ADHD lapsi koulussa

Olen kateellinen!! Toivoisin totisesti, että minunkin poikani saisi tuollaisen opettajan.
Nyt ei tule kuin sanomista. Pojan ärsytyskynnys äärettömän matala eikä opet tunnu uskovan, että yksin ei poika riitoja aikaiseksi saa.

epätoivoinen äiti kirjoitti:

Olen kateellinen!! Toivoisin totisesti, että minunkin poikani saisi tuollaisen opettajan.
Nyt ei tule kuin sanomista. Pojan ärsytyskynnys äärettömän matala eikä opet tunnu uskovan, että yksin ei poika riitoja aikaiseksi saa.

Lue lisää

Olen siis työharjoittelijana koulunkäyntiavustajana ja minua huolestuttaa tämä tilanne. Kun tuntuu ettei kukaan osaa käsitellä kyseistä poikaa ja poika pomottaa aikuisia. Itselläni ei ole aiempaa kokemusta ADHDsta ja tahtoisin oppia toimimaan tilanteessa oikein.

Ambeeerr kirjoitti:

Olen siis työharjoittelijana koulunkäyntiavustajana ja minua huolestuttaa tämä tilanne. Kun tuntuu ettei kukaan osaa käsitellä kyseistä poikaa ja poika pomottaa aikuisia. Itselläni ei ole aiempaa kokemusta ADHDsta ja tahtoisin oppia toimimaan tilanteessa oikein.

Lue lisää

Lähtökohta on hänenkin kanssaan se sama, että kaksi ihmistä kohtaa toisensa. Nyt vain on löydettävä yhteinen kieli, ja toimintatapa. Usein se vie aikaa, jotta luottamus syntyy, joten älä ota itseesi, jos et tunnu saavan lapseen otetta. Äläkä niele kaikkea miettimättä, mitä sinulle kerrotaan opettajien ja avustajan toimesta, usein käy niin, että tilanteessa jopa ihan ulkopuolinen voi löytää jotakin uutta ja toimivaa. Adhd:ta on niin monensorttista kuin on lapsiakin. Eli mitään yksiselitteisiä ratkaisuita ei ole. On vain isoja joitakin yhteisiä piirteitä, joista itse olen ollut huomaavinani sen, että nämä lapset useimmiten ovat jo koneet niin paljon epäonnistumisia, että on jo itsetunnon puutteita. Osa ei osaa enää ottaa edes kiitosta vastaan, vaan epäilee että se on valheellista. Oman lapseni kanssa olemme harjoitelleet ihan sitä, että lapsi itse saa kertoa, mikä onnistui hyvin ja jokapäivä puhutaan niistä onnistuneistakin asioista. Se voi olla vaikka sellainen, että lapsi kertoo, että riitä oli lähellä, mutta en lyönytkään tai sanonutkaan rumasti. JOka on muuten jo tosi iso askel monille näille lapsille.


Koulumaailmassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että lapsi kokee tulleensa kuulluksi. Tämä on todella tärkeää. Se ei tarkoita, että lasta uskotaan sinisilmäisesti, vaan sitä, että lapsi saa keretoa sen oman käsityksensä asiasta, vain tämän kautta päästään puuttumaan siihen, mikä meni pieleen. Moni näistä lapsista tosin alkuun joutuu opettelemaan sen, että totuudenkin voi sanoa, aluksi voi tulla melkoistakin tarinaa, mutta aikuinen sitten arvioi, mikä osa on uskottavaa ja mikä ei. Alussa en suosittelisi esimerkiksi heti riidan jälkeen tätä selvittelyä, useimmiten lapsi tarvitsee jonkin verran rauhoittumisaikaa, ja vasta enimpien kierrosten laskiessa hän pystyy käsittelemään asioita. Koulussakin olisi hyvä, jos olisi joku luvallinen keino, jolla lapsi saisi itse niin kokiessaan itsensä koottua. Näinhän useimmat aikuisetkin toimivat, eli keittävät kahvin tai käyvät lenkillä, tai ihan mitä vaan, jokaisella on ne omat keinonsa. Ja adhd-lapsilla on usein aika matala ärsykekynnys, joten olisi tärkeää, että hän saisi mahdollisuuden puuttua asiaan itse ajoissa. Kun tilanne on jo päällä, on vaikeaa puuttua asiaan mitenkään, ja aikuisen on usein vaikea nähdä tarpeeksi ajoissa, mitä tulee tapahtumaan.

Oman lapseni luokassa on lepääminen ihan luvallista. Jos vihkoon laskeminen on hankalaa, saa laskea vaikkapa taululle. On olemassa tiukat säännöt, mikä on sallittua ja mikä ei, sekä myöskin seuraamukset, joista pidetään kiinni. Lapsi saa kuitenkin itse aika paljon vapautta miettiä itse, millä keinoin hän pahasta paikasta selviää. Jos joku päivä ei niin paljon saakaan tehtäviä tehdyksi, hän tietää kuitenkin, että mihin asti pitäisi saada tehtyä mihinkin mennessä, tavallaan siis "urakka". Jotain konkreettista, missä lapsi pystyy itsekkin seuraamaan etenemistään.

Mutta kun olet vasta harjoittelija, niin älä ota kauheasti paineita, että sinun pitäisi saada lapsi jotenkin oivaltamaan. Nämä ovat oikeasti aika haastavia asioita, joiden kanssa painiskelevat ihan kauan työtä tehneetkin ihmiset. Koska koulussa on kuitenkin rajalliset mahdollisuudet, pienluokissa yleensä paremmat, mutta eipä nekään kovin kummoisia ole aina.

Kannattaa muistaa vain se, että lapsi ei tahallaan ole hankala, ja hän ei itsekkään tilanteesta nauti. Ehkä hän vain käyttää niitä keinoja, joita hän osaa. Ja valitettavasti jos tilanne on jatku nut jo pitkään sellaisena, ei jo opittuja toimintamalleja kovin nopeasti muuteta. Pieniä tavoitteita kerrallaan, joissa lapsella on myöskin oikeasti mahdollisuus onnistua. Ei mitään sellaista, että ensi viikolla pitää sitten kaiken sujua mallikkaasti. Se ei onnistu, ja lapsi kokee taas vain yhden epäonnistumisen lisää.

adhd-pojan äiti kirjoitti:

Lähtökohta on hänenkin kanssaan se sama, että kaksi ihmistä kohtaa toisensa. Nyt vain on löydettävä yhteinen kieli, ja toimintatapa. Usein se vie aikaa, jotta luottamus syntyy, joten älä ota itseesi, jos et tunnu saavan lapseen otetta. Äläkä niele kaikkea miettimättä, mitä sinulle kerrotaan opettajien ja avustajan toimesta, usein käy niin, että tilanteessa jopa ihan ulkopuolinen voi löytää jotakin uutta ja toimivaa. Adhd:ta on niin monensorttista kuin on lapsiakin. Eli mitään yksiselitteisiä ratkaisuita ei ole. On vain isoja joitakin yhteisiä piirteitä, joista itse olen ollut huomaavinani sen, että nämä lapset useimmiten ovat jo koneet niin paljon epäonnistumisia, että on jo itsetunnon puutteita. Osa ei osaa enää ottaa edes kiitosta vastaan, vaan epäilee että se on valheellista. Oman lapseni kanssa olemme harjoitelleet ihan sitä, että lapsi itse saa kertoa, mikä onnistui hyvin ja jokapäivä puhutaan niistä onnistuneistakin asioista. Se voi olla vaikka sellainen, että lapsi kertoo, että riitä oli lähellä, mutta en lyönytkään tai sanonutkaan rumasti. JOka on muuten jo tosi iso askel monille näille lapsille.


Koulumaailmassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että lapsi kokee tulleensa kuulluksi. Tämä on todella tärkeää. Se ei tarkoita, että lasta uskotaan sinisilmäisesti, vaan sitä, että lapsi saa keretoa sen oman käsityksensä asiasta, vain tämän kautta päästään puuttumaan siihen, mikä meni pieleen. Moni näistä lapsista tosin alkuun joutuu opettelemaan sen, että totuudenkin voi sanoa, aluksi voi tulla melkoistakin tarinaa, mutta aikuinen sitten arvioi, mikä osa on uskottavaa ja mikä ei. Alussa en suosittelisi esimerkiksi heti riidan jälkeen tätä selvittelyä, useimmiten lapsi tarvitsee jonkin verran rauhoittumisaikaa, ja vasta enimpien kierrosten laskiessa hän pystyy käsittelemään asioita. Koulussakin olisi hyvä, jos olisi joku luvallinen keino, jolla lapsi saisi itse niin kokiessaan itsensä koottua. Näinhän useimmat aikuisetkin toimivat, eli keittävät kahvin tai käyvät lenkillä, tai ihan mitä vaan, jokaisella on ne omat keinonsa. Ja adhd-lapsilla on usein aika matala ärsykekynnys, joten olisi tärkeää, että hän saisi mahdollisuuden puuttua asiaan itse ajoissa. Kun tilanne on jo päällä, on vaikeaa puuttua asiaan mitenkään, ja aikuisen on usein vaikea nähdä tarpeeksi ajoissa, mitä tulee tapahtumaan.

Oman lapseni luokassa on lepääminen ihan luvallista. Jos vihkoon laskeminen on hankalaa, saa laskea vaikkapa taululle. On olemassa tiukat säännöt, mikä on sallittua ja mikä ei, sekä myöskin seuraamukset, joista pidetään kiinni. Lapsi saa kuitenkin itse aika paljon vapautta miettiä itse, millä keinoin hän pahasta paikasta selviää. Jos joku päivä ei niin paljon saakaan tehtäviä tehdyksi, hän tietää kuitenkin, että mihin asti pitäisi saada tehtyä mihinkin mennessä, tavallaan siis "urakka". Jotain konkreettista, missä lapsi pystyy itsekkin seuraamaan etenemistään.

Mutta kun olet vasta harjoittelija, niin älä ota kauheasti paineita, että sinun pitäisi saada lapsi jotenkin oivaltamaan. Nämä ovat oikeasti aika haastavia asioita, joiden kanssa painiskelevat ihan kauan työtä tehneetkin ihmiset. Koska koulussa on kuitenkin rajalliset mahdollisuudet, pienluokissa yleensä paremmat, mutta eipä nekään kovin kummoisia ole aina.

Kannattaa muistaa vain se, että lapsi ei tahallaan ole hankala, ja hän ei itsekkään tilanteesta nauti. Ehkä hän vain käyttää niitä keinoja, joita hän osaa. Ja valitettavasti jos tilanne on jatku nut jo pitkään sellaisena, ei jo opittuja toimintamalleja kovin nopeasti muuteta. Pieniä tavoitteita kerrallaan, joissa lapsella on myöskin oikeasti mahdollisuus onnistua. Ei mitään sellaista, että ensi viikolla pitää sitten kaiken sujua mallikkaasti. Se ei onnistu, ja lapsi kokee taas vain yhden epäonnistumisen lisää.

Lue lisää

Katsele vaikkapa kirjaa nimeltä "Tahatonta tohellusta" (muistaakseni nimi on sellainen). Sitten on olemassa muitakin hyviä opuksia, ja kannattaa myöskin surffailla vaikkapa adhd-liiton sivuille. Googlettamallakin löytyy hyviä tietoja, mutta muistahhan lähdekritiikki:) Sitten on olemassa näitä adhd-palstoja, osa niistä on suljettuja, joihin ei oteta ryhmiin kuin kutsusta, mutta paljon on olemassa näitä ihan avoimiakin. Totuus on sitten jostakin sieltä väliltä, ja se mikä toimii yhteen lapseen, ei toimikkaan toiseen. Eli avainasemassa on nämä lapsen tuntevat ihmiset. Usein vaan vanhemmatkin ovat jo niin uupuneita ja kyrsiintyneitä että heidän on vaikea aloittaa aina alusta uuden ihmisen kanssa, varsinkaan harjoittelijan. Lähes poikkeuksetta he ovat käyneet läpi pidemmän prosessin kuin opettajat ja muut, ja valitettavasti se prosessi saattaapi olla erittäin pahasti syyllistävä. Joten yhteistyö ei välttämättä ole ihan yksinkertaista alkuun.