Ohittamisen vaikeus

Tuntuu siltä ettei nykyään moni osaa ohittamisen jaloa taitoa. Jäädään mieluummin köröttelemään ihan minkä vaan taakse kuin tekis ohituksen ja jatkaisi menoaan.
Ilmianna
Jaa

32 Vastausta

Osaamattomuutta, itsekkyyttä ja tyhmyyttä. Ei välitetä millaisen letkan saa aikaan ja lisää sen vuoksi riskiä kolareihin jne...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Muista se että jokainen ajaa kykyjensä mukaisesti.

Tilannenopeuspykälässä lukee mm. "Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet."

Tuohon pitää lisätä myös kuskin ajotaidot (sisältyy toki "muun ohella" lauseeseen). Juuri kortin saanut ei ole yhtä "taitava" kuin vähän kokeneempi kuski.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tuttu valtatie sitten 70-luvun vaihteessa ja onnettomilla koneilla silloin tehty.Sitten mutkaa ja notkoa jotka satunnaisille sitten tulee yllätyksenä ohittaessa ja monet kerrat sitten penkat pöllyää kun vastaantulijan täytyy väistää.
Ilmianna
Jaa
Tampereella ei osata ohittaa edes pysäkille pysähtynyttä linja-autoa.
Ilmianna
Jaa
Körötellään jonkun puimurin perässä 20km/h ja sitten lähdetään ohittamaan jossain vähän ennen mäennypylää.. Tämäkin nähty niin monta kertaa, kai tuossa on se jänis ilmiö että kun ei ne vaaraa niin on turvallista (pää pensaaseen kun varaa uhkaa niin ei näe vaaraa).
Ilmianna
Jaa
Miksi ohitusta voi aloittaa ajoissa, vai onko näkö niin huono että näkee edessä olevan vasta 10 metrin päässä? Ja vilkku päälle ajoissa mitä aikoo tehdä niin edellä menevät tietää että lähde vaihtamaan kaistaa samaan aikaan, eteen..
Ilmianna
Jaa
Nämä kiirehtijät tuntuvat aina olevan menossa kauas ja tankkausvälin verran kerrallaan ja silloinhan ohittamisesta on hyötyäkin. Oikeasti kuitenkin useimmat automatkat ovat lyhyitä eikä ohittamalla silloin voita paljonkaan aikaa. Mitäpä sitä suotta stressaa itseään, kun viiden kilometrin päässä kuitenkin kääntyy päätieltä pois. Ajelee vaikka siellä sivutiellä reippaammin, jos haluaa olla urheilullinen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
17 VASTAUSTA:
Välillä voi poiketa sivutielle tekemään jotain kivaa...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ei ohittaminen ole stressaavaa. Hitaamman perässä ajaminen on, kun kuitenkin joutuu koko ajan säätämään omaa nopeuttaan... Adaptiivinen vakkari voisi auttaa, mutta niitä nyt ei vielä ihan joka autossa ole.

Ajansäästö taas on suhteellista. Suhteessa matkaan siis. Viisi minuttia työmatkalla on aika paljon kuitenkin, kun sitä päivittäin pari kertaa ajelee.

Ja yksi tekijä on toki yleinen sujuvuus. Jonot sotkevat sujuvuutta, joten turhaa jonoissa ajelua tulisi välttää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Miksi kuvittelet, että ohittaja olisi "kiireinen"?
Itse ajan yleensä suurinta sallittua nopeutta ja ohitan "perä edellä vastaan tulleen" ensimmäisen turvallisen ohituspaikan kohdalla.

Jos muutkin ajaisi näin, niin Suomen teillä ei olisi ruuhkia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
TheRat kirjoitti:
Ei ohittaminen ole stressaavaa. Hitaamman perässä ajaminen on, kun kuitenkin joutuu koko ajan säätämään omaa nopeuttaan... Adaptiivinen vakkari voisi auttaa, mutta niitä nyt ei vielä ihan joka autossa ole.

Ajansäästö taas on suhteellista. Suhteessa matkaan siis. Viisi minuttia työmatkalla on aika paljon kuitenkin, kun sitä päivittäin pari kertaa ajelee.

Ja yksi tekijä on toki yleinen sujuvuus. Jonot sotkevat sujuvuutta, joten turhaa jonoissa ajelua tulisi välttää.
Mitä Rotta tekisi sinä viitenä minuuttina työpaikalla jos niitä minuutteja ei kuluisi?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
AikaaPankkiinko kirjoitti:

Ja mitä siis kotona jos olisit siellä viisi minuuttia aikaisemmin?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
AikaaPankkiinko kirjoitti:
Mitä Rotta tekisi sinä viitenä minuuttina työpaikalla jos niitä minuutteja ei kuluisi?
"Rotasta" en tiedä, mutta minulla on liukuva työaika ja niistä säästetyistä minuuteista kertyy vapaapäiviä.

Mutta jos sinä tykkäät viettää sen ajan autossasi, niin onnea valinnallesi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Säästetyt minuutit ja sekunnit talletetaan aikapankin tilille. Sinne kertyy ihan mukavasti saldoa, ja ne voi sitten vaikka kesällä käyttää venyttämällä jokin vapaapäivistä 28-tuntiseksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Res.kulj.au kirjoitti:
"Rotasta" en tiedä, mutta minulla on liukuva työaika ja niistä säästetyistä minuuteista kertyy vapaapäiviä.

Mutta jos sinä tykkäät viettää sen ajan autossasi, niin onnea valinnallesi.
Jos olet töissä ja/tai kotona viisi minuuttia aikaisemmin niin miten niistä voi muodostua vapaapäivä? Eihän ne viisiminuuttiset vaikuta kuin sinä päivänä kuin ne kertyvät. Vai siirtyykö ne töihin-ja kotiintuloajat joka päivä viisi minuuttia aikaisemmaksi jolloin esimerkiksi yhden viikon aikana töihin/kotiintuloaika siirtyy 25 minuuttia aikaisemmaksi? Eli tarpeeksi monta päivää kun "säästää" viisiminuuttisia alkaa uusi työpäiväkin jossain vaiheessa jo puoliltaöin! Vai onko todellakin olemassa joku laatikko, pussi tai säiliö minne säästetyn ajan voi jemmata ja ottaa sieltä sitten kun haluaa?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
MatkustankoAjassaPian kirjoitti:

Kyllä meillä töissä todellakin on "pussi tai säiliö", tosin meillä sitä kutsutaan saldoksi.

Jos säännöllinen työaikani olisi esim. 08-16, mutta tulenkin töihin jo 07.55 ja lähden töistä klo 16.00, kertyy siltä päivältä saldoa 5 minuuttia.
Kun näitä 5 minuuttisia kertyy riittävästi, niin voi pitää kokonaisen vapaapäivän, tai tunnin.
Itse olen tänä vuonna pitänyt saldovapaita kaksi kokonaista päivää ja muutamana perjantaina olen lähtenyt puoliltapäivin ja saldoja on odottamassa vielä pari kokonaista päivää.

Niin sitä minuuteista kertyy tunteja ja päiviä.

Väitän että 95 % duunareista tekee työtään niin että töihin mennään tiettynä aikana ja sieltä lähdetään myös pois jämptisti sovittuna aikana. Virastot, teollisuus, kaupat, terveydenhuolto jne. eivät voi aloittaa ja lopettaa työtään aikaisemmin sen ansiosta että pääsivät töihin muutamaa minuuttia aikaisemmin. Eli ylinopeutta ajamalla tai purkimällä mahdollisimman suureen ajonopeuteen työmatkaliikenteessä ja sitä kautta mahdollinen matka-ajansäästö ei hyödytä suurinta osaa työväestöstä kuin niin että pääsevät töihin aikaisemmin ja sieltä myös pois nopeammin mutta se miten paljon pystyy tekemään jotain ylimääräistä esim. kotona on hyvin marginaalista. No perunat voi ehtiä laittaa kiehumaan viisi minuuttia aikaisemmin eli ruoka on valmista aikaisemmin. Sitten onkin viisi minuuttia enemmän odotettavaa ennen Salkkareiden alkua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
MarginaalinenHyöty kirjoitti:

Onneksi ihan kaikilla ei ole noin ankeeta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voi.köyhää kirjoitti:
Onneksi ihan kaikilla ei ole noin ankeeta.
Niinpä. Viisi prosenttia työväestä ei edes tiedä milloin seuraava työvuoro alkaa ja milloin se loppuu. Puhelin kädessä odottavat töihinkutsua. Se vasta ankeaa onkin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Meidän firmassa on sellainen tapa pikavuoroliikenteessä, että jos kolmena päivänä peräkkäin tulet viisi minuuttia etuajassa perille, saat neljäntenä päivänä lähteä vartin myöhemmin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Res.kulj.au kirjoitti:
"Rotasta" en tiedä, mutta minulla on liukuva työaika ja niistä säästetyistä minuuteista kertyy vapaapäiviä.

Mutta jos sinä tykkäät viettää sen ajan autossasi, niin onnea valinnallesi.
Itse muutin lähelle työmaata ettei tarvitse edes koskea autoon. Fillarilla pääsee ja kunto kohoaa. Ei tarvitse mennä salille rehkimään joten säästää senkin ajan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
MarginaalinenHyöty kirjoitti:
Väitän että 95 % duunareista tekee työtään niin että töihin mennään tiettynä aikana ja sieltä lähdetään myös pois jämptisti sovittuna aikana. Virastot, teollisuus, kaupat, terveydenhuolto jne. eivät voi aloittaa ja lopettaa työtään aikaisemmin sen ansiosta että pääsivät töihin muutamaa minuuttia aikaisemmin. Eli ylinopeutta ajamalla tai purkimällä mahdollisimman suureen ajonopeuteen työmatkaliikenteessä ja sitä kautta mahdollinen matka-ajansäästö ei hyödytä suurinta osaa työväestöstä kuin niin että pääsevät töihin aikaisemmin ja sieltä myös pois nopeammin mutta se miten paljon pystyy tekemään jotain ylimääräistä esim. kotona on hyvin marginaalista. No perunat voi ehtiä laittaa kiehumaan viisi minuuttia aikaisemmin eli ruoka on valmista aikaisemmin. Sitten onkin viisi minuuttia enemmän odotettavaa ennen Salkkareiden alkua.
> Väitän että 95 % duunareista tekee työtään niin että töihin mennään tiettynä
> aikana ja sieltä lähdetään myös pois jämptisti sovittuna aikana.

Mitenkäs sinä määrittelet duunarit?
Jo vuonna 2002 50% työvoimasta oli liukuvan työajan piirissä. Toimivat muuten myös virastoissa ja terveydenhuollossa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
TheRat kirjoitti:
> Väitän että 95 % duunareista tekee työtään niin että töihin mennään tiettynä
> aikana ja sieltä lähdetään myös pois jämptisti sovittuna aikana.

Mitenkäs sinä määrittelet duunarit?
Jo vuonna 2002 50% työvoimasta oli liukuvan työajan piirissä. Toimivat muuten myös virastoissa ja terveydenhuollossa.
Linkki unohtui: https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/joka-toisella-on-liukuva-tyoaika/1991722
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
elämänvalintoja kirjoitti:
Itse muutin lähelle työmaata ettei tarvitse edes koskea autoon. Fillarilla pääsee ja kunto kohoaa. Ei tarvitse mennä salille rehkimään joten säästää senkin ajan.
Kaikilla se muuttaminen työpaikan lähelle, ei ole ihan yksinkertaista.
Itse haluan asua omakotitalossa kaupunkialueella, niin vaihtoedot on aika vähissä.

Tosin oma tilanteeni on hyvä, koska työpaikkani on sen verran lähellä (hiukan alle 5 km), että kuljen työmatkani enimmäkseen juosten. Fillarilla matka olisi turhan lyhyt kuntoilun kannalta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Ohittaminen on ok kun tilanne vaatii mutta ohittajat jotka ajavat yli rajoituksien jatkuvasti vaarantavat samalla muiden tiellä liikkuvien turvallisuuden samalla rikkoen lakia. Nämä tyypit myös hinaa itsensä aina toisen persiiseen kiinni liikenteessä.
Ilmianna
Jaa
Ohittaminenko jalo taito? Mikä siitä jalon tekee?
Ilmianna
Jaa
Jossei osaa ohittaa, eikö se ole parempi, että jääkin taakse köröttelemään. Kuin että tukkis koko tien kolaroimalla.
Yks sellanen tärkiä juttu, jos ei ohita sitä rekkaa tms. hitaampaa. Voi siihen jättää vaikka 200 metrin turvavälin ja antaa mennä tehokkkaamilla autoilla kiireisten ja ei kiireisten ohitse. Liian usein näkee sitä, et jäädään kolmella autolla ilman turvaväliä perään roikkumaan. MiKs.

Itte oon havainnu, et jos on tankki tulossa tai kahveepausse. Niin 200 metrin päästä rekasta ei jää kukaan persettä nuolemaan. Tosin sen rekan ja kolmen sen perässä roikkuvan taa jää viides neljäs ja kuudes. Ja seuraavan 20 minuutin aikana ne ohittaa kolme autoa vaarallisesti.

Joten älä notku persiissä jos et osaa ohittaa, anna niille osaajille turvallisempi mahis ohittaa.
Ilmianna
Jaa
Kiva seurata kesäöinä kun etelän pellet työtyy kohti lappia. Hinkkaavat 80km/h rekan perässä kymmeniä kilometrejä. Eivät osaa ohittaa kun ei ole moottoritetä eikä ohituskaistoja.
Ilmianna
Jaa
Yleinen avuttomuus kaikessa tekemisessä, älyllinen ja fyysinen taantuminen, ylinopeussakojen pelko ja polttoaineen kulutuksen nousu.
Siiinä ehkä tärkeimmät syyt, kun ohittaminen ei onnistu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
0 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Yhtälailla voisi sanoa että se kohnottaminen jos mikä on älyllisestä vajaata toimintaa.
Kaikki on aina kiinni katsojasta. Jos ei tätä ymmärrä lukion suoritettuaan niin ... tai no kyllähän sen tällä palstalla huomaa että ei tosiankaan ymmärrä.

Hankkikaan parempia autoja jotta se autossa istuminen olisi mukavampaa. Isossa maailmassa missä siis on ruuhkia, körötellään <30km/h tunnin verran aamuin illoin. Ihmiset vaan on tottuneet ja hyväksyvät tilanteen.

Mistähän se sisäinen pakko siihen 20min työmatkalla ohitteluun toikein kumpuaa?
Kertoo aika paljon huonosta elämän hallinnasta.
Ilmianna
Jaa
Ei ole vaikeaa. Nostan nopeuden suurimpaan sallittuun ja lähden ohi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Onneksi olkoon. Unohdit vain kolme tärkeintä asiaa ohitukseen lähtemisestä. Hyvä suoritus siis...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Ohittamisen vaikeus

Tuntuu siltä ettei nykyään moni osaa ohittamisen jaloa taitoa. Jäädään mieluummin köröttelemään ihan minkä vaan taakse kuin tekis ohituksen ja jatkaisi menoaan.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta