Ystävän suru

Ei ole omakohtaista kokemusta mutta varmasti voi. Voi olla että tuo ei ole vielä varsinaista surua, vaan epätoivoa, epävarmuutta ja pelkoa. Onhan se varmasti raskasta läpikäydä sitä, että läheinen on vuodepotilaana. Ehkä hänellä on itsellään masennusta ym. tästä johtuen.

Mielestäni tämä sinun päivityksesi on hieman ristiriitainen. Ihmettelet ettei ystäväsi osoita empaattisuutta sinua kohtaan. Mutta oletko sinä osoittanut ystävääsi kohtaan? Se että "tarjoat apua", ei välttämättä ole empaattisuutta, jos hän on tehnyt selväksi, että haluaa käsitellä asiat mieluiten yksinään. Ihmiset käsittelevät asioita eri tavoilla ja sitä pitää kunnioittaa. Ehkä hän ei ole kaiken lisäksi valmis puhumaan isästään. Ehkä se mitä hän kaipaa ystävältä on juuri muuta ajateltavaa ja puhuttavaa, ja kokee sen ahdistavaksi, jos jatkuvasti tarjoat apuasi?


Voi myös olla, että kun kokee vakavaa sairautta lähellä niin sitten ystävän valitukset omista "ei niin vakavista" sairauksista ja sen takia tapaamisen perumiset todella tuntuvat vähäpitöisilta. En tiedä jaksasinko välttämättä itsekään kuunnella saatikka olla ystävälle tukena hänen murheissaan silloin, kun itsellä on todella vaikeaa. Mistä tiedät ettei hänellä ole suuria tunteita poikaystäväänsä kohtaan, jos hän ei edes halua aiheesta puhua? Miksi hänen pitäisi edes puhua tällaisista aiheista sinun kanssasi, jos hän ei halua?

Tekstisi perusteella kuulostaa siltä, että tuputat liikaa apuasi ja olet hieman tungetteleva. Anna ystävälle aikaa, tee hänelle selväksi, että olet olemassa, etkä puhu aiheesta, jollei hän itse halua siitä puhua.

Hei Ystävähyvä1

Kirjoitat kahdestakin surusta. Kuulen nyt kirjoituksessasi päällimmäisenä sen surun, jota sinulla itselläsi on, kun aiemmin läheinen ystävyytenne parhaan ystäväsi kanssa on muuttunut hankalammaksi ja koet siinä pettymyksiä ja vaikeuksia.
Mietit, mikä voi olla syynä muutokseen ja välien etääntymiseen, onko se kenties ystäväsi tuntema suru.

Ystävyys on usein aaltoliikettä. Välillä ollan hyvin läheisiä ja sitten taas etäännytään, useimmiten elämäntilanteiden muuttumisen takia. Esim. opiskeluaikoina ystävät voivat olla kuin paita ja peppu, mutta jos toinen vakiintuukin ja saa vaikkapa lapsen, ystävyyden tasapaino muuttuu ja voi olla, että ystävyys ei enää toimikaan samoin kuin ennen, koska elämäntilanteet ovat nyt erilaiset.
Joillain ystävyydet kestävät silti läpi elämän, tilanteesta toiseen. Joillekin taas tällaiset muutokset voivat olla jopa ystävyyden loppukin, vaikka kumpikaan ei niin varsinaisesti tahdo. Ystävyyden perusolemukseen kuuluu vastavuoroisuus, tasaväkisyys ja joitain yhdistäviä asioita. Ystävyyttä ei siksi voi ylläpitää yksin, molempien pitää vastanvuoroisesti ylläpitää suhdetta.

Emme voi tässä kuin arvailla mitä ystäväsi päässä liikkuu tai mitä hän tuntee. Mutta se, mitä sinä voit tehdä, liittyy kommunikaatioonne. Ensinnäkin: voitko kertoa ystävällesi, että kaipaat sitä läheisyyttä, mikä ennen on ollut ja toivoisit sen kasvavan? Voitteko silloin keskustella, miten hän kokee sen muuttuneen? Toisekseen, uskoisin, että olisi hyväksi jos voisit ilmaista myös negatiiviset tunteesi, jos pahoitat mielesi hänen kommenteistaan. Jos vaikkapa sairastut ja perut tapaamisen, voithan sanoa, että ymmärrän, että sua harmittaa peruminen, niin minuakin, mutta tässä kurjassa flunssassa kaipaisin sinulta lohtua ja myötätuntoa enkä syyttämistä. Jotain tämän suuntaista omaan suuhusi sopivaa. Jos et sano mitään vaan nielet tunteesi sisällepäin, se jo sinänsä on yleensä omiaan etäännyttämään ja viilentämään välejänne.

Toivottavasti saattte läheisyyden taas takaisin. Mutta joskus on hyväksyttävä sekin, että ystävyyssuhde elää ja muuttuu ja saatta painua jopa vuosiksi taka-alallekin, elpyäkseen kenties uudelleen myöhemmin


Merja, diakoni

Mistä tiedät ettei ystäväsi tunne rakkautta poikaystäväänsä kohtaan?
Rakastaa voi vaikkei hehkutakaan suunapäänä koko aika parisuhteestaan kavereilleen.
Toisekseen, miksi keskustelet ystäväsi kanssa jatkuvasti sairauksistasi?
Eikös se riitä jos ole kerran sanonut, että sori, mulla on tämä tai tämä tauti ja se aiheuttaa tällasia ongelmia. Sen jälkeen voit sanoo jos et pääsekään tulemaan, että sori, tää ... xxxxx pistää mun mahan sekasin tms.... mitä se nyt tekeekään ja se siitä. Ei siitä tarttee sen enempää jauhaa.

Itse harrastan ystävieni kanssa positiivisia juttuja, käydään hohtokeilaamassa, lenkillä, tehdään välillä kuppikakkuja tai leivotaan muuta, käydään uimassa, viimeksi käytiin kirjastossa, sitä ennen vietettiin aikaa vaateostoksilla, jokunen kuukausi sitten käytiin leffassa, ollaan käyty myös golffaamassa ja muutaman kerran lavatasseissakin. Me tehdään jotain kivaa yhdessä, niin että murheet unohtuu ja huolet voi jättää vähäks aikaa taakse. En minä ainakaan jaksa märehtiä koko aikaa sairauksista ja esmes työongelmista.

Minä olen sanonut ystävilleni että silloin kun heillä on vaikeaa, minuun voi aina turvautua enkä kerro heidän juttujaan koskaan eteenpäin. Enkä tosiaankaan kerro. Monet kertovatkin huolistaan, mutta en minä suutu siitä, jos joku ei minulle avaudu omista asioistaan. Se on oikeesti vapaavalintaista, eivät kaikki jaksa jauhaa omista ongelmistaan tai muiden ongelmista jatkuvasti.

Itse en myöskään automaattisesti oleta, että ystävän täytyy kuunnella mun asioita. Jos jotain on sattunut, saatan sanoa, että mulla oli tosi paska päivä tai viikko, mutta se siitä, nyt tehdään jotain kivaa, niin tulen paremmalle tuulelle. Vasta sitten jos ystäväni tosissaan, siis tosissaan kysyy, että kerro mikä nyt mättää, saatan avautua. Mun mielestä ystävät eivät ole sitä varten että heille oksennetaan se oma paha olo ulos. Ystävät ovat sitä varten, että heidän kanssaan on kiva olla, ei tartte pingottaa, mutta ei olla myöskään kuin paita ja perse, kummallakin saa olla parisuhde, sukulaiset ja muut ystävät myös siinä rinnalla, ei ole pakko nähdä joka viikko tai edes joka kuukausi jos on muita kiireitä. Eikä ystävät esmes korvaa parisuhdetta.