Viulunsoittaja veneen alla

Eix monil oo sellasii matkailuautoina kai niis voi kesäl asuu. Mut jos siäl ollu vettä nii pitäs kai jotenk kuivata en tiä miten. Toi safkapuoli kannattas tsekata tarkemmi.

Taiteilijasielut, nuo herkät kukkaset, jotka huomionpuute lakastaa... Taloudessa on kaksi täysvaltaista lapsista vastuussa olevaa aikuista, joista toinen on selkeästi henkisesti järkkynyt. Toisen aikuisen tulisi tietysti silloin ajatella lasten parasta ja hankkia tolkullinen asunto, aikakautemme oletusmukavuuksia vastaava sellainen. Muussa tapauksessa lastensuojelu korjatkoon. Ystävänä voit tietysti koettaa puhua järkeä päähän, tai ehkä jokin muu konsti sopisi taiteilijan draamantajuun paremmin..? Toivottavasti myös tuottajat tulevat tolkkuihinsa hurmiostaan ennen pitkään. Ikävä tilanne.

Hei kerrankin kunnon ohjelmaa telkkuun! Menee tietty jollekin maksulliselle kanavalle?

Hei! Haluan kertoa ystävästäni!

Tai oikeastaan käydä läpi koko farssin piirteet, jotka olivat pelkkiä haaleita hahmotelmia valkoisella kankaalla jo kolme vuotta sitten. Tämä aloittajakaima puhuu nimittäin tapauksesta jonka tiedän läheltä katsoneena surullisen tarkasti. Kaima nimittäin näyttelee samassa näytelmässä.

Kaikki alkoi 2014 ensimmäisellä kvartaalilla kun menin teatterinohjaajan luo esittelemään taulujani. Hän ei viitsinyt edes katsoa niitä vaikka olin maalaillut niitä useita vuosia. Pelkkää roskaa hänelle. Nyt myöhemmin ymmärrän että tätä ohjaajaa kiinnosti vain nauruvitsihuumori, omille jutuille nauraminen sekä yleisesti NHL -huumori ja jääkiekko. Ymmärsin nopeasti että tämä ohjaaja ei ymmärrä näyttämötaiteesta tuon taivaallista.

Sain kuitenkin paikan näyttämöllä statistina ja kaksi ensimmäistä näytelmää tehtäväni oli vain heiluttaa venettä ja vastailla puhelimeen. Esitin näytelmässä tärkeää ihmistä kuten teatterin ohjaaja käski. Myöhemmin sain työparikseni näyttämöillä useita vuosia kauemmin viihtyneen konkarin, Kaiman, jonka parkkiintunut ihmisetäinen asenne teki vaikutuksen ohjaajaan, eikä ylimääräisiä koe-esiintymisiä tarvittu. Hän oli näyttämöllä kuin Jouko Turkka. Jos Kaima halusi että pyöritään paskassa niin silloin pyörittiin paskassa valomiehiä ja orkesterinjohtajia myöten. Eräässäkin näytelmässä meillä oli Sam Elliott näyttelemässä toista miespääosaa ja Kaima laittoi hänetkin pyytämään anteeksi ties keneltä vain omaksi huvikseen. Mutta sittemmin kaikki on alkanut kääntyä vaakalennoksi.

Nyt vuosia ja useita puuduttavia näytelmiä myöhemmin Kaima on alkanut kuihtumaan. Ennen hän nöyryytti kohtaamiaan ihmisiä sponttaanisti, sai kaikki statistinaiset koekuvauksiin aikuisviihde-elokuviin sekä vakuutti teatterinohjaajan pelkällä matalalla äänellään. Hän jopa onnistui vakuuttamaan minut hetkeksi siitä etten kelpaisi yhteenkään ammattiteatteriin töihin vaan tulevaisuuteni olisi kesäteatterien statistina. Nyt nöyryytyksestä on jäljellä hiljaisella äänellä lausuttu alakuloinen päiväntoivotus, selibaatti sekä ohjaajan järkkynyt usko Kaiman kykyihin. Itse taas olen päässyt työhaastatteluun ammattiteatteriin.

Kaima itseasiassa yllytti hattutemppuun, eli vaihtamaa teatteria, asuntoa sekä puolisoa samalla kertaa. Haaste oli muotoiltu sanoin "se on liian rankkaa, sinun pää ei kestä". Hattutemppu on kieltämättä vaikea mutta aika näyttää kuinka käy.

Itse olen huolissani Kaiman puolesta sillä hänen eturauhasensa voi yhtä huonosti kuin puolisonsakin ja sitä myöten myös itse Kaima. Tuosta suunnattomasta näyttämöiden taiteiden maisterista ei ole jäljellä kuin uppiniskainen päättäväisyys. Sekin on hieno piirre ihmisen luonteessa mutta osaa olla myös pirullinen vitsaus pitkittyessään. Tämmöiset pitkittyneet vitsaukset näkyvät kyllä katsomoon maksaville asiakkaille ja tulisi siksi hoitaa pois. Teatterinohjaajan nukkaan ajettuna myöntämä pakkoloma ei lopu muuten koskaan.

Ei ole viihdyttäjiä kade. Aina Pitäisi olla uudistumassa . Ei ole mun juttu.

Tässähän kävi taas aivan toisin kuin oli tarkoitukseni, hyvää tarkoittavat tekoni kääntyivät minua vastaan. Aivan kuin ystäväni kanssa toimiessanikin. Vaikka olenkin vain vähäpätöinen pelinappula teatterissamme, olen yrittänyt aina toimia kaikkien eduksi. Lukuisat ovat ne kerrat kun olen mennyt tuottajan pakeille puolustamaan ystävääni, tuota komeljanttaria. Hänen taiteellinen näkemyksensä ja taiteilijan tempperamenttinsa on saattanut hänet pulaan tuon tuostakin. Hän on ennenkaikkea luonnenäyttelijä ja sitä ohjaajan, myös tuottajan, on monesti vaikea hyväksyä. Heidän mielestään näyttelijän kuuluu näytellä kuin he haluavat, luonnenäyttelijä taas tulkitsee oman mielensä mukaan ja silloin sota on valmis.
Kevättalvesta kun toimin komeljanttarin sijaisena eräässä näytelmässä(komeljanttari oli pakkolomalla ilmeisesti ylirasituksen vuoksi), oli teatterissamme ollut paljon ongelmia juuri ystävääni liittyen. Häntä oli syytetty käsikirjoituksesta piittaamattomuudesta sekä velvollisuuksiensa täyttämättä jättämisestä lavasteiden suhteen. Pidin tuota ystäväni syyttämistä aiheettomana ja vähintäänkin haitallisena hänen urakehitystään ajatellen. Niimpä päätimme näytelmään osallistuvan näyttelijäkaartin kanssa esittää Tuntemattoman sotilaan täyspitkänä Nummisuutareiden sijaan. Sekä ohjaaja että tuottaja olivat raivoissaan tykkien jyskäessä näyttämöllä tauotta ja taidetta ymmärtämätön joukko yleisöstä poistui katsomosta jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Tällä taiteellisuuden myrskyllä saimme kuitenkin ilmaistua solidaarisuutemme komeljanttaria kohtaan ja niin hänet kohta taas toivotettiin tervetulleeksi parrasvaloihin.
Lukemattomat kerrat olen rientänyt ystäväni avuksi hänen soitettuaan minulle hätäpuhelun(hän ei ota yhteyttä ellei ole pulassa, eikä hän vastaa minun yhteydenottoihin ellei tarvitse apuani) kun ei ole saanut selvää käsikirjoituksesta. Olen sitten auttanut häntä sisäistämään sitä vaivojani säästelemättä. Kun hän on viimein päässyt taas tilanteen herraksi, on hän esittänyt kiittämättömyytensä kirkkaissa väreissä ja ajanut minut sananmukaisesti hemmettiin. Näyttämöllä hän on taas loistanut loppumattomien aplodien veroisesti unohtaen samalla apuni jota ilman hän ei olisi päässyt ensimmäisiä vuorosanoja pitemmälle.
Ystäväni on kylläkin ollut kaikesta huolimatta hyvä ystävä vaikkakin hänen taitelijasielunsa on omahyväisyydessään ja periksiantamattomuudessaan kuin giljotiini.

Hei siis haloo onks tol komeljanttaril oikeest noussu kusi päähän?? Mä ainakii näytän sil pitkää nenää jos se on telkus!

Hei! Haluan kertoa oletetusta ystävästäni.

Toisin kuin näytämötaiteiden turkka 2 tuossa edellä väittää, ei hänen apuaan ja uhrautumista ole unhoitettu. Lukemattomat kerrat olen paukauttanut lumpiot lattiaan ja ylistänyt hänen puheenlahjojaan samalla odottaen kumpaan suuntaan suoraksi ojennettu peukalo kääntyy. Piinallisen odotuksen jälkeen peukalo kääntyy aina alas päin.

Myöskään minun ylisanani hänestä teatterinohjaajalle eivät ole saaneet ansaittua kiitosta. Eräänkin kerran ohjaaja kysyi osaako turkka2 lukea, jolloin vakuuttelin hänen lukutaitonsa olevan vähintään lubenter approbatur -tasoa. Ymmärtämättä mitään mitä sanoin nyökytteli ohjaaja päätään ja kertoi NHL vitsin, ilmeisesti kostoksi, sillä en ymmärtänyt vitsiä. Olen oikonut lukemattomia vääriä käsityksiä joita ilmapiiriä myrkyttävät lavastajat latelevat hänestä mutta peukalo osoittaa alas.

Teatterimme ei todellakaan ole koskaan ymmärtänyt taiteiden syvintä olemusta ja sillä mitä voi saavuttaa jos ymmärtää taiteista mitään. Sen sijaan myrkyllinen ilmapiiri on tehnyt oikeiden taiteilojoiden elämästä Guillermo del Toron märän päiväunen.

Toivon todella että saisin paikan ammattiteatterista, sillä se ratkoisi monta ongelmaa. Teatterin johtaja saisi yhden piikin lihastaan, kuten edellä mainittua, olen valinnut väärän taiteellisen linjan opiskeluaikoinani. Samoin hattuihin erikoistunut puvustaja pääsisi yhdestä syntipukistaan. Niin ikään ystäväni pääsisi eroon hänelle osoitetusta perunateatterinohjaajan paikasta ja hän voisi palata edelleen ohjaamaan käsikirjoittamaansa "sepät katkokävellä " -nimistä näytelmää.

Elokuu onkin todella jännittävää aikaa, sillä jos hyvin käy saattaa peukalo kääntyä vihdoin ylös.

En voi olla ottamatta puheeksi suuremmoista mutta traagista Elokuu-näytelmää johon alkuperäisen tekstin on kynäillut itse F.E Sillanpää. Enkä voi olla vertaamatta sen päähenkilöä kanavanvartija Viktor Sundvallia ystävääni. Sundvallille kaikki on väliaikaista. Niin kanavanvartijan pesti kuin Muroleen kanavalla asuminenkin ja alkoholin juominen. Kaikenaikaa hän haaveilee suuresta näytelmästään jonka tulee kirjoittamaan tämän väliaikaisuuden jälkeen ja sitten alkaa kuuluisuus. Loppuu kanavalla asuminen ja sulkuporttien availu. Toisin kuitenkin käy. Hän kuolee sydänhalvaukseen viinatokkurassa työpaikallaan salaman iskiessä.
Ystävässäni näen samaa väliaikaisuutta. Hän osti väliaikaisen asunnon(ja nyt vie perheensä asumaan veneen alle). Hän tuli väliaikaisesti näytelmäkerhoomme, siitä hän ponkaisi väliaikaisesti teatterimme komeljanttariksi, nyt hän aikoo ammattiteatteriin mutta ensin hän tekee väliaikaisesti Tosi-TV sarjaa. Hänellä on väliaikainen(omien sanojensa mukaan) vaimo ja pian hän hankkii Cornwallin herttuattaren elämäänsä sulostuttamaan. Ja kokoajan hän haavailee suuresta näytelmästä. Onko hän itsensä Sundvallin sukulaissielu? Tuleeko ystäväni komeljanttari sittenkin näyttelemään pienen teatterimme hieman kuluneella näyttämöllä jatkossakin kunnes näytöksen jälkeen rientää vesisateessa bussipysäkille ja siitä illan viimeisellä bussilla kotona odottavan vaimon(ei Cornwallin herttuatar) luo? Korjaanko minä edelleen hänen rooliasunsa ja autan vuorosanojen kanssa? Tuleeko komeljanttari vaipumaan kuoloon samalla kuluneella näyttämöllä satojen upeasti tulkittujen roolien jälkeen järkyttyneen yleisön edessä, kenties ukkosen jylistellä ulkona? Onko hän silloin jo vuosia ollut päihteiden käyttäjä? Lukeeko iltapäivälehtien lööpeissä: Komeljanttari on poissa.
Elämä on suurta draamaa.

Traagiselta kuulostaa. Mä varaan tässä lippuja amfiteatteriin ja päätän sitten itse kumpi on kyseessä. Suutarit pysykööt lestissään.

Aloittaja. No mielikuvitusta sinulla ainakin piisaa. Tarinaa tulee mutta en tiedä tehdäänkö sillä teatteria. Onhan kirjoittaminen ja höpöttäminen terapiaa niin kuin jollekin päivittäinen tubettaminen ja tyhjän höpiseminen.

Hei. Muistatte varmaan kun kerroin entisestä ystävästäni komeljanttarista. Nyt hänen häpeälliset juonensa ovat tulleet päivänvaloon, kiitos tarkkanäköisen uuden ohjaajamme. Olisihan minun pitänyt näyttämöitä kolunneena statistina tajuta että tuon suuremmoisen lausuntataiteilijan epäselvä tulkinta on silkkaa ammattitaitoa. Ajatelkaa vaikka Veikko Sinisaloa, ei yhtään selvää sanaa. Entä sir Laurence Olivier, se mies vasta mutisi. Taikka itse Jacgues Tati, hän ei viitsinyt äännellä ollenkaan, siinä vasta nero!!! Petollinen komeljanttari sai kuitenkin hämättyä vanhan lavastajan niin että uskoin hänen myrkylliset sanansa silmää räpäyttämättä. Uusi ohjaajamme, tuo hattuihin erikoistunut sanojen taituri siis paljasti komeljanttarin pelkäksi näyttelijäksi joka vain näyttelee maailman parasta näyttelijää, kuinka kieroa. Tämän suuren petoksen paljastuttua oli päivänselvää ettei komeljanttari enää paistattelisi parrasvaloissa vaan siirtyisi esim. lipunmyyjäksi. Ehtona teatterimme palveluksessa jatkamiseen olisi tietenkin että hän niinsanotusti "soittaisi samassa bändissä ja vieläpä samaa biisiä" kuin me muutkin näyttömötaiteeseen vakavasti suhtautuvat teatterin ystävät. Seuraavassa kappaleessa selviää komeljanttarin päätös ja asenne teatteriamme kohtaan.
Olin perjantaina toisen statistin kanssa tutustumassa uuden näytelmän käsikirjoitukseen. Sitä meille esitteli Harmaapäisten infarktipotilaiden näytelmäkerhon ohjaaja. Komeljanttari ilmestyi toimiston oven taakse ja tuijotti sisään(ovessa olevan ikkunan läpi) silmissään kostonhimoinen kiilto. Kuuluvalla äänellä hän julisti että hänellä olisi minulle uutisia. Pyysin häntä hieman odottamaan vaikka tiesin ettei hänellä ole tapana odottaa ketään. Komeljanttari katosi näkyvistä ja jatkoimme vuorosanojen parissa. Sama episodi toistui hetken päästä ja pyysin häneltä 10 minuuttia lisäaikaa. Kun olimme valmiit, tuli komeljanttari eteeni kuin tuulispää ja iski käteeni nipun papereita. Päälimmäisenä oli työsopimus ammattiteatteriin. Tunsin että sydämeni pysähtyi ja samassa menetin virtsarakkoni hallinnan. Luin vapisevin käsin tuota paperia ja tunsin kuinka elämäni valui sormieni välistä katuojaan. Komeljanttari oli hyljännyt minut ja heittänyt laskiämpäriin kaikki yhteiset vuotemme. Kaikki ne suuret näytelmät ja niiden eteen tehdyt valmistelut sekä harjoitukset, kostyymeistä puhumattakaan. Kaikki tuo oli nyt ohi. Tuon paperin johdosta menetin sekä parhaan ystäväni että elämän työni. Tiesin ettei kukaan, edes keskinkertainen, näyttelijä pystyisi samaan kuin komeljanttari. En enää koskaan tuntisi sitä kihelmöivää jännitystä esiripun noustessa, puhumattakaan ylpeydestä jota olin saanut tuntea joka kerta kun komeljanttari tulkitsi yhdessä harjoittelemiamme vuorosanoja yleisön pidättäessä hengitystään. Entä ne raikuvat aplodit kun onnesta hurmioitunut yleisö vaati meitä näyttämön mestareita lavalle ottamaan suosionosoitukset vastaan esiripun laskun jälkeen. Komeljanttari alkaa nyt rakentaa uutta upeaa uraa(vaikkakin petos jatkuu) ammattiteatterissa mutta minun teatteriurani on ohi. Olisin ollut valmis vielä ponnistelemaan hänen vuokseen ja vaikkapa myymään teatterimme puffetista pikkupurtavaa itse suuruuden palellessa lipunmyyntikojussa mutta tähän ei enää ole mahdollisuutta.
Kaikesta huolimatta toivotan onnea suurelle komeljanttarille valitsemallaan uralla.

Mitenhän tässä on käynyt?