Oikeutettu mielipiteeni

Laitan tämän silläkin uhalla, että kirjoitus ei ole palstan häiriköiden mieleen.

Tämän palstan kirjoitukset ovat ilkeilyä, härnäämistä, solvaamista ja valehtelua. Muutamalla trollaajalla ei ole muuta elämää kuin laitella tälle palstalle häirintäkirjoituksia. Narsismi ja trollausvietti kukoistavat.

Alleria eivät koska journalistiset säännökset, joten sen ei tarvitse välittää oikaisupyynnöistä eikä ilmiannoista. Kun esimoderoinnin tekevät robotit, joilla ei ole päättelykykyä, niin poistettavaksi joutuvat yleisimmin ne kirjoitukset, joissa pyritään oikaisemaan trollien kirjoittamat valheet. Autoja ja niiden omistajia saa näemmä pääsääntöisesti mollata niin paljon kuin jaksaa. Tämä on palstan meno ollut jo useita vuosia.

Totuutta on tältä palstalta turha etsiä muualta kuin tästä kirjoituksesta.
Ilmianna
Jaa

55 Vastausta


Oikeassa toki olet. On tämä sellainen palsta, että Donald Trump olisi ylpeä jos tietäisi ja ehkä tietääkin...

Mitäpä näistä muuten, mutta törkeä valehtelu osana "viihdettä" ei oikein sovi suomalaiseen elämänmuotoon. Jotenkin myös tuohon "huumoriin" sekoitetaan jatkuvasti muunneltua historiaa ja ulkopolitiikkaa. Skodan ja Tsekin historiasta valehtelemisen ei luulisi olevan kovin tärkeää satunnaiselle rölöttäjälle, mutta täällä kyllä jaksetaan hämmentää asioita, jotka liittyvät olennaisesti Euroopan nykyiseenkin tilanteeseen. Venäjä, se näyttää voimaansa tälläkin palstalla?

Useimmiten toki Skoda on vain naurettava ja Skodistit naurettavia. Oikeat takavetoiset sporttiset länsiautot hienoja ja niitä kuskaavat Automiehet ihailtavia yksilöitä.

Niin se vain on. Tällä palstalla.
Ilmianna
Jaa
Mitäs kriitikko tähän?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ehkäpä hakkaa kovasti liputusnäppäintä. . .
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Koittakaapa kriitikot joskus kirjoitella foorumeille, joissa ihan oikeat ihmiset hoitavat moderoinnin. Tai olettehan te koittaneet ja päätyneet tänne... :D
Ilmianna
Jaa
Uteliaisuuttani käyn välillä lukemassa tätä palstaa, ilmiönä hyvin kummallinen. Tehokkaimmin trollit poistuisivat, kun kukaan ei vastaisi heille. Moottoripyöräpalstalla jaksoivat riehua pari vuotta, nyt siellä ei enää ole "elämää". Skoda autona ja ennenkaikkea myyntimenestyksenä aiheuttaa niin suuria tunteita, että jotkut ovat jaksaneet riehua täällä kymmenen vuotta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Myyntimenestys mihin verrattuna?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
FactChecking kirjoitti:
Myyntimenestys mihin verrattuna?
Daciaan ja Mersuun.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Aloittaja on 100%sti oikeassa, mutta loppujen lopuksi: Mitä väliä? Ei tällainen hanurikirjoittelu mihinkään oikeaan reaalitalouteen vaikuta. Autot menevät edelleen loistavasti kaupaksi, 99% ostajista ovat aivan tyytyväisiä jne. Omassa TDI:ni kaikki toimii erinomaisesti, haldex on hyvä ja varmaan seuraavakin autoni on Skodan mallistosta. Mikäs tässä on naureskella parille, eri nimimerkeillä, kirjoittelevalle ajatusten tonaville. Hehän eivät ole vastuussa jutuistaan kenellekkään. Kuin pietarin trollitehtaan ruplapalkkaiset huuhaa reppanat.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Näin VW-konserni jatkaa menestystään. Nämä kirjoitukset itse asiassa edistävät myyntiä, tulee lisää koeajajia. Mutta kirjoittajille itselleen tämä on pahempi juttu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kaipa tässä joku raja on ylitetty, kun keskustelu keskittyy enää vain keskusteluun. Ilmeisesti se raja ylitti palstalle ilmaantunut mekaaninen Ylläpito. Ja sen kaksoisstandardit törkeyksien siedossa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Itse ainakin ilmiantelen ahkerasti tätä aloitusta muutamasta eri IP:stä eri email-osoittein.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Skodakriitikko kirjoitti:
Itse ainakin ilmiantelen ahkerasti tätä aloitusta muutamasta eri IP:stä eri email-osoittein.
Et itsekään tiedä mitä yrität sepittää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
juuri näin. täällähän on ihmisille valehdeltu päin naamaa ja uskoteltu että vw konsernin ajoneuvot olisivat muka hyviä ja laadukkaita, totuushan on juurikin päinvastainen, vw on laatutilaston toiseksi viimeinen ja skoda viimeinen, siinä on niin surkeat ajoneuvot joilla ei todellakaan ilonpäivää näe, on kyllä outoa mikä ihme saa ihmisen muuntamaan totuuden päinvastaiseksi koska jokainen lukutaitoinen suomen kansalainen sen tiedon saa luettua laatutilastoista ihan milloin vain. vw konsernilla on vakavia suunnittelu, valmistus ja materiaalivirheitä ja ruostekkin vaivaa jo 6 kuukautta liikenteessä olleita vw konsernin ajoneuvoja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Holisti se siinä taas kirjoittelee po taskaa. Aikuisten oikeesti sellaista tilastoa ei kyllä löydy.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
stiignafuulia kirjoitti:
Holisti se siinä taas kirjoittelee po taskaa. Aikuisten oikeesti sellaista tilastoa ei kyllä löydy.
Mites ne Auto Bildin havainnot mm. epätasaisesta maalipinnasta?

http://aijaa.com/qDtN50
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
FactChecking kirjoitti:
Mites ne Auto Bildin havainnot mm. epätasaisesta maalipinnasta?

http://aijaa.com/qDtN50
Ja se on sama kuin ruoste? Koita nyt vähän enemmän.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
FartBursting kirjoitti:
Ja se on sama kuin ruoste? Koita nyt vähän enemmän.
Rauta nyt vain tahtoo ruostua.

Epätasainen maalipinta taas on maalaajan (Skoda) osaamattomuutta, ts. paskalaatua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
FactChecking kirjoitti:
Rauta nyt vain tahtoo ruostua.

Epätasainen maalipinta taas on maalaajan (Skoda) osaamattomuutta, ts. paskalaatua.
Keskustele Skodasta, älä raudasta. Lähdit vaaralliselle tielle. Ethän vain halua, että alamme keskustella esim. japanilaisten autojen ruostumisesta?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
minulla oli 2013vm skoda oktavia, 43tkm ajettuna kaikki särkyi mikä särkyä voi ja kori mätäni korjauskelvottomaksi. 74 hinauskertaa 2 vuodessa korjaamolle ajoon ja turvallisuuteen vaikuttavien vikojen takia. takuu ei korvannut mitään vaikka esitin LUJUUSLASKELMAT jokaisella korjaamoreissulla, onneksi viron romu ukko osti sen katiskan satasella, kauppasin mustamäen torilla skoda lippislakkia niin minulle vain naurettiin, 6 kuukautta ajossa olleessa skodassa oli pohjapelti kauttaaltaan ruosteessa. no olipahan eka ja vika skoda meidän perheessä. nyt alla Toyota Auris eikä mitään vikoja ole ollut eikä ole missään ruostetta vaikka ajettu lähes tuplasti skodaan verrattuna. tämän rehellisesti kerron varoituksena muillekkin skodan hankintaa suunnitteleville ihmisille. ÄLÄ SORRU ROTTOSIIN!!!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Tuo hjuumorin kjukka, se on maaliman kaunehin kjukka. Röhönaurua päälle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Täytyy antaa kyllä tuhnupoitsulle täydet pisteet. Menee liioittelukin ihan överiksi. Trumppi olisi kateellinen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
hinauskerrathehehe kirjoitti:
Täytyy antaa kyllä tuhnupoitsulle täydet pisteet. Menee liioittelukin ihan överiksi. Trumppi olisi kateellinen.
LUJUUSLASKELMAT!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Aloittaja on skodalla ajaleva sisäsiittoinen kommunisti,joka ei siesä totuutta,että skoda on huojuva kaalivankkuri.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
gambian miesten siittämä kuuluu olevan botswana maasta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
HOLISTI74.91 kirjoitti:
gambian miesten siittämä kuuluu olevan botswana maasta.
Siis täällä halvennetaan gambialaisia miehiä väittämällä Skodan tasoisiksi?

Loukkaavaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kerrotko, Zkoda, mulle sellainen asia kuin mustamäen torin sijainti Tallinnassa? Haluaisin käydä siellä.
Ilmianna
Jaa
2005 ja uudemmat skeidat ruostuvat käsiin.itälinttoihin vaihdellaan ovia ja parinvuoden ikäisenä.

Volkswagenien ja samalla muiden VAG -konsernin autojen eli Skodien, Seatien ja Audien ongelmista on riittänyt hurjan paljon paljon keskusteltavaa VAGarena-keskustelupalstalla. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten alkanut keskustelu TSI-moottoreiden jakoketjuongelmista jatkuu ja aina vaan uusia jakoketjuongelmaisia liittyy keskusteluun.

Uudempi keskustelu sensijaan on ryöpsähtänyt toisesta ja vähintään yhtä kiusallisesta laatuongelmasta. Uudempien Volkswagenien eli vuoden 2005 jälkeen valmistettujen pellit nimittäin näyttävät joissain tapauksessa ruostuvan kohtuuttoman nopeasti. Vanhat mallit taas ovat olleet huomattavasti vähemmän alttiita ruostumiselle.

Ongelmat näyttävät pesivän erityisesti kromatuilla kylkilistoilla varustetuissa malliversioissa. Ruoste kukkii näiden lisäksi myös esimerkiksi kattokaiteiden kiinnityspaikoissa ja ovien reunoissa.

Erityisesti monia keskustelijoita kiukuttaa se, että Volkswagenin 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu ei näytä antavan asiakkaille ainakaan täyttä turvaa ruostetapauksissa. Asiakkailta on veloitettu erisuuruisia osuuksia remonteista, joita esimerkiksi pilalle ruostuneiden ovien vaihdosta on aiheutunut. Remonttien kokonaiskustannukset ovat suurimmillaan useita tuhansia euroja.

Kandee korjauttaa mustanmäen toril.
Tekevät skeidojen jakopää remontejakin torin laidalla..videoitakin löytyy.
Ilmianna
Jaa
Häiriköt eivät edes yritä kommentoida aloitusta. Halventavia kommentteja kirjoittajasta sen sijaan riittää. Kuten aloituksessa todetaankin olevan.

Onhan sekin jotain, että on Suoli24:n ylläpidon suojeluksessa, kaikkia hyväksyttäviä käytöstapoja vastaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Jollakin on joku outo pakkomielle ettei entisessä Varsovan liiton maassa voida tuottaa laadukkaita autoja vaikka itsekin tietää sen ajatusmallin epärationaalisuuden
Klement Skodahan oli 1800-luvulla olemassa jo ennen kuin kommunismista edes tiedettiin mitään
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
outo_pakkomielle-- kirjoitti:
Jollakin on joku outo pakkomielle ettei entisessä Varsovan liiton maassa voida tuottaa laadukkaita autoja vaikka itsekin tietää sen ajatusmallin epärationaalisuuden
Klement Skodahan oli 1800-luvulla olemassa jo ennen kuin kommunismista edes tiedettiin mitään
Ainoa järjellinen selitys tähän jatkuvaan Skodan ja Tsekin dissaamiseen on Venäjä-valhetodellisuus, jota nämä "kriitikot" tulostavat, vaikka muka "länsiautoja" kehuvatkin. EU:n ja Naton häirintä ja niiden kansalaisten ajattelun sekoittaminen on arkipäivää Venäjä-propagandassa.

Voihan syynä kriitikkojen kirjoitteluun olla myös henkilökohtainen luonnehäiriö/sairaus, mutta sehän on heidän kannaltaan se huonompi vaihtoehto, kuin mahdollisesti jopa palkallinen myyräntyö Suuren Isänmaan piikkiin... ;)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Totuus kirpaisee.viekää skeidanne venäjälle korjattavaksi.
Ilmianna
Jaa
Aihealueet
Keskustelu24 Ajoneuvot ja liikenne Autot Automerkit Skoda Öljyn kulutus ja sähköpääkeskus
Öljyn kulutus ja sähköpääkeskus
Vastuuvapauskorjauksista
14.12.2016 11:29
OSKARI - 19.10.2016 klo 10:21

Ostin 1,8 bensa skodan vm 2010. Autolla oli ajettu 58t. Heti huomasin että öljyvalo vilkkui usein josta reklamoin. Sanoivat että tehdään mittaus. VW-konsernin mukaan heidän moottorinsa saa kuluttaa 0,5 litraa tuhannella kilometrillä, mistähän ne tuonkin ovat keksineet?
Ei siinä mitään heti sen jälkeen alkoi kytkinkin ravistaa muutama tuhat kun olin ajanut.
Tehtiin öljynkulutus mittaus ja kosla vei 0,72 l/1000km, eli yli sallitun. Sanoin ok korjatkaa vaan auto.
Mutta METRO AUTO TURKU myyntipäällikkö PASI SAJO heitti minulle laskelman että korjaus maksaa 3250 eur, mikä on asiakkaan osuus. Eli ostin auton jonka päälle pitäisi vielä pulittaa tuo summa jotta voisin ajaa ehjällä autolla. Hänen mukaansa minun olisi pitänyt tietää että näissä autoissa saattaa olla öljyn kulutus ongelma. Ja kytkin on normaali kuluva osa. Siis 58t ajetussa autossa!!!
Ei siinä muuta auta kuin viedä asia kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi.
Eli varautukaa tällaisiin VW-konsernin autojen kanssa.

MATTI - 26.10.2016 klo 8:24

Vaimolla Skoda Octavia 2010, bensa. Autossa erikoinen valovika: toinen ajovalo ei pala, ei myöskään osa vilkuista. Polttimot ehjät ja sähkökynällä tarkistaen myös sulakkeet. Onko kellään tietoa tai kokemusta moisesta?

TOMPPA - 31.10.2016 klo 1:26

Skoda Octavia 2009 päivävalot ei syty aina. Joskus auttaa kun auton sammuttaa ja käynnistää uudelleen. Valokatkaisijassa ei ole päivävaloasentoa vaan kyseisten valojen pitäisi syttyä aina automaattisesti kun käynnistää auton.

JOUKO - 20.11.2016 klo 19:19

Matin kohtalotoveri.
Minulla on Skoda Octavia bensa vm. 2012. Olen käyttänyt autoa huoltoaseman pesulinjalla, jolloin n. joka kolmannella kerralla on mennyt jonkin lampun polttimo. Alussa meni pari kertaa rekisterivalon poltin (helppo vaihtaa). Sitten meni päiväajovalo oikealta ja lopuksi myös lyhyt ajovalo oikealta (Näitä en ole itse vaihtanut). Olen tullut varovaisemmaksi pesujen kanssa, mutta nyt lamput sammuilevat ilman pesujakin. Ihmeellisintä on, että välillä ne saattavat syttyä joksikin aikaa. Puolitoista vuotta sitten oikean lyhyen ajovalon poltin vaihdettiin merkkikorjaamolla. Se sammui uudelleen vuoden päästä, jolloin taas vaihdatin sen merkkikorjaamolla. Nyt tämä oikea lähivalo kesti vain muutamana kuukauden eikä saman puolen päiväajovalokaan pala. Tällä hetkellä ajan sumuvalot päällä, koska en halua ajaa "yksisilmäisenä". Lamppuvaroitusvalo on jatkuvasti päällä ja varoitustekstikin toimii käynnistäessä. Pitäisikö lähteä tarkistamaan lamppujen johtoja yksi kerrallaan?
Minulla on ollut autoja vuodesta 1964, mutta niissä ei koskaan ole ollut tämänlaisia ongelmia valojen kanssa.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Eniten hämmästyttää yletön vw konsernin kehuminen.
Eli joku maksusta suoltaa vw sontaa kokoajan
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kiitos vihjeestä. Koska ole tyytyväinen vw-konsernin asiakas, täytyy minun nyt lähteä kyselemään tyytyväisyyspalkkiota. Kertoisitko kenen puoleen kääntyä näin aluksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Aloittaja on numale cuckie
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Puhu suomee nii itteki ymmärrät.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
HöytämönMies kirjoitti:
Puhu suomee nii itteki ymmärrät.
Se on varmaan jotain, jonka ameriikan resitentti on kehittänyt.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
hinttirumppi kirjoitti:
Se on varmaan jotain, jonka ameriikan resitentti on kehittänyt.
... ja jonka vennään maan resitenttikin ymmärtee...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Lainaus: "Aloittaja on 100%sti oikeassa, mutta loppujen lopuksi: Mitä väliä? Ei tällainen hanurikirjoittelu mihinkään oikeaan reaalitalouteen vaikuta. Mikäs tässä on naureskella parille, eri nimimerkeillä, kirjoittelevalle ajatusten tonaville. Hehän eivät ole vastuussa jutuistaan kenellekkään. Kuin pietarin trollitehtaan ruplapalkkaiset huuhaa reppanat. "

Lähinnä tässä huolestuttaa se, että kun tällainen meno sallitaan, niin se on kuin kehoitus trolleille poskettomaan valehtelemiseen. Häiriköille näytetään vihreää valoa vihapuheiden kirjoitteluun ja solvaamiseen. Tämä kaikki antaa viestin, että laajemmaltikin missä tahansa yhteyksissä voi vapaasti päästellä muunneltuja totuuksia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Totta turiset. Suomi24 on n i i n iso foorumi, että tällä on merkitystä. Miten tämä "robotti-ylläpito" erottelee todelliset viha-tekoihin kannustavat, psykopaatit, Venäjä-trollit, yms. kriminalisoidut tapaukset, KUN kaikki on "vain läppää" tai yksittäinen kommentti poistetaan asiayhteydestä riippumatta?

Kyllä Skodalla ajavat kestävät jullinjunttien alatyyliset kommentit itse valitusta autostaan, ei tämä palsta mihinkään automarkkinoihin vaikuta. Mutta muuten tämä trump-todellisuus huolettaa...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kts google

Vw viat

Hyvä on ostajam tietää se mitä valmistaja ja myyjä ei kerro
Ilmianna
Jaa
No siinä on oikein Mielensäpahoittajan aloitus. Totuutta ei näköjään kestetä, skodauskovaisten piirissä.

Menisit sinäkin aloittaja eteenpäin, turhaa rypeä itäauton tuottamassa masennuksessa ja homehöyryissä. Homma sitäpaitsi korjaantuu kun vaihdat arvostettuun, hyvä-imagoiseen, toimivaan, tehokkaaseen ja tilavaan mukavaan länsiautoon.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Sinä olet niitä, jotka uskovat muillakin elämänalueilla ns. vaihtoehtoisia totuuksia, joita myös faktoiksi kutsutaan?

Trump-news, Venäjän uutistoimistot, Pohjois-Korean valtion uutiset, MV-Uutiset... Näitä seuraat ja otat faktat haltuun?

Onko medialukutaitosi ja/vai ymmärryksesi niin huono, ettet tunnista valheellista viestintää ja olet vedätettävissä? Vai onko kaikki vain läppää? Olet itse vaihtoehtouutisten tuottaja?

Peruskysymys: Onko skoda-kriitikko tyhmä, ilkeä, vaiko sekä että?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Sarkasmi.sakari kirjoitti:
Sinä olet niitä, jotka uskovat muillakin elämänalueilla ns. vaihtoehtoisia totuuksia, joita myös faktoiksi kutsutaan?

Trump-news, Venäjän uutistoimistot, Pohjois-Korean valtion uutiset, MV-Uutiset... Näitä seuraat ja otat faktat haltuun?

Onko medialukutaitosi ja/vai ymmärryksesi niin huono, ettet tunnista valheellista viestintää ja olet vedätettävissä? Vai onko kaikki vain läppää? Olet itse vaihtoehtouutisten tuottaja?

Peruskysymys: Onko skoda-kriitikko tyhmä, ilkeä, vaiko sekä että?
Jos Skodakriitikko uskoo itse omiin kirjoituksiinsa, niin se on tyhmä. Jos taas tietää kirjoittavansa pötyä, niin totaalisen ilkeä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kyykkkis inkarnaatioineen on taas vauhdissa, myrsky saa pojan rauhattomaksi.
Ilmianna
Jaa
Huomenna taas kriitikot! Kirjoitelkaa kovasti faktoja yöllä, niin vastaillaan kun elämältä keritään.
Ilmianna
Jaa
Joo tämä on ihan alimman kastin törkypalsta. Itse ostin uuden Skoda octavia 1.4tsi dsg combin 2010 helmikuussa, siis silloin se minulle toimitettiin ja ensikosketus. Suomi24 palstaan tuli silloin tehtyä, aluksi meitä asiallisia kirjoittajia oli muutama ja sitten alkoi se älämölö noitten sairaitten taholta. minua haukuttiin homoksi ym. Kun keskustelin muutamien ihan asiallisten kirjoittajien kanssa ihan asiallista juttua uusista autoistamme. Järkyttäviä mielipuolisen sairaalloisia kommenteja alkoi sataa päälleni ja myös niiden muutamien muiden asiallisten kirjoittajien päälle, ehdotankin teille ketkä olette järjissänne että siirrytte pois tältä roska sivustolta. Itse hankin toisen auton 2016 kesällä ja sille merkille on suljettu keskustelu sivusto missä moderointi ei suo yhtään mielipuolen kirjoitusta puuttumatta heti tilanteeseen, auto on Volvo ja sillä on hyvä ajaa, omistan myös yhä sen Skodan ja aion sen myös vielä pitkään pitää, kilometrit on varmasti sillä vuosimallia Suomen vähäisimmät ja ainoa vika on ollut rikkoontuneet jarruvalo, eli ei dsg, tsi, tai mitään muitakaan harmeja ole osunut kohdalle, auto on kolaroimaton uutena ruosteenestokäsitelty ja vahattu n. 4 kertaa vuodessa, kuin uutta avuton katsoisi, vielä kehun kun jo aloitin ettei ole moottori kuluttanut yhtään ylimääräistä öljyä, ne on vaihdettu 10000 km:n välein viimeistään. Eli hyvä on Skoda ollut hintaansa nähden varsinkin kun sen ostin alle 27000€ uutena. Nykyinen 1 auto Volvo maksoi yli 58000€ on toki parempi kuin Skoda mutta ei tee Skodastakaan mitään 2 luokan kulkinetta, katsokaa kuinka paljon Skodia on takseina se hinta laatu suhde on melko lyömätön , myös julkisella sektorilla Skoda on suosittu merkki. , poliisikin luottaa merkkiin sekä jotkut pelastuslaitokset. Tiedän että tämä kirjoitukseni saa taas tyhmät liikkeelle mutta on Teitä asiallisiakin täällä tämänkin lukemassa ja teille kaikkea hyvää ja menestyksellistä turvallista autoilua myös tulevaisuudessa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
no sulla ne nuo jutut sitten muuttuu monta kertaa päivässä ja eri nimimerkeillä :D välillä sun skodassa on 1.8 TSI moottori kaukosäädettävällä webastolla ja nyt jo eri skoota johon vaihdetaan moottori 10 000km välein :D edellinen skodasi meni paaliin ruostevikojen takia, koita nyt jo päättää mikä auto sulla on, on ne nämä gambian siittoloiden äpärät hauskoja tapauksia :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
HOLISTI74.91 kirjoitti:
no sulla ne nuo jutut sitten muuttuu monta kertaa päivässä ja eri nimimerkeillä :D välillä sun skodassa on 1.8 TSI moottori kaukosäädettävällä webastolla ja nyt jo eri skoota johon vaihdetaan moottori 10 000km välein :D edellinen skodasi meni paaliin ruostevikojen takia, koita nyt jo päättää mikä auto sulla on, on ne nämä gambian siittoloiden äpärät hauskoja tapauksia :D
Totta. Gambian siittiöiden äpärät on hauskoja. Holisti on yksi niistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olen poistattanut tästäkin keskustelusta ne viestit joissa todetaan minun olevan ketjun aloittaja sekä palstojen, etenkin Toyota-palstan ylivoimaisesti sekopäisin, noloin ja lapsellisin trollipoju.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Minä tiedän mitä olet poistattanut. Omat aivosi. Siksi saavutat ehdottomasti palstan tyhmimmän kirjoittajan tittelin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
ja itäauto skodasta se vaan edelleen puuttuu korin sinkitys ja kaasukin painuu pohjaan tappaen tuhansia ihmisiä ympäri maailman ja takaisinkutsua pukkaa jälleen.
Ilmianna
Jaa
Lisää laajennettua totuutta kriitikot. On pitkä syksy edessä ja tahtoisin viihtyä!
Ilmianna
Jaa
ja TAKAISINKUTSU ja KÄYTTÖVIRHE ovat skodailijoille hyvin tuttuja lauseita :D ruostetta pukkaa jo uutena ja vesi-kura seos tulee sisälle :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
LUJUUSLASKELMAT!

Niin onko lapamatoa muistuttavasta henkisestä selkärangastasi tehty sellaisia?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Oikeutettu mielipiteeni

Laitan tämän silläkin uhalla, että kirjoitus ei ole palstan häiriköiden mieleen.

Tämän palstan kirjoitukset ovat ilkeilyä, härnäämistä, solvaamista ja valehtelua. Muutamalla trollaajalla ei ole muuta elämää kuin laitella tälle palstalle häirintäkirjoituksia. Narsismi ja trollausvietti kukoistavat.

Alleria eivät koska journalistiset säännökset, joten sen ei tarvitse välittää oikaisupyynnöistä eikä ilmiannoista. Kun esimoderoinnin tekevät robotit, joilla ei ole päättelykykyä, niin poistettavaksi joutuvat yleisimmin ne kirjoitukset, joissa pyritään oikaisemaan trollien kirjoittamat valheet. Autoja ja niiden omistajia saa näemmä pääsääntöisesti mollata niin paljon kuin jaksaa. Tämä on palstan meno ollut jo useita vuosia.

Totuutta on tältä palstalta turha etsiä muualta kuin tästä kirjoituksesta.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta