Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. ADVENTSITIN EVANKELIUMIN YDIN – ILM 14:6-14

    Kiitos hänelle, joka edellisen viestin laittoi. Olisi kyllä reilua esiintyä omalla nimellään, kun kirkon virallista perusoppia esittelee. Adventtikirkon teologi Timo Flink näyttää rehtiä esimerkkiä siinä, että omalla nimellä pitäisi aina esiintyä.

    Ilmestyskirjan kolmen enkelin ja ehkä myös kolmen-enkelin sanoma siis on adventismin perusta – ellei EGW:tä oteta huomioon.
    Tutkipa omasta Raamatustasi, mitä Sana sanoo noista 9 jakeesta.
    Että onko adventismin oppi ja selitys sama, mitä Raamatun kokonaisuus noista jakeista sanoo.

    Ilm 14:6-14 - Mitä se on?

    Tutki alkuperäiset VIITEKOHDAT - niiden koko asiayhteydet - ja sitten taas niidenkin kohtien viitekohdat, niin pääset aivan toisenlaiseen ymmärrykseen kuin että adventtitotuus!

    Kolme enkeliä – Ilm 14:6-13 :

    6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille.
    [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10+].

    7 Hän kuulutti kovalla äänellä: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet."
    [Ilm. 11:18].

    8 Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka kuulutti: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, tuo portto, joka iljetyksillään on vietellyt kaikki kansat juomaan vihan viiniä."
    [Jes. 21:9; Jer. 50:2, 51:8,9; Ilm. 17:5].

    9 Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin,
    [Ilm. 13:16,17].

    10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.
    [Jes. 51:17; Jer. 25:15; Hes. 23:33 | 1. Moos. 19:24].

    11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.
    [1. Moos. 19:28; Jes. 34:10].

    12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." [Ilm. 13:10].

    13 Minä kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: "Kirjoita: Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina. He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."
    [Jes. 57:2; Hepr. 4:10].

    Sadonkorjuun aika – Ilm 14:14
    14 Sitten näin tämän: Oli valkoinen pilvi, ja pilven päällä istui joku ihmisen kaltainen, jolla oli päässään kultainen seppele ja kädessään terävä sirppi.
    [Hes. 1:26; Dan. 7:13; Mark. 13:26+].

    KIDUTETAAN AINA JA IKUISESTI – KARITSAN EDESSÄ – Ilm 14:10-11 (Adventisminkin perusoppia)

    10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.
    [Jes. 51:17; Jer. 25:15; Hes. 23:33 | 1. Moos. 19:24].

    11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.
    [1. Moos. 19:28; Jes. 34:10].

    SURKUHUPAISAA, että mm. minut on leimattu sadistiksi tuon Jumalan aivoituksen vuoksi. Mutta en aio katsella helvettiin päin, vaikka se ainakin tämän kohdan perusteella on näkösällä. En lisää omia viitekohtiani, sillä sitten taas se syyttelijä sanoisi, että tuo on antin potaskaa.

    ylöstempauksen odotuksessa
  2. Sekä myös Isäni nimissä.
    Niin - alex-kasi ensin huomautti, ettei Ilmestyskirjasta saa mitään ottaa pois - ilman rangaistusta. en tahdo varastaa aivan tykkänään häneltä oikeutta varoittaa vakavasti.

    Ilm. 22:19
    Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.

    Ei Jumala jätä 1000-vuotista rauhan, ilon ja vanhurskauden maanpäällistä ajanjaksoa toteuttamatta vain sen tähden, että Jehovan Todistajatkin siitä puhuvat. Sanoo Raamattu!

    Fil 1:18-19

    17 Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani.

    18 Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei. Minulla on vastedeskin aihetta iloita.

    Sillä kun ellenistiset adventistit eivät siitä puhu, niin Jumala antaa KIVIEN HUUTAA!
    Ilmestyskirjan toiseksi tärkeimmän totuuden täytyy tulla julki ja pysyä julkisena.
    Kun sitten taas timoflinkiläiset julistavat tyhjää 1000-vuotista eli ei mitään.

    Ai - onhan siellä tuon adventtiteologin mukaan sentään saatana hillumassa.
    Ikäänkuin lopullista voittoaan. Sehän tahtoo tehdä tyhjäksi, siis Jumalan Sanan. Ja timoflinkiläiset ovat todistaneet monisanaisesti ja moneen kertaan tälläkin foorumilla, että he tahtovat 1000-vuotisen tehdä tyhjäksi.

    Me karismaattiset kristityt tahdomme tehdä HELVETIN tyhjäksi; siksi saarnaamme täyttä evankeliumia.

    Luuk. 19:40
    Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat." [Hab. 2:11].
  3. Jumalan ei tarvitse valmistaa itselleen ruumista vain sen vuoksi, että saisi isien so. lainkiivailijain perinnäissäännöt kumotuksi!

    Pilkkaat ARMON HENKEÄ tuolal väittämälläsi, vaikka oletkin sen julkituonut vain kiusataksesi sillä minua - pyhä viha nouseekin melkein, minussa. sinussa ei voisikaan näillä näkymin.

    Isiensä, isiemme perinnäissäännöt ja nykyaikaisetkin - kuten ellensapatti - raukeavat itsestään tyhjiin.
    Niitä ei tarvitse noudattaa, eikä niiden puolesta kuolla. Ei varsinkaan Jumalan, joak vastaa vain omasta laistaan. Hyi sinua ristin työn lokaan polkevaa!!!

    Kunpa joku saisi sinut yksinkertaiseen ymmärrykseen - tuon viisastelun sijaan.
    Kunpa saisit viisautta Ylhäältä!

    Että minkä vuoksi Jeesus antautui ristille.

    Jes 53:10-11

    10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
    11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

    Jes 53:4-5

    4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, [Matt. 8:17]
    5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. [2. Moos. 15:26+; 1. Piet. 2:24]
  4. Varma olen vain Kristukssesta - Isästäni.
    Itsestäni vähiten varma, että kuis käy. En silti epäuskoisuuteen aio langeta ,vaan USKON.


    1. Kor. 9:27
    vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.

    Fil 3:10-12

    10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
    11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.

    12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.


    Room. 14:5
    Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

    2. Kor. 10:7
    Nähkää, mitä silmäin edessä on. Jos joku on mielessään varma siitä, että hän on Kristuksen oma, ajatelkoon hän edelleen mielessään, että samoin kuin hän on Kristuksen, samoin olemme mekin.

    1. Kor. 4:4
    sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.

    Room. 9:18
    Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo
  5. Löytyy vaikka 1000 kertaa uutta näkökulmaa ja uusia sanoja - kuvailla, miten saatana sidotaan. OPETTAA sitä ei voi toinen toiselle, sillä kysehän on lopultakin Jumalan Elävän Sanan voimasta ja taivasten valtakunnan avaimista - niiden käyttöoikeudesta.

    Matt. 16:19
    Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." [Jes. 22:22; Matt. 18:18; Joh. 20:23; Ilm. 3:7].

    Kirje Filadelfian seurakunnalle - Ilm 3:7

    7 "Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa: [Ilm. 1:18].

    Armeijan komentaja osaa hyvin kuvailla sitä, miten saatana sidotaan:

    Matt 8:9-10 - uskolla ja Sanalla sidotaan paha:

    9 Sillä minä itsekin olen toisen vallan alainen, ja minulla on sotamiehiä käskyni alaisina, ja minä sanon tälle: 'Mene', ja hän menee, ja toiselle: 'Tule', ja hän tulee, ja palvelijalleni: 'Tee tämä', ja hän tekee."

    10 Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.

    Saatana on pari tuhatta vuotta koettanut urkkia apuriensa kautta, miten se tapahtuu, se hänen sitomisensa - mutta se ei voi käsittää toimivaa uskoa.

    TEHOSTEIDEN käyttöä Jeesus toki opettaa meille avuttomille karismaattisille kristityille, kuten:

    Mark. 9:29
    Hän sanoi heille: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla".

    Mitä tulee mainitsemiisi "kahleisiin", niin sellaiset ovat lähinnä VITSI, sillä ei pahoin riivattua ihmistäkään kyetä typerillä kahleilla sitomaan. Kahlekuninkaita riittää, kahleiden avaajia.

    Mark 5:3-4
    3 Hän asusti haudoissa, eikä kukaan enää voinut häntä kahleillakaan sitoa;
    4 sillä hän oli monta kertaa ollut sidottuna jalkanuoriin ja kahleisiin, mutta oli särkenyt kahleet ja katkonut jalkanuorat, eikä kukaan kyennyt häntä hillitsemään.

    Mutta saatana joutuu tottelemaan Jumalan Pojan uskon sanaa:
    Mark 4:8
    Sillä hän oli sanomaisillaan sille: "Lähde ulos miehestä, sinä saastainen henki".
  6. sillä olenhan jo pari kertaa vastannut tuohon kysymykseesi, jota et ole vaivautunut edes muokkaamaan uudestaan. Kaikki muut tietävät, miten saatana sidotaan ja sinäkin tulet sen aikanaan tuntemaan.

    Kysy läheisemmiltä, jos et luota siihen minun tarinaani. Timo Flink - jonka "opissa" mainitset olevasi, johtavana teologina tietänee yksityiskohtaisemmin.

    Etkös ole Raamatusta lukenut, että vain sana Jeesuksen suusta niin kiinni on mikä tahansa ja kuka tahansa? Sen voin sanoa, että "kolmen-enkelin" jankuttama "Miikael=Jeesus"-oppi on tehoton saatanan sitomisessa.

    Juud 1:9
    Ei edes ylienkeli Mikael, kiistellessään Mooseksen ruumiista Paholaisen kanssa, rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi: "Nuhdelkoon Herra sinua!" [5. Moos. 34:6 | Sak. 3:2; 2. Piet. 2:11].

    Entä kuinka saatana päästetään 1000-vuotisen vanhurskauden valtakunnan lopussa hetkeksi IRTI? Villitsemään kaikki vilpillisiä.
    No - Jeesus vain sanoo: "Irti". En epäile sen toimivuutta laisinkaan.

    "Sano vain sana, niin minun palvelijani paranee!"

    Niinkuin ei Jeesuksen tarvitse olla LÄHELLÄKÄÄN saatanaa - ja saatana tottelee - niin Jeesuksen lähettämä sana tänä päivänäkin tekee tehtävänsä kuin kallioon isketty vasara!

    Matt. 8:8
    Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. [Luuk. 19:7 | Ps. 107:20; Viis. 16:12].

    Jer. 23:29
    Eikö minun sanani ole kuin tuli, kuin moukari, joka murskaa kallion?" [Hepr. 4:12].
  7. Eihän se "ainoa oikea" teille taakka olekaan, siinä puhuit totta - eikä kukaan ole väittänytkään, että se olisi TEILLE taakka. Ette taakkoja siedäkään, meitä laittomuuden tekijöitä - sunnuntain pyhittäjiä.

    Mutta te teette siitä taakan kaikille muille - juuri siitä Jeesus ankaran käärmemäisesti totuu. SIITÄ!

    Matt. 23:4
    He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. [Ap. t. 15:10].

    Luuk. 11:46
    Jeesus vastasi: "Voi teitäkin, lainopettajat! Te panette ihmisten harteille taakkoja, jotka ovat raskaita kantaa, mutta itse ette kajoa niihin edes yhdellä sormella. [Matt. 23:4; Ap. t. 15:10].

    Apt 15:10
    Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? [Luuk. 11:46; Gal. 3:10].

    Apt 15:28
    Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet:

    Että noudatatte sapttia vai?
    Ei suinkaan, vaan että karttaat sitä lihaa, minkä VARMASTI tietävät kuuluvan epäjumalille. Sekä avioitumista lähisukulaisen kanssa. Avioitua ei näet saanut siihen aikaan enää edes sisarpuolen kanssa, kuten voi vielä Aabrahamin aikaan. (Saara).

    Jokainen ainoaa oikeaa oppiaan julistava kasaa hirveitä taakkoja muille. Vain itseään ajattelevat, eivät ystäviään saati sitten vihamiehiään. Mutta juuri niitä Jeesus KÄSKI rakastaa ja vapauttaa.
  8. Niin - kiellot eivät ole sinulle, vain se kaikki hyvä mitä Herra on luvannut kansalleen Israelille.

    Apsotolin tekojen tekijät eivät olleet judaisteja eivätkä sapatisteja. He voivat tehdä paljonkin sellasita, mikä sinulta on kiellettyä.

    Mainitsemassasi toisessa kohdassa, ei siinäkään sapatti auta, eikä sen hokeminen - vaan rukous.

    2.Aikak.13:14
    14 Kun Juudan miehet kääntyivät, niin katso, heillä oli sota edessä ja takana. Silloin he huusivat Herraa, ja papit puhalsivat torviin.