Valikko
Etsi

Lestadiolaisuus

Keskustele lestadiolaisuudesta.

ALOITA UUSI KESKUSTELU

Keskustelut

Eilen 23.29
Vanhoillislestadiolaisuus ainoa oikea usko!
On turhaa väittää, että muilla tavoilla voisi päästä taivaaseen. Jo Raamatussa sanotaan meille, että on vain yksi tapa, millä pelastutaan. Ja on vain YKSI PYHIEN YHTEINEN SEURAKUNTA!!!!! Raamatussa ei puhuta monista seurakunnista! Raamatussa ei myöskään puhuta monista erilaisista opeista! On vain yksi oikea oppi, joka on halki vuosisatojen kulkeutunut tänne Pohjolaan!! Elävää uskoa et voi löytää muualta, tämä on vain fakta! Olishan se kiva, jos kaikki muutkin uskot pelastaisivat, mutta kun näin ei Raamatussa opeteta. Ihmismielelle kävis niin mainiosti se, että jopa Jumalaan lainkaan uskomatonkin pääsisi jonnekin hyvään paikkaan. Tällekkään ei löydy Raamatusta perustusta. Asian ydin: Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Sana oli siis itse Herra Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika! Jumala oli jo etukäteen suunnitellut, että pelastaa ihmiskunnan antamalla ainoan poikansa. Ja tämä toteutui! Jeesus antoi omillensa käskyn, että levittää Jumalan Sanaa ja hän antoi hyvästijättöpuheessaan meille sanan viran. Me saamme Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä siunata toisiamme! On vain yksi tie, joka vie perille taivaankotiin. Ei ole kahta, tai useampaa tietä. On vain yksi tie, ja se on kuulkaat todella kaita. Mutta tänäkin päivänä vielä julistetaan kaikille katuville synnit anteeksi. Vielä tänä päivänä ovat armon ovet auki. Mutta vielä tulee se aika, jolloin ovet katua vasten suljetaan. Silloin ei enää auta tulla kolkuttaa ovea. Silloin on paljon halukkaita tekemään parannusta, mutta se on sitten myöhäistä. Siksi kannattaa jo nyt tehdä parannus! Tulkaa rakkaat seuroihin! Jos vielä ei rohkeus siihen riitä, niin seuroja voi kuunnella myös netin kautta. tässä tosi hyvä sivusto, jonne kannattaa käydä tutustumassa. www.rauhanydistys.fi... Seurat voit kuunnella mm. osoitteessa www.helsinginrauhanyhdistys.fi
81
Vanhoillislestadiolaisuus 
Eilen 19.35
Toinen jalakani joutumassa maailmaan...
Olen jaksanut kilvoitella uskovaisena lankeamatta suurempiin synteihin jo useamman vuoden ajan. Muutenkin elämäni on mennyt varsin hyvin, mutta sitten tapahtui jotain, jonka vuoksi olen joutunut kipuilee monenlaisten epäilysten parissa. Olin kokenut kiinnostusta yhteen vastakkaiseen sukupuoleen ja tuntui, että meidän välille oli alkanut jo tulemaan jotain. Kanssakäymisemme tihentyivät ja lopulta aloin "olemaan varma", että tuo se on se mun. Aloin ottaa kaverianikin menoihin mukaan ja hän tuli. Ja viihtyi ilmeisen hyvin seurassamme. Sitten tippui pommi. Tämä kaverini julkisti alkaneensa seurustelemaan kiinnostuksen kohteeni kanssa. Elämäni horjui. Tuntui, että mua on petetty ja pahemman kerran. Ei sen kiinnostuksen kohteen taholta, vaan Taivaan Isän taholta. Miksi hän salli minulle tällaista! Paras kaverini seurustelee nyt kiinnostuksen kohteeni kanssa. Olen paininut tämän asian kanssa jo useamman viikon ajan, enkä vieläkään ole sinut ajatuksen kanssa. Ikävät eppäilykset valtaavat mielen: Olenko tarpeeton. Olenko lukenut toista väärin? Tulkitsinko harmittomat hymyt, katseet yms. signaaleiksi. Elämässäni tapahtui samaan aikaan myös muita vastoinkäymisiä ja olen joutunut senmuotoisten kiusausten keskelle, että en enää tiiä, olenko oikeasti ajautumassa maailmaan. Kirosanat ovat herkemmässä. Houkutus maailmalliseen musiikkiin lisääntynyt ja jossain määrin seurahalut vähentyneet! Olen miettinyt ja eppäillyt, perustuiko seurahalut tähän kiinnostuksen kohteeseen... kävin toki innokkaasti jo ennen tähän tutustumista seuroissa ja ollut kova Jumalan Sanan nälkä. Nyt tuntuu, että tää "sanan rieska" on alkanut käymään mauttomaksi ja houkutukset alkaneet saamaan enemmän jalansijaa, vaikka kovin oon yrittänyt taistella vastaan näitä houkutuksia vastaan. Koen olevani turha, tarpeeton ja monin tavoin ylimääräinen. Ja mieleni vain haluaa, että hukutan tämän kaiken maailman viihteeseen. Mitä kannattaisi tehdä, etten menettäisi uskoa?
0
Vanhoillislestadiolaisuus 
Eilen 19.00
NAISPPROFEETAT SAVAT TUOMIONSA .
HESEKIEL. 13: 17-23. hERRA SANOO IHMINEN HÄN KÄYTTÄÄ TÄSSÄ KIRJASSA SITÄ NIMEÄ. HESEKIELISTÄ. 17. "IHMINEN ",KÄÄNNÄ SINÄ KATSEESI KANSASI TYTTÄRIIN. ,NOIHIN OMATEKOISIIN ENNEUSTAJIIN ,JA JULISTA HEILLE TUOMIO. 1992. PAINOS . . 17. 1933 ( PAINOS ), JA SINÄ "IHMISLAPSI"(HESEKIEL, KÄÄNNÄ KASVOSI KANSASI tyttäriä vastaan , JOTKA JOUTUVAT HURMOKSIIN OMAN SYDÄMENSÄ VOIMASTA, JA ENNUSTA HEITÄ VASTAAN . . . SAARNIVAARAA, SEKÄ JEREMIAN JA HESEKIELIN TYÖTÄ VAIKEUTTIVAT VÄÄRÄT PROFEETAT , JOTKA ENNUSTELIVAT "OMAN SYDÄMENSÄ VOIMASTA" JA TUUDITTELIVAT IHMISIÄ VÄÄRÄÄN RAUHAAN . HE "VALKAISI KALKILLA " ,"KANSAN RAKENTAMIA SEINIÄ", HYVÄKYMÄLLÄ . (MUKA HERRAN NIMESSÄ", KANSAN AJATUS JA ELÄMÄNTAVAT ILMAN PARANNUKSEEN NÖYRTYMISTÄ JA JUMALAN SANAN KUULIAISUUTEN TAIPUMISTA . IHMISTEN "KORVASYYHYYN " MUKAISTA SAARNAAJIA JA OPETTAJIA ELI VÄÄRIÄ PROFFEETTOJA ON OLLUT KAIKKINA AIKOINA ,NYKYÄÄNKIN. . . 18. JA SANO: "NÄIN SANOO HERRA ,HERRA: VOI NIITÄ NAISIA ,JOTKA SITOVAT TAIKA SITEITÄ KAIKKIIN RANTEISIIN JA TEKEVÄT HUNNUT KAIKENKORKUISIIN PÄIHIN PYYDYSTÄÄKSENSÄ SIELUJA ! TOISIA SIELUJA TE PYYDYSTÄTTE MINUN KANSALTANI POIS, TOISTEN SIELUJEN ANNATTE ELÄÄ OMAKSI EDUKSENNE,. . 19. JA TE HÄPÄISETTE MINUT KANSANI EDESSÄ MUUTAMISTA OHRAKOURALLISISTA JA JA LEIVÄN KANNIKOISTA , KUN KUOLETATTE SIELUJA , JOIDEN EI OLISI KUOLTAVA , JA ANNATTE ELÄÄ SIELUJEN , JOTKA EIVÄT SAISI ELÄÄ, ; KUN VALHETTELETTE MINUN KANSALLENI , JOKA KUUNTELEE VALHETTA MIELELLÄÄN. jatkan
47
Lestadiolaisuus 
Eilen 18.08
Kuolleille vl:llekin, voita kuolema!
"KUOLEMAN KUNNIAKSI Jos olisin runoilija, tahtoisin laulaa ylistysvirren sinulle, kuolema. Sinua eivät laulajat ole kiittäneet. Sinua on sanottu ihmisen viimeiseksi viholliseksi, synnin palkaksi ja ilon hävittäjäksi. Ihmiset pelkäävät sinua, kammoavat sinua ja koettavat sinua välttää. Mutta minä tahtoisin virittää kanteleeni sinun kunniaksesi, oi tuoni. Sillä minä uskon, että sinä olet minun ja kaikkien ihmisveljien paras ja uskollisin ystävä. Sinä olet tosi, suora ja rehellinen. Sinä olet ylevämielinen ja viisas ystävä. Aivan kuin isä sinä tiedät, mitä meille ihmislapsille on hyväksi ja hyödyksi, sinä et meitä imartele, vaan tahdot meitä auttaa ja sanot suoraan, missä olemme erehtyneet. Ja voimakkaalla kädellä sinä viittaat meille tien ja sanot: "kas tästä teidän pitää kulkeman". Minä tahtoisin laulaa sinun ylistystäsi, kuolema, sillä sinä olet meidän ihmislasten hellä ja lempeäsilmä ystävä. Sinä kerrot meille kauniita satuja ja kuljetat meitä ympäri unelmoiden eedenissä. Sinä olet kuin äiti, joka riemulla ja ylpeydellä suljet meidät syliisi, kun olemme isän opetuksia huolella seuranneet. Sinä olet sydämemme ilo ja hymy kaiken surun jälkeen. Sinussa kaikki sävelet sulautuvat yhteen mahtavaksi sopusoinnuksi. Sinun kunniaksesi tahtoisin kieltäni virittää, tuoni, sillä kun sinä tulet, et sinä tule kuin luurankoinen viikatemies, vaan sinä tulet kuin Jumalan ylevä sanansaattaja, kuin "yksi näistä pienimmistä", jotka pyytävät meitä, ettemme unohtaisi kaikkia armahtavan rakkauden ikuista elämänlakia. Sillä suurempi sinua, kuolema, on ikuisen elämän salaisuus. Syvempi helvettiä, korkeampi taivasta on jumalan valtakunta, joka on sydämen puhtaus, anteeksiantamus ja rakkaus. Tämä on jumalan valtakunta, ja jumalan valtakunta on ikuinen rauha ja ilo joka asuu niiden sydämissä, jotka tunnustavat sen armahtavaa sääliä. Ylevämpi ja avarampi se on kuin nerokasten ja maailman viisasten taivaat, ja niiden pienten luokse se tulee, jotka ikävöivät sen lähestymistä. Sen tähden kiitän ja ylistän minä sinua, tuoni, että tästä kaikesta meitä muistutat ja tulemisellasi kerta kerralta opetat meitä sinua voittamaan. Sillä lopulta saamme mekin periä sen valtakunnan, josta kirjoitettu on: "mitä ei silmä ole nähnyt eikä korva ole kuullut eikä ihmisen sydämeen ole astunut, on Jumala valmistanut niille, jotka häntä rakastavat". http://www.teosofia.net/pe/kuolema2.htm
0
Vanhoillislestadiolaisuus 

Sivu /3522