Huumaavat hetket

Täsmälleen samaa olen miettinyt viime aikoina. Lapset alkavat olla jo aika isoja ja elämä niin sanotusti urautunut uomiinsa. Piristystä kaipaisin itse ja soisin sitä myös puolisolleni. Samassa talossa asutaan ja lasten arki hoidetaan sulassa sovussa, mutta mitään muuta yhteistä ei ole eikä oikeastaan mitään erityistä puhuttavaakaan. Meillä ei edes riidellä, kumpikin tavallaan elää omaa (ja lasten) elämäänsä. Edes lomia ei suunnitella yhdessä, lomaillaan kumpikin lasten kanssa omia aikojamme. Ja tämä kaikki on siinä mielessä ihan ok, että ei toiselta tai itseltäänkään mitään muuta jaksa odottaa. Silti toivoisin tulevani huomatuksi omana itsenäni, voivani tuntea itseni halutuksi ja kiinnostavaksi. Nuorempana olin ehdottomasti perinteisen yksiavioisuuden ja uskollisuuden kannattaja. Hieman enemmän elämää nähneenä näkemykset eivät enää ole niin mustavalkoisia, on alkanut nähdä paljon enemmän sävyjä ja mahdollisuuksia. Ketään ei voi eikä tarvitse omistaa, matkaan voi mahtua monia tärkeitä ihmisiä ja erilaisia suhteita. Äkkinäisiä liikkeitä ja ratkaisuja ei ole tarpeen joka tunteen perässä tehdä, tilaa ja aikaa kun antaa itselleen ja muille, on kaikkien helpompi hengittää. Avoimin mielin ja silmin siis, mitä mahtaa sille hyvälle työ- tai harrastuskaverille ihan todella kuulua?

Onko aloittaja nainen vai mies?
Itse miettinyt samaa, mutta vain yhden ihmisen kanssa. Jäisinkö kiinni häneen? Annanko vihjeen, että nyt! Nyt on oikea aika. Mitä jos ei toinen lähdekään mukaan? Nolostun. Tulkinnut himot väärin. Voiko nainen tulkita ne väärin?

tuohon sanoisin , että kaikki sujuu kyllä jos kummallakaan ei ole sitten varmasti muita odotuksia asian suhteen .... puhukaa , puhukaa ensin asiat ja jos jää kysyttävää kysykää ja vielä kerran kysykää... eihän vastassa ole ihmisiä kummenpia kuitenkaan .... osittain olen kyllä sitä mieltä ettei pidä sotkea ns.bisnes and pleasure ... ellei säännöt ole selvät.... yhteisTYÖHÖN on kyettävä vielä kaiken jälkeenkin...aika haihduttaa liiat intohimot ....