutta on sentään olemassa.

Kyse ei todellakaan ole pelkästä tahdosta, vaan rakkaudesta (tunteesta) ja järjestä.

Tahto siis voi ja sen pitääkin loppua, viimeistään silloin kun puoliso kohtelee huonosti - tai haluaa erota. Ts. silloin kun suhteessa ei ole edes järkeä, rakkauden tunteesta puhumattakaan. Parisuhdehan perustuu mm. vapaaehtoisuuteen, läheisyyteen ja rakkauteen. Jos nämä elementit kuolevat suhteesta ei siitä ole enää mitään jäljellä.

Lapset kärsivät eniten vanhempien välisestä huonosta suhteesta. Lapset myös aistivat vanhempien välisen huonon ilmapiirin; vanhempien riitelyä ei tarvita. Ihmisen viestinnästä kun on yli puolet muuta kuin sanoja.

Kirjoituksesi oli turhan yksipuolinen ja putkinäkökulmainen. Et ottanut ollenkaan huomioon, että lähes poikkeuksetta parit eroavat juuri heidän taustojensa, yksilöllisen tilanteensa ja siihen kuuluvien ristiriitojen vuoksi. Et voi tietää mitä kukin heidän suhteessaan tuntee ja ajattelee. Ja vaikka tietäisit, ei ole sinun asia arvostella heidän suhdettaan tai eroa.

PS. Alttarilla/maistraatissa ei LUVATA tahtoa. Kysytään vain tahdotko rakastaa.... Rakkaus voi loppua ja jos tahtokin rakastaa loppuu, sille ei voi mitään. Kukaan ei voi väkisin rakastaa tai saada tahtomaan rakastamista eikä ketään toistakaan siihen voi pakottaa.

Olen pettynyt, että kirkon edustajalla ei nyt ollut huumorintajua. Vakavillakin asioilla voi nähdä humoristisia piirteitä ja asioita voi välillä keventääkin. Politiikka ja uskonto ovat vaan Suomessa monesti niin haudanvakavia, anteeksi lipsahdus sii todella vakavia, aiheita. Ja hei minulla on varaa puhua tästä, sillä olen itse uskovainen vaikken sitä näkyvästi esille tuo. Mutta aiempaa kommenttia korjaten ja miettien ehkä silloin on luvallusta erota, jos toinen on vaikka valehdellut toistuvasti tai pettänyt ym.sillä hänhän on silloin toiminut uskon oppien vastaisesti.
Voisin sanoa, että ongelmat on joskus niin vaikeita ja syviä, että niitä ei vaan jaksa enää. Kun elämästä tulee vaan sellainen iloton, selviytymiskamppailu niin kyllä siinä tunteetkin hiipuu.

Kun kokee itsensä kaikkitietäväksi, ihmiseksi muiden yläpuolella, tyhmyyttään tulee arvostelleeksi kanssaeläjiään tavalla, jossa ei ole päätä eikä häntää, ei hitustakaan kunnioitusta. Jokainen, joka on edes jonkin aikaa tuntenut olevansa TODELLA toisen ihmisen lähellä, ei väitä että erilleen kasvaminen on soopaa. Tyhjän liiton jatkaminen pelkästään tahdon varassa on turhaa, typerääkin. Ellei sitten perusta enemmän suhteen raameista kuin sisällöstä.

4v.
Mies seksiviestitteli useiden naisten kanssa koko tuon ajan. Jäi kiinni 7 eri naisen kanssa kahdeksasti. Naisia oli kuulemma enemmän.
Mies petti, ainakin kerran. Tunnusti vahingossa, yritti pitää kulissit ettei näin ole käynyt.
Tuhlasi rahansa ties minne. Oltiin aina persaukisia. Sähköt katkenneet kolmasti, asunnosta meinattu heittää yhtä monasti. Mies "lainasi" - ei koskaan maksanut takaisin - 15.00€ kaveriltamme selkäni takana noiden vuosien aikana. Lupasi aina maksaa takaisin.
Miehen takia menetin luottotietoni. Olin antanut häämatkamme loppulaskun miehen hoidettavaksi, kun olin maksanut omistani puolet. Mies jätti maksamatta ja piilotti ulosoton kirjeet. Minulle tärähti merkintä.
Mies esti menojani ja rajoitti suhteitani. Perheeni oli kamala, ystäväni olivat kamalia, opiskeluideani typeriä ja samoin harrastukseni. Jos menin viikonlopuksi vanhempieni luokse (hän ei tod.lähtenyt mukaan) tai pariksi tunniksi kahville kaverin kanssa, mökötettiin monta päivää.
Jos en vastannut hänen txt viestiinsä tunnin sisällä, riita.
Seksistä nautti molemmat, mies ja muna. Minulla ei niin väliä, ällöttävää nuolla tai "romplata" alapäätä. Jos halusin tulla tai edes nauttia, olisin voinut itsetyydyttää hänen edessään.

Yritin saada meitä parisuhdeterapiaan jo ekana vuonna. Mies kieltäytyi. Lopulta 3,5v jälkeen mies suostui. Kävimme neljästi. Se oli liian myöhäistä. Näin terapeutin kauhistuneesta ilmeestä, ettei hän ymmärtänyt, miten olen jaksanut ja miksi olemme edelleen yhdessä. Silloin minäkin tajusin sen.

Mitä tällaisessa voi tehdä? Oliko minun tekosyyni purkaa liitto se, että mielenterveyteni järkkyi? Vai oliko tekosyy, että hävitin minuuteni?

Kaikki vaan ei ole niin mustavalkoista.

Ei pappi kysy, tahdotko rakastaa tai tahdotko vielä myöhemminkin rakastaa, vaan tahdotko ottaa ko. henkilön aviopuolisoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta. Vähän eri asia.